Maailma muuttuu, muuttuuko ihminen?

Pohtiessani tänä syksynä lukemiani kirjoja kaksi teosta nousee vähän yllättäen vertailun kohteeksi. Toinen on juuri ilmestynyt, nykyhetken Helsinkiin sijoittuva Anja Snellmanin Parvekejumalat. Toinen on jo 90-luvulla ilmestynyt runoilija Aila Meriluodon 70-luvun päiväkirjoista editoitu Vaarallista kokea. Jälkimmäiseen tartuin Panu Rajalan äskettäin kirjoittaman, mielestäni ansiokkaan Meriluoto – elämäkerran Lasinkirkas, hullunrohkea innoittamana.

Äkkiä ajateltuna kirjoilla ja niiden tarinoilla ei tunnu olevan paljonkaan yhteistä. Snellman kuvailee somalitaustaisen maahanmuuttajatytön arkea, jossa murrosikäinen Anis sukkuloi kahden maailman, patriarkaalisen perheensä asettaman, ikiaikaisen ja äärimmäisen tiukan määräysvallan ja suomalaisen nykytodellisuuden näennäisen vapauden välissä. Anis on rohkea pieni kameleontti, vaikka ympäristön paineet ovat sietämättömät. Kummassakaan maailmassa Aniksen on mahdotonta kehittyä naiseksi, jota hän itsestään vielä etsii. Anis on kiinnostunut ilmastonmuutoksesta, eräästä tietystä pojasta ja haluaisi muiden tyttöjen lailla mennä Madonnan konserttiin. Valvovia silmiä on kaikkialla. Aniksen paras ystävä vierailee Somaliassa ja palaa täysin muuttuneena. Pelko ja säännöt, kirjoitetut ja kirjoittamattomat ajavat nurkkaan, seuraukset ovat traagiset.

Snellmanin kyky asettua nuoren tytön sisäiseen maailmaan on tarkasti mietitty ja toden tuntuinen. Raskaasta aiheesta huolimatta kirja on ilmavasti kirjoitettu. Lukuelämys oli vahva ja tunkeutui uniinkin.  Pohdin paljon näennäistä suvaitsevaisuutta. Myötäelämisen tunnetta on helppo kokea, mutta siihenkö se vain jää?

Aila Meriluoto puhuu itsestään vähän vanhantavan kuuloisesti emigranttina. Hänen päiväkirjansa maailma on 70-luvun ruotsalainen pikkukaupunki, Enköping, jossa Meriluoto kamppailee talousvaikeuksien, takkuavien kirjallisten töiden, murrosikäisten lasten yksinhuoltajuuden ja sotkuisten rakkaussuhteiden vyyhdessä. Hän kuvaa raivoisan rohkeasti vierauden ja ulkopuolisuuden tunnetta, joita pikkuporvarillinen ja sovinnainen miljöö tehokkaasti ruokkii. Ruotsalaiset uudet ystävät kääntävät selkänsä, kun luulevat löytävänsä itsensä Ailan paljon porua ja polemiikkia herättäneestä romaanista Peter-Peter. Aila kokee syyllisyyttä, mutta myös uhmaa ja oikeutusta taiteelliseen vapauteen. Yksinäisyyden ja eriytyneisyyden tunteet välittyvät päiväkirjan sivuilta. Kaipuu Suomeen on ristiriitaista, sillä samat ”janten lait” ovat sielläkin vastassa.

Samoin kuin somalityttö Anis, myös Aila pakenee ympäristön paineita omaan maailmaansa, omaan erityistodellisuuteensa. Keski-ikäisellä ja itsenäisellä pohjoismaisella naisella on tosin huomattavasti paremmat mahdollisuudet selviytyä länsimaisessa yhteiskunnassa kuin Afrikan sarvesta tulleella tytöllä.

Kirjoja lukiessani mietin maahanmuuttajan problematiikkaa, kotimaasta lähtemisen pakkoa ja sitä kuinka paljon eri laisia asioita tähän liittyy. Aniksen somaliperhe pakeni sotaa ja kurjuutta löytääkseen uuden alun elämälleen. Runoilija Meriluoto taas aineellisesti turvallista, mutta ahdasmielistä ja tukahduttavaa ilmapiiriä. Kotimaan jättäminen, uuteen sopeutuminen, ympäristön ristipaineet ja yhteisöjen sisäinen vallankäyttö yhdistävät  molempia kirjoja.

Janten lain säännöt:

  1. Älä luule, että sinä olet jotain.
  2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
  3. Älä luule että olet viisaampi kuin me.
  4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
  5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
  6. Älä luule, että olet enemmän kuin me.
  7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
  8. Älä naura meille
  9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
  10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.

Janten laki wikipediassa

Kirjoittaja:

Leena Nordman
Hankinta- ja metadatapalvelut
Viikin kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto