IAML 2013

International Association of Music Libraries, Archives and Documentation Centresin vuotuinen konferenssi järjestettiin tällä kertaa Wienissä. Osallistujia maailmankuulu musiikkikaupunki oli houkutellut tavanomaista runsaammin, ja paikalla oli 37:stä maasta yhteensä peräti neljäsataa henkeä. Tässä joukossa suomalaisten näkyvyys oli tietysti marginaalinen, vaikka meitä sentään oli kokonaista seitsemän: maamme virallisen edustajan eli allekirjoittaneen lisäksi Kristiina Hako Yleisradion nuotistosta, Maaria Harviainen ja Irmeli Koskimies Sibelius-akatemian kirjastosta, Kari Laitinen Music Finlandista (entisestä Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksesta), Tarja Lehtinen Kansalliskirjastosta ynnä ainoana ei-helsinkiläisenä Tiina Tolonen Oulun ammattikorkeakoulun kirjastosta.

Entisestä kaupunginsairaalasta Wienin yliopistokampukseksi muunnettu kokouspaikka tuntui heti kättelyssä tutulta: kuin olisi Topeliaan mennyt! Sisäpihoja vain sattuu olemaan kymmenen, ja niistä suurin on isompi kuin meidän rakas viherkeitaamme niin, että pihalle mahtuu leikkipuisto, lähikauppa ja kaksi tai kolme terassiravintolaa. Rakennuskanta on tietysti meikäläistä sata vuotta vanhempi (lukuun ottamatta Hof 2:n keskelle rakennettua modernia luentosalikeskusta) ja koko sairaalakin perustettu jo 1690-luvulla. Ja tietysti pääportista kadun yli käytyään pääsisi kirkkoon – jossa aikanaan toimitettiin muiden muassa Ludwig van Beethovenin ruumiinsiunaus.

Mutta asiaan: kokousviikko oli tiivis, sessioita päivittäin neljä peräkkäistä ja illaksikin ohjattua toimintaa, kuten avajaiset, vierailu Itävallan kansalliskirjastoon ja kaksi konserttia. Istuntojen väliajalla oli hyvä mahdollisuus tutkailla paikalla olleiden kustantajien ja vastaavien julkaisu- ja palvelutarjontaa, painotuksena itsestäänselvästi akateeminen musiikintutkimus.

Virallisen edustajan ominaisuudessa minun piti osallistua vanhakantaisen neuvoston ja nuorennusleikkauksen kokeneen edustajainkokouksen istuntoihin. Edellisissä sinetöitiin äänestyksellä – vihdoin – vuosikausia kestäneen hallinnollisten uudistusyrityksen todellinen käynnnistäminen kaikista pitkistä vastustuspuheenvuoroista huolimatta. Jälkimmäinen taas oli uusimuotoisena eli round-table discussionina erinomaisen onnistunut (kuten IAML:n puheenjohtaja Roger Flurykin konferenssin päättäneessä yleisistunnossa totesi) tarjotessaan hyvän foorumin musiikkikirjastojen ja erityisesti IAML:n nykytilan ja tulevaisuuden arvioimiseksi ja visioimiseksi.

Mitä yleensä tulee kansainvälisten kokousten valtavaan esitelmätarjontaan, vallitsee helposti valinnanvaikeus. Niin nytkin. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) kuusi yhtäaikaista istuntoa teki mahdottomaksi kuulla läheskään kaikkea, ja muutamankin kerran otsikko oli harhaanjohtavasti houkutteleva tai puhuja vähemmän vangitsevaa lajia. Tänä vuonna onni ei siis suosinyt minua yhtä paljon kuin edellisessä konferenssissa, toisin sanoen yleisvaikutelma esitelmien tasosta jäi hieman latteahkoksi. Toki isoon joukkoon mahtui myös lukuisia erinomaisia tapauksia, ehdottomasti yhtenä parhaista City University Londonissa väitöskirjaa tekevän Deborah Leen tuulenpyörteinen ja ajatteluttava esitelmä Hornbostelin–Sachsin soitinluokitusjärjestelmän ja kirjastoluokitusten rajankäynnistä. Omakohtaisen musiikinhistorianharrastuksen kannalta taas vaikutuin eniten Salzburgin arkkihiippakunnan arkistonhoitaja Eva Neumayrin valtavan pohjatyön vaatineesta esitelmästä, jonka aiheena oli Salzburgin tuomiokirkon musiikkielämä 1600–1700-luvuilla: seurakunnan käytössä tuolloin ollut laaja nuotisto on luetteloitu erityisenä RISM-hankkeena, ja aineiston tarkan erittelyn seurauksena aiempi historiallinen kuva on joutunut monelta osin täysin uuteen valoon, niin ohjelmiston, vaikuteverkoston kuin muusikoiden kirkkotilaan sijoittelun kannalta. Kumpikin esitelmä kävisi hyväksi esimerkiksi kirjastojen ja tutkimuksen vahvasta symbioosista.

Kaikenlaista mielenkiintoista ja jopa aidosti hyödyllistä tuli toki pitkin kokousviikkoa esille. Mitään huikaisevan mullistavaa ei kohdalleni tällä kertaa kuitenkaan osunut, vaikka muutaman aiemmin vasta suunnitteluasteella olleen digihankkeen eteneminen ilahdutti erityisesti. Keskeistä näissä usein enemmän tai vähemmän kapeaan sektoriin keskittyvissä verkkopalveluissa on terveen open access -ajattelun lähes täysi omaksuminen; uusien suljettujen aineistojen aika alkaa selvästi olla ohi. Paha välistävetäjille.

Koska jokainen voi itse tutustua OA-aineistoihin, summaan tähän vain lyhyen listauksen osasta Wienissä esiteltyjä:

#       Johann Sebastian Bachin käsikirjoituksista jo 90 % digimuodossa sisältävä Bach Digital, joka toisaalta teosluettelo-ominaisuuksiensa puolesta ei missään nimessä korvaa Wolfgang Schmiederin vanhaa kunnon BWV-luetteloa eikä edes keskeneräiseksi jäänyttä Bach Compendiumia

#       itsensä professori John Robertsin (Kalifornian yliopisto, Berkeley) yleisökommentissaan ratkaisevan tärkeäksi hehkuttama Libretto-Portal eli Baijerin valtionkirjaston pian kokonaan digitoimat ja OCR-muotoon saattamat Christian Herin ja Deutsches Historisches Institut in Romin librettokokoelmat, jotka helpottavat tunnistamaan kautta läntisen maailman levinneiden vanhojen musiikkikäsikirjoitusten nimettömiä aarioita

#       jo vanhastaan tuttu, mutta päivitetty CFEO – Chopin’s First Editions Online sekä ennakkomainontana sen ensi vuonna vapaasti käytettävänä tietokantana verkossa ilmestyvä, samoin päivitetty sisar-aineisto Annotated Catalogue of Chopin’s First Editions, joka korvaa täysin Cambridge University Pressin vuonna 2010 julkaiseman hintavan paperiluettelon

#       merkittävän musiikinteoreetikko Heinrich Schenkerin valtavan Nachlaßin helppokäyttöiseksi saattava Schenker Documents Online

#       italialaisten yliopistojen yhteishanke Giuseppe Tartinin ja muutaman muun italialaissäveltäjän teosluettelon päivittämiseksi ja käytettävyyden parantamiseksi eli TheCaM – Thematic Catalogues in Music

#       Europeanaan syöttämisen arvoiseksi katsottu Wienin äänitearkiston digitoitu, mutta edelleen pahasti work-in-progress -tyyppinen kokoelma – josta muuten löytyy yksinkertaisella “Finnland”-haullakin mitä erikoisinta aineistoa, vaikkakin valitettavasti vasta lisäkäsittelyä odottamassa

#       hupaisa, joskin pikkiriikkinen kevennyksenomainen johdatus – Itävallassa kun konferenssi kerran oli – paikalliseen perinnemusiikkiin kaikessa monimuotoisuudessaan: Volksmusikland Österreich

Lopuksi vielä kaksi sekalaista huomiota: Viikon ehkä omituisin esitelmä eli Andrew Justicen (Pohjois-Teksasin yliopisto) “An Update on the Creation of a Digital Collections Database”: puhuja ilmoitti lyhyesti Working Group on the Creation of a Digital Collections Databasen vetämisen riittävän hänen osaltaan ja hankkeen siis keskeytyneen. Toivottavasti tälle nimeään vastaavalle tärkeälle kansainväliselle, mutta liian pienen tekijäjoukon harteille jääneelle yritelmälle löytyy pian jatkaja. Ja toiseksi viikon osuvin iskulause Nara Newcomerilta (Missourin yliopisto, Kansas City) koskien tietokantahakujärjestelmiä yleensä: “Jos tietokannasta on helppo hakea musiikkia, sieltä on helppo hakea mitä tahansa.”

Teksti

Jaakko Tuohiniemi
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Jaakko Tuohiniemi

Miltä joulu kuulostaa?

Äänet, tuoksut ja maut lienevät vahvimpia, syvälle muistiin ja tiukasti alitajuntaan sitoutuvia aistimuksia. Moniko ei lapsuutensa aikaan tai lapsuutensa miljöössä tehtyä elokuvaa katsoessaan odottamatta kykenisi eläytymään jopa ahdistavan voimakkaasti menneeseen tavatessaan filmille tallentuneen silloisen äänimaiseman.

Moniko ei saata palauttaa mieliinsä vuosikymmenien takaista kokemusta aistiessaan johonkin kokemukseen erottamattomasti liittyneen eriskummallisen tuoksun, oli se sitten kiehtova tai vastenmielinen. Ja moniko ei koe joulunkaan olevan oikea, ellei siihen sisälly kinkun tai piparkakkujen tai minkä tahansa muun oman perheen perinteiseen joulunviettoon välttämättä liittyvän makuelämyksen uudelleenkokemista.

Kummallisesti on monilla joululauluillakin, olivat ne sitten sukupolvien takaisia virsiä tai maallisempaa lajia, suuri voima liikuttaa. Taitaa äänten tenho muutenkin kulminoitua nimenomaan musiikissa. Ei ehkä ihme, että George Frideric Handel nimesi erään oodinsa The Power of Musickiksi tai että musiikkiterapia-aihe vilahtaa jo Vanhassa testamentissa, jossa mieleltään niksahtanutta kuningas Saulia rauhoitellaan harpun sävelin.

Mutta miltä joulu sitten kuulostaa – tai miltä sen pitäisi kuulostaa? Vastaus lienee mitä henkilökohtaisin. Inhorealistinen minä toteaa sen valitettavasti jo pitkään ennen joulua kuulostavan kauppojen kaiuttimista päälle käyviltä renkutuksilta. Mutta joku senkin musiikin on valinnut, ehkä markkinointitutkimusten perusteella, ehkä omia makumieltymyksiään myötäillen.

Kirjo-lehteen levyarvosteluja kirjoittavana ja musiikkia monin tavoin suurkuluttavana – vaikka eihän musiikki soittamalla mihinkään kulu, tuleepahan vain entistä tutummaksi – henkilönä haluaisin tietysti olla paremmin aatoksin pohtimassa mitä musiikkia jouluksi voisi kenellekään suositella. Olkoon lukija vuorostaan inhorealisti, mutta poimin tähän muutaman nimekkeen laiskasti kodin levyhyllystä.

Kuluvan vuoden joulunodotus on pian ohi, mutta silti en malta olla aloittamatta valikoimaa Johann Sebastian Bachin adventtikantaateista, niistä nimittäin on hiljattain ilmestynyt poikkeuksellisen täydellinen levy: belgialainen viulisti ja kapellimestari Sigiswald Kuijken on pitkän linjan barokkispesialisti, tämän hetken rohkeimmin autenttisuuspyrkimyksiä Bachin osalta toteuttava näkijä, ja hänen johtamansa La Petite Banden ‘Nun komm, der Heiden Heiland’: cantatas BWV 61, 36, 62, 132 -levy (Accent ACC 25309) onnistuu ylittämään kaiken aiemmin kuulemani sisältämiensä teosten osalta.

Ken pitää Bachin musiikissa suurista ja raskassoutuisista kuoroista, pettynee, mutta ken tahtoo suoraan ja värikkäästi puhuvaa musiikkia, ihastunee Kuijkenin tulkintoihin ikihyviksi.

Neljän vahvasti persoonallisen laulajan, pienen puhaltimiston ja vain hieman suuremman jousiston yhteissoinnissa herättää huomiota värityksen tarkoituksellinen sulautumattomuus ja omaperäisimpänä ilmiönä viola da spallan käyttö: tämä virheellisesti Bachin keksimäksi väitetty mutta säveltäjän mahdollisesti ahkerastikin käyttämä vaikeasti soitettava jousisoitin on aivan muutaman viime vuoden aikana palannut soittajien käsiin, ja sen fagottimainen ääni antaa Kuijkenin Bach-kantaattilevyille erottamattoman loppusilauksensa. – Kuva kertoo kummallisesta viola da spallastakin enemmän kuin tuhat sanaa ja YouTube-video vielä enemmän, joten suosittelen kiinnostuneita ihmettelemään Kuijkenin soolosoittoa sieltä.

Aivan toisenlainen sointimaailma avautuu Alexandre Guilmant’n fin de sièclen pariisilaissalonkeja varten kirjoittamista harmonisooloista, joissa perinteiset ranskalaiset joululaulut ja joulutunnelmat ovat siivilöityneet yltiötaiteellisiksi, improvisaatioita muistuttaviksi venytetyiksi miniatyyreiksi, joiden tahdissa kukaan ei hyppele joulukuusen ympärillä vaan ennemmin nauttii mahdollisuudesta pysähtyä hetkeksi ja vain olla.

Yleensä Guilmant’n teoksia kuulee soitettavan uruilla, parhaimmillaan tietysti Aristide Cavaillé-Collin rakentamilla orkestraalisilla luomuksilla, mutta täytyy tunnustaa, että ranskalaisella puhallusilmaharmonilla (orgue expressif) tulkittuina ne paljastavat itsestään uusia, huomattavasti intiimimpiä sävyjä.

Kurt Luedersin ja muutamalla raidalla esiintyvien pianisti François Lambret’n ja sopraano Françoise Masset’n Noël au salon -levy (Editions Hortus 044) on soitinhistoriallisestikin kiinnostava, soittaja nimittäin käyttää Guilmant’lle itselleen kuulunutta Mustelin vuonna 1870 rakentamaa ja nyttemmin restauroitua harmonia – jonka tässä huomautettakoon olevan täysin erilainen soitin kuin kirjastossammekin onnellisesti eläkeikää lähestyvien kouluaikaan liittynyt, taidemusiikkiin huonommin sopiva imuilmaharmoni. Ehkä Guilmant’n teokset eivät liity suoraan suomalaiseen joulunviettoon vieraine sävelmineen, mutta silti yhteisen kaivatun viattoman joulun tunnun voi niistä helposti aistia.

Omiin jouluihini lapsuudenkodissani käydessäni liittyy usein Wolfgang Amadeus Mozartin Don Juanin katsominen ikivanhalta itse kopioidulta VHS-videonauhalta. Kyseinen taltiointi Drottningholmin linnanteatterista on eittämätön klassikko, vaikkei ehkä vedäkään vertoja Joseph Loseyn ohjaamalle komealle elokuvaversiolle (Don Giovanni, 1979) – jota Kansallinen audiovisuaalinen arkisto on esittänyt Orionissa sattumoisin juuri joulun aikaan. Mutta että Håkan Hagegård toi loisteliaasti tulkitsemaansa irstailijahahmoon ulottuvuuksia joita ei muissa tuotannoissa ole taidettu tuoda esille, on merkillepantavaa, ja että Arnold Östmanin johtama laatuesittäjistö pyrki autenttisuuteen aikalaisesityspaikkaa myöten, oli Drottningholm-taltioinnissa mullistavaa. Varsinaisesti mitään jouluista ei Don Juanissa taida lopulta olla; teosta näyttämöllä katsoessani ei jouluisia tunnelmia ole mieleen tainnut koskaan nousta…

Mutta joka pitää Mozartin nerokkaasta luomuksesta, saattaa olla kiinnostunut tutustumaan vertailun vuoksi myös Giuseppe Gazzanigan samannimiseen oopperaan, jonka Mozartin samana vuonna ensi-iltansa saanut teos sittemmin syrjäytti täysin. Siitä on Bruno Weil tehnyt levytyksen ilman resitatiiveja, komtuurina suomalainen Johann Tilli (Sony Classical SK 46 693). Mielenkiintoista on verrata teoksen psykologisoinnin keveyttä Mozartin luomaan tunteiden ristiaallokkoon, jos tosin lopulta Gazzanigan hieno musiikki riittää nautinnonaiheeksi sinälläänkin. Draaman tajua ja himoa äärimmäisyyksiin on kyllä vastaavasti tarjolla toisessa saman ajan sukulaisteoksessa, pietarilaisen Evstignej Ipatovič Fominin Orfeus ja Eurydike -melodraamassa, josta on hiljattain ilmestynyt uusi super-upea levytys: kahden lausujan, kahdeksan bassolaulajan (!), venäjäntorviorkesteri Rossijskij Rogovoj Orkestrin ja Pratum Integrum Orchestran loihtima soiva kuva on järisyttävä (Caro Mitis CM 0012008).

Mutta jotta en aivan masentaisi tuttua ja turvallista joulua kaipaavia, suosittelen lopuksi vielä yhtä levyä, ihan oikeaa joululevyä: His Majestys Sagbutts & Cornetts -yhtyeen Music for the Twelve Days of Christmas and the Nativity (Sfz SFZ0307) sisältää fantastisen musiikinhistoriallisen kavalkadin “pimeältä” keskiajalta täysbarokkiin, joukossa monta meikäläisillekin tuttua joululaulua. Eikä mistään viihdehömpästä ole kysymys, vaan brittiläisten vanhan musiikin yhtyeiden yhdestä perinteisimmistä ja kovatasoisimmista, joka kyllä näyttää mihin aikanaan kautta Euroopan harrastetut sinkki- ja pasuunakuorot venyvät, varsinkin lauluäänen ja kosketin- ja lyömäsoittimien (sekä lopussa Thoinot Arbeaun villissä branlessa myös säkkipillien) kanssa; suunnilleen tällaista musiikkia kuultiin Turussa ja Viipurissakin Ruotsin suurvalta-aikana. His Majestys Sagbutts & Cornettsin esitykset ovat hienosti musikaalisia ja parhaimmillaan tulvivan täynnä joulunaikaan ehdottomasti kuuluvaa riemukkuutta.

Teksti:
Jaakko Tuohiniemi
kirjastosihteeri
Musiikkitiede, Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto