Kirjastolaisten joulun lukuvinkit

Jouluna on mukava asettua sohvannurkkaan lukemaan hyvää romaania tai mielenkiintoista tietokirjaa. Tässä yliopiston kirjastolaiset antavat muutaman lukuvinkin!

Elämän ehtoopuolella sattuu ja tapahtuu
Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho (Teos 2015)

Odotin jo innolla viime keväänä Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjan kolmatta osaa, kaksi edellistä olin lukenut vauhdilla. Trilogia kertoo pilke silmäkulmassa ja hieman jännitysromaanin elein vakavasta aiheesta – vanhusten kohtelusta Suomessa. Tarinan ytimessä on helsinkiläinen palvelutalo Ehtoolehto, jonka palvelun taso on vähän niin ja näin, mutta tehostaa pitää.

Lindgren tietää, mistä puhuu. Hän on saanut 2009 Bonnierin suuren journalistipalkinnon Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistusta reportaasistaan, joka käsitteli kirjailijan isän viimeisiä aikoja hoitokodissa monine ongelmineen. Vuosien aikana kokemukset muokkautuivat hirtehisellä huumorilla höystetyksi trilogiaksi vanhusten taistelusta järjestelmää vastaan. Kirjassa näkyy myös kirjailijan intohimo arkkitehtuuriin, kun Siiri-rouva ajaa raitiovaunulla Helsingissä ja kuvailee ympäristöään.

Sarjan edelliset osat:
Kuolema Ehtoolehdossa
Ehtoolehdon pakolaiset

LH

Kirja jonka aion lukea joululomalla
Dare Talvitie: Epäsoinnun periaatteet (Myllylahti 2015)

Työtoverini Luomuksesta on julkaissut kuluvana syksynä esikoisromaaninsa – ja saanut siitä varsin myönteisiä arvioita kirjallisuusbloggareilta (ja toki työtovereiltaan, mutta heidän objektiivisuutensa ei välttämättä ole luottamista). Tyylilaji on reaalifantasia ja sisältö taitaa sopia nykyiseen ilmapiiriin, jossa sivistysyliopiston arvo toisinaan tuppaa unohtumaan.

Itse ehdin kirjaan tarttua vasta jouluna. Odotan kuitenkin paljon teokselta, jota luonnehditaan ”Talvitien rakkauskirjeenä sivistysyliopistolle”, ”kirjan mittaisena metaforana” ja ”romaanina, jollaista ei ole aiemmin lukenut – luova, persoonallinen, vahva ja mahtava.”

”Varo vaan, vielä susta tulee samanlainen faktoja janoava epäilijä kuin musta.”
“Susta? Eikka, sori mutta sä oot täydellisesti reputtanut sekä Skeptisyyden alkeet että Johdatuksen terveeseen epäluuloisuuteen tän illan ja yön aikana. Sun on vaan paras suosiolla palauttaa sun epäilijäkortti Kriittisen ajattelun toimistoon ja ainoa siirtoa hömppäsatulogiikan laitoksen puolelle.”

LH

Sukellus tarunhohtoiseen maailmaan
Anni Kytömäki: Kultarinta (Gummerus 2014)

Kollegan innoittamana luin viime vuoden Finlandia-ehdokkaan Anni Kytömäen esikoisromaanin Kultarinta. Historiallisen romaanin tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alusta vuoteen 1937.  Kirja kertoo rakkaudesta: miehen ja naisen, isän ja tyttären sekä ihmisen ja luonnon. Kirjassa näkyy Kytömäen kiinnostus kansanperinteeseen. Myytit ja uskomukset kertovat entisaikojen luontosuhteesta. Luonto kuvataan kokemuksen kautta. Metsän salaperäisyys, maagisuus ja voima nousevat kirjassa jylhästi esiin. Tarkat, kauniit ja lumoavat luontokuvaukset nivoutuvat tarinnan kerrontaan oivallisesti. Karhu on tarinan keskiössä.

”Mutta kontio on metsän sisin. Ilman toista ei ole toista. Kontio ei voi elää ilman metsää, ja ilman kontiota metsä on tyhjä.”
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat sukeltaa metsän tarunhohtoiseen maailmaan. (KS)

Anni Kytömäki esiintyi tammikuussa 2015 Nuoren Voiman Liiton Prosak-proosaklubilla Kansallisteatterin Lavaklubilla Helsingissä http://www.kirjastokaista.fi/anni-kytomaki-prosak-proosaklubilla/

KS

Ennen matkaan lähtöä
Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin? (SKS 2015)

Rovaniemellä käydessään Pukki ei voinut olla tarttumatta syksyn uutuuskirjaan. Kirjan nimi, Millaista on olla eläin, kiehtoi häntä niin että kotiin oli mitä kiireimmin päästävä. Pukkia oli kaikki edeltäneet joulunajat vaivannut pohdinta siitä, mitä Petterin päässä pyöri heidän yhdessä vaeltaessaan ympäri maailman lahjoja jakamassa. Oliko se väsynyt, mahdollisesti tympääntynyt ikuisesti toistuvaan urakkaansa vai aidosti riemuissaan vuoden ainoan työpäivänsä päästessä alkuun?

Aika unohtui, kun Pukki suorastaan imi tekstiä sisäänsä, makasi oudossa asennossa lattialla jalat sohvalla muun vartalon lojuessa lattialla kädet kyynärpäiden varassa. Yhtäkkiä punainen hehku täytti tuvan; Petteri oli saapunut aitauksestaan ikkunan luokse. Pukin oli helppo lukea sen huulilta vallitseva tahtotila; eläimenä oleminen on juuri tätä, minä ulkona kylmässä, sinä siellä lämpimässä sisällä. 364 päivää vuodessa omassa aitauksessa, ilman virikkeitä, välillä laiskaan tahtiin vähän jäkälää poskeen. Kiitänkin luojaa siitä, että minulla ei ole tätä isommat aivot. Muuten nyppisi ankarasti!

EO

Ohjekirja uutisten lukemiseen
Alain de Botton: The News: A User’s Manual (Hamish Hamilton 2014)

Alati päivittyvät uutiset ovat osa arkeamme. Miten loputon uutisvirta vaikuttaa meihin? Lukiessamme ja kuullessamme jatkuvasti eri laitteilta väkivallasta, terroriteoista ja murhista, muistammeko, että iso osa kanssaihmisistämme käy joka ilta nukkumaan turvassa ja melko tyytyväisenä? Mitä tapahtuu maailmankuvallemme ja ajatuksillemme, kun saamme valtavasti yksinkertaistettua, sirpaleista tietoa irrotettuna monimutkaisesta kontekstistaan? Millaisia uutiset ja uutisvalokuvat voisivat parhaimmillaan olla?

Näitä kysymyksiä pohtii kiinnostavasti ja viisaasti filosofi Alain de Botton kirjassaan The News: A User’s Manual. Hän esittää, että vaikkapa julkkisuutisten pitäisi – tosi-tv-tähtien ja ”salarakkaiden” sijaan – esitellä henkilöitä, jotka ovat kypsällä ja älykkäällä asteikolla todettu ihailun arvoiseksi, ja jotka voisivat inspiroida ja neuvoa meitä elämässä.

JL

Kun tiede ja tunteet kohtaavat
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus 2015)

“Hän linnoittautui kirjastoonsa ja haaveili, ettei koskaan koittaisi ilta ja työvuoron loppu. Ne eivät olleet huomanneet hänen puuttumistaan. Ne olivat lähteneet ja jättäneet hänet yksin. Kirjaston ulkopuolisessa maailmassa oli meneillään laajin joukkotuho sitten dinosaurusten, mutta tuskin kukaan huomasi sitäkään.”

Iida Rauman kirjan yhdeksi päähenkilöksi nousee transsukupuolinen matemaattis-luonnontieteellisen kirjaston kirjastovirkailija Tuovi. Hän rauhoittelee tiskillä paniikkikohtauksen saanutta tiedenaista. Matematiikan pölyisten hyllyjen välissä Tuovi pelastaa saman matemaatikkoneron ahdistelijaltaan. Ehkä milloinkaan ei Kumpulan kampus ja kampuskirjasto ole noussut näin vahvasti näkyville suomalaisessa romaanikirjallisuudessa.

Kirjassa on monia risteileviä teemoja. Kuinka pitkälle luova nerous riittää uralla? Onko autismin kirjossa vain vivahde-ero tieteellisen lahjakkuuden ja muiden vaihtoehtojen välillä? Lukijan osallistuessa matematiikan opiskelijoiden rientoihin voi kokea, kuinka voimakkaasti seksuaalisuus voi myllertää nuoren naisopiskelijan elämää.

Avainromaanista ei ole kyse, mutta Kumpulan kampuskirjastossa työskentelevä voi arvata, kuka voisi olla kirjassa vilahtava rauhallinen vanhempi miespuolinen kirjastovirkailija.

EI

Historiallisen romaanin ystävälle
Paula Havaste: Tuulen vihat (Gummerus 2014)

Kaari Utrio, Paula Havaste, Kristiina Vuori… Suomalaisia, maamme historiasta kirjoittavia naiskirjailijoita. Havaste kuuluu Utrion jäljissä parhaaseen päähän. Hänen uuden 1100-luvun Lounais-Suomeen sijoittuvan romaanisarjansa ensimmäinen osa kertoo naiseksi kasvamisesta pienessä pirtissä, väkivaltaisen isän ja sairaalloisen veljen seurassa. Päähenkilöstä kasvaa itsenäinen nuori nainen, joka tiukan paikan tullen etsii itse itselleen miehen.

Utrion tavoin Havaste tekee laajan pohjatyön kirjoihinsa, joten keskiaikaiset uskomukset ja lääkeyrtit ovat oikeilla paikoillaan. Olenkin aina ollut sitä mieltä, että historiaa on helpoin oppia laadukkaista historiallisista romaaneista. Vaikka itse tarina on fiktiivinen, niin faktojen pohjalta rakennettu ympäristön ja tapojen kuvaus mahdollistaa menneen herättämisen aivan eri tavalla kuin kuivakat historian oppikirjat.

LH

Romaanin vapaudet yhdistyvät Runebergin elämäkertaan
Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä, suom. Jaana Nikula (Schildts 2010)

Työkaveri vinkkasi Erik Wahlströmin kirjan Kärpäsenkesyttäjä, kun kaipasin hauskaa ja sisällyksekästä luettavaa. Huutoon vastasi täydellisesti romaani runoilijasankari J. L. Runebergin ja hänen lähipiirinsä elämästä, jota kuvataan pitkälti inhimillisten heikkouksien valossa, usein koomisiksi muotoutuvien tilanteiden kautta. Eivät he kuitenkaan romaanissa pilakuvia ole nuo nervanderit, cygnaeukset, snellmanit, kansallisen heräämisen ajan sivistyneistön edustajat vaan ihmisiä usein raadollisine motiiveineen.

Teoksen kerronta etenee kepeästi kohtauksittain, joiden näkökulmat vaihtelevat. Jopa eläimet, kärpäset, ketut, joutsenet ja filosofi Laguksen lemmikkiporsas Immanuel, sanovat sanasensa Runebergin toimista. Runoilijan elämää käydään läpi takaperoisesti raihnaisesta vanhuudesta kohti kovaonnista lapsuutta. Kamppailusta parempaan elämään kiinnittymiseksi nousee koomisen taustalle traagisempi viritys.

Romaanissa Runeberg on paitsi ylistämällä alistavaan hoviinsa työlääntynyt runoilijakuningas, myös papintakissa keikaroiva metsänkävijä, outo lintujen vangitsija, väkivaltainen kaikkien kuskien kauhu; kotityranni, joka runoudessaan ja elämässään on pääsemättömissä tunteistaan neitosia kohtaa ja joka pärskähtelee raivosta uskollisista uskollisimman Fredrikan maanisen itsensä väheksynnän edessä. Keskinäinen elämänmittainen kilvoittelu maineesta ja asemasta värittää erityisesti Runebergin ja Cygnaeuksen (Fredrikin, ”Uno oli se lahjattomampi”) ystävyyttä toverijoukosta, joka opiskeluaikoina viettää sievistelemättömän riehakasta, parhaimmillaan groteskia yhteiskämppäelämää. Wahlström herättää henkiin pronssiin valetut näköispystit.

LK

Elämme salaliittojen kulta-aikaa
Jonas Sivelä: Kaiken takana on salaliitto (Atena 2015)

Olet varmasti kuullut ainakin jonkin näistä salaliittoteorioista – Holokausti on juutalaisten salaliitto, Matrix-elokuva ja Simpsonit ennustivat syyskuun 11. päivän terrori-iskut etukäteen, Dianan kuolema ei ollut onnettomuus tai että valkoiset valelevat hi-virusta sisältävää öljyä kondomien päälle tuhotakseen Etelä-Afrikan mustan väestön. Kaikkia näitä ja paljon muita mielenkiintoisia salaliittoteorioita käsitellään Jonas Sivelän teoksessa Kaiken takana on salaliitto – tutkimusmatkoja epäilysten maailmaan.

Kirja sai alkunsa Etelä-Afrikassa kun Sivelä keräsi aineistoa AIDS-uskomuksia käsittelevään väitöskirjaansa, joka on nyt viimeistelyä vaille valmis. Teoksen alkupuoli käsitteleekin yksinomaan eteläafrikkalaisten erilaisia uskomuksia ja salaliittoteorioita liittyen AIDSiin. Itselleni salaliitot tulivat tutuksi 90-luvulla Salaiset Kansiot -televisiosarjan myötä, jossa Mulder ja Scully tutkivat paranormaaleja ilmiöitä ja maan ulkopuolista elämää. Myös kirjassa käsitellään ufoja ja avaruusolentoja, ja kerrotaan mitä tekemisistä niillä on kristinuskon kanssa.

Toisille salaliittoteorit ovat pelkkää hömppää, toisille viihdettä ja osalle tapa päästä lähemmäs salattua totuutta. Olivatpa ne mitä tahansa, niin Sivelä tarjoaa kirjassaan mielenkiintoisia tarinoita leimaamatta omia lähteitään.

JV

 

Kirjoittajat: Laura Hiisivuori (LH), Eva Isaksson (EI), Johanna Lahikainen (JL), Kati Syvälahti (KS), Esa Oja (EO), Lea Kujala (LK), Joonas Vihanto (JV)

Valikoima tietokirjallisuuden merkkipaaluja

Joel Kuortti ja Jukka-Pekka Pietiäinen: 100 merkittävää suomalaista tietokirjaa Abckiriasta Mustaan orkideaan.
Paasilinna, 2014

Tietokirjailijat Joel Kuortti ja Jukka-Pekka Pietiäinen ovat yhteistyössä kirjoittaneet teoksen 100 merkittävää suomalaista tietokirjaa Abckiriasta Mustaan orkideaan (2014). Teos sisältää pienoisesseiden muodossa esittelyä sadasta kotimaisesta tietokirjasta alkaen Mikael Agricolan Abckiriasta (1543) ja päättyen Elina Grundströmin Mustaan orkideaan (2013). Jokaisesta teoksesta on mukana myös tekstinäyte ja kansikuva sekä lyhyt esittely tekijöistä.

Teoksen nimi on hieman hämäävä, sillä mukaan on valittu myös ulkomailla kirjoitettuja ja kustannettuja teoksia. Suomalaisuus tarkoittaakin tässä yhteydessä lähinnä esiteltyjen teosten kirjoittajien syntyperää. Sadan kirjan joukkoon mahtuu useilla eri kielillä julkaistuja teoksia; suomen lisäksi alkuteosten kielinä on käytetty ruotsia, englantia ja latinaa.

Tekijät eivät tarkemmin kerro sadan kirjan valintaprosessista, mutta saatesanoissaan he mainitsevat että kyse oli intellektuaalisesta haasteesta, ei halusta luoda tietokirjallisuuden kaanonia. Valinnan perusteluina tekijät käyttävät usein teoksen merkittävyyttä julkiselle keskustelulle tai jonkin tieteenalan kehitykselle, toisaalta esimerkiksi lukukokemuksen elämyksellisyys tai teoksen myyntimenestys ovat voineet vaikuttaa valintaan.

Tietokirjallisuuden lajityypit hyvin edustettuina

Kuortti ja Pietiäinen ovat tietoisesti valinneet teoksia, jotka edustavat tietokirjallisuuden eri lajityyppejä ja aihealueita. Näin sadan kirjan valikoimasta muodostuu varsin monipuolinen otos kotimaisen tietokirjallisuuden koko kirjosta. Eri lajityypeistä mukana ovat muun muassa tieteelliset tutkimukset, pamfletit, oppikirjat, luontokirjat, muistelmat, historiikit, hakuteokset sekä vuosikirjat. Myös lasten ja nuorten tietokirjat ovat edustettuna, sillä mukana on esimerkiksi Yrjö Karilaan Pikku jättiläinen (1924) sekä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun Suomi (2007).

100 merkittävää suomalaista tietokirjaa muodostaa kiehtovan historiallisen kavalkadin. Teokset esitellään kronologisesti julkaisuvuoden mukaisessa järjestyksessä. Noin puolet valituista teoksista on julkaistu vuoden 1960 jälkeen ja kolmasosa vuoden 1990 jälkeen. Mukana on useita jonkin tieteenalan klassikkoteoksia, kuten Eino Jutikkalan Suomen talonpojan historia (1942) sekä Erik Allardtin ja Yrjö Littusen Sosiologia (1958). Toisaalta monet teoksista ovat merkittävyydestään huolimatta jo pitkälti unhoon jääneitä, kuten Max Jacobsonin Diplomaattien talvisota (1955) tai Vilhelm Helanderin ja Mikael Sundmanin kaupunkisuunnittelua käsittelevä pamfletti Kenen Helsinki – raportti kantakaupungista (1970).

Sadan merkittävän kirjan valikoimaan sisältyvistä suuren yleisön suosikeista mainittakoon Toivo Rautavaaran Kuinka luonto parantaa (1980) sekä Liisa Keltikangas-Järvisen Hyvä itsetunto (1994). Edellisestä on otettu tähän mennessä 14 ja jälkimmäisestä 20 painosta.

Kuortin ja Pietiäisen teokseen sisältyy myös muutamia melko tuoreita, mutta vähälle huomiolle jääneitä teoksia. Esimerkiksi Pekka Ervastin journalistista tietokirjallisuutta edustava Irakgate – pääministerin nousu ja ero (2004) sekä Jyrki Siukosen Mies palavassa hatussa – professori Johan Welinin maailma (2006) olivat itselleni piristäviä yllätyksiä. Ervasti raportoi tuoreeltaan pääministeriin eroon vuonna 2003 johtaneista tapahtumista, Siukonen puolestaan kuvaa ansiokkaasti Johan Welinin (1705-1744) henkilöhistoriallisia vaiheita ja samalla laajasti 1700-luvun oppineiden elämäntapoja ja kulttuuria.

Kuortti ja Pietiäinen kiteyttävät taitavasti esittelemiensä teosten merkittävyyttä oman tietokirjallisen lajityyppinsä merkkipaaluina. Esittelyt herättävät niin nostalgiaa vanhoista lukukokemuksista kuin innostuksen tarttua moniin lukematta jääneisiin teoksiin. Toisaalta vain sivun pituiset esittelyt teoksista tuntuvat pääosin liian suppeilta. Valintojen perusteluista ja itse teoksista ja niiden tekijöistä olisi lukenut mieluusti hieman laajemmankin esseen.

Tekijät haastavat lukijat keskusteluun

Eri alojen ja aikakausien teosten esittelyt ja valintaperusteet herättävät lukijassa pohdintoja, kenties vastustustakin. Miksi juuri tämä teos on valittu sadan joukkoon? Miksi tuokin suhteellisen tuore teos on valittu, vaikka sitä ei kukaan enää muista eikä sen historiallista arvoa vielä voi tietää? Vaikka tekijät esittävät lyhyesti perusteluita valinnoille ja mainitsevat myös muita yhtä merkittäviä teoksia, eivät perustelut välttämättä vakuuta lukijaa. Tätä ongelmaa ennakoiden Kuortti ja Pietiäinen haastavat teoksensa saatesanoissa lukijat mukaan keskusteluun ja ehdottamaan omia suosikkejaan – ja lähettämään ehdotukset sähköpostitse. Kiinnostavaa ja toivottavaa olisi saada jatkossa myös lukijoiden ehdotukset perusteluineen luettavaksi erillisenä julkaisuna.

Merkittävät tietokirjat Helkassa

Yliopistokirjastoissa hankinnan fokus on tiedejulkaisuissa, mutta myös yleisempää tietokirjallisuutta hankitaan melko laajasti. Mutta kuinka laajasti? Kuortin ja Pietiäisen valitseman sadan teoksen otos tarjoaa yhden vertailukohdan. Tarkistin nimeketasolla teosten saatavuutta Helkasta ja erityisesti Helsingin yliopiston kirjaston (HULib) kokoelmista.

HULib:n eri kokoelmista löytyy sadasta merkittävästä tietoteoksesta 82 teoksen osalta 1. painos tai moniosaisten teosten ja sarjojen kaikki osat. Näistä 12 teoksen osalta käyttö on rajoitettu vain kirjastoon. Jos huomioon otetaan monografioiden ja hakuteosten osalta kaikki painokset, jää HULib:n kokoelmista puuttumaan vain viisi teosta.

Kuortin ja Pietiäisen listalla on mukana myös vuosikirjoja, joiden kattavuus HULib:n ja muiden Helka-kirjastojen kokoelmissa vaihtelee. Esimerkiksi Mitä Missä Milloin -vuosikirjaa on kattavasti (1951-2013) saatavilla Kansalliskirjaston lisäksi vain SKS:n kirjastosta.

Kiinnostava havainto oli myös se, että sadan merkittävän teoksen listalla esiintyi yhdeksän teosta, joita käytetään Helsingin yliopistossa kurssimateriaalina. Näistä alkuperältään selvästi vanhin on Mathias Caloniuksen vuosina 1780-1810 pitämistä luennoista koostettu teos Matthiae Calonii praelectiones in jurisprudentiam civilem (1908), joka myöhemmin julkaistiin Edwin Linkomiehen suomentamana nimellä Siviilioikeuden luennot (1946).

Teksti:

Mika Holopainen
Tietoasiantuntija

Jouluiset lukuvinkit

Sophie Hannah: Nimikirjainmurhat. Uusi Hercule Poirot –mysteeri.
WSOY 2014.

Lontoo 1920-luvulla: Ansioitunut salapoliisi Hercule Poirot on vetäytynyt täysihoitolaan lepuuttamaan aivojaan, jotka ovat saaneet liikaa ärsykkeitä. Mutta kuuluisat harmaat aivosolut eivät saa levätä pitkään, sillä arvokkaassa Bloxhamin hotellissa tapahtuu monta murhaa eikä Scotland Yardin rikosetsivän Edward Catchpoolin havainnointikyky riitä alkuunkaan rikosten selvittämiseen.

Agatha Christien Esiripun jälkeen ei pitänyt enää tulla Poirot-romaania, mutta mestarietsivä on täällä taas. Brittikirjailija Sophie Hannah on saanut Christien perikunnalta luvan herättää belgialaisen yksityisetsivän taas henkiin.

Olin hieman epäluuloinen tarttuessani romaaniin, mutta Hannahin Christielle uskollinen tyyli sai ilahtumaan. Toivottavasti ITV filmatisoi tämän ja saamme taas nauttia David Suchetista Poirotina. Ja lisää kirjoja, kiitos! (JL)

Sarah Waters: The Paying Guests
Virago 2014

Syyskuussa kutsumattomat vieraat, useampi hengitystietulehdus, asettuivat taloksi ja jouduin vuoteenomaksi. Onneksi kylässä oli myös painotuore, Lontoon välilaskulla löytynyt Sarah Watersin uusin kirja.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Lontoo on lohduton ja köyhä. Sota on muuttanut kaiken yläluokkaisten Frances Wrayn ja hänen äitinsä elämässä: perheen miehet ovat kuolleet ja he asuvat suuressa, kalliiksi käyvässä talossa kahden. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa vuokralaisia kunnialliseen taloon.

Taloon muuttava pariskunta tuo taloon elämää, mutta millaista elämää? Pian kaikki muuttuu. Kirja on kiehtova, tarkka ajankuvaus ja piinaava jännitysnäytelmä viimeisiin sanoihin asti. Tämä tukeva lukuromaani ilmestyy suomeksi vuonna 2015 nimellä Parempaa väkeä. (JL)

Antti Heikkinen: Juice Leskinen 1950-2006 – Risainen elämä
Siltala 2014

Juicesta on kirjoitettu ennenkin vaan tuskin näin kattavasti. Nilsiäläiskirjailija ja -toimittaja Antti Heikkisen Leskis-elämäkerta on 500-sivuisena melkoinen mammutti, laulaja-lauluntekijän elämää monelta suunnalta valottava. Juicen laulusta kirjan otsikoksi napattu Risainen elämä on kuvaava: rikkinäistä ja resuista ehti menestyksestä huolimatta olla tai ehkä osin sen takia. Suosio ei välttämättä onnea tuonut.

Heikkinen on huolellisesti paneutunut Juicen perheen ja suvun vaiheisiin mm. Pohjois-Savossa. Kirja kuvaa kuinka karujen lapsuus- ja nuoruusvuosien jälkeen hiljaisesta ja vetäytyvästä juankoskelaispojasta kypsyi 1970-luvun alussa manselainen opiskelijaboheemi ja lauluntekijä, joka viimeistään 1980-luvulla nousi ”kansakunnan kaapin päälle”. Juicen musiikillinen ja kirjallinen tuotanto, eri yhtyeet sekä keikka- ja juopotteluputket käydään huolella läpi. Myös rakkaussuhteita ja avioliittoja käsitellään varsin laajasti. Näkökulmia avartavat eri julkimoiden ja tavisten lausunnot. Julkkis-Leskisen pinnan alta paljastui joidenkin mukaan myös tavallisempi Leskinen, joka oli kiinnostunut vesistöistä ja historiasta. Toisille Juice oli tutumpi Aulabaarin kantaveijarina, joka usein hauskuutti ”hoviaan” ja toisinaan äityi myös sietämättömäksi ”besserwisseriksi”. Leskinen oli monessa suhteessa ristiriitojen leimaama mies.

Kirja on samalla vahvaa ajankuvaa menneiltä vuosikymmeniltä. Juicen lauluistakin löytyy jälkiä poliittisen elämän vaikuttajista ja (populaari)kulttuurin ilmiöistä. Eipä ihme, että yksi Juicen lp-levyistä on nimeltään Ajan henki (1981). Kirjailijan näkemyksen mukaan monilla Juicen levyillä on myös viestejä lähipiirille. Verbaalinero saattoi olla kotioloissa huono puhumaan vaikkapa parisuhteen ongelmista, mutta kyllä siitä laulun sentään sai aikaiseksi. (JK)

Joël Dicker: Totuus Harry Quibertin tapauksesta
Tammi 2014

Sveitsiläisen Joël Dickerin teos on jo nyt vuosikymmenen suurmenestyksiä. Harry Quibertin tapauksessa Marcus Goldman, nuori kirjailija, tuskailee toisen romaaninsa parissa. Hän lähtee hakemaan innoitusta Yhdysvaltojen itärannikon pikkukaupungista ja törmää murhajuttuun, jonka pääepäilty on hänen kirjallisuuden opettajansa Harry Quebert. Murhattu on Quebertin puutarhasta löytyvä nuori Nola, joka katosi kesällä 1975 ja jolla oli suhde Harryyn.

Asetelma tuo mieleen David Lynchin Twin peaks –tv-sarjan, vaikkei kertomus venykään lynchmäiseen surrealismiin. Myös Dickerin henkilöitten pinnan alla kytee ristiriitaisia tunteita ja epäilyttäviä motiiveja,  ja vaikka tarinan edetessä lukija ehtii jo vakuuttua usean henkilön syyllisyydestä, niin soppaa hämmenne- tään kääntämällä jo selvältä vaikuttanut asetelma nurin.

Kirjan voima onkin siinä, miten se juonenkäänteillään onnistuu koukuttamaan lukijansa kunnon trillerin tavoin. 800 sivussa olisi voinut olla tiivistämisen varaa, mutta ainakin itselleni Harry Qubert oli viihdyttävä kesä(mökki)romaani, jota ei malttanut jättää kesken. Voin kuvitella joulukinkun sulattelukin sujuvan sen parissa, kunhan kirjaan imuun pääsee. (JK)

M. A. Jeskanen: Perkele – myytillisiä tarinoita ja Santala – Perkele osa II
WSOY 2011

Sarjakuva- ja historiafriikille M.A. Jeskasen Perkele – Myytillisiä tarinoita –sarjakuva on monta kärpästä yhdellä iskulla. Parhaimmillaan hyytävää sarjakuvakerrontaa historiallisilla faktoilla ja taruilla maustettuna. I like! Toinen osa ”Santala – Perkele II” on yhtä väkevää mytologian, historian, kristinuskon tarujen ja vanhojen uskomusten ilotulitusta kuin edeltäjänsä, tosin keskittyen yhteen tarinaan antaen sen päähenkilölle tilaisuuden voittaa lukijansa puolelleen niin hyvässä kuin pahassa. Perkele – Myytillisiä tarinoita sisältää kuusi sarjakuvakertomusta 1600-luvun loppupuolen Suomesta ja Ruotsista. Häissään kuolleen morsiamen, Blåkullaan lentävien noitien tai saunan lauteiden alla asuvan pirun tarinat pitävät lukijansa otteessaan ja tuovat nykyhetkeen sitä vanhaa magiaa, jota harvoin saa kokea alati teknistyvän yhteiskunnan aallonharjalla. Henkilökohtainen suosikkini ”Santala” kertoo suomalaisen noidan kasvutarinan, joka on täynnä loitsuja, aarnivalkeita, piruja ja kätkettyä tietoa, ylpeyttä ja pelkoja, mutta myös ymmärrystä, anteeksiantoa ja sovintoa. Tarina seuraa Santalan elämän eri vaiheita hidasälyisen nuorukaisen epätoivoisesta rakkaudesta aina mahtavan suurnoidan kuolinhenkäykseen saakka.

Kummatkin teokset on piirretty vahvan rosoisella tyylillä, yksityiskohtien herkkyyttä unohtamatta – kynän jäljen näkee ja hyvä niin. Minusta tällaisissa synkissä tarinoissa pitääkin olla vähän rosoa ja makua. Vaikka julkaisusta alkaakin olla nelisen vuotta, kuuluvat teokset ehdottomasti aiheisiin vihkiytyneen kokoelmiin.

Teokset eivät sitten ole mitään lasten sarjakuvaa. K-16. (HH)

Emmi Itäranta, Teemestarin kirja
Teos 2012

Viime aikoina olemme saaneet kuulla, kuinka kansainväliset suuryritykset, mm. Nestle hamuavat makean veden ja pohjaveden varantoja yksityiseen omistukseen. Tätä taustaa vasten kannattaa lukea Emmi Itärannan vuonna 2012 ilmestynyt esikoisromaani Teemestarin kirja. Romaanin tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen, ilmastokatastrofin jälkeiseen tulevaisuuteen, aikaan jolloin vedestä on tullut keinottelun ja vallankäytön väline. Romaani voitti Teoksen fantasia- ja tieteiskirjoituskilpailun ja on käännetty useille kielille.

Kirjan kaunis ja lyyrinen kieli miellyttivät minua kovasti, samoin zen-filosofiset pohdinnat vedestä ja sen olemuksesta. Siinä käsitellään myös entisaikojen ihmisiä, kertomusta “tuhosta ja raunioista, valtameristä, jotka kurkottivat kohti mannerten keskustoja ja nielivät maata ja makeaa vettä. Miljoonista ihmisistä, jotka pakenivat kodeistaan, sodista, joita käytiin sulavien jäiden alta paljastuneista polttoaineresursseista, kunnes maan suonet vuotivat kuiviin. Ihmisistä, jotka haavoittivat maailmaansa, kunnes menettivät sen.” Kirjan viimeinen lause jäi mieleen:”Tänä aamuna maailma on tomua ja tuhkaa, mutta ei toivosta tyhjä”. (DA)

Richard Hell, Sopeutumattomien sukupolvi. Punkin kummisedän muistelmat.
Like 2013

60-luvun lopulla kentuckylaisnuorukaiset Richard Meyers ja Tom Miller muuttivat New Yorkiin, tekivät hanttihommia ja kirjoittivat runoja. 70-luvun alkupuolella he ottivat itselleen taiteilijanimet Richard Hell ja Tom Verlaine ja perustivat bändin, josta pikkuhiljaa muotoutui rockin historiaan jäänyt Television. Bassoa soittanut Hell lähti kuitenkin omille teilleen ennen bändin ensimmäistä, legendaarista Marquee Moon -levyä ja liittyi New York Dollsista lähteneen Johnny Thundersin Heartbreakers -yhtyeeseen. Tästäkin Hell lähti ennen ensimmäistä levyä ja hän perusti oman bändin Richard Hell & The Voidoids. Tämä kokoonpano sai aikaan kaksi studioalbumia, joista ensimmäinen, Blank Generation (1977) ja varsinkin levylle sisältyvä samanniminen kappale ovat jääneet rockin historiaan. On sanottu, että Hellin lyhyt pystytukka ja risaiset vaatteet toimivat punktyylin innoittajina ja että manageri Malcom McLaren olisi lainannut tyylin Sex Pistolsille, jonka jälkeen siitä tuli kansainvälinen ilmiö.

Tästä ja laajemminkin New Yorkin CBGB-klubin ympärillä pyörineistä bändeistä, muusikoista ja niiden kiihkeästä, rajustakin elämästä on Richard Hell kirjoittanut mielenkiintoiset muistelmat. Esiin nousevat mm. New York Dolls, Ramones, Patti Smith, Talking Heads ja Blondie. Hell jätti soittohommat 80-luvun alussa ja on sen jälkeen kirjoittanut romaaneja, esseitä ja runoja. Kirjassa näkyykin, että kyseessä on ammattikirjoittajan aikaansaannos ja se on New Yorkin 70-luvun rockskenestä kiinnostuneille pakollista luettavaa. (DA)

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
Tammi 2014

Joulukuun alkuviikkoina olen kaiken liikenevän vapaa-aikani lukenut tätä tiiliskiviromaania, jota ei lueta helposti työmatkoilla metrossa eikä tabletin näyttöä selaillen.

Lasse Koskelan kirjoittajapiireissäkin vaikuttanut neuropsykologi Valtonen on kirjoittanut Finlandia -palkitun teoksen, joka vie lukijan mukaansa heti alkusivuilta lähtien. Kirjassa käsitellään mm. tiedeyhteisöjä ja tieteen tekemistä yleensä, aivotutkimusta, lääketeollisuutta, eläinkokeita, tieteellisten lehtien kustantamista, tieteellisten artikkelien lähdekritiikkiä sekä ihmisen olemassaolon tarkoitusta ja valintojen ja sattumien merkitystä tässä ajassamme.

Uusimpien teknologisten keksintöjen tuloksena lanseerattu I Am -laite mahdollistaa myös neuroverkkokirjaston käytön. Eli voit tilata itsellesi haluamasi teoksen oman ajatuksesi voimalla, kirjastojärjestelmät joutavat jo romukoppaan.

Massiivisen teoksen haluaa ahmaista loppuun asti saadakseen selville, miten Joelle, Alinalle ja Samuelille lopulta kävikään. (KL)

Lukuvinkkejä vinkkailemassa:

Johanna Lahikainen, Jussi Kajaste, Helena Hiltunen, Dolf Assman, Kristiina Lähdesmäki

Jouluisia lukuvinkkejä

Jake Nyman: Rakas vanha vinyyli
Gummerus 2013

Radiosta monille tuttu Jake Nyman on toimittanut lukuisia ohjelmia jo 1970-luvulta ja kirjoittanut monia populaarimusiikkia käsitteleviä teoksia, joista Rakas vanha vinyyli on tuorein. Teos on aikamatka vuosi-kymmenten taakse, jolloin ilmestyi levyjä, joista ainakin osalla on ollut sekä (toimittajalle) henkilökohtaista merkitystä että popmusiikin historian kannalta laajempaa painoarvoa. Useita esitellyistä levyistä voi luon-nehtia jopa klassikoiksi, osaa lähinnä kuriositeeteiksi (Spike Jones, The World´s worst record show). Joukossa on muutamia kotimaisiakin levyjä (mm. Anki, Eero Raittinen, Kaseva) mutta etupäässä sekä brittiläisen (mm. Animals, Cream, Procol Harum) että amerikkalaisen (Elvis, Chuck Berry, Tom Waits, Steely Dan jne.) populaarimusiikin virstanpylväitä. Jokunen on lähinnä toimittajan oma suosikki (esim. Rory Gallagher).

Jake Nyman ei ole varsinainen vanhojen vinyylien keräilijä, eikä vinyyliformaatti ole hänelle se ainoa oikea, vaikka joittenkin levyjen hieno kansitaide onkin ehkä toiminut muistelujen sytykkeenä. Parhaimmillaan teos on silloin, kun levyyn kytkeytyy henkilökohtaisia muistoja koulu- tai varhaisilta toimittaja-ajoilta. Tällöin ei haittaa, vaikka kirjoitus menisi ohi aiheen (Moody Blues, Gallagher, Dire Straits) eli itse levyn musiikillinen sisältö jäisi suurin piirtein käsittelemättä. Tylsimmillään teos on Nymanin kertoessa akateemisista Beatles-tutkimuksista (otsikkona Abbey Road). Toimittajalla on kuitenkin vapaus muistella ja antaa levyjen viedä erilaisiin sfääreihin ja aiheisiin, joiden yhteys albumin musiikilliseen sisältöön ei ole kovinkaan ilmeinen. Niinpä teos voi joskus jopa muistuttaa Radio Suomen sunnuntaiohjelmaa Nousevan auringon talo, jossa anekdootit, tilastotiedot, henkilökohtaiset muistot ja mielikuvamaalailut vuorottelevat samassa lähe-tyksessä. (JK)

Karl Ove Knausgård: Taisteluni, Toinen kirja
Like 2012

Norjalaisen Karl Ove Knausgårdin kuusiosaiseksi kasvaneesta Taisteluni-teossarjasta on suomennettu jo kolme ensimmäistä osaa. Hyppäsin itse suoraan Toiseen kirjaan, jossa nelikymppinen Knausgård, kertoja ja henkilöhahmo, jättää taakseen Bergenin ja päätyy Tukholmaan. Elämä Tukholmassa on ahdistuksen purka-mista kirjoittamalla, rakastumisen euforiaa, avioelämän vaikeutta, istuskelua baareissa ja kahviloissa sekä yksinäisyyden ja ulkopuolisuudenkin tuntojen kokemista. Kirjan tapahtumien näyttämöinä ovat toisinaan myös lasten päiväkoti ja Tukholman hienostokaupunginosien hulppeat huoneistot, joista jälkimmäisissä kokoontuu joukko paikallista kulttuuri- ja taide-eliittiä. Arkisten tilanteiden kuvauksista ja arkisista keskus-teluista lipsutaan toisinaan myös kirjallisen kentän ja filosofian pohdintoihin.

Teossarja tuo mieleen Gustav Mahlerin käsityksen sinfoniasta, johon on laitettava kaikki. Jo pelkkä Toinen kirja on melkoinen runsaudensarvi, taiteellista ehdottomuutta henkivä teos, joka ei pelkää heilahdella banaalin ja korkealentoisen välimaastossa. Joitakin kirjan jaksoja olisi voinut kenties lyhentää, mutta toisaalta kerronnan karkeapiirteisyys puhaltaa siihen omanlaisensa hengen. Omaelämäkerrallinen, paikoin esseemäinenkin teos on viime kädessä fiktiivinen teos, näyte tämän ajan romaanitaiteesta vitaalisimmillaan. Saa nähdä, miten monumentaalisiin mittoihin Taisteluni-sarja kasvaa, kun sen viimeinenkin kirja saadaan suomennettua. (JK)

Laura Save: Paljain jaloin
WSOY 2013

Maanantai-aamu Esko-myrskyn jälkeen: odotan tuntikaudet junaa Kouvolan asemalla, seuranani kirjaston e-kirjapalvelu. Lataan vapaana olevan kirjan tietämättä siitä muuta kuin ettei kyseessä ole viihdelukemisto. Hetkessä olen keskellä tositarinaa, luusyöpädiagnoosin saaneen nuoren lääketieteen opiskelijan elämää. Laura Save piti sairautensa edetessä blogia, josta syntyi tämä kirja. Lukijalle selviää nopeasti ettei toista kirjaa enää tule. Siitä huolimatta lukukokemus ei ole ahdistava. Se kertoo, miten ihminen voi ottaa mahdottomiakin asioita vastaan ja elää toivoen ja rakastaen nekin hetket jotka ovat jäljellä. (EI)

Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä
Like 2013

80-luvun alussa kaksi teinipunkkaria päättää lähteä liftillä Italiaan. Pikkuporvarillinen ja valmiiksi kaluttu elämä ei voisi vähempää kiinnostaa. Reissusta kehkeytyy loppuelämää muovaava kokemus, jonka jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen. Unelmien paratiisi ei kohtelekaan tyttöjä silkkihansikkain.

Ulli Lustin omaelämänkerrallinen sarjakuva kuvaa nuoruuden kiihkoa, uudenlöytämisen riemua, mutta näyttää myös seikkailun raaemmat kasvot; hyväksikäytön ja väkivallan. Palveluksesta odotetaan aina vastapalvelusta. Rahattomina, mutta kokemuksia rikkaampina kuljeskelevat tytöt pitävät kuitenkin pintansa.

Sarjakuvan piirrostyyli on aluksi hieman suttuisen oloista, mutta tarinan edetessä jälki asettuu tukemaan kokonaisuutta. Lopuksi muunlaista piirrostyyliä tarinalle ei voisi kuvitellakaan.

Tarina on vaikuttavan mukaansatempaava ja kestää helposti useammankin lukukerran. Keräilijöille tämä on ehdoton hyllyhankinta. Ahmittavan hyvä! (HH)

Craig Thompson: Habibi
Like 2012

Lukukokemuksen jälkeen olin sanaton. Tämä on parasta sarjakuvaa vähään aikaan, korkeisiin sfääreihin kurottava teos. Tarina on monitasoinen ja haastava; mystiikka ja yhteiskuntakritiikki, uskonto ja ihmiskohtaloiden toivo ja epätoivo kietoutuvat yhdeksi. Piirrosjälki on notkeaa ja tarkkaa; kaikki on tarkkaan harkittua ja koristeellista ornamenttitaidetta ja arabiankielistä kalligrafiaa.

Kuva on sana, kirjain, äänne ja toisinpäin.

Teos seuraa Dodolan ja Habibin elämänvaiheita, kun ne kietoutuvat yhteen ja kun ne repäistään väkivalloin erilleen vain yhdistyäkseen uudelleen.

Thompson on sepittänyt tarinan, joka polveilee nykyisyydessä, menneessä ja tulevassa – silti selkänä ja loogisena jatkumona virraten. Myös tämä mestariteos kuuluu keräilijän hyllyyn. (HH)

Marko Kilpi: Kuolematon
Gummerus 2013

Kuolematon on vaikea lukukokemus, eikä sitä voi ainakaan joululukemiseksi suositella.
Sen lukeminen ei todella ollut viihdyttävää tai hauskaa. Se oli kamalaa. Jos teos olisi ollut huono tai edes yhdentekevä, olisin jättänyt sen kesken. Mutta kun se ei ole, vaan se oli hyvä ja kauniisti kirjoitettu.

Aiemmista Kilven kirjosta tutut Olli Repo ja tämän poliisikollega Elias Kaski tutkivat rikosta, joka on yksi kamalimmista: seksuaalirikos, jonka uhrina on lapsi. Tapaus herättää toisen tutkijan mielessä unohtuneita muistikuvia, joiden ahdistavuus kasvaa psykosomaattisiksi oireiksi. Tarina etenee yksittäisen rikoksen syyllisen selvittelystä laajemmalle, sinne mistä teon motiivit kumpuavat.

Ja kirjoittaja Kilpihän on poliisi. (KSO)

Jari Tervo: Esikoinen
WSOY 2013

Tämä Esikoinen on todella kaunis kirja. Esikoinen on nuoren pojan kasvutarina.

Tarinassa kuvataan 1970-luvun Suomea: kommunismia, Kekkosta ja hiihtokilpailuja. Pojan kasvutarinan lisäksi tarinassa kerrotaan myös mm. pojan äidin ja isomummu Esmen elämästä. Näiden tarinoiden kautta näytetään, miten tähän, missä nyt ollaan, on tultu.

Kerronta on toteutettu päiväkirjamerkintöinä, mikä tuo pojan kokemukset lukijan iholle. Päiväkirjakerronnan takia kirja ei kuitenkaan ole mikään helppo luettava. Se vaatii keskittymistä: ollaanko 1900-luvun alussa Helsingissä, vieläkin kauempana noitavainoissa vai 1970-luvun Lapissa, jonne pojan tarina keskittyy.

En ole aiemmin saanut luettua Tervolta yhtäkään kirjaa kokonaan. Vaikka lähes kaikkiin  hänen kirjoihinsa olen tarttunut, mutta jostain kumman syystä en ole niissä pitkälle päässyt. Mutta esikoinen oli eri maata. (KSO)

Pekka Hiltunen: Iso
WSOY 2013

Iso ei ole dekkari, kuten Hiltusen aiemmat kirjat eikä sen tarinassa tai henkilöhahmoissa ole mitään  vauhdikasta saati yliluonnollista. Tarinassa on sen sijaan paljon tutkimustietoa, lihavuudesta. Päähenkilö, ylipainoinen Anni ampuu alas vääriä väittämiä lihavuuden aiheuttamista terveyshaitoista.

Iso on valtavan koskettava tarina lihavan naisen elämästä. Siitä, miltä tuntuu kun on oikeasti iso ja joutuu valitsemaan lounaspaikan ravintolan tuolien mallin eikä maittavan ruoan perusteella. Kun puolisokokelas ei halua liikkua lihavan seuralaisen kanssa julkisella paikalla tai kun ihmiset huutelevat kadulla perään. Kirja näyttää, kuinka ylipainoisia sorretaan. Se tekee pahaa. Siksi se pitääkin lukea. (KSO)

Miina Supinen: Säde
WSOY 2013

Hävyttömän hyvä ja hauska kirja heille, jotka tykkäävät epätavallisuuksista, hurjista jutuista ja kehtaavat nauraa kuolemallekin.

Säde on upea ja runsas kirja, jossa on täytteenä niin uskonlahko, ateisti, zombie-peli, Kreikan talouskriisi, paljon seksiä sekä halu löytää jotain ikiaikaista ja maailmanhistoriallisesti merkittävää.  Tällaisen peruslukijan näkökulmasta tarinan hienous onkin siinä, että se sisältää ihanan paljon kaikkea ja pysyy silti kasassa.

Kustantaja luonnehtii kirjaa sivuillaan kasvukertomukseksi. Ehkä se sitä onkin, sillä viimeisissä luvuissa tarinan palaset nimittäin loksahtivat kohdalleen. (KSO)

Oras Tynkkynen: Pieni maailmanpelastusopas
Into 2013

Joulun mässäilyjen jälkeen ja ennen uudenvuodenlupauksia on hyvä lukea Oras Tynkkysen Pieni maailmanpelastusopas. Kirjassa käydään rauhallisesti ja kiihkottomasti läpi maailman suurimmat ongelmat ja niihin tarjotaan myös ratkaisuja. Vaikka ilmastokriisin, nälän, sotien, sorron ja ympäristön tärväämisen edessä tunnemme helposti voimattomuutta, Oras Tynkkynen antaa kirjassaan myös toivonjyväsiä. Hän muistuttaa, että monessa suhteessa maailman asiat ovat paremmin, kuin vaikkapa 50 vuotta sitten.  Ihmiskunta on vapaampi, vauraampi, terveempi, paremmin koulutettu ja kansanvaltaisempi. Myös väestönkasvu on hidastunut. Kaikki tämä on vaatinut valtavasti työtä.  Ongelmat on mahdollista ratkaista, mutta se ei ole helppoa.  Nelson Mandelan sanoin, se vaikuttaa aina mahdottomalta, kunnes se on tehty.

Kirjassa annetaan myös paljon vinkkejä siitä, mitä meidän on mahdollista tehdä itse jokapäiväisessä elämässä. Voimme vähentää autoilua, lentämistä  ja lihansyöntiä, säästää sähköä, vähentää turhaa kulutusta tai auttaa eri kansalaisjärjestöjen kautta vaikkapa köyhyyden vähentämisessä. Voimme myös lähteä itsekin vaikuttamaan. Pieniä tekoja tai isoja tekoja, kunhan emme vaivu kyynisyyteen ja hällävälismiin. (DA)

Eric Malpass: Aamulla kello seitsemän
Rauma 1979

Kirja kertoo erään perheen elämästä Englannin maaseudulla. Perheeseen kuuluvat pieni viisi-vuotias poika, hänen äitinsä, isänsä ja tämän isä puolisoineen, sekä isän kaksi naimatonta opettajasisarta. Perheen isoisä on kuusikymppisenä eläköitynyt asianajaja, jonka pitkäaikaisen haaveen toteutuma tämä perheen kotina oleva farmi on.

Kirja on erilaisten, keskenään sukua olevien ihmisten yhteiselon kuvaus. Elämä maaseudulla ei suinkaan ole paikoilleen jähmettynyttä.

Päähenkilö on perheen ainoa lapsi, viisivuotias Clayford, jonka edesottamuksista lukiessa tuskin pitkästyy. Malpassilla on kirjan tapahtumiin mukavan humoristinen ote ja hän tuo esiin viisivuotiaan näkökulman monessa eri tilanteessa. Pukee sanoiksi pienen pojan ajatuksenjuoksun. Ja kuvaa elävästi keskusteluja perheen aikuisten kanssa.

Nopealukuinen kirja joulunpyhiksi. Löytyy muun muassa pääkirjastosta. (M-SH)

Michael Ende: Momo
Porvoo 1978

Kaupungin laitamille tulee tyttö ja asettuu asumaan vanhoihin raunioihin. Tästä alkavat kehittyä Enden saturomaanin tapahtumat. Päähenkilölle, Momolle, on luonteenomaista kuuntelemisen taito.

” Hän osasi kuunnella niin, että epätietoinen tai kahden vaiheilla horjuva tiesi äkkiä selvästi, mitä halusi. Tai niin, että arka muuttui yhdellä iskulla vapaaksi ja rohkeaksi. Tai että sorrettu ja onneton sai iloa ja varmuutta.”

Momon lisäksi kirjassa on monta satuhahmoa, esimerkiksi merkillisellä tavalla kommunikoiva kilpikonna Kassiopeia ja mestari Hora, joka opettajan roolissa käyttää opetusmenetelmänä arvoituksia.

Kirja on täynnä elämänviisauksia mielikuvituksellisiin tapahtumiin liitettyinä. Teemoista nousee esiin kunnioitus aikaa kohtaan ja sen riittävyys sekä kiireen haitallisuus. Näihin ja moniin muihin asioihin saturomaanin henkilöhahmot ottavat kantaa. (M-SH)

Kate Atkinson: Jackson Brodie -sarja

Olen täysin kyllästynyt vinksahtaneeseen väkivaltaan, jota nykydekkareissa liikaa viljellään. Onneksi löysin työmatkojen ratoksi Kate Atkinsonin kirjat, joissa yksityisetsivä Jackson Brodie ratkoo rikoksia. Sarjan aloitti ”Case stories” (suom. Ihan tavallisena päivänä), joka ilmestyi jo vuonna 2004. Sympaattisen etsivän elämää, kummallisia rakkauskiemuroita ja etätyttären kasvukipuilua on voinut seurata jo neljän dekkarin verran.

Viimeisin Brodie kirja ansaitsee erikoismaininnan ”vuoden paras otsikko”, koska tästähän ei dekkarin nimi enää parane ”Started Early, Took My Dog”. Viidettä Brodie-dekkaria olen odottanut pitkään, joissain haastatteluissa kirjailija on jo paljastanut seuraavan osan sisällöstä sen verran, että Brodiesta on tulossa yksinhuoltaja. Mutta missä kirja viipyy, odotan jatkoa malttamattomana…(LH)

Kjell Westö: Kangastus 38
Otava 2013

Kangastus 38 kertoo ajasta ennen talvisodan alkua, kun kansalaissodan kokemukset ovat vielä monien ihmisten muistissa ja kun Euroopasta on jo kantautunut pelottavia uutisia. Muutaman kuukauden kuluttua Suomi on sodassa, mutta vielä sitä ei osata nähdä tai uskoa.

Vanhat nuoruudenkaverukset kokoontuvat toistensa luona Keskiviikkokerhossa. Lukijasta tuntuu, että he pitävät yhtä väkisin, vanhasta tottumuksesta. Joskus heillä on ollut paljonkin yhteistä, mutta nyt he eivät enää ajattele samalla tavalla politiikasta, yhteiskunnasta tai toisistaan, eivätkä kaikki halua paljastaa omia mielipiteitään muille. Rouva Wiik on heistä erään, asianajaja Thunen konttoristi, joka kerhon kokoontuessa Thunen toimistossa tunnistaa kaveruksista yhden. Hänen muistiinsa alkaa palautua ahdistavia kokemuksia vankileiriltä kahdenkymmenen vuoden takaa. Samalla hänen mielessään alkaa kehkeytyä suunnitelma.

Westön kieli on kaunista ja lauseet kuin musiikkia. Kun hän kuvaa 1930-luvun Helsinkiä, voin nähdä silmissäni Töölön rakentamisen ja Kasarmitorin seudun. Voin myös kuvitella sen ajan huvielämän tanssiravintoloineen ja elokuvateattereineen. Westö avaa lukijalle kaverusten elämää ja ajatuksia vähän kerrallaan. Myös hiljainen ja vaatimaton rouva Wiik-Mathilda-Milja alkaa saada ulottuvuuksia. Pitkin kirjaa annetaan vihjeitä, mutta loppuratkaisu oli minulle kuitenkin yllätys. Luin kirjaa kuin käänteistä dekkaria, jossa ruumista ei vielä ole. (MF)

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Teos 2013

Viime kesänä en malttanut poistua parvekkeeltamme, kun olin ottanut sinne lukemisekseni Riikka Pelon kirjan Jokapäiväinen elämämme. Kirja kertoo kahden runoilijan, Marina Tsvetajevan ja hänen tyttärensä Ariadna Efronin, elämästä. Se kertoo heidän elämästään emigrantteina 1920-luvun Prahassa ja Pariisissa. Se kertoo myös siitä, mitä kaikkea saattoi tapahtua parikymmentä vuotta myöhemmin Neuvostoliitossa ja miten kulttuuri-ihmiset tasapainoilivat elämässään ja pysyäkseen hengissä.  Yhtenä juonteena kirjassa ovat molempien naisten mutkikkaat rakkaussuhteet.

Kiinnostuin Marina Tsvetajevasta ja tästä kirjasta käytyäni toukokuussa Pietarissa Anna Ahmatovan kotimuseossa. Katselin siellä kuvia, luin kirjeitä ja tarinoita myös Ahmatovan aikalaisista ja ystävistä, kuten Boris Pasternakista, Osip Mandelstamista ja Marina Tsvetajevasta. He olivat minulle tuttuja vuosien takaa, ja nyt löysin heidät ja heidän teoksensa uudelleen.

Riikka Pelon kirja kuljettaa lukijan syvälle vaikeaan aikaan ja ihmisten hauraaseen ja monimutkaiseen elämään. Kirjan kieli on hienoa ja tarina vie mennessään. Tämän kirjan en olisi halunnut loppuvan. (MF)

Arnaldur Indriðason: Useita dekkareita

Dekkarit ovat kivaa kesälukemista, mutta myös joulun aikaan niiden parissa voi rentoutua. Pari vuotta sitten kesäisen Islannin matkan jälkeen jäin koukkuun Arnaldur Indriðasonin kirjoihin, joista kymmenkunta on käännetty suomen kielelle ja joitakin on myös tehty elokuviksi. Kirjoissa välittyy Islannin mystisyys, maisema joka on avara ja tumma, jäinen ja tulinen. Näissä kirjoissa ei oikeastaan ole iloa tai huumoria, vaan pikemminkin ne ovat aika totisia, melkein synkkiä.  Ehkä niiden mielentilaan voi hyvin asettua juuri tähän pimeään vuodenaikaan. Vaikka olen ollut Islannissa keskikesän yöttömän yön aikaan, Indriðasonin kirjoja lukiessa tunnen olevani keskellä marraskuun pimeää loskaa.

Lukuvinkkejä vinkkailemassa:

Eva Isaksson, Jussi Kajaste, Helena Hiltunen, Kirjastotyöläinen suljetulta osastolta, Dolf Assmann, Marja-Sirkku Holma, Leena Huovinen ja Maria Forsman