Kotimaisten tiedekustantajien linjauksia rinnakkaistallennukseen – avoimen verkkokyselyn tuloksia

Noin puolet suomalaisista tiedekustantajista sallii omissa lehdissään julkaistujen artikkeleiden rinnakkaistallennuksen. Tällainen tulos saatiin kesällä 2013 toteutetussa avoimessa verkkokyselyssä. Huomattava osa kustantajista ei kuitenkaan vastannut kyselyyn, joten monien lehtien osalta linjaukset rinnakkaistallennukseen liittyen ovat edelleen epäselviä.

Tutkimusartikkeleiden rinnakkaistallennus yliopistojen ylläpitämiin avoimiin julkaisuarkistoihin ei ole toistaiseksi toteutunut laajamittaisemmin. Eräs ongelmakohta asiassa on ollut kotimaisten kustantajien epäselvä suhtautuminen rinnakkaistallennukseen. Kustantajien linjauksia keräävässä SHERPA/RoMEO –palvelussa on ollut tiedot vain muutamilta suomalaisilta tiedekustantajilta. Palveluun tallennetuista tiedoista selviää mm. salliiko kustantaja ylipäänsä rinnakkaistallennuksen, mikä artikkelin versio on sallittua tallentaa ja edellyttääkö kustantaja tietyn julkaisuviiveen (embargon) rinnakkaistallenteen julkaisemisessa.

Helposti tarkistettavat tiedot tiedekustantajien linjauksista helpottavat osaltaan tutkijoiden työtä. Mikäli kustantaja sallii jonkin artikkelin version tallennuksen julkaisuarkistoon, HY:n tutkija voi tallentaa kyseisen version Tuhat-järjestelmään, josta se siirtyy – tarvittaessa viivästettynä – avoimeen Helda-julkaisuarkistoon ja samalla kaikkien kiinnostuneiden ulottuville.

Helsingin yliopiston kirjastossa toimivan OA-lukupiirin aloitteesta ryhdyttiin viime keväänä toteuttamaan kyselyä, jossa yhteistyökumppaneina olivat myös Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV), Suomen tiedekustantajien liitto ja Kansalliskirjasto. Kyseessä ei ollut varsinainen tutkimus, vaan avoin verkkokysely, jonka tavoitteena oli mahdollisimman kattava tiedonkeruu sekä tietojen välittäminen SHERPA/RoMEO –palveluun.

Kyselylomake laadittiin kevään 2013 aikana ja avattiin käyttöön kesäkuussa. Tieto kyselystä ja linkki kyselylomakkeelle välitettiin TSV:n toimesta kotimaisille tiedekustantajille. Elokuun loppuun mennessä vastauksia saatiin yhteensä 39, mikä oli noin 30% kyselyn kohderyhmästä. Näissä vastauksissa rinnakkaisjulkaisua koskevia linjauksia esitettiin 33 kausijulkaisun osalta. Lisäksi 11 kustantajaa ilmoitti, että julkaisijalla ei ole kantaa rinnakkaistallennukseen.

Suhteelliseen vähäiseen vastausten määrään vaikutti kenties kyselyn käynnistymisen ajankohta keskellä kesää, jolloin oletettavasti monien lehtien ja tiedeseurojen edustajat lomailivat. Vastaaminen on ollut mahdollista myöhemminkin, mutta viime syksyn ja kuluvan talven aikana vastauksia on tullut vain muutamilta kustantajilta.

Vajaa puolet sallii rinnakkaistallennuksen

Kun kyselyssä saadut tiedot yhdistetään SHERPA/RoMEO:ssa jo aiemmin olleisiin suomalaisia julkaisuja koskeviin tietoihin, saadaan tällä hetkellä kattavin tieto suomalaisten tiedejulkaisujen linjauksista rinnakkaistallennukseen liittyen.

Saatujen tietojen perusteella 44% kotimaisista tiedekustajista sallii jonkin artikkeliversion rinnakkaistallennuksen, kun taas kielteisen kannan on esittänyt 37% . Monet kustantajista epäröivät, sillä 19% ei kyselyssä ilmoittanut kantaansa asiassa.

Kuvio 1. Kotimaisten kustantajien kanta rinnakkaistallennukseen kyselyn tulosten perusteella.

Tiedossa olevien kustantajien linjausten mukaan yhteensä 22 kausijulkaisun osalta on sallittua  rinnakkaistallentaa  kustantajan pdf, toisin sanoen artikkelin lopullinen julkaistu versio. Kaksi lehteä sallii vain alkuperäisen käsikirjoitusversion rinnakkaistallennuksen. Kotimaisten lehtien linjaukset ovat kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisia, sillä yleisempää on sallia viimeisen, vertaisarvioinnin jälkeen korjatun käsikirjoitusversion tallennus kuin kustantajan taitetun version käyttö.

Aineiston julkaisuista rinnakkaistallentamisessa embargoa edellyttää vähän alle puolet (46 %) niistä julkaisuista, jotka sallivat tallentamisen. Yhdeksällä lehdellä embargo on 12 kuukautta, yhdellä 4 kuukautta ja yhdellä 24 kuukautta.

Kotimaisten lehtien osalta kiinnostava havainto oli, että noin puolet lehdistä (20 kpl) kieltää rinnakkaistallennuksen kokonaan, ja tähän joukkoon kuuluu myös kaksi open access -lehteä. Näin kielteinen suhtautuminen on kansainvälisessä vertailussa harvinaista, esimerkiksi SHERPA/RoMEO:n kustantajista 70 % sallii jonkin version tallennuksen.

Mikael Laakson askettäin julkaiseman tutkimuksen mukaan 100 suurimmasta tieteellisten julkaisujen kustantajasta vähän alle puolet hyväksyy viimeisen käsikirjoitusversion  rinnakkaistallennuksen ilman embargoa. Lisäksi kolmannes hyväksyy rinnakkaistallennuksen vähintään 12 kuukautta lehdessä julkaisemisen jälkeen.

Kotimaiset kustantajat varovaisia

Huomattava osa suomalaisista tiedekustantajista tai julkaisuista ei ole muodostanut linjaansa julkaisujensa rinnakkaistallentamiseen. Tässä yhteydessä voi vain arvailla syytä tähän. Ehkä asiaa ei ole ehditty miettiä? Ehkä periaatteellinen suhtautuminen avoimeen saatavuuteen voi olla myönteistä, mutta asian aiheuttamat käytännön ongelmat arveluttavat?

Rinnakkaistallennus lisää kiistatta julkaisun näkyvyyttä, joten ainakin julkaisujen kirjoittajien näkökulmasta se on suotavaa. Asia voi kuitenkin näyttäytyä toisin kustantajan näkökulmasta. Asiaan saattaa liittyä samoja kysymyksiä kuin painetun lehden muuttumisessa open access -lehdeksi. Esimerkiksi lehtien riippuvuus painetun lehden tilausmaksuista voi herättää huolta siitä, vähenisikö tilausten määrä rinnakkaistallennuksen yleistyessä. Toisaalta kustantaja voi asettaa embargon, jolloin rinnakkaistallennetut artikkelit ovat luettavissa esimerkiksi vasta kuuden kuukauden kuluttua painetun lehden julkaisemisesta.

Kotimaisten kustantajien linjaukset koottu verkkosivulle

Kyselyn tuloksena saadut sekä SHERPA/RoMEO-palveluun jo aiemmin viedyt tiedot kotimaisten julkaisujen suhtautumisesta rinnakkaistallennukseen on koottu avoimelle verkkosivulle.

Sivulta löytyvä taulukko on järjestetty lehden nimen mukaan, mutta sarakkeen otsikkoa klikkaamalla sen voi järjestää vaikka kustantajan tai SHERPA/RoMEOn käyttämien värikoodien mukaan.

Sivulta löytyvät myös linkit lomakkeille, joilla kustantajat voivat ilmoittaa tietojaan joko suoraan SHERPA/RoMEO -palveluun tai kyselylomakkeella. Näin myös ne kustantajat, jotka eivät ole vielä ottaneet kantaa rinnakkaistallennukseen, voivat ilmaista linjauksensa tai mahdolliset muutokset niihin.

Teksti:

Mika Holopainen
Kimmo Koskinen
Jussi Piipponen
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjoittajat ovat julkaisseet samasta aiheesta artikkelin myös Tieteessä tapahtuu –lehdessä (1/2014) otsikolla Kotimaiset kustantajat ja rinnakkaistallennus.

SHERPA/RoMEO –palvelua on käsitelty aiemmin Verkkarissa (9/2012) otsikolla

Tutkimusartikkelien rinnakkaistallennus – SHERPA/RoMEO -palvelu tutkijan apuvälineenä

Kuva:

getutopia.com

Kansalliskirjaston korjaustyöt alkavat – muutoksia asiakaspalvelussa

Korjaustyöt koskevat kirjastokorttelin Unioninkadun puoleisia osia, jotka ovat runsaan kahden vuoden ajan suljettuina.

Uusi sisäänkäynti Fabianinkatu 35
Kirjasto palvelee asiakkaitaan koko korjaustöiden ajan Fabiania-rakennuksessa. Uusi sisäänkäynti on osoitteessa Fabianinkatu 35. Fabiania-rakennuksessa sijaitsevat myös kaikki kirjaston palvelut, lukutilat ja osa käsikirjastoa.

Asiakaspalvelu korjaushankkeen aikana
Rotundassa ollut avokokoelma ja osa käsikirjastoa ovat syksyyn 2015 saakka suljetussa varastossa ja lainattavissa sieltä Helka-tietokannasta tehtävällä aineistopyynnöllä. Ennen klo 14 tilatut aineistot toimitetaan saman päivän aikana, klo 14 jälkeen tilatut seuraavana aukiolopäivänä klo 12 mennessä. Aineiston saapumisesta tulee ilmoitus sähköpostitse, jos sähköpostiosoite on liitetty asiakastietoihin.

Palautukset jätetään eteisvahtimestarin huoneessa olevaan palautusautomaattiin. Saapuneet aineistopyynnöt ja varaukset noudetaan noutohyllystä Fabianian 2. kerroksesta ja lainataan hyllyn vieressä olevalla lainausautomaatilla.

Pääpalvelupiste Fabianian 2. kerroksessa antaa yleisneuvontaa ja palvelee lainaus- ja maksuasioissa sekä Kansalliskokoelman käytössä. Samassa kerroksessa sijaitsevat myös mikrofilmipalvelut ja useimmat kopiokoneet.
Tietopalvelua saa Fabianian 1. kerroksessa musiikkikirjastossa sijaitsevasta tietopalvelupisteestä. Musiikkikirjaston ja Slaavilaisen kirjaston palvelut jatkavat entisellään.

Käsikirjastosta merkittävin osa on käytettävissä Akvaariossa, sisääntuloaulasta kaksi kerrosta alaspäin. Kaikkiin kerroksiin pääsee sekä hissillä että rappusia pitkin. Esteetön sisäänkäynti on osoitteesta Kirkkokatu 20.

Aukioloajat kesällä
Kirjasto on kesällä 2013 auki klo 9 – 18 maanantaista torstaihin ja klo 9 – 16 perjantaista lauantaihin. Heinäkuun lauantait kirjasto on kiinni.

Kirjasto on tulevaisuuden tekijä – Designing the Future Library

Helsingin kaupunginkirjasto, Helsingin yliopiston kirjasto ja Kansalliskirjasto järjestivät yhteistyönä 13.8.2012 kirjastoarkkitehtuuriseminaarin Designing the Future Library osana IFLA-konferenssin ohjelmaa. Kutsuvierasseminaari oli englanninkielinen ja siihen osallistui 170 henkilöä Aasiasta, Afrikasta, Euroopasta ja Yhdysvalloista. Useilla heistä oli alkamassa tai juuri käynnissä kirjaston rakennushanke.

Kirjastoalan 78. kansainvälinen IFLA-konferenssi järjestettiin Helsingissä kuluvan elokuun 11.-17. päivänä teemalla Libraries Now! – Inspiring, Surprising, Empowering. Pääosa runsaasta ohjelmasta keskittyi Messukeskukseen, mutta varsinkin vapaamuotoisina tilaisuuksina ja tapahtumina se levittäytyi IFLA-viikon aikana myös ympäri kaupunkia. Konferenssiin osallistujia oli lähes 4000.

Helsingin ydinkeskustaan kuluneena kesänä valmistunut Kaisa-talo, jossa Helsingin yliopiston uusi pääkirjasto sijaitsee, on näyttävä osa Helsingin yliopiston World Design Capital Helsinki 2012 –vuoden teemoja ja hankkeita. Rakennus, sen tilat ja tarjottavat kirjastopalvelut on suunniteltu niin, että pääosassa ovat tiedon tarvitsijat ja sen erilaiset käyttäjät: hiljaiset työskentelijät, ryhmätyöntekijät, sähköisten ja painettujen aineistojen selailijat, neuvontaa ja tiedonhankinnan opastusta kaipaavat, tauolla rentoutuvat ja tietenkin perinteisten lainauspalvelujen käyttäjät.

Älyllistä designia –projektissa käytetyt palvelumuotoilun menetelmät uudistavat koko Helsingin yliopiston kirjaston, eivät vain Keskustakampuksen kirjaston palveluja.

Vuosisatojen ja vuorovaikutusten virrassa

Oli täysosuma, että kansainvälisille kirjastoalaa edustaville vieraille tarjoutui juuri nyt näkymä Helsingin yliopistoon, sen upouuteen kirjastorakennukseen ja pian avattavaan pääkirjastoon Helsingin ydinkeskustassa Kaisaniemessä.

Valokuvista ja kartoista havainnollistuivat myös Senaatintorin ympäristön vanha arkkitehtuurikokonaisuus ja Kansalliskirjaston sijainti, aivan sen läheisyyteen valmistunut Kaisa-talo yliopiston pääkirjastoineen sekä Töölönlahden rantaan suunnitellun Helsingin kaupunginkirjaston Keskustakirjaston paikka. Todettiin olemassa olevien kirjastorakennusten ja vielä suunnitteilla olevan keskeiset sijainnit ja lyhyet välimatkat. Paikallisten näköalojen lisäksi kuulijoille ja katsojille avautui myös aikaulottuvuuksia menneeseen ja tulevaan. Tulevaisuuden kirjastoa ei voisi olla ilman perinteen ja historian kivijalkaa, mutta ei myöskään ilman taivaanrantaan tähyilyä.

Kirjastoarkkitehtuuri seminaarin aiheena merkitsi minulle pikaluotausta siihen, millä tavalla kirjastotoiminta on osa yhteiskuntaamme. Seminaarin esitykset saivat miettimään, miten kirjastotoiminnan muutokset ja fyysiset ilmentymät heijastavat yhteiskunnallisia muutoksia ja liittyvät niihin? Kysymys ei kuitenkaan ole vain muutosten myötäilystä ja peilaamisesta, kyse on myös edelläkävijyydestä ja vuorovaikutuksesta ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Seminaarin esityksistä välittyi vahva viesti kirjastojen yhteiskunnallisesta roolista, yhteiskuntamme ja laajemmin ajateltuna myös maailmanlaajuisesta vaikuttajatehtävästä. Tehtävä ei sinänsä välttämättä ole kovin näkyvä eikä kirjastojen ääni kovin voimakas. Varsinaisena kaikupohjana ja perustana on niiden toiminta tiedon käyttöön saattamiseksi.

Uusien kirjastorakennusten suunnittelu vahvistaa uskoa kirjastojen keskeisten palvelujen merkitykseen, minkä muotoisiksi ne tulevaisuudessa kehittyvätkin. Olennaista on, miten kirjastoissa tehtävän työn ja niiden tarjoamien tilojen anti kasvaa, elää ja vaikuttaa yhteistyökumppanien, asiakkaiden, ajatuksissa ja toiminnassa. Ja toisinpäin: vuoropuhelu asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa on kirjastoille tänään elintärkeää.

Toteutunut ja toteutumaton  – molemmat läsnä

Seminaarin vetäjä, Helsingin yliopiston ensimmäinen vararehtori Ulla-Maija Forsberg kertoi avaussanoissaan lyhyesti, miten Helsingin monumentaalikeskustan arvorakennukset syntyivät Senaatintorin ympärille sen jälkeen kun Helsinki sai pääkaupungin aseman 200 vuotta sitten. Rakennusten joukossa on Suomen vanhimman tieteellisen kirjaston, Kansalliskirjaston, päärakennus, jonka C. L. Engel suunnitteli vuonna 1836 ja joka valmistui vuosina 1840-45.

Helsingin kaupunginkirjaston kirjastotoimenjohtaja Maija Berndtson puhui viiden vuoden kuluttua Töölönlahden maisemiin valmistuvan Keskustakirjaston suunnittelun tämän hetkisestä vaiheesta ja sitä koskevista visioista. Kun tietojen, taitojen ja tarinoiden talo avautuu vuonna 2017, sitä luonnehtivat seuraavat ominaisuudet:

  • asiakas on toimija
  • luovuutta tukeva toimintaympäristö jokaiselle
  • henkilökohtainen opastus ja ohjaus

Haasteena on suunnitella tulevaisuuden kirjasto digitaalista aikakautta varten. Maija Berndtson havainnollisti asiaa kahdella kuvalla taideteoksista, joista toinen oli hallittu asetelma (”Stillleben”), viesti uskosta järjestykseen ja harmoniaan. Toisessa sommittelun kaoottisuuden voi kokea kuvana nykyajasta, tiedon sirpaleisuudesta ja sen näennäisestä järjestyksen puutteesta. Ehkä seuraavassa kehitysvaiheessa kaaoksen takaa paljastuu piilossa oleva järjestys, kuten fraktaaleissa, joihin Berndtson viittasi.

Pitkäjänteistä kehittämistyötä

Helsingin yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitaja, professori Kaisa Sinikara aloitti esityksensä kertomalla perusasioita Helsingin yliopistosta. Hän kuvasi Helsingin yliopiston kirjastotoimen 15 vuotta kestäneen kehitysvaiheen, jolloin n. 160:stä erikokoisesta kirjastotoimipisteestä kehitettiin yhtenäinen vuoden 2010 alussa syntynyt yliopiston erillislaitos, Helsingin yliopiston kirjasto.

Kirjasto koostuu neljästä tieteenalapalveluja hoitavasta kampuskirjastosta ja keskitetyistä eli kirjaston yhteisistä palveluista, joihin kuuluvat mm. aineiston hankintatoiminta, verkkotoimintoihin liittyvät tehtävät, hallinto ja ylin johto.

Pitkän kehitysvaiheen päätteeksi Keskustakampuksen kirjaston toimipisteet käyttäytymistieteellistä Minervaa lukuun ottamatta pääsivät kesällä 2012 saman katon alle Kaisa-talon kirjastotilaan, joka nimettiin Helsingin yliopiston pääkirjastoksi. Sen suunnittelun avainsanoja olivat

  • monipuolisuus
  • joustavuus
  • muunneltavuus
  • vuorovaikutteisuuden tukeminen

Älyllistä designia –projektin palvelumuotoiluhankkeessa keskityttiin opiskelijapalveluihin. Sinikara esitteli kirjaston asiakastyypit Pistäytyjän, Palveltavan, Penkojan ja Pesiytyjän. Hahmot luotiin projektissa asiakaspalvelutehtävissä toimivien kokemusten perusteella. Asiakastyyppejä käytetään lähtökohtana palvelujen kehittämisessä ja tuotteistamisessa.

Tutkijapalvelujen kehittämisestä Sinikara mainitsi esimerkkinä kirjaston yhteistyön professori Yrjö Engeströmin ja hänen tutkijaryhmänsä kanssa. Sen piirissä on kehitetty solmutyöskentelyä, joka on kirjastotyöntekijöiden ja tutkimusryhmien uudenlaista kumppanuustoimintaa.

Esityksensä lopuksi Sinikara esitti lämpimät kiitokset Kaisa-talon uuden kirjaston suunnittelun ja rakentamisen yhteydessä tehdystä yhteistyöstä Helsingin yliopiston eri toimijoille ja rakennussuunnittelun parissa työskennelleille, mm. arkkitehdeille.

Rakennuksen synty

Seuraava esitys alkoi otteella Kaisa-talon rakentamisesta kertovasta elokuvasta. Kaksi vuotta oli tiivistetty kahteen minuuttiin. Rakennusvaiheiden seuraamisen jälkeen olikin kiinnostavaa kuunnella, kun arkkitehti Matti Huhtamies Kaisa-talon suunnitelleesta Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy:stä kertoi, mistä Kaisa-talossa on kyse. Miksi rakennus on sellainen kuin se on?

Suunnitteluun vaikuttavia tekijöitä ovat olleet mm. talon sijainti, ympäristö, rakennuksen merkittävyys, tilojen hahmottuminen sisältä käsin ja tarve erityyppisten tilojen vyöhykkeisiin. Talon ympärillä on paljon tummia punatiilirakennuksia, joita ulkoseinien materiaali mukailee. Toisaalta suuret läpinäkyvät avaukset viestivät siitä, että kyseessä on uusi, moderni rakennus. Ne kertovat myös Kaisa-talon asemasta huomattavana yliopistoon kuuluvana julkisena rakennuksena.

Kun taloa tarkastellaan sisäpuolelta, huomataan, että tilat on suunniteltu selkeiksi: mistä tahansa voi hahmottaa oman sijaintinsa. Tässä auttavat kirjaston keskellä sijaitseva, maanpäällisten seitsemän kerroksen läpi alhaalta ylös nouseva portaikko ja soikea, ylöspäin kapeneva valoaukko.

Palvelu- ja kokoelmatilat, kirjastoasiakkaiden eri tyyppiset työskentely- ja oleskelutilat sekä henkilökunnan työtilat on ryhmitelty selkeästi osiksi kokonaisuutta, josta jokainen voi löytää oman paikkansa.

Näköaloja tilaan, aikaan ja kaupunkimaisemaan

Designing the Future Library -seminaarin Porthania I:ssä pidetyn osuuden päätteeksi arkkitehti Pauno Narjus kertoi Kansalliskirjaston päärakennuksen uudistushankkeesta. Sen suunnittelu on vasta alkuvaiheessa. Esityksestä sai hyvän kuvan siitä, miten vaativaa on saattaa vanhaa, suojeltua arvorakennusta mm. nykyajan teknologian edellyttämään kuntoon.

Seminaarin osallistujat saivat Narjuksen esittelemistä pohjapiirroksista havainnollisen käsityksen Kansalliskirjasto-rakennuksen alkuperäisistä tiloista ja niihin kohdistuneista uudistus- ja laajennustoimista, joita on toteutettu läpi vuosikymmenten.

Valokuvat sisätiloista välittivät katsojille vaikutelmia mm. upeasta Kupolisalista, lukusaleista pylväineen ja aivan 1900-luvun alkuvuosina rakennetusta laajennusosasta, Rotundasta. Uskon, että moni läsnäolija sai virikkeen käydä omin silmin ihailemassa mitä kauneinta kirjastoarkkitehtuuria. Seminaarin esitysten tarjoamat näköalat menneeseen ja tulevaan antoivat kansainvälisille vieraille vankan pohjan tarkastella kirjastoihin tutustumisten yhteydessä myös edustavia ja tarkoituksenmukaisia kirjastotilojamme, joiden designistä me suomalaiset voimme olla ylpeitä.

Kaksi tuntia kestäneen seminaarin jälkeen osallistujat johdatettiin yhdyskäytävää myöten Porthanian ja Aleksandrian aulan kautta Kaisa-talon pääkirjastoon. Useimmat tutustuivat tiloihin nousemalla portaita pitkin ylimpään kerrokseen, jonne oli katettu buffet-illallinen.

Monista pysähtymispaikoista mieleen jäävin oli ehkä Fabianinkadun puoleinen tuleville asiakkaille tarkoitettu terassi. Kaupunkinäkymän, Kruununhaan kattojen, puistojen, kirkkojen tornien ja taivaanrannassa siintävän meren yllä väreili tyynenä iltahetkenä laskevan auringon säteiden kultainen hohde.

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
tiedottaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Päivi Lammi
Veikko Somerpuro

Vakosamettihousuinen mies kääntää takavasemmalle

Esko Rahikainen on pidetty mies, pidetty ja arvostettu. Mukavan hepun maineessa. Eskoa voi kuvailla monella määreellä: päätoimittaja, asiantuntija, tutkija, laulujen tekijä, kääntäjä, poliitikko, vitsinheittäjä, moniosaaja…

Maaliskuussa 1974 kirjastoalalle ponnistanut herra ei suunnitellut uraa kirjastossa. Niin pääsi vain käymään. Sisko kehotti lukemaan.

Kansakoulun lapsi päätyi monen mutkan kautta Helsingin yliopiston kirjaston (myöh. Kansalliskirjasto) lukusalipäivystäjäksi, josta ura urkeni nykyiseen pestiin saakka.

Esko Rahikainen
Esko Rahikainen työhuoneessaan

– Silloin kirjasto oli aivan erilainen paikka. Se oli kirjasto vanhassa mielessä. Salit olivat täynnä tutkijoita ja vanha professorikunta kävi kirjastossa päivittäin.

Nyt tilanne on varsin toinen.

– Digitaalinen maailma on faktisesti siirtänyt tarpeen tulla kirjastoon.

Kirjastolaitos on Rahikaisen mielestä tehnyt kaiken voitavansa, kirjasto voi olla Internetin kautta kaikkialla. Mutta kaikkialla ovat myös mainostajat, viihde ja raha. Kirjaston viesti, tieto ja kokoelmat eivät enää riitä esillä olemisen syyksi. Se turhauttaa Rahikaista.

– Media on paska, hän toteaa ykskantaan.

– No ei tietysti kokonaan, hän vetää hieman takaisin.

”Hän oli yleisesti ottaen aina onnellinen työpaikallaan”

Tylsimmiksi tilanteiksi työelämässä Rahikainen nimeää kehityskeskustelut, joissa ihmisiä ja heidän työsuorituksiaan arvottaa pahimmassa tapauksessa täysin vieras ihminen, joka ei tiedä itse työstä saati sen tekijästä yhtään mitään.

– Jos johto on pätevää, silloin kaikilla on järkevää tekemistä, työntekijät ovat motivoituneita ja talon henki paranee aivan itsestään. Jos aletaan keskustella liikaa vasarasta, koko talo jää rakentamatta, hän puhahtaa.

Työuran haastavimpana tilanteena Rahikainen pitää kirjastokierroksien vetämistä ruotsiksi. Ruotsin puhuminen on ollut aina hänelle koitos. Hän epäilee kuitenkin pellenluonteensa pelastaneen pinteestä.
Esko Rahikainen ei laske itseään ujojen kastiin.

Esko kokee työpaikkansa mitä parhaimmaksi, ”hemmetin kiva”, niin kuin hän itse luonnehtii. Talo on täynnä ystäviä.

Oma sisäinen taide ja tiede

Rahikaisen vahva ote kaikilla kulttuurintuotannon saroilla herättää kunnioitusta. Työväenopistojen filosofiankurssien penkkejä kuluttaneet vanhemmat antoivat hyvät lähtökohdat luoda, mutta suurimmaksi syyksi työteliääseen kunnollisuuteensa Rahikainen nimeää partion.

– Se kehitti nokkelaksi ja sieltä sai perhanan hyviä kavereita. Oli urheilukilpailuja, partiotaitokilpailuja, kokouksia, musisointia ja oleskelua metsässä.
Tapiolan Eräpojat oli erinomainen ympäristö kasvaa, hän analysoi.

Esko Rahikaisen elämän kolme sankaria ovat Jeesus Nasaretilainen, Aleksisi Kivi ja Anton Tsehov. Heidät hän kiinnittäisi lentopallojengiinsä siltä istumalta.

Aleksis Kivi on ollut Rahikaisen intohimo vuosia. Hän on julkaissut viisi kirjaa hänestä ja tutkinut miehen elämää ja tuotantoa.

– Olen syntynyt Aleksis Kiven päivänä ja kutsumanimeni olen saanut Nummisuutareiden Eskon mukaan, kun taas toinen nimeni, Uolevi, tulee Elinan surma– teoksesta, Esko nauraa.

Kuka nimeää lapsensa tällaisilla nimillä!?  Teatterifriikki äiti, sepä se.

Täysi palo roihahti liekkeihin silkasta totuuden etsimisestä ja Kivestä kirjoitettujen väitteiden oikaisemisesta. 1980 Esko julkaisi ensimmäisen opuksensa, joka sai hyvän vastaanoton, joka poiki lisää työtä Kiven ja muiden historiallisten hahmojen seurassa.

Kuuntele Eskon mietteitä Aleksis Kivestä

Tulevaisuuden suunnitelmia ja näkymiä

Rahikainen on puhunut itselleen luvan myllätä Kansalliskirjaston arkistoja eläkepäivinään. Hän siirtyy tiskin toiselle puolelle tutkijaksi.

– Mihinkä tässä nyt jään, töitä jatkan, kirjoitan ja nuuskin arkistoja, teen tutkimusta. Minua kiinnostavat hyvät tyypit, unohdetut ihmiset, mielenkiintoiset tavalliset ihmiset ja heidän kohtalonsa.

Puhe kääntyy Eskosta kirjaston tulevaisuuteen.

– Kansalliskirjaston kaltaiset laitokset kulkevat eteenpäin kuin öljytankkeri, keleistä riippumatta. Mikään ei sitä instituutiota nujerra ja jos nujertaa, sitten käy yhteiskunnankin huonosti.

Rahikainen nostattaa taistelutahtoa vaatimalla, etteivät ministeriö, kirjasto ja yliopisto anna periksi pelkälle rahanteolle, vaan antavat arvon ihmisen kyvylle ajatella, tutkia ja tuottaa tiedettä ja taidetta. Kirjaston täytyy myös olla ihmisten ulottuvissa ja näkyvillä. Omasta tarjonnasta on pidettävä meteliä.

Kuuntele Eskon ajatuksia kirjaston tulevaisuudesta

Kirjoittajat:

Helena Hiltunen
verkkotoimittaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Jussi Omaheimo
viestintäsuunnittelija
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva:

Jussi Omaheimo

Diplomaatti keskuudessamme

Katri Tuori ei aikonut jäädä kirjastoalalle, kysymyksessä oli vain väliaikainen ratkaisu. Gradu oli juuri kirjoitettu valmiiksi ja elämä edessä. Kirjanhakijan pesti ei ollut houkutteleva vaihtoehto uravalinnalle.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Suuret kirjavarastot olivat nuoren naisen mielestä jännittäviä ja kirjaston työyhteisön ilmapiiri mielenkiintoisine persoonineen vertaansa vailla. Ja kun samana kesänä Katri tuli raskaaksi, oli peli selvä -vakituinen työpaikka ja äitiysloma.

Helkan äiti

Katri Tuoria on tituleerattu Helkan äidiksi. Helkan kehityksen hän listaa uransa suurimpiin saavutuksiin. Vuoden 1990 alussa hän aloitti projektipäällikkönä Helsingin yliopiston kirjastossa (nykyinen Kansalliskirjasto). Silloin Helkasta ei vielä ollut tietoakaan.

Tuorin tehtävänä oli toimia yhteyshenkilönä ja saada mahdollisimman moni kirjasto Helkaan mukaan. Helkan luominen oli myös alkusysäys kirjastojen yhteistyölle. Sitä ennen kukin oli nyhräillyt omissa nurkissaan.

– Muistan selkeästi keväällä 1992, kun Thomas Roosin kanssa tungimme kaksi kelaa koneeseen ja kone lähti käyntiin. Oli suuri hetki, kun näki tietokannan todella toimivan, Tuori muistelee.

Julki ja muut taistot

Toiseksi suureksi saavutuksekseen Tuori laskee julkaisuviitetietokanta JULKI:n kehityksen. Se oli projektina rankka. Neuvottelut saattoivat äityä räiskyviksikin, joka kasvatti Tuorin mainetta taitavana neuvottelijana ja diplomaattina.

– Kirjoitimme Kirsti Tainion ja Sinikka Luokkasen kanssa rehtorille ja kanslerille kirjeen, jossa vinkkasimme hankkeen tärkeydestä. Ylikirjastonhoitaja Esko Häkli ei pitänyt oma-aloitteisuudestamme, mutta taipui huomattuaan yliopistojohtajien innostuksen.

Touri saattoi, omien sanojensa mukaan, piruuttaan tallentaa iltakaudet ihan vain näyttämisen halusta. Oli pakko näyttää että JULKI on hyvä juttu, sillä projekti tiesi paljon lisätyötä kirjastoväelle ja ei sen vuoksi ollut kovinkaan suosittu. Nyt, vaikka narinaa on, tietokannasta ei haluttaisi luopua millään.

Kolmannen urahuippunsa Tuori kohtasi, kun viimeisintä järjestelmää vaihdettiin nykyiseen. Vaikka esityöt tehtiin kiitettävästi, muodostui projektin läpiviemisestä aikamoinen kujanjuoksu.

– Istuimme Ari Ahlqvistin kanssa yökaudet kasaamassa järjestelmää, Tuori muistelee.

Lopulta elokuun alussa 2001 lopullinen vaihto toteutui, mutta ei täysin pistein, sillä järjestelmä oli amerikkalaisten toimesta indeksoitu väärin ja se kaatuikin alkuun koko ajan.

Aina tavoitettavissa

Katrin tavoitettavuutta on myös kiitelty. “Oli aika tai paikka mikä vaan, kyllä Katri vastaa puhelimeen”, sanonta kuuluu. 1990-luvun alun tietokoneet eivät vastanneet kapasiteetiltaan ja suorituskyvyltään edes nykyaikaista kännykkää. Järjestelmien tukkeutuminen ja kaatumisuhka siivittivät ”päivystysryhmän” muodostumista.

– Aina kun olimme Kirstin kanssa jossakin kokouksessa toisella paikkakunnalla, varmistimme soittamalla, että kaikki on kunnossa.  Koimme, että järjestelmät ovat meidän vastuullamme.

Päivystysverkosto loi turvallisuudentunnetta. Aina oli joku jolle soittaa, jos jokin meni vikaan.

– Olen herännyt Yhdysvalloissa monta kertaa keskellä yötä puhelimen pirinään. Vielä eläkkeelle jäätyäni ihmiset ovat soitelleet, mutta nyt olen tajunnut laittaa puhelimen äänettömäksi.

Eläkkeellä hyvillä mielin

Katri Tuori jäi eläkkeellä 1.4.2010. Kun omat velvollisuudet oli hoidettu pois alta, oli hyvä lähteä. Aktiivisella ja elämännälkäisellä naisella on paljon suunnitelmia tulevan eläkkeen varalle.

– Se on jännä, miten täytyy eläkkeelle siirtymisen jälkeen totutella siihen, ettei tarvitse herätä aamulla. Pitkään nukkuminen on aika hauskaa! Olen huomannut käyneeni päivä päivältä rennommaksi ja rennommaksi, kun ei tarvitse kantaa mistään huolta.

Suurempia suunnitelmia Tuorilla eläkepäivien varalle ei sen kummemmin ole. Hänen mielestään 35 vuoden yhtäjaksoisessa työputkessa on ollut tarpeeksi suunnittelua. Varsinkin kun komeaan työuraan sisältyy vain yksi sairauspoissaolo.

– Olen nyt ansaitussa levossa, Katri Tuori virnistää.

Katri Tuori Kansalliskirjaston lukusalissa.

Kirjoittaja:

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva:

Helena Hiltunen

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa

Kalevala on aina vaikuttanut vahvasti elämääni, ihan lapsuudesta saakka. Kalevalan päivä oli ehdottomasti lempijuhlapäiviä koulussa, silloin aina näytettiin joku Kalevala-aiheinen elokuva, animaatio tai näytelmä. Ikivanha tarina sai pienen ihmisen mielikuvituksen lentämään. Viimeisin Kalevala-aiheinen kokemus oli, noin kuukausi sitten, maanmainio neliosainen tv-sarja Rauta-aika, joka pohjautuu vahvasti Kalevalaan.

Ja kun kuulin näyttelystä Kansalliskirjastosta, se oli pakko nähdä.

Kalevala on innoittanut monia taiteen ja kulttuurin saralla toimijoita, mutta Kansalliskirjaston näyttely keskittyy Kalevalaan kirjana. Kolmeen osaan jaettu näyttely esittelee Kalevalaa teoksena, sen erilaisia versioita aina sarjakuvista lähtien sekä aikaa ennen Kalevalaa ja keruumatkoja.

Kalevala on edelleenkin käännetyin suomalainen teos ja siksi näyttelyn toinen osa oli omistettu kokonaan erikielisille Kalavalan käännöksille. Oli hauskaa tutkia millaista kansitaidetta eri kielellä kirjoitettujen versioiden kansiin oli käytetty. Harmitti, että esimerkiksi arabiankielisen version kansia ei voinut nähdä.

El Kalevala aiheutti lähinnä huvittuneisuutta.
El Kalevala

Kalevalasta on tehty monia erilaisia versioita. Varsinkin lasten huomion saaminen näinä informaatiovyöryn aikoina on tärkeää. Tarinan on kuljettava sukupolvelta toiselle. Onneksi esimerkiksi Mauri Kunnas julkaisi vuonna 1992 Koirien Kalevala-kirjan, jossa Kalevalan hahmot seikkailevat perin koiramaiseen tyyliin. Tutustumisen arvoinen on myös Kristian Huitulan Kalevala-sarjakuva, jonka ensimmäinen ja toinen osa ilmestyivät 1998 ja 2000. Ei sovi myöskään unohtaa Don Rosaa, jonka 1999 ilmestynyt Sammon salaisuus-sarjakuvakokoelma nousi myyntimenestykseksi Suomessa.

Näyttelyn viimeinen osa oli omistettu kalevalaiselle runoudelle ja ajalle ennen Kalevala-eeposta. ja tämä osa olikin minusta se kaikista mielenkiintoisin.

Eniten pidin vanhoista kuvista ja Lönnrotin kirjoittamista muistiinpanoista. Ajatus Lönnrotin käymistä runosessioista Ontrei Malisen ja Arhippa Perttusen kanssa saa mieleni minun miettimään syntyjä syviä. Kuvittelen pienen pirtin, jonka pimennossa Lönnrot on kirjoittanut runonlaulajan tulkitsemaa säettä.

Lähes 3000 vuotta sitten suomenlahden tuntumassa syntyi omaperäinen laulumuoto, joka pysyi elävänä aina 1500-luvulle saakka. Uskonpuhdistuksen aikana luterilainen kirkko kielsi laulut leimaten vanhan tradition pakanalliseksi ja uudet lännestä saadut musiikilliset vaikutteet vahvistuivat. Lauluja on tallennettu 1600-luvulla, mutta pääosa keruutyötä tehtiin 1800-luvulla.

Sanotaan, että Kalevala on maailman eepoksista kansanomaisempia, suoraan kansan suusta kerätty. Lönnrot sepitti kokonaisuuden runoista n. 3 % omasta päästään.

Näyttelyn ehdottomin kohokohta oli meksikolainen Kalevala-aiheinen sarjakuva vuodelta 1971. Sarjakuva kulkee nimellä Mytologian aarteet: Sankareiden maa, eksoottinen ja tuntematon Suomi. Minusta tässä, jos missä, olisi uusintajulkaisun ja suomennuksen paikka!

Olisi mielenkiintoista päästä käsiksi kokonaiseen lehteen ja lukea se yhdeltä istumalta kannesta kanteen.

Kansalliskirjaston Kalevala-näyttely oli oikein mielenkiintoinen. Suosittelen kaikkia tutustumaan siihen. Näyttely on avoinna 25.9.2010 saakka!

Kirjoittaja:

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Helena Hiltunen

Kansalliskirjaston tonttu ja enkeli

Kansalliskirjasto, kaunis keltainen rakennus, joka on julkisivultaan kuin kreikkalainen temppeli ja sisältä – ainakin kupolisalissa –  kuin roomalainen kylpylä, on ollut Suurkirkon vieressä jo yli 150 vuotta. Kuten tiedetään, kirjasto rakennettiin Helsinkiin, koska Turussa riehunut suuri tulipalo tuhosi siellä olleen kirjaston.

Kirjastossa on koko sen olemassaolon ajan asunut kirjastotonttu. Jotkut sanovat, että sen nimi on Wilhelm, mikä tarkoittaa tahtokypärää, toiset puolestaan ovat aivan varmoja siitä, että tonttu on Matti, joka taas merkitsee Jumalan lahjaa. Muutama kirjaston historian ystävä arvelee sen nimen olevan Pippi.

Tällä hetkellä, armon vuonna 2009, tonttu on 164 -vuotias. Hyvin nuori tonttu siis. Kerrotaan, että kun saksalaissyntyisen arkkitehdin Carl Ludwig Engelin piirtämä kirjastorakennus valmistui vuonna 1845, portailta löytyi kori, jossa makasi pieni tonttuvauva. Kori nostettiin sisään ja silloinen kirjastonhoitajaherra mietti, mitä lapselle tulisi tehdä. Hän päätti kiinnittää kirjaston oveen ilmoituksen, jossa pyydetään hakemaan “Mooseksen lailla koriin asetettu lapsonen mahdollisimman pikaisesti vanhempain huostaan”. Mutta kun hän kääntyi katsomaan koria ja lasta kuvaillakseen ilmoituksessa pienokaisen ulkonäköä, kori oli tyhjä.

Tonttu, olkoon se Matti Wilhelm, oli kadonnut. Se oli tepastellut pienillä jaloillaan yläkertaan, ja siellä pohjoisenpuoleiseen lukusaliin. Lukusalin yläparven vasemmasta nurkkauksesta se löysi oivan sopen itselleen. Sieltä se kulki ympäriinsä ja kasvoi aikuiseksi tontuksi haukkaamalla aina välistä salaa kirjastonhoitajien eväistä palasen ja kulauttamalla kahvia päälle. Matti Wilhelmistä kasvoi oikea kahvikissa ja ainoastaan silloin se on pahalla päällä ja paiskoo kirjoja ympäriinsä, jos se ei saa kahvia. Onneksi kirjastossa on kahvila, jonne voi aina hiipiä ja lorauttaa automaatista kahvitilkan isoisoisän pikkuruiseen perintömukiin.

Koko 1800-luvun ajan Matti Wilhelm asui kirjaston pohjoisen salin yläparvella. Kun kirjaston puolipyöreä lisärakennus, Rotunda, valmistui 1900-luvun alussa, tonttu muutti sen yläkertaan, oikealla olevaan äärimmäiseen nurkkaan, suurten puuhyllyjen taakse. Sieltä se on hoitanut tärkeää tointaan ahkerasti ja kunniakkaasti.

Kirjastotontut, jotka voivat olla kumpaa sukupuolta tahansa, ovat aivan oma tonttulajinsa ja niillä on sivistyksellinen tehtävä yhteiskunnassa.

Kirjastotonttujen yhden lajin muodostavat kansalliskirjastotontut, joita on jokaisessa maailman kansalliskirjastossa. Ne erottaa muista kirjastotontuista siitä, että ne ovat hyvin isänmaallisia ja tietoisia oman kansansa kirjallisesta perinnöstä. Lisäksi niillä on ihmisiltä opittu tapa kehuskella kirjoihin liittyvällä sivistyksellään. Esimerkiksi Islannin kansalliskirjaston tonttu Hlynyr on kertomansa mukaan lukenut kaikki saagat etuperin ja takaperin ja kääntänyt tekstit myös konttikielelle.

Walesin kansalliskirjaston tontturouva Elfyn sen sijaan kehittelee uutta runoutta, joka muodostaa loppusoinnullisia säkeitä pitkistä, lähes vokaalittomista sanoista, sellaisista kuin chrwortchlp ja htrchwathlg.

Oman asemansa tärkeyden tuntien kansalliskirjastotontut kokoontuvat joka viides vuosi tonttu- konferenssiin. Viimeksi kansalliskirjastotonttujen kokous oli Suomessa vuonna 1925. Konferenssin teemana oli “Tonttujen vaikeutunut asema kirjastoissa ihmisten välinpitämättömyyden ja asiattomuuden lisääntyessä iloisella 1920-luvulla”. Matti Wilhelm, nuorimpana esitelmöitsijänä konsaan, piti konferenssissa puheenvuoron aiheesta “Tupakoinnin haitat kirjastojen kokoelmille”.

Matti Wilhelm tiesi, mistä puhui. Tupakointi lisääntyi 1900-luvun alkupuolella joissakin kirjaston tiloissa merkittävästi ja Matti Wilhelmillä oli kova työ tuulettaa kirjaston parvekkeella kaikki tupakansavulle altistuneet kirjat ja lehdet viikoittain. Tämän se teki aina kirjaston ollessa suljettuna, niin että kukaan ihminen ei tiennyt tästä uhrautuvasta, vuosikausia kestäneestä työpanoksesta. Puheita ei pidetty, ei mitaleita eikä kirjastotonttuneuvoksen arvonimiä myönnetty. Ainoa palkkio oli mitätöivä suhtautuminen koko tonttusukuun.

Mutta eipä Matti Wilhelm ollut virkaansa ihmisten kiitosten takia valinnutkaan. Sen rakkauden ja kiintymyksen saavat kirjat, sanoma- ja aikakauslehdistä se ei niinkään pidä. Se on kulkenut kirjahyllyjen välissä useille ihmissilmille näkymättömänä päivästä, kuukaudesta ja vuosikymmenestä toiseen. Se oikoo Encyclopedia Britannican rivit, puhaltaa pölyt pois Suomen Kansan Vanhoista Runoista, korjaa taidekirjojen aakkosjärjestystä, niin että Dürer on ennen Repiniä, paikkaa Avicennan repeytyneitä sidoksia, sivelee hellästi Shakespearen Koottujen teosten selkiä ja kerää kirjanmerkkeinä olevat karkkipaperit pois Tarzanien ja Viisikkojen välistä.

Aina silloin tällöin se käy lukemassa Axel Munthen romaania ”Huvila meren rannalla”, sillä siinä kerrotaan Matti Wilhelmin ruotsalaisesta sukulaisesta, tontusta, jonka kirjailija oli Lapissa tavannut.

Tonttua kiinnostavat erityisesti satukirjat, niissähän on joskus sangen osuviakin kuvauksia tonttukansasta.  Zachris Topeliuksen ja Elsa Beskowin tontuista Matti Wilhelm lukee mielellään yhä uudelleen ja katselee monien taiteilijoiden tekemiä kuvia. Jotkut kuvista, varsinkin sellaiset, joissa tontut on esitetty hyvin pitkinä ja hoikkina ja pelkästään punapukuisina, ovat kyllä aika kaukana oikeiden tonttujen ulkonäöstä, mutta eipä se ole haitannut. Sen sijaan Matti Wilhelm ei enää ikinä lue toista kertaa yli sata vuotta vanhaa satukirjaa ”Palleroisille iloksi”, sillä siinä kerrotaan, kuinka Korkeasaaren karhut raatelevat häkkiin pudonneen pikkupojan ja kuinka orpopoika kuolee verensyöksyyn. Se kirja aiheutti Matti Wilhelmille piinalliset painajaiset vuosien ajan.

Enkelikirjoja Matti Wilhelm tutkii myös innoissaan, sillä sen paras ystävä, ja oikeastaan ainoa, koko kirjastossa on enkeli Muriel. Sillä samalla tavoin kuin kirjastoilla on omat tonttunsa, niillä – ainakin suurimmilla – on myös omat enkelinsä. Enkelin, joka on tontun tavoin kirjaston hyvä haltija, tehtävänä on toimia jonkinlaisena ylimpänä työsuojeluvaltuutettuna ja asiakaspalvelupäällikkönä, että niin että työt sujuvat ilman suurempia käsirysyjä ja että asiakkaat pysyvät tyytyväisinä, niin että tulevat toistekin.

Muriel asuu kirjaston katolla, olipa sää millainen hyvänsä, mutta aina silloin tällöin hän kutistaa itsensä monimetrisestä olennosta ihmisen kokoiseksi ja tulee sisälle kirjastoon tervehtimään Matti Wilhelmiä.

Kun asiakkaat ovat poistuneet, Muriel kerää ruskean samettimekkonsa helmat siististi kokoon ja asettuu risti-istuntaan Rotundan yläkerran lattialle. Matti Wilhelm hakee alakerrasta kahvia ja munkkipossut. Tällaisina hetkinä on mukava muistella menneitä: kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat etsineet kirjoista tietoa milloin pakon ajamina milloin innosta hehkuen. Keväisin hyllyjen väliin ilmestyy suutelevia pareja. Näky vetää Matti Wilhelmin ja Murielin suut hymyyn.

Ne muistelevat eri vuosikymmeniä ja sitä, mitä ihmiset kulloinkin kaivavat povitaskuistaan tai laukuistaan esiin. Enää ei tutkijanpöydälle ilmesty taskukelloja eikä sikareja, myös puuterirasiat, monokkelit ja ruutuvihot sekä mustekynät ovat vanhanaikaisia. Nyt kaivetaan kannettava tietokone ja vielä useammin vesipullo pöydälle. Onkohan Helsingissä vesipula, Matti Wilhelm ja Muriel miettivät.

Matti Wilhelm huokaa usein asiaa, jossa hän kokee epäonnistuneensa. Tonttujen ikiaikainen tehtävä on varjella ja pitää huolta taloista ja niiden tavaroista eli kiinteistöistä ja irtaimistosta, niin kuin nykyään sanotaan.

– Olenko tullut vanhaksi, kun en enää saa pitkäkyntisiä kiinni, Matti Wilhelm murehtii. – Olen pitänyt erityisesti miestenlehtiä ja vanhoja kirjoja silmällä, mutta silti niitä vain aina katoaa.

– Älä sure, Muriel lohduttaa. – Jos sinä et olisi ollut täällä, asiat olisivat paljon hullummin. Eikä Muriel edes uskalla ajatella, miten huonosti asiat saattaisivatkaan olla.

Matti Wilhelm ja Muriel pyyhkivät sokerinmuruset pois suupielistään roskakoriin, kirjaston ystäviä kun ovat. Niillä on suunnitelma. Ne ovat päättäneet ikuistaa nimensä kupolisalin kupoliin, muutenhan ei kukaan usko, että ne ovat olemassa.

Matti Wilhelm ja Muriel hiipivät alas Rotundan portaat ohi kuohuviinilaseja kilistävien näyttelynavajaisvieraiden ja menevät kupolisaliin. Matti Wilhelm kiipeää Murielin selkään ja ne lennähtävät 23 metriä ylöspäin kohti kupolin korkeinta kohtaan.

– Onhan sinulla se Museoviraston hyväksymä merkintäkynä mukana?, Muriel kuiskaa. – Onpa hyvinkin, sanoo Matti Wilhelm, ja kaivaa kynän taskustaan.

Kun kupolia joskus restauroidaan sisältä, sen korkeimmalta kohdalta löytyy pieni, kauniilla käsialalla kirjoitettu teksti, jossa lukee: ”Matti Wilhelm and Muriel have been here since 1845”. Ne ovat nykyaikaisia, nämä kieltä ja kirjoja rakastavat tonttu ja enkeli.

Jaana Aallon näkemys tontusta. (Marjut Hjelt – Jaana Aalto, Tonttu. Tonttusuvun tarinoita suuresta metsästä. SKS 1997.)

Teksti :
Marjut Hjelt
Kirjastosihteeri
Kansalliskirjasto
Kuva :
Jaana Aalto
Marjut Hjelt – Jaana Aalto, Tonttu. Tonttusuvun tarinoita suuresta metsästä. SKS 1997.

Erillislaitoskirjasto 2010 – Ajankohtaista uuden Helsingin yliopiston kirjaston valmistelutyöstä

Alkusyksyn aikana on viimeistely kirjaston johtosääntöluonnosta, ensimmäistä tavoiteohjelmaa ja budjettia.
Kansalliskirjaston kanssa on valmisteltu yhteistyökuvausta, joka liitetään molempien kirjastojen tavoiteneuvotteluaineistoihin.  Loppusyksyn aikana kootaan esitys kirjaston työjärjestykseksi sekä jatketaan keskitettyjen palvelujen  ja kampusten tieteenalapalvelujen suunnittelua.


Kirjaston johtosääntöluonnokseen muutamia tarkistuksia

Kirjaston johtosääntöluonnoksesta pyydettiin tiedekunnilta, erillisiltä laitoksilta, henkilöstöjärjestöiltä ja ylioppilaskunnalta kommentit syyskuussa.  Kommenttinsa toimittivat teologinen, oikeustieteellinen, matemaattis-luonnontieteellinen, farmasian ja valtiotieteellinen tiedekunta, Biotekniikan Instituutti, Kansalliskirjasto, Opiskelijakirjaston johtokunta, Ruralia, Svenska social- och kommunalhögskolan, Akavan yhteistyöryhmä, Helsingin yliopiston henkilökuntayhdistys HYHY ry ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.

Yleisesti luonnosta pidettiin onnistuneena. Kommenteissa kiinnitettiin huomiota mm. siihen, että keskustakampuksen ja Viikin kampuksen tiedekuntien edustus johtokunnassa tulisi toteutua mahdollisimman tasapuolisesti. Jäsenten ja varajäsenten tulisi edustaa eri tiedekuntia.

Kirjaston johtokunnan ja ylikirjastonhoitajan tehtävien määrittelyjen pohjana ovat yliopistotason johtosäännössä luetellut erillisen laitoksen johtokunnan ja johtajan tehtävät. Yliopiston johtosääntö hyväksyttiin hallituksessa 8.10.2009.

Valmisteluryhmä kävi kokouksessaan 15.10. läpi tiedekunnilta ja erillislaitoksilta saadut kommentit ja on tehnyt niiden pohjalta muutamia tarkistuksia johtosääntöluonnokseen.

Seuraavaksi kirjaston  johtosääntöluonnos toimitetaan yliopiston normiryhmään. Yliopiston hallitus hyväksynee erillisten laitosten johtosäännöt marras-joulukuussa.

Kirjaston työjärjestyksessä määritellään mm. kirjastoneuvottelukunnat ja niiden tehtävät

Valmisteluryhmässä kootaan parhaillaan uuden kirjaston työjärjestystä ja siinä tullaan määrittelemään mm. ylikirjastonhoitajan varahenkilön, kampuskirjastojohtajan ja johtoryhmän tehtävät sekä kirjastoneuvottelukunnat ja niiden tehtävät. Tavoitteena on, että työjärjestysluonnos saadaan henkilökunnalle yt-käsittelyyn joulu- tammikuussa.

Valmisteluryhmän jäsenet ovat olleet sillä kannalla, että jokaisella kampuksella tarvitaan kirjastoneuvottelukunta ja sen lisäksi mahdollisesti yhteinen kirjaston opiskelijaneuvottelukunta. Myös johtosääntöön annetuissa kommenteissa korostetaan kampuksittaisten kirjastoneuvottelukuntien merkitystä. Kampusten kirjastoneuvottelukunnissa tulee olla erityisesti tutkimus- ja opetushenkilökunnan, erillisten laitosten ja yhteistyötahojen vahva edustus.

Lisäksi valmisteluryhmä on pitänyt tärkeänä, että kirjaston edustajat osallistuvat myös yliopisto-, kampus- ja  tiedekuntatasolla opetuksen ja tutkimuksen suunnittelun ja kehittämisen toimikuntiin ja erilaisiin yhteistyöryhmiin.

Kirjasto- ja tietopalvelukunta keskusteli johtosääntöluonnoksesta 23.10. ja totesi, että kullakin kampuksella tarvitaan oma kampusneuvottelukunta, jotta viesti toiminnan tasolta tulee johtokuntaan ja kirjaston johdolle. Neuvottelukunnilla itsellään olisi mahdollisuus organisoida toimintaansa esimerkiksi jaosto- ja työryhmätyöskentelyä hyödyntäen.

Yhden yhteisen opiskelijaneuvottelukunnan perustamista pidettiin tärkeänä ja sen tehtäväksi nähtiin mm. opiskelijoiden oppimateriaalipalvelut, koulutus- ja tila-asiat. Opiskelijaneuvottelukunta toimisi foorumina, joka valmistelisi opiskelijoita koskevia kirjastopalveluasioita johtokunnan käsittelyyn.  Kampusten kirjastoneuvottelukunnissa mukana olevat opiskelijaedustajat osallistuisivat myös opiskelijaneuvottelukunnan työhön.

Helsingin yliopiston kirjaston ja Kansalliskirjaston välinen yhteistyökuvaus

Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston välinen palvelusopimus päättyy vuoden lopussa. Sopimusta ei enää jatketa nykymuodossa, vaan yhteistyöstä laaditaan kuvaus, jonka tarkoituksena on selkiyttää Kansalliskirjaston ja Helsingin yliopiston kirjaston välistä työnjakoa ja edistää yhteistyötä kirjasto- ja tietopalvelujen kehittämisessä. Yhteistyökuvaus liitetään molempien kirjastojen tavoiteneuvotteluaineistoihin.

Kuvauksessa Kansalliskirjasto ja Helsingin yliopiston kirjasto sopivat:

  • Helka-tietokannan teknisen ylläpidon (systeemin hoitopalvelut ja paikallinen räätälöinti) siirtymisestä Kansalliskirjastosta Helsingin yliopiston kirjastoon, keskitettyihin palveluihin.
  • työnjaosta Helsingin yliopiston digitaalisten arkistopalvelujen ylläpidossa ja kehittämisessä. E-thesis-palvelun sisältöylläpidon siirtymisestä Helsingin yliopiston kirjastoon, keskitettyihin palveluihin sekä sopivat siirtymäkaudesta, jonka aikana palvelun tekninen ylläpito- ja kehitystyö siirtyvät Helsingin yliopiston kirjastoon.
  • Helsingin yliopiston siirtyessä käyttämään TUHAT-tutkimustietojärjestelmää, sen koordinoinnista kirjastojen osalta vastaa Helsingin yliopiston kirjasto. Kansalliskirjaston ylläpitämästä JULKI-tietokannasta luovutaan.
  • NELLI-tiedonhakuportaalin ylläpidosta
  • paikallis- ja tutkijapalveluista keskustakampuksella ja kehittämisyhteistyön periaatteista.

Yhteistyökuvaus on kolmivuotinen ja se tarkistetaan vuosittain seurantatapaamisten yhteydessä. Kuvaus allekirjoitetaan rehtorin tavoiteneuvotteluiden jälkeen.
Luonnos yhteistyökuvauksesta on luettavissa Alma-intranetissa.

Keskitettyjen palvelujen toimintojen suunnittelu etenee

Syksyn aikana ylikirjastonhoitaja, kampuskirjastonjohtajat ja hallintopäällikkö ovat kokoontuneet säännöllisesti käsittelemään yhteisiä asioita. Uuden kirjaston valmistelun tueksi on perustettu myös ryhmä, johon kuuluvat kampuskirjastojen johtajat, keskitettyjen palvelujen päälliköt sekä henkilöstön valitsema jäsen. Ryhmää johtaa ylikirjastonhoitaja ja se toimii käytännön valmistelun tukena vuoden 2009 loppuun, kunnes uuden erillislaitoskirjaston toimielimet aloittavat toimintansa. Henkilöstön edustajaksi työryhmään valittiin verkkoäänestyksellä kirjastoamanuenssi Elisa Hyytiäinen ja hänen varamiehekseen kirjastonhoitaja Antti Virrankoski. Työryhmän ensimmäisen kokouksen (2.11.) muistio on Almassa.

Keskitettyjen palvelujen verkkopalveluryhmä on pitänyt syksyn aikana kaksi kokopäivän suunnitteluseminaaria. Tuleviin työtovereihin tutustumisen ohella päivien aikana on käyty läpi ensi vuoden toimintaa ja toiminnan resurssointa henkilötasolla.

Hankinta- ja metadatapalvelut ovat kokoontuneet koko ryhmänä sekä kolmena pienempänä ryhmänä. Ryhmissä on kuvattu tulevia työprosesseja, arvioitu resurssitarpeita ja pohdittu hankinta- ja metadatapalvelujen organisoitumista. Tässä numerossa on Eeva Peltosen ja Anneli Partasen juttu Hankinta- ja metadatapalvelut –ryhmän ensimmäisestä suunnittelupäivästä.

Hallinto, suunnittelu- ja kehittämispalvelut on kokoontunut yhden kerran ja seuraava tapaaminen on 3.11. Ensimmäisessä tapaamisessa sovittiin suunnittelun jatkamisesta pienemmissä tiimeissä. Taloushallintotiimiä vetää Pirkko Tokat, henkilöstöhallintotiimiä Matti Hjerppe, yleishallintotiimiä Marja Kosonen, viestintätiimiä sekä suunnittelu ja kehittäminen -tiimiä Tiina Äärilä (viestintätiimiä tämän syksyn).

Syksyn aikana on tarkoitus määritellä palvelu- ja prosessikuvausten kautta keskitettyjen palvelujen ja kampuskirjastojen työnjakoa ja tehtäviä. Kun suunnittelu on edennyt, järjestetään yhteinen tapaaminen kampuskirjastojen hallinto- ja toimistohenkilöiden kanssa.

Koko kirjaston yhteinen keskustelu- ja tiedotustilaisuus ajankohtaisista asioista järjestetään marraskuussa. Tarkasta ajankohdasta ja ohjelmasta tiedotetaan myöhemmin.

Kirjasto on mukana yliopiston varainhankintakampanjassa

Helsingin yliopisto on uudessa strategiassaan linjannut, että yliopisto toteuttaa vuosien 2010–2012 aikana varainhankintakampanjan. Kampanjan tavoitteena on profiloida yliopistoa uudessa strategiassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti korostaen huippuyliopiston yhteiskuntavastuuta,tiedon johtajuutta ja tutkimuksen kansainvälistä kärkeä. Kampanjan teemat ovat: Hyvä elämä, Suomi maailmassa ja Globaali muutos.

Valtiovalta on sitoutunut yliopistojen peruspääoman keräämiseen tähtäävän varainhankinnan tukemiseen lupaamalla sijoittaa 2,5-kertaa peruspääomaksi saadun yksityisen lahjoituksen suuruisen summan. Ehtona on, että yliopiston keräämä yksityinen pääoma on vuoden 2010 loppuun mennessä vähintään miljoona euroa. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että lahjoittajan 1 miljoonan euron lisäksi yliopisto saisi valtiolta 2,5 miljoonaa euroa lisää.

Kaisa-talon kirjasto, Tulevaisuuden kirjasto, on yksi yliopiston varainhankintakampanjan lahjoituskohde. Vuonna 2010 hankitut lahjoitukset menevät kaikki yliopiston pääomaan (Helsingin yliopiston tulevaisuusrahastoon). Yliopisto vastaa varainhankintakampanjan konseptoinnin ja yleisten markkinointimateriaalien kustannuksista, mutta hankkeiden vastuutahojen yksiköt investoivat pääsääntöisesti omien hankkeidensa varainhankinnasta aiheutuviin kustannuksiin.

Varainhankinnan avulla kirjasto vahvistaa sidosryhmäsuhteitaan, saa näkyvyyttä ja sen palvelujen ja asiantuntijuuden tunnettuus ja arvostus vahvistuu. Kampanjan toteuttaminen edellyttää panostusta markkinointiin ja viestintään. Kirjasto on tavoiteohjelmassaan esittänyt ensi vuoden perustoiminnan budjettiin erillistä lisäpanostusta varainhankintaan.

Kirjaston kampanjan suunnittelu on käynnistynyt yhdessä yliopiston Avara-varainhankintatiimin kanssa. Kampanjan vetovastuu on keskitetyillä palveluilla. Syksyn aika varmistuu kampanjan suunnittelun ja toteutuksen vastuuhenkilö.

Kirjoittaja
Marja Hirn
tietoasiantuntija
kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
marja.hirn[at]helsinki.fi
puh. 09 – 191 21777
Tiina Äärilä
suunnittelija
kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
tiina.aarila[at]helsinki.fi
puh. 09- 191 21776

Eläköön pohjoismainen oikeuskirjastoyhteistyö!

Täältä Helkan ja Lindan helmoista ei yleensä liiaksi kurkistella akateemisen maailman ulkopuolelle, vaikka keskustelu samoja aineistoja reaalimaailmassa käyttävien kollegojen kanssa voi olla hyvinkin virkistävää. Mainio tilaisuus ajatusten vaihtoon tarjoutui viime kesäkuun alussa  Helsingissä pidetyssä Pohjoismaiden oikeuskirjastojen kokouksessa.

Oikeuskirjastojen moninaisuus

Oikeuskirjastojen paletti on varsin laaja: juridiikkaa löytyy alan oppilaitosten kirjastojen lisäksi lukuisista tuomioistuinlaitoksen eriasteisista yksiköistä ympäri maata sekä suurimmista asianajotoimistoista. Lisäksi lainsäädäntötyöhön osallistuvat hallintoelimet käyttävät ja myös tuottavat oikeudellista materiaalia ja niillä on omat tietopalvelunsa ja kirjastonsa. Lainsäätäjien, -käyttäjien ja oikeustieteentutkijoiden tiedontarpeiden täyttäminen on yhteiskunnan ja kansalaisten oikeusvarmuuden perusta. Tätä tärkeää tehtävää varten oikeuskirjastojen on pidettävä yhteyttä, verkostoiduttava.

VIII NJB: ”Pohjoismainen yhteinen oikeudellinen perintömme”

Pohjoismaiset oikeuskirjastot ovat kokoontuneet vuodesta 1988 alkaen joka kolmas vuosi yhteiseen tapaamiseen (Nordiskt juridiskt biblioteksmöte, NJB). Viime kesänä pidetty kokous oli siis jo kahdeksas ja me suomalaiset olimme toista kertaa kokouksen järjestäjävuorossa.  Eduskunnan kirjaston johdolla työskennelleeseen kymmenhenkiseen kokouksen suunnitteluryhmään saatiin mukaan tietämystä monenlaisista oikeuskirjastoista mikä takasi mielenkiintoista ohjelmaa kokouksen osallistujille.

Kuva: xxx
Satapäinen osallistujakunta yhteispotretissa Chydenian portailla. Kuva: Heikki Rajala

Tänä vuonna on muistettu monin tavoin 200 vuotta sitten alkanutta autonomian aikaa, jolloin Suomi irrotettiin Ruotsin alaisuudesta ja liitettiin Venäjän valtakuntaan. Kuten kaikki tiedämme, kuninkaan vaihtuminen keisariin ei kuitenkaan merkinnyt maamme oikeusjärjestykselle kovin suurta muutosta, vaan entiset lait jäivät voimaan. Merkkivuoden kunniaksi NJB kokouksen teemaksi olikin valittu Pohjoismainen yhteinen oikeudellinen perintömme.

Perintö eilen – tänään – huomenna

Kolmipäiväinen kokous aloitettiin ajankohtaisilla teemoilla joista siirryttiin toisena päivänä historiaan ja vähän tulevaisuuteenkin. Viimeinen päivä oli varattu vierailuihin erilaisiin kirjastoihin.

Viiden osallistujamaan esitykset ajankohtaisista aiheista käsittelivät mm. oikeudellisen kirjastotyön viime vuosien muutoksia, haasteita ja elektronisia oikeudellisia lähteitä. Erilaiset uudet työtehtävät vaativat uusia taitoja, substanssiosaamista unohtamatta.

Erityisesti jäi mieleen ruotsalaisten alustus, joka käsitteli oikeustieteellisten kirjastojen toiminnan viime vuosien kehitystä. Lundin yliopiston kirjastossa tehty kyselytutkimus paljasti että tiedonhankinnan koulutus lisääntyy ja monipuolistuu kaikkialla ja että kirjastoilta odotetaan yhä enemmän tukea tutkimustyöhön ja sen näkyvyyden lisäämiseen.

Historiallista perspektiiviä pohjoismaiseen oikeudelliseen perintöön etsittiin ensimmäisten valtiopäivien ympäristöstä Porvoosta, jonne me kokouksen osanottajat siirryimme päivän päätteeksi retkelle.

Toinen kokouspäivä täyttyi kuudesta luennosta, joiden aiheet vaihtelivat oikeushistoriasta lainsäädäntöyhteistyön kautta digitaaliseen kirjastoon. Paneelikeskusteluun päättynyt tiivis kokouspäivä huipentui juhlaillalliseen Yrjönkadun salissa.

Kuva: xxx
Tenori-tarjoilija Juhani Suninen yllätti illallisvieraat. Kuva: Heikki Rajala

Helsinki näytti vierailijoille aurinkoisimmat kasvonsa sopivasti viimeisenä päivänä joka oli varattu kirjastovierailuille. Kansalliskirjastoon ja Eduskunnan, korkeimman oikeuden, oikeusministeriön ja kahden asianajotoimiston kirjastoihin riitti kävijöitä.

Noviisin tunnustukset

Kun oman alan kansainvälinen kokous saatiin kotinurkille, meitä oikislaisiakin pääsi mukaan kokonaista neljä henkilöä, joista suunnittelija Miia Koljonen osallistui myös kokouksen järjestelyihin.

Suomenkieliselle keskustelun ja alustusten seuraaminen oli ajoittain työlästä, mutta kummasti aina jokin tuttuus – varmaan nämä yhteiset juuret – auttoivat ummikonkin kartalle.

Ensikertalaiselle kokous oli oivallinen oppimistapahtuma: tuli kerratuksi alan pohjoismaista sanastoa, sai paljon päivitettyä kirjastotietoa ja tutustui (ainakin muutamaan) uuteen kollegaan, vaikka niin ujostutti!  Mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla on taas vähän rohkeampi.

Lisätietoa Eduskunnan kirjaston sivuilta ja linkit alustuksiin

Kirjoittaja:
Leena Huovinen
OIkeustieteellisen tiedekunnan kirjasto
Kuva:
Heikki Rajala
Eduskunnan kirjasto

Taiteiden yö Kansalliskirjastossa

Tieteelliset kirjastot ovat perinteisesti toimineet ensi kädessä kirjallisuutta ja lehtiä lainaavina ja yleiset kirjastot myös äänilevyjä, sittemmin myös taidetta lainaavina instituutioina. Kirjastojen näyttelytoiminta on ollut pienimuotoista puuttuvien tilojen vuoksi, mutta tähänkin on saatu parannusta. 2000 luvulla on alettu myös yhä enemmän houkuttelemaan asiakkaita kirjastoon kuuntelemaan esitelmiä, paneelikeskusteluja, runoiltoja ja konsertteja. Kun paikka on tullut tutuksi, on kirjastoon helpompi tulla myös perinteisiä kirjastopalveluita käyttämään.

Kirjastopalveluista yhä suurempi osa on tarjolla tietoverkossa, on luetteloita, on digitoituja aineistoja, on verkkonäyttelyitä. Valtaosa aineistosta on kuitenkin vielä pitkään vain painetussa muodossa. Kansalliskirjasto onkin esitellyt painettuja kokoelmiaan ja käsikirjoituksia varsin suuritöisissä teemanäyttelyissä, joista osa on jatkanut elämäänsä kiertonäyttelyinä kotimaassa tai Euroopassa. Tieteiden ja Taiteiden yöhön Kansalliskirjasto on myös osallistunut jo monet vuodet ja väkeä on ollut usein niin paljon kuin paloturvallisuus sallii sisään yhdellä kertaa päästää.

Taiteiden yö on eräs Helsingin juhlaviikkojen kohokohdista ja illan kuluessa kaupungilla vaeltaa kymmeniä tuhansia ihmisiä eri taidetapahtumiin osallistuen. Taiteiden yö oli tänä vuonna perjantaina 21. elokuuta. Kansalliskirjaston pääovesta kulki uteliaita ihmisiä sisään jatkuvana virtana. Osa viipyi vain hetken, osa suuntasi kulkunsa pohjakerroksen “Kotimaana musiikki. Fredrik Pacius 200 vuotta” -näyttelyyn tai kirjaston kahvilaan “Satakuntalaisia kirjailijoita ja merkkihenkilöitä” -näyttelyyn. Itse kahvila oli auki 21:een ja kahvi, voileivät ja leivonnaiset houkuttivat sinne ihmisiä.

Alkuilta oli pyhitetty säveltäjä Fredrik Paciuksen elämäntyölle. Kupolisalin kauniissa interiöörissä kuultiin Länsi-Helsingin Musiikkiopiston laulajia ja soittajia sekä esitelmiä Paciuksesta. Professori Eero Tarasti, tutkijat Seija Lappalainen, Petri Tuominen, Jani Kyllönen ja Mikko Nisula valottivat kukin osaltaan Paciuksen elämää, sävellystuotantoa ja merkitystä.

Professori Eero Tarasti elävöitti Pacius-esitelmäänsä pianon ääressä., Kuva: Kari Timonen
Professori Eero Tarasti elävöitti Pacius-esitelmäänsä pianon ääressä, Kuva: Kari Timonen (kuva täysikokoisena).

Kansalliskaraoke

Hieman ilta kahdeksan jälkeen kupolisalin mikrofonien taakse asettui Ajopuut-yhtye, joka jo vuodesta 2004 on Taiteiden yössä säestänyt Kansalliskirjastossa yhteislauluja, jotka kaikki löytyvät kirjaston musiikkikokoelmista. Parina ensimmäisenä kesänä oltiin kirjaston pihalla, jossa oli oma tunnelmansa ja laulu kaikui lähitienoille houkutellen kulkijoita pihaan.

20-vuotiaan Ajopuut-yhtyeen ikähaitari on 16 ja 66 välillä! Musiikki ja laulaminen ei ikää kysy, vaan innostusta. Sali oli täynnä viimeistä paikkaa myöten. Kuva Kari Timonen.
20-vuotiaan Ajopuut-yhtyeen ikähaitari on 16 ja 66 välillä! Musiikki ja laulaminen ei ikää kysy, vaan innostusta. Sali oli täynnä viimeistä paikkaa myöten. Kuva Kari Timonen
(kuva täysikokoisena).

Kirjaston kupolisali on kooltaan ja koreudeltaan elämys itsessään ja Taiteiden yön yhteislauluillat ovatkin siirtyneet sinne. Onhan paikka myös sateelta suojassa. Ainoana rajoituksena on paloturvallisuus, joka sallii vain 100 laulajan olevan kerrallaan salissa. Laulujen sanat heijastetaan powerpointtina seinälle ja eteisestäkin näkee laulaa. Powerpoint mahdollistaa myös laulun aiheeseen liittyviä kuvaesimerkkejä kirjaston kokoelmista. Laulujen lomassa on “tietoiskuja” Kansalliskirjaston Musiikkikirjastosta, Raita-musiikkitietokannasta ja musiikkikäsikirjoituksista.

Illan mittaan laulettiin noin 30 kansanlaulua, laulelmaa ja ikivihreätä iskelmää aloituslauluna Alfred Tannerin “Laulu se on ollut minun iltojeni ilo”. Ääneneavauslauluna oli “Isontalon Antti ja Rannanjärvi”, Juha Vainion “Kotkan poikii” on tuttu suomalaisen tunteen tulkki ja “Venezuela” taas on Reino Helismaan hienon suomalaisen tekstin ja kauniin sävelmän ansiosta ollut useana vuonna ohjelmistossa. Rauli Somerjoen “Laivat” laulettiin myös ja aivan uusista lauluista ruotsiksi alun perin islantilaiseen legendaan perustuva “Ridom, ridom”. Hilpeä skottilaissävelmä “Huopahattu” (Big Kilmarnock Bonnet) laulettiin uusin sanoin, jotka toivat mieleen Eugen Malmstenin bravuurinumeron “Kohtalokas Samba”. Vanha tuttu “Aaveratsastajat” oli laululistalla nyt uutena alkuperäisen laulun mukaisena suomennoksena. Powerpointilla heijastettiin cowboymaalauksia Amerikka-kirjaston taidekirjoista.

On kasvot riutuneet, ja paidat karjapaimenten
on läpimärät hiestä, ja ajo vimmainen
vain jatkuu taivaan laitumilla, kiitää hevoset …
ja tulta pärskyy sieraimet ja huutaa aavehet!
Jippiaieeei … jippiaiooou! huutaa aavehet.

Ja taivaan ratsastajat cowboyn ohi nelistää,
hän kuulee oman nimensä ja huudon: Tänne jää
vain mieletön, tää karjalauma paholaisen on!
Pois käänny! Työ on ikuinen ja taivas loputon …
Jippiaieeei … jippiaiooou! taivas loputon.

Yhdeksän aikaan astui saliin nuorisoa ihmetellen “mikä juttu?”, mutta kun meneillään oli Malmstenin tarttuva “Stadin kundi”, niin ei kun porukkaan vain laulamaan. Tahdin takasi Pekka Ristola pianossa, Antti Riikonen rummuissa, Tuomas Tyyri bassossa, Elina Leskelä soitti harmonikkaa, Rosa Parada alttoviulua, Liisa Eskola, Aino ja Antero Launis ja Esko Rahikainen, joka myös juonsi lauluillan, kaikki lauloivat kaksi tuntia “putkeen”. Pekka, Liisa ja Antero soittivat myös kitaraa.

Eturivissä istunut Kalevi Toosi Helsingin laulelman ystävät HELYstä oli ajatellut mennä katsomaan myös Senaatintorin ilmapalloshowta, mutta ei malttanut lähteä vaan lauloi viimeiseen nuottiin asti! Tunnelma oli kerta kaikkiaan mukava ja ihmiset todella tuntuivat laulavan ilokseen. Jonoa oli parhaimmillaan kadulle asti. Tämä eräänlainen “kansalliskaraoke” Kansalliskirjastossa on osoittautunut suosituksi vuodesta toiseen ja samalla tuonut kirjastolle uusia ystäviä ja asiakkaita.

Kirjoittaja:
Esko Rahikainen
Kansalliskirjasto
Kuva:
Kari Timonen
Kansalliskirjasto
Kansalliskirjaston kokoelmat