Jouluisia lukuvinkkejä

Jake Nyman: Rakas vanha vinyyli
Gummerus 2013

Radiosta monille tuttu Jake Nyman on toimittanut lukuisia ohjelmia jo 1970-luvulta ja kirjoittanut monia populaarimusiikkia käsitteleviä teoksia, joista Rakas vanha vinyyli on tuorein. Teos on aikamatka vuosi-kymmenten taakse, jolloin ilmestyi levyjä, joista ainakin osalla on ollut sekä (toimittajalle) henkilökohtaista merkitystä että popmusiikin historian kannalta laajempaa painoarvoa. Useita esitellyistä levyistä voi luon-nehtia jopa klassikoiksi, osaa lähinnä kuriositeeteiksi (Spike Jones, The World´s worst record show). Joukossa on muutamia kotimaisiakin levyjä (mm. Anki, Eero Raittinen, Kaseva) mutta etupäässä sekä brittiläisen (mm. Animals, Cream, Procol Harum) että amerikkalaisen (Elvis, Chuck Berry, Tom Waits, Steely Dan jne.) populaarimusiikin virstanpylväitä. Jokunen on lähinnä toimittajan oma suosikki (esim. Rory Gallagher).

Jake Nyman ei ole varsinainen vanhojen vinyylien keräilijä, eikä vinyyliformaatti ole hänelle se ainoa oikea, vaikka joittenkin levyjen hieno kansitaide onkin ehkä toiminut muistelujen sytykkeenä. Parhaimmillaan teos on silloin, kun levyyn kytkeytyy henkilökohtaisia muistoja koulu- tai varhaisilta toimittaja-ajoilta. Tällöin ei haittaa, vaikka kirjoitus menisi ohi aiheen (Moody Blues, Gallagher, Dire Straits) eli itse levyn musiikillinen sisältö jäisi suurin piirtein käsittelemättä. Tylsimmillään teos on Nymanin kertoessa akateemisista Beatles-tutkimuksista (otsikkona Abbey Road). Toimittajalla on kuitenkin vapaus muistella ja antaa levyjen viedä erilaisiin sfääreihin ja aiheisiin, joiden yhteys albumin musiikilliseen sisältöön ei ole kovinkaan ilmeinen. Niinpä teos voi joskus jopa muistuttaa Radio Suomen sunnuntaiohjelmaa Nousevan auringon talo, jossa anekdootit, tilastotiedot, henkilökohtaiset muistot ja mielikuvamaalailut vuorottelevat samassa lähe-tyksessä. (JK)

Karl Ove Knausgård: Taisteluni, Toinen kirja
Like 2012

Norjalaisen Karl Ove Knausgårdin kuusiosaiseksi kasvaneesta Taisteluni-teossarjasta on suomennettu jo kolme ensimmäistä osaa. Hyppäsin itse suoraan Toiseen kirjaan, jossa nelikymppinen Knausgård, kertoja ja henkilöhahmo, jättää taakseen Bergenin ja päätyy Tukholmaan. Elämä Tukholmassa on ahdistuksen purka-mista kirjoittamalla, rakastumisen euforiaa, avioelämän vaikeutta, istuskelua baareissa ja kahviloissa sekä yksinäisyyden ja ulkopuolisuudenkin tuntojen kokemista. Kirjan tapahtumien näyttämöinä ovat toisinaan myös lasten päiväkoti ja Tukholman hienostokaupunginosien hulppeat huoneistot, joista jälkimmäisissä kokoontuu joukko paikallista kulttuuri- ja taide-eliittiä. Arkisten tilanteiden kuvauksista ja arkisista keskus-teluista lipsutaan toisinaan myös kirjallisen kentän ja filosofian pohdintoihin.

Teossarja tuo mieleen Gustav Mahlerin käsityksen sinfoniasta, johon on laitettava kaikki. Jo pelkkä Toinen kirja on melkoinen runsaudensarvi, taiteellista ehdottomuutta henkivä teos, joka ei pelkää heilahdella banaalin ja korkealentoisen välimaastossa. Joitakin kirjan jaksoja olisi voinut kenties lyhentää, mutta toisaalta kerronnan karkeapiirteisyys puhaltaa siihen omanlaisensa hengen. Omaelämäkerrallinen, paikoin esseemäinenkin teos on viime kädessä fiktiivinen teos, näyte tämän ajan romaanitaiteesta vitaalisimmillaan. Saa nähdä, miten monumentaalisiin mittoihin Taisteluni-sarja kasvaa, kun sen viimeinenkin kirja saadaan suomennettua. (JK)

Laura Save: Paljain jaloin
WSOY 2013

Maanantai-aamu Esko-myrskyn jälkeen: odotan tuntikaudet junaa Kouvolan asemalla, seuranani kirjaston e-kirjapalvelu. Lataan vapaana olevan kirjan tietämättä siitä muuta kuin ettei kyseessä ole viihdelukemisto. Hetkessä olen keskellä tositarinaa, luusyöpädiagnoosin saaneen nuoren lääketieteen opiskelijan elämää. Laura Save piti sairautensa edetessä blogia, josta syntyi tämä kirja. Lukijalle selviää nopeasti ettei toista kirjaa enää tule. Siitä huolimatta lukukokemus ei ole ahdistava. Se kertoo, miten ihminen voi ottaa mahdottomiakin asioita vastaan ja elää toivoen ja rakastaen nekin hetket jotka ovat jäljellä. (EI)

Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä
Like 2013

80-luvun alussa kaksi teinipunkkaria päättää lähteä liftillä Italiaan. Pikkuporvarillinen ja valmiiksi kaluttu elämä ei voisi vähempää kiinnostaa. Reissusta kehkeytyy loppuelämää muovaava kokemus, jonka jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen. Unelmien paratiisi ei kohtelekaan tyttöjä silkkihansikkain.

Ulli Lustin omaelämänkerrallinen sarjakuva kuvaa nuoruuden kiihkoa, uudenlöytämisen riemua, mutta näyttää myös seikkailun raaemmat kasvot; hyväksikäytön ja väkivallan. Palveluksesta odotetaan aina vastapalvelusta. Rahattomina, mutta kokemuksia rikkaampina kuljeskelevat tytöt pitävät kuitenkin pintansa.

Sarjakuvan piirrostyyli on aluksi hieman suttuisen oloista, mutta tarinan edetessä jälki asettuu tukemaan kokonaisuutta. Lopuksi muunlaista piirrostyyliä tarinalle ei voisi kuvitellakaan.

Tarina on vaikuttavan mukaansatempaava ja kestää helposti useammankin lukukerran. Keräilijöille tämä on ehdoton hyllyhankinta. Ahmittavan hyvä! (HH)

Craig Thompson: Habibi
Like 2012

Lukukokemuksen jälkeen olin sanaton. Tämä on parasta sarjakuvaa vähään aikaan, korkeisiin sfääreihin kurottava teos. Tarina on monitasoinen ja haastava; mystiikka ja yhteiskuntakritiikki, uskonto ja ihmiskohtaloiden toivo ja epätoivo kietoutuvat yhdeksi. Piirrosjälki on notkeaa ja tarkkaa; kaikki on tarkkaan harkittua ja koristeellista ornamenttitaidetta ja arabiankielistä kalligrafiaa.

Kuva on sana, kirjain, äänne ja toisinpäin.

Teos seuraa Dodolan ja Habibin elämänvaiheita, kun ne kietoutuvat yhteen ja kun ne repäistään väkivalloin erilleen vain yhdistyäkseen uudelleen.

Thompson on sepittänyt tarinan, joka polveilee nykyisyydessä, menneessä ja tulevassa – silti selkänä ja loogisena jatkumona virraten. Myös tämä mestariteos kuuluu keräilijän hyllyyn. (HH)

Marko Kilpi: Kuolematon
Gummerus 2013

Kuolematon on vaikea lukukokemus, eikä sitä voi ainakaan joululukemiseksi suositella.
Sen lukeminen ei todella ollut viihdyttävää tai hauskaa. Se oli kamalaa. Jos teos olisi ollut huono tai edes yhdentekevä, olisin jättänyt sen kesken. Mutta kun se ei ole, vaan se oli hyvä ja kauniisti kirjoitettu.

Aiemmista Kilven kirjosta tutut Olli Repo ja tämän poliisikollega Elias Kaski tutkivat rikosta, joka on yksi kamalimmista: seksuaalirikos, jonka uhrina on lapsi. Tapaus herättää toisen tutkijan mielessä unohtuneita muistikuvia, joiden ahdistavuus kasvaa psykosomaattisiksi oireiksi. Tarina etenee yksittäisen rikoksen syyllisen selvittelystä laajemmalle, sinne mistä teon motiivit kumpuavat.

Ja kirjoittaja Kilpihän on poliisi. (KSO)

Jari Tervo: Esikoinen
WSOY 2013

Tämä Esikoinen on todella kaunis kirja. Esikoinen on nuoren pojan kasvutarina.

Tarinassa kuvataan 1970-luvun Suomea: kommunismia, Kekkosta ja hiihtokilpailuja. Pojan kasvutarinan lisäksi tarinassa kerrotaan myös mm. pojan äidin ja isomummu Esmen elämästä. Näiden tarinoiden kautta näytetään, miten tähän, missä nyt ollaan, on tultu.

Kerronta on toteutettu päiväkirjamerkintöinä, mikä tuo pojan kokemukset lukijan iholle. Päiväkirjakerronnan takia kirja ei kuitenkaan ole mikään helppo luettava. Se vaatii keskittymistä: ollaanko 1900-luvun alussa Helsingissä, vieläkin kauempana noitavainoissa vai 1970-luvun Lapissa, jonne pojan tarina keskittyy.

En ole aiemmin saanut luettua Tervolta yhtäkään kirjaa kokonaan. Vaikka lähes kaikkiin  hänen kirjoihinsa olen tarttunut, mutta jostain kumman syystä en ole niissä pitkälle päässyt. Mutta esikoinen oli eri maata. (KSO)

Pekka Hiltunen: Iso
WSOY 2013

Iso ei ole dekkari, kuten Hiltusen aiemmat kirjat eikä sen tarinassa tai henkilöhahmoissa ole mitään  vauhdikasta saati yliluonnollista. Tarinassa on sen sijaan paljon tutkimustietoa, lihavuudesta. Päähenkilö, ylipainoinen Anni ampuu alas vääriä väittämiä lihavuuden aiheuttamista terveyshaitoista.

Iso on valtavan koskettava tarina lihavan naisen elämästä. Siitä, miltä tuntuu kun on oikeasti iso ja joutuu valitsemaan lounaspaikan ravintolan tuolien mallin eikä maittavan ruoan perusteella. Kun puolisokokelas ei halua liikkua lihavan seuralaisen kanssa julkisella paikalla tai kun ihmiset huutelevat kadulla perään. Kirja näyttää, kuinka ylipainoisia sorretaan. Se tekee pahaa. Siksi se pitääkin lukea. (KSO)

Miina Supinen: Säde
WSOY 2013

Hävyttömän hyvä ja hauska kirja heille, jotka tykkäävät epätavallisuuksista, hurjista jutuista ja kehtaavat nauraa kuolemallekin.

Säde on upea ja runsas kirja, jossa on täytteenä niin uskonlahko, ateisti, zombie-peli, Kreikan talouskriisi, paljon seksiä sekä halu löytää jotain ikiaikaista ja maailmanhistoriallisesti merkittävää.  Tällaisen peruslukijan näkökulmasta tarinan hienous onkin siinä, että se sisältää ihanan paljon kaikkea ja pysyy silti kasassa.

Kustantaja luonnehtii kirjaa sivuillaan kasvukertomukseksi. Ehkä se sitä onkin, sillä viimeisissä luvuissa tarinan palaset nimittäin loksahtivat kohdalleen. (KSO)

Oras Tynkkynen: Pieni maailmanpelastusopas
Into 2013

Joulun mässäilyjen jälkeen ja ennen uudenvuodenlupauksia on hyvä lukea Oras Tynkkysen Pieni maailmanpelastusopas. Kirjassa käydään rauhallisesti ja kiihkottomasti läpi maailman suurimmat ongelmat ja niihin tarjotaan myös ratkaisuja. Vaikka ilmastokriisin, nälän, sotien, sorron ja ympäristön tärväämisen edessä tunnemme helposti voimattomuutta, Oras Tynkkynen antaa kirjassaan myös toivonjyväsiä. Hän muistuttaa, että monessa suhteessa maailman asiat ovat paremmin, kuin vaikkapa 50 vuotta sitten.  Ihmiskunta on vapaampi, vauraampi, terveempi, paremmin koulutettu ja kansanvaltaisempi. Myös väestönkasvu on hidastunut. Kaikki tämä on vaatinut valtavasti työtä.  Ongelmat on mahdollista ratkaista, mutta se ei ole helppoa.  Nelson Mandelan sanoin, se vaikuttaa aina mahdottomalta, kunnes se on tehty.

Kirjassa annetaan myös paljon vinkkejä siitä, mitä meidän on mahdollista tehdä itse jokapäiväisessä elämässä. Voimme vähentää autoilua, lentämistä  ja lihansyöntiä, säästää sähköä, vähentää turhaa kulutusta tai auttaa eri kansalaisjärjestöjen kautta vaikkapa köyhyyden vähentämisessä. Voimme myös lähteä itsekin vaikuttamaan. Pieniä tekoja tai isoja tekoja, kunhan emme vaivu kyynisyyteen ja hällävälismiin. (DA)

Eric Malpass: Aamulla kello seitsemän
Rauma 1979

Kirja kertoo erään perheen elämästä Englannin maaseudulla. Perheeseen kuuluvat pieni viisi-vuotias poika, hänen äitinsä, isänsä ja tämän isä puolisoineen, sekä isän kaksi naimatonta opettajasisarta. Perheen isoisä on kuusikymppisenä eläköitynyt asianajaja, jonka pitkäaikaisen haaveen toteutuma tämä perheen kotina oleva farmi on.

Kirja on erilaisten, keskenään sukua olevien ihmisten yhteiselon kuvaus. Elämä maaseudulla ei suinkaan ole paikoilleen jähmettynyttä.

Päähenkilö on perheen ainoa lapsi, viisivuotias Clayford, jonka edesottamuksista lukiessa tuskin pitkästyy. Malpassilla on kirjan tapahtumiin mukavan humoristinen ote ja hän tuo esiin viisivuotiaan näkökulman monessa eri tilanteessa. Pukee sanoiksi pienen pojan ajatuksenjuoksun. Ja kuvaa elävästi keskusteluja perheen aikuisten kanssa.

Nopealukuinen kirja joulunpyhiksi. Löytyy muun muassa pääkirjastosta. (M-SH)

Michael Ende: Momo
Porvoo 1978

Kaupungin laitamille tulee tyttö ja asettuu asumaan vanhoihin raunioihin. Tästä alkavat kehittyä Enden saturomaanin tapahtumat. Päähenkilölle, Momolle, on luonteenomaista kuuntelemisen taito.

” Hän osasi kuunnella niin, että epätietoinen tai kahden vaiheilla horjuva tiesi äkkiä selvästi, mitä halusi. Tai niin, että arka muuttui yhdellä iskulla vapaaksi ja rohkeaksi. Tai että sorrettu ja onneton sai iloa ja varmuutta.”

Momon lisäksi kirjassa on monta satuhahmoa, esimerkiksi merkillisellä tavalla kommunikoiva kilpikonna Kassiopeia ja mestari Hora, joka opettajan roolissa käyttää opetusmenetelmänä arvoituksia.

Kirja on täynnä elämänviisauksia mielikuvituksellisiin tapahtumiin liitettyinä. Teemoista nousee esiin kunnioitus aikaa kohtaan ja sen riittävyys sekä kiireen haitallisuus. Näihin ja moniin muihin asioihin saturomaanin henkilöhahmot ottavat kantaa. (M-SH)

Kate Atkinson: Jackson Brodie -sarja

Olen täysin kyllästynyt vinksahtaneeseen väkivaltaan, jota nykydekkareissa liikaa viljellään. Onneksi löysin työmatkojen ratoksi Kate Atkinsonin kirjat, joissa yksityisetsivä Jackson Brodie ratkoo rikoksia. Sarjan aloitti ”Case stories” (suom. Ihan tavallisena päivänä), joka ilmestyi jo vuonna 2004. Sympaattisen etsivän elämää, kummallisia rakkauskiemuroita ja etätyttären kasvukipuilua on voinut seurata jo neljän dekkarin verran.

Viimeisin Brodie kirja ansaitsee erikoismaininnan ”vuoden paras otsikko”, koska tästähän ei dekkarin nimi enää parane ”Started Early, Took My Dog”. Viidettä Brodie-dekkaria olen odottanut pitkään, joissain haastatteluissa kirjailija on jo paljastanut seuraavan osan sisällöstä sen verran, että Brodiesta on tulossa yksinhuoltaja. Mutta missä kirja viipyy, odotan jatkoa malttamattomana…(LH)

Kjell Westö: Kangastus 38
Otava 2013

Kangastus 38 kertoo ajasta ennen talvisodan alkua, kun kansalaissodan kokemukset ovat vielä monien ihmisten muistissa ja kun Euroopasta on jo kantautunut pelottavia uutisia. Muutaman kuukauden kuluttua Suomi on sodassa, mutta vielä sitä ei osata nähdä tai uskoa.

Vanhat nuoruudenkaverukset kokoontuvat toistensa luona Keskiviikkokerhossa. Lukijasta tuntuu, että he pitävät yhtä väkisin, vanhasta tottumuksesta. Joskus heillä on ollut paljonkin yhteistä, mutta nyt he eivät enää ajattele samalla tavalla politiikasta, yhteiskunnasta tai toisistaan, eivätkä kaikki halua paljastaa omia mielipiteitään muille. Rouva Wiik on heistä erään, asianajaja Thunen konttoristi, joka kerhon kokoontuessa Thunen toimistossa tunnistaa kaveruksista yhden. Hänen muistiinsa alkaa palautua ahdistavia kokemuksia vankileiriltä kahdenkymmenen vuoden takaa. Samalla hänen mielessään alkaa kehkeytyä suunnitelma.

Westön kieli on kaunista ja lauseet kuin musiikkia. Kun hän kuvaa 1930-luvun Helsinkiä, voin nähdä silmissäni Töölön rakentamisen ja Kasarmitorin seudun. Voin myös kuvitella sen ajan huvielämän tanssiravintoloineen ja elokuvateattereineen. Westö avaa lukijalle kaverusten elämää ja ajatuksia vähän kerrallaan. Myös hiljainen ja vaatimaton rouva Wiik-Mathilda-Milja alkaa saada ulottuvuuksia. Pitkin kirjaa annetaan vihjeitä, mutta loppuratkaisu oli minulle kuitenkin yllätys. Luin kirjaa kuin käänteistä dekkaria, jossa ruumista ei vielä ole. (MF)

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Teos 2013

Viime kesänä en malttanut poistua parvekkeeltamme, kun olin ottanut sinne lukemisekseni Riikka Pelon kirjan Jokapäiväinen elämämme. Kirja kertoo kahden runoilijan, Marina Tsvetajevan ja hänen tyttärensä Ariadna Efronin, elämästä. Se kertoo heidän elämästään emigrantteina 1920-luvun Prahassa ja Pariisissa. Se kertoo myös siitä, mitä kaikkea saattoi tapahtua parikymmentä vuotta myöhemmin Neuvostoliitossa ja miten kulttuuri-ihmiset tasapainoilivat elämässään ja pysyäkseen hengissä.  Yhtenä juonteena kirjassa ovat molempien naisten mutkikkaat rakkaussuhteet.

Kiinnostuin Marina Tsvetajevasta ja tästä kirjasta käytyäni toukokuussa Pietarissa Anna Ahmatovan kotimuseossa. Katselin siellä kuvia, luin kirjeitä ja tarinoita myös Ahmatovan aikalaisista ja ystävistä, kuten Boris Pasternakista, Osip Mandelstamista ja Marina Tsvetajevasta. He olivat minulle tuttuja vuosien takaa, ja nyt löysin heidät ja heidän teoksensa uudelleen.

Riikka Pelon kirja kuljettaa lukijan syvälle vaikeaan aikaan ja ihmisten hauraaseen ja monimutkaiseen elämään. Kirjan kieli on hienoa ja tarina vie mennessään. Tämän kirjan en olisi halunnut loppuvan. (MF)

Arnaldur Indriðason: Useita dekkareita

Dekkarit ovat kivaa kesälukemista, mutta myös joulun aikaan niiden parissa voi rentoutua. Pari vuotta sitten kesäisen Islannin matkan jälkeen jäin koukkuun Arnaldur Indriðasonin kirjoihin, joista kymmenkunta on käännetty suomen kielelle ja joitakin on myös tehty elokuviksi. Kirjoissa välittyy Islannin mystisyys, maisema joka on avara ja tumma, jäinen ja tulinen. Näissä kirjoissa ei oikeastaan ole iloa tai huumoria, vaan pikemminkin ne ovat aika totisia, melkein synkkiä.  Ehkä niiden mielentilaan voi hyvin asettua juuri tähän pimeään vuodenaikaan. Vaikka olen ollut Islannissa keskikesän yöttömän yön aikaan, Indriðasonin kirjoja lukiessa tunnen olevani keskellä marraskuun pimeää loskaa.

Lukuvinkkejä vinkkailemassa:

Eva Isaksson, Jussi Kajaste, Helena Hiltunen, Kirjastotyöläinen suljetulta osastolta, Dolf Assmann, Marja-Sirkku Holma, Leena Huovinen ja Maria Forsman

(Vale)lääkärin vastaanotolla – eli tapauskertomuksia Lux Humana -kokoelmasta

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska , (Siltala, 2012)

”Vakava aliravitsemustila. Pula ruuasta ja siemenviljasta. Ympäristössä tappavia tartuntatauteja. Etsinyt omia selviytymiskeinoja mm. rikoksista ja muista hirmutöistä. Vetoaa myös kuninkaan (Kaarle XI) vastuuseen tilanteestaan.”

Juha Hurme: Hullu , (Teos 2012)

”Teatteriohjaaja. Ollut suljetulla osastolla. Ohjannut myös ulkoilmanäyttämöille. Lähti kävelylle ja palasi 1 kuukauden kuluttua. Kertoo asioista oikeilla ja väärilläkin nimillä.”

Martha C. Nussbaum: Talouskasvua tärkeämpää , (Gaudeamus, 2011)

””Joukkopsykoosi. Vallalla kiihkeä pyrkimys mahdollisimman ripeään kasvuun. Unohdettu empatia, yleissivistys ja kriittinen ajattelu. Demokratian terveys vakavasti uhattuna.”

Petter Sairanen: Muisti on unta , (Helsinki-kirjat, 2012)

”Tytär lähtenyt ulos ja kuollut. Kylmää miinus kolmekymmentä aste-celsiusta. Levollinen ilme. Luonto toiminut väärässä järjestyksessä. (Epäillään jonon ohi kiilausta.)”

Aleksandr Solzenitsyn: GULAG vankileirien saaristo 1918-1956 , (Silberfeldt, 2012)

”Viettänyt kahdeksan (8) vuotta pakkotyövankina. Sitten ryhtyi kirjailijaksi. Sitten sai Noopelin. Aiemmin vaikeuksia päästä julki. Nyt lyhentämättömänä, yksiosaisena. Kokee olevansa edelleen ajankohtainen.”

Jaakko Yli-Juonikas: Neuromaani , (Otava, 2012)

”Aivot. Suuremmat kuin naisilla. Ohjautuneet väärille teille. Viisarit kravatissa eivät liiku. Serotoniinia. (Nomen est Omena.)”

Patti Smith: Ihan kakaroita , (WSOY, 2010)

”Nainen. Myös rock-muusikko. Kumppani mies-homoseksuelli-valokuvaaja. Kertoo tavanneensa paljon ihmisiä: Ginsberg, Burroughs, Hendrix, Warhol, Reed, Joplin, Shepard jne. Kertoo avoimesti.”

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. I. , (Like, 2011)

”Vaikea isäsuhde. Perhe hajonnut & sis. alkoholismia. Sävyttää kertomaansa mustalla huumorilla. Herättänyt kauhua lähiympäristössään. Ensimmäinen käynti: Teini-ikä ja heräävä seksuaalisuus. Varattu viisi (5) lisäosaa ts. jatkokäyntiä, (à 500 s.).”

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet , (WSOY, 2011)

”Asunut vanhempiensa nurkissa. Vaimo ja pieni tytär. Marokkolainen. Menettänyt työnsä ompelimossa. Näkee Pohjoisessa siintäviä mahdollisuuksia. Ei papereita. Täällä kokee työnsä riistona ja väkivaltana.”

Izzeldin Abuelaish: En suostu vihaamaan , (Minerva, 2011)

”Kokenut neljä (4) sotaa ja kaksi (2) intifadaa. Menettänyt kolme (3) tytärtä sekä yhden (1) veljentyttären. Lääkäri. (Gynekologiaa, synnytysoppia, lapsettomuutta.) Ei suostu vihaamaan.”

Teksti

Lassi Pohjanpää
kirjastosihteeri
Meilahden kampuskirjasto Terkko
Helsingin yliopiston kirjasto

Linkit