Taideyliopiston kuulumisia

Olin henkilövaihdossa Teatterikorkeakoulun kirjastossa kolmen päivän ajan maaliskuussa. Se oli virkistävä kokemus – taas kerran on hyvä havaita, että samoja asioita voi tehdä monella eri tavalla yhtä hyvin.

Teakin kirjasto on yhdistynyt vuoden 2013 alusta osaksi Taideyliopiston kirjastoa, yhdessä Sibelius-Akatemian ja Kuvataideakatemian kirjastojen kanssa. Yhteistyö on siitä lähtien lisääntynyt ja tiivistynyt. Yhteisiä toimintamalleja ja palveluja kehitetään kirjaston tiimeissä, joita ovat asiakas-, tietopalvelu-, koordinaatio-, kokoelma/luettelointi- sekä järjestelmäpalvelutiimit. Mm. käyttösäännöt ja hinnasto on yhtenäistetty. Kirjojen palautusmahdollisuus toiseen akatemiakirjastoon käynnistyi vuosi sitten ja asiakkaat ovat ottaneet sen positiivisesti vastaan. Samoin kirjaston uudet, yhteiset kotisivut osoitteessa lib.uniarts.fi, on avattu. Taideyliopiston kirjastot ovat toistaiseksi autonomisia yksiköitä entisissä toimipisteissään (TeaK Kalliossa, KuvA Vallilassa ja SibA Musiikkitalolla sekä Kuopiossa).

Teakin kirjahankinta on Kaisa-talon massiiviseen aineistomäärään verrattuna miellyttävän kevyttä: kilpailutusta ei tarvita, koska budjetti jää alle 30 000 euron. Kirjoja voidaan siis ostaa mistä vain. Aineisto on tietysti myös valikoidumpaa painottuen teatteri- ja tanssialan kirjallisuuteen.  Kurssikirjat ovat aiheensa mukaan muiden luokkien sisällä vain laina-ajan erotuksella (kurssi 14 vrk, muut 28 vrk).

Pienellä kirjastolla on sekä etuja että ongelmia suureen verrattuna. Neljän ihmisen toimipaikka on joskus suljettava tavallista aikaisemmin, jos väki on sairaana tai muualla. Voidaan pohtia, mitä tapahtuisi Kaisa-talon palvelulle, jos yhtäkkiä 50 % henkilöstöstä olisi yhtä aikaa sairaana.

Etu on tietysti joustavuus ja olohuonemaisuus: asiakkaat ovat tuttuja, ja suljetun kokoelman aineisto voidaan hakea saman tien kysyjälle. Itsepalvelukäyttö on talon väelle (sekä opettajat että opiskelijat) mahdollista varsinaisen aukiolon ulkopuolella, eikä ongelmia ole ollut. Lainaus- ja palautusautomaatti on yksi ja sama masiina, mikä on todella kätevää.

Innovaatio, joka voisi rantautua meillekin, oli lattiaan painettu kokoelmatieto. Ihmisethän eivät tunnetusti katso ylhäällä olevia kylttejä; sen sijaan jos lattiassa lukee ”kurssikirjat”, ”opinnäytteet” yms. on suurempi todennäköisyys, että asiakas huomaa sen. Arkkitehtien näkemys on toki asia erikseen.

Opettajien ja professorien tapa käyttää kirjallisuutta ja painottaa lukemista näkyy kirjastonkin käytössä. Viime aikoina kirjaston asiakasliikenne on ollut vilkkaampaa kuin joskus takavuosina.
Teak on toki täysin erilaatuinen opinahjo kuin meidän viiteyliopistomme. Kirjaston ulkopuolella avautuu niin sanottu tori, joka on suuri tila lavoineen, tapahtumineen, tuoleineen ja pöytineen. Tilassa vaeltaa ihmisiä puhuen, istuen, lukien. Takeaway-kahvi tuoksuu, opiskelijoiden ”välitunneilla” saattaa kuulla laulua tai nähdä tanssidemonstraatioita. Torilla tavataan! Torin elämässä yhdistyy taiteellinen atmosfääri ja kunnianhimo nuoruuden iloon ja intoon.

Teksti

Minna Helander
kirjastonhoitaja

Kolumni: O tempora!

Asioin lukiolaisena usein Virtain silloisessa kunnankirjastossa. Siinä kirjastossa ei puhuttu ääneen, siitä piti huolen viimeisen päälle kirjastonhoitajan näköinen kirjastonhoitaja (nuttura ja kaikki). Välillä melkein arastelin kävelläkin, sillä vanhan puutalon lattialaudat narahtelivat askelten alla.

Silloisessa kirjastossa ei tullut mieleenikään syödä roskaruokaa (ei sitä kyllä ollutkaan), juoda viittä tölkkiä energiajuomaa (ei sitäkään ollut, sitruunasooda oli kovinta kamaa), puhua kännykkään (mitään kännyköitä ollu) tai lojua sohvalla (kun ei ollut sohvaakaan). Tyttöjen vikittelyyn kirjaston ilmapiiri sen sijaan oli hyveellisyydessään mitä sopivin – syntiset aikeethan on hyvä panna alulle hyveellisessä ympäristössä.

Kun katselee nykyisiä kirjastoja, ei aina arvaa, että ne edustavat samaa instituutiota kuin muinoinen Virtain kunnankirjasto. Nykyään halutaan, että kirjasto on käyttäjilleen kuin olohuone, ja juuri sitä funktiota on tavoiteltukin.

Toisinaan tosin tulee kumminkin mieleen, olisiko kannattanut miettiä, mitä kaikkea olohuoneessa tehdään. Olohuoneessa kun syödään, juodaan, seurustellaan, puhutaan puhelimeen, kuunnellaan radiota, katsellaan televisiota, silitetään kissaa, rapsutetaan koiraa, makoillaan sohvalla, otetaan nokoset ja toisinaan sekstaillaankin.

Taidan olla kirjastolaisena vanhan liiton miehiä. Minä luen aina joko työhuoneessa, makuuhuoneessa tai keittiön pöydän ääressä – en koskaan olohuoneessa.  Siksi kirjaston olohuonemaisuus vähän ihmetyttää minua. Mutta jos nykytenavat lukevat mielellään olohuoneen oloihin leiriytyneinä eväineen ja muine tykötarpeineen, niin mikäs siinä sitten.

Teksti

Lasse Koskela
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen
Urheilumuseo.fi

Ansiokas kirjastotyö palkittiin – Reijo Sarmajasta tuli Eidoksen viides kunniajäsen

Taidehistorian opiskelijoiden ainejärjestö Eidos ry valitsi nykyään Helsingin yliopiston kirjaston pääkirjastossa, Hankinta- ja metadatapalveluissa työskentelevän kirjastosihteeri Reijo Sarmajan viidenneksi kunniajäsenekseen. Reijo Sarmaja jatkoi 31 vuotta sitten alkanutta kirjastouraansa vuoden 1998 aprillipäivänä silloisessa Taidehistorian laitoksen kirjastossa, jonka toiminta päättyi vapun aattona vuonna 2012.

Helsingin yliopiston muutosten vuodet: taidehistorian oppiaine ja kirjastot

 Elokuun 1. päivänä 1998 Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan Taidehistorian laitos muuttui osaksi Taiteiden tutkimuksen laitosta. Vuoden 2010 alussa, yliopistouudistuksen toteuduttua, se tuli osaksi entistä suurempaa kokonaisuutta: Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitosta.

Vuoden 2009 loppuun mennessä oli myös saatu valmiiksi Helsingin yliopiston kirjastotoimen rakenteellinen uudistus, joka merkitsi Helsingin yliopiston kirjasto –nimisen erillislaitoksen syntyä Kansalliskirjaston rinnalle. Vuoden 2010 alussa siihen asti tiedekuntien alaisina tai erillislaitoksina toimineet yliopiston kirjastot olivat nyt yksi kirjasto, joka toimii neljällä kampuksella ja verkossa.

Humanistisen tiedekunnan kirjaston monet toimipaikat muodostivat Keskustakampuksen kirjaston. Kesällä 2012 se siirtyi toiminnoiltaan ja kokoelmiltaan yhdistyneenä Helsingin yliopiston pääkirjastoon Kaisa-taloon. Tämä vaihe päätti Reijo Sarmajan työskentelyn kampuskirjastossa, joiden pääasiallisena tehtävänä on keskittyä Helsingin yliopiston kirjaston tieteenalapalveluihin.

Pääkirjaston yhteiset palvelut, mm. aineistojen hankinta- ja metadata- eli luettelointityöt on organisoitu hyödyttämään koko kirjastoa. Mm. Reijo Sarmajan vahvan metadataosaamisen tuloksena humanistisen tiedekunnan opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden tarvitsema painettu aineisto tulee nyt luetteloiduksi ja tietokantoihin tallennetuksi.

 ”Tämän parempaa palautetta ei voi työstään koskaan saada”

Miten ja koska sait tiedon tulevasta huomionosoituksesta?  

Reijo: ”Taidehistorian kirjastossa esimiehenäni toiminut Virpi Huhtala kertoi syyskuussa 2012 Eidoksen hallituksen jäsenten hänelle jättämästä kirjeestä. Kuori avattiin ja siitä paljastui ilmoitus minuun kohdistuneesta valinnasta ainejärjestön viidenneksi kunniajäseneksi. Sain tietää, että asia, josta ihan ensin iloitsimme Virpin kanssa, julkistetaan Eidoksen 50-vuotisjuhlissa kuukauden kuluttua. Tällainen valinta oli minulle tietenkin valtava yllätys.”

Millaisia tunteita ja ajatuksia sinussa heräsi?

”Tuntui siltä, että tämän parempaa palautetta ei voi työstään koskaan saada. Tunnustus tulee niiltä henkilöiltä, joita varten on työtään tehnyt. Lisäksi se tuntui myös kunnianosoitukselta tieteenalan oman lähikirjaston palveluille yleensä – vaikkakin jälkikäteen annettuna, kirjaston jo suljettua ovensa lopullisesti. Aiemmat Eidoksen kunniajäsenet ovat professoreita, tutkija ja kirjailija.  Kun tulin valituksi tällaiseen seuraan, se tuntui samalta kuin minut olisi kutsuttu FIFAn gaalailtaan samaan pöytään Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon kanssa!”

Kirjaston muisti

Eidos juhli 50-vuotista taivaltaan 20.10.2012 ravintola Kappelissa. Tilaisuudessa julkistettiin myös ainejärjestön historiikki. Haastattelijan tiedossa on, että Reijo on tunnettu ilmiömäisen hyvästä muististaan, joka on kuin vuosilukujen mukaan huolellisesti järjestetty arkisto tai historiallinen kalenteri. Kysyttäessä Reijo palauttaa välittömästi mieleensä vaikkapa vuoden 1982 joulunpyhien säätiedot!

Eidoksen historiikista Reijo kertoi: ”Myös oma taidehistorian kirjaston vuosista kertova kirjoitukseni sisältyy siihen. Koska paikka on minulle tuttu omien taidehistorian opintojeni ajoilta ja lisäksi tulin työskennelleeksi kirjastossa kaiken kaikkiaan 14 vuotta, muistan asioita huomattavasti pitemmältä ajalta kuin esimerkiksi nykyiset opiskelijat.”

Historian huomassa

Alkuperäinen Taidehistorian laitos ja sen kirjasto sijaitsivat Helsingin yliopiston päärakennuksen ”vanhan puolen” kolmannen kerroksen päädyssä, Aleksanterinkadun puolella. Haastattelijan muistikuvien mukaan juuri näiden tilojen ei olisi voinut kuvitellakaan olevan muualla kuin tässä historiallisessa rakennuksessa. Kirjastoon tulijan mieli kohosi juhlavassa portaikossa ja antiikin veistosten luonnollisen kokoisten kipsijäljennösten reunustamalla käytävällä. Veistoksia oli myös itse kirjastossa, jossa oli tilaa yhteensä noin 400 m2. Osa kokoelmien 950 hyllymetristä oli sijoitettu kolmeen ikkunattomaan varastotilaan, joihin asiakkailla oli vapaa pääsy.

Asiakaspalvelun ydin: tieteenalayhteistyö ja kirjastoammatillinen osaaminen

Millaista työskentely taidehistorian kirjastossa oli?

Reijo kertoi, että vakinaisia työntekijöitä oli kaksi. Aineiston valintaa ja hankintaa lukuun ottamatta hän teki kaikkia kirjastoammatillisia töitä. ”Koskaan ei voinut ajatella, että tuo työ ei kuulu minulle.” 2000-luvun alkuvuosina oli joskus apuna määräaikainen työllistämistuella palkattu henkilö. Asiakkaita kävi vilkkaina aikoina noin 2400 kuukaudessa. Suurin osa oli oman oppiaineen ihmisiä, eniten opiskelijoita ja heidän lisäkseen henkilökuntaa, tutkijoita ja opettajia. Kirjaston käyttäjiin kuuluivat myös jatko-opiskelijat ja yliopiston ulkopuoliset, taidehistorian aiheista kiinnostuneet henkilöt.

”Miten taidehistorian alan osaamisestasi oli hyötyä asiakaspalvelussa?”

”Jo ihan alan perusteosten tunteminen oli tärkeää. Jos en olisi tiennyt mitään taidehistoriasta, asiakas olisi joutunut selittämään minulle suurin piirtein kuin lapselle, mitä hän haluaa. Asiakkaiden kanssa oli helppo päästä yhteisymmärrykseen ja vuorovaikutus toimi. Lisäksi etunani oli muistitieto, jota minulle oli kertynyt laitoksesta ja kirjastosta opiskelu- ja työvuosina. Työtehtävien moninaisuus ja monipuolisuus, etenkin luettelointi, sisällönkuvailu ja asiakaspalvelu, pitivät huolen siitä, että pysyi koko ajan selvillä, mitä aineistoa asiakkaat tarvitsevat.”

Reijo kertoi myös esimerkin siitä, miten tiedeyhteisössä mukana oleminen, esimerkiksi väitöstilaisuuksiin osallistuminen, auttoi erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa. Kerran hän oikaisi julkaisussa olleen väärän tiedon laudaturseminaarissa kuulemansa selityksen pohjalta. Vaikka painetussa sanassa ”tiedettiin”, että jostain aiheesta oli tulossa asiakkaan kysymä opinnäyte, Reijolla oli oikeampaa tietoa: luvassa olleen työn aihe olikin jossain vaiheessa muuttunut eikä haluttua opinnäytettä ollut olemassakaan.

Asiakkaan ja kirjastoammattilaisen vuorovaikutus tuottaa tulosta

Tiedonhaun ja –hallinnan sekä niihin liittyvien järjestelmien ja välineiden tuntemus on kirjastoammattilaisen osaamista, joka tieteenala-asiantuntemuksen lisäksi on hyvän asiakaspalvelun ydintä. Kokoelmien tuntemus luonnollisesti karttuu luetteloinnin ja tietokantojen ylläpidon kautta. Tähän liittyen Reijon tehtäviin on kuulunut – ja kuuluu vieläkin – taidehistorian alan kuukausittaisen uutuusluettelon tuottaminen. Taidehistorian kirjastossa Reijo päätehtäviensä ohella myös auttoi väittelijöitä mm. oikolukemalla väitöskirjojen lähdeluetteloita.

”Lähikirjaston toiminnassa oli tiivis yhteistyön tuntu”

Reijon mielestä taidehistorian kirjasto oli täydellinen oppimisympäristö. Tieteenalan erilaiset toimijat ja toiminnot kohtasivat samassa tilassa toisensa. Aineiston lainausoikeudet olivat aikaisemmin melko rajoitetut, vuosien myötä niitä väljennettiin ja lainattavaksi tuli entistä enemmän aineistoa. Atk-lainaus käynnistyi. Opiskelijat olivat kautta vuosien ahkeria kirjastossa lukijoita. ”Oli tiivis yhteistyön tuntu. Opiskelijat jakoivat tietoa toinen toisilleen, sitä ei pantattu itselle. Taidehistoria oli oikein tunnettu tästä ja ilmiötä on muiden aineiden piiristä ihmetelty.”

Yhteistyötä syntyi näinkin: Reijo oli koonnut asiakkaalle aineistoviitteitä Helka-haulla.  Kopiokoneella ollut professori kuuli heidän keskustelunsa. Aivan muitta mutkitta hän katsoi listattuja kirjoja ja valitsi asiakkaalle parhaat juuri tähän tiedon tarpeeseen.

Uudenlaisia palvelumuotoja etsimässä

Keskustelumme siirtyi taidehistorioitsijoille ja taiteen tutkijoille tärkeisiin kuviin. Taidehistorian kirjaston yhteydessä oli kuvakeskus. ”Kuvat ovat taidehistorioitsijoille yhtä tärkeitä kuin nuotit musiikkitieteilijöille”, Reijo totesi. Kaisa-talon monitieteellisessä kirjastossa kuvakokoelmia ei enää ole, mikä on iso puute alan tutkijapalvelujen kannalta. Tässä vaiheessa halusin haastaa Reijon miettimään ison yhdistetyn, monitieteisen kirjaston etuja verrattuna edellä kuvattuihin yhden tieteenalan kirjaston palveluihin. Lähtökohtani oli, että nyt tutkijapalveluja pystyttäisiin suunnittelemaan ja toteuttamaan esimerkiksi mittavina hankkeina monitieteenalaista ja –ammatillista synergiaa hyödyntäen. Isossa kirjastossa olisi pientä paikallista kirjastoa enemmän voimaa, näkyvyyttä ja osaamista. Reijo oli epäileväinen. ”Kohtaavatko palvelut ja tutkijat oikeasti toisensa?”, hän kysyi.

Kehitys on vienyt siihen suuntaan, että paikallisia lähipalveluja ei kannata ylläpitää – yhdistyminen ja yhdistäminen ovat tätä päivää. Monitieteisen kirjaston eduista Reijo ei vielä ollut vakuuttunut. Toisaalta hänen kiinteät yhteytensä tiedeyhteisöön ovat vaihtuneet ison kirjaston työprosesseihin ja mukana olemiseen niiden kehittämisessä. Asiakaspalvelua sekin, mutta aivan eri tavalla kuin ennen: välitön kontakti omiksi koettuihin asiakkaisiin puuttuu. Reijo arveli, että tehtävien muuttuminen ja fyysinen etäisyys tiedeyhteisöön saattaa hänen kohdallaan johtaa myös monipuolisten taidehistorian alan kontaktien ja tapahtumien seuraamisen vähenemiseen.

Mennyt on huomaamattomasti läsnä

Keskustelu Reijon kanssa oli ajatuksia herättävä ja sai miettimään aikamme avainsanaa: kehitystä. Historian tuntijan juurevuudella Reijo uskoo hyvin yksinkertaisiin arvoihin eikä juokse uutuuksien perässä. Johdonmukaisuus ja luottamus, jolla Reijo puhui omasta yhteistyöstään taidehistorian alan kirjastoasiakkaiden kanssa ei voinut olla vakuuttamatta kuulijaa – provosointipyrkimyksistäni huolimatta. Niitä olivat esimerkiksi yritykseni loihtia esiin tieteidenvälisyyden, globaalien tietovarantojen ja palvelujen tuotteistamisen lupaavia näkymiä.

Hylkäämmekö eteenpäin kiiruhtaessamme liian nopeasti vanhan ja hyväksi koetun löytääksemme sen taas joskus uudelleen? On tärkeää, että emme unohda. On tärkeää, että on ihmisiä, jotka muistavat ja muistuttavat, kertovat tarinan: nämä ovat muistojani, kokemuksiani, näin oli hyvin. Historian tutkimus antaa yksittäisten ihmisten tarinoille laajan näkökulman. Kirjastot ja niiden palvelut muuttuvat, mutta muistiorganisaatioina ne säilyttävät historian ja mahdollistavat uudelleen arvioinnit – sitten kun on niiden aika.

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
tiedottaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Haastateltava ja haastattelija ovat tunteneet toisensa kirjastokollegoina vuodesta 1987.

Kuvat

Eidos ry:n juhlasta: Titus Verhe

Kirjastokuvat: Reijo Sarmaja

Kirjastohommia ABC – käsikirja tietämättömille osa I: Henkiin herättämisen ihmeitä

Pirjo Ahtiaisen valtakunnassa, opiskelijakirjaston 5. kerroksessa, tapahtuu joka päivä useita henkiin herättämisen ihmeitä, kun Ahtiainen puhaltaa tuhoon tuomittuun kirjan uudelleen eloon.  Pirjo korjaa kannet, liimaa sivut ja huolehtii että uuden kirjastolaiset osaavat käsitellä kirjoja oikein. Hän on oikea master, mentor ja tutor.

Pirjo Ahtiainen valmistui kirjansitojaksi vuonna 1967, mutta päätyi vasta 22 vuoden toimistotyömutkan jälkeen kutsumustyöhönsä Opiskelijakirjastoon vuonna 1994.


Pirjon värisuora.

– Tämä on henki ja elämä minulle. Muuta en tekisikään, Ahtiainen hymyilee.

Ahtiainen kertoo korjaavansa niin paljon kirjoja kuin suinkin pystyy. Viime vuonna hän korjasi laskujensa mukaan n. 4200 kirjaa, vaikka hänelle on siunaantunut kirjojen kunnostamisen lisäksi muitakin tehtäviä kirjastossa.


Kirjan kunnostusta.

Pahimmassa tapauksessa Ahtiainen saa käsiinsä kirjan, jonka kannet ovat irti ja sivut irronneet. Edessä onkin rankka puntarointi; heittääkö kirja roskiin vai yrittäisikö vielä elvyttää.

Oikein kiireisinä päivinä Ahtiainen on kunnostanut kirjan ja vienyt sen suoraan odottavan asiakkaan käsiin. Tämä on sitä palvelua parhaimmillaan.

Kurssikirjat kulutuksessa

Opiskelijakirjaston tärkein ”myyntituote” on luonnollisesti kurssikirjojen laaja valikoima. Kirjat kiertävät hurjaa vauhtia opiskelijalta toiselle ja niiden käsittely on välillä turhankin kovakouraista.

– Kurssikirjoja saatetaan palauttaa missä kunnossa tahansa. Kuulin eräänkin tapauksen, missä asiakas vakuutti kirjan kansien olleen kosteat kuukauden päivät edellisen lainaajan jäljiltä, Ahtiainen hymähtää.

Tutkimme muutamia iloisen värikkäitä opuksia. Värit eivät johdu kuvituksesta, vaan merkinnöistä, joita opiskelijat ovat kirjoihin tehneet. Sivuilla on tunnistettavissa kaikki sateenkaaren värit. Hyvä kun itse tekstistä saa selvää.

– Valituksia kirjojen kunnosta ei tule, sillä kunto on asiakkaiden omaa syytä.

Jokainen kirja on kunnostuksen arvoinen

Korjausta kaipaavat kirjat saavat Pirjon käsittelyssä tasavertaisen kohtelun. Mikään opus ei saa erikoiskohtelua, vaan kaikki kirjat korjataan tunnollisesti ja ammattitaidolla.


Pirjo Ahtiainen on tyytyväinen työssään.

Ahtiainen on harvinainen lajissaan. Hän on ainoa kokopäiväinen kirjojen huoltaja Helsingin yliopiston kirjastossa. Esimerkiksi kaupungin kirjastopalveluiden palveluksessa on useampi ammattilainen.

On upeaa kuunnella ihmistä, joka kertoo työstään näin innostuneesti. Pirjo Ahtiainen suhtautuu työhönsä suurella palolla ja intohimolla.

Kirjojen korjaus on myös äärimmäinen teko kestävän kehityksen kannalta. Kun kirjoja korjataan ja huolletaan, niiden käyttöikä pitenee ja näin vältytään materiaalien ja energian tuhlaukselta.  Lopussa ainakin luonto kiittää.

Kirjoittaja

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Helena Hiltunen

The New Library – Design and Function

Osallistuin 10.-11.2.2011 Helsingissä järjestettyyn kirjastoarkkitehtuurikonferenssiin, The New Library  – Design and Function. Käynnissä tuntuu olevan varsinainen kirjastorakentamisen buumi.

Helsingin kaupunginkirjaston yhdessä pohjoismaisten kumppaneiden kanssa isännöimä asiantuntijaseminaari oli paisunut 180 osallistujan tapahtumaksi, ja keskustelulle ja kokemusten jakamiselle tuntui olevan palava tarve. En kuullut aivan kaikkia konferenssin esityksiä, mutta tämä on koosteeni mieleen jääneistä hankkeista.

Lukuisien kirjastoprojektien joukossa Helsingin yliopiston Kaisa-talon kirjasto puolusti ansiokkaasti paikkaansa ainoana yliopistokirjastona. Perusproblematiikka ja ratkaisut tuntuivat silti varsin samankaltaisilta useimmissa hankkeissa. Urbaani uudisrakentaminen on siirtänyt asiakasvirtojen reittejä, tilat ovat käyneet ahtaiksi tai muuten uusiin tarpeisiin riittämättömiksi, ja digitaalinen aineisto syrjäyttää vauhdilla painettua.

Kirjastot halutaan sinne, missä kansalaiset liikkuvat ja viettävät aikaa.  Samalla yleisten kirjastojen eetos on muuttunut sivistystehtävästä kulttuurin ja tiedon tavarataloiksi ja viihtymiskeskuksiksi. Lisää vetovoimaisuutta saadaan strategisilla partnerisuhteilla.

Suuret rakennushankkeet – uusi suunta

Suuria kirjastouudistuksia ja rakennushankkeita olivat Helsingin kaupunginkirjaston tuleva Keskustakirjasto, Oslon kaupunginkirjaston uusi pääkirjasto ja Kaisa-talon kirjasto. Kaikissa näissä hankkeissa oli haettu uutta konseptia palvelumuotoilun ja käyttäjien laajan osallistuttamisen avulla.

Oslon uuden kirjaston suunnittelu on ollut käynnissä jo neljännesvuosisadan, arkkitehtuurikilpailujakin on järjestetty jo useampia. Nyt hanke on lopulta konkretisoitumassa, ja uusi kirjasto rakennetaan merenrannalle, rautatieaseman ja uuden oopperatalon väliin. Kaikki muutkin keskeiset kulttuuri-instituutiot siirretään Oslon nykyisestä keskustasta Bjørvikan entiselle satama-alueelle, josta tavoitellaan kaupunkirakentamisen ja wau-arkkitehtuurin pohjoista menestystarinaa.

Maija Berndtson ja Liv Saeter, kirjastonjohtajat Helsingistä ja Oslosta esittelivät hankkeitaan, joissa oli yllättäen paljon samoja elementtejä. Kirjastokonsepteissa on siirrytty kirjoista ihmisiin, mikä näkyy tilajärjestelyissä. Kun kirjat ennen täyttivät valtaosan tiloista, pääosassa ovat nyt tapahtumat, kokoukset, oppiminen ja erilainen tekeminen. Suhdeluku kirjojen ja ihmisten välillä 70/30 on kääntynyt päälaelleen.

Kirjastosta halutaan kansalaisen toimisto ja tapahtumista valtaosa asiakkaiden itsensä järjestämiseksi. Monimuotoisuus ja muunneltavuus ovat valttia, eikä hiljaisesta kirjastostakaan ole kokonaan luovuttu. Helsingissä mietitään sitäkin, tarvittaisiinko kirjaston yhteyteen auditorion, elokuvateatterin ja tapahtumatorin lisäksi sauna.

Birminghamissa oli menty fuusiokonseptissa vieläkin pidemmälle, ja kirjaston yhteyteen oli liitetty lähes kaikki kansalaispalvelut, terveyskeskuksen rutiinipalveluja myöten.  Birminghamin ”Memory Mashine” hanketta esitteli kirjastonjohtaja Brian Gambles.

Opiskelijat suunnittelijoina – ideoita ja inspiraatiota

Helsingin kaupunginkirjaston suunnittelua konkretisoi Aalto yliopiston arkkitehtuurin professori Teemu Kurkela. Hänen viisi opiskelijaansa olivat laatineet harjoitustyönä kukin oman ehdotuksensa tulevaksi Keskustakirjastoksi pitkänomaiselle Töölönlahden tontille. Suunnitelmista löytyi virtaviivainen, kulmikas, pyöristetty ja kierteinen vaihtoehto, kaikki persoonallisia ja kiinnostavia. Maija Berndtson kiittelikin harjoitustöiden todistaneen, että kirjasto voi onnistua hankkeessaan pienestä ja haasteellisesta tontista huolimatta.

Hollantilainen Almeren kirjasto on rakennettu lähelle Amsterdamia uudiskaupunkiin, joka on konstruoitu mereltä vallatulle maalle. Kirjasto on osa elävää palvelukeskustaa ja sijaitsee katutason yläpuolella ostoskeskuksessa. Erityisesti sisustukseen ja designiin on panostettu ylivertaisen asiakaskokemuksen aikaansaamiseksi. Koko kalustus on suunniteltu kirjastoa varten, ja sen kustannukset ovat lähes kolminkertaiset itse rakennukseen verrattuna. Kirjastonjohtaja Chris Wiersma oli tyytyväinen heidän ratkaisuihinsa, hanke oli onnistunut, ja kirjasto valittu Hollannin parhaaksi vuonna 2010.

Paljon uutta pikakelauksella

Konferenssin kohokohtana oli Pecha Kucha esittely. Siinä käytiin nopeassa tempossa läpi kuusi kirjastoesittelyä, joista kuhunkin sai käyttää 20 kuvaa ja aikaa vajaat 7 minuttia. Kavalkadissa kuultiin Bercelonan, Umeån, Århusin, Tukholman ja Verian (Kreikka) kaupunginkirjastojen ja meidän oman Kaisa-talon kirjaston hankkeista. Hektinen esittelykonsepti toimi ja poimittavissa oli suuri määrä kokemuksia ja visuaalisia havaintoja. Esittelyä seuranneessa keskustelussa oli vielä mahdollisuus kysellä lisää kiinnostavista kohteista.

Kaisa-talon kirjastohanketta esittelivät ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara ja talon pääarkkitehti Vesa Oiva. Tuloksena oli kompakti tarina uuden kirjastotalon unelmasta ja sen täyttymyksestä arkkitehtuurin keinoin käyttäjien panosta unohtamatta. Århusin kaupunginkirjaston hankkeessa oli tehty laaja suunnittelutyö eri asiakasryhmiä osallistuttamalla. Kirjastonjohtaja Knud Schultz ja projektipäällikkö Marie Östergård esittelivät kiinnostavia tekniikoita, joita voidaan menestyksellisesti hyödyntää kirjastosuunnittelussa, kuten knowledge hub, mindspotting, village square, interactive table ja prototyping. Kaikissa esitellyissä hankkeissa käyttäjien tarpeet olivat olleet etusijalla. Käyttäjäkeskeinen suunnittelu- ja palvelukulttuuri tuntuivatkin olevan valtavirtaa yleisten kirjastojen kehittämisessä.  Myös palvelumuotoilun käyttö on yleistynyt.

Kirjastokonseptit puntarissa

Mielenkiintoista kuultavaa oli myös Turun kaupunginkirjaston ja Oulunkylän kirjaston uudistusten arviointi. Kokenut arvioija oli Taarnbyn kirjastonjohtaja Jens Lauridsen. Arviot Turun kaupunginkirjastosta olivat melko kriittisiä. Ulkoarkkitehtuuria pidettiin kauniina, mutta rakennus ei viestinyt riittävästi käyttötarkoituksestaan, ja katedraali tulkittiin sen pääviestiksi. Uudisosan sisätiloja pidettiin esteettisinä, mutta liian eksklusiivisina. Tilajärjestelyt koettiin kokoelmalähtöisiksi ja kirjamäärä liian suureksi asiakastilojen kustannuksella. Vanhaa osaa pidettiin liian vanhanaikaisena ja siellä korostui säilyttäminen ja ylläpito dynaamisen uuden etsimisen sijaan. Elektronisten aineistojen parempaa esillepanoa toivottiin. Vanhentuneen kirjastokonseptin (kirjat/ihmiset) katsottiin dominoivan liiaksi koko kirjaston toimintaa.

Kirjaston vahvuutena oli yhteys ympäröivään vanhaan kaupunkiin lasiseinän ja ulkotilan avulla. Talon parhaaksi paikaksi arvioitiin kahvila, jossa oli elämää, mutkattomuutta, hyvät tarjoilut ja laadukas sisustus. Sieltä löytyi arvioijan toivomaa ”human designia” ja Marimekkomaista värimaailmaa. Turun kirjastotoimenjohtaja Inkeri Näätsaari pahoitteli arvioinnin ajankohtaa, joka oli sattunut juuri Turun kulttuurikaupungin avajaisten lauantaiseksi aamupäiväksi. Tämä kun ei ollut tyypillinen kirjastopäivä.

Toisen arviointikohteen, Oulunkylän sivukirjaston kokonaisuudistuksen esitteli

sisustusarkkitehti Pablo Riquem suunnittelutoimisto Kuudennesta Kerroksesta. 100-neliöinen kirjastotila ja palvelukulttuuri oli uudistettu kokonaan palvelumuotoilua hyödyntäen. Kirjasto oli avattu 2010, ja se sijaitsee ostoskeskuksen yhteydessä.

Jens Lauridsenin piti kirjaston käyttäjäkeskeistä konseptia onnistuneena. Kirjasto oli pienestä koostaan huolimatta näkyvä ja kommunikoiva. Muita vahvuuksia olivat yhden kerroksen ratkaisu, hyvä lastenosasto, modernien tilojen joukossa hieno klassisen kirjaston representaatio, vetoavuus uusiin käyttäjäryhmiin sekä vilkkaus ja eloisuus. Miinuspuolena oli liian pieni tila, jolloin asiakkaita, kirjoja ja toimintoja tuntui olevan liikaa. Kirjaston monitoimitila arvioitiin myös liian sekavaksi, eikä se toiminut enempää lukusalina, koulutustilana kuin näyttelytilanakaan. Käytännöllisyydestään huolimatta kirjaston hiljaiset työpisteet arvioitiin liian pieniksi ja niissä käytetty väritys levottomaksi.

Jens Lauridsenin palaute osoittautui varsin reippaaksi. Tällainen avoin kansainvälinen keskustelu ja asiantuntija-arvioinnit olisivat laajemminkin tervetulleita ja hyödyllisiä kotimaisten kirjastohankkeiden suunnitteluun ja toteutusten hienosäätöön.

Lounaskeskusteluja

Uusia kotimaisia rakennushankkeita, jotka tulivat esiin lounaspöydässä, olivat Savonlinnan kaupunginkirjaston uudisrakennus ja Töölön sivukirjaston saneeraus. Savonlinnasta on lupa odottaa kiinnostavaa uutta konseptia ja yllätyksellistä rakennusta, kun suunnittelijana on tunnettu ja tunnustettu arkkitehtitoimisto Heikkinen – Komonen. Hankkeesta kertoi kirjastotoimenjohtaja Tapani Boman. Töölön konseptiuudistukselta taas toivotaan Aarne Ervin ajattoman arkkitehtuurin kunnioitusta.

Lisää aiheesta:

The New Library  – Design and Function

Kirjoittaja

Inkeri Salonharju
Projektipäällikkö
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjaston markkinointia verkkotelevisiossa

Kirjastot.fi käynnisti lokakuussa 2009 opetusministeriön avustuksella kirjaston verkkotelevisiotoiminnan pilotointiprojektin. Projektin tavoitteena on luoda kirjastoja ja kirjastoalaa videomateriaalin avulla esittelevä ja markkinoiva valtakunnallinen verkkopalvelu.

Projektin ensimmäinen vaihe toteutettiin yhteistyössä Täsmätelevision / Kuntakanavan kanssa. Yhteistyön tuloksena julkaistiin marraskuussa 2009 Kirja- ja kirjastokanava, joka koostuu sinne tuotetuista kirjallisuus- ja kirjastoaiheisista videoista. Projekti etenee seuraavaan vaiheeseen maaliskuun 2010 loppupuolella, jolloin Kirjastokanava siirtyy kirjaston itse tuottamaan ja hallinnoimaan käyttöliittymään.

Uusi käyttöliittymä eroaa pilottivaiheen käyttöliittymästä niin alustansa, ominaisuuksiensa kuin ulkoasunsakin puolesta. Uusi Kirjastokanava tulee sisältämään kirjasto-ohjelmaa videoiden lisäksi myös äänitiedostoina, sillä sinne tallennetaan kirjastojen tuottamia radio-ohjelmia. Uuden käyttöliittymän julkaisun jälkeen Kirjastokanavalla päästään keskittymään ohjelmatuotantoon ja palvelun markkinointiin.

Kirjastokanavan perusideana on avata kirjastojen toimintaa kaikessa moninaisuudessaan. Kanavalla kerrotaan niin kirjaston arjesta kuin juhlahetkistäkin. Kirjastolaiset tuodaan esiin eri rooleissa ja kirjastoja esitellään niin aineistonsa, tilojensa ja kuin palvelujensakin kautta. Kanavalle tuotetut ohjelmat ovat perinteisiä haastatteluohjelmia, esitysten ja tietoiskujen taltiointeja sekä jatkossa myös ”käsikirjoitettuja tarinoita”.

Projektin alkuvaiheessa ohjelma-aiheiden pääpaino on ollut yleisissä kirjastoissa, mutta toiminnan vakiinnuttua yhteistyöverkostoa pyritään laajentamaan siten, että ohjelma-aiheita tulee tiede-, ammattikorkeakoulu- ja erikoiskirjastoista eri puolilta Suomea nykyistä tasapuolisemmin.

Kirjastokanavalle pyritään keräämään myös kirjastojen itsensä tuottamaa videomateriaalia. Ohjelmien tuottamisen pohja rakennetaankin laajan verkostoitumisen ja yhteistyön varaan. Vaikka alan eri toimijoiden asiakaskunnat ja toiminta saattavat poiketa huomattavastikin toistaan, on kiistaton tosiasia, että ala kaipaa nykyistä näkyvämpää markkinointia.

Kirjastokanavalle tuotetut videot ovat vapaasti kirjastojen käytettävissä. Videoita saa julkaista omissa verkkopalveluissa ja esittää eri tilaisuuksissa.

Projektin ensimmäisessä vaiheessa Kirjastokanavalla työskenteli yksi päätoiminen verkkotoimittaja. Maaliskuusta 2010 alkaen Kirjastokanavan henkilökunta kasvoi kahteen, kun kanavalle saatiin oma kuvaaja. Kirjastokanavan työntekijät ovat osa Kirjastot.fi-toimitusta. Kirjastot.fi-emoportaali on kaikille avoin tiedonhaun ja kirjastopalveluiden kokonaisuus.

Emoportaalista löytyvät helposti myös väylät muihin Kirjastot.fi:n verkkopalveluihin, jotka ovat mm. tiedonhakupalveluita, kirjastoalan ammattipalveluita sekä kirjallisuuden, musiikin, lasten ja nuorten verkkopalveluita. Uusimpana tulokkaana tässä kokonaisuudessa on Kirjastokanava.

Tervetuloa kanavalle!

Kirjastokanava-logo

Leila Sonkkanen ja Harri Sahavirta Helsingin kaupunginkirjastosta Riitta
Taarastin haastateltavina Vallilan kirjastossa.

Lisätietoja:

Kirjastokanava: www.kirjastokanava.fi

KirjastoWiki: http://wiki.kirjastot.fi/index.php/Kirjastokanava

Kirjoittaja:

Riitta Taarasti
verkkotoimittaja
Kirjastot.fi / Kirjastokanava

riitta.taarasti@kirjastot.fi

Kuva:

www.kirjastokanava.fi

Menikö juna jo? Vai törmäsikö se seinään?

Luin Parlamenttikirjaston blogista kirjaston fanittamisen olevan laitimmaisen asian, joka innostaa erästäkin facebookin kommentoijaa. Suora lainaus on:

… bored :)?? ensimmäinen mun tuntema ihminen joka fanittaa kirjastoa :))

Onko kirjasto reaktiivinen, odottaa ärsykettä, ennen kuin alkaa toimia? Puuttuuko kirjastolta ”push-tuotteet” ja mitä olisivat kirjaston tyrkkytavarat? Eduskunnan kirjaston Parlamenttiblogissa ylikirjastonhoitaja Sari Pajula näki kirjoituksessaan “Sosiaalista mediaa???”, että kirjastolla on tehtävää markkinoinnin ja asiakaspalvelujen virittämisessä vuorovaikutteiseksi.

Voidaan myös väittää, että interaktiivisen median nurkkaa jo vallataan, ehkä se kaapattiinkin. Näin kirjoittaa Satakunnan Kansan Taneli Heikka kirjoituksessaan “Jääkö Facebook ääriryhmien käsiin?” Heikan mukaan Facebook-kansa ei lepuuta näppejään näppiksillä, vaan antaa vuorovaikutuksellisesti kuulua, mikä tämän kansan mielestä on uutinen ja mitä mieltä siitä ollaan. Ääriryhmät ovat päässeet hyvin kiinni sosiaaliseen mediaan.

Kirjastot – ovatko kirjastotkin tiedon dinosauruksia, jotka jäävät hitaasti hiipumaan hitaiden medioiden tapaan, kuten Heikka epäilee? Heikan huolenaiheena on joukkotiedotusvälineiden hidas herääminen vuorovaikutteisen median merkityksen ymmärtämiseen. Associated Press (AP) on vuoden 2010 alusta organisoinut ensimmäisenä suurena mediatalona firman uusiksi ja perustanut sosiaalisen median päätoimittajan tehtävän.

Yleiset kirjastot ovat ripeämpiä kuin me yliopistoissa. Valtakunnallinen neuvontachat asiakkaille aloitti kokeiluna toimintansa 18.1.2010. Mitähän meidän asiakkaamme toivoisivat valtakunnallisena ajantasapalveluna?

Ei kuitenkaan tarpeeksi ripeitä olla yleisissäkään kirjastoissa. Helsingin kaupunginkirjaston kirjastotoimenjohtaja Maija Berndtson kertoo blogissaan, kuinka Euroopassa leviää organisaatio nimeltään Telecentres. Niiden hyvänä tarkoituksena on edistää tiedon jakamista ja oppimista jäsenistön keskuudessa. Heikkojen kirjastojen maissa nämä ovat ottamassa sitä sijaa, mikä yleisille kirjastoille on ymmärretty.

Konsultti Teemu Arinan blogissa on syyskuulta 2009 pitkä lista neuvoja, jotka hän toivoo kirjastonhoitajien huomioivan suunnittelutyössään. Kirjoitan tätä 18.1., ja huomaan Teemun blogista, että hän on huomenna 19.1.2010 puhumassa Turun kaupunginkirjastossa aiheesta “Tulevaisuuden kirjastomaisema: haasteena sosiaalinen media”.

Jään odottamaan tulevia blogimerkintöjä, ja veikkaan, että Teemu Arinan blogiin tulee ilman viivettä tekstiä, ja ehkä muutakin, Turun tilaisuudesta.

Kirjoittaja:
Iiris Karppinen
Erikoissuunnittelija
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Konkretian kynnyksellä

Tähän asti keskustaan nouseva uusi kirjastorakennus on ollut olemassa vain paperilla ja ihmisten mielissä, mutta maaliskuussa muutos alkaa Kaisaniemessä sekä näkyä että kuulua. Rakennustyöt alkavat pysäköintilaitoksen purkamisella. Tämä työn varsin äänekäs vaihe kestää arviolta kuusi kuukautta, ja tekninen osasto järjestää 1.3.  Porthanian salissa II avoimen tiedotustilaisuuden, jossa lähikiinteistöissä työskentelevät saavat tarkempia tietoja ja voivat esittää kysymyksiä töiden etenemisestä.

Rakennustyöt vaikuttavat tietenkin myös Kaisaniemen palveluihin ja kulkuyhteyksiinkin. Pysäköintilaitos on toiminnassa helmikuun loppuun asti, mutta Hirvi-korttelin läpi ei pääse enää Kaisa-talon läpi hisseillä, vaan  Fabianinkadulle pääse Vuorikatu 5:stä sisäpihojen kautta (auki 6:45-1945) sekä Nifinin tilojen vierestä kulkevan käytävän kautta (Kaisaniemenkatu 9, auki arkisin vähintään klo 10-17). Oppimiskeskus  Aleksandrian vieressä ollut aulatila on poistunut käytöstä ja vahtimestatin työpiste on siirretty Aleksandrian puolelle. Oppimiskeskukseen kuljetaan nyt Fabianinkatu 28:n pihan porrashuoneen kautta.

Liikkeet ovat jo poistuneet Kaisaniemenkatu 5:stä, esim. luonnontuotteita myyvä Life sekä jo vuodenvaihteessa lopettanut ruokakauppa. Apteekki on lähtenyt, mutta se jatkaa helmikuun puolessavälissä toimintaansa Heimolan talossa (Yliopistonkatu 5). Café PicNic ei poistunut edes hetkeksi Kaisaniemen metroasemalta, sillä jo ennen kuin Kaisa-talon toimipaikka suljettiin, aloitti toinen, pienempi PicNic R-kioskin vieressä tilassa, jossa ennen oli Arnolds.

Myös metrotasossa oleva karkkikauppa on löytänyt läheltä korvaavat tilat, se sulkeutuu helmikuun lopussa vähäksi aikaa, ja avaa sitten huhtikuussa uudestaan nykyisen kampaamon paikalla. Kynsistudio La Chica on muuttanut metrotunnelin toiselle puolelle lähelle metroon meneviä rullaportaita. Talon suurimman liikkeen, Kodin ykkösen vuokrasopimus päättyy vasta helmikuun lopussa, mutta liike sulkeutui jo 12.2., ja loppukuusta tilat tyhjennetään.

Kaisa-talon kellaritiloissa on myös yliopiston varastotilaa, joka on tarkoitus saada tyhjäksi hyväissä ajoin ennen maaliskuun alkua – tyhjennys on jo alkanut.

Osa Kaisa-talon liikkeistä on siis löytänyt aivan naapurista vaihtoehtoiset tilat, mutta osaa jäädään varmasti kaipaamaan. Luulisin, että eniten ikävä tulee ruokakauppaa. Jonkin verran hyviäkin uutisia Kaisaniemen palveluista: Tarjoustalo, joka jouduttiin sulkemaan remontin vuoksi tulipalon jälkeen on kaupan nettisivujen mukaan avautumassa taas maaliskuussa.

Rakennustöiden alkaminen keskeisellä paikalla on kiinnostanut myös mediaa, aiheesta on kirjoitettu esim. Helsingin Sanomissa, Vartissa ja Ylen sivuilla.

Tilanne helmikuun alussa Kaisa-talon tyhjenevässä Metro-tason kerroksessa.

Teksti:
Nicola Nykopp
Suunnittelija
Helsingin yliopiston kirjasto
Keskustakampuksen kirjasto

Kirjasto solmukohdassa – Knutpunkt 2009, Linköping 21.-22.10.09

Ruotsissa Linköpingissä järjestettiin 21.-22. lokakuuta kirjastoalan seminaari ”Knutpunkt 2009 – Bibliotek i samverkan för framtidens lärande”, jonka teemoina olivat digitaalinen kirjasto, kirjasto fyysisenä tilana ja kirjaston opetus.

Ensimmäisen Knutpunktin järjestämisestä vastasivat Linköpingin ja Jöngköpingin yliopistot. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut yli 110 henkilöä 45 eri yliopisto- ja korkeakoulukirjastosta. Eniten osallistujia oli Ruotsista, mutta mukana oli kirjastolaisia myös Tanskasta, Norjasta ja Suomesta.

Seminaari sisälsi luentoja ja työryhmiä, joihin osallistujat jakautuivat teemojen mukaan. Kunkin osuuden jälkeen oli yhteinen tilaisuus (knutpunkt, solmukohta), jossa esiteltiin työryhmien ja luentojen anti lyhyesti kaikille seminaarilaisille. Ajatuksia vaihdettiin vilkkaasti myös tauoilla. Iltatilaisuudessa oli mahdollisuus tavata pohjoismaisia kollegoita vapaamuotoisissa merkeissä.

Seminaariväkeä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Integroitu opetus

Integroitua opetusta käsittelevässä työryhmässä Linköpingin yliopiston edustaja Eva-Sofia Svensson (Hälsouniversitetets bibliotek) esitteli tiedonhankinnan opetusta lääkärikoulutuksessa, jossa käytetään Problem-Based Learning (PBL) -menetelmää. Esitys herätti vilkkaan keskustelun miten informaatiolukutaidon opetus on integroitunut enemmän tai vähemmän eri oppilaitoksissa. Tilanne Ruotsissa ja Tanskassa näytti samalta kuin Suomessa: eri koulutusohjelmissa ja tieteenaloilla käytännöt ja resurssit vaihtelevat suuresti. PBL-suuntautuneeseen lääkärikoulutukseen informaatiolukutaidon opetuksen integrointi näyttäisi onnistuvan joustavimmin.

Svenssonin esimerkissä informaatiolukutaidon opetusta on lääkärikoulutuksen toisella ja viidennellä vuosikurssilla. Toisen vuosikurssin opiskelijat saavat IL-opetuksessa tiedonhaun tehtävän, kukin opiskelija eri ajankohtaisesta aiheesta, mikä aktivoi ja motivoi opiskelijoita. Tehtävä arvioidaan tapaamisessa, jossa ovat mukana opiskelija, kirjaston tiedonhankinnan opettaja ja professori. Opiskelija esittelee tiedonhakustrategiansa, dokumentoidun hakunsa ja hakutuloksensa. Opiskelija saa palautetta tehtävästään: tiedonhaun substanssiosaamisen varmistaa professori ja kirjastonhoitaja kommentoi tiedonhakua. Myös molemmat opettajat saavat palautetta opetuksestaan. Svenssonin mukaan kaikki osapuolet pitävät arviointitilaisuuksia erittäin antoisina ja hyödyllisinä. Viidennen vuosikurssin opiskelijoille on tarjolla kurssi ”Söka, skriva, presentera”, jonka tiedonhankintaosuuden opetuksesta vastaa kirjasto ja muista osioista professori.

Kirjasto tekee yhteistyötä koulutusohjelmien opettajien, kurssivastaavien, yliopiston pedagogisen keskuksen ja ylioppilaskunnan kanssa. Kirjasto on mukana mm. opetuksen suunnitteluryhmässä ja seuraa tiiviisti opetuksen vuositavoitteita. Toisaalta myös yliopistoedustajat osallistuvat kirjaston neuvottelukunnan työskentelyyn ja tutustuvat aktiivisesti kirjaston opetustarjontaan.

Työryhmäkeskustelussa vain muutama paristakymmenestä läsnäolijasta kertoi olevansa mukana opetuksen suunnitteluryhmissä, ja he pitivät sitä tärkeänä keinona markkinoida ja saada informaatiolukutaito mukaan opetussuunnitelmien tavoitteisiin.  Kirjaston läheinen yhteistyö opettajien kanssa edistää opettajien IL-motivointia ja -osaamista, mitä työryhmässä pidettiin tärkeänä. Lisäksi jo suunnitteluvaiheessa informaatiolukutaidon hyödyt voidaan nostaa näkyvästi esiin. Työryhmän keskustelussa toivottiin myös Ruotsin korkeakoulujen tulevan laatuarvioinnin nostavan informaatiolukutaidon merkitystä.

Läheistä ja tiivistä yhteistyötä on meilläkin useiden tiedekuntien kanssa. Jatkossakin ja uudessa organisaatiossa IL-opetusta olisi hyvä suunnitella yhdessä niin tiedekuntien, uusien laitosten kuin opiskelijajärjestöjen kanssa. Oli mielenkiintoista kuunnella ja tärkeää saada eväitä siihen, miten integroitumista voisi syventää Helsingin yliopiston kirjastossa, ja toisaalta huomata, että painimme samojen haasteiden kanssa.

Informaatiolukutaito osaksi akateemista kulttuuria

Professori Bengt Erik Eriksson Linköpingin yliopistosta toi pedagogin näkökulman kirjaston opetukseen.

Erikssonin mukaan internetin aikakaudella tiedon määrän ja hakumahdollisuuksien kasvu on muuttanut tiedonhakutapoja merkittävästi. Opiskelijoiden tiedonmuodostus perustuu yhä enemmän uusiin tiedonhakumalleihin ja hakukoneiden mahdollisuuksiin. Kyky leikata, liimata ja yhdistellä ja luoda tekstien välisiä linkkejä onkin kohta tärkein taito. Eriksson totesi, että opettajien näkemysten ja tutkimusten perusteella opinnäytteiden taso ei sinänsä ole laskenut, mutta työt sisältävät aiempaa vähemmän viitteitä ja sitaatteja ja aiempaa enemmän avaamattomia käsitteitä ja yleistietoa. Opinnäytteiden suullinen puolustus ja argumentointi – lukuun ottamatta ehkä kyselytutkimuksiin perustuvia töitä – on monesti aiempaa heikompaa. Työn laatijalla ei välttämättä ole syvällistä suhdetta omaan tekstiinsä ja tiedonmuodostuksen rakentuminen jää hämäräksi.

Akateemisten opinnäytteiden arvioinnissa ei Erikssonin mukaan kuitenkaan oteta huomioon tietoympäristön muutosta, vaan arviointikriteerit ovat samat kuin ennenkin. Kirjaston osaaminen pitäisi integroida opinnäytteiden arviointityöhön ja tiedonhankinnan osaamista olisi arvioitava kaikilla akateemisilla tasoilla. Asialla on Erikssonin mukaan merkitystä, kun yliopistot pyrkivät toiminnassaan ja tutkimuksessaan huipputasolle.

Professori Erikssonin mukaan akateemisen kulttuurin edellytys on, että kirjaston osaaminen nivotaan saumattomaksi osaksi yliopiston ydintoimintaa, opetusta ja tutkimusta. Informaatiolukutaitokulttuuurin (”informationskompetenskultur”) pitäisi olla osa akateemista kulttuuria. Kirjaston roolia ei enää voi kuvata vain sanalla palvelu. Kirjaston ei pitäisi vain tarjota infopaketteja ja erillisiä koulutuksia, vaan antaa säännöllistä opetusta ja toimia tiedonhankinnan ohjaajan roolissa koko oppimisprosessin ajan. Informaatiolukutaito tulisi nivoa myös osaksi tutkijakoulutusta. Kirjaston pitäisi olla mukana opetuksen suunnittelussa.

Tutkimusryhmiä kirjasto voisi Erikssonin mukaan auttaa tarjoamalla bibliometrisiä palveluja, laatimalla tutkimusryhmälle toimintaympäristön analyysejä ja osallistumalla oppiainekohtaisten julkaisustrategioiden luomiseen. Kirjastolaiset voisivat toimia tutkimusryhmässä projektityöntekijöinä tiedonhankinnan osalta.  Eriksson muistutti, että tutkimus on nykyään täysin riippuvaista kirjastoista ja kirjaston osaamista tarvitaan enemmän kuin koskaan. Kirjaston, opetuksen ja tutkimuksen tulisi rakentaa uudenlaisia liittoja ja yhteistyötä. Hienoa, että meillä on Solmu-hanke, joka vaikuttaa samanlaiselta toimintatavalta kuin Eriksson esittää. Toivottavasti hankkeen Solmu-ryhmätyöskentelystä saadaan hyviä käytänteitä ja yhteistyömahdollisuuksia tutkijoiden ja tutkimusryhmien kanssa.

Seminaariyleisöä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Tulevaisuuden kirjasto – mitä, miksi, missä?

Tukholman kaupunginkirjaston projektipäällikön Åke Nygrenin vetämässä työryhmässä pohdittiin kirjaston näkyväksi tekemistä tulevaisuuden näkökulmasta. Tehtävänä oli kuvailla maahan vuonna 2040 saapuvalle ja kirjastojen olemassaolosta tietämättömälle avaruusoliolle, mitä, miksi ja missä on instituutio nimeltä kirjasto. Ennen seminaaria osallistujille lähetettiin mind map -kartta täydennettäväksi ja työryhmässä sovellettiin pienryhmäkeskusteluihin world cafe -menetelmää.

Vaihtuvat keskusteluryhmät pohtivat kirjaston tulevaisuuden näkymiä. Mitä kirjasto on: proaktiivinen coach, mahdollistaja, systeemien luoja, organisoija, opas infoviidakossa, kokoontumispaikka, tuottaja, koordinaattori, yhdistäjä… Miksi kirjasto on: laatu, lisäarvo, sosiaaliset näkökulmat, tilaus/tarve, hyöty, infoähkyn torjuja, aineistojen saatavuuden edistäjä… Missä kirjasto on: kaikkialla-ei missään, sisässä (”inuti”), kulissien takana, näkymätön taustaorganisaattori…  Tehtävä sai osallistujat visioimaan kirjaston tulevaisuutta samalla kertaa leikkimielisessä ja vakavassa hengessä.

Kirjasto  – luottamusta ja löytöretkeilyä

Kirjaston roolia oppimisen, tiedon ja löytämisen edistäjänä valotti esitelmässään John Blyberg (Assistant Director for Innovation and User Experience, Darien Library, Connecticut). Blybergin mukaan ihmisillä on arkielämässään kolme tärkeää paikkaa – useimmille ensimmäinen paikka on koti, toinen on työ ja kolmas vaikkapa kahvila, puisto tai baari. Kirjasto voisi olla se kolmas paikka, mutta miten tehdä kirjastosta houkutteleva?

Käyttäjänäkökulma on Blybergin mukaan otettava kaikin tavoin huomioon. Luottamuksen luominen on olennaista. Liian tiukkoja sääntöjä ei saa laatia – kirjastonhoitajat eivät ole poliiseja. Liiallinen turvallisuuden korostaminen murentaa ja läpinäkyvyys puolestaan lisää luottamusta.  Kirjastossa on kolme tärkeää luottamussuhdetta: käyttäjä-kirjasto, käyttäjä-käyttäjä ja kirjasto-käyttäjä. Näissä  pitäisi vallita arvostus ja yhteenkuuluvuus. Käyttäjien yhteenkuuluvuutta voi edistää myös digitaalisesti.

Merkittävää on myös informaatioarkkitehtuuri ja tiedon esittäminen kontekstissaan. Hakuun perustuvien käyttöliittymien sijasta tarvittaisiin selailua ja löytöretkeilyä tukevia käyttöliittymiä (”discovery interface”). Kokoelmia voisi luokitusten sijaan järjestää teemoittain. Yksinkertaisuus on löytymisen avain. Myös nopeus ja tehokkuus ovat käyttäjille tärkeitä.

Seminaariyleisöä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Onko Google-sukupolvi erilainen?

Peter Williams (CIBER – University College London) käsitteli puheenvuorossaan myyttiä Google-sukupolvesta, joka olisi tiedonhankinnassaan ja lukemisharrastuksessaan erilainen kuin aiemmat sukupolvet. Google-sukupolveksi hän määritteli vuoden 1993 jälkeen syntyneet.

Britanniassa on erilaisia aineistoja käyttäen tutkittu sitä, ovatko eri ikäiset erilaisia tiedon hankinnassa ja käytössä. Yleisen käsityksen mukaan nuoret surffailevat netissä ja hakevat sieltä tietonsa. Toinen käsitys on, että nuorten lukemisharrastus ja erityisesti kirjojen lukeminen olisi vähentynyt verrattuna aiempiin sukupolviin. Onko tosiaan näin?

Tutkimusten mukaan yli 65-vuotiaat käyttävät Internetiä 4 tuntia enemmän viikossa kuin 18-24-vuotiaat. Nuoret ovat myös vähentäneet Facebookin käyttöä, sen sijaan 35-54-vuotiaiden ikäluokassa käyttö on noussut voimakkaasti viime vuoden aikana. Twitterin suurin käyttäjäryhmä on 35-49-vuotiaat; nuoria se ei näyttäisi samalla tavalla kiinnostavan.

Brittiläisten lukemistutkimusten mukaan nuoret lukevat nykyisin enemmän kuin 25 vuotta sitten. Yhtenä selityksenä saattaisi olla Harry Potterin vaikutus. Suuri osa nuorista lukee kirjoja päivittäin. Kertomukset ja tarinat eivät ole menettäneet merkitystään. Ehkä ne ovatkin tärkeitä juuri siksi, että elämme kovin sirpaloituneessa tiedon maailmassa ja tarvitsemme kokonaisuuksien käsittämistä.

Yksi myytti on ollut se, että nuoret eivät lue (käyttö)ohjeita. Williamsin mukaan se on totta, mutta ”kaikkein pahimpia” yrityksen ja erehdyksen menetelmää käyttävistä ovat yli 65-vuotiaat.

Nuoria moititaan usein myös siitä, että he tekevät monta asiaa kerrallaan: kuuntelevat musiikkia, katsovat tv:tä ja tekevät opiskelutehtäviään. Tosiasiassa näin ei ole, vaan tässäkin moniosaamisessa pahimpia ovat vanhimmat ikäluokat, ja sillekin on selitys: iän myötä aivot kehittyvät moniosaamiselle.

Sen sijaan tiedonhakututkimukset osoittavat, että nuoret eivät osaa tehdä tiedonhakuja eivätkä käyttää hakukoneita. Kun he ovat löytäneet verkosta julkaisuja, he silmäilevät tiivistelmän ja lataavat koneelleen artikkelin. Kuitenkin 60% kyselyyn vastanneista kertoi, että ei lue artikkelia!

Yhteenvetona Williams totesi, että vaikka nuoret saavat koulutusta tiedonhakuun ja tietoteknisiin taitoihin, he tekevät usein yksinkertaisia hakuja. Vaikka he ovat tutustuneet tietokoneisiin jo lapsena, kaikkien heidän TVT-taidot eivät ole vanhempia sukupolvia parempia. Nuorissa on myös sellaisia, jota tietoisesti eivät halua olla mukana tietotekniikan ja -verkkojen eturintamassa. Tiedonhauissa saadun tiedon arviointiin käytetään liian vähän aikaa ja nuorilta puuttuvat usein kokonaisuuksien käsittämisen välineet, eräänlainen kirjastojen tarjoama ajattelun kartta.

Informaatioalan ammattilaisille Williams heitti haasteena informaatiolukutaidon opettamisen siltä kannalta, että nuoret oppisivat arvioimaan saamaansa informaatiota ja ymmärtäisivät, miten sitä voisi käyttää. Olemme puhuneet jo vuosikymmeniä, että olemme keskellä informaatiotulvaa. Tietoa on, mutta mitä sille kaikelle  voisi tehdä?

Kirjasto tilana ja oppimisympäristönä

Arkkitehti Daniel Koch, joka on ollut mukana kirjastojen suunnittelussa, tarkasteli kirjastoa oppimisen ja työskentelyn tilana. Hän pohti sitä, miten erilaiset toiminnot tai alat sijoitetaan lähelle toisiaan, miten kulkureitit voivat johdattaa asiakasta, mitä tila merkitsee sosiaalisten suhteiden ja yhteisöllisyyden kannalta, miten hyllyjen muodoilla ja sijoittelulla voidaan vaikuttaa tiedonhankintaan

Koch toi tavaratalojen maailmasta esimerkin. Tavarataloissa sijoitetaan kalliit kosmetiikkamerkit (YSL, Lancome, Dior) lähelle toisiaan ja niiden lähelle usein koru- ja jalokiviosasto. Kalliit merkkituotteet vaihtuvat vähitellen halvempiin (Lumene, Maybelline, L’Oreal), ja halpojen tuotteiden lähellä on päivittäiskosmetiikkaa. Näin asiakkaita huomaamatta johdatellaan ostamaan myös jotain sellaista, jota he eivät muuten tulisi ostamaan. Olisiko tämä idea sovellettavissa myös vaikkapa Kaisa-talossa?

Toinen esimerkki koski kulkureittien suunnittelua kaupunkitilassa. Asettamalla esteitä tai poistamalla niitä voidaan ohjata ihmisiä käyttämään tiettyjä reittejä. Samalla tavalla kirjastossa voidaan portailla, hisseillä ja hyllyjen sijoittamisella vaikuttaa siihen, miten asiakkaat kulkevat ja mitä aineistoja tai palveluja heidän reiteilleen sattuu. Tutkijalle olisi ehkä hyödyllistä löytää vahingossa myös jonkin lähialan aineistoa hyllystä, joka ihan oikeasti sijaitsee siinä lähellä.

Myös kahvilat ja muut ihmisten kohtaamista mahdollistavat tilat ovat tärkeitä. Koch esitti kuvia mm. torimaisista aukioista ja parvekkeista, joita kirjastoissakin voi olla. Antiikin ajoilta peräisin oleva agora-idea tuntuu elävän edelleen.

Konferenssin eri sessioissa pohdittiin millainen kirjasto on oppimisympäristönä ja millaisia virtuaalisia oppimisympäristöjä tarvitaan. Kun virtuaalisia oppimisympäristöjä mietitään ja suunnitellaan, kannattaa tarkkaan pohtia mitä tarkoitusta varten tila luodaan. Johan Fridell Learning Objects -yrityksestä esitteli mm. miten Second life -ympäristöön perustettu ja rakennettu hieno ruotsalaisuuden talo ammottaa tyhjyyttään ja kuinka toisaalla nuoret massoittain liikkuvat, seurustelevat ja samalla oppivat verkkopeleissä.

Kirjastoille olisi kullanarvoista tietää, miten sosiaalisen media eri välineet voidaan hyödyntää järkevästi, siten että ympäristö palvelisi sekä asiakkaita että henkilökuntaa. Työryhmässä keskusteltiin sosiaalisen median käytöstä kirjaston viestinnässä ja opetuksessa, ja siellä tuli esiin kysymys siitä, haluavatko nuoret olla mukana sellaisessa, missä ”isä ja äiti” ovat mukana? Jos vanhemmat tulevat muodikkaasti verkkokeskustelujen eturintamaan, etsivätkö nuoret omia alueitaan, joihin aikuisilla ei ole asiaa?

Tulevaisuuden kirjastonhoitajuus

David Lankes Syracusan yliopistosta tarkasteli esityksessään kirjastonhoitajuuden tulevaisuutta kysymällä, millainen pitäisi olla kirjastojen ja kirjastonhoitajien tulevaisuus demokratiassa. Hän totesi, että kirjastonhoitajat ovat olleet viime vuosina niin vahvasti muutosten keskellä, että meillä ei ole ollut aikaa ja tilaa pysähtyä, astua pari askelta taaksepäin ja katsoa vähän etäämpää, mihin oikein ollaan menossa. Nyt olisi tärkeää pysähtyä hetkeksi. Hänen sanomansa oli “Kirjastojen tehtävä on tehdä yhteiskunta paremmaksi helpottamalla uuden tiedon luomista yhteisössään.” Tätä hän lähestyi eri suunnista, anlysoi sen sana sanalta ja rakensi varsin monimutkaisen käsitekartan.

Lankesin esitys herätti monenlaisia ajatuksia. Varmasti on tärkeä aina välillä pysähtyä ajattelemaan ja pohtimaan yhdessä muiden kanssa sitä, mihin olemme menossa ja teemmekö oikeita asioita. “Knutpunkt 2009” tarjosi sen mahdollisuuden ja oli meille hyvä pysähdyksen paikka.

Teksti:
Maria Forsman, Kirsi Luukkanen ja Kaija Välimäki
Helsingin yliopiston kirjasto

Tiedonhallinta tutkimuksen prosesseissa –seminaari 27.11.2009

Suomen tieteellisen kirjastoseuran informaatiolukutaitoryhmä järjesti marraskuun lopussa seminaarin, jossa pohdittiin kirjastojen roolia tutkimusprosessien tukijana. Koska näkökulma oli tällä kertaa nimenomaan tutkijoiden tukeminen, oli aikaisemmista vastaavista seminaareista tuttu termi tiedonhankinta korvattu tällä kertaa termillä tiedonhallinta. Se kun kattaa tutkimusta varten hankitun tietoaineiston lisäksi myös tutkimuksessa tuotetun aineiston hallinnan.

Näkökulman tärkeys tuli hyvin esille tiedeasiainneuvos Jarmo Laineen esityksessä. Suomen Akatemia edellyttää, että rahoitushakemuksiin on sisällytetty tiedonhallintasuunnitelma eli selvitys siitä, miten tutkimusaineisto hankitaan ja miten sitä käytetään ja säilytetään sekä miten niiden  myöhempi käyttö mahdollistetaan (Suomen Akatemia,tutkimussuunnitelman rakenne ). Tämä on tutkijoille uusi asia ja Laine arvelikin, että kirjaston henkilöstöstä voisi olla tässä tutkimusryhmille suuri apu.

Kirjaston roolia tiedonhallinnan prosessissa korosti myös yliopistopedagogiikan lehtori Juha Himanka, joka esityksessään Miten kirjasto voi tukea tutkijoita ja tutkimusryhmiä piti olennaisen tärkeänä, että heti väitöskirjan teon aloitusvaiheessa tutkija pääsisi selville, mitkä ovat tiedonhallinnan uusimmat trendit. Himanka ehdottikin tutkijoille yleisistä tutkijantaidoista seminaaria, jonka organisoinnissa kirjastot voisivat olla mukana. Himanka otti kantaa myös kirjastojen tilojen suunnitteluun toivoen, että tutkijoilla olisi tilaa tehdä tutkimustyötään kirjastossa, lähellä aineistoja, ja ehdotti myös kirjastojen yhteyteen kahvitilaa, jossa tutkijat voisivat luontevasti saada toisiltaan vertaistukea.

Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan jatko-opiskelijoiden tiedonhallinnan tietämystä on päivitetty kirjaston ja tutkijaopettajien yhdessä suunnittelemalla Tehokas tieteellinen tiedonhankinta -kurssilla. Kirjastonhoitaja Mikko Ojanen kertoi yhteistyön olleen antoisaa etenkin kurssilla syntyneen aidon vuorovaikutuksen myötä. Tutkimuksen ja tiedonhankinnan prosesseista sekä työvälineistä on syntynyt vilkasta keskustelua. Yhteistyön myötä kirjastolla on mahdollisuus integroida informaatiolukutaidon opetus tiedekunnan opetussuunnitelmaan ja toisaalta kehittää omaa opetustaan. Tutkijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa on löydetty hyviä juttuja myös perustututkinto-opiskelijoiden opetukseen.

Tietoasiantuntija Katja Oksanen-Särelä kertoi Viikin tiedekirjaston solmutyöskentelyn pilottihankkeesta, josta Verkkarissakin on kirjoitettu (Verkkari 08/2009, Solmutyöskentelyä Viikin tiedekirjastossa). Pilottihankkeessa kirjasto on tarjonnut räätälöityjä palveluja tutkimusryhmien tiedonhallintahaasteiden ratkaisemiseksi, jolloin tutkijat ovat voineet keskittyä ydinalueeseensa tutkimuksen tekemiseen. Eräs tällainen haaste on ollut juuri aiemmin mainittu Suomen Akatemian vaatiman tiedonhallintasuunnitelman laatiminen, jonka työstämisessä ovat Viikin kirjastolaiset päässeet auttamaan.

Erilaisia toimintamalleja on siis jo testattu ja hyviä tuloksiakin saatu. Yhteistyön määrä ja laatu vaihtelevat vielä kuitenkin tiedekunnittain liian paljon, joten mikä neuvoksi? Viikissä pilotoitu solmuyhteistyömalli on tarkoitus levittää muillekin kampuksille. Keskustakampuksella solmutyöskentely aloitetaan jo kevään 2010 aikana. Toivottavasti siitä saadaan muodostettua kaikille toimiva, helposti markkinoitava toimintamalli. Ja kuten kirjastonjohtaja Maria Forsmankin sen seminaarissa osuvasti sanoi, emme me kirjaston väki voi tehdä tätä yksin, vaan pallo on myös tiedeyhteisöllä ja tutkijoilla. Me olemme kyllä valmiita antamaan apua.

Kirjoittaja:
Anne Kakkonen
Kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto

Jouluun valmistautuminen

Joulun kynnyksellä ja ennen uuden vuoden aloittamista on aiheellista katsella 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen päätöstä. Kulunut kymmenluku on muuttanut kirjastolaitosta radikaalisti: kokoelmia, palveluja, henkilöstöä, organisaatiota. Kirjaston muutos on kulkenut samassa valtavirrassa, jossa koko Alma Materimme on ollut.

Mitä kuluneesta vuodesta 2009 jää pysyvään muistiimme, kun katsomme tätä aikaa  muutaman vuoden päästä? Ehkäpä aika moni meistä muistaa tämän vuoden sekä selkeytymisen että hämmennyksen aikana.

Päätöksiä ja valmistautumista vuoteen 2010

Helmikuussa tehty päätös muodostaa uusi Helsingin yliopiston kirjasto 1.1.2010 lukien oli rajapyykki, jonka jälkeen suunnittelu kohti päätöksen toimeenpanoa tiivistyi. Kampusten kirjastonjohtajat, rehtorin asettama valmisteluryhmä ja useat työryhmät ovat kokoontuneet tiiviisti. Työn tuloksena ovat yhteinen johtosääntö, yhteinen tavoiteohjelma ja budjetti vuosille 2010 – 2012 sekä kampuskirjastojen toimintasuunnitelmat ja käyttösuunnitelmat. Perusta seuraavan kolmen vuoden toiminnalle on yliopiston hallituksen ja rehtorin hyväksymä.

Ylikirjastonhoitajan ja keskitettävien palvelujen päälliköiden tehtävät täytettiin touko-kesäkuussa.  Yhteinen suunnittelu ryhmien kanssa on käynnissä. Kampuskirjastojen johtajat ovat tehneet töitä oman henkilöstönsä kanssa. Haastavin tehtävä on ollut keskustakampuksella.

Kirjastohenkilöstön kannalta tässä vuodessa on ollut myös paljon epävarmuutta ja epätietoisuutta aiheuttavia asioita. Kun tehtäviä keskitetään ja henkilöitä siirtyy pois kampuksilta, huolta on aiheuttanut kysymys, millaisiksi kampusten uudet tehtävät muodostuvat, miten asiakaspalvelu hoidetaan, millaisia uusia tehtäviä tulee ja miten saadaan aikaan toimiva työnjako keskitetyn toiminnan kanssa. Toimenkuvien selkeyttäminen on vienyt aikaa. Emme saa valmiiksi vuoden vaihteeseen mennessä kaikkea sitä, mitä toivoisimme ja tahtoisimme. Työ jatkuu kevätkaudella.  Osa tilajärjestelyistä jää odottamaan uuden kirjastorakennuksen valmistumista 2012.

Työmme tukena on ollut johtamis- ja henkilöstökoulutusta. Siirtyminen entisestä uuteen ei tapahdu kertaheitolla. Huojuva ja rooliaan hakeva uusi työidentiteetti on kuormittava mutta välttämätön osa uuteen siirtymisen prosessia.

Uudella kirjastolla on tiukka budjetti. Tästä syystä joudumme tarkistamaan mm. suunniteltuja hankkeita.

Palvelut toimivat ja uudistuvat

Muutoksista huolimatta kirjastot ovat vastuuntuntoisesti ja hyvin hoitaneet käyttäjäpalvelut.  Keskustassa Opiskelijakirjasto muutti kesän aikana evakkotiloihin (Fabianinkatu 32), joissa toimii myös uuden kirjaston johto, hallinto, verkkopalvelut  ja osa hankinta- ja metadatapalveluista. Kesän aikana muuttoja tehtiin myös humanistisessa tiedekunnassa, kun suomalais-ugrilaiset ja kääntäjäkoulutuksen aineistot yhdistettiin Metsätaloon.

Vuoden aikana on kehitetty palveluja usein eri tavoin kaikilla kampuksilla; on yhdistetty kampusten julkaisuarkistot yliopiston digitaaliseksi arkistoksi HELDAksi, osallistuttu aktiivisesti TUHAT -tutkimustietojärjestelmän valmisteluun ja käyttöönottoon, käynnistetty prof. Engeströmin johdolla SOLMU-hanke, jossa etsitään uusia yhteistyömalleja tutkimusryhmien ja kirjaston välillä ja valmisteltu EU-hankkeeseen osallistumista. Kansalliskirjaston kanssa on valmisteltu ja allekirjoitettu kuvaus yhteistyöstä. Kirjastoissa on myös ollut juhlaa, kuten Verkkarista on voitu lukea.

Kiitos kirjastojen henkilöstölle ja luottamushenkilöille arvokkaasta työstä yliopiston tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden palveluissa! Kiitos  kampuskirjastonjohtajille, yksiköiden päälliköille ja kaikille ryhmien jäsenille sitoutuneesta ja rakentavasta työskentelystä! Kiitos vararehtori Hannele Niemelle ja hallintojohtaja Kari Suokolle merkittävästä tuesta kirjastojen kehittämisessä!

Hyvää joulun juhlaa ja lepoa! Olkaamme ylpeitä ja iloisia siitä, että saamme aloittaa vuoden 2010 uudessa Helsingin yliopiston kirjastossa.

Teksti:
Kaisa Sinikara
Ylikirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Mary Hatch pelastuu taas – mutta miten käy muiden kirjastonhoitajien tv-ssä?

Joulun aikaan voi antaa itsellensä luvan seurata tv:stä muutakin kuin ajankohtaisohjelmia ja luontodokumentteja. Viihdyttävät draamasarjat ja elokuvat ovat täynnä kuvauksia lääkäreistä, lakimiehistä ja monen sortin poliiseista. Mutta kyllä sieltä telsusta muutama kirjastoihminenkin löytyy.
Kuva:
Joulukuusen kimmeltäessä voi asettua katselemaan aina yhtä ihanaa Frank Capran jouluklassikkoa, tiedättehän elokuvan, jossa päähenkilö saa tilaisuuden nähdä miltä kotikaupunki näyttäisi ilman tämän – ei sittenkään niin vaatimatonta – kontribuutiota. Itseäni tässä elokuvassa on aina eniten liikuttanut Mary Hatchin kohtalo: naisparasta on tulla kirjastonhoitaja – AUTS! Kauhunäky Marysta pelokkaana silmälasipäisenä Pottervillen kaupungin kirjastonhoitajana saa viimein sankari George Baileyn vakuuttuneeksi elämänsä merkityksestä. Ja niin Bedford Fallsin kaupunki pelastuu ja vanha enkeli saa siipensä!

Australialaisesta kirjastoon sijoittuvasta komediasarjasta kohistiin alan lehdissä jo etukäteen, että nyt nutturat nurkkaan, täältä tulee jotain uutta. Mutta ei se minua oikein naurattanut, koska sarjan henkilögalleria nuorten ja vähän vanhempienkin miesten perään kuolaavasta naisjohtajasta nyhveröihin miespuolisiin työntekijöihin on nähty jo moneen kertaan vastaavissa kouluun tms. sijoittuvissa sarjoissa.

Ruotsalainen siirtolaisenemmistöiseen lähiöön sijoittuva nukkeanimaatio ”Wollah Wollah” on piristävästi epäkorrekti joka suuntaan. Henkilöitä on vain muutama, joten on ”hienoa” että kirjastonhoitaja Mårten on yksi heistä. Tästähän voisi päätellä että naapurimaamme lähikirjastoilla on suuri merkitys siirtolaisten kotouttamisessa. Mårten kärsii tietysti kaikista mahdollisista estoista, angsteista ja allergioista ja on täysin rempseän naisopettajan vietävissä. Eikä Mårtenissa ole minkäänlaista portinvartijan vikaa, vaan wannabegangstat Hassan ja Ali käyttävät kirjastoa ihan omin päin…

Kovin kaupunginkirjastopainotteista on viihdemedian kirjastohahmosto.  Marja Wideniuksen Kreodissa ilmestynyneestä artikkelista voit lukea aiheesta lisää.

Rakas Joulupukki, etkö toisi meille leffan tai tv-sarjan, joka sijoittuisi monitieteiseen tiedekirjastoon? Sen päähenkilöt olisivat sanavalmiita ja nokkelia kirjastoalan ammattilaisia, jotka loihtisivat tiedeyhteisöön sellaisen informaation metadatahighwayn että laman syövereissä kyntävä kehysyliopisto ampaisisi uuteen nousuun..

Tai antaa olla Pukki – me tehdäänkin se itse!

Teksti:
Leena Huovinen
Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjasto

Kieltenvälistä kampusyhteistyötä

Kun pari vuotta sitten tuli tieto siitä, että kirjastolle ei Svenska social- och kommunlahögskolanin uudessa rakennuksessa olisi tilaa, aloimme Maria Villbacka-Henrikssonin kanssa pohtia, miten lainattavat kirjat, sarjat ja aikakauslehdet saataisiin parhaiten tiedontarvitsijoiden ulottuville. Kurssikirjat menisivät Opiskelijakirjastoon, mutta entä muut? Tuntui ikävältä ajatella, että ne makaisivat jossain Porthanian alakerrassa odottamassa noutajaa.

Kirjastojemme aihealueet ovat pitkälti samoja, ja niin aloimme miettiä, miten aineistot saataisiin mahtumaan Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastoon, jossa ne olisivat lainattavissa. Jo pari vuotta sitten aloitettiin päällekkäisten lehtien karsiminen. Mittasimme hyllymetrejä ja laskimme pinta-aloja. Viime syksynä näihin aikoihin päädyimme ratkaisuun, joka toivottavasti on kaikkien kannalta hyvä. Pidimme neuvottelun, jossa oli meidän lisäksemme mm. arkkitehti Eija Vuori. Sovimme, että Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston 1. kerroksen lukusalista poistetaan lukupaikkoja ja niiden tilalle sijoitetaan Soc.o.komin monografioita. Vastikkeena menetetyille lukupaikoille Soc.o.komin ylimpään kerrokseen jääneeseen tilaan, jonka käyttöä ei silloin ollut vielä päätetty lopullisesti, tehtäisiin avara valoisa lukusali, jota voisimme suositella työskentelypaikaksi myös valtiotieteilijöille.

Soc.o.komin kirjat ovat olleet kirjastossamme nyt noin neljä kuukautta. Niitä on lainattu ahkerasti. Palvelutoimistossa ruotsin kieltä kuulee ja käytetään entistä enemmän. Soc.o.komin ylimmän kerroksen lukusalin kalustaminen on vienyt oman aikansa, mutta toivottavasti opiskelijat löytävät sen ja viihtyvät.

Myös me kirjaston työntekijät nautimme kielikylvystä. Maria Villabacka-Henrikssonin kanssa olemme vuosien varrella tottuneet puhumaan suomea, mutta Ylva Larsdotterin kanssa puhumme pääasiassa ruotsia. Monista käytännön asioista olemme sopineet joustavasti ja järkevästi. Samankaltainen yhteistyö varmasti jatkuu myös muiden keskustakampuksen kirjastojen välillä, kun luomme uutta yhteistä kirjastoamme.

Kirjoittaja:
Maria Forsman
Kirjastonjohtaja
Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto

Lepoa ja tiedonhallintaa

Sain viime viikolla kirjeen Mannerheimin lastensuojeluliitolta kuten kaikki muutkin seitsemäsluokkalaisten vanhemmat. MLL muistuttaa vanhempia unen merkityksestä nuorten hyvinvoinnille ja terveydelle. WHO:n tutkimuksen mukaan suomalaiset nuoret ovat Euroopan väsyneimpiä. Suurin syy väsymykseen on toistuvasti liian lyhyeksi jäävät yöunet.

Kirjeessä muistutetaan, että vanhempien antama esimerkki on nuorelle tärkeä malli. Järkipuhe tehoaa huomattavasti paremmin, jos vanhempi elää itse kuten opettaa.

Talviaikaan siirtyminen antoi yhden lisätunnin, mutta miten on? Huolehdimmeko itse riittävästä yöunesta? Maltammeko mennä ajoissa nukkumaan? Pyörivätkö työasiat mielessä niin, että uni ei vain tule tai uni keskeytyy aamuyöstä?

Viime viikolla vietettiin valtakunnallista univiikkoa. Riittävä uni ja lepo ovat tärkeitä ei vain itsemme, vaan myös läheistemme, työtovereidemme ja asiakkaittemme kannalta. Väsyneen keskittymiskyky ja työkyky on laskenut, pinna on ns. lyhyempi ja helposti tulee sanottua jotain sellaista mitä levänneenä emme sanoisi. Aivomme tarvitsevat toimiakseen riittävästi unta ja lepoa.  Parhaimmat oivallukset syntyvät myös usein lepotilassa.

Kuva: Tiina Äärilä

Kirjastoissa eletään hyvin työntäyteistä aikaa.  Normaalin toiminnan ohella suunnitellaan tulevaa, osallistutaan koulutuksiin ja seminaareihin. Tänä syksynä on ollut ja on runsaasti tarjolla kiinnostavia tilaisuuksia, joihin mielellään osallistuisi. Kalenteri vain täyttyy helposti kaikenlaisista menoista, ja pitäisi hoitaa myös ne omat työt ja tehtävät. Onneksi Verkkari tarjoaa lukijoilleen tässäkin numerossa lyhyitä katsauksia ja yhteenvetoja tilaisuuksista.

Uuden kirjaston johtosäännön ja työjärjestyksen valmistelun yhteydessä on pohdittu kirjaston neuvottelukuntien määrää ja tehtäviä. On tarpeen, että näiden virallisten toimielinten ohella meillä on erilaisia tilaisuuksia ja foorumeja, joiden kautta voimme kuulla asiakaskuntaamme.

Tutkimusaineistojen tiedonhallinta ja saatavuus on teema, joka keskusteluttaa ja on ollut esillä useassa tilaisuudessa: viime viikolla Viikin tiedekirjaston 10-vuotispaneelissa ja lokakuun alussa Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston ja valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston Tutkimusaineistojen tiedonhallinta –seminaarissa, josta tässä numerossa on Eeva Peltosen kirjoitus.

Suurta kiinnostusta tiedeyhteisössä herätti myös tilaisuus, missä kansainvälisen kustantajan Elsevierin ja Elsevierin kustantaman lehden toimituksen edustajat tarjosivat käytännöllisiä neuvoja artikkelikäsikirjoitusten työstämiseen ja kertoivat niiden kommentointi- ja käsittelyprosessista. Tästä ja samaan tilaisuuteen liittyneestä Kirjastomarkkinoinnin työpajasta kirjoittaa Päivi Helminen.

Hyvää loppusyksyä Verkkarin lukijoille.

P.S.  Muistakaa levätä ja antakaa aivojenne rauhassa järjestää päivän aikana kerääntyneitä tietoja.

Kuva: Tiina Äärilä

Kirjoittaja
Tiina Äärilä
suunnittelija
kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
tiina.aarila[at]helsinki.fi
puh. 09- 191 21776

Oikeustieteen kirjasto 99 vuotta

Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjaston sadannen toimintavuoden alkamista juhlistettiin kakkukahveilla viime maanantaina. Mahtoivatko lainopillisen tiedekunnan opettajakollegion jäsenet tietoisesti tähdätä helposti muistettavaan päivämäärään kun anoivat yliopiston konsistorilta määrärahaa lainopillisen seminaarikirjaston perustamista varten? Pyyntö nimittäin hyväksyttiin 19. päivänä lokakuuta 1910 ja niin sai alkunsa vielä pari kuukautta olemassa oleva tiedekunnan kirjasto.

Kirjaston eilistä ja toissapäivää esittelevään näyttelyyn löydettiin esineitä työhuoneiden kätköistä yhden vitriinillisen verran. Kirjastomme on toiminut useassa paikassa, jotka Arja Niskala kuvasi ja listasi mielenkiintoiseksi kuvakertomukseksi. Niin ne ajat muuttuvat – loistonsa päivinä oikeustieteilijät ovat olleet Ritarihuoneellakin.

Kuva: Petra Pentzin
Kakkua jonottaa Sakari Lipkin, joka on teologisen ja oikiksen kirjastojen “yhteinen resurssi”.

Kuva: Petra Pentzin

Tuorin Katrikin kerkesi poikkeamaan.

Kuva: xxx
Uusia johtajia, Pauli Assinen ja Anneli Partanen. Onnitteluja vastaan- ottaa Liisa Rajamäki.

Kuva: Petra Pentzin
Oikeustieteellisen tiedekunnan väkeä onnittelemassa.

Kuva: xxx
Vuonna 1910 asetettiin myös kirjastovaliokunta ja sen johtoon prof. R.W. Erich. Nykyisen oikeustieteellisen tiedekunnan kirjaston neuvottelukunnan puheehjohtaja prof. Juha Raitio naurattaa Pälvi Kaiposta.

Kuva: xxx
Pirteä ja nuorekas tiedekunnan kirjasto kiittää rattoisasta syntymäpäiväkahviseurasta! Ja on hyvin otettu kukkapuskista, joita aivan odottamatta ja yllättäen sai vastaanottaa!

Kirjaston historiaa

Kirjoittaja:
Leena Huovila
Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjasto

Kuvat:
Petra Penzin

Miten saan artikkelini ja kirjastoni näkyville?

P1020401

Helsingin yliopiston kirjasto ja Elsevier järjestivät yhteistyössä kolme tilaisuutta 20.10.2009:

1. tutkijoille ja jatko-opiskelijoille ”How to Get Your Article Published ”

2. laitosten opettajille ja kirjaston henkilökunnalle ”Connnecting to Young Researchers” ja

3. kirjaston henkilökunnalle  ”Library Marketing”

Elsevier tarjosi esitykset ja tarjoilut ja Helsingin yliopiston kirjasto vastasi tiedotuksesta ja muista käytännön järjestelyistä.



Julkaiseminen kiinnosti

Tutkijoille ja jatko-opiskelijoille suunnattu seminaari How to Get Your Article Published veti salin täyteen kuulijoita – 200 osallistujaa. Enemmänkin olisi ollut tulossa, jos saliin olisi mahtunut. Seminaari oli hyvin käytännönläheinen. Puheenvuoroja pitivät Elsevierin edustajat Jaap van Harten, Executive Publisher, Pharmacology & Pharmaceutical Sciences ja Chris James, Account Development Manager ja Helsingin yliopistosta professori  Arto Urtti, joka on European Journal of Pharmaceutical Sciences  -lehden päätoimittaja. Lehti on tieteellisen seuran julkaisu, jonka kustantamisen hoitaa Elsevier.

Kustantaja korosti, että lehden toimitus päättää mitä lehdessä julkaistaan, ei kustantaja. Lehden päätoimittaja kertoi, että hänen lehteensä tarjotaan yhä enemmän artikkeleita ja yhä suurempi osa joudutaan hylkäämään. Koska vapaaehtoistyönään vertaisarviointia tutkijat ovat kovin ylikuormitettuja, yhä useammin lehden päätoimittaja tekee suoraan hylkäyspäätöksen eikä artikkeli päädy vertaisarviointiin.

Ikävä tieto oli, että koventuneet paineet näkyvät myös siinä, että kustantajat törmäävät plagiointiyrityksiin yhä useammin.  Elsevier tarkistaa heille tarjotut tekstit plagioinnin ehkäisyyn tarkoitetulla Turnitin-ohjelmalla, joka vertaa käsikirjoitusta jo olemassa oleviin teksteihin. Kustantajan edustaja varoitteli myös siitä, että omaa tekstiään ei saa kopioida toisesta julkaisusta, vaan  omaan aiemmin julkaistuun tekstiin pitää asianmukaisesti viitata.

Kustantajan edustaja toi myös mukavasti esille kirjastojen osaamista ja kehotti tutkijoita kysymään apua. Vuoden loppuun asti koekäytössä oleva Scopus pääsi tietysti näyttävästi esille ja saimme vinkkejä siitä, miten Scopusta voi hyödyntää lehtien ja tutkijoiden arvioinnissa.

Miten opiskelijat hakevat tietoa?

Chris James kertoi nuorten tiedonhausta ja netin käytöstä Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa tehtyihin tutkimuksiin perustuen. Kiinnostavaa olisi tietää, miten hyvin tutkimusten tulokset pätevät suomalaisiin.

Esityksen käytännöllisenä antina saimme listan vinkkejä, miten kirjastoissa voisimme olla hyödyksi nuorille opiskelijasukupolville:

  1. Tarjoa opastusta, koska sitä halutaan ja tarvitaan.
  2. Ole yhteydessä asiakkaisiin ja tarkkaile, miten he oikeasti etsivät tietoa. Se ei selviä käyttötilastoista.
  3. Opiskelijoita ärsyttää, jos kirjasto yrittää olla liian ”cool”. Nettisukupolven kanssa ei kannata yrittää olla liian kaveria. Facebook on henkilökohtaiseen käyttöön ja toisaalta ”Facebook is so last year”. Nuoret haluavat pois niistä paikoista, mihin äidit ja kirjastot työntyvät mukaan.
  4. Auta asiakkaita parantamaan hakutaitojaan.
  5. Ole näkyvä. Tee selväksi, mitä palveluja kirjastosta saa. Työskentele hakukoneiden kanssa, jotta kirjasto ja kirjaston tärkeimmät palvelut olisivat hyvin esillä hakutuloksissa.
  6. ”Keep it simple”.

Kirjaston markkinointi

Kirjastomarkkinoinnin työpaja oli vain kirjastojen henkilökunnalle. HY:n henkilökunnan lisäksi oli osallistujia TKK:n ja Helsingin Kauppakorkeakoulun kirjastoista. Työpajassa käsiteltyjä asioita löytyy A Short-Cut to Marketing the Library -kirjasesta, jonka saimme kuhunkin kampuskirjastoon.

Bostonin matriisi (A Short-Cut to Marketing the Library -kirjasesta)

Työpajassa kokeilimme Bostonin matriisin käyttöä. Aluksi luettelimme, mitä tarjoamme asiakkaillemme ja sen jälkeen jaottelimme palvelujamme tähtiin, kysymysmerkkeihin, lypsylehmiin ja koiriin. Tähdet ovat palveluja, joilla menee hyvin ja kasvu jatkuu, esim. e-lehdet ja informaatiolukutaidon opetus. Kysymysmerkkejä ovat tuotteet ja palvelut, jotka vaativat paljon satsauksia ja voivat muuttua tähdiksi tai osoittautua huonoiksi, esim. e-kirjat ja Nelli.  Lypsylehmät ovat isoja ja varmoja tällä hetkellä, mutta niiden merkitys saattaa laskea, esim. kaukopalvelu ja Helka. Koirat (epäreilu nimitys) ovat tuotteita, joiden osuus ja merkitys ei kasva ja joista kannattaisi luopua, että jäisi aikaa muille tehtäville. Listallemme koiriin luokiteltiin vain sitominen ja kannettavien tietokoneiden lainaaminen, mutta on niitä muitakin.

Näistä luokituksista voi toki olla monta mieltä emmekä mekään seminaarissa olleet kaikista luokituksista yksimielisiä. Vastaava harjoitus olisi kiinnostavaa tehdä kussakin kampuskirjastossa ja erityisen kiinnostavaa olisi nähdä, uskaltaisimmeko laittaa mitään koirien luokkaan.

Kirjastomarkkinoinnin työpajan lähdeteos:
Zuzana Helinsky. A short-cut to marketing the library. Chandos information professional series). 2008.

Kirjoittaja:
Päivi Helminen
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Digital Libraries à la Carte 2009 – Tilburgin kesäkoulussa

Pauli Assinen, Arja Lappalainen, Marja Moisio ja Anne Uusitalo osallistuivat 27.7.-5.8.2009 Hollannissa, Tilburgin yliopistossa järjestettyyn 10 päiväiseen kansainväliseen kesäkouluun “Digital Libraries à la Carte 2009”.

Kesäkoulun järjestäjänä toimii yliopiston kirjaston ja IT palveluiden yhteyteen perustettu yritys Ticer (Tilburg Innovation Centre for Electronic Resources).

Ticerin kesäkoulu on järjestetty vuosittain ensimmäisen v.1996 pidetyn seminaarin jälkeen. Kesäkoulun ohjelman runkona on kaikkina vuosina ollut teknisen kehityksen ja digitaalisten aineistojen käyttöönoton erilaiset vaikutukset, haasteet ja ratkaisut kirjastoissa.

Saapumispäivänä maanantaina 27.7.2009 ohjelmassa oli illastaminen ja tutustuminen muihin paikalle saapuneisiin kurssilaisiin. Moni kurssilainen osallistui vain osaan kurssin tarjonnasta, mutta meille neljälle tarjoutui mahdollisuus osallistua kesäkoulun ohjelmaan kokonaisuudessaan. Kymmenen päivän aikana osallistujia oli yhteensä 88, joiden joukossa oli kirjastonjohtajia, kirjastonhoitajia, IT- ja tietoasiantuntijoita, julkaisualan edustajia sekä tutkijoita. Kaukaisimmat osallistujat olivat Australiasta ja Uudesta-Seelannista, valtaosa kuitenkin Hollannista ja muista Keski-Euroopan maista. Suomesta kurssilaisia oli lisäksemme Eduskunnan kirjastosta ja Helsingin kauppakorkeakoulun kirjastosta.

Varsinainen kurssiohjelma ajoittui seitsemälle päivälle. Kurssipäivät alkoivat aamuisin klo 8.45. Päivän aikana kuultiin keskimäärin neljä tunnin mittaista esitystä, joiden jälkeen oli varattu puoli tuntia aikaa keskustelulle.  Lounas- ja kahvitaukojen aikaan oli mahdollista osallistua tiiviimpiin keskusteluryhmiin (Snacks à la Carte), joissa keskityttiin pohtimaan jotain yksittäistä kesäkoulun teemoihin sopivaa aihetta. Päivät päättyivät 17.45, jonka jälkeen vielä illastettiin ja keskusteltiin yhdessä muutaman tunnin ajan. Kullekin päivälle oli oma teemansa, joissa tarkasteltiin digitaalisen kirjaston haasteita ja mahdollisuuksia eri näkökulmista.

28.7.2009 Strategic Developments and Library Management

Päivän teemana olivat erilaiset ulkopuoliset muutokset, strateginen kehittäminen ja kirjaston johtaminen. Päivän avauspuheenvuorossa John Palfrey (Harvard Law School) totesi, että 1980-luvulla ja sen jälkeen syntynyttä sukupolvea voidaan pitää jo syntyperäisinä digitaalisen aikakauden kansalaisina. Uusin teknologia ja taidot ovat heidän hallussaan tavalla, joka haastaa kaikki korkeamman opetuksen oppimisyksiköt ja erityisesti tieteelliset kirjastot.

Annu Jauhiainen kertoi Kansalliskirjaston näkökulmasta suomalaisesta kirjastoyhteistyöstä, työnjaosta ja palvelujen ulkoistamisesta sekä siitä mitä erilaisissa ratkaisuissa pitää ottaa huomioon. Amos Lakos on tehnyt uraauurtavaa työtä kehittäessään mallia näyttöön perustuvaan kirjaston johtamiseen (evidence-based library management), jossa oleellista on tiedon kerääminen, analysointi ja käyttö päätöksenteon tukena.

Irmgard Bomers (National Library of the Netherlands) sai päättää päivän esityksellään tieteellisten kirjastojen markkinoinnista. Yllättävää kyllä hän puhui ”kirjasto”-brändin puolesta, koska kadunmieheltä kysyttäessä 9/10 ajattelee ”digitaalisen kirjaston” olevan yhtä kuin google. Puhuttaessa kirjastosta siihen liitetään vahvoja mielikuvia: maailmanlaajuinen tunnettuus ja maine, laatu ja luotettavuus.

Birte Christensen totesi yhteenvedossaan päivän teemoista esille nousseiksi yhteistyön, kokeilemisen tärkeyden, turvallisuusasiat internetissä, luottamuskysymykset yhteistyössä ja kysymyksen kirjastojen tarjoamasta lisäarvosta asiakkailleen.

29.-30.7.2009 Change – Making it Happen in Your Library ja Tomorrow’s Library Leaders

Ensimmäisenä päivänä tarkasteltiin muutosta yleisemmin. Mistä voidaan päätellä, onko muutos tarpeen ja onko se aina tarpeen? Millaisin keinoin mennään, johdetaan ja johdatetaan kohti muutosta?

Tomorrow’s Library Leaders –moduulissa johtaminen ja johtajuus olivat vielä tarkemman analysoinnin kohteena, kun mietittiin mitä ominaisuuksia, taitoja ja työkaluja johtajat tarvitsevat. Vaikka aiheita käsiteltiin yleisellä tasolla, päästiin todellisia työelämän tilanteita pohtimaan ryhmätöissä, joita tehtiin molempina päivinä. Molempina päivinä kuultiin myös tapausselostus (case) päivän aiheesta 1) Deborah Shorley/ The University of Sussex Library: A suitable case for treatment 2) Birte Christensen-Dalsgaard/ My journey from specialist to leader.

31.7.2009 Integrated Search Solutions Towards Catalogue 2.0

Integroituja hakuratkaisuja kehitetään ja parannellaan niin, että ne voisivat toimia entistä paremmin osana digitaalista ympäristöä. Kirjastojärjestelmä pyritään integroimaan muihin tarjolla oleviin digitaalisiin sisältöihin ja palveluihin. Päivän esityksissä esiteltiin yleisemmin tällaisten ratkaisujen tausta-arkkitehtuuria sekä näihin haasteisiin jo vastanneita hakujärjestelmiä.

Tuote-esittelyssä mukana olivat eXtensible catalog, Primo, Summa ja VUfind.

3.8.2009 Institutional Repositories – Preservation and Advocacy

Open Access (OA) on muodostunut pysyväksi, vakiintuneeksi osaksi tutkijoiden kommunikointia. Tätä on edistänyt useiden tutkimusrahoittajien ja yliopistojen vaatimus, että niiden rahoittamasta tutkimuksesta kirjoitetuttujen artikkelien täytyy olla avoimesti saatavilla digitaalisen arkiston kautta. On myös tähdennetty, että tutkimuksen ja tieteellisten tulosten tehokas ja laaja levittäminen on välttämätöntä kaikelle korkeimmalle opetukselle ja sivistykselle. OA ei ole enää vaihtoehtoinen julkaisutapa vaan kilpailutekijä.

Marcel Ras ja Marijke Dewaerheijt (National Library of the Netherlands) pohtivat erilaisia säilytysmalleja, niiden etuja ja haittoja sekä instituutioiden roolia ja niiden vastuuta digitaalisten kokoelmien pitkäaikaissäilytyksessä. Miten pitäisi hoitaa varastointi, metadata ja tiedon uusintaminen? Hollannissa 14 yliopistoa on perustanut DARe-konsortion (Digital Academic Repositories). Tämän konsortion tavoitteena on ratkaista juuri näitä kysymyksiä.

Luennoilla käsiteltiin myös OA :n vaikutusta viittauslukuihin ja esiteltiin aihetta käsitteleviä tutkimuksia. Niiden mukaan OA-artikkelit saavat merkittävästi enemmän viittauksia. Kuitenkin viittaustutkimuksissa on vaikea tutkia syy-, seuraus- ja vaikutussuhteita. Keskustelu asiasta jatkuu edelleen.

Alma Swan (Key Perspectives Ltd, Truru, UK) esitti yleiskatsauksen OA :n esilletuontiin ja vakiinnuttamiseen sekä kertoi esimerkkien avulla, mitkä menetelmät ovat osoittautuneet hyviksi lisäämään OA :n kannatusta. Hän tarkasteli myös OA :n ongelmia ja esitti hyödyllisen listan asioista, joihin tieteellisten kirjastojen kannattaa kiinnittää huomiota tässä yhteydessä.

4.8.2009 Libraries and Research Data – Embracing New Content

Kun tutkimusdata on sähköisessä muodossa ja avoimesti saatavilla, sen uudelleenkäyttö lisääntyy. Tutkimusdatan tallentamista arkistoihin pidetään uutena aiheena kirjastoille. Tärkeää on datan elinkaaren käsittely, tiedon siirrettävyys, käsiteltävyys eri järjestelmissä ja tiedon muoto. Kirjastojen rooli on perinteisten kirjastotaitojen käyttäminen uusilla alueilla eli tiedon oikeellisuudesta huolehtiminen, metadatan suojeleminen, tiedon löytäminen ja esille tuominen, tietoyhteydet, linkit, poikkitieteellisyyden edistäminen sekä tiedon “hoitaminen” (curation).

Ken Millerin (University of Essex, UK Data Archive) luento käsitteli tutkimusdatan säilyttämisen ja arkistoinnin kysymyksiä sekä julkaisijoiden, tutkimusrahoittajien ja yliopistojen aloitteellisuutta (millaisia projekteja yliopistojen pitäisi käynnistää) ja roolikysymyksiä näissä asioissa. Digitaalisen säilyttämisen päämäärä on oikeellistetun, autentikoidun datan tarkka tuottaminen ja toisintaminen. Luennoilla esiteltiin monenlaisia ja teknisiin yksityiskohtiin meneviä kaavioita, joissa hahmoteltiin erilaisia datan sähköiseen siirtämiseen ja käsittelyyn liittyviä tekniikoita ja toimijoita. Eräs mielenkiintoinen ja haasteellinen ongelma on “dataan viittaaminen”. Erotukseksi tavanomaisesta hyperlinkistä tässä tarkoitetaan pysyvää linkkiä johonkin tiettyyn tietoon.

Stephen Pinfield (University of Nottingham) korosti työnkulkujen tukemista aineistojen elinkaaren hallinnassa ja piti keskeisinä haasteina prosessin toimijoiden vastuiden selkeyttämistä, IPR-kysymyksiä ja metadatan hallintaa. Hän esitti myös kustannusten vertailun vaikeuden aineistojen hallinnan yhteistyössä, kun nykyisiä kustannuksia ei ole, niin vertailu tapahtuu eri vaihtoehtojen (oma järjestelmä / yhteinen järjestelmä) oletettujen tulevien kustannusten pohjalta. Tällöin voida esittää valittavalla järjestelmällä saavutettavaa kustannusssäästöä. Micah Altman (Harvard University) tarkasteli OA-tietojen hyödyntämisen merkitystä kahdesta näkökulmasta: 1) Tieto on avain demokratiaan ja 2) Tiedon saatavuus on avain tieteeseen, tieteellisen yhteistyön ydin.

5.8.2009 Libraries and Collaborative Research Communities

Kirjastot ovat jo vuosien ajan vakiinnuttaneet asemaansa osana virtuaalisia oppimisympäristöjä. Virtuaaliset tutkimusympäristöt (VRE, Virtual reaseach environments) tarjoavat uusia tehtäviä ja mahdollisuuksia kirjastoille. Virtuaaliyhteisöille on ominaista yhteistyö ja se, että ne yhteistyössään käyttävät Internet-pohjaisia työkaluja kuten blogeja, wikejä, skypeä ja lukuisia muita web-sivustoja ja –palveluita.

Yhteistyön suunnitelmallisuus on tärkeää, sillä se selkiyttää eri osapuolten vastuut, roolit ja työnkulut. Yhteistyön kuvaamisessa voidaan käyttää sosio-teknistä käsitemallia, joka huomio eri toimijat (tutkijat, kirjastonhoitajat, tiedonhallinnan asiantuntijat) ja tekniset työvälineet.

EthicShare (https://www.ethicshare.org/) ja HarvestChoice (http://www.harvestchoice.org/) ovat esimerkkejä tutkimuksen ja tutkijoiden virtuaaliyhteisöistä. Minnesotan yliopiston kirjasto on ollut mukana näissä hankkeissa vaikuttaen mm. aineistojen käytettävyyteen. Virtuaaliset tutkimusympäristöt tarjoavat myös uusia yhteistyömahdollisuuksia kirjastoille,/ kirjastonhoitajille / tietoasiantuntijoille ja tutkimusryhmille. Kirjasto ei ole ainoastaan tutkimustyön lopputuotteen, julkaisun sijoituspaikka vaan kirjastolla pitäisi olla aktiivinen rooli tutkimuksen eri vaiheissa. Uudet tehtävät vaativat uusia taitoja. Miten pitää ammattitaitoa yllä? Kirjastot voivat olla monilla tavoin mukana VRE:n kehittämisessä (esim. Web 2.0, käytettävyys) ja harjaannuttaa eri osapuolia sen käyttöön.

Aldo de Moor (CommunitySense) kehotti keskittymään enemmän käyttötilanteisiin kuin työvälineisiin, koska kirjastonhoitajat ovat asiantuntijoita sosio-teknisten systeemien hallinnassa. Palveluja tulisi rakentaa tämän osaamisen pohjalta.

1.8.2009 Vapaapäivä

Vapaan viikonlopun lauantaiksi järjestimme omaa ohjelmaa. Viikin kolmikko kävi tutustumassa 1,5 tunnin junamatkan päässä olevan Amsterdamin nähtävyyksiin, mm. uuteen yleiseen kirjastoon. Tutustumisen arvoinen uusi kirjasto sijaitsee rautatieaseman läheisyydessä ja on avoinna kaikkina viikonpäivinä kello 10-22. Pauli nautti upeista pyöräilyreiteistä ja kävi kääntymässä Poppelin kylässä Belgian puolella. Sunnuntaina vieraanvaraiset isäntämme veivät meidät kiertoajelulle, jonka aikana tutustuimme mm. Kröller-Müllerin taidemuseoon http://www.kmm.nl/ sekä Apeldoornin kaupungissa sijaitsevaan Het Loo kuninkaalliseen palatsiin.Het Loo -kuninkaallinen palatsi, Kuva: Marja Moisio

Kirjoittajat
Pauli Assinen
Tietojärjestelmäpäällikkö
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Arja Lappalainen
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto
Marja Moisio
Apulaiskirjastonjohtaja
Viikin tiedekirjasto
Anne Uusitalo
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto
Kuva
Marja Moisio
Apulaiskirjastonjohtaja
Viikin tiedekirjasto