”E edellä” kirjahankinnassa – menossa ollaan!

Montako e-kirjaa on kokoelmissamme? Vielä parisen kuukautta sitten verkkosivuillamme taidettiin kertoa, että kokoelmissamme olisi yli 150 000 e-kirjaa, välillä luku taisi olla yli 200 000, tällä hetkellä yli 500 000.

Ihan näin huimalla vauhdilla emme ole e-kirjoja tänä syksynä hankkineet. Kyse on siitä, että lukuun päätettiin ottaa mukaan myös vanhojen kirjojen kokoelmat, ECCO ja EEBO (yhteensä yli 300 000 e-kirjaa), joihin sisältyviä kirjoja käytetään enimmäkseen lähinnä tutkimusaineistoina ja joita ei ole luetteloitu HELKAan.

Yhtä kaikki, päättymässä oleva vuosi 2014 on ollut ennätyksellinen e-kirjavuosi. HELKAan luetteloitavat tai jo luetteloidut ja sitä kautta myös BookNavigatorissa tarjolla olevat e-kirjakokokoelmamme ovat vuoden aikana monikertaistuneet, kiitos kahden suuren e-kirjapaketin , Ebrary eBooks ja EBSCOn Academic Collection, hankinnan, jotka ovat tuoneet kokoelmiimme vajaat parisataa tuhatta uutta e-kirjanimekettä tai runsaat 200 000 e-kirjapääsyä. E-kirjojemme lukumäärä voidaan siis laskea joko pääsyissä, jotka voi ehkä rinnastaa niteisiin, tai nimekkeissä/HELKA-tietueissa. Lukujen ero on kymmeniätuhansia, koska esimerkiksi mainituissa jättipaketeissa on paljon päällekkäisiä nimekkeitä.

”E edellä” on siis tänä vuonna kirjahankinnoissa kirkkaasti menty ja se tulee näkymään tilastoissa, varmaankin myös KITT-tilastoissa, joiden mukaan vielä viime vuonna painettuja kirjoja hankittiin parisen tuhatta nimekettä enemmän kuin e-kirjoja.

Vähän jokainen kirjastossa työskentelevä alkaa olla e-kirjastotyöläinen

Vielä viitisen vuotta sitten e-aineistojen kanssa työskentelevät muodostivat oman suhteellisen harvalukuisen porukkansa, jolle ohjautuivat asiakkaiden e-kirjastokysymykset ja palautteet. Näitä ”e-kirjastopalveluista tietäviä” oli paitsi keskitetyissä palveluissa muutamia myös eri kampuskirjastoissa.

Kirjaston eri kampustoimipisteissä paikallispalvelua pyörittävät virkailijat ovat joutuneet jo muutaman vuoden ajan ainakin jossain jo määrin tekemisiin e-kirjakysymysten kanssa, kun yhä useampi kurssikirja on alkanut olla tarjolla myös e-versiona. Jo 3-4 vuotta sitten aktualisoitui tarve laatia ohjeita paitsi asiakkaille myös työntekijöille Ellibs- ja Dawsonera-alustalla olevien e-kurssikirjojen käytöstä. Aivan viime vuosina, kun kurssi- ja muuta paljon käytettyä kirjallisuutta on varsin monilla e-kirja-alustoilla ja kun asiakkaillamme on myös erilaisia mobiililaitteita, asiakaspalveluhenkilöstömme osaamisen kasvattamisen tarve on käynyt yhä polttavammaksi. Viime keväänä järjestettiin parisenkymmentä e-kirjatyöpajaa, joiden oheistuotteena syntyi e-kirjaopas. Työpajatoimintaa on jatkettu tänä syksynä.

Valinta-hankinta-prosessit hahmotellaan uusiksi

Siitä, miten e-kirjahankinnan lisääntyminen on vaikuttanut eri alojen kokoelmien valintaa valmistelevien kirjastoammattilaisten työhön, on vaikeaa muodostaa yleiskuvaa, koska sisäiset työnjaot kirjaston eri kampustoimipisteissä ovat olleet osin erilaiset.

E-kirjapakettien valintapäätöksiä valmistelevat ovat olleet ainakin osin eri porukkaa kuin yksittäisten monografioiden valintapäätöksiä valmistelevat. Myös viimeksi mainitut ovat jo jonkin aikaa joutuneet e-kirjojen myötä kohtaamaan uudenlaisia kysymyksiä: esim. minkä välittäjän alustan kautta yksittäisiä kirjoja olisi hyvä hankkia, kuinka monen yhtäaikaisen käyttäjän lisenssi tai kuinka monta vuotuista käyttökertaa on syytä ostaa tai onko hankittavaksi kaavailluissa e-kirjapaketeissa mahdollisesti kirjoja, joita on ehdotettu yksittäin hankittavaksi. E-kirjapakettien ja yksittäisten kirjojen valintaa valmistelevien kirjastoammattilaisten on siis syytä olla ainakin tietoisia  toistensa tekemisistä, mikä voi ennen pitkää vaikuttaa myös työnjakokuvioihin.

Uudenlaisten asioiden kanssa tekemisiin e-kirjojen valintaa valmistelevat kirjastoammattilaiset ovat joutuneet myös asiakaslähtöisten hankintamallien (Lisätietoa) käyttöönoton myötä. On ollut tarpeen pohtia, minkälaisia kirjoja asiakkaille saatetaan tarjolle, eli ”lähtökokoelmaa”, ja sitten käyttötilastojen perusteella sitä, mitkä kokoelman kirjoista hankitaan pysyvästi.

Sisällönkuvailullinen työ moninaistuu

Myös sisällönkuvailun puolella on jouduttu kohtaamaan uusia haasteita. Yksittäin tilattujen e-kirjojen osalta on vielä ollut mahdollista noudattaa pitkälti samaa käytäntöä kuin painettujen kirjojen eli sisällönkuvailla kirjoja yksittäin. Tämä ei kuitenkaan ole ollut mahdollista suuriin paketteihin sisältyvien kymmenien tuhansien e-kirjojen kohdalla. Niiden HELKA-tietueissa on vain kustantajalta/välittäjältä saaduissa MARCeissa valmiiksi olleita kongressin kirjaston LCC-luokituksia ja englanninkielisiä –asiasanoja tai NLM-luokituksia ja Mesh-termejä, joskus Dewey-luokituksiakin.

BookNavigatorin yhteydessä tehty kehittämistyö, asiakkaille avautuvan aiheselauksen rakentaminen tietueissa olevien luokitusten varaan sekä HELKA-tietueiden massatutkailu ja rikastaminen edustavat uudenlaista sisällönkuvailullista työtä. Tällaisen työn osaajille riittänee kysyntää jatkossakin. Yhtä kaikki, mikäli e-kirjojemme määrä jatkaa kasvuaan ja painettujen hankinta vähenee ja mikäli enemmistö e-kirjoista hankitaan laajahkoina paketteina, paine uudenlaiseen orientaatioon ja uudenlaisten käytäntöjen etsimiseen ja opetteluun sisällönkuvailun alueella kasvaa.

Tämä ei jää tähän…

Kirjatiedot tulevat BookNavigatoriin vasta kun niiden HELKA-tietueet on saatu ladattua HELKAan. Lokakuun lopulla hankittuun EBSCOn kirjapakettiin sisältyvät kirjat ovat vasta – tai pitäisi kai oikeastaan sanoa ovat jo –matkalla HELKAan. Vaikka e-kirjatietueiden saattaminen hakupalveluihimme tapahtuu edelleenkin tietyllä viiveellä, prosessi on nopeutunut, kiitos paitsi kehittyneempien menetelmien ja työtapojen myös työhön harjaannutettujen ”lisäkäsiparien”. Viimeksi mainittuja tarvitaankin kipeästi, sillä marras-joulukuun aikana on hankittu lisää vähän suurempia e-kirjaeriä.

Yhtä ja toista muutakin edistystä e-kirjarintamalla on tapahtunut sitten vuoden 2013 helmikuun, jolloin edellisen laajan e-kirjajuttuni kirjoitin. BookNavigatorin kampuskohtainen kattavuus on parantunut ja kategoriavalikoima laajentunut. Myös henkilöstön e-kirjaosaaminen on kohentunut noista ajoista, kiitos edellä mainittujen työpajojen.

En kuvittele olevani tietäjä tai ennustaja, aika vakuuttunut olen kuitenkin siitä, että elämä e-kirjojen kanssa muuttaa toiminta- ja ajattelutapojamme sekä työkuvioitamme tulevina vuosinakin.

Teksti:

Eeva Peltonen
(e-)kirjastonhoitaja

Kuva:

goodereader.com

 

Nimeni on Bang, Lauri Bang

Kumpulan kampuskirjaston kirjastonhoitaja Lauri Bangilla on kampuksella erikoistehtävä: toiminta maantieteen, geologian ja seismologian tieteenalavastaavana. Tehtävä ei kuitenkaan ole salainen, vaan tukee avointa pääsyä tietoon. Niinpä saamme tutustua Lauriin.

Kerro taustastasi.

Olen syntyjäni savolainen, mutta nuoruuteni olen varttunut Kouvolassa. Maisterintutkintoni opiskelin Helsingin yliopistossa pääaineenani ympäristöekonomia. Valmistumisen jälkeen työskentelin ympäristöhallinnossa, mutta veri veti kirjastoalalle. Niinpä kävin Tampereella tekemässä kandidaatintutkinnon informaatiotutkimuksesta.

Tampereen vuosien jälkeen vietin muutaman vuoden Kouvolassa musiikkikirjastonhoitajana, kunnes hakeuduin Lahteen Päijät-Hämeen koulutuskonserniin, jossa työskentelin informaatikkona mm. Ympäristökirjastossa HY:n ympäristöekologeja palvellen. Lahdesta tieni toi takaisin Helsingin yliopistoon, Kumpulan kampuskirjastoon.

Millainen on suhteesi vastuullasi oleviin tieteenaloihin?

Geotieteiden monipuolisuus kiehtoo kaltaistani generalistia. Yksi mukava puoli työssäni on, kun saan työskennellä karttojen parissa! Yksi lempibändeistäni, Absoluuttinen Nollapiste laulaa Tungos on lavaste -kappaleessaan seuraavasti: ”Valtioiden rajat vedetty / sen varalta että saunan jälkeen / tartun kartastoon”. Siinäpä on olennainen sanottu.

Kerro päällimmäiset mietteet uudesta toimintaympäristöstäsi ja työsi haasteista, nyt parin kuukauden kokemuksella.

Päällimmäisenä mielessä on ilo mielenkiintoisesta työstä ja mukavista työkavereista. Työssäni pääsen tekemisiin kiinnostavien asioiden kanssa sekä kehittämään omaa osaamistani. Pidän erityisesti informaatiolukutaidon opettamisesta ja opiskelijoiden tiedonhaun ohjaamisesta. Uusi mielenkiinnon kohteeni bibliometriikka sekä sen hyödyntäminen esimerkiksi kokoelmatyössä kutkuttavat myös mieltäni. Jatkuvasti muuttuva kirjastoala vaatii kouluttautumista ja oman osaamisen kehittämistä. Tätä Helsingin yliopiston kirjasto näyttää tukevan kiitettävästi.

Entä vapaalla, hypitkö kopterista junan katolle vai lueskeletko läpi kotikirjastosi kymmeniä hyllymetrejä?

En vietä jamesbondmaista vapaa-aikaa enkä hypi helikoptereista, mutta rautatiet ja junat ovat kylläkin yksi intohimoistani. Junassa voi fiilistelyn ja maisemien ihailun ohella lueskella mielenkiintoisia kirjoja. Silloin kun en junaile, mökkeilen mielelläni Naantalissa kirjastonhoitajavaimoni kanssa.

Kysymykset

Lea Kujala
Kirjastosihteeri
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Pekka J. Salminen

Onni on vauhdikas pikkumies – esittelyssä Kati Tuunanen

Kati aloitti työt kirjastonhoitajana Kumpulan kampuskirjastossa syyskuussa. Ehdottaessani haastattelua Verkkariin Kati viittasi savolaisittain seurauksiin: “Kysy mitä tahansa, minä vastaan mitä tahansa.” Tartutaan siis sanasta naista.

Oliko tuo satunnainen heitto vai kertooko se jotain suhtautumisestasi turhiin kysymyksiin?

Toki minusta sen verran savolaista löytyy, että tarpeen vaatiessa vastuu siirtyy aina kuulijalle. Mutta ihan vakavasti puhuen olen sitä mieltä, ettei semmoista olekaan kuin turha kysymys. Yleensä sitä kysymällä oppii, ja saa selville yhtä sun toista! Erityisesti nyt kun olen aloittanut uudessa työympäristössä, kysyttävää tuntuu riittävän aina kun suuni avaan.

Millaisissa tehtävissä olet työskennellyt aiemmin?

Kerkesin olla yli kymmenen vuotta Nokian verkkoyhtiössä, ensin teknisen dokumentaation kääntäjänä ja sittemmin dokumentointiasiantuntijana. Jälkimmäisessä tehtävässä puuhasin elektronisen julkaisun, julkaisutyökalujen ja dokumenttienhallintatietokannan metadatan ja tietorakenteiden parissa.

Olet perehtynyt kirjastoalaan kouluttautumalla. Kertoisitko opinnoistasi.

Olen opiskellut kirjastoalaa melkoisen pitkäveteiseen tyyliin, sillä olin jo vuonna 2000 TKK:n tietopalvelukoulutuksessa. Siinä vaiheessa kuitenkin dokumentointiasiantuntijan työt veivät mukanaan, ja palasin aiheeseen uudelleen vasta vuosia myöhemmin. Tein informaatiotutkimuksen perusopinnot hoitovapaalla ollessani. Viime syksynä sitten pääsin mukaan Helsingin yliopiston Kirjasto- ja tietopalveluosaajakoulutukseen, jossa tein informaatiotutkimuksen aineopinnot. Aineopintoihin kuului myös työharjoittelu, jonka suoritin Kansalliskirjaston FinELib-palveluyksikössä. Opinnot päättyivät syyskuun alussa, ja onni oli niin myötä, että sain aloittaa työt täällä melkein saman tien.

Elektroniset kirjastopalvelut ovat nyt tehtäväkenttääsi.  Joko sinulle on tarkentunut, mitä lähinnä on näköpiirissä? Ensimmäinen tehtäväsi taisi olla yksi haastavinpia eli virkistyspäivän suunnittelu.

Todellakin, näin tiukkaan paikkaan laitettiin heti kolmantena työpäivänä! Onneksi oli kokeneempaakin väkeä mukana, ja ihan kunnialla siitä lopulta selvittiin. Noin muuten näköpiirissä on vielä paljon opittavaa kirjastotyöstä, kirjaston elektronisista palveluista ja yliopistosta työympäristönä. Kumpulan elektronisten kirjasto- ja tietopalvelujen osalta olen kaavaillut ensimmäisiksi vaiheiksi nykytilanteen kartoitusta ja yhteistyöverkoston kokoamista. Katsotaan sitten mitä jatkossa seuraa.

Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?

Aika perusasioita ne onnellisuuden tekijät ovat, päällimmäisenä tulee mieleen perhe ja ystävät. Perheeseen kuuluu mies ja pian viisi vuotta täyttävä poika. Vauhdikkaan pikkumiehen tempaukset vuoroin naurattavat, vuoroin hirvittävät meitä vanhempia, joten pitkästymään ei ehdi. Ystävien kanssa ehditään silloin tällöin istumaan iltaa ja parantamaan maailmaa.

Lukeminen on aina ollut tärkeää minulle, mutta sille on viime vuosina ollut harmittavan vähän aikaa. Yllättäen tämäkin puoli järjestyi töiden alettua: työmatkani Kirkkonummelta Kumpulaan vie julkisilla noin tunnin suuntaansa, joten siinä ehtii lukea tai kuunnella äänikirjoja pitkät pätkät. Äänikirjat muuten ovat ihan loistava keksintö työmatkalukemiseen: kirjaa voi hyvin kuunnella samalla kun vaihtaa kulkuvälinettä ja kanssamatkustajien aiheuttama älämölö suodattuu pois!

Kysymykset

Lea Kujala
Kirjastosihteeri
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Pekka Salminen

Kirjastonhoitaja Jari Friman vihittiin kätevästi lähikaupassa

Kirjastonhoitaja Jari Friman aloitti työt Kumpulan kampuskirjastossa matematiikan tieteenalavastaavana lokakuun lopussa. Tieteenalatyön lisäksi hän osallistuu tällä hetkellä myös asiakaspalveluun. Seuraavassa Jari kertoo elämästään.

Olen kotoisin Tampereelta. Siellä olen käynyt peruskoulun, lukion ja yliopiston ja asunut muutenkin lähes yhtäjaksoisesti 30 vuotta. Luultavasti Tampereen ansiosta päädyin myös kirjastoalalle. Pääaineeni Tampereen yliopistossa oli informaatiotutkimus, josta valmistuin vuonna 2008.

Seitsemän opiskeluvuoden aikana ehdin työskennellä Tampereen yliopiston kirjastossa, Poliisiammattikorkeakoulun kirjastossa sekä informaatiotutkimuksen laitoksella. Olen luetteloinut, sisällönkuvaillut, asiakaspalvellut, opettanut Nellin käyttöä, vetänyt harjoitusryhmiä informaatiotutkimuksen laitoksen kursseilla, ollut mukana kirjaston muuttoprojekteissa.

Muutin Helsinkiin keväällä 2009, kun aloitin työt BTJ:llä. Kirjastolaisille BTJ on tuttu luettelointitietueiden toimittajana, kirjakauppiaana, kalustemyyjänä ja kustantajana. Kahden ja puolen vuoden jälkeen luetteloijan työ alkoi olla melko lailla nähty. Onnekseni Kumpulan kampuskirjastossa oli matematiikasta vastaavan kirjastonhoitajan paikka auki ja tulin valituksi tehtävään. En ole opiskellut matematiikkaa, mutta uskon pystyväni perehtymään aiheeseen siinä määrin kuin kirjastonhoitajalle on tarpeellista.

Harrastuksiini kuuluvat sulkapallo, tennis, työmatkapyöräily ja elokuvien katselu – lukeminen ja lautapelaaminen myös aina kun on aikaa ja mahdollisuuksia.

Syksy on tuonut elämääni uuden työpaikan lisäksi myös muita iloisia uutisia. Menimme naimisiin nykyisen vaimoni kanssa 11.11.2011. Pelkistetyn yksinkertainen vihkitilaisuus oli kätevästi Kannelmäen Prismassa, joka on myös lähikauppamme.

Teksti

Jari Friman
Kirjastonhoitaja
jari.friman[at]helsinki.fi
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Elina Hietaranta

 

 

Nollatoleranssi kiusaamiselle! – Kiusaamista, epäasiallista käytöstä vai jotain muuta

Viime vuoden lopussa tehdyn kirjaston ilmapiirikyselyn mukaan kirjastossamme esiintyy kiusaamista. Tapauksia ei ole paljon, mutta jokainen kiusaamistapaus tai – kokemus on liikaa.  Mitä kiusaaminen on? Asiasta on monia erilaisia nimityksiä mm. mobbaus, savustaminen, sortaminen, painostus, alistaminen, simputus.

Kuka on kiusaaja ja kuka kiusattu? Kiusaamisen tunne on subjektiivinen ja on tärkeää, että kun tunne kiusaamisesta nousee pintaan, siitä heti antaa viestin kiusaajalle. Siten voidaan asiaan heti puuttua ja mahdolliset väärinkäsitykset oikaista. Mutta jos kiusaaminen jatkuu, asia pitää ottaa esille ja luontevinta on kertoa asiasta esimiehelle, jonka velvollisuus on puuttua asiaan.

Myös jokainen työyhteisön jäsen on vastuussa siitä, että huomatessaan kiusaamista, myös puuttuu siihen. Sillä se, joka vaikenee näkemästään kiusaamisesta, on myös kiusaaja.

Epäasiallinen käyttäytyminen työpaikalla on mm. mustamaalaamista eli puheita vääristellään, puhutaan selän takana, levitellään vääriä ja perättömiä huhuja, pilkataan muiden kuullen, jäljitellään kielteisessä tarkoituksessa kiusatun ääntä, kävelytyyliä, ilmeitä ja eleitä sekä juorutaan ja arvostellaan.

Henkisen väkivallan tehokkain muoto on eristäminen työyhteisön sosiaalisesta vuorovaikutuksesta eli ei puhuta, ei kuunnella, kohdellaan ”kuin ilmaa”, ei kutsuta mukaan yhteisiin tilaisuuksiin. Työtehtäviä voidaan yksipuolistaa tai vähentää tai sitten kuormittaa kunnolla. Epäasiallista kohtelua on myös uhkailu tai huutaminen.

Kiusaaminen on säännöllistä, jatkuvaa ja toistuvaa, kielteinen käyttäytyminen on tarkoituksellista ja järjestelmällistä. Kiusaaminen on toista alistavaa toimintaa, jossa uhri joutuu puolustuskyvyttömään asemaan.

Epäasiallista kohtelua ei ole esimiehen työnjohto- eli direktio-oikeus. Esimiehen oikeus on käsitellä työyhteisön asioita. Esimiehen tehtäviin kuuluu antaa työtä koskevia ohjeita ja määräyksiä, jakaa työtehtäviä, suunnitella töitä ja työvuoroja, päättää työajan sijoittelusta, työpaikasta sekä huolehtia työntekijöiden lepoajoista ja työturvallisuudesta. Näitä työnjohtomääräyksiä antaessaan esimiehen pitää varmistaa, että määräykset ovat lain, työehtosopimuksen ja työsopimuksen mukaisia, syrjimättömiä, hyvän tavan mukaisia sekä ammattipätevyyden mukaisia ja kohtuullisia.

Jos kiusaaminen ja epäasiallinen kohtelu jatkuvat pitkään, työyhteisö ajautuu kaaokseen. Työyhteisössä syytellään ja syyllistetään, syntyy liittolaislinkkejä ja käydään sisäisiä käräjiä. Työnteko kärsii, aika kuluu riidellessä ja tilannetta käsitellään ”henkilökemiaongelmana”.

Työpaikan mahdollinen vahva hierarkia pitää yllä klikkejä, jotka ovat hyvin alttiita erilaisille konflikteille. Silloin, kun työyhteisön vaikeutunutta tilannetta käsitellään työyhteisön ulkopuolelta käsin, on tilanne jo vakava.

Jos koet kiusaamista tai huomaat jonkun kiusaamista, ota yhteyttä esimieheesi ja kerro tilanteesta. Esimiehen tulee puuttua epäasialliseen käytökseen ja selvittää asia. Jos kiusaaja on esimies, ota yhteys ylempään johtoon. Työsuojeluvaltuutetuilta ja luottamusmiehiltä saat myös neuvoja ja tukea.

Kiusaamisen pois kitkeminen työyhteisöstä alkaa luottamuksesta. Luottamusta rakennetaan aidolla kuuntelemisella, yhdessä tekemällä ja suunnittelulla. Myös työpaikan yhteiset pelisäännöt voidaan kirjata. Pelisääntöjä luodessa kannatta pohtia, millainen unelmien työpaikka olisi, mistä hyvä työ syntyy eli miten toimitaan nyt, mikä pitää säilyttää ja mitä pitää muuttaa.

Jokainen työyhteisö voi kehittyä hyväksi työpaikaksi, jossa on kyky tunnistaa ja käsitellä ristiriitoja ja ongelmia. Ongelmatilanteet tulee ratkaista työhön liittyvinä eikä henkilöiden ominaisuuksiin liittyvinä. Kun välitämme toisistamme, se mahdollistaa vaikeisiin asioihin puuttumisen ajoissa.

Kirjassa ”Hyvä työpaikka” todetaan, että hyvässä työyhteisössä mm. vallitsee positiivinen yhteisöllisyys, avoin vuorovaikutus ja tiedonkulku. Hyvässä työyhteisössä on kyllin hyvä johtajuus, jonka tunnistaa avoimuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Esimiehet ovat läsnä, ovet pidetään auki. Työyhteisöön liittyy aina erilaisia näkemyksiä, jotka saattavat johtaa ristiriitoihin, mutta ne nähdään normaalina työntekijöiden kanssakäymiseen liittyvinä ilmiöinä.

Kirjaston ilmapiirimittauksessa tiedusteltiin työmme arvoja. Oikeudenmukaisuus, yhteistyö, yhteisöllisyys sekä tasa-arvoisuus, tasapuolisuus, tasavertaisuus ja kunnioitus nousivat esiin vahvasti arvovalinnoissamme. Tältä pohjalta, kun työyhteisöissämme toimimme, ei epäasiallista kohtelua, kiusaamista pitäisi esiintyä.

Vielä tänä keväänä on tarkoitus järjestää koko kirjaston henkilöstölle koulutustilaisuus, joka käsittelee epäasiallista kohtelua ja työyhteisötaitoja. Toivon runsasta osanottoa ja keskustelua, määränpäänä nollatoleranssi kiusaamiselle!

Lähteet:

Kaivola Taru, Launila Heikki: Hyvä työpaikka. Yrityskirjat, 2007. ISBN 978-952-9660-73-5

Lohi-Aalto Päivi: Reilu peli. Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen. TJS työelämän julkaisut, 2010. ISBN 978-952-5091-19-9

Kirjoittaja

Elisa Hyytiäinen
henkilöstökoordinaattori

Helsingin yliopiston kirjasto
Keskustakampuksen kirjasto

Palvelumuotoilu vauhtiin koko kirjaston henkilöstökoulutuksella

Helsingin yliopiston kirjaston Palvelumuotoiluhankkeen ensimmäinen vaihe, ”Mahdollisuuksien kartoitus”, käynnistyi joulukuussa yhteistyössä suunnittelutoimisto TAIVAAN kanssa. Tavoitteena on selvittää kirjaston palvelukokonaisuuden nykytila ja etsiä tulevaisuuden kehittämistarpeista koulutuksen ja taustatutkimuksen avulla.

Koko kirjaston kattava henkilöstökoulutus oli projektin ensimmäinen askel. Kaksi kaikille avointa luentotilaisuutta järjestettiin tammikuussa, ja niihin osallistui yhteensä 150 henkilöä, yli puolet koko kirjaston henkilökunnasta. Kouluttajana toimi palvelumuotoilun pioneeri Mikko Koivisto. Hänen johdatuksellaan termit, kuten käyttäjäkeskeisyys, proaktiivisuus, palvelupolut, -tuokiot ja -eleet saivat sisällön. Samoin myös palvelumuotoilun ymmärtämisen ja kiteyttämisen menetelmät ja käyttötarkoitukset hahmottuivat.

Koulutusta syvennettiin helmikuussa Mikko Koiviston johdolla työpajoissa, joihin osallistui 40 asiakaspalveluissa ja palvelujen kehittämistehtävissä työskentelevää henkilöä kampuskirjastoista ja keskitetyistä palveluista. Kahden päivän aikana perehdyttiin luentojen ja pienryhmätyöskentelyn avulla tiedonhankintamenetelmiin, kuten havainnointiin, haastatteluun ja luotaimiin, sekä kerätyn tutkimusaineiston analysointiin ja tulosten kiteyttämiseen.

Ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen ryhmät kokoontuivat ja organisoivat tietojen keruun valitsemistaan ongelma-aiheista. He jalkautuivat kirjastoihin havainnoimaan ja haastattelemaan asiakkaita ja tekivät luotaimia, joilla henkilökunta kirjasi ylös toimiaan. Toisen koulutuspäivän teemana oli aineiston analysointi samankaltaisuuskaavion avulla,  käyttäjäprofiilien luonti ja lopulta design-ajurien kiteyttäminen. Ryhmien keräämät sadat havainnot ryhmiteltiin ja analysoitiin seinätauluiksi, ja esiin nousseista kokonaisuuksista kiteytettiin tunnistettavia ja hilpeyttäkin herättäneitä käyttäjäprofiileja.

Koulutus oli antoisa ja Mikko Koiviston asiantuntemus ja opetustaito suvereenit. Kaikilla oli hauskaa, ja saatiin kerrankin konkreettisia työkaluja konkreettisten ongelmien ratkaisemiseen. Yhdessä tekemisen kautta ryhmäläiset tutustuivat paremmin toisiinsa, ja hitsautuminen koko kirjaston yhteiseksi palvelujen kehittäjäryhmäksi käynnistyi.

Samalla kun koulutusryhmät hankkivat uusia taitoja osaamissalkkuunsa, he myös keräsivät, työstivät ja analysoivat merkittävän määrän tutkimusaineistoa itse projektia varten. Harjoitustehtävien avulla löytyi kiinnostavia palvelujen kehittämiseen liittyviä ajatuksia, joita kannattaa työstää eteenpäinkin. Sitä varten ryhmissä laadittiin designajureita, eli konkreettisia ehdotuksia siitä, miten eri käyttäjäprofiileihin kuuluvien asiakkaiden palveluja voitaisiin kehittää.

Pienryhmätyöskentely toi esiin myös asiakaspalveluissa tarvittavia esiintymistaitoisia, kekseliäitä ja sanavalmiita persoonallisuuksia ja luovia lahjakkuuksia. Kirjastolla on tehtäviinsä sitoutunut, empaattinen ja kehittämisestä kiinnostunut palveluhenkilöstö. Se on voimavara, jonka avulla voidaan varmistaa palvelumuotoiluhankkeen menestyksellinen läpivienti.

Palvelumuotoilu jatkuu maaliskuussa TAIVAS-tiimin tietojenkeruulla kirjastoissa ja kehittäjäyhteisön verkkopalvelun käynnistymisellä. Kaikki kirjaston kehittämisestä kiinnostuneet kutsutaan tervetulleiksi kehittäjäyhteisöön. Se, että kaikille ei voitu järjestää pienryhmäkoulutusta, ei estä osallistumista. Nyt on lupa keskustella avoimesti kirjaston kehittämisestä – tabuja ei ole.

Kirjoittaja

Inkeri Salonharju
projektipäällikkö
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Jussi Omaheimo
Viestintäsuunnittelija
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Pysäyttävää ja ajankohtaista

Maailmankylän kokemus on maaliskuun puolivälin viikonloppuna tullut lähelle. Maailman uutispalvelut ja mm. Helsingin Sanomien verkkolehti ovat muutaman minuutin väliajoin uutisoineet Japanin katastrofin vaiheista. Luonnonvoimien järisyttävyys tuli myös henkilökohtaisesti lähelle ja tunteisiin. Perjantaina 11.3. sain Japanista tekstiviestin, jossa poikamme kertoi juuri tapahtuneesta kovasta järistyksestä ja että hengissä ollaan.  Hän on viettänyt viimeiset kolme viikkoa alueella, joka sijaitsee pahimman tuhoalueen ja Tokion välissä. Paluu oli suunniteltu sunnuntaiksi. Jännitystä riitti koko viikonlopuksi: saako Finnair lentoluvan Naritaan, tiedon perillemeno matkustajalle ja pääsy kentälle.  Tätä kirjoittaessani odottelemme Tokion koneen saapumista takaisin kotimaahan. Huoli ei tietenkään lopu oman lähiomaisen palattua kotiin. Japanilaiset ystävät elävät kaiken keskellä, eivätkä ennusteet mahdollisista tulevista järistyksistä helpota tilannetta.

Kirjastossa kevään ajankohtaisia asioita ovat käynnissä olevat YPJ-keskustelut ja valmistautuminen seuraavaan nelivuotiskauteen 2013 – 2016. Suorituskeskusteluista on tarkempaa tietoa toisaalla Verkkarissa.

Yliopisto on käynnistänyt seuraavan strategiakauden 2013 – 2016 suunnittelun. Laajalla joukolla yliopistolaisia on ollut mahdollisuus osallistua verkkokeskusteluun. Suunnittelu etenee vuorovaikutteisesti siten, että yliopiston johto ja dekaanit valmistelevat strategisia tavoitteita ja keinoja, joista pyydetään palautetta.

Kirjastomme strategiatyötä käynnistävä aamupäivä oli 10.3., jolloin kirjaston esimiehet kokoontuivat pohtimaan nykytilanteen vahvuuksia ja heikkouksia. Suunnittelumme etenee kaksivaiheisesti. Kevään 2011 aikana valmistellaan johtokunnalle esitystä tavoitteista, jotka tulisi kirjasto- ja tietopalvelujen kannalta sisällyttää koko yliopiston strategisiin tavoitteisiin ja/tai toimenpideohjelmaan. Yliopiston hallitus hyväksyy vuoden 2012 alussa yliopiston strategian kaudelle 2013 – 2016. Rinnan tämän valmistelun kanssa kirjasto aloittaa oman konkreettisen tavoiteohjelmansa valmistelun syksyn 2011 aikana ja jatkaa työtä 2012 niin, että voimme esittää sen rehtorille syksyn 2012 alussa. Koko kirjaston henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua kevään ja syksyn työskentelyyn yksiköissä käytävän keskustelun ja verkkokeskustelun kautta. Tavoiteohjelmamme on keskeinen asiakirja, jonka pohjalta neuvotellaan rehtorin kanssa seuraavien neljän vuoden rahoituksesta ja siten myös kirjaston toimintaedellytyksistä.

Kaisa-talon rakentaminen etenee hyvää vauhtia. Pienellä ryhmällä oli mahdollisuus viime viikolla käydä tutustumassa talon nykyvaiheeseen. Keskustelu rakentamisesta ja laadunvalvonnasta vastaavien kanssa antoi luottamusta siihen, että erittäin vaativasta rakentamisesta otetaan vastuu ja käytetään osa-alueittain parhaita osaajia. Kuvia on nähtävissä Nicola Nykoppin ylläpitämässä blogissa.  Arkkitehtimme Vesa Oivan kanssa olemme esitelleet rakennushanketta sekä yliopiston päärakennuksen opiskelijatapahtumassa että kansainvälisessä kirjastoarkkitehtuuriseminaarissa.

Aurinko alkaa jo sulattaa lumiröykkiöitä. Päivien piteneminen keventää mieltä. Pihan nietosten alta maa on paljastunut kämmenen verran ja vihreys tunkee esiin.

Kirjoittaja

Kaisa Sinikara
ylikirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjastohenkilöstön palkkauksen kehityksestä

Kirjaston organisaatiomuutos ja siihen liittyvät tehtävien muutokset synnyttivät odotuksen nopeasta mahdollisuudesta tarkistaa ja yhtenäistää palkkauksen perusteina olevia vaativuuden ja suoriutumisen arviointeja.  Palkkauksen tarkistamiseen liittyvät asiat ovat puhuttaneet henkilöstöä ja esimiehiä. Tästä syystä on hyvä käydä läpi prosessia.

Huhtikuun alusta 2011 on tulossa kaikille 1,2 %:n palkankorotus. Järjestelyerästä (0,9%) käydään edelleen neuvotteluja sopijapuolten tasolla.

Vaativuuden tarkistaminen

Organisaation ja työnjaon muutosten on odotettu nopeasti heijastuvan palkkakehitykseen vaativuuden tarkistuksina. Tarpeita muutoksiin on olemassa useista syistä. Kaikkien yksiköiden esimiehet ovat erittäin vastuullisesti ja huolellisesti yksilöiden tasolla määritelleet muutostarpeet. Koko kirjaston kiireisimmät muutostarpeet koottiin 2010 yhteen ja arvioitiin tarvittava rahoitus. Koko paketista neuvoteltiin yliopiston johtotason kanssa ja perusteltiin muutosten tärkeys.

Kirjasto ei kuitenkaan saanut oikeutta edetä muuta yliopistoa nopeammin muutosten toteutuksessa. Aikatauluna on koko suunnittelukausi 2010 – 2012, jonka aikana muutokset pyritään toteuttamaan kirjaston budjetissa olevien voimavarojen puitteissa. Jokainen muutosesitys myös käsitellään yliopiston tasolla.

Loppuvuodesta 2010-alkuvuodesta 2011 yliopiston kirjasto on voinut toteuttaa 16 vaativuustason muutosta, jotka ovat jakautuneet yksiköiden henkilöstömäärän mukaan.  Kunkin yksikön johto on priorisoinut kiireisimmät muutokset. Nämä on otettu huomioon ennen esityksen lähettämistä yliopiston arviointiryhmään. Kirjastolla on mahdollisuus seuraavaan tarkistuskierrokseen aikaisintaan syksyllä 2011.

Ei ole vaikeata ymmärtää henkilöstön jäsenten pettymystä ja turhautumista, jos on jo pidemmän aikaa odottanut oman vaativuustason korjaamista ylöspäin. Vaativuustason koetaan usein paitsi vaikuttavan palkkaan, myös merkitsevän suurempaa tai pienempää oman tehtävän arvostusta. Sinänsä tehtävien muuttuminen ei välttämättä merkitse vaativuuden muutosta. Erilainen ja uusi tehtävä voi olla vaativuudeltaan samantasoinen kun sitä katsotaan koko yliopiston mittakaavassa. Meillä on kuitenkin runsaasti tarvetta tarkistuksiin.

Kirjasto ei kuitenkaan ole oma saarekkeensa, jossa esimiesten kiinnostus kehittää henkilöstön palkkausta riittäisi palkkojen parantamiseen. Me esimiehinä toimivat olemme halukkaita parantamaan henkilöstön työoloja ja palkkausta.  Kirjastossa toimivat ovat kuitenkin ensi sijassa palkkasuhteessa yliopistoon. Yliopiston pelisäännöt ja yliopiston rahoitus vaikuttavat myös meihin. Tästä syystä tarvittavia muutoksia toteutetaan asteittain koko suunnittelukaudella.

Suoriutumisen arvioinnista

Parhaillaan ovat käynnissä henkilökohtaisen suoriutumisen arvioinnit. Arviointikeskusteluilla on arvo sinänsä, sillä niissä on mahdollista yhdessä esimiehen kanssa pohtia henkilökohtaista suoriutumista tehtävistä ja asetetuista tavoitteista. Hyödyllistä on oppia tunnistamaan, miten hyvin oma käsitys ja esimiehen käsitys työstä suoriutumisesta kohtaavat.  Keskustelun arvo on yhteisen käsityksen luomisessa.

Toisaalta, suorituksen arvioinnissa esimiesten on muistettava, että YPJ on ennen kaikkea väline palkkakehityksen hallintaan. Kaikilla kirjaston yli 250:lla henkilöstön jäsenellä on toive saada paremmat suorituspisteet ja enemmän palkkaa. Palkkauksen tarkistaminen on kuitenkin mahdollista vain harkitusti ja samalla kertaa vain joidenkin osalta. On myös hyvä muistaa se palkkausjärjestelmän perusperiaate, että kun vaativuutta tarkistetaan ylöspäin, henkilökohtaisen suoriutumisen arviointia yleensä alennetaan.

Esimiehiä on ohjeistettu niin, että erinomaisesta työstä on voitava palkita mutta millään yksiköllä ei ole avointa piikkiä. Myös tässä esimiesten on toimittava käytettävissä olevan rahoituksen puitteissa.

Jos suoriutumisen arvioinnissa keskustelun jälkeenkin jää eriävä näkemys esimiehen ja arvioitavan henkilön välille, tämä kirjataan perusteluineen arviointilomakkeelle ja allekirjoitukset hoidetaan normaalissa järjestyksessä. Tavoite on, että erimielisyydet ratkaistaan ensi sijassa esimiehen kanssa. Tarvittaessa ne käsitellään ylikirjastonhoitajan kanssa.

Kirjoittaja

Kaisa Sinikara
ylikirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjasto edelläkävijänä – Helsingin yliopiston kirjaston ikätasa-arvoselvityksen tuloksia

Teksti perustuu HuK Nina Järviön raporttiin Toisilta oppimista ja arjen haasteita. Henkilöstön kokemuksia ikätasa-arvon toteutumisesta. Raportin tuloksista on myös tehty video.

Vuoden 2009 kirjaston työhyvinvointikysely antoi viitteitä siitä, että ikätasa-arvokysymyksiin on syytä kiinnittää kirjastossa erityistä huomiota. Kysymystä haluttiin selvittää perusteellisemmin ja niinpä sen tiimoilta tehtiin projektiesitys Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunnalle, jolta saatiin rahoitus kyselyn ja raportin toteuttamiseen.

Hankkeelle nimitettiin ohjausryhmä evästämään projektisuunnittelija Nina Järviötä. Asiantuntijatukea saatiin myös yliopiston tasa-arvovastaavalta Terhi Somerkalliolta ja Åbo Akademin tutkijalta Sari Irniltä. Kirjasto piti tärkeänä, että selvityksen tekijä tuli kirjaston ulkopuolelta. Tällä varmistettiin luottamuksellisuus etenkin avovastauksien suhteen.

Kysely toteutettiin yliopiston e-lomakkeen kautta syyskuun 2010 aikana. 139 kirjaston työntekijää eli 52 % Helsingin yliopiston kirjaston henkilökunnasta vastasi siihen. Avovastauksia tuli varsin runsaasti. Tulokset analysoitiin ja raportti niistä valmistui joulukuussa 2010.

Eri-ikäiset työssä

Koko kirjastohenkilökunnan keski-ikä on tällä hetkellä 48 vuotta, vakinaisen henkilökunnan keski-ikä 50 vuotta. Vastaavasti Helsingin yliopistossa henkilöstön keski-ikä on hieman alhaisempi kuin kirjastossa, 42 vuotta. Ikähaitari kirjastossa vaihtelee noin 20-vuotiaista 68-vuotiaisiin. Vastauksista tuli ilmi, että kirjaston henkilökunta kokee suuret ikäerot rikkautena, sillä eri-ikäiset voivat oppia toisiltaan. Eri-ikäisyyttä pidettiin mahdollisuutena ja voimavarana. Vastauksissa toivottiin, että ikätekijät eivät painotu liikaa työn tekemisessä. Jos eri-ikäisten kyvyssä tehdä työtä on eroja, työntekijät toivoivat, että ne huomioidaan kunnioittavalla tavalla.

Työtehtäviä iän mukaan?

Vastaajat kokivat, että nuorille ja vanhemmille keskittyi erilaisia töitä. Vanhemmat ja kokeneemmat saavat enemmän asiantuntijatöitä. Yli 45-vuotiaat kokivat, että uudet ja mielenkiintoiset tehtävät annetaan nuoremmille ja rutiinityöt vanhemmille. Toisaalta alle 40-vuotiaat näkivät, että juuri nuorille jäävät ns. hanttihommat ja vanhemmat saavat valita työtehtäviään vapaammin.

Melkein puolet vastaajista koki, että iällä on merkitystä asiakaspalvelutyössä. Avovastauksissa tämän tarkennettiin koskevan ennemminkin työikää kuin biologista ikää. Eri-ikäisten koettiin tuovan erilaista luonnetta ja ilmapiiriä asiakaspalveluun:
“Asiakaspalvelussa sekä nuorilla että vanhemmilla on erilaista annettavaa, ja kaikki se on tarpeen” (Järviö 2010, s. 9).

Vastaajat painottivat, että yksilöiden ja elämäntilanteiden erot ovat ikäeroja tärkeämpiä.

Jotkut vastaajat kokivat, että vanhemmille työntekijöille suodaan erivapauksia. Toivottiin, etteivät esimiehet hiljaisesti hyväksy työntekijän luopumista ammatillisesta kehittymisestä.

Eläkkeelle siirtyminen

Yli 15 prosenttia Helsingin yliopiston kirjaston vakituisesta henkilöstöstä täyttää 65 vuotta vuoteen 2016 mennessä. Osa vastaajista oli siirtymässä eläkkeelle piakkoin. Toiset puolestaan pohtivat, kuinka heidän työnkuvansa tai työmääränsä tulee muuttumaan, kun työyhteisön jäseniä siirtyy eläkkeelle. Tämä tarkoittaa joillekin uuden opettelua ja uusien vastuualueiden haltuunottoa. Moni kertoi, että kollegoja tulee ikävä. Vastaajien mukaan työpaikoilla on noussut esiin huoli osaamisen poistumisesta, hiljaisen tiedon katoamisesta sekä työtehtävien lisääntymisestä.


Kirjastonhoitaja Raili Alanteen eläkekahveja vietettiin haikeissa, mutta myös iloisissa merkeissä Terkossa helmikuussa

Osa vastaajista koki, että eläkkeelle siirtymisistä on keskusteltu liikaa ja ikää on painotettu liiaksi henkilöstösuunnittelussa. Tämä on aiheuttanut paineita vanhemmille työntekijöille. Vanhempien työntekijöiden vastauksissa oli nähtävissä tulevan elämänmuutoksen aiheuttamaa ahdistusta:
“Menetän ison osan identiteetistäni” (Järviö 2010, s. 22).

Ahdistusta aiheutti myös tunne siitä, että vanhenevien työntekijöiden työpanosta ei arvosteta ja että heidän lähtöään jopa toivotaan:

“Odotettu kieli pitkällä [eläkkeelle siirtyvien] poistumisia ja rahapottien vapautumista parempaan käyttöön. [–] Kuinkahan monella viestillä työnantaja vielä mahtaa muistutella tätä ilmeisesti dementtiporukkana pitämäänsä laumaa?”

“Lähiaikoina eläkkeelle jäävät ovat saaneet liikaa odotuksia ja paineita niskaansa” (Järviö 2010, s. 23).

Vastaajat pitivät tärkeänä, että eläkkeelle siirtyvän työpanosta ja tunteita arvostetaan. Työntekijä ei saa kokea itseään vain palkkamenona.

Perehdytys

Kyselyssä selvitettiin myös perehdytykseen liittyviä asioita. Vastauksissa toivottiin tehokkaampaa perehdyttämistä työhön. Osa vastaajista koki perehdyttäneensä itse itsensä. Erityisesti määräaikaisten perehdytys koettiin puutteelliseksi. Muutokset kirjastotyössä ja kirjaston sisällä ovat nostaneet perehdytystarvetta. Suurten organisaatiomuutosten keskellä perehdytyksen nähtiin jääneen muiden asioiden jalkoihin. Vastaajat toivoivat, että perehdytys jatkuisi koko työuran ajan.

Hiljainen tieto

Hiljainen tieto on työtehtävään tai työpaikkaan liittyvää epävirallista, kokemukseen perustuvaa tietoa. Sitä ei ole virallisesti sisällytetty perehdytykseen kirjastossa. Kyselyn perusteella henkilöstö toivoo hiljaisen tiedon siirtämisen kehittämistä ja liittämistä osaksi perehdytystä. Siirtomenetelmiksi ehdotettiin mentorointia, henkilökiertoa, tiimityöskentelyä ja erityisesti aikaa. Koettiin, että on mahdotonta siirtää tietoa, jos sille ei ole varattu riittävästi aikaa. Vastaajat toivat esiin, että on myös sellaista hiljaista tietoa, esim. vanhentuneita käytäntöjä, joita ei ole syytä siirtää. Hiljaista tietoa ei pidä nähdä vain myönteisenä eikä sen merkitystä tule liioitella.

Palkkausjärjestelmä

Helsingin yliopisto siirtyi yliopistojen uuteen palkkausjärjestelmään vuonna 2006. Järjestelmä on pysynyt samana yliopiston muututtua julkisoikeudelliseksi laitokseksi vuoden 2010 alussa. Vanhassa virkapalkkajärjestelmässä ikälisät kertyivät palvelusvuosien mukaan, kun nyt voimassa olevassa järjestelmässä palkka muodostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta sekä henkilökohtaisen suoriutumisen lisästä.

Vastaajat pitivät teorian tasolla palkkausjärjestelmää tasa-arvoisena tai vähintäänkin tasa-arvoisempana kuin aikaisempaa järjestelmää. Järjestelmän soveltamisessa nähtiin kuitenkin ongelmia: uusi palkkausjärjestelmä suosi erityisesti nuoria tai vähemmän aikaa alalla olleita työntekijöitä. Osa vanhemmista työntekijöistä koki epäoikeudenmukaiseksi, että nuoremmat saivat kirittyä vanhempien edut kiinni yhdessä yössä. Toiset kuitenkin näkivät, että palkkausjärjestelmän vaihtaminen ei muuttanut mitään, vaan samat palkat jäivät voimaan. Jotkut kokivat, että vanhemmat työntekijät saavat parempaa palkkaa, kuin samaa työtä tekevä nuorempi.

Vastauksissa todettiin myös, että ikää ratkaisevampia tekijöitä voivat olla työntekijän suhde esimieheen tai hänen sosiaaliset taitonsa:
“Hiljaisen puurtajan palkkakehitys voi olla hitaampaa” (Järviö 2010, 12).

Ryhmäytyminen

Ryhmäytymistä oli havainnut 70 % vastaajista. Ongelmaksi ryhmäytymisen koki 18 %. Vaikka ryhmät muodostuvat vastaajien mukaan iän perusteella, suurin osa ei kokenut tätä ongelmana. Monet mainitsivat, että ryhmät muodostuvat samankaltaisissa elämäntilanteissa olevien kesken, eikä tämä vaikeuta työntekoa, vaan on osa jokaista työpaikkaa.

Ne vastaajat, jotka näkivät ryhmäytymisen ongelmana, mainitsivat tapauksia, joissa tieto ei ole kulkenut ryhmien välillä. Ongelmia saattaa ilmetä varsinkin silloin, kun ryhmäytyminen perustuu toimenkuviin: tieto ei kulje, eikä toisten töille osata antaa tarpeeksi arvoa, jos niitä ei tunneta. Nuorempien ja vanhempien työntekijöiden arveltiin välillä puhuvan eri kieltä, jolloin kommunikaatio koettiin haastavaksi.

Ongelmallisen ryhmäytymisen estämiseksi vastaajat toivoivat avointa keskustelua esimiesten aloitteesta. Tärkeänä pidettiin, etteivät esimiehet itse ole osa ongelmaa esimerkiksi toimimalla puolueellisesti.

Ikäsyrjintää?

Syrjintä voi ilmetä monella tavalla. Se voi olla selvästi havaittavaa välitöntä syrjintää, jolloin henkilö tai ihmisryhmä asetetaan toisiin nähden huonompaan asemaan jostakin henkilöön liittyvästä syystä, jonka ei pitäisi vaikuttaa kohteluun. Välitöntä syrjintää voi olla myös moniperusteinen syrjintä, jossa henkilöä syrjitään usean piirteensä vuoksi. Piilosyrjintää on välitöntä syrjintää hankalampi havaita. Piilosyrjintä ilmenee ennemminkin asenteissa tai tavoissa, jotka on yleensä hyväksytty normeiksi, kuin selkeissä teoissa tai sanoissa. (Helsingin yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2010-2012.) Pelkkä syrjinnän kokemuksen tunne on työilmapiiriä heikentävä ilmiö.

Vastauksissa nuorempiin kohdistunutta ikäsyrjintää olivat esimerkiksi pojittelu tai tytöttely, määräaikaiset työsuhteet, tehtävien jakautuminen niin, että nuoremmat tai vahvemmat joutuvat fyysisesti raskaampiin tehtäviin, sekä se, ettei nuoremmille anneta vastuutehtäviä.

Vanhemmat työntekijät mainitsivat syrjiviksi käytännöiksi esimerkiksi oppimiskyvyn vähättelyn sekä sen, että vain nuoremmille annetaan mahdollisuus kehittää itseään ja osallistua konferensseihin. Vastaajat näkivät, että rekrytoinneissa saattaa olla vaiettu yläikäraja: 50–60-vuotiaita palkataan harvemmin kuin nuorempia.

23 vastaajan mukaan ikäsyrjintään ei ole tartuttu tai etteivät he ainakaan tiedä, että siihen olisi puututtu. Tämän ajateltiin johtuvan osittain siitä, että syrjintä ei ole tietoista toimintaa, joten siihen on vaikea puuttua.

Vastauksissa oli myös positiivisia kokemuksia: syrjintä on otettu puheeksi työpaikalla tai esimies on kannustanut jaksamaan. Lisäksi ikätasa-arvoprojekti ja – selvitys olivat muutaman vastaajan mielestä konkreettisia toimenpiteitä ikäsyrjintää vastaan.

Kirjasto edelläkävijänä

Raportti luovutettiin Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunnalle ja Helsingin yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitajalle joulukuussa 2010 jatkotoimenpiteitä varten.

Kaisa Sinikara
Selvitys luovutettiin ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikaralle joulukuussa 2010

Raportti esiteltiin tasa-arvotoimikunnalle tammikuussa 2011. Toimikunnan puheenjohtaja, vararehtori Ulla-Maija Forsberg oli iloinen siitä, että juuri tämä hanke sai rahoitusta. Hän totesi, että kirjasto on yliopistossa eturintamassa ikääntymisen ja eläkkeelle siirtymisten suhteen ja tästä selvityksestä hyötyy koko yliopisto. Vararehtori viittasi ikääntymiseen liittyvien kysymyksien tulevan erityisesti puheeksi yliopiston seuraavan strategiakauden suunnitelmissa.

Lopuksi voisi todeta, että selvityksen perusteella ikäjohtaminen on todellinen haaste esimiehille ja koko työyhteisölle: on pidettävä huolta tasa-arvoisesta kohtelusta, mutta samaan aikaan huomioitava erot. Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa esimiehet tarttumaan kaikenlaiseen syrjintään.

Lähteet

Järviö, Nina 2010, Toisilta oppimista ja arjen haasteita. Helsinki: Helsingin yliopiston kirjasto. Henkilöstön kokemuksia ikätasa-arvon toteutumisesta.

Lahikainen, Johanna & Laurila, Eeva 2011, Toisilta oppimista ja arjen haasteita – Ikätasa-arvoprojektin raportti valmistui. Verkkari 1/2011.

Video ikätasa-arvoraportin tuloksista

Kirjoittajat

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Eeva Laurila
projektipäällikkö
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Jussi Männistö
Kirjastosihteeri
Meilahden kampuskirjasto Terkko
Helsingin yliopiston kirjasto

Helena Hiltunen

Stereotypiat romutetaan hitaasti

Nykyajan kirjastot ovat yhteisön olohuoneita tai tiedon kirkkaasti pulppuavia lähteitä. Saa jutella, nauraa sekä ottaa rennosti värikkäässä ja haastavassa laaja-alaisen tiedon ja viihteen maailmassa. Toista oli vaikkapa vielä 40 vuotta sitten, jolloin kirjastojen hiljaisuus vastasi hautakammion tunnelmia.

Vaikka kirjastoala tuntuu olevan jatkuvan muutoksen myllerryksessä, kirjastonhoitajan stereotypia tuntuu pysyvän muistikerroksissamme.

Kirjastontäti
Onko kysymyksessä stereotypian ehdollistama toisto vai vilpitön ajatus?

Kun puhutaan kirjaston henkilökunnasta, eteemme maalaillaan joukko harmaita hissukoita. Miksi?

– Pelkään pahoin, että suuri syy on siinä, että kyse on naisvaltaisesta alasta, kirjastohistorioitsija Ilkka Mäkinen Tampereen yliopistosta lataa.

– Toisaalta näyttää siltä, että karrikointi on vähentynyt, hän kuitenkin lohduttaa.

Mäkinen kokee asetelman jo pikkuisen vanhentuneena.

Populaarissa viihdemaailmassa kirjastonhoitajille on pitkään varattu harmaan nutturapään tai sosiaalisesti taitamattoman oudon friikin rooli. Hiljaisuuden vartijan stereotypiaa on yritetty kumota viime vuosikymmenten aikana. Siksi jopa kirjastontäti-kutsumanimi on monelle kirjastolaiselle punainen vaate. Monet kokevat sen vähättelevänä ilmaisuna.

http://www.gormogons.com/2010/01/bankrupting-new-york-one-union-contract.html
Kirjastonhoitaja esiintyy myös kuvastoissa yliseksuaalisena olentona. Hiljaisen nutturan alla muhii hakumallisten irstailujen maailma.

Ärsyttävät viisaat naiset

Kirjastonhoitajien kuvaa amerikkalaisissa elokuvissa käsittelevä kirja (The image of librarians in cinema) paljastaa populaarin luoman arkkityypin alkulähteet. Kirjaan on koottu analyysiä kirjastonhoitajia käsittelevistä elokuvista aina mykkäfilmien ajoilta saakka.

– Kirjan lopussa olevaan elokuvalistaan on merkattu e, jos kirjastonhoitajalla elokuvassa on silmälasit ja b, jos hänellä on nuttura, ja näissä melkein jokaisessa on vähintään jompikumpi, yliopistonlehtori Hanna Kuusi toteaa.

Kuusi viimeistelee tällä hetkellä Opiskelijakirjastoa käsittelevää historiikkia.

Kaunokirjallisuuden edustajat ovat tehneet myös työtä luomaan tietynlaisia mielikuvia kirjastontyöntekijöistä.

”Kirjastonhoitajat valitaan tarkoitukseen sopivasta materiaalista. Alalle etsitään henkilöt, joilla on kutsumus. Heitä ei tarvitse eristää, he eristäytyvät itse. Heillä on kortisto, kaapistot ja hyllystöt. He rakentavat tunnelimaisia käytäviä, kaivavat onkaloita, hoippuvat syvällä kellareissa kuin noidat.” (Paasilinna 1973, 79.)

Viisaan naisen ja kirjastohenkilökuntaa alistava stereotypia nivoutuvat huomattavalla tavalla yhteen: silmälasit, tyylitajuttomuus ja täysin vastakkaista sukupuolta houkuttelematon olemus.

– Naisistuminen saa selityksensä tehtävien sivutoimisuudesta ja alhaisesta palkkauksesta. Tehtävää ei pidetty sopivana tai riittävänä perhettä elättäville miehille, Mäkinen analysoi yleiskirjastojen naisistumista.

http://www.kreodi.fi/artview.asp?ArticleID=88
Aku Ankka -strippi (Seura 11.2.2000).

Moni 1900-luvun miespuolinen opiskelija rahoitti opintojaan tiedekirjastoissa osa-aikaisena kirjastoamanuenssina, mutta monelle naiselle se oli varteen otettava vaihtoehto työllistymisen suhteen.

– Vielä 1970-luvulla eräs opiskelijakirjaston päällikkö sanoi naisten soveltuvan kirjastoalalle paremmin, koska työ on pikkutarkkaa näpertelyä, Hanna Kuusi kertoo.

Niin kuin usean naisvaltaisen alan kohtalona on ollut, arvostuksen mukana laskee myös palkka.

Millainen on kirjastonhoitaja?

Ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikaran väitöskirja “Ammatti, ihminen ja maailmankuva murroksessa – Tutkimus yliopistokirjastoista ja kirjastonhoitajista tietoyhteiskuntakaudella 1970-2005” sukeltaa kirjastonhoitajan maailman ja ammatin syvyyksiin.

– Minua kiinnosti, mitä kirjastonhoitajasta ajatellaan ja miltä ammatti sisältä katsoen näyttää, Sinikara muistelee väitöskirjansa kipinöitä.

Sinikara kokee kirjastoalan olevan jatkuvan muutoksen kourissa; digiaika vaatii nyt kirjastoammattilaisilta uusia resursseja, taitoja ja tietoja. On katsottava eteenpäin, mutta muistettava myös painettujen julkaisujen tärkeysosalle käyttäjistä. Menee vielä aikaa täydelliseen kirjat syrjäyttävään digitaaliseen vallankumoukseen, jos sitä tulee koskaan. Ovatko edessä stereotypiat kyborgimaisesta kirjastorobotista?

http://www.whslibrary.com/libraryinformation.htm

– Kirjastonhoitajan ideaali on mielestäni ammattitaitoinen, ahne uudelle tiedolle, palvelualtis, yhteistyöstä kiinnostunut, rohkea ja reipasotteinen. Täytyy omata ylpeyttä yhteisönsä palvelemisesta, omasta työstä ja osaamisesta.

Toisaalta kirjastossa on monenlaisia tehtäviä, ja olisi aika huolestuttavaa, jos kaikki kirjastossa toimivat olisivat samasta muotista valettuja. Erilaisuudessa on vahvuutta. On myös muistettava, että stereotypiat saavat alkunsa myös asiakkaiden mielikuvista ja kokemuksista.

Mielenkiintoisia linkkejä aiheesta:

http://www.youtube.com/watch?v=a_uzUh1VT98

http://www.youtube.com/watch?v=Ne_WXP7lUWM

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Librarian_%28franchise%29

http://koti.mbnet.fi/pasenka/links/linkit3.htm

http://kirjasto.blogsome.com/2005/12/24/ihmeellinen-on-stereotypia/

http://www.kreodi.fi/artview.asp?ArticleID=88

http://antitati.blogspot.com/2007/03/millainen-kirjastonhoitaja-olisit.html

http://trevorcalvert.blogspot.com/2009/01/dont-worry-librarians-will-save-us-or.html

http://www.dailymail.co.uk/news/article-1323303/Librarian-enters-Guinness-World-Records-collecting-belly-button-fluff.html

Kirjoittaja:

Helena Hiltunen
verkkotoimittaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Helena Hiltunen

Angelicstar.net

kreodi.fi

whslibrary.com

Aprillia! – Tuula Ruhanen siirtyi eläkkeelle

Aprillipäivänä 1.4.1975 nuorempi alikirjastonhoitaja Tuula Ruhanen aloitti työnsä Helsingin yliopiston kirjastossa, joka tunnetaan nykyisin Kansalliskirjastona. 1.4.2010 kirjastojohtaja Tuula Ruhanen jäi pitkän työuransa jälkeen eläkkeelle Helsingin yliopiston kirjastosta
– oliko koko ura aprillia vain?

– Työskentelin silloisessa Helsingin yliopiston kirjastossa aina vuoteen 1989 saakka. Sen jälkeen siirryin kasvatustieteellisen tiedekunnan kirjaston palvelukseen, joka muuttui 2004 käyttäytymistieteiden tiedekunnan kirjastoksi, ja vuoden 2010 alussa löysin jälleen itseni Helsingin yliopiston kirjastosta, Ruhanen naurahtaa.

Kirjastoala ei ollut nuoren Tuula Ruhasen mielessä, kun oli aika siirtyä työelämään. Hän kokee tehneensä asiat väärässä järjestyksessä; kirjastoharjoittelu heti ylioppilaaksi tulon jälkeen vuonna 1963-1964, sitten kirjastotutkinto Tampereen yliopistossa. Yliopisto-opinnot alkoivat vasta kun ammattipätevyys ja työkokemustakin kirjastossa oli saavutettu.

Pidetty työtoveri

Vuonna 2007 Tuula Ruhanen valittiin vuoden esimieheksi, joka lämmitti palkitun sydäntä, olihan huomionosoitus suoran äänestyksen tulos.

– Olen pyrkinyt seuraamaan tiettyjä periaatteita, kuten tasa-arvoisuus ja avoimuus. Oveni on aina ollut kaikille auki, Ruhanen miettii.

Vahva kirjastohoitajan identiteetti on johdattanut Tuula Ruhasen myös kansainvälisiin tehtäviin, opetustyöhön sekä Suomen tieteellisen kirjastoseuran puheenjohtajaksi. Hän arvioi eläkkeelle siirtymisen keskiarvoa vaikeampaa vahvan työorientoituneen harrastamisen takia.

-Olen Helsingin yliopiston kirjaston edustajana kansallisessa kirjastoalan komiteassa ja koulutan nuorempia työntekijöitä siihen maailmaan. Urani ei nyt tainnut ihan tähän jäädäkään, Ruhanen toteaa.

Eläkkeelle jäänyt kirjastojohtaja Tuula Ruhanen

Suuria muutoksia

Suurin muutos kirjastoalalla on Ruhasen mielestä Internet. Tiedonhaun välineet ovat  muuttuneet radikaalisti, kortistot katosivat vähitellen tietokoneiden ja verkkojen tieltä.

– Tekniikka on osaltaan helpottanut työtämme, mutta toisaalta se on muuttanut paljon. Työilmapiiri on vaikeampi pitää hyvänä silloin kun jokainen näprää omaa työtään huoneessaan. Kenenkään kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, jos ei halua, Ruhanen pohtii.

Ruhanen kokee työelämän muuttuneen vuosikymmenien saatossa. Ihmisiä voidaan kontrolloida helpommin, jokaisen liikkeen tallentuessa digitaalisiin laitteisiin.

– Minusta tällä muutoksella on yhteiskunnallista vaikutusta joka alalla, Ruhanen lataa. Ihmisten täytyy kiinnittää nyt entistä enemmän huomiota työviihtyvyyteen ja hellittää hieman asetuista tavoitteista, jotka ovat tätä nykyä todella kovat.

Ruhanen neuvoo tulevia johtajia välttämään vain hyväksi kokemiensa työntekijöiden kannustamista, vaan kehottaa jakamaan tehtäviä kaikkien kesken. Näin työtaakat eivät paisuisi liian suuriksi.

Eläkepäivien suunnitelmat

Kirjastojohtaja Tuula Ruhanen lähtee eläkkeellä hyvillä mielin, mutta myöntää, että töitä tulee kyllä ikävä.

– En ole vielä sisäistänyt sitä että makaan koko päivän, enkä tee mitään järjellistä.

Tuula uskoo harrastavansa eläkepäivillään enemmän kulttuuria; taidetta, teatteria ja elokuvia. Muuten hän uskoo elävänsä ihan normaalia elämää kotosalla.

Helsingin yliopiston kirjaston väki toivottaa Tuulalle mukavia eläkepäiviä!

Kirjoittaja:
Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva:
Helena Hiltunen

Kirjaston markkinointia verkkotelevisiossa

Kirjastot.fi käynnisti lokakuussa 2009 opetusministeriön avustuksella kirjaston verkkotelevisiotoiminnan pilotointiprojektin. Projektin tavoitteena on luoda kirjastoja ja kirjastoalaa videomateriaalin avulla esittelevä ja markkinoiva valtakunnallinen verkkopalvelu.

Projektin ensimmäinen vaihe toteutettiin yhteistyössä Täsmätelevision / Kuntakanavan kanssa. Yhteistyön tuloksena julkaistiin marraskuussa 2009 Kirja- ja kirjastokanava, joka koostuu sinne tuotetuista kirjallisuus- ja kirjastoaiheisista videoista. Projekti etenee seuraavaan vaiheeseen maaliskuun 2010 loppupuolella, jolloin Kirjastokanava siirtyy kirjaston itse tuottamaan ja hallinnoimaan käyttöliittymään.

Uusi käyttöliittymä eroaa pilottivaiheen käyttöliittymästä niin alustansa, ominaisuuksiensa kuin ulkoasunsakin puolesta. Uusi Kirjastokanava tulee sisältämään kirjasto-ohjelmaa videoiden lisäksi myös äänitiedostoina, sillä sinne tallennetaan kirjastojen tuottamia radio-ohjelmia. Uuden käyttöliittymän julkaisun jälkeen Kirjastokanavalla päästään keskittymään ohjelmatuotantoon ja palvelun markkinointiin.

Kirjastokanavan perusideana on avata kirjastojen toimintaa kaikessa moninaisuudessaan. Kanavalla kerrotaan niin kirjaston arjesta kuin juhlahetkistäkin. Kirjastolaiset tuodaan esiin eri rooleissa ja kirjastoja esitellään niin aineistonsa, tilojensa ja kuin palvelujensakin kautta. Kanavalle tuotetut ohjelmat ovat perinteisiä haastatteluohjelmia, esitysten ja tietoiskujen taltiointeja sekä jatkossa myös ”käsikirjoitettuja tarinoita”.

Projektin alkuvaiheessa ohjelma-aiheiden pääpaino on ollut yleisissä kirjastoissa, mutta toiminnan vakiinnuttua yhteistyöverkostoa pyritään laajentamaan siten, että ohjelma-aiheita tulee tiede-, ammattikorkeakoulu- ja erikoiskirjastoista eri puolilta Suomea nykyistä tasapuolisemmin.

Kirjastokanavalle pyritään keräämään myös kirjastojen itsensä tuottamaa videomateriaalia. Ohjelmien tuottamisen pohja rakennetaankin laajan verkostoitumisen ja yhteistyön varaan. Vaikka alan eri toimijoiden asiakaskunnat ja toiminta saattavat poiketa huomattavastikin toistaan, on kiistaton tosiasia, että ala kaipaa nykyistä näkyvämpää markkinointia.

Kirjastokanavalle tuotetut videot ovat vapaasti kirjastojen käytettävissä. Videoita saa julkaista omissa verkkopalveluissa ja esittää eri tilaisuuksissa.

Projektin ensimmäisessä vaiheessa Kirjastokanavalla työskenteli yksi päätoiminen verkkotoimittaja. Maaliskuusta 2010 alkaen Kirjastokanavan henkilökunta kasvoi kahteen, kun kanavalle saatiin oma kuvaaja. Kirjastokanavan työntekijät ovat osa Kirjastot.fi-toimitusta. Kirjastot.fi-emoportaali on kaikille avoin tiedonhaun ja kirjastopalveluiden kokonaisuus.

Emoportaalista löytyvät helposti myös väylät muihin Kirjastot.fi:n verkkopalveluihin, jotka ovat mm. tiedonhakupalveluita, kirjastoalan ammattipalveluita sekä kirjallisuuden, musiikin, lasten ja nuorten verkkopalveluita. Uusimpana tulokkaana tässä kokonaisuudessa on Kirjastokanava.

Tervetuloa kanavalle!

Kirjastokanava-logo

Leila Sonkkanen ja Harri Sahavirta Helsingin kaupunginkirjastosta Riitta
Taarastin haastateltavina Vallilan kirjastossa.

Lisätietoja:

Kirjastokanava: www.kirjastokanava.fi

KirjastoWiki: http://wiki.kirjastot.fi/index.php/Kirjastokanava

Kirjoittaja:

Riitta Taarasti
verkkotoimittaja
Kirjastot.fi / Kirjastokanava

riitta.taarasti@kirjastot.fi

Kuva:

www.kirjastokanava.fi

Taas kysellään ja siihen se sitten jää – vai jääkö? Työhyvinvointikyselyn vuorovaikutteista purkumallia pilotoitiin Kumpulassa

Kirjaston VMBarosta räätälöimä työilmapiirikysely on tehty kolmena peräkkäisenä vuotena. Viimeisimmän kyselyn yhteistulokset esiteltiin henkilöstölle tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa marraskuun 2009 lopulla.

Yksikkökohtaiset tulokset toimitettiin kirjaston johtajille tammikuun aikana. Tulokset käsitellään mahdollisuuksien mukaan yksiköittäin kyselyn aikaisen organisaation mukaisesti. Tulosten käsittelytilaisuus suositellaan järjestettäväksi osallistavasti esimerkiksi käyttäen oheisen kaavion kuvaamaa purkumallia.

Kumpulassa kyselyn tulokset jaettiin henkilöstölle ja ne esiteltiin viikkopalaverin yhteydessä. Samalla kerrottiin tulevan purkutilaisuuden järjestelyistä ja jaettiin ohje osallistujille. Viikon kuluttua järjestettiin puolen päivän mittainen purkutilaisuus koko henkilöstölle. Asiakkaille tästä ei aiheutunut haittaa, sillä alkusyksystä saakka kirjastossa työskennelleet siviilipalvelusmiehet Christopher Helle ja Kalle Timperi huolehtivat peruspalvelujen saatavuudesta.

Kirjastonjohtaja Hannele Fabritius toimi tilaisuuden koollekutsujana ja puheenjohtajana. Kaiku-kehittäjä Kaija Sipilä esitteli kyselyn tulokset ja vastasi kysymyksiin, jotka koskivat vastausten teknistä käsittelyä.

Tilaisuus aloitettiin yhteisellä virkistävällä aamiaisella Unicafe Chemicumin Happikabinetissa. Henkilöstön pyynnöstä tulokset käytiin vielä kertaalleen läpi perusteellisesti keskustellen. Tämä vei suunniteltua enemmän aikaa, joten kokemuksemme mukaan ensimmäiseen esittelytilaisuuteen olisi kannattanut varata enemmän tilaa keskustelulle. Toisaalta uusintaesitys mahdollisti yhteisen keskustelun myös niille henkilöille, jotka eivät päässeet paikalle ensiesittelyyn.

Osallistujat jaettiin kolmeen 4-5 henkilön ryhmään, jotka pohtivat, mitkä ovat Kumpulan kampuskirjaston työyhteisön vahvuudet ja miten meidän on toimittava, että pystymme ne säilyttämään. Mietimme myös, mitkä asiat vaativat kehittämistä ja kuinka se on mahdollista tehdä. Kuka on vastuussa, miten paljon aikaa tarvitaan ja miten seuraamme, että kehittäminen toteutuu?

Ryhmät esittelivät työnsä tulokset. Lukuisista vahvuuksistamme tunnistimme tärkeimmiksi seuraavat:

  • meillä on erilaisia persoonallisuuksia hyvin suvaitseva ilmapiiri
  • olemme aidosti halukkaita yhdessä kehittämään yhteisöämme, palveluitamme ja esimerkiksi työyhteisön hyvinvointia
  • meillä kaikilla on paljon erilaista osaamista

Kehittämiskohteiksi valitsimme seuraavat kolme aluetta:

  • sisäisen organisaatiomme vastuiden ja työnjaon selkiyttäminen
  • varahenkilöjärjestelmän luominen
  • viikkopalaverikäytännöt sujuviksi

Tässä vaiheessa varaamamme aika alkoi loppua, joten päätimme jatkaa käsittelyä seuraavassa viikkopalaverissa. Silloin viimeistelimme työmme kehittämissuunnitelmaksi, johon kirjasimme sovitut toimenpiteet, vastuut, aikataulun ja seurantasuunnitelman. Tarkastelemme toimenpiteiden toteutumista kesäkuun 9. päivä pidettävässä seurantakokouksessamme.

Kirjoittaja:
Kaija Sipilä
Apulaiskirjastonjohtaja
Kumpulan kampuskirjasto

Ulla Neuvonen eläkkeelle 1.4.2010 lähtien

Miten elämäsi on muuttunut eläkkeelle jäämisen jälkeen?
Mentaalisesti erkaantuminen työstä on ollut nopeaa. Elämä järjestää niin että tyhjän tilan täyttävät yleensä uudet haasteet. Vaikkapa lumityöt nyt uutena liikuntamuotona.

Miten päädyit kirjastoon töihin? Oliko kyseessä määrätietoinen valinta vai ajauduitko alalle sattumien kautta kuten monelle on käynyt?
Kesken kemistin pätkätöitä ystäväni Helena Ranta soitti ja kysyi kiinnostaisiko minua informaatikon osa-aikainen virka hammaslääketieteen laitoksella. Menin tapaamaan kirjastonhoitaja Eeva Kihlbergiä ja professori Inkeri Rytömaata. He pestasivat minut, vaikka minulla ei ollut minkäänlaista kirjastokokemusta, koulutuksesta puhumattakaan. Kirjastonhoitaja otti koulutuksen vastuulleen. Onneksi hänellä oli rautainen ammattitaito, Helsingin yliopiston hyvä tuntemus ja alan kirjastojen kotimainen ja kansainvälinen verkosto hallussaan. Kouluttauduin työssä ja työn ohessa.

Työurasi on osunut ajanjaksoon jolloin kirjastoala on kehittynyt voimakkaasti ja varsinkin tietotekninen kehitys on muuttanut työnkuvaa paljon. Kokemuksesi tästä?
Tulin alalle juuri sopivassa vaiheessa. Hammaslääketieteen kirjastossa oli jo 1980-luvulla atk-pääte ja sillä voitiin tehdä tiedonhakuja Karolinskan MIC-palvelimelta. Alan bibliografiaa tallennettiin eräajoina Valtion tietokonekeskuksen koneelle. Heti työt aloitettuani lähdimme ostamaan kirjastolle ensimmäistä mikrotietokonetta, pian hankittiin CD-ROM lukija ja Medline-tietokanta levyillä. Asiakkaiden neuvonta koneellisessa tiedonhaussa alkoi. Siitä lähtien olemme tosiaan kokeneet tietotekniikan valtavia harppauksia, joihin on täytynyt ottaa kantaa ja toki myös kritisoida huonosti toimivia ratkaisuja. Olen yrittänyt pysytellä kehityksen kannoilla, mutta pakko on lopulta priorisoida keskeiset tehtävät ja jättää paljon asioita muiden huoleksi.

Entä kokemuksesi kirjastojen rakennemuutokseen liittyen?
Vaikea sanoa olisiko pitkä vääntö vai äkkirysäys parempi tapa organisaatiomuutosta tehtäessä. Ilmeistä on että kummassakin tapauksessa ennakkovalmistelut ovat alkutekijöissään silloin, kun uuden organisaation pitäisi käynnistyä. Runsaasti henkilötyövuosia on kulunut kaavioita piirrellen ja tilastoja tulkiten, mutta kirjastojen toiminta on organisaatiomallista riippumatta kiinni siitä, että henkilökunta tulee joka aamu töihin ja osaa työnsä. Muutosvaiheen ristiriitaiset määräykset ja tiedotuksen sekoilut vaativat henkilöstöltä lujaa itsetuntoa ja sitoutumista kirjastojen perustehtävään, tiedon välittämiseen ja asiakkaiden palveluun.

Urasi huippuhetkiä ja mieleenpainuvimpia muistoja?

Pohjoismaiset ja eurooppalaiset lääketieteellisten kirjastojen konferenssit ovat turvanneet ajan tasalla pysymisen silloinkin, kun aikaa liikeni huonosti alan kirjallisuuden seurantaan. Onnistuneet konferenssijärjestelyt Suomessa vuosina 1991 ja 2008 tiivistivät kauniisti kollegiaalista kotimaista yhteistyötä. Mutta oman tietopalvelutiimini dynaaminen kehittyminen viime vuosina on ehkä sittenkin ollut parasta. Vaikka he ovat vastuuta ottavia huippuammattilaisia, silti kaikki ovat huumorintajuisia ihmisiä jotka jakavat iloisesti tietonsa ja osaamisensa.

Olet ollut työssäsi kollegoiden arvostama ammattilainen. Mitkä ominaisuudet tai luonteenpiirteet ovat auttaneet olemaan työssäsi hyvä?
Olin vuosien kuluessa mukana erilaisissa työryhmissä ja huomasin niissä aina ottavani työntekijöiden edustajan roolin. Usein tietotekniikan mahdollisuudet ja kirjaston henkilöstön ahkeruus ovat olleet vastakkain. Käsityönä tehtäviä työtunteja ei ole välitetty laskea, jos koneellinen ratkaisu on vaikuttanut hankalalta. Minua on aina suututtanut ajatus kirjastoista ”halvan naistyövoiman” tyyssijana.

Mitä neuvoja antaisit alalle aikoville?
Kirjastotyö perustuu yhteistyöhön, siinä on myös sen palkitsevuus. Alalla vaaditaan paljon sosiaalisia taitoja ja toisten ihmisten aitoa kunnioittamista. Jos tuntuu siltä että työtovereista ei löydä mitään hyvää sanottavaa ja asiakkaat ovat vain vaivaksi, oma jaksaminen on jo alkanut rakoilla.

Mitä luit viimeksi?
Meneillään on Salman Rushdien Firenzen lumoojatar. Kumpulan lukupiirissä keskustelimme juuri yliopiston historian laitoksella työskentelevän Mirkka Lappalaisen tuotannosta

Tulevaisuudensuunnitelmiasi?
Tässä vaiheessa 4-vuotiaalla Tuulialla ja 2-vuotiaalla Oulalla on niihin paljonkin sanottavaa.
Ulla Neuvosen läksiäiskahvit juotiin Terkossa 11.12.2009, Kuva:Kristiina Ilvesviita

 

Kirjoittaja

Tiina Heino
Informaatikko
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Annikki Roos – Viikin kampuskirjaston johtaja

Annikki Roos - Viikin kampuskirjaston johtajaYTM Annikki Roos on 1.1.2010 alkaen Viikin kampuskirjaston johtaja. Seuraavassa tutustumme häneen lähemmin.

Kerro työhistoriastasi

Historiaa riittää… Kirjasto- ja tietopalvelutaustaa kolmeltakymmeneltä vuodelta. Pääasiassa tieteelliseltä puolelta, mutta musiikkikirjastotoimintaakin mahtuu alkutaipaleelle. On tutkimuslaitosta, Tilastokeskusta ja yliopistomaailmaa. Varmaan kaikkea olen tehnyt tällä sektorilla: asiakastyötä, hallintoa, kehittämistyötä, kouluttamista ja paljon muuta. Viimeisin työpaikkani oli Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksessa, jossa toimin kehittämispäällikkönä strategia- ja kehittämisyksikössä. Siinä työssä keskityttiin THL:n strategiatyöhön ja  johtamisen kehittämiseen sekä arviointiasioihin.

Visiosi Viikin kampuskirjaston tulevaisuudesta

Haa. Se on niin visionäärinen, että en uskalla sitä tähän vielä kirjoittaa… Joka tapauksessa kirjastossa toimitaan kampusta, yliopistoa ja yhteiskuntaa parhaiten palvelevalla tavalla.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Harrastan matkailua välillä Viikki-Sjundeå (Västra Nyland), kissankarvojen imurointia ja perheenjäsenten kyyditsemistä käsipalloharjoituksiin, piano- tai tanssitunneille. Pidän myös nukkumisesta ja olen valitettavan aamu-uninen. Tutkimuksen tekeminen kuuluu myös harrastuksiini.

Teksti:
Marja Moisio
Helsingin yliopiston kirjasto
Viikin kampuskirjasto
Kuvat:
Tove Roos

Kirjastourani vaiheita

Työskentelin Helsingin kaupunginkirjastossa vuosina 1968-1973. Vuodesta 1971 hoidin kirjastoamanuenssin virkaa laitoskirjasto-osastolla. Toimin kaikkien vanhainkotien kiertävänä kirjastonhoitajana ja kaksi vuotta Meilahden potilaskirjastossa. Kaupungin vanhainkodit ja Meilahden maanalaiset käytävät tulivat tutuiksi, mutta tämä ei ollut kuitenkaan minun juttuni.

Tilastokirjasto 1974-1991

Tilastokirjaston ajasta viimeiset kymmenen vuotta toimin kirjastonjohtajan sijaisena. Suoritin tietojenkäsittelyn kehittämisvastuuhenkilökoulutuksen Valtion koulutuskeskuksessa 1986-1987. Koulutuksen tuloksena tein tietojenkäsittelyn kokonaistutkimuksen omasta kirjastosta.

Valmistuin filosofian maisteriksi vuonna 1976 Helsingin yliopistosta. Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen laitoksella suoritin syventävät opinnot kirjastotieteessä ja informatiikassa vuonna 1991, vanha kirjastotutkinto oli vuodelta 1971. Sivulaudaturini tutkimus pohjautui Tilastokirjaston kehittämishankkeeseen, jossa olin soveltanut kehittävän työntutkimuksen teorioita. Tällöin tutustuin myös Heli Ahoseen, joka oli Tilastokeskuksessa koulutussuunnittelijana.

Tilastokirjasto oli yksi maamme tieteellisistä keskuskirjastoista ja osallistuin keskuskirjastojen ja tieteellisten kirjastojen johtajien kokouksiin säännöllisesti. Tilastokirjaston aikana osallistuin aktiivisesti myös pohjoismaisten tilastokirjastojen yhteistyöhön. Brightonin IFLA-kokouksessa vuonna 1987 esitelmöin  ListStat-tilastotietokannasta, jonka rakensimme pohjoismaisten tilastokirjastojen yhteistyönä. Tilastoalan koordinointi ja kehittäminen olivat Tilastokirjastossa omaa luokkaansa; siellä opin kokonaisajattelun ja järjestelmäkeskeisyyden alkeet. Osallistuin Pariisin IFLA-kokoukseen puhujana vuonna 1989 ja Helsingin IFLAn satelliittikokoukseen puhujana vuonna 1997, jolloin esitelmöin Viikin kampuskirjastosta. EUNIS 99 –kokouksessa, joka pidettiin Helsingissä, esitelmöin NOVA-yliopistosta.

Maatalouskirjasto 1991-1999

Jatkoin kehittävän työntutkimuksen soveltamista Maatalouskirjaston kehittämiseen ja suoritin sen pohjalta lisensiaatin tutkinnon työn ohessa vuonna 1998.

Kehitin Maatalouskirjaston ja myöhemmin Viikin tiedekirjaston organisaatiokulttuurin yliopiston uuden kampuspolitiikan mukaiseksi jo varhaisessa vaiheessa. Maatalouskirjasto oli myös keskuskirjasto, joten jatkoin kirjastojen valtakunnallista yhteistyötä. Uutena kuviona Maatalouskirjasto toi mukaan toimialanäkökulman. Valtakunnallisella tasolla se tarkoitti Matri-yhteistyön (maatalous, elintarvike, ravitsemus, kotitalous, ympäristö, maaseutu, metsä) perustamista vuonna 1993 maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Toimin myös maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa vuosina 1992-1998 opettajien ja muun henkilökunnan ryhmässä.

Toimialanäkökulma tarkoitti myös pohjoismaisen ja kansainvälisen kirjastoyhteistyön kehittämistä. Ensiksi mainittuun alueeseen liittyi Nova-yliopisto ja NovaGate-aihehakemisto. Rakensimme NovaGaten yhdessä pohjoismaisten NOVA-kirjastojen eli maatalouskirjastojen kanssa. Kansainvälinen FAO-yhteistyö merkitsi mm. kokouksia Roomassa ja Agris/Aglinet-yhteistyötä.

Olen ollut mukana kaikkiaan lähes 30 vuotta kotimaisessa kirjastoyhteistyössä: tieteellisten keskuskirjastojen johtajien ryhmässä vuodesta 1985 vuoteen 1998, tieteellisten kirjastojen johtajien ryhmässä vuodesta 1985 lähtien – se muuttui Suomen yliopistokirjastojen neuvostoksi vuonna 1996 – ja viimeksi neuvoston työvaliokunnassa vuodesta 2009. Lisäksi olen toiminut ahkerasti vuodesta 1974 lähtien Suomen tieteellisessä kirjastoseurassa, esimerkiksi neuvojien jaostossa 1980-luvulla ja seuran kansainvälisessä jaostossa (1995-2005) sekä sihteerinä että puheenjohtajana. Parhaillaan olen Karl-Erik Henrikssonin rahaston johtokunnan jäsen. Olen myös vaikuttanut KiBin johtokunnan jäsenenä vuosina 1983-1986, joka oli INAn edeltäjä.

Viikin tiedekirjasto 1999-2010

Viikin tiedekirjastossa tehtäväkseni tuli neljän tiedekuntakirjaston ja useiden laitoskirjastojen yhdistäminen yhdeksi kirjastoksi myös sisällöllisesti. Yhteisen kulttuurin ja yhteishengen luominen edellytti johtajalta määrätietoista otetta ja visiota suunnasta. ”Osakeyhtiömalli”, jossa rahoittajien kanssa käydään jatkuvaa vuoropuhelua, kasvatti Viikin tiedekirjastoa sekä organisaation kehittämisessä että suuntautumisessa kampuksen ja yliopiston ulkopuolisten alojen toimijoihin.

Viimeiset vuodet olen keskittynyt kirjastojen yhteisiin tehtäviin. Olen toiminut kirjastojen Kaiku-kehittäjänä vuodesta 2002 lähtien ja tehnyt yhteistyötä henkilöstön kouluttamisasioissa koulutussuunnittelija Sirkku Liukkosen työparina. Olen aktiivisesti toiminut yhden kirjaston mallin puolesta, joka astuu voimaan ensi vuoden alusta. Aktiivisuus tarkoittaa sitä, että olen osallistunut kaikkiin kehittämistyöryhmiin kirjaston hallintorakenteen uudistamiseksi kohti yhtenäistä mallia ja ylläpitänyt myönteistä ilmapiiriä käytännön työssä.

Olen toiminut aktiivisesti yliopiston kirjasto- ja tietopalvelutoimikunnassa vuodesta 1992 lähtien jäsenenä ja varapuheenjohtajana vuodesta 2000 lähtien. Olin myös kirjastojen kansainvälisen arvioinnin ohjausryhmän jäsen vuosina 2000 ja 2004. Lisäksi olen toiminut Helsingin yliopiston kirjastonjohtajien ryhmän jäsenenä vuodesta 1991 ja ryhmän varapuheenjohtajana vuodesta 2000 eteenpäin.

Viikin tiedekirjaston kehittäminen kampuksen tärkeäksi toimijaksi ja tiedeyhteisöjen tueksi on vaatinut paljon panostusta. Yksin ei kukaan saa mitään aikaan, vaan henkilökunta on saatava myös mukaan yhteisen vision jakajaksi. Myös päättäjien tuki on ensiarvoisen tärkeää.

Viikin tiedekirjaston yhteyteen organisoitiin Viikin opetuksen kehittämisyksikkö (VOK) vuosina 2000-2008, jonka perustajajäsen olin ja jonka ohjausryhmän jäsenenä toimin. Olen ollut mukana perustamassa ”Kampus ja kansalainen” –hanketta Viikin kampusneuvottelukunnan toimeksiannosta, jonka jäsen olen ollut kymmenen vuotta. Hanke tähtää siihen, että alueen asukkaat ja yliopistokampuksen toimijat tutustuisivat toistensa toimintaan ja edistäisivät yhteisöllisyyttä ja elinkeinoa. ”Kampus ja kansalainen” toimii sateenvarjona alueen muille järjestöille, joita ovat mm. asukasyhdistykset ja opiskelijajärjestöt.

Teksti:
Heli Myllys
Kirjastonjohtaja
Viikin tiedekirjasto

Glimtar ur mitt arbetsliv vid Helsingfors universitet

Min biblioteksbana började vid Helsingfors universitets genetiska institutionsbibliotek år 1970. Vid sidan av arbetet med min pro gradu avhandling hjälpte jag till med flyttningen av biblioteket och fick år 1971 vikariera Marita Rosengren som bibliotekarie då hon var moderskapsledig.

Då inledde jag min bibliotekarieutbildning och praktiserade på Medicinska centralbiblioteket, numera Terkko. Där blev jag lyckosamt moderskapsledighetsvikarie för informatikern Mariam Ginman och stannade i perioder under åren 1971-1974. Rådet för vetenskaplig information (Tinfo) beviljade mig ett stipendium för forskarstudier i England 1972-73. Det förutsatte att jag tog emot ett lektorat i biblioteksvetenskap och informatik vid Tammerfors universitet. Som medlem i Tinfo 1975-78 blev jag intresserad av bibliotekspolitik och övergripande frågor. Det ledde senare till anställning vid Nordiska samarbetsorganet för vetenskaplig information NORDINFO. Ytterligare ett moderskapsvikariat förde mig i slutet av år 1996 tillbaka till Helsingfors universitet, nämligen Raisa Iivonens vid veterinärmedicinska fakultetens bibliotek.

Inom universitetet har jag verkat som chef för veterinärmedicinska biblioteket tills vi år 2004 flyttade och blev en del av Vetenskapliga biblioteket i Vik, där jag varit servicechef till år 2009. Jag har haft glädjen att ha duktiga och inspirerande kolleger i bägge biblioteken och kundkretsen har känts bekant på grund av min bakgrund som naturvetare. Cirkeln sluts genom att jag avslutar mitt arbete i Vik med bl.a. ett intressant EU-projekt inom biologi.

Vid veterinärmedicinska biblioteket var det bl.a. stimulerande att introducera undervisning i informationssökning och integrera den i utbildningen både vid fakulteten och i fortbildningen för praktiserande veterinärer. Biblioteket tog tidigt initiativet till öppen publicering av fakultetens egna läromedel och handböcker i elektronisk form i nätet. Centrala informationskällor gjordes också tillgängliga i nätet för hela veterinärkåren tackvare ett konsortium mellan fakulteten, Eela  senare Evira och Veterinärförbundet. Fakulteten tog föredömligt med bibliotekets representanter i sina nämnder och arbetsgrupper, vilket också underlättat våra kontakter efter flyttningen till Vik. Samarbetet med veterinärbibliotekarier i ett virtuellt internationellt nätverk pågår lika aktivt i Vik.

Helsingfors universitets bibliotekssystem har erbjudit många givande uppgifter på vägen mot ett bibliotek. Det har känts angeläget att samarbeta kring val och anskaffning av elektroniska informationskällor samt  öppen vetenskaplig publicering och digitala arkiv. Arbetet i gruppen med uppgiften att inrätta en professur och utbildning i biblioteks- och informationsvetenskap vid universitetet lyckades inte. Det hade varit viktigt att kunna erbjuda utbildning och bedriva forskning på vårt område även i Helsingforsregionen.

Det har varit berikande att få verka inom olika sektorer av biblioteksområdet och jag rekommenderar det varmt. Tyngdpunkterna har varit utbildning, koordinering av samarbete, arbete utomlands och arbete vid Helsingfors universitet. Jag har fått utbilda många bibliotekarier och t.ex. påverka tillkomsten av en bibliotekarieutbildning vid Åbo Akademi. Jag har fått koordinera och också initiera nordiskt biblioteks- och projektsamarbete i NORDINFO. Detta har i sin tur lett till tjänstgöring som bibliotekarie och lärare utomlands i en annan kulturmiljö med utmanande omorganisationsprojekt och planering av biblioteksbyggnader. Slutligen har jag fått komma tillbaka till Helsingfors universitet, där jag valde att bli bibliotekarie och därifrån jag nu går i pension.

Text:
Teodora (Teddy) Oker-Blom
Chef för service
Vetenskapliga biblioteket i Vik

Keskitetyt kisailivat 7.12. Kisakalliossa

Vuoden alusta keskitettyyn kirjastohenkilöstöön kuuluvat kisailivat 7.12. Kisakalliossa. Ohjelmassa oli runsashappista vetreytystä kepeästi ulkosalla pelailemalla, hieman myöhemmin syvennyttiin tiukemmin lajiurheilujen saloihin (jousiammunta, curling ja kuntonyrkkeily) ja lopuksi saunottiin tai rentouduttiin. Aivan aluksi oli tietysti kiltisti kuunneltu konsulttia.

Ottamieni valokuvienkin perusteella Kisakalliossa oli jopa hauskaa!

















Teksti:
Jussi Omaheimo
Verkkotoimittaja
kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Kuvat:
Jussi Omaheimo ja Tiina Äärilä

Kirjastonhoitaja Rauha Sorsa kertoo kirjastouransa vaiheista

Urani alku Tieteellisten seurain kirjastossa

Tieteellisten seurain kirjasto oli vuonna 1931 muuttanut Kasarmikatu 24:stä, ”Pöllölästä”, Säätytaloon – jonka virallinen nimi tuolloin oli Tieteellisten seurojen talo. Talon korkeisiin huoneisiin oli tehty välipohjat, jotka olivat läpinäkyviä ritilöitä. Talossa oli ahdasta, koska siellä oli jo 7000 hyllymetriä pääasiassa kausijulkaisuja. Ne oli saatu suomalaisten tieteellisten seurojen vaihtoina.

Aloitin kirjastossa harjoittelijana eläintieteen pro gradu –työn ollessa tekeillä. Ensimmäisiä tehtäviä oli hyllyttäminen ja kokoelmien erikoislaatuisen hyllyjärjestyksen opettelu.  Aineistot oli järjestetty periaatteessa seuroittain. Perehdyin erilaisiin kirjastotehtäviin ja työskentelin mm. lainaustoimistossa. Loppuvuodesta 1969 suoritin tieteellisten kirjastojen virkatutkinnon kurssisarjan ja seuraavan vuoden alussa tutkintoon tarvittavat kielikokeet.  Vuonna 1971 valmistuin filosofian maisteriksi.

Varsinainen kirjastotyö alkoi keväällä 1970, kun työparikseni ja tutorikseni tuli kirjastonhoitaja Doris Lindblad. Työ kirjastossa oli itsenäistä, mutta pareittainkin työskenneltiin. [Haastattelija tarkisti jälkeenpäin Sisko Hyvämäen artikkelista Kirjastoilla on kohtalonsa, että 1960-70 –lukujen taitteessa Tieteellisten seurain kirjastossa oli seitsemän kirjastoammatillista tointa ja heidän lisäkseen tarpeen ja varojen mukaan palkattuja kirjastoapulaisia. Vakinaista henkilökuntaa julkaisuvarasto ja huoltohenkilökunta mukaan lukien oli yhteensä 20.]

Doris Lindblad opetti minulle luettelointia ja perehdytti minut AACR-sääntöihin (Anglo-American Cataloging Rules). Ensi töiksemme luetteloimme takautuvasti Suomen Biologian Seura Vanamon kirjaston. Jatkoimme Säätytalon seurojen sarjajulkaisujen analysoinnilla. Sen jälkeen siirryimme luonnontieteellisten ja yleistieteellisten seurojen uusien hankintojen keskitettyyn luettelointiin. Aloitimme samanaikaisesti systemaattisen kortiston tekemisen. Laadin kirjastolle oman UDK-sovelluksen, joka oli kevennetty versio suomalaisesta UDK-laitoksesta. Sen numerovalikoima vastasi Tieteellisten seurain kirjaston kokoelmien sisältöä.

Kirjaston aineisto oli monikielistä ja sen luettelointi vaativaa. Kun SFF:n (Societas pro Fauna et Flora Fennica) venäläiset monografiat tulivat luetteloitavikseni ja kuvailtavikseni, jouduin opettelemaan uuden kielen, venäjän. Peruskielitaidon, ruotsin, englannin, saksan ja jo mainitun venäjän lisäksi opiskelin myöhemmin lisää minulle uusia kieliä television kielikurssien tuella: italiaa, espanjaa, ranskaa, viroa ym. Luettelointityössä myös passiivisesta kielitaidosta on paljon apua.

Kun Tieteellisten seurain kirjaston kokoelmia 1970-luvun loppupuolella alettiin karsia, laadin mm. Suomen yliopistokirjastoille 45-sivuisen tarjousluettelon. Kirjaston lakkauttamisen jälkeen sen luonnontieteellisistä kokoelmista muodostettiin Helsingin yliopiston kirjaston luonnontieteellinen osasto, joka vuonna 1979 sai tilat Auratalosta Meilahdesta.

Kortistoista tietokantoihin: yliopiston Luonnontieteiden kirjaston aika

Auratalossa…

Atk-aika oli tulossa. Finuc-S -luettelon eli Suomen tieteellisiin kirjastoihin tulevien ulkomaisten kausijulkaisujen yhteisluettelon julkaiseminen alkoi. Auratalossa ilmoitimme ensi töiksemme ryhmätyönä kirjaston kausijulkaisut bibliografiselle osastolle Finuc-S:ään. Kun Helsingin yliopiston kirjaston bibliografinen osasto sijaitsi samassa talossa kuin Luonnontieteiden kirjasto, sen kanssa tuli tehtyä muutenkin yhteistyötä. Listasin heille Luonnontieteiden kirjastosta löytyvät kotimaiset lintutieteelliset lehdet. Ilmeni, että paria alueellista ornitologista lehteä ei löytynyt kansalliskokoelmasta.

Hakeuduin bibliografiselle osastolle viransijaiseksi ja luetteloin kansallisbibliografiaa/Fennicaa vajaan vuoden. Perehdyin suomalaisten luettelointisääntöjen tarkimpaan tasoon ja ensimmäiseen suomenkieliseen MARC-formaattiin. Kansallisbibliografian toimittaminen oli juuri automatisoitu.

Bibliografinen osasto alkoi lahjoittaa Luonnontieteiden kirjastolle kaksoiskappaleistaan luonnontieteellisiä kirjoja. Palattuani takaisin Luonnontieteiden kirjastoon päätehtäväkseni muodostui uusien erillisteosten luettelointi ja luokittaminen. Projektiluontoisesti käsittelin myös lahjoituskokoelmia. Näitä olivat esimerkiksi HYK:n vanhat luonnontieteelliset käsikirjat, Neuvostoliiton Tiede- ja Kulttuurikeskuksen lahjoittamat monografiat (20 hm) ja saksankieliset väitöskirjat postilakon aikaan. Kausijulkaisujen luettelointivastuu siirtyi Kalevi Valovirralle työtoverini Doriksen kuoleman jälkeen.

Aurataloon muuton yhteydessä kokoelmat järjestettiin uudelleen: seurojen kokoelmat katkaistiin ja ne sijoitettiin kellariin, mutta uudet hankinnat järjestettiin UDK:n mukaan avokokoelmaan aiheenmukaisesti eri huoneisiin. Laadin luettelon uusista signumeista eli paikanmerkeistä, joita oli n. satakunta. 1980-luvun alkupuolella luettelointi Luonnontieteiden kirjastossa jatkui vielä perinteisin menetelmin: kirjoituskoneella luetteloitiin vahaksille, joista sitten kopioitiin luettelointikortteja sekä kirjaston omiin että yhteisluettelon tarpeisiin.

Atk-aika oli tulossa myös Luonnontieteiden kirjastoon. Vuonna 1986 luovuin luettelokorttien kirjoittamisesta ja siirryin luetteloimaan lomakkeille, joiden tiedot uusi atk-kirjoittaja siirsi TKAY:n (Tieteellisten kirjastojen atk-yksikkö) tietokantaan.

Koska Auratalon vuokrasopimus alkoi loppua, kirjasto siirtyi vuonna 1987 yhdessä bibliografisen osaston ja laskentakeskuksen kanssa Vallilan Teollisuuskadulla sijaitsevaan kiinteistöön.

… ja Vallilassa

Vallilassa kirjasto sai oman näyttöpäätteen asiakkaiden käyttöön. Perustettiin Sieppo-näyttöluettelo ja Sieppo-tietokannat. Luetteloimani ja luokittamani kirjat päätyivät Sieppo Kirjat –alatietokantaan. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Helsingin yliopiston kirjastolaitokselle hankittiin ensimmäinen yhteinen kirjastojärjestelmä VTLS (Virginia Tech Library System). Se toi tietokoneet luetteloijien työpöydille. Tästä lähtien luetteloija hoiti myös atk-kirjoittamisen ja päivitti HY-kirjastojen yhteistä kokoelmatietokanta Helkaa, hieman myöhemmin myös Suomen yliopistokirjastojen yhteistietokantaa Lindaa.

Uudet tietokannat korvasivat kirjastojen omat kortistot ja atk-järjestelmät, Siepon sekä entiset yhteisluettelot, joihin olin osallistunut (Suomen tieteellisten kirjastojen yhteisluettelo, matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan yhteiskortisto, H4+Hm –filmikorttiluettelot, Neuvostoliittoinstituutin yhteiskortisto, Finuc-ISBN –listat). Luettelot muuttuivat yksinomaan elektronisiksi eikä tietokannoista enää tehty paperi- tai muunmuotoisia tulosteita.

Luettelointitekniikan muutos aiheutti suuren konversiotarpeen, kun vanhanmuotoisten luetteloiden tiedot tuli siirtää uusiin tietokantoihin. Nyt elettiin tietotekniikan armoilla. Säännöt, formaatit ja muu ohjeistus muuttuivat jatkuvasti. Myös kotimaisista luettelointisäännöistä tehtiin laajennettuja painoksia. Tietotekniikan kehitys 1990-luvun loppupuolella toi kirjastoon uudenlaiset graafiset tietokoneet Windows-ohjelmineen ja Internet-yhteyksineen – tosin Luonnontieteiden kirjastossa vain tietopalvelun ja asiakaspalvelun käyttöön. Kirjastolle luotiin ensimmäiset kotisivut tiikerin kuvineen. Kokoelmatietokannat Helka ja Linda linkitettiin kotisivulle.

Elektronisen kirjaston syntyminen etenkin kausijulkaisuissa (e-lehdet) vähensi osaltaan painettujen kokoelmien merkitystä. Tämä yhdessä tietoteknisen kehityksen kanssa johti kokoelmien karsimiseen ja kirjastojen yhdistämiseen entistä suuremmiksi yksiköiksi ja siten omalta osaltaan kirjastolaitoksen rakennemuutokseen. Kirjastoja liitettiin yhteen ja niinpä Luonnontieteiden kirjasto – vuodesta 1995 alkaen matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tiedekuntakirjasto – yhdistettiin Maatalous- ja Metsäkirjaston kanssa Viikin tiedekirjastoksi vuonna 1999.

Luonnontieteelliset kokoelmat muutettiin vielä kolmannen kerran, nyt Vallilasta Viikkiin, karsittiin ja yhdistettiin muihin kokoelmiin. Samalla eksaktien tieteiden ja geotieteiden julkaisut erotettiin lähetettäviksi valmistumassa olevaan Kumpulan tiedekirjastoon.

Viikin tiedekirjaston aika

Viikki toi minut 2000-luvulle. Työskentely Viikissä on merkinnyt uusien tietoteknisten laitteiden haltuunottoa, mikä on ollut antoisaa. Aiemmin käytössä oli vain luettelointipääte. Luettelointia olen oppinut paljon lisää. On tullut uudenlaisia aineistoja, kuten CD-ROM –levyt,  e-aineistot ja vuonna 2001 VTLS:n tilalle kirjastojärjestelmä Voyager. Luetteloinnin tiedonhaun välineet ovat kehittyneet niin, että koko maailman tietokannat ovat käytettävissä. Tiedonvälityksen apuna on maailmanlaajuinen tietoverkko, Word ja sähköposti. Kaikesta tästä on kuitenkin ollut seurauksena työn tehokkuuden lasku. Samaan suuntaan vaikuttaa isojen organisaatioiden hallinnon paisuminen. Mutta se, mikä kautta vuosien on pysynyt samana, on luettelointityön ydin: tietoaineiston kuvailu.

Haastattelija ja muistiinmerkitsijä:

Eeva-Liisa Viitala

Viikin tiedekirjasto

Linnut, kasvit, puut! – Kirjastonhoitaja Rauha Sorsa eläkkeelle

Kuva: Tuula Huuskonen

Marraskuun 5. päivänä Viikin tiedekirjastossa vietettiin 40-vuotisen kirjastouran tehneen kirjastonhoitaja Rauha Sorsan läksiäisiä. Haastattelin häntä edellisenä päivänä, kun työpöytä oli jo puhdas ja tuntui mukavalta syventyä Rauhan Tieteellisen seurain kirjastosta vuonna 1969 alkaneisiin kirjastotyövuosiin.

Neljäänkymmeneen vuoteen sisältyy paljon muisteltavaa ja kiinnostavaa kuultavaa. Ajan mukana tapahtunut kehitys ja muutokset kirjastotyössä, työmenetelmissä ja –välineissä sekä kokoelmien ja kirjastoyksiköiden vaiheet heräsivät eloon kaikki tapahtumat omakohtaisesti kokeneen Rauhan kertomana. Kuluneina vuosina sisällönkuvailu ja luettelointi ovat olleet hänen pääasialliset tehtävänsä. Niihin hän syventyi jo Tieteellisten seurain kirjastossa. Aika Viikin tiedekirjastossa oli omistettu luetteloinnille.

Rauhan työura kokonaisuudessaan liittyy Tieteellisten seurain kirjaston kokoelmien ja sen seuraajien kohtaloihin. Niitä seurataan Muurahaiskorennon mukana Verkkarin tässä numerossa.

Lue Rauhan haastattelu kokonaisuudessaan.

Keskustelutuokiomme lopuksi puhuimme kirjastoammatin hyvistä ja huonoista puolista. Rauhan alkuperäisenä aikomuksena oli ryhtyä biologian ja maantiedon opettajaksi. Hän totesi, että kirjastonhoitajan työ on helpompaa kuin opettajan, mutta siinä joutuu liikaa istumaan paikoillaan eikä palkkauskaan ole parhaasta päästä. Rauha totesi työn kyllä sopineen hänelle ja hän voi sanoa viihtyneensä ammatissaan. Vapaa-ajallaan Rauha on harrastanut monipuolista liikuntaa, ulkoilua, hiihtoa ja uintia. Luonto ja etenkin metsä sekä metsässä liikkuminen ovat Rauhalle tärkeitä, samoin luonnon tarkkailu. Kesälomillaan hän on autoillut pitkin Suomea ja Skandinaviaa ja matkaillut muillakin tavoilla – aina Amerikkaa myöten. Osallistuminen luonnontieteellisten seurojen retkille on ollut antoisaa. ”Linnut, kasvit, puut” – näin Rauha tiivisti luontoharrastuksensa mielenkiintoisimmat kohteet.

Toivomme ihania eläkepäiviä sinulle, Rauha!

Kuva: Jari Laine

Haastattelu ja teksti:
Eeva-Liisa Viitala
Viikin tiedekirjasto

Kunniamerkkejä kirjastolaisille

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari, myönsi 6.12.2009 ansioituneille Suomen kansalaisille kunniamerkkejä. Helsingin yliopiston kirjaston työntekijöistä kunniamerkit saivat:

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali
Saar, Riikka, kirjastoamanuenssi, Helsinki

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein
Kosonen, Marja Leena Anneli, osastosihteeri, Helsinki

Suomen leijonan ritarimerkki
Päiväläinen, Mauri Ilkka-Tapio, kirjastonhoitaja, Helsinki

Mary Hatch pelastuu taas – mutta miten käy muiden kirjastonhoitajien tv-ssä?

Joulun aikaan voi antaa itsellensä luvan seurata tv:stä muutakin kuin ajankohtaisohjelmia ja luontodokumentteja. Viihdyttävät draamasarjat ja elokuvat ovat täynnä kuvauksia lääkäreistä, lakimiehistä ja monen sortin poliiseista. Mutta kyllä sieltä telsusta muutama kirjastoihminenkin löytyy.
Kuva:
Joulukuusen kimmeltäessä voi asettua katselemaan aina yhtä ihanaa Frank Capran jouluklassikkoa, tiedättehän elokuvan, jossa päähenkilö saa tilaisuuden nähdä miltä kotikaupunki näyttäisi ilman tämän – ei sittenkään niin vaatimatonta – kontribuutiota. Itseäni tässä elokuvassa on aina eniten liikuttanut Mary Hatchin kohtalo: naisparasta on tulla kirjastonhoitaja – AUTS! Kauhunäky Marysta pelokkaana silmälasipäisenä Pottervillen kaupungin kirjastonhoitajana saa viimein sankari George Baileyn vakuuttuneeksi elämänsä merkityksestä. Ja niin Bedford Fallsin kaupunki pelastuu ja vanha enkeli saa siipensä!

Australialaisesta kirjastoon sijoittuvasta komediasarjasta kohistiin alan lehdissä jo etukäteen, että nyt nutturat nurkkaan, täältä tulee jotain uutta. Mutta ei se minua oikein naurattanut, koska sarjan henkilögalleria nuorten ja vähän vanhempienkin miesten perään kuolaavasta naisjohtajasta nyhveröihin miespuolisiin työntekijöihin on nähty jo moneen kertaan vastaavissa kouluun tms. sijoittuvissa sarjoissa.

Ruotsalainen siirtolaisenemmistöiseen lähiöön sijoittuva nukkeanimaatio ”Wollah Wollah” on piristävästi epäkorrekti joka suuntaan. Henkilöitä on vain muutama, joten on ”hienoa” että kirjastonhoitaja Mårten on yksi heistä. Tästähän voisi päätellä että naapurimaamme lähikirjastoilla on suuri merkitys siirtolaisten kotouttamisessa. Mårten kärsii tietysti kaikista mahdollisista estoista, angsteista ja allergioista ja on täysin rempseän naisopettajan vietävissä. Eikä Mårtenissa ole minkäänlaista portinvartijan vikaa, vaan wannabegangstat Hassan ja Ali käyttävät kirjastoa ihan omin päin…

Kovin kaupunginkirjastopainotteista on viihdemedian kirjastohahmosto.  Marja Wideniuksen Kreodissa ilmestynyneestä artikkelista voit lukea aiheesta lisää.

Rakas Joulupukki, etkö toisi meille leffan tai tv-sarjan, joka sijoittuisi monitieteiseen tiedekirjastoon? Sen päähenkilöt olisivat sanavalmiita ja nokkelia kirjastoalan ammattilaisia, jotka loihtisivat tiedeyhteisöön sellaisen informaation metadatahighwayn että laman syövereissä kyntävä kehysyliopisto ampaisisi uuteen nousuun..

Tai antaa olla Pukki – me tehdäänkin se itse!

Teksti:
Leena Huovinen
Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjasto

Keskitettyihin hankinta- ja metadatapalveluihin tulijat ryhmiytyvät ja suunnittelevat

Ihan pieni sali ei riittänyt, kun vuonna 2010 toimintansa aloittavaan hankinta- ja metadatapalvelut -yksikköön tulijat kokoontuvat 22. syyskuuta. Ennen yhteisen toiminnan suunnittelutyön aloittamista oli tärkeää päästä tutustumaan ja nähdä koko upea yli 30 hengen porukka, jonka saaminen samaan ryhmäkuvaan vaati pienoista sovittelua.

Vaikka kaikki tulevat yksikköläiset ovat työskennelleet Helsingin yliopiston kirjastolaitoksen piirissä tietoaineistojen hankintaan, luettelointiin ja käyttöön saattamiseen liittyvissä tehtävissä eri kirjastoissa, emme kaikki vielä entuudestaan tunteneet toisiamme.

Tutustumisen lisäksi päivän idea ja sisältö oli jakaa ajatuksia ja kokemuksia tilanteesta työpaikalla nyt sekä kerätä voimia ja ideoita alkaneen syksyn työskentelyä ja uutta työyhteisöä ajatellen. Tämän Kuuntelun paikka -teeman parissa päivän ohjelmaa johdatteli organisaatiokonsultti Anna-Maija Kajanoja Emma Palvelut Oy:stä.

Päivän yhteisen työskentelyn ensimmäistä vaihetta voi kuvata yhteisölliseksi ääneen ajatteluksi ja kokemusten jakamiseksi. Kerroimme toisillemme millaisia asioita olemme viime aikoina kohdanneet ja kokeneet työssämme nyt, muutoksen kynnyksellä ja keskellä ja miten ne kaikki askarruttavat meitä henkilökohtaisesti. Toimme esille omia kokemuksia, mielikuvia ja ajatuksia. Toisten puhetta kuunnellessa kuuntelimme samalla, mitä ajatuksia ja tuntemuksia ne meissä itsessämme virittivät. Oli arvokasta antaa omat ajatukset niihin liittyvät tunnot julki toisten kuultaviksi ja edelleen assosioitaviksi. Näin kokosimme henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvan näytteen sen hetkisestä todellisuudesta työyhteisöissä.

Päivän työskentely jatkui kuudessa 5-6 hengen pienryhmässä, joissa ryhmän jäsenten tehtävänä oli paitsi tutustua toisiinsa, myös tunnistaa isossa ryhmässä esille nousseesta materiaalista pienryhmän mielestä 1 – 3 keskeisintä teemaa ja kiteyttää valitut teemat kuvaksi ja/tai muutamaksi lauseeksi.

Esiin nostetuista teemoista keskusteltiin ensin yhteisesti isossa ryhmässä, sitten pienryhmissä. Monia askarrutti uhka töiden yksipuolistumisesta. Murhetta välittömän yhteyden katkeamisesta asiakkaaseen kannettiin niin ikään. Myös muutoksen tiukka aikataulu, ja siihen liittyen omat keskeneräiset työt, jotka jäisivät kampuskirjaston tehtäviksi, sekä tiedon ja osaamisen siirtäminen huolestuttivat.  Yhteisten tilojen puuttuminen välivuosina 2010-2012 koettiin myös vähän ongelmalliseksi. Miten voi orientoitua ja identifioitua uuteen työyhteisöön, kun työskentelee enimmäkseen siinä työyhteisössä, jolle oikeastaan pitäisi jo heittää hyvästejä?

Toisaalta mahdollisuuksina nähtiin esimerkiksi  tilaisuus erikoistua ja syventää omaa osaamistaan, mikä parhaimmillaan antaa mahdollisuuden entistä luovempaan työotteeseen ja usean osaajan toisiaan tukevaan yhdessä oppimiseen. Nähtiin myös mahdollisuus selkiyttää pirstaleista toimenkuvaa ja siten helpottaa työtä. Mahdollisuuksia on myös uuden oppimiseen. Esimerkiksi e-kirjojen maailma on moninainen ja jatkuvasti kasvava tarjoten mielenkiintoisia uusia näkymiä kirjastotyöhön.
Lopuksi ideoitiin ja koottiin toimenpiteitä hyvän muutosmatkan takaamista varten ja sovittiin miten ideoita kehitellään ja toteutetaan. Päivän aikana nousi esiin lukuisia kysymyksiä ja asioita, joihin täytyy etsiä vastauksia ja ratkaisuja.

Tilaisuudesta on runsas kuukausi. Toiminnan suunnittelu on jatkunut erilaisissa ryhmissä. Jokainen tuleva yksikköläinen osallistuu ainakin yhden suunnitteluryhmän toimintaan.

Seuraava yhteinen kokoontuminenkin on ihan pian. Tällöin katsotaan yhdessä mitä lokakuussa ahkerasti työskennelleet suunnitteluryhmät ovat saaneet aikaan ja kerätään uutta evästystä jatkotyöskentelylle.

Kirjoittajat:
Anneli Partanen
palvelupäällikkö
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Eeva Peltonen
Kirjastonhoitaja
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Kuvat:
Sirkku Liukkonen
Anna-Maija Kajanoja

Luomutiedon lähteillä

viikki_logo

Maatalouskirjasto (1930-1999) innosti luonnonmukaisen viljelyn pioneereja jo 40 vuotta sitten.

Maatalouskirjastossa vuosina 1967-1986 kirjastoamanuenssina työskennellyt Anja Alanko kertoi tätä artikkeliani varten työuraansa liittyviä muistoja 1960, -70 ja -80 –luvuilta. Hän kuvaili, kuinka kirjaston monipuoliset aineistot, työyhteisö ja etenkin nuoret, vaihtoehtoisista viljelytavoista kiinnostuneet opiskelija-asiakkaat yhdessä aiheesta innostuneiden kirjaston työntekijöiden kanssa synnyttivät ilmapiirin, jonka vaikutukset ovat olleet kauaskantoiset. 1970-luvun alussa luonnonmukainen viljely ja maatalouden vaihtoehtoiset menetelmät olivat Suomessa jotain aivan uutta ja yliopistolla niihin suhtauduttiin kriittisesti.

Anja Alanko painotti kaikkien osatekijöiden suopeutta yhteistyölle, jonka ilmentymiä olivat mm. vaihtoehtoisen viljelyn opintopiiri ja julkaisun yhteinen tuottaminen samasta aiheesta. Opintopiirissä mukana olleista tunnetuimpia nimiä on varmaankin nykyinen EU-parlamentaarikko Heidi Hautala. Muita Alangon mainitsemia toimintaan osallistuneita olivat esimerkiksi nykyään FAO:ssa ilmastontutkijana työskentelevä MMT Marja-Liisa Tapio-Biström, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin palveluksessa oleva luomuviljelyn asiantuntija, erikoissuunnittelija Jukka Rajala, Organic Food Finland –luomuvientirenkaan vetäjänä toimiva Erkki Pöytäniemi sekä Frantsilan Luomuyrttitilan lähes 30 vuotta sitten puolisonsa kanssa perustanut Virpi Raipala-Cormier.

Viikissä virinneeseen luomutoimintaan tuli mukaan henkilöitä yliopiston ulkopuoleltakin. Heistä mainittakoon luonnonmukaisen viljelyn ja puutarhanhoidon tutkijana ja edistäjänä monen muun asian ohella tunnettu Toivo Rautavaara. Viikissä luennoitiin Suomen maatalouden tulevaisuudesta ja julkaistiin aiheesta monisteita. Vuonna 1981 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan luonnonmukaisesta viljelystä kiinnostuneet henkilöt perustivat Elävä maa ry:n.

Erikoisluetteloita ja etäispalvelua

Anja Alanko kertoi kirjastossa tehdystä työstä eri aihealueiden aineistojen erikoisluetteloiden laatimiseksi ja niiden lähettämiseksi eteenpäin viljelijöille ja esimerkiksi maatalousneuvojille ja –opettajille maan eri puolille. Erikoisluetteloita tehtiin tietenkin myös vaihtoehtoisesta viljelystä.

Julkaisuun Helsingin yliopiston maatalouskirjasto 1930-1980, historiaa ja nykypäivää, sisältyy MMT Elsi Ettalan (Maatalouden tutkimuskeskus, Pohjois-Savon koeasema, Maaninka) kirjoittama artikkeli Maatalouskirjasto etäiskäyttäjän kannalta. Siinä hän toteaa: ”Maatalouskirjaston etäispalvelu on toki arvokasta muillekin kuin tutkimusväelle. Maatalousneuvonta ja –opetus samoin kuin yksityiset viljelijät tarvitsevat uusinta tietoa ja voivat sitä maatalouskirjastosta saada. Maatalouskirjaston etäispalvelu onkin ollut omalta osaltaan edesauttamassa maatalouden kehitystä.” (s. 31-32)

lahete

Mainittuun julkaisuun Anja Alanko on kirjoittanut Maatalouskirjaston kaukopalvelusta. Siinähän paikallisista aineistoista etäällä oleva asiakas asioi oman työ- tai asuinpaikkansa kirjaston kanssa. Se toteuttaa toimeksiannot ja välittää tarvitut tietoaineistot muista kirjastoista, joten kyseessä ei ole täysin sama asia kuin ”etäispalvelussa”. Alangon mukaan kaukolainoja on lähetetty yksityishenkilöille suoraankin ja ”näin myös maaseudulla asuvien viljelijöiden palveleminen sujuu joustavalla tavalla”. Hän kertoo keskuskirjastotehtävien myötä laajentuneesta kaukopalvelutoiminnasta, jota on entisestään lisännyt ”tietokonepohjaisen informaatiopalvelun käyttöönotto”. Kirjaston kokoelmat ovat olleet erittäin kattavat, sillä ”maatalouskirjasto toimii myös kaukolainoja tilaavana kirjastona, mutta omien tilausten määrä on vaatimaton verrattuna siihen määrään, mitä kirjastolta tilataan”.

biodyn1

Alangon artikkelista saamme tietää, että kaukopalvelun työvälineinä on käytetty mm. kaukokirjoitinta ja tilausten paikantamiseen pohjoismaisten maatalouskirjastojen ”List Agr” –yhteisluetteloa. Pohjoismaiden ulkopuolelle suuntautuvaa yhteistyötä on tehty maatalouskirjastojen kansainvälisen yhdistyksen perustamassa AGLINET (Agricultural Libraries´ Network) –verkostossa, jonka tarkoitukseksi Alanko mainitsee   maailman maatalouskirjastojen yhteistyön ja erityisesti kaukolainojen välitystoiminnan parantamisen. Alanko huomauttaa, että Maatalouskirjaston käsittelemien tilausmäärien koko ajan lisääntyessä kansainvälisen kaukopalvelun kehittämistä on hidastanut maatalouskirjaston liian vähäinen kaukopalveluhenkilökunta. (s. 12-13)

biodyn2

On kiinnostavaa huomata, miten tehokkaasti Maatalouskirjasto alojensa keskuskirjastona on palvellut pääkaupunkiseudun ulkopuolisia tiedon tarvitsijoita aikana, jolloin kirjastojen tietotekniikka otti vasta ensimmäisiä askeliaan. Elsi Ettala, jonka mukaan etäispalvelu ”toimii niin moitteettomasti, että ainoaksi ongelmaksi tavallisesti jää se, mistä tietää, mitä tilaisi”, kirjoittaa kokemaansa pulmaan liittyen: [Erikoisluetteloiden laatimisen lisäksi] ”- – on maatalouskirjasto kokeillut tietokonehakusysteemiä. Olen kokeillut sitä ja vaikeudeksi olen kokenut oikeiden hakusanojen löytämisen, jotta rajaus sattuisi kyseisen ongelman ytimeen. Ilmeisesti siinä päästään hyviin tuloksiin käyttötottumuksen lisääntyessä.” (s. 31)

Lähikäyttäjän puheenvuoro

Anja Alankoa haastatellessani kävi ilmi, että Maatalouskirjastoon hankittiin luonnonmukaista viljelyä käsittelevää aineistoa monipuolisesti, kirjoja ja lehtiä. Jo 1970-luvulla Maatalouskirjastoon tulleita kausijulkaisuja olivat mm. tanskalainen Tidsskrift for biodynamisk jordbrug, saksalainen Lebendige Erde, amerikkalainen Bio-dynamics ja suomalainen Demeter. Esimerkkeinä yli 30 vuotta sitten ilmestyneistä, Maatalouskirjaston kokoelmiin kuuluneista vaihtoehtoisia viljelymenetelmiä käsitelleistä kirjoista mainittakoon muutamia: Alwin Seifert: Gärtnern ohne gift (München, 1967), M. Müller: Praktische Anleitung zum organisch-biologischen Gartenbau (Grosshöchstetten, 1970), Catharine Osgood Foster: The organic gardener (New York, 1972), Henning E. Segerros: Giftfria grönsaker (Stockholm, 1973), ja Kjell Arman: Biodynaaminen viljely (Helsinki, 1973).

Edellä mainitsemaani Maatalouskirjaston 50-vuotispäivän kunniaksi koottuun julkaisuun sisältyy puutarhatieteen vt. professorin Erkki Kaukovirran artikkeli Maatalouskirjasto ja lähikäyttäjä. Siitä saamme käsityksen siitä, miten Maatalouskirjasto toi uuden aineistonsa esille ja käyttäjien ulottuville puuttumatta nyt siihen, mistä kirjaston aihealueesta on kyse.

Kaukovirran mukaan kirjastossa käyvällä tutkijalla on päällimmäisenä mielessä ”uusimman tiedon etsintä ja saaminen”. Hän tarkastelee kirjoituksessaan Maatalouskirjaston palveluja tästä näkökulmasta ja mainitsee kokoelmista tärkeimpinä uuden tiedon lähteinä aikakaus- ja bibliografiset julkaisut. Hän toteaa kuitenkin usein turvautuvansa myös kaukopalvelun apuun, jolle hän antaa tunnustusta nopeudesta. Mutta: ”Lähikäyttäjän harras toivomus on, että maatalouskirjasto saisi nykyistä enemmän määrärahoja aikakausjulkaisujen hankkimiseen. Sama tietysti koskee myös kirjakokoelmien uushankintoja, joskaan niillä ei käsittääkseni uusimman tiedon välittäjänä ole samaa asemaa kuin aikakausjulkaisuilla”. (s. 25)

Kaukovirta on havainnut kirjaston aikakaus- ja bibliografisten julkaisujen kokoelmien lukutilojen olevan usein täynnä. Tilannetta helpottaa kuitenkin ”kirjaston joustava jäljennepalvelu”. Kirjasto toimittaa tilausten mukaan kiertoon kopioita kirjastoon tulevien lehtien sisällysluetteloista, joista ”voi oman työpöytänsä ääressä valita tarvitsemansa materiaalin”, vaikka ”sisällysluetteloiden kopioiden kierto on vain kalpea korvike menneinä vuosina käytössä olleelle julkaisujen kierrolle”. Kaukovirta myöntää aikakauslehtikierron loppumisen jälkeen kirjallisuuden seuraamisessaan tapahtuneen ”löystymistä”, mutta toteaa kuitenkin, että uudemmat palvelumuodot täyttävät tehtävänsä yhtä hyvin kuin entisetkin. Nyt tarvitaan käyttäjältä vain enemmän aktiivisuutta kuin ennen.

Uusimman tiedon löytäminen mahdollistuu myös kirjaston laatimien uutuusluetteloiden avulla. Jo ennen niiden ilmestymistä uutuudet tulevat esille lainaustoimistoon. Kaukovirta kirjoittaa: ” – – lähikäyttäjänä arvostan kyseistä palvelumuotoa erittäin suuresti. Usein olen esillepantujen uutuushankintojen joukosta löytänyt avun hyvinkin ajankohtaiseen lähdeaineiston tarpeeseen. Täytyy olla todella tulenpalava kiire, jotta kulkisin uutuuksia esittelevien vaunujen ohitse pysähtymättä”. Kirjaston lähikäyttäjänä Kaukovirta kertoo olleensa noin 20 vuotta, jona aikana kontaktit kirjastoon ovat olleet helppoja. Siihen on vaikuttanut maatalouskirjaston ”kutsuvan avulias ja palveluhaluinen ilmapiiri”, jonka se on pystynyt säilyttämään keskuskirjaston ja julkisen erikoiskirjaston asemastaan huolimatta. (s. 25-26)

Lopuksi

Vuonna 1986 Anja Alangon ura jatkui Maatalouskirjastosta ja kaukopalvelutehtävistä eteenpäin. Alun perin puutarhuriksi valmistunut, myöhemmin kirjastoammatillisesti pätevöitynyt Alanko sai Maatalouskirjastosta innoitusta omistautumiselleen vaihtoehtoisen viljelyn aatteelliseen edistämiseen. Maatiainen ry, jonka tarkoituksena on säilyttää maatiaiskasvit, -eläimet ja kulttuurimaisemat, sai hänestä toiminnanjohtajan 20 vuodeksi. Kiinnostus vanhoihin elämisen muotoihin ja kulttuuriin kiteytyi mm. tutkimuksena entisajan kasvinsuojelumenetelmistä humanististen yliopisto-opintojen yhteydessä. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen väylänä oli myös Helsingin kaupunginvaltuusto, johon Alanko kuului 12 vuoden ajan. Nyt eläkkeellä olevan Anja Alangon kiinnostuksen kohteena on kansanrunous ja itkuvirret.

Nykyään luomu ja kestävä kehitys ovat tuttuja ja tunnustettuja asioita, joista on paljon tietoa ja tutkimuksia saatavilla. Lähes neljässäkymmenessä vuodessa ne ovat lyöneet itsensä läpi ja luultavasti kiinnostus vain lisääntyy ilmastonmuutoksen uhan alla.

On vaikea nähdä, miten aikojen kuluessa tiedon polut risteilevät, haarautuvat, sammuvat tai levenevät jopa valtateiksi. Joskus ja jossain saa alkunsa täysin uusi polku. Emme näe ennalta, miten vuorovaikutusten verkot kutoutuvat vaikuttaen toinen toisiinsa ja ympäristöönsä. Kirjaston tulee luonnollisesti olla puolueeton tiedon hankkija ja käyttöön asettaja. Toisaalta kirjastohenkilökunnan oma tiedonjano ja kiinnostus ympäröivään yhteiskuntaan sekä antaumuksella tehty työ motivoivat yhteistyöhön asiakkaiden kanssa, tukevat verkostoitumista, kuten nykyään sanotaan. Tavoitteenani oli Viikin tiedekirjaston juhlavuoden 2009 viidennessä artikkelissa kuvata Maatalouskirjaston toimintaa jonkin sen aihealueen kautta. Osittain sattumalta sain Anja Alangon yhteystiedot. Hänen välityksellään avautui mielenkiintoinen näkymä erään tiedonalan kasvuun, kehitykseen ja laajenemiseen, jossa kirjasto tärkeänä osatekijänä oli monella tavalla mukana.

Lähteet:

  • Anja Alangon haastattelu 30.10.2009. Eeva-Liisa Viitala
  • Seuraavat artikkelit julkaisussa Helsingin yliopiston maatalouskirjasto 1930-1980. Historiaa ja nykypäivää. Toim. Annikki Kaivosoja, Eero Ignatius. Helsingin yliopiston maatalouskirjaston julkaisuja 1, 1980:
  • Alanko, Anja: Kaukopalvelu s. 12-13
  • Ettala, Elsi: Maatalouskirjasto etäiskäyttäjän kannalta s. 31-32
  • Kaukovirta, Erkki: Maatalouskirjasto ja lähikäyttäjä s. 25-26

finagri

Kirjastosisarukset Alma Materin hoivissa

Maatalouskirjasto perustettiin vuonna 1930. Kuten Metsäkirjaston, myös Maatalouskirjaston perustamiseen ja sijaintiin liittyneet vaiheet ovat oleellinen osa Suomen korkeimman metsä- ja maatalousopetuksen historiaa.

Maamme ensimmäinen maanviljelysopisto perustettiin Lounais-Hämeeseen, Tammelan Mustialaan vuonna 1836. Vuonna 1858 tehtiin päätös agronomien koulutuksen aloittamisesta siellä. Metsänhoitajien koulutuspaikan sijaintina tuli olemaan niin ikään Häme, Lammin pitäjän erämaissa toimintansa vuonna 1862 virallisesti aloittanut Evon metsäopisto.

Suomen elinkeinoelämän ja hallinnon kehittyessä 1800-luvulla käytännön alat, kuten maa- ja metsätalous tarvitsivat ammattitaitoista väkeä, mikä merkitsi uusien professioiden kehittymistä opintoineen ja tutkintoineen. Suomessa agronomien ja metsänhoitajien koulutus alkoi 1850- ja -60-luvuilla. Vuonna 1908 nämä koulutusalat siirtyivät yliopistoon, sillä erinäisten vaiheiden jälkeen Helsingin yliopistoon oli vuosina 1896-1909 muodostunut maanviljelys-taloudellinen tiedekuntaosasto.

Jo vuonna 1902 dosentti Hannes Gebhard oli esittänyt maatalousopetuksen keskuskirjaston perustamista ja samaa ehdotettiin muutamia kertoja 1920-luvulla. Vuonna1929 Maataloudellista keskuskirjastoa alettiin muodostaa 11 000 markan määrärahan turvin. Eri laitosten käsikirjastoja, niiden aineistoja ja kalustusta yhdistettiin ja kirjallisuutta kerättiin lisäksi ulkopuolisilta yhteisöiltä. Maatalouskirjaston sijaintipaikaksi tuli entinen luentosali Hallituskatu 3:ssa maatalouskemian laitoksen yhteydessä.

Jo vuonna 1862 alkunsa saanut Metsäkirjasto oli siirtynyt Evolta metsäopetuksen mukana Helsinkiin, Kirkkokatu 4:ään. Maatalouskirjasto pääsi muuttamaan vuonna 1939, Metsätalon valmistuttua, aiempaa suurempiin tiloihin, kun maanviljelystaloudellinen laitos siirtyi pois Hallituskatu 3:n ylimmästä kerroksesta. Metsäkirjasto puolestaan muutti keväällä 1939 Metsätaloon, Unioninkatu 40:een, jossa sille oli varattu 1200 neliömetrin tilat.

Maatalouskirjaston 50-vuotisjulkaisussa ilmestyneessä professori K.U. Pihkalan kirjaston vaiheita sen perustamisesta 1970-luvulle asti esittelevästä artikkelista käy ilmi, kuinka kirjasto joutui kärsimään puutteellisista ja huonokuntoisista tiloista pitkään. Vuonna 1949 oli tehty päätös yliopiston maatalouslaitosten siirtämisestä Viikkiin ja joitain laitoksia valmistui jo 1950-luvulla. Kuitenkin vasta vuonna 1965 Maatalouskirjasto voitiin siirtää keskustasta, Hallituskadulta, Viikin ns. A-talon väliaikaisiin tiloihin Latokartanonkaari 9:ään. Kirjastosiiven rakentaminen alkoi seuraavana vuonna. ”Uudet, väljät ja ajanmukaiset tilat olivat valmiina syksyllä 1967, jolloin muutto niihin voitiin aloittaa”, kirjoittaa Pihkala (s. 6).

maatalouskirj

Vuonna 1972 valtioneuvoston päätöksellä muodostetussa kymmenen valtakunnallisen keskuskirjaston järjestelmässä Maatalouskirjasto oli maatalous-, elintarvike-, ravitsemus-, ympäristö- ja kotitalousalojen keskuskirjasto ja Metsäkirjasto metsä- ja puualan keskuskirjasto. Yliopiston alkaessa 1990-luvulla keskittää toimintaansa neljälle kampukselle metsätieteellinen tiedekunta ja sen kirjasto saivat tietää tulevaisuutensa olevan Viikissä. Metsä- ja Maatalouskirjasto yhdistettiin osaksi vuonna 1999 perustettua Viikin tiedekirjastoa. Ne muuttivat samana vuonna valmistuneisiin tiloihin Viikin Infokeskus Koronaan, osoitteeseen Viikinkaari 11 yhdessä kahden muun kirjaston, Luonnontieteiden kirjaston ja Biokeskuksen kirjaston kanssa. Viides Viikin tiedekirjastoon yhdistetty yksikkö oli Eläinlääketieteellinen kirjasto, joka muutti tiedekirjaston tiloihin vuonna 2004.

Maatalouskirjaston 1980-luvulta lähtien kehitettyjä vahvoja osaamisalueita ovat olleet Matri-sidosryhmäyhteistyö, sanastotyö ja omiin aihealueisiin liittyvän viitetietokannan, nykyään eViikki, kehittäminen ja ylläpito. Viikin tiedekirjastossa on jatkettu kaikkia näitä toimintoja. Maatalouskirjasto aloitti vuonna 1976 suomalaisen maatalousalojen tiedon toimittamisen keskitetysti YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n AGRIS-tietojärjestelmään. Viikin tiedekirjasto hoitaa tehtävää edelleen. Se on myös FAO:n julkaisujen tallekirjasto.

Lähteet:

  • Halonen, Tero: Maasta ja puusta pidemmälle. Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan historia. Osa 1: Hyödyn aikakaudesta vuoteen 1945. Helsinki, Helsingin yliopisto, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, 2008.
  • Myllys, Heli: Kirjaston perustehtävät puntarissa. Viikin tiedekirjaston vuosikatsaus 2008, s. 24-28
    http://www.tiedekirjasto.helsinki.fi/raportit/vuosikatsaus_2008.pdf
  • Pihkala, K.U.: Maatalouskirjaston vaiheita 1970-luvulle. Julkaisussa: Helsingin yliopiston maatalouskirjasto 1930-1980. Historiaa ja nykypäivää. Toim. Annikki Kaivosoja, Eero Ignatius. Helsingin yliopiston maatalouskirjaston julkaisuja 1, 1980; s. 4-8.
  • Aiheeseen liittyvää Verkkarin v. 2009 numeroissa:
    Viitala, Eeva-Liisa: Aikamatka erämaahan
    http://www.helsinki.fi/kirjastot/verkkari/2009/03/annicoronae.html
    Kolme kirjastoa:
    https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/verkkari-52009/kolme-kirjastoa
  • Latokartanonkaari 9:ää, ns. A-taloa idästä päin esittävä kuva esitteestä Helsingin yliopisto, Viikin maataloustieteelliset laitokset 1971.
Kirjoittaja
Eeva-Liisa Viitala
tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Innovation through Collaboration LIBER 38 TH ANNUAL GENERAL CONFERENCE 30.6.-3.7.09 Toulouse

, Kuva: Tiina Äärilä

Euroopan tieteellisten kirjastojen verkoston, Liberin, yleiskonferenssi järjestettiin tänä vuonna Etelä-Ranskassa Toulousessa kesä-heinäkuun vaihteessa. Osallistujamäärältään konferenssi oli ennätyksellisen laaja: yli 300 osallistujaa – kaukaisimmat Australiasta ja Singaporesta. Koko viikko oli Toulousessa helteinen lämpötilan hipoessa + 36 C astetta, mikä kysyi konferenssivierailta kestävyyttä  ilmastoimattomassa 70-luvun luentosalissa.

Liber-konferenssin rakennetta ja toteutustapaa oli uudistettu aikaisemmasta. Konferenssi aloitettiin kolmella vaihtoehtoisessa Parallel Sessiolla. Osallistuimme yliopiston strategisen kehittämisen osioon (Libraries  at  the strategic heart of university) , joka toteutettiin hyvin keskustelevalla tavalla.  Osallistujien tuli mm. arvioida oman kirjastonsa asemaa kehysorganisaation strategisessa suunnittelussa. Olimme yhdessä mm. Leidenin, Delftin ja Tampereen yliopistojen kanssa varsin lähellä yliopistojemme strategisia tavoitteita ja kirjastomme ovat vahvasti mukana yliopistotason suunnittelussa.

Marie-Dominique Heusse ja Liber execute boardin jäseniä, Kuva: Tiina Äärilä

Konferenssin käytännön järjestelyistä vastas Toulousen yliopiston kirjastoverkoston johtaja Marie-Dominique Heusse (kuvassa keskellä). Pöydän ääressä Liber execute boardin jäseniä: president Hans Geleijnse, vice-president Paul Ayris, general secretary Ann Mathenson, board member Ulf Göranson ja Liberin uusi executive director (toiminnanjohtaja) Wouter Schallier.

Uutta Liberin strategiaa vuosille 2009–2012 käytiin läpi parin päivän aikana ryhmissä keskustellen. Kahdeksan ryhmän tulokset esiteltiin konferenssin osallistujille ja Liberin hallitus päätti tarkistaa strategiaa palautteen pohjalta. Uusi strategia hyväksyttäneen lokakuussa.

Strategiaesitys sisältää viisi keskeistä aluetta:

  • tieteellinen julkaiseminen (Open Access ja e-science)
  • digitointi ja tietoaineistojen saatavuus (digitisation, Europeana)
  • kokoelmat ja säilyttäminen
  • organisaatio ja henkilöstö
  • Liberin palvelut (arkkitehtuuri, turvallisuus, eurooppalainen kirjastokortti, laatu).

Konferenssin aikana pidetyssä kokouksessa valittiin Kansalliskirjaston Kirjastoverkkopalveluiden johtaja Kristiina Hormia-Poutanen LIBERin Digitization and Resource Discovery -jaoston (Steering Committee) puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Samalla hänestä tulee LIBERin hallituksen jäsen.

Konferenssin alustuksissa käsiteltiin strategian teemoja. Alustuksia toimintaympäristömuutoksen vaikutuksia osaamiseen ja koulutustarpeisiin oli Englannista, Ranskasta ja Hollannista. Ranskalainen Frédéric Saby (University of Grenoble) kertoi yliopistolain muutoksesta ja sen vaikutuksesta kirjastonjohtajien koulutustarpeeseen.

Wendy White
(University of Southampton ) ja  Chris Middleton (University of Nottingham) käsittelivät kirjastonhoitajan roolia tutkijan tukena ja tarvittavaa  osaamismatriisia.
He pohtivat kirjastonhoitajan mahdollisuuksia tuottaa palveluja tutkijoille käyttäen hyödyksi kaikkia uusia sosiaalisen median välineitä, ja  he halusivat vahvistaa mielikuvaa kirjastosta tiedon puutarhana. Heidän alustuksellaan on mielestämme annettavaa myös Helsingin yliopiston kirjastoissa tehtävälle valmistelulle.

yliopiston puutarha, Kuva: Tiina Äärilä

Luentojen välillä oli mahdollisuus “virkistäytyä” paahteissa ulkoilmassa yliopiston puutarhassa.

Dick Langbroek, Hollannin kansalliskirjaston henkilöstöasian päällikkö, kertoi kirjaston henkilöstösuunnitellusta ja koulutuksesta. Kirjaston ikärakenne on hyvin samankaltainen kuin meillä (keski-ikä vuonna 2007 oli 45 v.) ja koulutettuja nuoria halutaan lisää.

Kunglika Bibliotekissa käynnissä oleva koulutusohjelma muodostuu kahdesta eri ryhmästä:

  • Nuoret, alle 3 vuotta  KB:ssä työskennelleet akateemiset, jotka ovat kiinnostuneita asiantuntija- tai esimiestehtäviin.
  • Esimiestehtävistä kiinnostuneet, joilla on vähintään 5 vuoden työkokemus.

Nuorten koulutusryhmään kuului yhdeksän ja johtajien ryhmään viisi henkilöä. Nuorten ryhmän koulutus koostui neljästä teemasta (personal effectiviness, communication, project leadership, personel leadership), jotka kukin sisälsivät neljä puolen päivän koulutusta. Johtajille oli koulutusta viikoittain puolipäivää (communication, project leadership, personel leadership).

Keväällä 2009  Kunglika Bibliotek:iin on perustettu myös oma Career Service Centre , jonka tavoitteena on auttaa niitä henkilöstöryhmiä, joiden työtehtävät tulevat muuttumaan oleellisesti.

Langbroek korosti, että kyse on ennen kaikkea kulttuurillisesta muutoksesta. Johtajien on oltava suunnan näyttäjiä ja innovatiivisia ja samalla jokainen on vastuussa omasta kehittämisestä.

Helsingin yliopiston kirjastoissa on vuosien ajan järjestetty henkilöstökoulutusta ja tänä vuonna on laadittu omaa osaamisen kehittämisohjelmaa. Alustukset saivat ajattelemaan, että tulisiko meillä koulutusta profiloida vielä nykyistä enemmän asiantuntijoille ja esimiehille. Millainen koulutuspanostus on oikea ja tarvittava? Tulisiko henkilöstöasioiden hoitoon kiinnittää nykyistä  enemmän huomiota: vrt. Hollannin Career Service Centre?

vastaanotto kaupungintalolla, Kuva: Tiina Äärilä

Kaupungin vastaanotolla oli arvokkaat ja historialliset puitteet.

Tieteellinen julkaiseminen

Tutkijoiden sosiaalisen median käyttöä käsitteli mm. Guus van den Brekel (EAHIL). Hän patisti kirjastolaisia menemään sinne missä tutkijat ovat: ” Get into the workflow. And get to the people”. Kirjaston on integroituva tukijoiden työprosesseihin siten, että kirjasto helpottaa tutkijan työtä prosessin eri vaiheissa. Van den Brekelin esittelemiin avoimiin ja kaupallisiin sosiaalisen median välineisiin kannattaa tutustua:

Tutkijayhteistyön tärkeyttä korosti esityksessään myös Sheila Anderson, joka on  Lontoon Kings Collegen e-tutkimuskeskuksen johtaja ja Englannin humanististen tieteiden e-science tukikeskuksen apulaisjohtaja (AHeSSC). Hän kertoi kokemuksista virtuaalisen tutkimusympärsitön rakentamisesta (VRE) Lontoon Kings Collegessa.

Liberin ensimmäinen posterinäyttely

Toulousessa oli ensimmäinen Liberin posterinäyttely. Siihen osallistui yhteensä  22 kirjastoa/organisaatiota. Olimme mukana posterilla  Innovation Through Collaboration at the University of Helsinki : “From 150 to 1 on four campuses”. Meidän lisäksi Suomesta näyttelyyn osallistui Vaasan Tritoniakirjasto. Näyttely herätti suurta kiinnostusta ja sille haluttiin jatkossa enemmän aikaa. Näyttelyssä palkittiin Utrechtin yliopiston kirjaston posteri .

Posterinäyttely, Kuva: Tiina Äärilä

Kaisa Sinikara esittelee posteriaan Toulousen yliopiston kirjastoverkoston johtajalle Marie-Dominique Heusselle.

Iltatilaisuuden osallistujia, Kuva: Tiina Äärilä

Iltatilaisuus Hotel d´Assezatissa, joka toimii museona ja taidenäyttelynä. Kuvassa vasemmalta Tiina Äärilä, Jayshree Mamtora Australiasta (Library & Information Access Charles Darwin University), Maija Ikonen Tampereen yliopiston kirjastosta ja Vuokko Palonen Vaasan yliopiston Tritonia-kirjastosta. Kuva:Pirjo Vatanen

Järjestelyjen puolesta konferenssi oli onnistunut. Toulousen vaaleanpunainen kaupunki oli ympäristönä viehättävä ja tietenkin ranskalainen ruoka ja vieraanvaraisuus olivat vertaansa vailla. Tanskan Aarhusilla on haastetta ensi vuodelle.

Kirjoittajat
Tiina Äärilä
suunnittelija
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Helsingin yliopisto
tiina.aarila[at]helsinki.fi

Kaisa Sinikara
ylikirjastonhoitaja
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Helsingin yliopisto
kaisa.sinikara[at]helsinki.fi

Työajan kohdistamisen tulokset 2008 ja mihin niitä voi käyttää?

Vuoden 2008 työajan kohdistamisessa on aiempaa enemmän vajetta. Peräti 9,6 henkilötyövuotta olisi laskennallisesti jäänyt kirjaamatta. Lukuja voi silti vielä käyttää suunnittelussa muun lähdetiedon tukemana. Pidempien aikavälien trendeinä esimerkiksi luetteloinnin ja sisällönkuvailun osuus on noussut viidessä vuodessa peräti 12,6 htv, mutta sisäiset tekniset tukityöt ovat vähentyneet 9,2 htv. Yhdistelemällä eri seurantojen tuloksia voidaan laskea, paljonko yhden suoritteen tekeminen vie aikaa ja mikä vaikutus tehtävän suoritemäärän nousulla olisi työvoiman tarpeeseen. Mielenkiintoisia ovat myös laskelmat siitä, kuinka paljon painetulle niteelle keskimäärin kertyy kustannuksia hankinnasta ensimmäiseen lainaamisen asti.

Yhteistilaston mukaan Helsingin yliopiston tiedekunta- ja kampuskirjastoissa tehtiin työtä 250,5 henkilötyövuoden verran. Kahdessatoista viikko-otoksessa kertyi työaikakirjauksia SoleTM-ohjelmaan, kirjastojen omiin excel-taulukoihin ja jälkikäteisarvioihin yhteensä 101.554 tuntia. Se vastaisi vuositasolla 440.068 tuntia, mikä puolestaan tarkoittaisi 240,9 henkilötyövuotta. Kirjauksia siis puuttuu 9,6 htv:n arvosta ja aktiivisuusprosentti on 96 %, kun se edeltäneenä vuonna oli 98 %. Jos vaje kohdistuu vain kahteen tai kolmeen päätoimintoon, se voi johtaa henkilöstösuunnittelua harhaan, jos tukena ei ole muita tietoja.

Kirjastojen SoleTM-yhdyshenkilöt ovat avainasemassa vääristymien ehkäisemisessä. Henkilökuntaa joudutaan kannustamaan entistä aktiivisemmin tuntien merkitsemiseen. Viimeinen keino on arvioida työajan jakauma tärkeimpien tehtävien kesken jälkikäteen.

Lukuja voi käyttää suunnittelussa

Vuoden 2008 henkilötyövuosien kokonaiskertymänä on käytetty yhteistilaston lukua, koska se oli jo käytettävissä. Aiempien vuosien koosteet on tehty vuoden alussa ennakkotietojen tai työajan kohdistamisen itsensä antamien htv-lukujen perusteella ja virallinen tilastoluku on tullut myöhemmin omia aikojaan, eikä sitä ole siirretty jälkikäteen työaikatuloksiin. Tämäkin aiheuttaa epävarmuutta päätoimintojen vuosisarjoissa.

Ja sama kuvana:

Suurin lisäys näkyy luetteloinnissa ja sisällönkuvailussa vuosina 2006 ja 2007. Onko tämä kurssikirjakokoelmien uusimisen ja kvestorin keskustakampukselle myöntämän hankinnan täydennysrahoituksen jälkikaikuja? Eroa vuosien 2003 ja 2008 luvuissa on peräti 12,6 htv lisäystä. Hankinnassa vastaavaa piikkiä näkyy erittäin vähän.

Tiedonhankinnan koulutus on lisääntynyt viisi henkilötyövuotta sitten 2003. Asiantuntijatehtävät ja yhteistyö -kohta sisältää todennäköisesti jonkin verran hankkeiden puolelle kuuluvaa rakenteellisen kehittämisen työtä. Yhteistyöryhmien työskentely yksinään ei voi olla kasvanut vuoden aikana kahta henkilötyövuotta, vai onko?

Tavanomaiseen hallintoon käytetty aika on vähentynyt jatkuvasti. Yhtenä syynä pitäisin tässäkin rakenteellisen kehittämisen hanketta, jonne johdon aikaa on ohjautunut entistä enemmän. Sisäisiä teknisiä tukipalvelutehtäviä on siirtynyt tekniseen osastoon ja tietotekniikkaosastoon ja se näkyy pylväissä selvästi.

Julkiin, Artoon ja kampuskohtaisten tietokantojen luettelointiin ja sisällönkuvailuun käytettiin aikaa yhteensä 10,2 henkilötyövuotta. Julkiin viisi, Artoon ja omiin tietokantoihin 2,7 htv molempiin. Laskisin mieluusti, paljonko aikaa käytettiin verkkopalveluihin yleensä, mutta edelleenkään ei ole määritelty, mitä tehtäviä seurannassamme tuo termi sisältää. Joka tapauksessa kampusten omien tietokantojen ylläpitoon ja suunnitteluun, e-julkaisemiseen, kampusarkistotyöhön ja keskustan verkkopalveluhankkeeseen käytettiin aikaa yhteensä 8,7 htv.

Lukuja voi käyttää vaihtoehtolaskelmissa

Vuonna 2007 työajan kohdistamisesta jalostettiin toimintolaskenta yhdistämällä siihen kustannustiedot ja tilastotiedot. Oheistuotteena syntyi selvitys, paljonko aikaa kuluu kunkin suoritteen tuottamiseen ja paljonko henkilöstötarve toiminnossa muuttuu, jos suoritemäärä lisääntyy tai vähenee tietyn määrän. Laskenta kuvastaa Helsingin yliopiston tiedekunta- ja kampuskirjastojen ja koordinointiyksikön toiminta-astetta, tehokkuutta ja tuottavuutta kokonaisuutena vuonna 2007. Jos laskenta tehtäisiin kampuksittain, tulokset vaihtelisivat selvästi. Laskennassa on käytetty bruttotyömäärää, jolloin poissaolotkin ovat suoritteiden “rasitteina” (ilman vuosilomia ei syntyisi kyllä pidemmän päälle suoritteitakaan).

Laskenta toimii oikeasti vain silloin, kun suoritteita ja henkilötyöpanosta on toiminnossa suhteellisen paljon. Esimerkiksi tiedonhankinnan koulutuksessa kaavat eivät päde, sillä opetustuntien lisääntyessä valmistelutyö ei samassa suhteessa lisääntyne. Kyseenalaista on myös, mikä valitaan Tietokannat ja portaalit -päätoimintoa kuvaavaksi suoritteeksi. Sama koskee hallinnon henkilöstötarpeen arviointia. Eri tehtävistä kantautuu vallan eri suhteissa töitä toimiston pöydille.

Lukuja voi käyttää kustannusten selvittämiseen ja hinnoitteluun

Vuoden 2008 työaikatuloksista ei ole tarkoitus jalostaa toimintolaskentaa, kuten edeltäneenä vuonna tehtiin. Silloin selvitettiin kustannuskertymät tehtäville ja jaettiin kertymät tehtävien omilla suoritteilla. Näin saatiin karkea hinnasto, jota voi käyttää yhtenä vertailuvälineenä eri yhteyksissä. Käytännön asiakashinnastoksi siitä ei ole sellaisenaan. Huomioon otettiin niin palkat, tilakulut, aineistomenot, muut menot, välilliset kulut kuin yhteiskustannukset ja arvonlisäverotkin.

Painetun aineiston niteelle kertyi hankinnasta lainaamiseen asti kustannuksia 68,57 euroa ilman teoksen ostomenoa. Elektroniselle nimekkeelle kertyi kustannuksia hankkimisesta asiakkaan saataville toimittamiseen asti 40,64 euroa ilman teoksen ostomenoa. Lukuihin sisältyvät palkat, tilat, muut kulut, viestinnän, koulutuksen, kehittämisen ja hallinnon sekä poissaoloaikojen kustannukset. Veroa ja rehtorin yhteiskustannuksia tähän ei sisälly. Ja täytyy muistaa, että luvut ovat 2007 tasoa.

Vertailussa on hankalaa se, että joissain toiminnoissa tilastoidaan niteitä, joissain nimekkeitä, eikä prosesseille oikein löydy yhtenäisesti yhtä suoritetta. Laskentaa täytyy vielä viilata, mutta kyllä tämäkin tolppapari jotakin valaisee.

Kustannusten kohdistamisen tapa on meillä vieläkin liian monimutkainen. Yritysmaailmassa käytetään selkeämpiä ja pienempiä laskelmia paljon suurempienkin asioiden yhteydessä. Esimerkiksi investointilaskelman kaava sisältää vain 11 riviä ja 4 saraketta. Meillä jonkin epätavallisemman hankinnan suunnittelusta syntyy tutkielma liitteineen.

Toinen tapa selvittää suoritekustannuksia on seurata yksittäisen suoritteen käsittelyaikaa, laskea vastaavat palkkakulut ja lisätä niihin tarvikkeitten ja ostopalvelujen menot, tila- ja laitekulut ja kenties rehtorin veloitukset. Tällaisista kaavoista tuppaa aina jäämään pois tuottamaton työaika ja muu välillinen kustannusten aiheuttaja. Johdon ja hallinnon, kehittämisen ja yhteistyön, henkilöstökoulutuksen ja viestinnän, teknisten tukitehtävien, vuosilomien sekä verojen osuudet pitäisi laskea mukaan. Toimintolaskennassa samoin kuin kokonaiskustannusmallissa tulee huomioitua kaikki aika ja kustannukset.

Usein kuulee sanottavan, että asiakkaan ei kuulu maksaa tuotteiden hinnoissa työntekijän lomia tai kahvitaukoja. Jos yrityksissä noudatettaisiin tätä ajattelua, maailmalla ei olisi toiminnassa yhtäkään yritystä.

Ja aina voi syyttää järjestelmiä

Moni uusi järjestelmä lupaa paljon, mutta pettää hetkellä, jolloin pitäisi saada raportteja. Rakenteellisen kehittämisen projektissamme olisi tarvittu SoleTM-ohjelmasta henkilöiden työaikaprofiileja, mutta niitä saa vain kunkin henkilön yksi otos kerrallaan. Sole ei laske henkilön otoksia yhteen tehtävittäin. Jos koko henkilöstöstä pitäisi tehdä työaikaprofiili, minun pitäisi tallentaa exceliin maksimissaan 301.200 lukua, ennen kuin pääsisin analysoimaan tuloksia. Ongelma olisi pienempi, jos meillä olisi jatkuva seuranta.

Ohjelma ei osaa myöskään laskea yhteen eri vastuualueiden tuloksia, vaan kunkin kirjaston tuntikertymät tehtävittäin näpytellään ensin taulukkolaskentaan. Tämä kuviohan toistuu melkein kaikissa yliopiston järjestelmissä muutenkin, joten ei uutta auringon alla. Kaikki tehdään käsityönä kolmeentoista kertaan. Yhteistilastossa ynnättäviä yksiköitä on vielä enemmän. Tulevaisuudessa kirjastoerillislaitoksessa vain ”4+1=yhteensä 1”. Mutta millähän askelilla syksyllä aloittavat uudet järjestelmät meitä tanssittavat?

Työajan kohdistamisen tuloksia lisää Almassa Johdon työkalut –työryhmän alueella.

Kirjoittaja
Pirkko Tokat
projektisihteeri
HY, Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Fabianinkatu 32 (PL 53)
00014 HELSINGIN YLIOPISTO
Puh. (09) 191 21674