Virpi Huhtalan muotokuva –

– hänen jäädessään eläkkeelle 1.10.2013 kirjastonhoitajan tehtävistä. Virpin kirjastoura on kulkenut Helsingin kaupunginkirjastosta Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksen kirjastoon, joka sittemmin tuli osaksi humanistisen tiedekunnan kirjastoa ja Helsingin yliopiston kirjaston Keskustakampuksen kirjastoa.

Muotokuvan hymyilevä ja rennosti läsnä oleva hahmo viestii elämää, kokemuksia, tietoa, viisautta ja sydämellisyyttä. Maalaus on suurikokoinen ekspressionistinen, levein ja voimakkain siveltimenvedoin tehty öljyvärityö. Väreinä hehkuvat erilaiset lämpimät punaisen sävyt, oljenvaalea, lämmin harmahtava ja ripaus turkoosia. Maalauksessa on paljon valoa ja sen tunnelma on vapautuneen iloinen. Jossain taustalla häämöttää vanha arvoituksellinen seinätekstiili…

Näin kuvaisin keskustelun, jonka kävin Virpi Huhtalan kanssa hänen viimeisenä työpäivänään. Puhuimme opinnoista, työn parissa kuluneista vuosista, museoalasta, yliopistosta, kiinnostuksesta kuvataiteeseen, kirjastotyöstä, rakkaudesta asiakaspalveluun, kokoelmanhoidosta, hiljaisesta tiedosta, tieteenalaosaamisesta ja taiteen merkityksestä ihmiselle. Monesta asiasta olisin halunnut kuulla enemmän. Virpin tutkimat koptilaiset tekstiilit, egyptiläiset hautalöydöt, veivät puheenaiheemme yli tuhat vuotta taaksepäin.

Ikään kuin emme olisikaan olleet Helsingin yliopiston pääkirjastossa, Kaisa-talon viidennen kerroksen taiteiden tutkimuksen kokoelmien tuntumassa, Virpin pienessä työhuoneessa. Olimme keskellä ihmiskunnan henkistä perintöä, jota on talletettuna erilaisiin muistiorganisaatiohin, nykyaikaisesti asian ilmaisten. Tunsin suurta arvostusta kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka mm. opettajina, museoissa ja kirjastoissa omalla asiantuntemuksellaan eri tavoin avaavat eteemme kiehtovia maailmoja.

”Palvelu on ihmisyyden toteuttamista”

Virpi tuli museotyöstä kirjastoon vuonna 1981, ensin Helsingin kaupunginkirjastoon ja kymmenen vuotta myöhemmin Helsingin yliopistoon. Taidehistorian laitoksella hän otti osaa myös opetukseen. Pienessä taidehistorian kirjastossa kuului tehtäviin kaikki, mitä eteen tuli. Virpi toimi myös Suomen Tieteellisen Kirjastoseuran (STKS) taidekirjastotyöryhmässä ja sen puheenjohtajana. Kaupunginkirjastossa koetun ja opitun perusteella hän halusi uudistaa palvelukulttuuria.  Aikaa myöten kirjastotyöstä tuli Virpille kutsumusammatti: palvelu on ihmisyyden toteuttamista, Virpi totesi.

Entisen taidehistorian kirjaston omissa tiloissa, Helsingin yliopiston päärakennuksen ”vanhan puolen” ylimmässä kerroksessa, oli mahdollista olla mukana asiakkaiden prosesseissa ja syventyä kirjastossa asioivien kysymyksiin intensiivisesti. Monitieteisessä ja taidehistorian kirjastoon verrattuna mittasuhteiltaan valtavassa Kaisa-talon kirjastossa kosketus oman tieteenalan asiakkaisiin on ohentunut. Täällä Virpi on keskittynyt kokoelmanhoitoon.

”Näppituntuma myös kokoelmaan tarvitaan edelleen”

Syvällä oman tieteenalan, taidehistorian kokoelman maaperässä ovat juuret, joista työ on aina lähtenyt liikkeelle. Näin Virpi kuvasi painettujen kirjojen merkitystä vanhemman sukupolven asiantuntemuksen perustana. Muuta ei vielä esimerkiksi 1980-luvulla ollut.

Nyt toimitaan toisin. Uuden sukupolven lähtökohtana ovat tietokannat, joista Virpin mukaan ei kuitenkaan saa kaikkea irti. Tarvitaan näppituntuma kokoelmaankin.

Työtään jatkaville ja tuleville yliopiston kirjastolaisille Virpin sanoma on: pitäkää yllä laadukkaat tieteenalapalvelut ja huolehtikaa kirjastossa tieteenalojen osaamisesta! Vaikka tietokannat olisivatkin palvelun perustana, jo ensimmäisen vuoden opiskelijat kannattaisi tutustuttaa myös oman alan kokoelmaan.

Hiljainen tieto ja sukupolvien kuilu

Pohdimme eläkkeelle jäävien hiljaisen tiedon merkitystä, jolla Virpi ei juurikaan nähnyt painoarvoa. Hänen mielestään kirjastossa työskentelevien eri-ikäisten välissä on sukupolvien kuilu. Kulttuurit ovat erilaiset. Sähköiset ym. työvälineet ovat kehittyneet hurjaa vauhtia. Työtehtävät ovat isossa kirjastossa melkoisen eriytyneitä verrattuna siihen, mistä edellä oli jo puhe: pienessä kirjastossa saa tehdä kaikkea ja palvelun luonnetta määrittelee läheinen kontakti asiakkaisiin. Palvelun kokonaisuuden voi tuolloin hahmottaa selkeästi.

Tulevaisuus

Elämässä on muutakin kuin kirjasto, sanoi Virpi. Mutta ei hän kuitenkaan voi oikein käsittää, että on jäämässä eläkkeelle. Jäätkö kaipaamaan mitään, kysyin. Vastauksena oli:  ”Vain asiakastyötä”, itse asiassa sieltä taidehistorian kirjastosta.

Entä nyt, viimeisen työpäivän ja kymmenien työtoverien kanssa vietettävien kakkukahvien jälkeen? Tiedossa on maalauskurssi ja erilaisten tekniikoiden kokeilua ja oppimista, myös grafiikkaa. Piirtäminen ja maalaaminen ovat aina olleet Virpille läheistä. Vapaa-aikaan kuuluu myös liikuntaa ja taidenäyttelyitä.

Taiteen merkityksestä Virpi sanoi näin:

”Taide onnellistuttaa ihmistä ja tekee mielelle hyvää.”

Tähän on hyvä päättää keskustelu. Kiitos Virpi. Hyviä ja onnellisia eläkevuosia sinulle!

Teksti:

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Hallintopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Eeva-Liisa Viitala

Kohtaavatko kirjaston kokoelmat, palvelut ja tutkijoiden julkaisukulttuuri?

Kirjaston palveluiden ja kokoelmien suunnittelussa on hyödyllistä tietää, millaisia lähteitä ja kokoelmia tutkijat kertovat lukevansa ja käyttävänsä? Miten he julkaisevat? Entä miten tutkijan tieteenala vaikuttaa?

Mitä kirjoitetaan?

Helsingin yliopiston tutkimuksen ja jatkokoulutuksen vuosia 2005-2010 koskevassa kansainvälisessä arvioinnissa (2012) saatiin arvokasta tietoa, joka luo monipuolista kuvaa julkaisutoiminnasta yliopistossamme. Koko yliopiston tasolla (N=67465) yleisin julkaisumuoto on vertaisarvioidut artikkelit tieteellisissä aikakauslehdissä, joita oli 38% kaikista julkaisuista. Toiseksi yleisimpiä ovat vertaisarvioidut artikkelit kirjoissa (17%) ja kolmantena lehdissä, kirjoissa tai konferenssiraporteissa julkaistut artikkelit, jotka eivät ole käyneet läpi tieteellistä referee-menettelyä (15%). Suurelle yleisölle tarkoitetut, yhteiskunnallisen vaikuttamisen alueelle kuuluvia julkaisuja on 13%.

Kun tarkastellaan julkaisemista tiedekunnittain, havaitaan että maa- ja metsätaloustieteissä, käyttäytymistieteissä, bio- ja ympäristötieteissä, lääketieteessä, farmasiassa, luonnontieteiden ja eläinlääketieteen alalla vertaisarvioidut artikkelit tieteellisissä aikakauslehdissä on selvästi yleisin – lääketieteessä ja farmasiassa jopa lähes 70% kaikista julkaisuista kuului tähän tyyppiin.

Humanististen tieteiden, oikeustieteen, teologian ja yhteiskuntatieteiden (valtiotieteet + Soc.o.kom) aloilla vertaisarvioidut artikkelit tieteellisissä monografioissa ovat ajanjaksona 2005-2010 yleisin julkaisumuoto. Viime vuosina yhteiskuntatieteiden osalta vertaisarvioidut lehtiartikkelit olivat kuitenkin vahvassa nousussa, ja vuonna 2008 niiden määrä ylitti jo vertaisarvioitujen kirja-artikkelien määrän.

Mitä luetaan?

FinELibin käyttäjäkyselyyn ”Tieto tutkijan työpöydälle!” (2012) vastasi 1494 Helsingin yliopiston ja yliopistollisen keskussairaalan tutkijaa. Kyselyn mukaan vertaisarvioituja suomalaisia tieteellisiä artikkeleita päivittäin lukevista 35% oli humanististen tieteiden ja kielitieteiden ja samoin 35% yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden tutkijoita, kun taas lääketieteen ja terveystieteiden tutkijoista 15% ja biotieteiden ja maataloustieteiden tutkijoista 28% ilmoitti, ettei lue koskaan näitä julkaisuja.

Vastaavasti vertaisarvioituja kansainvälisiä tieteellisiä artikkeleita päivittäin lukevista 28% oli lääketieteen ja terveystieteiden ja 25% biotieteiden ja maataloustieteiden tutkijoita, kun taas humanististen ja kielitieteiden tutkijoista 27% ja samoin yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden tutkijoista 27% kertoi, ettei lue koskaan kansainvälisiä lehtiartikkeleita.

Saman kyselyn mukaan vertaisarvioituja artikkeleita monografioissa päivittäin lukevista 48% on humanististen ja kielitieteiden ja 22% yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden edustajia. Niistä, jotka ilmoittivat, että eivät koskaan lue kirjojen artikkeleita, 40% on lääketieteen ja terveystieteiden ja 25% biotieteiden ja maataloustieteiden edustajia.

Tieteellisiä monografioita päivittäin lukevista 54% on humanististen ja kielitieteiden ja 26% yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden tutkijoita, kun taas kirjoja ei-koskaan-lukevista 46% on lääketieteen ja terveystieteiden ja 22% biotieteiden ja maataloustieteiden tutkijoita.

Luetaanko ruudulta vai paperilta?

Tieteellisiä lehtiartikkeleita lukee tietokoneelta 84% kaikista vastanneista, mobiililaitteelta 6%, painettuna tai kopioituna 39% ja tulostettuna 72%. Tieteenaloja verrattaessa näyttäisi siltä, että humanisteista suunnilleen yhtä moni lukee tietokoneelta (193) kuin painettuna (172) , kun taas lääketieteilijöistä selvä enemmistö käyttää tietokonetta (281) tai mobiililaitetta (24), ja vähemmistö lukee painettuna (92). Tässä kysymyksessä on voinut vastata useampaan kohtaan, samoin kuin seuraavassakin. Voidaan myös päätellä, että aika moni ruudulta lukeva myös tulostaa ainakin tärkeimpiä artikkeleita.

Tieteellisiä monografioita lukee tietokoneelta 31% vastanneista, mobiililaitteelta 3%, painettuna tai kopioituna 81% ja tulostettuna 13%. Humanististen alojen tutkijoista (N=245) monografioita lukee tietokoneelta 91, mobiililaitteelta 13, painettuna tai kopioituna 220 ja tulostettuna 36, kun taas lääketieteilijöistä (N=321) tietokoneelta lukee 79, mobiililaitteelta 7, painettuna tai kopioituna 218 ja tulostettuna 24. Tieteenalojen välillä ei tässä ollut suurempia eroja, mikä johtunee siitä, että e-kirjoja ja painettuja kirjoja on eri tieteenaloilla aika lailla samalla tavalla saatavilla.

Miten e-julkaisuja on saatavilla?

Kun tarkastellaan eri julkaisutyyppejä ja niiden saatavuutta elektronisessa muodossa, siinä näkyy eri tieteenalojen tutkijoiden vastauksissa eroja. Lääketieteen ja terveystieteiden edustajista 95% sanoo, että kaikki tai suurin osa tarvittavista julkaisuista on saatavilla elektronisessa muodossa ja bio- ja maataloustieteiden tutkijoista vastaavasti 93%. Humanististen alojen tutkijoista vastaava osuus on 30%. Tietojenkäsittelytieteilijöistä näin vastasivat kaikki, samoin taloustieteilijöistä. Muiden yhteiskuntatieteiden edustajista 62% sanoi, että kaikki tai suurin osa tarvittavista julkaisuista on saatavilla elektronisessa muodossa.

Humanististen alojen tutkijoista 39% ilmoitti, että heidän tarvitsemistaan julkaisuista merkittävä osa tai lähes kaikki on painettuna. Yhteiskuntatieteilijöillä vastaava osuus oli 13%, ja muilla tieteenaloilla se jäi alle 2%.

Tuoreita lehtiä ja iäkkäitä kirjoja

Julkaisujen ikää kysyttäessä alle vuoden vanhoja julkaisuja paljon käyttävistä 26% on lääke- ja terveystieteilijöitä ja 23% bio- ja maataloustieteilijöitä. Vain 1% kaikista vastanneista ei käytä lainkaan alle vuoden vanhoja julkaisuja. Yli 10 vuotta vanhoja julkaisuja käyttävistä 36% edustaa humanistisia ja kielitieteitä ja 19% biotieteitä ja maataloustieteitä. Niistä, jotka eivät koskaan käytä yli 10 vuotta vanhoja julkaisuja, 36% on lääke- ja terveystieteilijöitä. Yli 20 vuotta vanhoja käyttävistä 44% on humanisteja ja 19% yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden edustajia. 38% lääke- ja terveystieteilijöistä ja 16% yhteiskunta- ja käyttäytymistieteilijöistä ei käytä lainkaan näitä vanhimpia julkaisuja.

Mitä voisimme tästä oppia?

Tutkijoiden julkaisemista ja julkaisujen käyttöä kuvaavia tietoja voidaan käyttää hyväksi kokoelmien ja palveluiden suunnittelussa eri kampuksilla. Näiden kahden, suunnilleen samoihin aikoihin valmistuneiden selvitysten antamat tiedot kertovat siitä todellisuudesta, jossa tutkijat elävät ja joka ympäröi myös kirjastoamme. Keskustakampuksen tieteenaloilla tutkijat julkaisevat edelleen pääasiassa kirjoja, mutta yhä enemmän myös lehtiartikkeleita. He myös tarvitsevat lähelleen yhä kirjoja – myös niitä yli 20 vuotta sitten ilmestyneitä!

Luonnontieteellisillä kampuksilla julkaisukulttuuri on toisenlainen. Niiden tiedeyhteisö on usein kansainvälinen, ja tutkijat myös julkaisevat englannin kielellä kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä vertaisarvioituja artikkeleita. Esimerkiksi lääketieteellinen tieto uudistuu nopeasti, ja uuden tiedon tulee levitä. Kukapa ei leikkauspöydällä maatessaan toivoisi, että kirurgilla olisi se kaikkein uusin tieto hallussaan. Kokonaisia kirjoja ei näillä aloilla juurikaan kirjoiteta, saati sitten lueta. Uusin tieto ilmestyy ja saavuttaa tiedontarvitsijoita nopeimmin e-lehdissä ja verkkotietona.

Luonnontieteellisen ja humanistis-yhteiskuntatieteellisen julkaisukulttuurin välissä näyttäisivät olevan taloustieteet, psykologia ja väestötiede. Niissä kansainvälisiin vertaisarvioituihin lehtiin kirjoittaminen ja näiden lehtien lukeminen on tärkeää.

Eri tieteenaloilla tutkimusongelmat ja –kohteet Helsingin yliopiston kaltaisessa monitieteisessä yliopistossa ovat erilaisia. Niiden lähdeaineistot ovat sen mukaisia, samoin tapa tuottaa uutta tietoa julkaisujen muodossa.

Nämä faktat ovat tärkeitä ottaa huomioon kokoelmatyössä, ja myös kirjaston uusien tutkimuksen tukipalveluiden kehittämisessä. Julkaisemisen tuki, open access-tietämys, bibliometrinen osaaminen ja tutkimusdataan liittyvä tietotaito – nämä edellyttävät hieman erilaista lähestymistapaa eri kampuksilla. Kaiken A ja O on kunkin kampuksen tieteenalojen ja tutkimuskulttuurien tuntemus, sen ylläpitäminen ja kasvattaminen.

Lähteitä:

International evaluation of research and doctoral training at the University of Helsinki 2005-2010. Eds. Seppo Saari & Antti Moilanen.  (University of Helsinki. Administrative publications 81. Evaluations. Helsinki 2012 (http://www.helsinki.fi/julkaisut/aineisto/hallinnon_julkaisuja_81_2012.pdf; 11.6.2012)

Tieto tutkijan työpöydälle! Kysely elektronisten julkaisujen käyttäjille. Yhteenvetoraportti: Helsingin yliopisto ja Helsingin yliopistollinen keskussairaala. Koonnut Päivi Lammi. 2012.

TUHAT-tutkimustietojärjestelmä. Helsingin yliopisto (Excel data loaded 12.4.2011)

Teksti

Maria Forsman
Johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Maria Forsman

 

Kotuksen suomalais-ugrilainen kokoelma Helsingin yliopiston kirjastoon

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Kotus) tehtäviä tarkennetaan. Muutos vahvistaa keskuksen asemaa kielen ja kielenhuollon asiantuntijaviranomaisena. Keskuksen tehtävien tarkennuksella halutaan myös välttää päällekkäisyydet yliopistojen tutkimustoiminnan kanssa. Hallitus päätti Kotimaisten kielten tutkimuskeskusta koskevan lakiesityksen sisällöstä 20. lokakuuta.

Muutoksen myötä Kotuksen suomalais-ugrilainen tutkimuskirjallisuus ja muu kokoelma siirtyy osaksi Helsingin yliopiston kirjaston keskustakampuksen kirjastoa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on sitoutunut  kattamaan muutoksesta Helsingin yliopistolle aiheutuvat kustannukset.

Keskuksen yhteydessä toimivat kielilautakunnat jatkavat edelleen toimintaansa suomen-, ruotsin-, saamen-, romani- ja viittomakielen kielenkäyttöä koskevien suositusten antajina. Keskus profiloituu siten jatkossa vahvemmin kielenhuoltoa suorittavaksi viranomaiseksi.

Uudistuksen yhteydessä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimi muuttuu Kotimaisten kielten keskukseksi.

Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2012.

 

Ethän hylkää Prinsessa Ruususta?

…kauan sitten kirjoitetuista teoksista, jotka jotka ovat jääneet uinumaan kirjastojen hyllyihin, kunnes vuosia tai vuosikymmeniä myöhemmin ne alkavat kiinnostaa uusia tutkijoita…

Hollantilainen tieteentutkija Anthony Van Raan esitti vuonna 2004 ilmestyneessä artikkelissaan ajatuksen tieteen Prinsessa Ruususista, ts. sellaisista teoksista, jotka on kirjoitettu kauan sitten, mutta jotka ovat jääneet uinumaan kirjastojen hyllyihin, kunnes vuosia tai vuosikymmeniä myöhemmin ne alkavat kiinnostaa uusia tutkijoita. Joskus kiinnostus herää aivan eri yhteydessä kuin mihin alkuperäinen teos on liittynyt.

Toisinaan taas jokin uusi julkaisu, arvostettu kirjoittaja tai kiinnostava aihe – tieteen Prinssi Rohkea – on sen sattumalta löytänyt, oivaltanut siinä jotain olennaista ja viittaamalla siihen suudellut nukkuneen teoksen hereille. Tieteen Prinsessa Ruusunen on nukkunut satavuotista untaan ja sitten melkeinpä yhtäkkiä saanut osakseen paljon huomiota (Van Raan 2004). Tällaiset julkaisut ovat ilmestyessään usein olleet aikaansa edellä, mistä syystä niihin ei silloin ole kiinnitetty paljoakaan huomiota.

Kun kirjastossa tehdään reippaasti kokoelmatyötä ja karsitaan harvoin lainattuja teoksia, silloin voi käydä niin, että vahingossa heitämme Prinsessa Ruusunen pesuveden mukana. Ehkä juuri se vaatimattoman näköinen puoli vuosisataa sitten ilmestynyt kirja onkin huomispäivän klassikko. Mutta voimmeko mitenkään tunnistaa sitä?

Kun muutama vuosi sitten tutkin sosiaalisen pääoman käsitettä ja sitä käsitelleitä julkaisuja, kiinnostuin myös sosiaalisen pääoman tutkimuksen Prinsessa Ruususista. Paljon viittauksia saaneita julkaisuja sosiaalista pääomassa käsittelevissä julkuissa olivat mm. Alexis de Tocquevillen teos “Democracy in America” (1840), Gary Beckerin “Human Capital” (1964) sekä Mark Granovetterin artikkelit “The Strenght of Weak Ties” (1973) ja “Economic Action and Social Structure” (1985).

Mutta todellinen Prinsessa Ruusunen sosiaalisen pääoman tutkimuksen alalla oli kuitenkin Lyda Hanifanin artikkeli ”The Rural School Community Center” (1916). Sitä voidaan pitää ensimmäisenä julkaisuna, jossa sosiaalista pääomaa on käsitelty siinä merkityksessä kuin me sen nyt ymmärrämme ja miten meidän aikamme tutkimus sitä käsittelee.

Hanifanin artikkelin herätti henkiin sosiaalisen pääoman tutkimuksen tunnetuksi tehnyt Robert D. Putnam. Web of Science –tietokannan mukaan siihen on viitattu vasta vuodesta 1997 lähtien, ja viittauksia tehdään edelleen. Artikkelin sisältyminen verkkolehtitietokantoihin tekee sen löytämisen ja käytön helpommaksi. Tämä lähes sata vuotta nukkunut Ruusunen on tietoverkkojen aikakaudella herätetty uudelleen eloon.

Tutkimuksen virstanpylväiden tunnistaminen tai Prinsessa Ruususten herääminen ovat tutkimuksellisesti kiinnostavia ja niiden kautta voidaan mm. havaita tutkimusverkostojen muodostumista.

Mutta mitä ne antavat käytännön kirjastotyölle? Voidaanko esimerkiksi tieteellisten kirjastojen kokoelmapoliittisissa ratkaisuissa käyttää hyväksi eri tieteenalojen ja tutkimussuuntausten merkittävien julkaisujen tunnistamista? Jos voidaan ja jos on mahdollista tehdä tutkimuksia, joiden avulla näitä jonkin alan keskeisiä julkaisuja löydetään, sillä on todennäköisesti merkitystä kokoelmien laadun kannalta.

Kirjallisuusviitteet

Hanifan, Lyda J. (1916): The rural school community center. – Annals of the American Academy of Political and Social Science. 67:130-138.

Van Raan, Anthony F.J. (2004): Sleeping Beauties in science. – Scientometrics 59:3, 467-472.

Kirjoittaja

Maria Forsman
johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto