Kymmenen vuotta humanismia Meilahdessa

Meilahden kampuskirjasto Terkon Lux Humana – kokoelma juhli lokakuussa kymmenvuotista taivaltaan. Juhlaseminaarin aiheena oli medical humanities. Termillä viitataan humanististen tieteiden ja taiteiden hyödyntämistä lääketieteen opetuksessa, tutkimuksessa ja lääkärin työssä. Omalta osaltaan 4000 niteen Lux Humana – kokoelma edistää tätä tieteidenvälistä ajatusten vaihtoa.

Medical humanities –liikkeen perimmäiseksi tavoitteeksi Ahlzén asettaakin muutoksen aikaan saamisen lääketieteen ontologiassa.

Seminaarin pääpuhuja oli PhD Rolf Ahlzén Karlstadin yliopistosta Ruotsista. Hänen mukaansa humanistista näkökulmaa lääketieteeseen ovat avanneet toisaalta 1960-luvulta alkaen kasvanut kiinnostus lääketieteen etiikkaan kohtaan, toisaalta taas lisääntynyt tyytymättömyys 1800-luvun puolivälistä alkaen voittokulkuaan jatkanutta lääketiedettä kohtaan, jossa potilas nähdään vain punnittavana ja mitattavana objektina, joka on tyhjentävästi kuvattavissa luonnontieteen menetelmin.

Ahlzén mukaan humanismi auttaa näkemään lääketieteen sosio-historiallisena projektina. Lisäksi se tuo yksilön näkökulman potilaan kohtaamiseen (esimerkiksi sairauden kokeminen, kärsimys). Medical humanities -liikkeen perimmäiseksi tavoitteeksi Ahlzén asettaakin muutoksen aikaansaamisen lääketieteen ontologiassa: ”from an exclusively biomedical disease concept to one that also takes subjectivity and social dimensions into consideration.”

” Smärtan vill inte vara ensam” Eija Kalso lausuu Gunnar Ekelöfin runon kärsimyksestä. Ekelöf kuoli kurkunpään syöpään 60-vuotiaana.

Professori Eija Kalso korosti hyvin henkilökohtaisessa puheenvuorossaan omakohtaisen kokemuksen merkitystä kivun ja kärsimyksen hoidossa.  Jos omaa kokemusta ei ole, silloin voi kirjallisuus auttaa, Kalso sanoo ja kertoo kirjoista, jotka ovat avanneet hänelle erilaisia näkökulmia kipuun – niin potilaan, omaisen kuin kollegankin näkökulmasta. Tällaisia kirjoja ovat esimerkiksi Simone de Beauvoirin Lempeä kuolema (Une mort très douce), Mereta Mazzarellan Juhlista kotiin (Hem från festen) ja Henry Marshin Do No Harm: Stories of Life, Death and Brain Surgery. Näitä kirjoja hän suosittelee myös lääketieteen opiskelijoille.

Tiedekunnan tervehdyksen toi varadekaani Caj Haglund. Hän tarkensi katseensa Lux Humana – kokoelman fyysiseen ympäristöön ja esitti näkemyksiään Terkon tulevasta tilauudistuksesta.

Opiskelijapuheenvuorossa Line Kurki pahoitteli lääketieteen ja antropologian välisen keskinäisen vuorovaikutuksen vähyyttä. Hän sanoo kummankin alan elävän omassa kuplassaan. Opiskeltuaan molempia aloja hänelle on käynyt selväksi, kuinka vähän tietoa ja kuinka paljon väärinkäsityksiä näillä tutkimusaloilla on toistensa töistä.

Tiedekunnan tervehdyksen toi varadekaani Caj Haglund.

Hänen mukaansa sekä antropologinen projekti (joka ymmärtää sairautta, terveyttä ja terveydenhuoltoa) että lääketieteen projekti (joka puolestaan edistää ihmisten terveyttä) hyötyisivät vuorovaikutuksesta. Kurjelle Lux Humana on kuin lääketieteen kuplaan puhkaistu aukko, josta tarjoutuu kosketuspinta myös antropologiaan.

Juhlaseminaarissa julkistettiin myös lääketieteilijöille suunnatun lyhytproosakilpailun tulokset. Sen voitti neurologi Hannu Laaksovirta novellillaan 42 North Michigan. Kilpailun tuomarit, kirjailijat ja lääkärit Claes Andersson ja Joel Haahtela kiittivät voittajan omaäänistä, väkevää ja oivaltavaa kieltä, joka ”luo yksityisen maailman, kielellisen universumin”. Kilpailussa palkittiin myös kaksi muuta kirjoittajaa, Pertti Saloheimo ja Janne Virtanen.

Lyhytproosakilpailun voitti Hannu Laaksovirta (toinen oikealta).

Juhlaseminaarin musiikista vastasi Terkon siviilipalvelusmies Teemu Kekkonen.

Teksti ja kuvat

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Totuutta etsimässä – Jussi Valtosen vierailu Meilahden kampuksella

Tämän vuotisen Finlandia-palkinnon voittanut kirjailija Jussi Valtonen vieraili Meilahden kampuksella 11.5.2015. Terkon Lux Humana- työryhmän järjestämässä kirjailijatapaamisessa Valtosta haastatteli Sonja Sulkava.

Paikalle saapunut kuulijakunta koostui pääasiassa lääkäreistä ja lääketieteen opiskelijoista, mutta joukkoon mahtui myös muiden alojen asiantuntijoita. Yleisö osallistui aktiivisesti keskusteluun ja esitti runsaasti kysymyksiä kirjailijalle.

Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaani on massiivinen teos. Se on eräänlainen dystopia, vaikuttava kertomus tieteen ja etiikan suhteesta sekä ihmissuhteiden moninaisista ulottuvuuksista. Yleisössä ihastusta herättänyt romaanin runsasteemaisuus ei ollut ollut kuitenkaan kirjailijan alkuperäinen idea kirjan kirjoittamiseen ryhtyessään.

Aluksi Valtonen kuvitteli kirjoittavansa lyhyistä novelleista koostuvaa novellikokoelmaa. Tarinan edetessä omia reittejään hän ymmärsi haluavansa novellikokoelman sijaan kirjoittaa laajasti yhteiskunnallisesti ajankohtaisia teemoja sisältävän tarinan.

Kirjoitusprosessia kuvatessaan kirjailija kertoo tehneensä kirjaa varten runsaasti taustatyötä. Lisäksi hän toteaa Yhdysvalloissa viettämiensä vuosien vaikuttaneen osaltaan siihen, millainen kirjasta lopulta tuli.

Vierailun aikana Valtonen mainitsee useita kirjoittamisen lomassa lukemiaan teoksia, jotka ovat herättäneet hänet pohtimaan romaanissaan esiintyviä teemoja uudenlaisista näkökulmista, kyseenalaistamaan olemassa olevien totuuksien objektiivisuutta.

Kirjailija kertoo esimerkein omaa prosessiaan arvioida tieteellisen todellisuuden eri puolia ja haluaa haastaa ennen kaikkea lukijansa miettimään miten suhteellista totuus on.

Miellyttävän tilaisuuden lopuksi Lux Humana –kokoelmankin kappale Valtosen romaanista sai kirjailijan signeerauksen.

Teksti ja kuvat:

Heidi Wikberg

On vain tämä hetki

Meilahden kampuskirjasto Terkon Lux Humana -työryhmä järjesti lokakuussa Biomedicumissa yleisötilaisuuden ”Koska olet”. Tilaisuudessa tanssija ja tutkija Kirsi Heimonen kertoi 12 vuotta kestäneestä työstään muistisairaitten parissa. Hän käytti esimerkkinä Helsingin Diakonissalaitoksen Myllypurossa sijaitsevaa Sanerva-kotia.

Heimonen toi hoitokodin asukkaille ja henkilökunnalle tanssia ja muita taideperustaisia menetelmiä. Hän liitti taiteellisen työnsä rinnalle tutkimuksen, jotta saataisiin kokemuksellisuuteen perustuvaa tutkimustietoa taiteen mahdollisuuksista sosiaali- ja terveysalalla. Osana hanketta kuvattiin lyhytfilmi ”Miten olla” (2011), joka kertoo muistisairaitten elämästä hoitokodissa ja Heimosen työskentelymetodeista.

Lyhytfilmi oli osa Heimosen esitystä Lux Humanan tilaisuudessa, ja se kirvoitti runsaasti keskustelua. Filmissä Heimosen vierailut hoitokodissa lomittuvat asukkaiden äänitettyyn puheeseen, jonka tanssijataiteilija omien sanojensa mukaan ”lihallistaa” erilaisissa maisemissa. Vaikuttavimmassa kohtauksessa hoitokodin naisasukas aloittaa hapertuneella kielellään kerta toisensa jälkeen saman lauseen pääsemättä koskaan lauseen uutta aloitusta pidemmälle. Samalla yleisö näkee, kuinka taiteilija lihallistaa tuon verbaalisen pyörylän tanssillaan.

Ruumiillisuudesta käsin

Heimonen kertoo lähestymistapansa olevan fenomenologinen, sillä nimenomaan kokemus on hänelle keskeistä. ”Ajattelen ruumiillisuudestani käsin, vaikka nyt puhun koko ajan”, Heimonen naurahtaa.

Ranskalaisfilosofi Maurice Merleau-Pontya seuraten Heimonen korostaa ”eletyn ruumiin” merkitystä – myös intersubjektiivisuuden näkökulmasta. Heimonen kertoo, että jokin säe yhdisti hänet Sanerva-kodin asukkaisiin, jokin samankaltaisuus elämänhistorioiden erilaisuudesta huolimatta leikkasi elämismaailmoja. ”Kun kosketin toista, tunsin samalla, että hän kosketti minua.”

Heimonen korostaa, ettei hän tanssimalla pyri pelastamaan, hoitamaan tai hoivaamaan hoitokodin asukkaita. Tanssi ei ole hänelle hoitomenetelmä eikä hänen tutkimuksensa liity hoitotieteeseen. Sen sijaan Heimosella taide asettuu kommunikoinnin mahdollisuudeksi hoitokodin asukkaan ja hänen itsensä väliin. Heimonen puhuu taiteesta ennakoimattomana tapahtumana kommunikaatiossa, joka voi tapahtua ryytimaan vierellä, taidemaalauksen äärellä tai keskustelussa.

Taiteella Heimonen ei viittaa vain tanssimiseen ja tanssittamiseen, Beckettin runojen lukemiseen, maalaamiseen – yksin ja yhdessä – vaan taiteella hän tarkoittaa yhtä lailla retkeä Kivinokkaan tai eläinmuseoon, vierellä istumista ja hassuttelua kuin kukkasipulien istuttamista ryytimaahan.

Taide ei ole laastari

Heimonen otti kantaa myös taiteen asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka taiteelle asetetaan tänä päivänä yhä suurempia odotuksia, ei taide kuitenkaan ole mikään laastari, Heimonen muistutti.

Heimosen mukaan taide on yksi mahdollisuus sosiaali- ja terveysalalla, mutta taiteen on säilytettävä oma integriteettinsä. Sitä ei saa laimentaa vinkeiksi tai soveltaa tunnistamattomaksi. Vain silloin taide voi paljastaa toimimattomia käytäntöjä, avata toisin näkemistä ja tukea ihmisen ihmisyyttä.

Heimonen kritisoi halua tunkea taidetta joka paikkaan, sillä ihmisellä on oltava oikeus elää ilman taiteen pakkosyöttämistä. Itsemääräämisoikeus on ihmiselle tärkeää. ”Pelastakaa minut edes taiteelta, kun olen vanha”, Heimonen naurahtaa.

Usein kuulemansa kummastelun työtapansa, jota hän kutsuu taidetoiminnaksi, hyödyllisyydestä Heimonen kuittasi lakonisella vastakysymyksellä: mitä hyötyä elämästä on? Toisin sanoen kuinka ”hyöty” määritellään, kuka sen saa määritellä ja millä perusteella se määritellään.

Heimosen esitys tihkui yleisöä riemastuttavia heittoja, jotka kyseenalaistivat luutuneita käsityksiä. Mikä etuoikeus onkaan muistisairas ystävä? Muistisairaalle on niin helppoa ja turvallista uskoutua. Hänellä on vain tämä hetki. Kun muisti ja sanat ovat haperoituneet asukkaissa, on paljastunut toisenlainen todellisuus, jossa nyt-hetki on kirkastunut.

Lisätietoja:

Lux Humana
Heimonen Kirsi: Koska olet. Taidetoiminta muistisairaitten hoitokodissa HDL raportti # 4/2012

Teksti ja kuvat:

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Tervetuloa tapaamaan Claes Anderssonia Meilahteen 15.4.2013

Claes Andersson tulee puhumaan elämästään lääkärinä ja kirjailijana 15.4.2013 klo 17. Tilaisuus järjestetään Meilahden kampuksella, Biomedicumissa (Haartmaninkatu 8, luentosali 2). Tervetuloa kuuntelemaan, keskustelemaan, esittämään kysymyksiä. Tilaisuus on kaksikielinen.

Muistelmateoksensa “Jokainen sydämeni lyönti” takakannessa Claes Anderssonia kuvataan mieheksi, ”jolla on hyvä sydän, melankolinen mieli ja halu auttaa muita.” Hän on ehtinyt olla elämässään monessa mukana: psykiatrian erikoislääkäri, runoilija, kirjailija, jazz-pianisti, kulttuurivaikuttaja, kansalaisjärjestöjen aktiivi, kansanedustaja, ministeri.

Voit valmistautua tilaisuuteen esimerkiksi lukemalla Claes Anderssonin viimeisimmän kirjan “Oton elämä“.

Tilaisuuden järjestää Lux Humana -työryhmä, (Meilahden kampuskirjasto Terkko)

Tervetuloa!

 

Valkotakit valkokankaalla

Lääkärit elokuvassa on Kansallisen Audiovisuaalisen Arkiston (KAVA), HY:n Lääketieteellisen tiedekunnan ja Lux Humana -työryhmän (Meilahden kampuskirjasto Terkko) yhteistyöllä toteutettu projekti. Tarkoituksena on saada kattava katsaus siihen, millaisessa valossa lääkärit esitetään elokuvissa.

Lääkäri on perinteisesti elokuvissa henkilö, joka nauttii muiden roolihahmojen pelonsekaista kunnioitusta. Hän on vahva auktoriteetti, jolle ihmiset voivat tuoda niin fyysiset kuin henkisetkin ongelmansa parannettaviksi. Häneltä odotetaan vankkumatonta rationaalisuutta ja kykyä kestää kovankin paineen alla. Kuvaus sopii varsinkin elokuviin, jotka käsittelevät pienen kaupungin tai kyläyhteisön lääkäriä.

Kauhuelokuvissa lääkärit ovat taas usein sairaita psykopaatteja, jotka paloittelevat potilaansa tieteen ja psykoottisen uteliaisuuden nimissä. He eivät tunne sääliä mutta saattavat kokea surua, jos koe epäonnistuu. He elävät päivisin normaalilta näyttävää elämää ja nauttivat arvostetusta asemastaan, mutta yön pimeydessä pahuus ottaa valtansa. Tämän tyylisissä elokuvissa lääkäri voi toimia rankaisijana pahoja kohtaan, jotka eivät hänen mielestään ole saaneet tarpeeksi kovaa tuomiota muualta.

Peter von Bagh Lääkärit elokuvassa -sarjan aloitusseminaarissa, Kuva: Jussi Männnistö

Peter Von Bagh piti sarjan avauspuheen Orionissa 27.1. Hän esitteli kymmenkunta eri elokuvaa, joissa lääkärit ovat keskeisessä osassa. Lyhyiden näytteiden kautta pysty näkemään paljon historiaa ja siitä kuinka käsitys lääkäreistä on muuttunut vuosikymmenten mukana. Jokaisen näytteen kohdalla Von Bagh avasi elokuvan sanomaa lyhyellä luonnehdinnalla.

Rikollinen nainen 1952

Elokuva sai ilmestyessään kriittisiä arvioita kuvaustyylistään ja epäjohdonmukaisuuksistaan. Voimakas kuvaus nuoren naisen kärsimyksistä muistinmenetyksen kourissa ja lääkärin auktoriteetin armoilla herättää sympatiaa. Kuvaustyylin poikkeavuus omasta ajastaan on omiaan tuomaan elokuvalle sopivan vivahteen hulluutta. Elokuvassa lääkäri esitetään kirkasotsaisena kansakunnantietäjänä. Perinteistä Suomi-Filmiä.

Valtakunta – Riget

Lars Von Trierin alun perin televisiosarjaksi ja myöhemmin elokuvaksi koostettu tuotos on musta hevonen monessa mielessä. Se on ohjaajan pelkistetylle tyylille hyvin uskollinen kuvaus tanskalaisesta sairaalasta johon ruotsalainen lääkäri joutuu töihin. Kielimuuri on ongelmista pienin, sillä lääkäri tekee hoitovirheitä ja joutuu kestämään potilaidensa omaisten tuskan. Näyte kuvastaa sitä, mitä lääkärin työ voi olla, kun kaikki ei onnistu. Riget rakentaa syvällisen ja alitajuisen maailman sairaalaan, jossa realismi ei säästä ketään.

A Day at the Races – 1937

Marxin veljesten suuri menestyselokuva repii lääkärien auktoriteetin polvilleen. Elokuvassa eläinlääkäri Hugo Z. Hackenbush palkataan pyörittämään parantolaa. Lääketieteellisen kokemuksen rajoittuessa elämiin alkaa hän hoitaa potilaita kuten aikaisempia asiakkaitaan. Naurulta ei voi välttyä, kun tohtori tarjoaa hevosille suunnattuja lääkkeitä ihmisille ja kehuu, että edellinen potilas ainakin oli tyytyväinen, sillä hän voitti näillä rohdoilla laukkakisat.

Arrowsmith – 1931

Perinteinen kuvaus kyläyhteisön lääkäristä, jonka tulisi olla kaikkien tuki ja turva. Voimattomuus auttaa sairasta lasta ajaa lääkärin syviin omantunnontuskiin ja painimaan omien demoniensa kanssa. Elokuvassa lääkärillä on selkä kutsumus työhönsä ja puhdas tahto parantaa kaikki sairaat. Hän uhraa protokollan ja oman turvallisuutensa, jotta voisi pelastaa paiseruton uhrit. Lääkärin ja tiedemiehen rajat ovat hämärät, mutta klassiseen tyyliin lääkäri on kykenevä kaikkeen.

Magnificent Obsession – 1954

Nuori ja rikas tuhlaajapoika aiheuttaa autollansa kolarin, jonka seurauksena nuori nainen menettää näkönsä. Mies rakastuu naiseen ja päättää opiskella lääkäriksi, jotta voisi pelastaa tämän näön. Kuten arvata saattaa mies onnistuu tavoitteessaan tulla lääkäriksi ja useiden mutkien kautta lopulta pelastaa naisen näön, vaikka kaikki muut spesialistit ovat luopuneet toivosta. Jumalallisuus ja yhden miehen ristiretki tihkuvat siirappia 50-luvun tyyliin.

Crisis – 1950

Pienessä espanjaa puhuvassa maassa lomaileva menestyksekäs lääkäri joutuu leikkaamaan maan diktaattorin. Lääkäri joutuu vakavan moraalisen dilemman eteen. Hänen tehtävänään on pelastaa ihmishenkiä, mutta diktaattorin kuolema olisi suuri helpotus alistetulle kansalle. Elokuvan sanoma on syvä: Kuinka toimia lääkärinä tilanteessa, jossa omat kädet voivat ratkaista kansakunnan kohtalon uhraamalla yhden henkilön.

Punaparta – 1964

Kurosawan aliarvostettu mestariteos. Nuori kunnianhimoinen lääkäri joutuu maalaiskylään ankaran mestarin oppipojaksi ja oppii lääkärin etiikasta. Mestari haluaa pelastaa kaikki, mutta omien voimien ehtyessä tehtävästä tulee yhä vaikeampi. Elokuvassa tulee hyvin esille asetelma, jossa vanhempi lääkäri opettaa paljon enemmän nuorelle oppipojalle kuin hienot koulut ikinä pystyisivät.

Battle circus -1953

Korean sodan riehuessa ympärillä nuori hoitaja saapuu uuteen liikkuvaan kenttäsairaalaan. Osaston juopotteleva, mutta rationaalinen ja pidetty lääkäri iskee silmänsä heti tähän.  Nuoren korealaisen lapsen tarvitessa vaativaa leikkausta ottaa lääkäri hänet hoitoonsa ja pelastaa vaativalla leikkauksella potilaan hengen. Rakkautta ja sankarillista lääkäriromantiikkaa yhdistelevä elokuva on taattua Humphrey Bogart- laatua.

The Horse soliders – 1959

Yhdysvaltojen sisällissodassa lääkäreillä ei ollut modernia teknologiaa apunaan. Elokuvan leikkaukset suoritetaan sahalla ja puudutus hoidetaan viskillä. Sodan mielettömyys paistaa läpi. Miehet kärsivät ja haavoittuneet joudutaan jättämään linjojen taakse, jotta he eivät hidastaisi muita. Sodanvastaisuus on piilevä ajatus taustalla, mutta katsojan tulee itse löytää se hienovaraisista viitteistä.

MASH – 1969

Mash on tehty sotaa vastustavalle sukupolvelle. Se on mustaa huumoria ja suolenpätkiä höystettynä kenttäsairaalan sisällä kuohuvilla romansseilla. Elokuva on vahvasti anarkistinen eikä peittele sanomaansa sodan mielettömyydestä. Monessa aikaisemmassa lääkärielokuvassa on keskitytty kuvaamaan lääkärin kasvoja ja hikeä otsalla. Mash ei enää toimi näin vaan keskittyy kuvaamaan potilasta leikkauspöydällä. Elokuva haluaa shokeerata. Vuosien mittaan shokkiarvo on laskenut, sillä nykyään voi katsoa oikeita leikkauksia iltapäivisin tositv:stä.

Närä livet – Elämän kynnyksellä 1958

Tarina kertoo synnytysosastosta ja siellä olevista naisista. Toiset haluavat lapsia, mutta toiset eivät. Hoitajat joutuvat tasapainoilemaan fyysisen ja henkisen auttamisen rajoilla. Minimalistinen lavastus antaa tilaa nähdä naisten tunteet ja mahdollisuuden katsojalle keskittyä loistavaan näyttelemiseen. Erikoisen elokuvasta tekee se että miehet eivät esitä mitään suuria rooleja vaan ovat vain aviomiehiä ja satunnaisia vilahduksia.

Pidin suuresti luennosta. Elokuvanäytteet olivat kattava kurkistus lääkärien maailmaan valkokankaalla. Pelkistetty ajatus siitä, että ainut mahdollinen lääkärirooli olisi korkean auktoriteetin omaava mies, kumoutui täysin.

Harmillista kyllä sarjassa ei käsitellä tv-sarjoja (paitsi Riget, mutta kyseinen tuotos on myös koostettu elokuvaksi), joissa lääkärit ja sairaalat ovat keskeisessä osassa. Sarjat kuten House ja Teho-osasto omaavat hyviä kurkistuksia lääkärien maailmaan, vaikka todenmukaisuus tuntuukin usein puuttuvan niistä. Ehkä kyseiset tuotokset ansaitsevat tulevaisuudessa oman sarjansa?

Lääkärit ovat kiehtova aihe elokuvantekijöille ja uskon, että jatkossakin tulemme näkemään heitä elokuvien maailmassa. Ammattikunta, johon kohdistuu paljon arvostusta, mutta myös paineita, on aina otollinen uusille dramatisoinneille. Vaikka ammattialoihin perustuvat tosi-tv-sarjat tuntuvatkin valtaavan televisiota, niin uskon, että yleisö haluaa jatkossa nähdä sankarillisia valkotakkeja elokuvissa. Fiktiivinen, ja miksi ei oikeakin maailma, kaipaa pelastajia, mutta he eivät saavu paikalle trikoissa vaan valkoisissa ja tuulen mukana hulmuavissa takeissaan.

Linkit:

Teksti

Otso Jokinen
Meilahden kamspuskirjasto Terkko

Kuvat

Jussi Männistö
Meilahden kamspuskirjasto Terkko

 

 

(Vale)lääkärin vastaanotolla – eli tapauskertomuksia Lux Humana -kokoelmasta

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska , (Siltala, 2012)

”Vakava aliravitsemustila. Pula ruuasta ja siemenviljasta. Ympäristössä tappavia tartuntatauteja. Etsinyt omia selviytymiskeinoja mm. rikoksista ja muista hirmutöistä. Vetoaa myös kuninkaan (Kaarle XI) vastuuseen tilanteestaan.”

Juha Hurme: Hullu , (Teos 2012)

”Teatteriohjaaja. Ollut suljetulla osastolla. Ohjannut myös ulkoilmanäyttämöille. Lähti kävelylle ja palasi 1 kuukauden kuluttua. Kertoo asioista oikeilla ja väärilläkin nimillä.”

Martha C. Nussbaum: Talouskasvua tärkeämpää , (Gaudeamus, 2011)

””Joukkopsykoosi. Vallalla kiihkeä pyrkimys mahdollisimman ripeään kasvuun. Unohdettu empatia, yleissivistys ja kriittinen ajattelu. Demokratian terveys vakavasti uhattuna.”

Petter Sairanen: Muisti on unta , (Helsinki-kirjat, 2012)

”Tytär lähtenyt ulos ja kuollut. Kylmää miinus kolmekymmentä aste-celsiusta. Levollinen ilme. Luonto toiminut väärässä järjestyksessä. (Epäillään jonon ohi kiilausta.)”

Aleksandr Solzenitsyn: GULAG vankileirien saaristo 1918-1956 , (Silberfeldt, 2012)

”Viettänyt kahdeksan (8) vuotta pakkotyövankina. Sitten ryhtyi kirjailijaksi. Sitten sai Noopelin. Aiemmin vaikeuksia päästä julki. Nyt lyhentämättömänä, yksiosaisena. Kokee olevansa edelleen ajankohtainen.”

Jaakko Yli-Juonikas: Neuromaani , (Otava, 2012)

”Aivot. Suuremmat kuin naisilla. Ohjautuneet väärille teille. Viisarit kravatissa eivät liiku. Serotoniinia. (Nomen est Omena.)”

Patti Smith: Ihan kakaroita , (WSOY, 2010)

”Nainen. Myös rock-muusikko. Kumppani mies-homoseksuelli-valokuvaaja. Kertoo tavanneensa paljon ihmisiä: Ginsberg, Burroughs, Hendrix, Warhol, Reed, Joplin, Shepard jne. Kertoo avoimesti.”

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. I. , (Like, 2011)

”Vaikea isäsuhde. Perhe hajonnut & sis. alkoholismia. Sävyttää kertomaansa mustalla huumorilla. Herättänyt kauhua lähiympäristössään. Ensimmäinen käynti: Teini-ikä ja heräävä seksuaalisuus. Varattu viisi (5) lisäosaa ts. jatkokäyntiä, (à 500 s.).”

Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet , (WSOY, 2011)

”Asunut vanhempiensa nurkissa. Vaimo ja pieni tytär. Marokkolainen. Menettänyt työnsä ompelimossa. Näkee Pohjoisessa siintäviä mahdollisuuksia. Ei papereita. Täällä kokee työnsä riistona ja väkivaltana.”

Izzeldin Abuelaish: En suostu vihaamaan , (Minerva, 2011)

”Kokenut neljä (4) sotaa ja kaksi (2) intifadaa. Menettänyt kolme (3) tytärtä sekä yhden (1) veljentyttären. Lääkäri. (Gynekologiaa, synnytysoppia, lapsettomuutta.) Ei suostu vihaamaan.”

Teksti

Lassi Pohjanpää
kirjastosihteeri
Meilahden kampuskirjasto Terkko
Helsingin yliopiston kirjasto

Linkit

Tohtori Tsehovin vastaanotto

 

Meilahden kampuskirjaston Lux Humana -työryhmä järjesti Biomedicumin Faculty Clubilla 23.11.2011 luento- ja keskustelutilaisuuden, jonka aiheena oli Anton Tsehov. Suomentaja ja esseisti Martti Anhava luennoi aiheesta ’Anton Tsehov ja lääketiede’. Anhava kertoi Tsehovin lääketieteen opinnoista ja lääkärintoimen harjoittamisesta. Samalla hän esitteli niitä tapoja, joilla lääkärinkoulutus ja -kokemukset heijastuvat tai eivät heijastu Tsehovin teoksissa.

 

”Vihitty vaimo ja rakastajatar”

Kirjallisuudenhistoriasta tunnemme lukuisia kirjailijoita, jotka ovat koulutukseltaan lääkäreitä: Francois Rabelais, Mihail Bulgakov, Louis-Ferdinand Céline, W. Somerset Maugham. Suomalaisista kirjailijoista voisi mainita Hj. Nortamon, Claes Anderssonin ja Joel Haahtelan.

Moni näistä kirjailijoista on jättänyt varsinaisen lääkärin praktiikan, jollei täysin niin ainakin pääasiallisesti omistautuen kirjalliselle uralleen. Anton Tsehov tasapainoili varsin pitkään molempia ammattejaan harjoittaen. Usein siteeratussa luonnehdinnassaan hän kuvaa lääketieteen olevan hänen ”vihitty vaimonsa ja kirjallisuuden rakastajattarensa. Kun toinen kyllästyttää, menen yöksi toisen luo.”

Anton Tsehov syntyi 1860 Taganrogissa. Hänen isänsä, maaorjan poika, oli tehnyt sosiaalisen nousun kauppiaaksi ja kannusti lastensakin opintoja. Valitettavasti isä ei kauppiaana pärjännyt kovinkaan hyvin vaan liike ajautui konkurssiin. Muun perheen paettua velkojia Moskovaan 16-vuotias Anton jäi yksin Taganrogiin käydäkseen koulunsa loppuun.

Lääkäriä tarvitaan aina

Vuonna 1879 Tsehov aloitti stipendin turvin opinnot Moskovan yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Jo kouluaikoina, Tsehovin sairastuttua vatsakalvotulehdukseen häntä hoitanut lääkäri kehotti lahjakasta oppilasta suuntautumaan lääketieteen opintoihin: ”Kauppiasta heiluttavat suhdanteet, mutta lääkäriä tarvitaan aina.”

Kauppiasisän konkurssin vuoksi nuori Anton Tsehov vastasi jo opiskeluaikoinaan muun perheen elannosta kirjoittaen pakinoita ja sketsejä pilalehtiin. Lääkäriksi valmistuminen ei tuonut Tsehoville merkittävää parannusta hänen taloudelliseen tilanteeseensa. Kerrotaan, ettei hän oppinut koskaan laskuttamaan potilaitaan käyvän hinnan mukaisesti, vaan köyhimmiltä asiakkailtaan hän peri vain muodollisen maksun, jos sitäkään. Lisäksi iso osa potilaista oli hänen boheemiystäviään tai veljensä ryyppykavereita.

”Hyvän ihmisen” -kultti

Anton Tsehovin persoonan ympärille onkin muodostunut eräänlainen ’hyvän ihmisen’ –kultti, joka näyttää juontuvan toisaalta hänen teoksissaan ilmenevästä vähäeleisestä myötämielestä heikkoja ja huono-osaisia kohtaan, toisaalta hänen lääkärintoiminnastaan. Hän lienee kokenut Hippokrateen valan varsin konkreettisesti velvoittavana ja pyrki sitä käytännön työssään myös aidosti noudattamaan. Ihmisystävälliset ja eettiset syyt, yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttuminen sekä yhteisvastuullisuus korostuvat hänen ammatti-identiteetissään.

Vuonna 1893 ilmestynyt Sahalin on matkakertomus Tsehovin tutkimusmatkalta Sahalinin saaren vankisiirtolaan. Teosta varten Tsehov keräsi ja kortistoi tarkasti saaren asukkaiden demografisia ja sosiaalisia tietoja. Teoksesta välittyy kriittinen kuva vankisiirtolan oloista: surkeat asuin- ja elinolosuhteet, nälkä ja sairaudet.

“En muista mitään, en yhtikäs mitään.”

Anton Tsehovin kaunokirjallisessa tuotannossa esiintyvät lääkärihahmot ovat usein työhönsä leipääntyneitä, väsyneitä, turhautuneita ja kyynisiäkin. Tosin sama pätee hänen tuotantonsa moniin muihinkin henkilöhahmoihin. Martti Anhava esitteli eräitä Tsehovin tuotannon keskeisiä lääkärihahmoja.

’Kolme sisarta’ –näytelmän sotilaslääkäri Tsebutykin kokee jonkinlaisen eksistentiaalisen kriisin: ”Luulevat että kun olen lääkäri, niin osaan parantaa mitä tauteja vain, enkä minä tiedä yhtikäs mitään, kaiken olen unohtanut mitä olen tiennyt, en muista mitään, en yhtikäs mitään.”

’Vanja-eno’-näytelmän Astrov on kyllästynyt työhönsä maalaislääkärinä: ”Niin… kymmenessä vuodessa minusta on tullut toinen mies. Ja mistä syystä? Olen tehnyt liikaa töitä, tiedätkös. Aamusta iltaan liikkeellä yhtä mittaan, ei tietoakaan levosta, öisin sitä makaa vällyjen alla peläten että retuutetaan jonnekin sairasta katsomaan.”

”Olette erinomainen, kiinnostava ihminen.”

’Ikävä tarina’ –novellissa kuvataan kuuluisan lääketieteen professorin vanhenemista: ”Surkeassa olemuksessani ei ole mitään vaikuttavaa: vain silloin, kun kärsin hermosärystä, kasvoilleni saattaa tulla ilme , joka kaiketenkin herättää ankaran vaikuttavan ajatuksen: ’Tuolla miehellä ei taida olla enää paljon elonaikaa’.”

Novellissa ’Eräs tapaus lääkärin elämästä’ nuori apulaislääkäri Koroljov käy ahdistuneen potilaansa kanssa pitkän keskustelun yöllä, vaikka mitään erityistä lääketieteellistä sairautta hän ei potilaastaan löytänytkään. Tämä lääkärin ja potilaan suhde on yksi lämpimimpiä Tsehovin kuvauksia kahden ihmisen kohtaamisesta: ”Aurinko on jo noussut, sanoi hän. -Teidän on aika ruveta nukkumaan. Nukkukaa itsenne terveeksi. Olen iloinen, että sain tutustua teihin, jatkoi hän puristaen tytön kättä. -Te olette erinomainen, kiinnostava ihminen.”

Myös laajassa kertomuksessa ’Sali N:o 6’ käsitellään lääkärin ja potilaan suhdetta. Mielisairaalan lääkäri Ragin on ammattiinsa väsynyt ja kokee kärsimykset ihmiseloon kuuluvina ilman, että niitä voisi lievittää. Hän käy kuitenkin keskusteluja erään potilaansa, Gromovin kanssa. Näissä keskusteluissa Gromov kyseenalaistaa  lääkärin ja potilaan roolin: kyse on vain sattumasta kummalla puolen hoitosuhdetta olet. Lopulta ympäristö alkaa pitää lääkäri Raginia mielenvikaisena, ja hän joutuu potilaaksi samalle osastolle, jossa hän pian kuolee vartijan pahoinpitelyn seurauksena.

”Halpahintaista, jollei suorastaan edesvastuutonta”

”Lääketieteen harjoittamisella on epäilemättä ollut vakava vaikutus kirjalliseen toimintaani. Se on huomattavasti avartanut havaintomaailmaani ja rikastuttanut minua tiedoilla, joiden todellisen arvon voi tajuta vain sellainen henkilö, joka itse on lääkäri”, on Anton Tsehov sanonut. Huomionarvoista kuitenkin on, että hän ei käyttänyt lääketieteellistä tietämystään tehokeinona teksteissään. Sitä Tsehov olisi pitänyt halpahintaisena, jollei suorastaan edesvastuuttomana, arveli Martti Anhava.

Anton Tsehov kuoli vuonna 1904 sairastettuaan useita vuosia keuhkotuberkuloosia. Ensimmäiset veriysköskohtauksensa hän sai jo parikymmentä vuotta aiemmin, mutta Tsehov kielsi sairautensa itseltään ja läheisiltään. Miksi lääketieteellisen koulutuksen saaneelle Tsehoville olin niin vaikea myöntää oman sairautensa vakavuus? Kysymys jää avoimeksi.

 Martti Anhava on perehtynyt Tsehovin henkilöhistoriaan suomennettuaan paitsi Tsehovin kaunokirjallista tuotantoa myös kolmiosaisen valikoiman Tsehovin kirjeitä. Anhava piti luentonsa klassiseen tapaan paperista lukien, ilman PowerPoint-esitystä, ilman ylimääräisiä tehokeinoja, kirjoitettuun tekstiin luottaen, ”tsehovilaiseen” tapaan.

Taidanpa itsekin kysyä askarruttamaan jääneitä yksityiskohtia perinteisen kirjeeen muodossa: ”Parahista parahin Anton Pavlovitsh, kuinka on vointinne laita?”

Teksti

Lassi Pohjanpää
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Musiikki aivoissa ja terapiassa

Meilahden kampuskirjasto Terkon Lux Humana -työryhmä järjesti 12.10.2011 luento- ja keskustelutilaisuuden otsikolla ’Musiikki aivoissa ja terapiassa’. Haartman Instituutin suureen luentosaliin oli kerääntynyt noin 100 aiheesta kiinnostunutta kuuntelijaa.

Aiheesta alustivat professori Mari Tervaniemi ja professori Jaakko Erkkilä. Professori Tervaniemi kertoi, miten musiikkihavainto, musiikin herättämät tunteet ja muusikkous ilmenevät aivotoiminnassa. Professori Erkkilä valotti musiikkiterapian käytännön työtä ja esitteli tuoreita tutkimustuloksia musiikkiterapian vaikuttavuudesta psykiatrian ja neurologian alalla.

Tilaisuudessa sai myös ensiesityksensä lääketieteen opiskelija Sonja Sulkavan säveltämä laulusarja ’Psykiatrialauluja’. Tilaisuus alkoi Sonja Sulkavan esittämällä  kappaleella ’Anorexia nervosa’.

Musiikki arjessa

Professori Mari Tervaniemi aloitti luentonsa pohtimalla, mitä musiikki on. Musiikki voidaan määritellä strukturoiduksi äänimateriaaliksi. Antropologisen lähestymistavan mukaan musiikkia on ollut aina ja kaikkialla. Musiikkia kuunnellaan ja harrastetaan erittäin paljon. Suomalaisessa kodissa on keskimäärin kuusi laitetta, joista voi kuunnella musiikkia, ja musiikkia kuunnellaan keskimäärin kolme tuntia päivässä. Musiikki vaikuttaa mielialoihimme ja vireystilaamme. Tapahtumamuistista puhumme, kun tietty musiikki tuo mieleen tietyn tapahtuman. Ihmisillä on yleensä selkeitä mielipiteitä musiikista, on omat suosikki- ja inhokkimusiikkinsa. Voiko neutraalia musiikkia edes olla olemassa, kysyi professori Tervaniemi. Hissimusiikki ja kauppojen taustamusiikkikin palvelee jotain tarkoitusta. Musiikki vaikuttaa ja sitä käytetään hyväksi markkinoinnissa ja ostospäätösten ohjaamisessa. Klassista musiikkia on kokeiltu nuorison karkottimena mm. ostoskeskuksissa.

Professori Mari Tervaniemen aiheena oli "Musiikki aivoissa".

Musiikki aivoissa

Musiikki muodostuu korvien kautta aivojen kuuloaivokuorelle kulkevien äänten aikaansaamien hermoimpulssien seurauksena. Musiikki aktivoi suurimman osan aivoista kaikilla musiikin kuuntelijoilla. Musiikki aiheuttaa aivoissa tunnevaikutuksia, yksinkertaisimmillaan perustunteet suru ja ilo korreloivat molli- ja duuri-sävellajeihin. Mieltymykset syntyvät yleensä jo nuoruudessa ja toistuvat positiiviset tuntemukset vahvistavat niitä. Aivotutkimus todistaa tämän tunnevaikutuksen fysiologisen puolen: myös laboratorio-olosuhteissa musiikki vaikuttaa aivojen limbiseen järjestelmään ja dopamiinijärjestelmään. Lisäksi musiikki vaikuttaa sydämen lyöntitiheyteen ja hengitystiheyteen.

Musiikki on huumetta maailmalle, totesi professori Tervaniemi. Musiikin vaikutuksessa ihmiseen on myös ulkomusiikillisia ominaisuuksia, kuten nyt jo vanha ilmaisu ’sex and drugs and rock’n’roll’ kuvastaa. Musiikki onkin monimuotoinen ilmiö: siitä voidaan erottaa ainakin hermostollinen, psykologinen ja sosiologinen ulottuvuus.

Musiikillinen koulutus

Etenkin ammattimuusikoilla musiikki aiheuttaa nopeita ja voimakkaita reaktioita kuuloaivokuorella. Musiikki vaikuttaa myös muusikkojen aivojen rakenteeseen, muusikoilla on useilla aivoalueilla enemmän hermosoluja kuin ei-muusikoilla. Toki tässä on vaarana sortua ontuviin päätelmiin. Onko kyseessä oppimisen vaikutus vai jo alkujaan parempi lähtötaso? Tutkimuksissa on kuitenkin todettu musiikkiharrastuksen edistävän mm. motorisia taitoja, lukutaitoa, vieraan kielen ääntämistä ja yleistä tarkkaavaisuutta. Auttaako musiikki sitten kaikkeen? Voidaanko väittää, että ’Mozart makes you smart’, kysyi professori Tervaniemi. Rotille on soitettu Mozartia tutkimuksissa ja sen on todettu edistävän niiden selviytymistä esim. labyrintistä ulos. Oikea päätelmä tästä kuitenkin lienee, että musiikki aktivoi rottien vireystilaa ja muutos on vain lyhytkestoinen.

Musiikin vaikutusten tutkimisessa on omat rajoituksensa. Tieteellinen tutkimus onnistuu (luotettavimmin) vain laboratorio-olosuhteissa. Soittaessa tapahtuva tutkimus ei vielä onnistu, koska tutkimuskohteen on oltava paikallaan. Lisäksi analyysi tapahtuu ryhmä- ei yksilötasolla, mikä johtaa keskiarvoistamiseen. Tutkimus on voimakkaasti keskittynyt Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, muista kulttuureista ei musiikin aivotutkimusta ole juurikaan tehty.

Professori Jaakko Erkkilä luennoimassa musiikista terapiassa.

Musiikki terapiassa

Tilaisuuden toisen luennon aiheena oli musiikkiterapia – niin psykiatrian kuin neurologiankin alalla. Luentonsa aluksi professori Jaakko Erkkilä esitteli yleisölle animaatiohahmon, ’herra Nopan’, joka reagoi tietokoneen näytöllä eri tavoin erilaisiin musiikkinäytteisiin arvioiden näytteiden emotionaalista laatua. Nämä reaktiot korreloivat useimpien ihmisten tuntemuksiin ja siten niitä voidaan käyttää perustana musiikkiterapiassa. Masentunut potilas ei reagoi samalla tavalla kuin ’herra Noppa’, masentuneen ihmisen reaktioissa negatiiviset tuntemukset korostuvat, hellyys ja suru menevät sekaisin. Professori Erkkilä esitteli uusimpia tutkimustuloksia, joissa musiikkiterapiaa oli menestyksellisesti käytetty depression hoidossa. (British Journal of Psychiatry, 2011).

Psykoanalyyttinen musiikkiterapia perustuu vapaaseen assosiointiin. Alitajunnasta ja esitietoisesta pyritään herättelemään asioita tietoisuuden tasolle, jolloin niitä voidaan terapeutin kanssa käsitellä. Yleensä on kyseessä ei-kielelliset ja emotionaaliset kokemukset, joita on musiikin avulla helpompi käsitellä. Professori Erkkilä esitti kaksi katkelmaa esimerkkinä terapiasessioista, joissa terapeutti ja potilas soittavat samaa soitinta esim. pianoa tai rumpuja. Jälkimmäisessä esimerkissä kävi suorastaan järisyttävällä tavalla selväksi, miten potilas purki vihan ja aggression tunteitaan rummutukseen, joka kokonaisuudessaan olisi kestänyt 14 minuutin ajan. Tämän non-verbaalisen, vapauttavan purkautumisen jälkeen voi alkaa tunteiden käsittely ja potilaan toipuminen.

Musiikki neurologisessa kuntoutuksessa

Toisena osana luentoaan professori Erkkilä esitteli musiikkiterapian käyttöä neurologisessa kuntoutuksessa. Esimerkiksi aivohalvauspotilaiden motorisessa kuntoutuksessa on musiikkiterapiaa käytetty menestyksellisesti. Pelkästään musiikin kuuntelu sinänsä aktivoi aivotoimintaa, oman mielimusiikin kuuntelu parantaa mielialaa ja siten edistää toipumista. Aktiivisessa kliinisessä musiikkiterapiassa potilas itse osallistuu musiikin tuottamiseen esim. rummuttamalla ja näin edistää motoristen taitojensa palautumista.

Professori Erkkilän esityksessä yhdistyivät hienosti musiikin tieteellinen ja emotionaalinen puoli. Luovista terapiamuodoista musiikkiterapia on näytön perusteella ylivoimainen vaikuttavuudessaan. Tämä johtuu tosin ainakin osin siitä, että musiikkiterapiaa on eniten tutkittu ja muiden luovien terapiamuotojen (esim. kuvataideterapia, draamaterapia) vaikuttavuutta on vaikeampi tutkia.

“Psykiatrialauluja”

Luentojen jälkeen lääketieteen opiskelija Sonja Sulkava esitti loppuosan laulusarjastaan ’Psykiatrialauluja’. Sonja Sulkava tekee opiskelun ohella THL:ssa väitöskirjatutkimusta psykiatristen sairauksien genetiikasta. Laulusarjassaan hän halusi tutkia aihetta toisesta näkökulmasta: mitä on diagnoosin takana, miltä sairaus tuntuisi. Hän kuvasikin laulusarjansa tekoa omaksi, henkilökohtaiseksi psykiatrian kurssikseen, yritykseksi ymmärtää eikä vain opetella ulkoa. Samalla hän haluaisi vähentää psykiatrisiin sairauksiin liittyvää ’stigmaa’ ja helpottaa niiden oireista puhumista. Vaikutteita lauluihinsa Sonja Sulkava on saanut paitsi psykiatrian kurssikirjoista myös kaunokirjallisuudesta ja henkilökohtaisista muistelmateoksista.

Alkoholismi-lauluun vaikutteita on antanut mm. Henrik Tikkasen tuotanto ja Paniikkihäiriöön Sofi Oksasen teos ’Baby Jane’. Kappaleesta Esitiedot (13 vuoden yksinäisyys) Sonja Sulkava totesi, että käytännön psykiatrin työssä termi ’esitiedot’ tarkoittaa potilaan koko siihenastista elämää. Skitsofrenia-lauluun vaikutteita antanutta kirjallisuutta oli mm. Patricia Dunckerin teos Houreissa Foucault ja Burnout-kappaleeseen Eva F. Dahlgrenin teos Mihin kadotin itseni?.

Häpeää, ahdistusta, eläytymistä ja aplodeja

Lauluja ei aihepiirinsä vuoksi voi kutsua lainkaan hauskoiksi, ei edes viihdyttäviksi. Laulut olivat erittäin vaikuttavia. Niistä välittyi alkoholistin häpeän tunteet, paniikkihäiriöisen ahdistus hengityksen loppumisesta, skitsofreenikon rikkinäinen maailma ja burnoutia lähestyvän ihmisen vakuuttelu omasta loputtomasta jaksamisestaan. Sonja Sulkavan esiintyminen oli vahvaa ja luontevaa, siitä välittyi aito eläytyminen laulujen henkilöhahmoihin ja tunnetiloihin. Sonja Sulkavaa säesti pianolla musiikin opiskelija Elsa Polvinen ja viimeiseen kappaleeseen lavalle nousi vielä biologian ainejärjestön Symbioosin kuoro.

Kaiken kaikkiaan tilaisuus kesti kolme tuntia. Encoreen ei ollut enää aikaa.  Kiitos mielenkiintoisten ja vaikuttavien esitysten, aika ei käynyt kertaakaan pitkäksi. Kaikkien esiintyjien saamat aplodit olivat enemmän kuin ansaittuja.

Teksti

Lauri Pohjanpää
Kirjastosihteeri
Meilahden kampuskirjasto Terkko
lauri.pohjanpaa[at]helsinki.fi

Grafiikka

Aino-Leena Juutinen
Verkkotoimittaja
aino-leena.juutinen[at]helsinki.fi

Valokuvat

Anna-Mari Koivula
Tiedottaja
Meilahden kampuskirjasto Terkko
anna-mari.koivula[at]helsinki.fi

Teatteria Meilahden laitoksessa – Lux Humana ylpeänä esitti: Rakkaus ei ole ajan narri

Selkäimme takaa kuuluu lähestyvää musiikkia. Se ei tule tästä talosta. Onhan se miltei melankolista.

Näyttelijä käy eteemme kantaen CD-soitinta. Katsomo on rakennettu samaan tasoon, samaan valoon esiintymistilan kanssa.

Oranssiin paitaan pukeutunut Jussi Lehtonen alkaa lausua sonetteja.

Kuva: Jussi Männistö

Katso peiliisi ja sano kasvoillesi:
on tullut aika luoda toiset kasvot

Kuva: Jussi Männistö

Pystymättä enempään, täyttyneenä sinusta.
uskollinen mieleni saa silmän erehtymään kuvasta.

Istumme Meilahden Biomedicumin seminaarihuoneessa. On joulukuun 9. päivä vuonna 2010. Tilaisuuteen on ilmoittautunut 41 henkilöä ; paikalle on päässyt jonkin verran vähemmän. Ulkona pyryttää lunta, Helsingin liikenne on sekaisin.

Kuva: Jussi Männistö

poljin aatoksia, myin tunteitani halvalla,
loukkasin uusia suhteita vanhoin tavoin.

Kuva: Jussi Männistö

Haluatko kuvasi pitävän auki
raskaat luomeni läpi uuvuttavan yön?

Esityksen nimi on Rakkaus ei ole ajan narri. Se koostuu viidestätoista William Shakespearen sonetista, jotka on suomentanut Kirsti Simonsuuri.

Esityksen on ohjannut Pauliina Hulkko, ja musiikin siihen on säveltänyt Sanna Salmenkallio.

Ensi-ilta oli keväällä 2006 Lapinlahden sairaalan syömishäiriöosastolla.

Näyttelijä Jussi Lehtonen on esittänyt sitä tavallisesta poikkeavissa paikoissa: dementiayksiköissä, psykiatrisissa hoitolaitoksissa, vankiloissa.

Kuva: Jussi Männistö

Sanaton sävel soi yhteen monin äänin
ja laulaa sinulle: ”Et ole mitään yksin”.

Kuva: Jussi Männistö

Ei häpeän tunteesi voi lääkitä murhettani.
Vaikka kadut, minun täytyy kestää menetys.

Esitys on kolmivaiheinen:

(1) Näyttelijä saapuu suljettuun yhteisöön, esim. hoitolaitokseen. Laitoksen arjen rutiinit muuttuvat ja samalla esiintyjä tutustuu laitoksen asukkaisiin, esityksen katsojiin.

(2) Itse esitys on monta esitystä. Esitys siirtyy katsomon puolelle. Katsojat vaihtelevat nuorista vanhuksiin, kehitysvammaisista vankeihin.

(3) Esityksen jälkeen näyttelijä Jussi Lehtonen keskustelee katsojien kanssa esityksen herättämistä tunteista ja ajatuksista.

Kuva: Jussi Männistö

Vaan kauneus kuin kellon viisari
vie tunnit, hiipii huomaamatta kasvoilla

Kuva: Jussi Männistö

Voi minua! Mitkä silmät rakkaus pani päähäni
kun eivät vastaa todellista näköä?

Jokainen esitys on tunteellinen, taiteellinen ja esteettinen matka – niin esiintyjälle kuin katsojillekin.

Katsojat luovat oman esityksensä.

Katsojia ei tule aliarvioida. Shakespeare puhuu meille kaikille yhteisistä asioista: rakkaudesta, sen menettämisestä, pettymyksestä ja mustasukkaisuudesta.

Elämä voi nyrjähtää. Kukaan meistä ei voi sulkea itseään laitosmaailman ulkopuolelle. Yhä useampi yhteiskuntamme jäsen viettää ainakin osan elämästään jossain laitoksessa.

Kuva: Jussi Männistö

Rakkaus ei ole ajan narri vaikka ajan sirppi
niittää poskien ja huulten hehkun

Kuva: Jussi Männistö

Ei mikään suojaa ajan viikatteelta.
ei muu kuin lapsi: vain hän uhmaa kuolemaa.

Näyttelijä Jussi Lehtonen on kiertänyt esityksensä kanssa ympäri Suomea yli viiden vuoden ajan.

Hän on julkaissut kokemuksistaan laitoskiertueella kirjan Samassa valossa : näyttelijäntyö hoitolaitoskiertueella. Teos on osa hänen tohtorintutkintoaan Teatterikorkeakoulussa. Käsitelläänhän siinä näyttelijäntyön ydinasioita: yleisökontakti, kosketus, vaikuttavuus, roolit.

Samalla teos voi toimia käsikirjana hoitohenkilöstölle: Miten kulttuuri voisi jalkautua hoitolaitoksiin, kuinka toteuttaa terveyttä kulttuurista.

Kuva: Jussi Männistö

hetken riemukas pohatta, heti kohta
peläten kun varkaat vievät aarteen

Kuva: Jussi Männistö

Niin kuin talvi oli eroni sinusta
sinä ohikiitävän vuoden nautinto!

Nykyään Jussi Lehtonen toimii Kansallisteatterin viidennen näyttämön taiteellisena suunnittelijana. Hänen seuraaviin projekteihin kuuluu mm. teatterin vieminen pakolaisten vastaanottokeskuksiin: Ilman yhteistä kieltä, ilman yhteisiä kokemuksia. Vieraalla maalla, oudossa valossa.

Monta tärkeää tarinaa on vielä kuulematta. Älkää sammuttako valoja.

Kirjoittaja

Lassi Pohjanpää
kirjastosihteeri
Meilahden kampuskirjasto Terkko
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Jussi Männistö
kirjastosihteeri

Meilahden kampuskirjasto Terkko
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvatekstit

Lainaukset teoksesta Nautintojen ajan aarre : William Shakespearen sonetit ; suom. Kirsti Simonsuuri , (Yliopistopaino, 2005)

Jussi Lehtonen: Samassa valossa : näyttelijäntyö laitoskiertueella ; (Avain, 2010)

(Valitamme kuvan ja tekstin synkronoinnissa ilmenneitä ongelmia:
Kuvissa esiintyvät henkilöt eivät liity kuvateksteihin. Kuvatekstit eivät kuvaa kyseistä hetkeä.)

Viimeiset sanat – matka ihmiskunnan sydämeen

Meilahden kampuskirjasto Terkon Lux Humana –työryhmä järjesti 19.4.2010 luento- ja keskustelutilaisuuden aiheena Viimeiset sanat – matka ihmiskunnan sydämeen. Luennoitsijana oli teologian tohtori Simo Ylikarjula. Paikalle Meilahden Biomedicumiin oli esitystä kerääntynyt kuuntelemaan noin 60 henkeä, pääosin terveydenhuollon ammattilaisia ja opiskelijoita.

Esityksensä aluksi tohtori Ylikarjula kertoi aiheen olevan hänele itselleen läheinen, onhan hän toiminut vuosikymmeniä sairaalapastorina mm. Meilahden sairaalassa. Iso osa hänen työtään on ollut työ kuolevien ihmisten parissa. Työssään hän on pohtinut elämän rajallisuuteen ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä.

Vorsicht,  bitte!

Tohtori Ylikarjulan kiinnostus ihmisten viimeisiin sanoihin alkoi itävaltalaisen kulttuurihistorioitsijan Egon Friedellin tunnetuista viimeisistä sanoista: ”Varokaa, olkaa hyvä!”, (”Vorsicht, bitte!”). Friedell lausui nämä sanansa hypätessään kotitalonsa ikkunasta natsien tulleessa pidättämään häntä. Sanat voidaankin ymmärtää tarkoitetun varoitukseksi paitsi alla oleville myös koko Itävallan kansalle, jonka Hitler oli juuri alistanut valtaansa.

Tohtori Ylikarjula on kerännyt viimeisiä sanoja ja koonnut niistä vuonna 2005 ilmestyneen kirjan Minä elän ja muita viimeisiä sanoja. Kirja sisältää noin 3000 viimeistä sanaa kolmen vuosituhannen ajalta. Kokoelmassa viimeiset sanat on liitetty historialliseen yhteyteensä, tilanteeseen, jossa nuo sanat on lausuttu.

Viimeisiä sanoja on merkitty muistiin, sillä niihin on ajateltu liittyvän jotain erityisen syvällistä, valaisevaa tai opettavaista. Kuolevalla katsottiin olevan poikkeuksellinen pääsy kuoleman ja sen jälkeisiin salaisuuksiin, nähdä jotain mitä me emme näe, jotain meille ymmärtämätöntä.

“…eikä hänkään todella ymmärtänyt”

Viimeisiltä sanoilta odotetaan jotain poikkeuksellisen painavaa tai ylevää; etenkin näin on viisaiden ajattelijoiden kohdalla. Usein kuulijat ovat kuitenkin joutuneet pettymään. Esimerkiksi filosofi Hegelin viimeiset sanat olivat varsin karut: ”Vain yksi mies on koskaan ymmärtänyt minua eikä hänkään todella ymmärtänyt“.

Kuoleva puhuu yleensä totta, hänellä ei ole enää mitään menetettävää. Hän saattaa tuntea tarvetta lievittää omaa syyllisyyden taakkaa. Monta rikosta vuosien takaa on tunnustettu kuolinvuoteella.

Usein kuoleva myös haluaa vahvistaa omia arvojaan tai uskomuksiaan. Joskus taas he kerta kaikkiaan muuttavat ne päinvastaisiksi. Osa tunnettujen agnostikkojen tai ateistien kääntymyksistä kuolinvuoteella on tosin sepitettyjä, tunnetuimpana ehkä luonnontutkija Charles Darwinin usein esitetty kääntymys.

“Koitahan parantua!”

Etenkin tavallisten ihmisten kohdalla viimeisillä sanoilla ei ole suurta yleistä merkitystä, mutta lähiympäristölle ne ovat sitäkin arvokkaampia muistoja. Ongelmallista onkin, ettei nykyihminen uskalla kohdata kuolemaa edes tilanteessa, jossa se on molemmille (kuolevalle ja omaiselle) ilmeistä. Liian usein tällaisissakin tilanteissa omaiset hyvästelevät kuolevan potilaan sanoen: ”Koitahan parantua!” Tohtori Ylikarjula kuitenkin korosti kuoleman kohtaamisen tärkeyttä sekä kuolevalle että jälkeenjääville.

Usein viimeisissä sanoissa esiintyy uskonnollisia näkökulmia, tuttuja rukouksia tai Raamatun lauseita, jotka ovat osa yhteistä kulttuuriperintöämme. Kipujen keskellä kuoleva saa rukouksesta voimaa. Kuitenkaan kuolinvuoteella ei esiinny juurikaan uskonnollista kaunomaalailua toisin kuin kuvitellaan.

“Eilen en tiennyt, että lähtisin tänään.”

Buddhalaisessa perinteessä, esimerkiksi japanilaisilla, on ollut tapana kirjoittaa kuolinruno. Yksi tunnetuimmista on Ariwara no Narihiran runo: ”Tiesinhän minä: / tälle tielle tulisi / lopulta lähtö. / Mutta eilen en tiennyt, / että lähtisin tänään.” (suom. T. Anhava).

Myös sota-aikoina viimeiset sanat esiintyvät usein kirjallisessa muodossa. Koskaan ei tiedä mikä on viimeinen kirje rintamalta, näkeekö enää koskaan perhettään. Rivien välissä on sanottu enemmän kuin normaaleissa kirjeissä. Paljonpuhuvia esimerkkejä rintamakirjeistä löytyy niin Stalingradin taisteluista kuin kansalaissodan vankileireiltä.

Don´t worry:  “Minä elän!”

Tunnetuimpia, ja samalla kiistellyimpiä, suomalaisia viimeisiä sanoja on kirjailija Aleksis KivenMinä elän!”. Sanojen todenperäisyys on kuitenkin kiistanalainen. Erään arvelun mukaan Kiven veli ja tämän vaimo olisivat vuoteen äärellä kuiskineet: ”Nyt se kuolee”, johon Kivi olisi vastannut. Sanat sisältävät kuitenkin niin oivallisen symboliarvon (Kiven tuotanto elää), että ne ovat jääneet osaksi suomalaista kulttuurihistoriaa.

Samantapaisesti on käynyt myös saksalaisen runoilijan GoethenEnemmän valoa” (”Mehr Licht”) lausahdukselle. Sanat ovat jääneet elämään vertauskuvallisena, vaikka alunperin sanat on saatettu lausua varsin konkreettisena pyyntönä palvelijalle.

Viimeiset sanat saattavat jäädä elämään myös varsin erikoisin tavoin. Intialainen Meher Baba teki uskonnollisen vaitiololupauksen 1925 eläen sen jälkeen loppuelämänsä puhumatta. Viimeisiksi sanoikseen hän lausui: ”Älkää huolehtiko, olkaa onnellisia”, jotka teki maailmanlaajuisesti tunnetuksi laulaja Bobby McFerrin vuonna 1988 kappaleellaan ”Don’t worry, be happy”.

Moukarinheittoa, veroja ja suihkuverhoja

Huumori on yksi tapa tehdä kuolema tutummaksi ja lieventää pelkoa. Aivan oma vitsien lajinsahan on ns. kuuluisia viimeisiä sanoja, esim. ”Mennään vähän lähemmäksi katsomaan tuota moukarinheittoa!

Todellisiakin humoristisia viimeisiä sanoja on kirjattu muistiin. Napoleonin sisaren kuolinvuoteen äärellä joku oli todennut, ettei mikään ole niin varmaa kuin kuolema, johon kuoleva oli vastannut: ”Paitsi verot!

Kuuluisalta yhdysvaltalaiselta hotellinomistajalta Conrad Hiltonilta kysyttiin, olisiko hänellä viimeistä viestiä maailmalle, mihin hän käytännönläheisesti vastasi: ”Jättäkää suihkuverho ammeen sisäpuolelle.”

Viimeisten sanojen huumori voi olla myös tahatonta. Yhdysvaltain sisällissodan aikainen kenraali John Sedgwick vastasi rintamalla muiden varoitteluihin: ”Pötyä. He eivät voisi osua elefanttiin tältä etäisyydeltä.” Hetkeä myöhemmin kenraali sai kuolettavan luodin päähänsä.

Korrekteja ilmauksia

Etenkin tieteen tai taiteen alalla toimineiden ihmisten viimeiset sanat liittyvät usein harmitteluun siitä, että oma työ jää kesken. Säveltäjä Bela Bartok valitteli pianokonserttonsa jäämistä kesken: ”Olen vain surullinen, että joudun jättämään pelkän rungon”. Luonnontieteilijä Charles Darwin puolestaan totesi: ”En vähimmässäkään määrin pelkää kuolemaa. Olen vain pahoillani, ettei minulla ole voimia jatkaa tutkimustani.”

Kuolevan ammatti saattaa heijastua muutenkin viimeisiin sanoihin. Ranskalainen Dominique Bouhours oli kielitieteilijä viimeiseen asti: ”Olen kuolemaisillani tai aikeissa kuolla: kumpikin ilmaus on korrekti.” (”Je vais ou je vas mourir, l’un et l’autre se dit ou se disent.”)

Nyt puhelu täytyy lopettaa

Yleensä elämään on jäänyt vain tunnettujen ihmisten viimeisiä sanoja. Suurien onnettomuuksien yhteydessä kuitenkin myös tavallisten ihmisten viimeiset sanat ovat tulleet tunnetuksi.Titanicin uppoamisen yhteydessä amerikkalaisen liikemiehen rouva kieltäytyi menemästä naisille tarkoitettuun pelastusveneeseen ilman miestään sanoen: ”Olemme eläneet yhdessä monta vuotta. Minne sinä menet, sinne minäkin.”Suomalaisille tutumpi lienee samalla aluksella olleen Panulan perheen vanhimman lapsen pyyntö äidilleen: ”Äiti, älä mene. Kuollaan kaikki yhdessä.”

Tohtori Ylikarjulan esityksen jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella aiheesta. Koska kuulijakunta koostui pääosin terveydenhuollon ammattilaisista ja opiskelijoista, oli heillä ilahduttavan paljon omia näkökulmia tilaisuuden aiheeseen.

Päätän oman referaattini tilaisuudesta vielä yhteen tavallisen ihmisen viimeisiksi sanoiksi jääneeseen sitaattiin: ”Täytyy lopettaa puhelu. Kaunis nuori nainen tuli ottamaan verikoetta.”

Kirjoittaja:

Lassi Pohjanpää
Lux Humana -työryhmä
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Miehen vihan aiheet ja naisen koston kohtalot

Terkon Lux Humana –työryhmä järjesti 19.11.2009 Haartman-instituutin luentosalissa luento- ja keskustelutilaisuuden, jossa pohdittiin vihaa, aggressioita, väkivaltaa ja kostoa miehen ja naisen näkökulmasta.

Psykiatri ja psykoanalyytikko Gustav Schulmanin esityksen otsikkona oli ”Miehen vihan aiheet”. Psykologi ja psykoanalyytikko Elina Reenkola puolestaan oli antanut esitykselleen otsakkeeksi ”Naisen koston kohtalot”. Tilaisuus keräsi ennätysyleisön, pelkästään ennakkoon ilmoittautuneita oli noin 120 kuulijaa eli enemmän kuin yhdessäkään Lux Humana –työryhmän järjestämissä aiemmista tilaisuuksista.

Gustav Schulman : Miehen vihan aiheet

Viha ja aggressio eivät ole ongelmia itsessäänYleisessä mielessä viha ja aggressio ovat voimavara, ne antavat energiaa ja kykyä voittaa elämän eri vastuksia. Aggressiivisuus sinänsä ei siis ole ongelma. Ongelmaksi se kehittyy silloin kun aggressiivisen tai tuhoavan käyttäytymisen tilannekohtainen säätely epäonnistuu. Nämä aggression säätelytaidot opitaan tai jäävät oppimatta vuorovaikutussuhteissa.

Normaalikehityksessä aggressiivisuus on osallisena (paradoksaalisesti) myös omien yllykkeiden, mielihalujen, vihan ja väkivallan hillitsemisessä. Tätä säätelykykyä ei synny, jos ei kestä kokea ja tuntea omaa vihaansa.

Gustav Schulman rajasi esityksensä aiheen koskemaan itselle tai muille vahingollista vihaa. Tämä viha on useimmin impulsiivista, säätelemätöntä ja kohtuutonta; mies menettää tilanteessa arvostelukykynsä ja käyttäytyy epärationaalisesti.

Väkivallan määritelmä

Nykysuomen sanakirja määrittelee väkivallan ”jollekulle tai joillekin vahinkoa tuottavaksi, jonkun oikeuksia loukkaavaksi tms. toisen vastustuksesta välittämättömäksi pakko- tai voimakeinojen käytöksi.”
Subjektiivisesti väkivalta on aina sisäisen tai ulkoisen ongelman ratkaisuyritys.

Tekijä, kohde ja tilanne

Väkivaltaa ei voi määritellä yksinomaan yksilön kannalta; väkivalta on aina vuorovaikutussuhde; väkivallalla on aina kohde ja konteksti.
Vihan säätely edellyttää tilannetajua, suhteellisuudentajua, arvostelukykyä sekä taitoa lukea ja hallita omia tunteitaan.
Itsetuhoisuus on sisäistä väkivaltaista vuorovaikutusta.
Narsismi on yhteinen nimittäjä tuhoavuudelle ja väkivallalle.

Väkivaltaisen vihan tunnuslukuja

Miehet tekevät laskutavasta riippuen 70-90% kaikesta väkivallasta.
Tyypillinen väkivaltainen mies on syrjäytynyt ja alkoholin tai amfetamiinin vaikutuksen alainen.
Useimmiten väkivaltaisella miehellä on ollut traumaattinen lapsuus, häntä on kohdeltu kaltoin ja hänen syrjäytymiskehityksensä on nähtävissä jo lapsuudessa, (mm. ylivilkkaus ja tarkkaavaisuusongelmat).

Väkivallan uhreista neljä viidestä on naisia. Suomessa esiintyy perheväkivaltaa noin 20 % perheistä.
Parisuhdeväkivallasta 90 % kohdistuu naisiin, noin kaksikymmentä naista kuolee vuosittain parisuhdeväkivallan uhrina.
Väkivalta on myös siinä suhteessa periytyvää, että väkivallan uhriksi joutuu useimmin ne, jotka itse ovat lapsena kokeneet väkivaltaa (suhteessa niihin jotka eivät lapsena ole kokeneet väkivaltaa).

Miehen väkivalta ja viha

Kuten muillakin nisäkkäillä miehen vihassa ja väkivallassa oleellista on mm. herruuden, vallan ja ylivallan tavoittelu. Nainen pyritään omistamaan kuin käyttöesine.
Samalla mies pyrkii välttämään häpeän, riippuvuuden, kiitollisuuden ja avuttomuuden tunteiden kohtaamista. Tyypillisesti mies vihaa sitä, mikä rajoittaa häntä ja estää toteuttamasta narsistisia mielihalujaan.
Valtaosalla väkivaltaa käyttävistä miehistä on vähintäänkin voimakkaita
persoonallisuushäiriöiden piirteitä. Miesten väkivallalla on myös hormonaalinen perusta: Testosteronin poistuminen (esim.
kastraation yhteydessä)vähentää väkivaltaisia yhteenottoja.

Traumaattiset kokemukset

Traumaattinen kokemus eli sietämätön stressin kokemus on aina väkivaltainen tapahtuma. Tahdosta riippumaton, egoa suojeleva dissosiaatio-mekanismi aktivoituu.
Trauman kokeva tai kokenut pääsee eroon omasta sietämättömästä kokemuksestaan samastumalla siihen, jonka hän kokee traumansa aiheuttajaksi. Samalla hän dissosioi kauhunsa ulkopuolisiin, (ns. Tukholmasyndrooma.)

Vihan aiheet lapsuuden olosuhteissa

Poika- ja tyttövauvoilla ei ole eroa, kumpikin on yhtä haavoittuva ylivoimaiselle stressille. Ensimmäinen suuri stressi vauvalle on havaita oma erillisyytensä ja samalla tajuta että hän voi joutua eroon äidistä.
Seuraava ahdistava kokemus on havaita, että ei olekaan ainoa ”äidin kulta”, vaan äidillä on myös muita (isä, muut lapset), mikä johtaa samalla ensimmäisiin mustasukkaisuuden kokemuksiin.

Ero-, erillisyys- ja ulkopuolisuustraumat aikuisuudessa

Aikuisuudessa lapsuuden erilaiset erotraumat ilmentyvät vaikeutena sietää yksinäisyyttä tai ulkopuolisuutta, mustasukkaisuutta ja kateutta, tai yleisemmin elämään kuuluvia pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.
Tyypillisimpiä miehen vihan aiheista ovatkin sellaiset tilanteet, kun mies ei saa mitä haluaa: Kaveri vie viinapullon, partneri ei annakaan seksiä.
Moni mies on niin omaa tarvitsevuuttaan ja omistamisen haluaan täynnä, ettei hänellä ole tilaa ajatella muiden tarpeita tai omaa tulevaisuuttaan vaan on pikaistuksissaan väkivaltainen ja joutuu kärsimään seurauksista lopun elämäänsä.

Aggression ja vihan säätely

Ihminen on myötäsyntyisesti itsekeskeinen ja pyrkii tyydyttämään ensisijaisesti omat tarpeensa muista piittaamatta. Oman etunsa turvaavaa, piittaamatonta, väkivaltaista käyttäytymistä ei siis tarvitse erikseen oppia. Sen sijaan muiden huomioon ottaminen sekä myötäelämisen ja itsehillinnän taidot on opittava ja omaksuttava ympäristöltä.

Onnistunut säätely edellyttää todellisuudentajua

Kyetäkseen säätelemään aggressioitaan ihmisellä tulee olla terve todellisuudentaju sisältäen sen eri puolet: fyysisen todellisuuden lisäksi on ymmärrettävä tunnetodellisuus (omat ja toisten tunteet, halut, tarpeet) ja sosiaalinen todellisuus eli vuorovaikutussuhteet (joka makrotasolla on sama kuin poliittisen todellisuuden ymmärtäminen).

ELINA REENKOLA : NAISEN KOSTO

Rakkaus ja aggressiot ilmenevät aina yhteen kietoutuneina, mutta kuitenkin rakkautta ja tuhoavuutta on vaikea yhdistää. Naista idealisoidaan kulttuurissamme, etenkin äitinä, elämänantajana ja ensimmäisenä rakkauden kohteena. Siksi naisen on erityisen vaikeata hyväksyä omia aggressioitaan ja ympäristön hyväksyä aggressiivista naista. Elina Reenkola korosti, että tukahdutetut aggressiot ovat kuitenkin varsinaisia ”voimasieppareita”, ne tuottavat kärsimystä ja oireita.
Elina Reenkola ilmoitti heti alkuun, että hän tarkastelee esityksessään naista kokonaisena ja ihannoimatta; subjektina, ei passiivisena objektina. ”Jos haluatte pitää ihannoidun kuvan naisesta, ei kannata kuunnella tätä luentoa!”

Mistä kosto kumpuaa?

Sanakirjan mukaan kosto tarkoittaa sitä, että ”aiheuttaa vahinkoa jollekin itse kärsimänsä tai jonkin toisen osaksi tulleen vääryyden johdosta saadakseen tyydytystä loukatulle oikeudentunnolleen”. Kostossa ihminen pyrkii palauttamaan loukatulle ja häväistylle itsetunnolleen narsistisen tasapainon. Kosto voi tarkoittaa tekoa tai fantasiaa, tietoista tai piilotajuista. Koston polttoaineena ovat syvät häpeän ja nöyryytyksen kokemukset, ”häpeä-raivo” lietsoo kostoon.

Naisen ja miehen ero

Nainen ja mies luovat ja tuhoavat osaksi samoin, osaksi eri tavoin. ”Ruumiin maantieto” heijastuu psyykeen. Elina Reenkola käytti termiä ”naisen hedelmällinen sisätila”, jolla hän kuvasi sitä, että nainen voi kantaa ja synnyttää vauvan. Kuitenkaan ruumiin anatomia ei suoraan määrää naisen psyykeä.

Epäsuora aggressio ja kosto

Kosto voi olla suoraa tai epäsuoraa; kosto voi olla tuhoavaa tai rakentavaa. Aggressiot tarkoittavat pyrkimystä toisen tai itsen vahingoittamiseen, mikä voi ilmetä fyysisenä tai psyykkisenä väkivaltana. Naisen on vaikea ilmaista vihaansa suoraan sen kohteelle. Syyt naisen epäsuoraan aggressioon ovat usein piilotajuisia: äidin roolia on vaikea yhdistää aggressioon, suhde omaan äitiin, syyllisyys ja häpeä. Epäsuora aggressio ilmenee mm. masennuksena, itsesyytöksinä ja itsetuhoisuutena. Ruumiin näyttämöllä epäsuora aggressio esiintyy mm. syömishäiriöinä tai itsensä viiltelynä. Psyykkisinä oireina esim. pakkoajatukset ja –toiminnat eivät ole enää yhteydessä niiden lähteeseen. Äitiydessä aggressiot rakasta vauvaa kohtaan kääntyvät sisäänpäin ja ilmenevät äidin masennuksena.

Epäsuora aggressio voi ilmetä myös kiertoteitse, usein sosiaalisen manipulaation kautta: juorujen levittäminen, pilkkaaminen, nolaaminen, ulkopuolelle jättäminen. Koston voi tarjoilla myös houkuttelevassa paketissa, myrkyllisenä lahjana kuten tarun Medeia.

Nainen voi turvautua myös taianomaiseen eli maagiseen ajatteluun toivoen voivansa langettaa kirouksen, käyttää taikoja tai loitsuja koston toteuttamiseksi. Usein nainen käyttää omaa kärsimystään koston ilmaisuna, yrittäen ilmaista miten huonosti häntä on kohdeltu. Kauhein kosto on itsemurha.

Rakentava kosto

Kosto (kuten aggressiot yleensä) voi olla rakentavaa tai tuhoavaa. Rakentavassa kostossa nainen pyrkii näyttämään, että hän voi nöyryytyksestä huolimatta menestyä elämässä.

Nainen voi käsitellä kostonhimoaan myös luovuuden keinoin. Esimerkiksi Elina Reenkola otti italialaisen taiteilijan Artemisia Gentileschin (1593-1652), joka nuorena naisena joutui raiskatuksi ja julkisesti häpäistyksi. Myöhemmin hän työsti kokemuksiaan kuuluisissa
maalauksissaan, joissa hän kuvasi mm. Raamatun kostavaa Juditia sekä katuvaista ja melankolista Maria Magdalenaa.

Kosto äidille

Äidiltä odotetaan enemmän kuin keneltäkään muulta. Siksi myös pettymykset ja niistä kumpuava viha sekä kostonhimo äitiä kohtaan on vahva. Nainen voi kostaa äidilleen pyrkien mitätöimään äitiyden, halveksien äidin (tai naisen) roolia. Elina Reenkola käytti termiä ”sisätila-aggressiot” kuvaamaan sitä kostoa, joka kohdistuu toisen naisen tai omaa sisätilaa ja sen symbolisia ilmenemismuotoja kohtaan. Omalla ruumiillaan kostaminen voi ilmetä myös tyttöjen irrallisina seksisuhteina ja suojaamattomina yhdyntöinä, viiltelynä, anoreksiana tai bulimiana (naiseuden tuhoaminen).

Voiko lapselleen kostaa?

Uutta äitiä voivat rakkaan vauvan herättämät aggressiot pelästyttää. Vauvan hoitamiseen liittyvä vastuu ja sitovuus saattaa tuntua ylivoimaiselta rasitukselta, joka herättää kostonhimoa vauvaa kohtaan. Viha ja kostonhalu eivät kuitenkaan kuulu äitiyden ihanteisiin. Seurauksena on usein synnytyksenjälkeinen masennus, äidin tunteet kääntyvät sisäänpäin.

Myöhemmässä vaiheessa äidin kosto lapselleen saattaa kummuta esim. siitä, että lapsi ei täytäkään äidin narsistisia toiveita menestyksestä ja hienosta urasta. Myös avioerotilanteissa lapset saattavat joutua äidin koston kohteeksi, jos nämä eivät esim. hyväksykään äidin uutta kumppania tai jos lapset ystävystyvät äidin entisen miehen uuden kumppanin kanssa.

Kosto miehelle

Nainen ja mies esiintyvät ajattelussamme usein hyvä-paha –akselilla, nainen hyvänä elämänsuojelijana ja mies pahana hyökkääjänä. Tästä yksipuolisesta näkemyksestä saattaa kummuta naisen viha vallankäyttäjiä (miehiä) kohtaan, jos hän on naisena kokenut sortoa, väkivaltaa ja ruumiinsa häpäisyä. Pahimpia naisen häpäisyn muotoja ovat raiskaus ja insesti.

Nainen voi kostaa yleisesti miehille, jos hän on kokenut lapsuudessaan
epäoikeudenmukaista kohtelua isältään. Kosto voi ilmetä esim. verbaalisena kastraationa mitätöiden miehen suoritukset ja saavutukset. Kosto voi suuntautua omiin poikiin tai poikiin yleisesti. Kosto voi ilmetä julkisuudessa kuvaten mies irstailevaksi siaksi.
Seksi voi olla vallan ja koston väline vailla rakkaudellisuutta: valloitukset ja jättämiset, viettelyt, seksistä kieltäytyminen.

Vanhemmuuden alueella nainen voi ottaa uhrautuvan marttyyriäidin roolin epäsuorana kostona. Nainen voi kostaa miehelle myös hallitsemalla tietoa lapsen alkuperästä, pyrkien mitätöimään isyyden. Avioerotilanteissa nainen voi käyttää lapsiaan koston välineenä esim. pyrkien epäämään isältä tapaamisoikeuden.

Lapsettomuus saattaa herättää naisessa syvää kostonhalua miestään kohtaan, jota hän voi syyttää kohtalostaan.

Kosto, suru, anteeksianto

Tilastojen mukaan naisten väkivalta on lisääntynyt viime vuosina. Naisten tekemä väkivalta on myös raaistunut ja väkivaltaiset teot ovat samantyyppisiä kuin miehillä: puukot, pullot ja kivet ovat osa väkivallan ”tasa-arvoa”. Motiivina on usein kosto. Usein naiset tekevät väkivaltarikoksia yhdessä.

Tyttöjen väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntyminen näkyy katukuvassakin: tyttöporukat tappelevat keskenään ja käyttävät samanlaista väkivaltaa kuin pojatkin.

Elina Reenkola päätti esityksensä pohdintaan, miten omia koston tunteitaan voisi käsitellä. Täytyy tiedostaa koston pyrkimyksensä, tunnistettava häpeän ja raivon tunteensa. Vasta tämä voi tehdä mahdolliseksi kokemansa loukkauksen suremisen. ”Luopuminen kostosta vaatii koettujen nöyryytyksien suremista.”

Kirjoittaja
Lauri Pohjanpää
Meilahden kampuskirjasto Terkko

Seksuaaliset tabut yhteiskunnassamme

Terveystieteiden keskuskirjaston Lux Humana -työryhmä järjesti 18.3.2009 Haartman-instituutissa luentotilaisuuden otsikolla “Seksuaaliset tabut yhteiskunnassamme”.
tilaisuuden luennoitsija Pirkko Brusila ja puheenjohtaja Camilla Mårtenson, Kuva: Anna-Mari Koivula
Tilaisuuden luennoitsija Pirkko Brusila ja puheenjohtaja Camilla Mårtenson

Aiheesta oli puhumassa erikoislääkäri Pirkko Brusila, joka toimii myös pari- ja seksuaaliterapeuttina. Lisäksi hän on toimittanut viime vuonna ilmestyneen kirjan Seksuaalisuus eri kulttuureissa,(Duodecim, 2008). Tilaisuus oli suunnattu lähinnä lääketieteen opiskelijoille ja ammattilaisille, mutta se oli avoin myös kaikille muille aiheesta kiinnostuneille. Paikalla oli noin 50 henkeä.

Tabu

Erikoislääkäri Brusila aloitti esityksensä määrittelemällä tabun käsitteen. Nykysuomen sanakirjan mukaan tabu on “jonkin olion pyhyys tai epäpyhyys, joka estää sen koskettamisen tai mainitsemisenkin”. Asia voidaan siis katsoa joko niin puhtaaksi (jumalaiseksi) tai päinvastoin niin saastaiseksi, ettei siihen ole syytä kajota. Seksuaalisuuden ollessa kyseessä molemmista tabun muodoista löytyy lukuisia esimerkkejä. Tabut voivat ilmetä niin yhteisöllisellä tasolla (eri kulttuurit, uskonnot) kuin yksilötasollakin (parisuhde).

Seksin historiaa

Ennen kuin ryhtyi esittelemään eri (uskonto)kulttuurien kannanottoja seksuaalisuuteen erikoislääkäri Brusila loi lyhyen katsauksen seksin historiaan yleisesti ja erikseen Suomen seksin historiaan.

Seksuaalisuuden historia on hyvin pitkälti naisen aseman historiaa. Nainen on kautta aikain koettu ongelmalliseksi seksuaalisessa mielessä: Naista on pitänyt “suojella”  moninaisin rajoituksin. Nainen on koettu seksuaaliseksi uhaksi.

Jo syntiinlankeemuskertomuksesta alkaen seksuaaliseen haluun on liittynyt myös häpeä, lankeemuksesta seuraa rangaistus. Ihmisen seksuaaliviettiä on pitänyt kahlita yhteisöllisin pakottein.

Augustinuksen aikana yhdynnän katsottiin olevan puhtaasti rationaalinen teko, jonka ainoa merkitys oli lisääntyminen. Myöhemmin keskiajalla vakiintui käsitys aviollisesta seksistä ja uskollisuudesta. Viktoriaaniselle ajalle oli tyypillistä toisaalta tiukka tapakulttuuri erityisesti suhteessa naisiin, toisaalta miesten salaiset paheet (mm. bordellit). 1800-luvun etikettisäännökset ulottuivat luonnollisesti myös seksuaalisuuden alueelle. Vallalla oli mm. käsitys, että vain osaava mies voi opastaa naista seksuaalisuuden alueella.

1900-luvun alkupuolen merkittävin uudistus oli Sigmund Freudin psykoanalyysi, joka toi tiedostamattoman vaikutuksen ihmisen käyttäytymiseen, ehkä etenkin seksuaalisen käyttäytymisen alueelle. Psykoanalyysin teoria jatkoi kuitenkin samaa mieskeskeisyyttä, jossa naisen asema määrittyy alisteisesti suhteessa mieheen, (penis-kateus). Naisella oli rooli ainoastaan äitinä.

1950-luvulla ilmestynyt Kinseyn raportti toi vihdoin julki seksuaalisuuteen liittyvän mielihyvän – sekä miesten että naisten. 1960-luvun seksuaalisen vallankumouksen sanotaan vapauttaneen naisen. Etenkin e-pillerin keksimisellä oli tässä huomattava rooli.

Hämmästyttävää mutta totta: klitoris löytyi vasta 1970-luvulla. Tämä kuvaa varsin osuvasti naisen asemaa seksin historiassa etenkin kun ottaa huomioon ihmisen (=miehen?) anatomian muun tietämyksen kehittymisen vuosikymmeniä/-satoja aiemmin.

Viime vuosikymmeninä seksuaalisen vapautumisen voidaan nähdä kehittyneen edelleen niin, että erikoislääkäri Brusilan sanoin voidaan kysyä, olemmeko 2000-luvulle tultuamme saavuttaneet jo seksuaalisen rajattomuuden ajan.

Suomalaisen seksin historiaa

Suomalaisen seksin historia seuraa yleistä eurooppalaista kehitystä eri aikoina enemmän tai vähemmän viiveellä. Erikoislääkäri Brusila toi esille muutamia mielenkiintoisia esimerkkejä lähinnä suomalaisen seksuaalilainsäädännön kehityksen kautta.

Vuoden 1734 lainsäädännössä haureudesta seurasi kuolemanrangaistus. Naiset olivat täydellisesti holhouksen alla. Aina 1900-luvulle asti pidättyvyyttä pidettiin aviollisena hyveenä, sillä seksin katsottiin rasittavan hermoja ja alentavan henkisiä kykyjä. Lasten itsetyydytykseen saatettiin puuttua kirurgisin toimenpitein.

Naimattomien ihmisten sukupuolisuhteen rangaistavuus poistui lainsäädännöstä 1926. Aviollinen uskottomuus lakkasi olemasta rikos 1948.

1960-luvun seksuaalinen vapautuminen näkyi Suomessa vasta viiveellä. Vuoden 1969 lakimuutos mahdollisti sen, että mies ja nainen saivat yöpyä samassa hotellihuoneessa, vaikka eivät olisikaan naimisissa keskenään.

Homoseksuaalisuus lakkasi olemasta rikos 1971, mutta psykiatrisesta tautiluokituksesta se poistettiin Suomessa vasta 1981.

Vuoden 1988 avioerolaki toi muutoksen, jonka mukaan avioeron voi saada harkinta-ajan jälkeen ilman, että on todisteltava puolison uskottomuutta tms.

Raiskauksesta tuli rikos avioliitossakin vuonna 1994.

Homosuhteiden rekisteröinnin mahdollistava laki astui voimaan 2002, mutta vielä maaliskuussa 2008 Suomen evankelisluterilainen kirkko ei nähnyt tarpeelliseksi luoda kirkollista kaavaa homoparien siunaamiseksi.

(Uskonto)kulttuurisia kannanottoja

Historiaosuuden jälkeen erikoislääkäri Brusila pääsi esittelemään eri (uskonto)kulttuurien näkemyksiä seksuaalisuuden eri alueista. Hän esitteli eri kulttuurien näkemyksiä mm. seuraavissa “ongelmakohdissa”: avioliiton asema, suhtautuminen ehkäisyyn, seksuaalinen väkivalta ja seksuaalinen suuntautuminen. Uskonnoista oman esittelynsä saivat kotimainen luterilaisuus, herätysliikkeet, Jehovan todistajat, ortodoksit, katolilaiset, islam, juutalaisuus ja hindulaisuus. Myös suomalaisten romanien suhtautumista seksuaalisuuteen esiteltiin.

Avioliitto, esiaviolliset suhteet, haureus

Avioliiton asema seksuaalisuuden säätelijänä eri uskonnoissa vaihtelee. Mm. herätysliikkeet ja Jehovan todistajat sallivat seksin vain avioliitossa. Ortodokseilla on yhden vaimon ihanne, josta seuraa torjuva suhtautuminen avioeroihin, mikä ei käytännössä ole kuitenkaan niin tiukan kielteinen kuin katolilaisuudessa, joka korostaa ehdotonta uskollisuutta. Hindulaisessa kulttuurissa avioliitot ovat edelleen pääosin järjestettyjä, ei siis rakkausavioliittoja. Myös islam sallii seksin ainoastaan avioliitossa. Etenkin naisten siveysvaatimukset ovat ehdottomat: naisen on oltava neitsyt avioituessaan. Lisäksi avioliittoihin toisuskoisten kanssa suhtaudutaan torjuvasti, äärimmillään aina kunniamurhiin asti. Toisaalta islamilainen nainen voi saada avioeron, jos mies on impotentti.

Ehkäisy, abortti

Miltei kaikki herätysliikkeet vastustavat ehkäisyä ja aborttia. Jehovan todistajat eivät salli aborttia edes raiskauksen uhreille. Myös katolilaisuuden ehkäisy- ja aborttikielteisyys on yleisesti tunnettu. Huomiota herätti hiljan paavin kondomin käytön vastaiset kannanotot hänen vieraillessaan Afrikassa, HIV-tartuntojen surullisimmilla seuduilla. Islam yleisesti ottaen sallii ehkäisyn käytön, mutta alueellisia ja opillisia variaatioita esiintyy: esimerkiksi Pakistanissa ehkäisy on täysin kielletty, koska sen katsotaan innostavan naisia kiellettyihin suhteisiin.

Seksuaalinen väkivalta, raiskaus

Suomen luterilaisessa kirkossa on yhteisöjä, jotka pitävät raiskauksen uhria itse syypäänä. Levisipä julkisuuteen hiljan kirkon rippikoululeirin opintomateriaalia, jossa opetettiin, että väkivallan (sis. raiskauksen) uhrin tulisi antaa tekijälle anteeksi. Hindulaisessa kulttuurissakin raiskauksen uhria pidetään syyllisenä, hänen (naisen) katsotaan vietelleen tekijän (miehen) raiskaukseen. Islamin mukaan raiskaus on rikos, etenkin neitsyen raiskaus. Tosin raiskaukselle täytyy olla neljä todistajaa, mikä käytännössä turvaa raiskaajan aseman. Myöskään raiskausta avioliitossa ei islamissa ole kriminalisoitu.

Seksuaalinen suuntautuminen

Kotimainen luterilaisuus pitää homoseksuaalisuutta vammana tai syntinä, josta voi parantua; jonkinasteista asenteiden vapautumista on tosin tapahtunut. Herätysliikkeillä on huomattavasti kielteisempi kanta, Jehovan todistajille homoseksuaalisuudesta puhuminenkin on kiellettyä. Monissa uskonnoissa on otettu sellainen kanta, joka tuomitsee homoseksuaaliset teot mutta ei kyseisiä ihmisiä, näin mm. ortodoksisuudessa ja juutalaisuudessa. Hindulaisessa kulttuurissa on sallittua ns. sosiaalinen homoseksuaalisuus, joskaan siitä ei varsinaisesti ääneen puhuta. Samoin islamissa homoseksuaalisuus on kriminalisoitu, mutta eräissä maissa ns. sosiaalinen homoseksuaalisuus on varsin näkyvää.

Säännöt, rangaistukset

Eri uskonnoilla on siis omia seksuaalisuutta koskevia sääntöjään. Se kuitenkin vaihtelee, miten tarkasti sääntöjä noudatetaan tai valvotaan. Useat vahvan uskonnollisen taustan omaavat yhteiskunnat voivat käytännössä olla varsin maallistuneita. Usein suuremmat erot saattavat vallita uskonnon eri lahkojen välillä kuin eri uskontojen välillä. Varsinkin pienemmät lahkot voivat olla rangaistuskäytännöissään varsin julmia. Suomessakin toimivissa herätysliikkeissä on käytäntönä sulkea sääntöjen rikkojat yhteisön (myös oman suvun) ulkopuolelle, mikä aiheuttaa inhimillisiä tragedioita etenkin pienillä paikkakunnilla.

Yleisesti voidaan eri (uskonto)kulttuureja luonnehtia myös seksuaalimyönteisiksi tai -kielteisiksi. Nautintoja korostavaa ortodoksisuutta ja juutalaisuutta voidaan pitää seksuaalimyönteisinä kulttuureina, seksuaalikielteisyys korostuu yleensä pienemmissä lahkoissa.  Islam on periaatteessa seksuaalimyönteinen, kehotetaanhan Koraanissakin ihmisiä nauttimaan. Islamilaisessa kulttuurissa seksuaalisuuden alue on kuitenkin huomattavasti laajempi kuin meillä länsimaissa. Siihen kuuluu kättely, katseet, tuoksut, pukeutuminen, naisen ja miehen välinen välimatka jne. Seksuaalisuuden sääntely ulottuu näillekin alueille.

Suomen romanien suhtautumista seksuaalisuuteen määrittävät romanien tarkat häveliäisyyssäännöt. Seksuaalisuudesta ei puhuta. Tästä johtuen romanikulttuurin parissa on runsaasti tietämättömyyttä seksuaalisuudesta.

Yhteisölliset tabut

Seksuaalisuus on ihmisen intiimeintä aluetta. On ymmärrettävää, että seksuaalisuuteen liittyy edelleen vaiettuja asioita. Näin tulee ollakin, kaikkea ei tarvitse tuoda julkisuuteen, vaikka julkisuus onkin “läpiseksualisoitunut”. Yksilö- ja parisuhteen tasolla asioista tulisi kuitenkin kyetä puhumaan. Tabuja ylläpitävät seksuaalisuuteen liittyvät häpeän ja syyllisyyden tunteet. Seksuaalisia tabuja esiintyy edelleen 1960-luvulta alkaneesta seksuaalisesta vapautumisesta huolimatta niin yhteisöllisellä kuin yksilölliselläkin tasolla.

Yhteisöllisesti vaietuista tabuista erikoislääkäri Brusila otti esille esimerkiksi työpaikoilla tapahtuvan seksuaalisen häirinnän, jonka asiallinen käsittely tuntuu olevan edelleen vaikeata. Merkittävimmissä yhteisöissä (esim. eduskunta) tapahtunut seksuaalinen häirintä saattaa tulla julkisuuteen, jolloin asiaan puututaan. Varsinainen ongelma tulisi kuitenkin ratkaista työpaikan sisällä, ei julkisuudessa. Ongelman käsittelyä vaikeuttaa edelleen uhrien tuntema häpeä, jota tekijä usein vielä ruokkii syyllistäen uhrinsa.

Muista yhteisöllisistä seksuaalisuuteen liittyvistä tabuista erikoislääkäri Brusila mainitsi mm. seksuaalisen kaltoinkohtelun ja parisuhdeväkivallan, joka tuli yleisen syyttäjän alaiseksi asiaksi vasta 1994.

Tabut yksilötasolla

Yksilötasolla ja parisuhteessa ilmenevistä tabuista erikoislääkäri Brusila kertoi valaisevia esimerkkejä seksuaali- ja parisuhdeterapeutin vastaanotoltaan. Etenkin nuoria eniten askarruttavia kysymyksiä on epävarmuus omasta seksuaalisuudesta suuntautumisestaan. Aiheeseen liittyy edelleen vahvoja pelkoja ja ennakkoluuloja. Seksuaalinen väkivalta on myös parisuhteessa vaiettu asia. Pariskunnat eivät myöskään juuri keskustele seksuaalisista toimintahäiriöistä keskenään. Itsetyydytystä saatetaan pitää “luusereiden hommana”. Seksiriippuvuudesta ei myöskään helposti puhuta, pidetäänhän seksuaalista halukkuutta ihailtuna ominaisuutena. Vammaisten, laitoshoidokkien ja ikääntyneiden seksuaalisuus on myös varsin vaiettua ja siten tuntematonta aluetta. Ikäihmisten seksuaalisuuteen liittyy myyttisiä uskomuksia: he ovat epäseksuaalisia, he eivät voi enää nauttia seksistä, seksi voi olla jopa vahingollista ikäihmisille.

Seksuaalisuus lääkärin työssä

Erikoislääkäri Brusilan luento oli suunnattu lähinnä lääketieteen opiskelijoille ja ammattilaisille. Luennon jälkeisessä keskustelussa nousikin esille runsaasti juuri lääkärintyöhön liittyviä kysymyksiä.

Entinen terveyskeskuslääkäri kertoi kokemuksistaan työstään alueella, jossa asui varsin paljon eri kulttuureista tulleita maahanmuuttajia. Häntä jännitti, miten hän mahtaa selvitä näistä kohtaamisista. Jälkeenpäin hän saattoi kuitenkin todeta, että etenkin naiset ovat varsin kekseliäitä ja käytännöllisiä, riippumatta kulttuurisesta taustastaan. Suurempia ongelmia hoitosuhteissa ei ilmennyt.

Korostettiin että on tärkeää kuunnella ja kunnioittaa potilasta ja hänen kulttuuriaan. Jos ei tunne kulttuuria, voi aina kysyä miten potilas asiaa toivoisi käsiteltävän. Potilaan huomioiminen yksilönä on olennaista, potilasta kätellään ja katsotaan silmiin.

Ongelmallisia tilanteita syntyy myös esimerkiksi silloin, kun potilaan henki tai terveys vaatisi aborttia, mutta uskonto kieltää sen. Tuleeko lääkärin suorittaa poikien ympärileikkaus uskonnollisista syistä? Tulisiko lääkärin kannustaa yksilöä oman seksuaalisuutensa hyväksymiseen, jos se johtaa henkilön tuomituksi uskonnollisen yhteisönsä ulkopuolelle?

Tilaisuus tarjosi paljon hyödyllisiä näkökulmia sekä seksuaalisuuteen että eri kulttuureihin myös meille “tavallisille kansalaisille”, jotka elämme monikulttuurisessa maassa ja maailmassa.

Kirjoittaja
Lassi Pohjanpää
Terveystieteiden keskuskirjasto, Terkko