Lepoa ja tiedonhallintaa

Sain viime viikolla kirjeen Mannerheimin lastensuojeluliitolta kuten kaikki muutkin seitsemäsluokkalaisten vanhemmat. MLL muistuttaa vanhempia unen merkityksestä nuorten hyvinvoinnille ja terveydelle. WHO:n tutkimuksen mukaan suomalaiset nuoret ovat Euroopan väsyneimpiä. Suurin syy väsymykseen on toistuvasti liian lyhyeksi jäävät yöunet.

Kirjeessä muistutetaan, että vanhempien antama esimerkki on nuorelle tärkeä malli. Järkipuhe tehoaa huomattavasti paremmin, jos vanhempi elää itse kuten opettaa.

Talviaikaan siirtyminen antoi yhden lisätunnin, mutta miten on? Huolehdimmeko itse riittävästä yöunesta? Maltammeko mennä ajoissa nukkumaan? Pyörivätkö työasiat mielessä niin, että uni ei vain tule tai uni keskeytyy aamuyöstä?

Viime viikolla vietettiin valtakunnallista univiikkoa. Riittävä uni ja lepo ovat tärkeitä ei vain itsemme, vaan myös läheistemme, työtovereidemme ja asiakkaittemme kannalta. Väsyneen keskittymiskyky ja työkyky on laskenut, pinna on ns. lyhyempi ja helposti tulee sanottua jotain sellaista mitä levänneenä emme sanoisi. Aivomme tarvitsevat toimiakseen riittävästi unta ja lepoa.  Parhaimmat oivallukset syntyvät myös usein lepotilassa.

Kuva: Tiina Äärilä

Kirjastoissa eletään hyvin työntäyteistä aikaa.  Normaalin toiminnan ohella suunnitellaan tulevaa, osallistutaan koulutuksiin ja seminaareihin. Tänä syksynä on ollut ja on runsaasti tarjolla kiinnostavia tilaisuuksia, joihin mielellään osallistuisi. Kalenteri vain täyttyy helposti kaikenlaisista menoista, ja pitäisi hoitaa myös ne omat työt ja tehtävät. Onneksi Verkkari tarjoaa lukijoilleen tässäkin numerossa lyhyitä katsauksia ja yhteenvetoja tilaisuuksista.

Uuden kirjaston johtosäännön ja työjärjestyksen valmistelun yhteydessä on pohdittu kirjaston neuvottelukuntien määrää ja tehtäviä. On tarpeen, että näiden virallisten toimielinten ohella meillä on erilaisia tilaisuuksia ja foorumeja, joiden kautta voimme kuulla asiakaskuntaamme.

Tutkimusaineistojen tiedonhallinta ja saatavuus on teema, joka keskusteluttaa ja on ollut esillä useassa tilaisuudessa: viime viikolla Viikin tiedekirjaston 10-vuotispaneelissa ja lokakuun alussa Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston ja valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston Tutkimusaineistojen tiedonhallinta –seminaarissa, josta tässä numerossa on Eeva Peltosen kirjoitus.

Suurta kiinnostusta tiedeyhteisössä herätti myös tilaisuus, missä kansainvälisen kustantajan Elsevierin ja Elsevierin kustantaman lehden toimituksen edustajat tarjosivat käytännöllisiä neuvoja artikkelikäsikirjoitusten työstämiseen ja kertoivat niiden kommentointi- ja käsittelyprosessista. Tästä ja samaan tilaisuuteen liittyneestä Kirjastomarkkinoinnin työpajasta kirjoittaa Päivi Helminen.

Hyvää loppusyksyä Verkkarin lukijoille.

P.S.  Muistakaa levätä ja antakaa aivojenne rauhassa järjestää päivän aikana kerääntyneitä tietoja.

Kuva: Tiina Äärilä

Kirjoittaja
Tiina Äärilä
suunnittelija
kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
tiina.aarila[at]helsinki.fi
puh. 09- 191 21776