Matti Liinamaan muistelma ”Kuinka minusta tuli kirjastonhoitaja” on julkaistu Doriassa

Doria-julkaisuarkistossa on ilmestynyt Matti Liinamaan muistelma ”Kuinka minusta tuli kirjastonhoitaja”.

Muistelma on osa Matti Liinamaan Kansalliskirjastolle tekemää arkistolahjoitusta. Lahjoitus sisältää Olsoni –ja Öhqvist –sukujen kulttuurihistoriallisesti antoisaa aineistoa,  joka rikastaa Kansalliskirjastossa  jo ennestään olevia näiden sukujen henkilöarkistoja. Varsin kiintoisaa ja uutta tietoa tarjoaa se osuus arkistosta, jonka sisältö liittyy Matti Liinamaan pitkään kirjastouraan (1947-1992).  Tästä kertoo sekä sähköinen muistelmateksti että osa arkiston dokumenteista; näissä kuvastuu Suomen tieteellisen kirjastomaailman monien yksiköiden ja palvelujen perustaminen, vaiheet ja fuusioitumiset. Liinamaa oli keskeisenä toimijana monissa suunnitelmissa ja hankkeissa, jotka tähtäsivät kaukopalvelun kehittämiseen, ensimmäisten yhteisluetteloiden tekemiseen ja tieteellisten kirjastojen keskitetyn atk-järjestelmän rakentamiseen.

Muistelma etenee Helsingin yliopiston kirjaston (nykyisen Kansalliskirjaston) varhaisista ajoista Tampereen tieteelliseen kirjastomaailmaan, takaisin Helsinkiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kirjastoon ja sieltä Säätytalolle Tieteellisten seurain kirjaston uudelleenjärjestelyjä organisoimaan, jonka työn yhtenä tuloksena oli Helsingin yliopiston kirjaston Luonnontieteellisen kirjaston osaston perustaminen.

Muistelma on asiasisällöltään varsin informatiivinen, jonka lisäksi se on myös erittäin hauskaa luettavaa. Matti Liinamaa kirjoittaa tieteellisen kirjastomaailman ilmiöistä humaanilla, ymmärtäväisellä tavalla, ja myös hauskoja anekdootteja mukaan sisällyttäen.

Teksti:

Sinimarja Ojonen