Kirjasto osana opiskelijan tukiverkostoa

Helsingin yliopiston kirjasto palvelee useita asiakasryhmiä, joilla on erilaisia tarpeita. On opiskelijoita, opettajia, tutkijoita ja muuta henkilökuntaa, sekä alumneja joiden työtä haluamme tukea, unohtamatta yliopiston ulkopuolelta tulevia asiakkaita.

Pelkästään opiskelijan status kätkee sisälleen erilaisia vaiheita, joiden läpäisemistä kirjasto pyrkii aktiivisesti tukemaan.

Kirjastosta saa aina jonkun kiinni ja neuvoa voi kysyä, jos on pulassa. Tavoitteena on, että opintojen reitit olisi hyvin ennakoituja.

Kirjastokierroksilla alkuun

Uuden opiskelijan aloittaessa opintiensä, kirjasto pyrkii heti alkuun iskemään perustiedot toiminnastaan fuksin tajuntaan kirjastokierroksien avulla. Kierrokset toteutetaan yhteistyössä tiedekuntien ja kirjaston kouluttamien tuutoreiden kanssa. Tuutorit esittelevät kirjaston fyysiset palvelut ryhmätyötiloista kopiokoneisiin, mutta kertovat myös sähköisistä palveluista.

– Tänä keväänä painotimme tuutorikoulutuksessa e-aineistojen mahdollisuuksia, informaatikko Erva Kostiainen kertoo.

Syksyisin järjestettävillä orientaatioluennoilla kirjasto on myös näkyvästi läsnä. Orientaatioluennoilla käydään läpi ns. perusjutut, kuten kirjastokortin hankkiminen, verkkoaineistot, tietokannat ja kokoelmat, sekä kirjaston tarjoamat koulutukset.

– Jokaisella kampuksella orientaatioluennot ja fuksikierrokset järjestetään omat erityistarpeet huomioon ottaen, Kostiainen lisää.

Tiedonhankinnan toukasta perhoseksi

”Olen pulassa. Ohjaajani neuvoi minua ottamaan yhteyttä kirjastoon. Osaatko neuvoa, miten haen aiheestani?”
”Kiitos todella paljon näistä tiedoista. Olen erittäin huojentunut.”

Suoritettuaan kaikille pakollisen TVT-ajokortin, opiskelijalla on perusvalmiudet tiedonhankintaan. Mutta viimeistään kandiseminaariaiheen kutitellessa aivonystyröitä, voi opiskelija tuntea itsensä voimattomaksi yrittäessään napata aiheeseensa liittyvää aineistoa vellovasta tietomerestä. Tähän tarpeeseen vastaa suoraan oman alan tiedonhankinnan koulutus. Yleisien kurssien lisäksi on mahdollista varata henkilökohtaista tiedonhankinnan ohjausta tietoasiantuntijalta.

– Esimerkiksi hakusanat saattavat tuottaa päänvaivaa. Harvemmin ohjaukseen hakeutuu sellaisia, jotka eivät osaa yhtään mitään, lähinnä moni tulee varmistamaan, että on tehnyt oikein, Kostiainen hymyilee.

Tukena opinnäytetyön teossa

Opinnäytetyöntekijän polku on reititetty niin, että tieteellistä hakua opiskellaan ainakin ensimmäisen vuoden aikana, kandintyötä tehdessä sekä kerrataan ja syvennetään oppimista maisterivaiheessa. Tutkijakouluissa onkin omat kuvionsa ja silloin perehdytään mm. tutkimusdataan, julkaisemiseen, tutkijan verkkonäkyvyyteen ja bibliometriikkaan.

Opinnäytetyöntekijä saa kirjastosta tukea lähinnä kahden tyyppiseen tarpeeseen: 1) miten löydän olennaiset aineistot tutkimusaiheestani ja 2) miten pidän järjestyksessä löytyneet aineistot viitteidenhallintaohjelmalla. Kirjasto tukee sekä hankkimalla aineistot että opastamalla niiden käytössä.

Tukea on tarjolla monessa muodossa:
oppaat verkossa
avoimet lähiopetukset
kandi- ja graduseminaareihin tms. kursseihin integroidut lähiopetukset (tai monimuoto-opetukset, joissa aineistoa ja opetusta on myös verkossa)
-neuvonta tiskillä, verkossa, puhelimessa ja ajanvarauksella.

Tukiverkosto valmiudessa

Kirjasto on vain yksi monien opiskelijalle tukea ja ohjausta antavien tahojen joukossa. Siksi yhteistyö ja rajallisten resurssien yhdistäminen on tärkeää.

Syyskuun alussa ajattelun ja tieteen kaupunkifestivaalissa Thinkfestissä oli Iso-G tekemättä -keskustelutilaisuus, jossa kirjaston tietoasiantuntijat, opintopsykologi ja Kielikeskuksen opettaja ja opiskelijat kertoivat, mitä on tarjolla graduntekijän tueksi ja pohtivat graduntekijä tarvitsee.

Keskustelutilaisuus poiki uusia ideoita, miten voisimme tukea opinnäytetyöntekijää. Kirjaston kursseista ja palveluista voisi aina tiedottaa paremmin ja oikeampaan aikaan (sitä yritämme, mutta tsempattavaa on). Antaisiko potkua graduntekoon vaikkapa kerran lukukaudessa järjestettävä gradufestari, jossa olisi mukana eri tahoja, joiden apua graduntekijä tarvitsee: opintopsykologit, tietoteknikkapalvelut, kirjasto, Kielikeskus jne. Festarilla voisi olla non-stop työpajoja, miniluentoja, keskusteluja, alkusysäyksiä gradupiireille tai muille itseapuryhmille. Kirjasto tarjoaa jo nyt tukea opintopiireille esim. opintopiiriwikin avulla. Olisiko ohjeistuksen ja fyysisen ja virtuaalitilan lisäksi tarvetta myös match making -tilaisuuksille, joissa samoja kysymyksiä pohtivat opinnäytetyöntekijät tapaisivat ja perustaisivat tsemppiryhmiä.

On monia keinoja tukea opinnäytetyöntekijää. Mitä ideoita sinulla on?

Mietteitä ja palautetta

Pieni gallup-kierros pääkirjaston ja Kumpulan kampuskirjaston tiloissa paljasti, että ponnistelumme eivät ole menneet hukkaan. Tiedonhankinnan kursseja ja e-aineistojen mittavaa lisäämistä kiiteltiin. Lisäksi, varsinkin fuksit, pitivät tärkeänä asiakastietokoneiden ja työskentelytilojen saatavuutta kirjastoissamme. Asiakasneuvojamme saavat papukaijamerkin; useampi kiitti nopeasta ja ystävällisestä palvelusta.

Tässä muutama kommentti:

Teksti:

Päivi Helminen
Informaatiolukutaidon opetuksen koordinaattori

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja

Video:

Helena Hiltunen

Kuva:

Suvi Kataja

Oppimisen palvelut – palveluja rakentamassa opiskelijan ja opettajan silmin

Olemme kirjastossamme vuoden mittaan työstäneet organisaatiorakenteitamme, jotta vastaisimme paremmin toimintaympäristön ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Työn tuloksena kirjastossa on jatkossa kolme palvelukokonaisuutta: oppimisen palvelut, tutkimuksen palvelut sekä aineistoista ja tietojärjestelmistä vastaava saatavuuspalvelut.

Vihdoin olemme päässeet lähtötelineille, kun kirjaston eri palvelukokonaisuuksien työntekijät on koottu yhteen. Seuraavana on vuorossa yhteistyön hiominen, erilaisten tiimien rakentaminen, ydinprosessien ja -palvelujen kuvaaminen sekä yhteisten toimintatapojen löytäminen ja kehittäminen, jotta pääsemme rakentamaan oppimisen palveluja vielä paremmiksi.

Oppimisen palvelut -yksikkö vastaa ja huolehtii kaikkien kampuskirjastojen asiakaspalvelusta ja neuvonnasta. Yksikkö palvelee asiakkaita myös verkossa ja puhelimitse. Vaikka kirjaston asiakaspalvelu antaa usein asiakkaalle ensimmäinen vastauksen, syvempää otetta tai paneutumista vaativa kysymys ohjataan kirjaston muille asiantuntijoille. Esimerkkinä tästä on ohjaus tutkimuksen palveluihin, kun tutkija tarvitsee tukea työhönsä. Samoin, jos e-aineistot eivät toimi odotetulla tavalla, saatavuuspalvelujen asiantuntijat selvittävät mysteerin ja saavat aineiston taas toimimaan.

Oppimisen palvelut huolehtii myös opiskelijoiden ja opettajien tiedonhallintapalveluista. Yksikkö tarjoaa tiedonhankinnan ja -hallinnan sekä lähiopetusta että oppimateriaalia tutkielmantekijän tueksi. Vaikka palvelua kehitetään ja rakennetaan yhteisvoimin kirjastossa, vastuu on oppimisen palvelujen asiantuntijoilla. Tutkijakoulujen ja tutkijoiden tiedonhallintapalvelut tehdään tutkimuksen palvelujen vetovastuussa.

Myös kirjastotilat ja kirjaston tarjoamat verkkopalvelut hahmotetaan oppimisen palveluissa oppimisympäristönä. Ideaalisin oppimisympäristö rakennetaan yhteistyössä yliopiston muiden toimijoiden kanssa. Opiskelijoilla on painava sana sanottavaan siitä, millaisessa ympäristössä on mielekästä ja tehokasta oppia. Oppimisympäristöjen suunnittelussa ja toteuttamisessa tarvitaan mm. saatavuuspalvelujen verkkopalveluosaamista tai vaikka tietoa ja taitoa e-kirjojen käytettävyydessä.

Olen tehnyt töitä ”oppimisen palvelujen” parissa vuodesta 2007 alkaen: ensin IL-informaatikkona, sitten asiakaspalvelusta vastaavana palvelupäällikkönä. Helsingin yliopisto työpaikkana on ollut tuttu jo vuodesta 1997, jolloin aloitin kirjastourani kirjastosihteerinä silloin Suomen kielen laitoksen kirjastossa. Virkasuhde on vaihtunut työsuhteeksi ja organisaatio on ympärillä muuttunut. Alati muuttuva kirjastotyö ja toimintaympäristö innostavat minua paiskimaan töitä Helsingin yliopistossa.

Kirsi Luukkanen
Palvelujohtaja, oppimisen palvelut

Kumppanuuden kasvutarina – Viikin kampuskirjaston kevään 2012 vitriininäyttely

Viikin kampuskirjaston palveluaulassa esillä oleva ”Tyvestä latvaan” –näyttely on kaksiosainen. Vierekkäisissä vitriineissä havainnollistetaan viitteellisesti kahden kumppanin, Suomen korkeimman metsäopetuksen ja kirjaston yhteistä 150 vuoden mittaista taivalta, joka jatkuu edelleen.

Ajan kultaamaa

Näyttelyn ääreen saapuminen on tyyni suvantopaikka tiedon tulvassa kamppailevalle näytöntuijottajalle, ainakin minulle. Aineiston visuaalisuus puhuttelee: eri aikakausien kirjat, opasteet ja esitteet, muutama viitteellinen esine, valokuvat. Näyttely ei tyrkytä mitään, se vain on ja kertoo omaa hiljaista tarinaansa. Voin antaa ajatuksen lentää ja menneiden vuosikymmenten herätä eloon, niidenkin, jotka vierivät ennen omaa aikaani ja työtäni kirjastossa.

Koska olen osallistunut myös näyttelyn suunnitteluun ja rakentamiseen, voin avata lasikaapit. Tarina ei ole enää hiljainen. Kuulen 1980-luvun työtoverien ja asiakkaiden askeleet ja hiljaiset keskustelut, työhuoneiden sulkeutuvien ovien raskaat jysähdykset, puhelimien pirinän ja kaukopalvelun telexin raksutuksen. Yksi työtovereistani seisoo keskittyneenä ison kortiston ääressä upottaen systemaattisen luokituksen mukaisia luettelokortteja paikoilleen. Toinen vetää alakerran kahvihuoneeseen johtavan oven hiljaa perässään kiinni. Kirjastoon tullut tuttu asiakas pysähtyy uutuushyllyn ääreen.

Aamupäivän asiakaspalveluvuorossa oleva työntekijä paukuttaa eräpäiväleimasinta. Kaksikerroksinen kirjastokärry kitisee hiukan sitä käytävällä työnnettäessä. Lisään lainaustiskin lokeroon itsejäljentäviä lainakuitteja, joiden pistävä lemahdus häivähtää nenään. Täydennän esitehyllyn ja kiipeän lattiavahalta tuoksuvia portaita yläkertaan, missä kopiokone hurisee. Tunnen vanhojen kirjojen hiukan ummehtuneen hajun.

Hyllystä osuu käteen kirja, jonka sisäkannessa on vanha hankintamerkintä. Alahyllyllä on jonkin ikiaikaisen julkaisun vuosikertoja, joiden niputtamiseen käytetyn ruskean puotinarun solmuja ei luultavasti ole avattu ainakaan 80 vuoteen…

Lukija huomaa, että kuvaan ”omaa kirjastoani”, joka sitten 1980-luvun on kokenut suuren muuton ja muutoksia. Metsätalossa sijainneen Helsingin yliopiston metsäkirjaston hyllyn lisäksi näyttelyvitriinissä aivan alimpana on Evon metsäopiston kirjaston hylly (1862-1907) ja sen yläpuolella Helsingin Kirkkokadun toimipaikan (1908-1939) hylly. Metsätalosta (1940-1999) kirjasto matkasi Viikkiin osaksi Viikin tiedekirjastoa, josta puolestaan kymmenen vuoden kuluttua tuli osa Helsingin yliopiston kirjastoa nimeltään Viikin kampuskirjasto (2010-).

Ylimmille hyllyille ovat saapuneet meneillään olevan palvelumuotoiluprojektin tyypittelemät kirjaston opiskelija-asiakkaat: piipahtaja, palveltava, penkoja ja pesiytyjä. Nyt asiakkaat voivat vaikuttaa omien palvelujensa suunnitteluun mm. verkon kehittäjäyhteisössä Idiksessä. Kirjoja on vain yksi, mutta verkkopalveluista kertovia nimilappuja sitäkin enemmän.

 Tieteen rakennustyömaat

Jollakin taaksejääneellä vuosikymmenellä metsätiedettä opiskellut ja/tai opettanut näyttelyyn tutustuja voisi kokea vastaavanlaista nostalgiaa vitriinin toista osaa katsellessaan. Metsäopetuksen vuodet ja hyllyt vastaavat toisiaan, sillä nämä kumppanit ovat eläneet ja kasvaneet rinta rinnan. Suomen korkeimman metsäopetuksen matka on kulkenut Hämeestä, Lammin pitäjän Evon erämaista, Helsingin ydinkeskustaan Kirkkokadulle ja Metsätaloon Unioninkadulle, sieltä Viikin Metsätieteiden taloon.

Alkuaikoina alan opiskeluympäristö todellakin sijaitsi metsän keskellä, sisäoppilaitoksessa. Olot olivat vaikeat ja opiston toiminta keskeytyikin vuosiksi 1866-1874 melko pian käynnistymisensä jälkeen. Opetus kuitenkin jatkui ja opiston johtajaksi nimitettiin vuonna 1874 ”Suomen metsänhoidon isäksi” myöhemmin mainittu A.G. Blomqvist. Vuonna 1907 maamme korkein metsäopetus liitettiin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston filosofisen tiedekunnan maaviljelystaloudelliseen osastoon. Opetus alkoi syksyllä 1908 Helsingissä Kirkkokatu 4:ssä. Vuonna 1924 Helsingin yliopistoon muodostettiin maatalous-metsätieteellinen tiedekunta. Tuolla vuosikymmenellä keskusteltiin paljon siitä, pitäisikö Suomeen perustaa monien muiden maiden esikuvan mukaisesti erillinen maatalouskorkeakoulu, mutta suunnitelmasta luovuttiin.

Suomen metsätieteelle omistettu rakennus, Metsätalo, osoitteessa Unioninkatu 40 vihittiin käyttöön välirauhan aikana 8.9.1940. Omaan taloon, uusiin moderneihin ja avariin tiloihin muuttaminen on varmaankin ollut metsäalan opetukselle, tutkimukselle, opiskelijoille ja kirjastolle hieno kokemus. Metsätalon aikaa kesti vuoteen 1999, jolloin yliopiston kampusrakenne oli jo hyvää vauhtia muotoutumassa. Metsätieteet muuttivat Viikin monitieteiselle kampukselle, joka yliopiston esittelysanoin tällä hetkellä ”edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä ja luonnon monimuotoisuuden säilymistä, unohtamatta ihmisten ja eläinten hyvinvointia”.

Metsätieteellisen kirjaston oma, suurelta osin tuttu asiakaskunta katosi Viikin tiedekirjaston parhaimmillaan puoleentoista tuhanteen yltäneen päivittäisen kävijän joukkoon. Henkilökunnan osaamisvaatimukset kasvoivat merkittävästi uudessa ympäristössä monien tieteenalojen opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden odotuksiin vastattaessa. Asiakaskuntaan kuuluivat tietenkin myös yliopiston ulkopuoliset tiedontarvitsijat.

Mistä tulemme, missä olemme, minne menemme?

Näyttelyä rakentaessani ja tulosta katsellessani omakohtaisesti kokemani, yksittäisten tapahtumien kulku muuttuu yleiseksi siten, että ymmärrän pieneen näyttelyyn sisältyvän 150 vuotta yhteiskuntahistoriaa. Yli sadan vuoden takaiset länsimaisen yhteiskunnan kehitysvaiheet synnyttivät tarpeen järjestää Suomessakin käytännöllisten alojen, mm. metsänhoitajien korkeakoulutusta. Koulutukseen tarvittiin tietoa ja kirjallisuutta – oppilaitoksen yhteyteen luotiin kirjasto. Huomaan, että vaikka muutos on ollut moninaista, varhaisempina aikoina hidasta, viime aikoina kiivaampaa, niin silti perusasia on pysynyt samana: pääsy tietoon on kirjaston tarjoama oleellinen opiskelun, opetuksen ja tutkimuksen edellytys.

Tämän hetkisen ja tulevan yhteiskunnan mallit teknologioineen ja toimintatapoineen uudistavat jälleen kerran myös oppimisen, opetuksen ja kirjastopalvelujen rakenteita ja menetelmiä. Uudistukset ja innovaatiot vaikuttavat näilläkin aloilla eri toimijoiden keskinäisten suhteiden laatuun ja ominaisuuksiin. Esimerkkinä tästä mainitsen design-ajattelun viimeaikaisen omaksumisen mitä erilaisimpiin yhteyksiin. Meistä yksittäisistä ihmisistä riippumattomat kehityssuuntaukset ja aivan mahdolliset yllätykselliset koettelemukset vievät mukanaan ja kantavat milloin mihinkin suuntaan, pois omista tutuista ympyröistä kohtaamaan uutta ja outoa, vastaamaan uusiin haasteisiin, oppimaan ja sopeutumaan.

Näyttelyn tarinaan eläytyminen voi olla se yksityiskohta, jonka kautta meille avautuu ennen havaitsematonta. Jokin epäyhtenäinen ja selittämätön saa muodon ja erilliset palat yhdistyvät toisiinsa paljastaen uuden kuvion, ehkä uuden alun tai suunnan omassa työssä. Ymmärrämme, mistä tulemme, missä olemme ja minne menemme. Muutosten keskellä on mahdollista löytää myös jotain pysyvää ja merkityksellistä.

Näyttelyyn voi tutustua Viikin kampuskirjastossa 3.6.2012 asti kirjaston aukioloaikoina.

Viikin kampuskirjaston aukioloajat: http://www.helsinki.fi/kirjasto/viikki/tutustu/aukioloajat.html

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Eeva-Liisa Viitala