Lääketieteilijät ryhtyivät runolle

”Poetry is ampoules of the purest, clearest drug of all, the essence and distillation of the process of living itself.”

(Rafael Campo: The Desire to Heal. Norton, New York, 1997.)

Runouden mahdollisuuksista, elämän mahdottomuudesta

Runoissa, parhaimmillaan, saavat ilmauksensa syvimmät ja intiimeimmät tunteemme, kokemuksemme ja ajatuksemme. Ne tarjoavat meille mahdollisuuden matkaan sellaisille elämän alueille, joille muuten emme pääsisi.

Voimme tutkiskella asioita, joita emme tienneet tietävämme, tuntevamme tai muistavamme. Asioita, jotka muin keinoin olisi vaikeasti ilmaistavissa.

Runot antavat äänen hiljaisuudelle. Ne voivat kehittää empatian kykyämme, antaa toivoa, toimia rukouksina.

Runojen kirjoittaminen on privaattia, intiimeintä elämämme aluetta. Kirjoittaminen on mietiskelyä, mielenrauhan etsintää ja keino kestää elämän vastoinkäymiset.

Lääkäreille tai lääkäriksi aikoville runous voi olla apu ihmisenä kasvamisessa, ammatillisessa kehittymisessä ja elämän monimuotoisuuden ymmärtämisessä.


Apulaisdekaani Eija Kalso julkistaa kilpailun voittajat.

Runokilpailu lääketieteilijöille Meilahden kampuksella

Meilahden kampuskirjasto Terkon Lux Humana –työryhmä järjesti lääketieteilijöille runokilpailun 16.9.-15.11.2013. Tyyli ja näkökulma olivat vapaat. Aiheen toivottiin liittyvän lääketieteeseen tai lääkäriyteen ja ihmisyyteen – tai niiden opiskeluun. Kilpailun tuomariksi oli lupautunut, kirjailija, runoilija, psykiatri Claes Andersson.

Määräaikaan mennessä kilpailuun osallistui 23 nimimerkkiä. Näistä lääketieteen opiskelijoita oli 11.

Etenkin opiskelijoiden runoissa korostui pohdinta omasta riittämättömyyden tunteesta ja kuinka oppia sietämään tätä elämän epävarmuutta, maailman epätäydellisyyttä.

Naisia osallistujista oli 13, miehiä 10. Kaksi henkilöä kirjoitti ruotsiksi, yksi englanniksi.

Osa osallistui vain yhdellä runolla, osa oli kirjoittanut kokonaisen runosarjan. Tyylit vaihtelivat riimitellyistä runoista moderniin, ja sen jälkeiseenkin. Myös ulkoasuun oli kiinnitetty huomiota: oli laadittu runovihkonen, oli ruutupaperille käsin kirjoitettu tunnelmaruno, yhteen runoon oli liitetty kuva.

Kilpailussa palkittiin tuomarin valitsemat kolme parasta runoa kirjalahjakortein.

Voittajaksi kilpailun tuomari Claes Andersson valitsi erikoislääkäri Pertti Saloheimon runollaan ”Kun yö kääntyy”.

Kun yö kääntyy

 

linnut vielä vaiti

juna murskaa auton tasoristeyksessä

yöhoitaja nukahtaa käytävän keinonahkapenkille

lääkekuppi kilahtaa

keuhkosairaat yskivät

mutta kukaan ei syökse verta

kirjailijamestarin elämä sammuu saksalaisessa kylpylähotellissa

lääkärit pelaavat skruuvia

 

ja aamun lehti kertoo kirkonkylään avatusta valintamyymälästä

(Copyright:  – Pertti Saloheimo, 2013)

 

Tuomarin perustelut:

”  Lauseet ovat tarkkoja ja jännitteisiä, nivoutuvat toisiinsa niin että syntyy ajan ja paikan yhteys, ja samalla runo assosioi kirjallisuuteen, ehkä Tsehoviin tai Thomas Mannin Taikavuoreen.

Myös tapa lopettaa runo on onnistunut – aamu palauttaa kirkonkylän arjen.

Runossa on luonnollinen rytmi ja hengitys, ja se on tarkka ja myös kaunis. ”

 

Loput palkitut runot ja tuomarin perustelut ovat luettavissa Lux Humanan blogissa.

Siellä on myös muutamia muita kilpailuun osallistuneita runoja, joiden julkaisemiseen on saatu kirjoittajan lupa.

 

Teksti:

Lassi Pohjanpää
kirjastosihteeri
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva:

Jussi Männistö
kirjastosihteeri
Helsingin yliopiston kirjasto

“Kirjoituksia Kaisassa” – Kaisa-talon runokilpailun voittaja on Anna Lindfors

Anna Emilia Lindforsista piti tulla sairaanhoitaja. Mutta voiko nuoresta naisesta, joka on saanut nimensä  L. M. Montgomeryn klassikkotyttökirjahahmojen Vihervaaran Annan ja Uuden Kuun Emilian mukaan, tulla mitään muuta kuin runoilija ja Kaisa-talon runokilpailun voittaja?

Runokilpailun voittaja Anna Lindfors sai palkinnon tietoasiantuntija, kirjallisuudentutkija ja kriitikko Lasse Koskelalta, joka oli mukana palkintoraadissa.

 

“Kirjoituksia Kaisassa”

 

Taivas on maitomainen leikattu aukko

Helsinki kaartuu sitä vasten,

seison kirjaston uudella parvekkeella

katselen alas.

Ehkä epäaitous on todellisuuden varmin muoto

mietin kastellessani ohikulkijoita mielikuvituskannulla,

ehkä heiluttelen jalkojani pilven päällä.

      Ovi käy lämmön henkäyksenä

robottina käännyn, juoksen, sulan,

unohdun tuntemattomiin sanoihin

turhiin katkelmiin,

muistiin        muistoihin

kirjoitan ylös:

muista taivaan karku ja löytö ja se kirja kielellä,

joka tarttui uneesi.

 

Anna Lindfors

 

Kerro vähän itsestäsi Anna.

Olen ensimmäisen vuoden uskontotieteen ja ympäristöpolitiikan opiskelija. Minusta piti tulla sairaanhoitaja, mutta huomasin, ettei se sopinutkaan minulle. Uskontotieteeseen hakeminen oli lähes sattuma, mutta olen tykännyt siitä paljon. Nyt joulun aikaan olen kiireapulaisena postissa.

Mitä lukeminen ja kirjoittaminen merkitsevät sinulle?

Lukeminen on pitkäaikainen ja rakas harrastus ja yritän lukea vähintään kaksi tuntia joka päivä. Mielelläni luen melkein koko päivän, jos se on vain mahdollista, mutta toisinaan ehdin lukea vain ennen nukkumaanmenoa.

Olen kirjoittanut pienestä tytöstä, mutta en ole aina kirjoittanut paljoa vaan se on vaihdellut. Nyt kirjoittaminen on selviytymiskeino. Päiväkirjaa en kirjoita, se ei omalla kohdallani vain toimi, vaikka olen yrittänyt useamman kerran.

Luetko sähköisiä kirjoja?

En lue, sillä omalla kohdallani paperikirja on se ainoa oikea. Kirjan tuntu ja tuoksu ovat tärkeitä.

Missä kirjoitat?

Kotona ja käsin vihkoihin, joita tulee täyteen tämän hetkisellä kirjoitustahdillani kaksi vuodessa, riippuen tietysti vihon paksuudesta. Minulla on iso pino vihkoja, itse ostettuja ja lahjaksi saatuja. Kun yksi täyttyy, aloitan uuden.

Kun näit tiedon runokilpailusta, tuliko heti olo, että tähän täytyy osallistua?

Ajattelin, että jos jotain sattuu syntymään aiheesta, lähetän sen kilpailuun, mutta en lähtenyt tarkoituksella kirjoittamaan. Jos olen joskus kirjoittanut jotain tilauksesta, ne eivät ole onnistuneet.

Kirjoitan usein illalla kotona, mietin kulunutta päivää ja tyhjennän kirjoittamalla päätäni. Näin syntyi myös runo Kaisa-talosta.

Mikä tai mitkä ovat lempikirjastojasi?

Olen käynyt Itäkeskuksen kirjastossa lapsesta saakka ja se on minulle läheisin ja muistorikkain kirjasto. Myös vanhempani olivat innokkaita lukijoita. Rikhardinkadun kirjasto on kaunis. Viihdyn myös Kaisa-talon kirjastossa ja Kansalliskirjasto on upea. Roihuvuoren kirjasto on tällä hetkellä lähikirjastoni ja sielläkin on mukava käydä.

Ketkä ovat lempikirjailijoitasi?

En yleensä pidä kenenkään kirjailijan koko tuotannosta, vaan tietyistä kirjoista tai kausista. Luen sekä runoja että proosaa. Runoilijoista Katri Valan alkupuolen tuotanto on ollut minulle tärkeää, se tavallaan ”herätti” minut yläasteella. Pidän paljon dystopioista, esimerkiksi Margaret Atwoodin Oryx ja Crakesta ja Herran tarhureista. Odotan kovasti trilogian kolmatta, vielä julkaisematonta osaa.

Olet kiinnostunut myös informaatiotutkimuksen opinnoista. Jos sinusta tulee ”kirjastotäti”, missä kirjastossa haluaisit työskennellä?

Kaupunginkirjasto on enemmän minun juttuni kuin yliopiston kirjasto, vaikka molemmissa viihdynkin. Kaupunginkirjastossa on niin paljon enemmän kaunokirjallisuutta.

Tapaamisen lopuksi kävimme Annan ja kolmen kirjastolaisen kanssa tutustumassa Kaisa-talon viidennen kerroksen kirjallisuuden lukusaliin, jossa on harvinainen suomalaisten runojen kokoelma.

Runokilpailun palkintoraati, Verkkari ja Helsingin yliopiston kirjaston henkilökunta toivovat onnea ja menestystä sinulle Anna! Kiitos haastattelusta ja runosta. Kuulemme sinusta vielä ja olemme ylpeitä siitä, että aloitellessasi uraasi inspiroiduit kirjastostamme.

 

Teksti

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija
pääkirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Helena Hiltunen
verkkotoimittaja

Ajankohtaista Kaisa-talossa: runokilpailu ja parhaan tuolin äänestys

Pääkirjasto on julistanut runokilpailun asiakkailleen. Aiheena on Kaisa-talo ja tyyli on vapaa. Runot tulee lähettää 30.10.2012 mennessä.

Runokilpailun voittajalle ja muille palkinnon saajille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti marraskuun aikana. Kilpailun tuomareina toimivat kirjallisuudentutkija, kriitikko Lasse Koskela ja Studio Kaisan runoraati.

Entä mikä on kirjaston paras tuoli? Pehmeä kiikkutuoli, Kukkapuron Karuselli vai tuttu klassikko Domus? Kirjaston lukuisten tuolien joukosta haetaan yleisön suosikkia 24.10.2012 asti. Osallistuneiden kesken arvotaan palkintoja.

Käy katsomassa tuolikilpailun ehdokkaat

Lue lisää runokilpailusta

 

15.12. Elvi T. esittelee runosisarten parhaat, osa 3/4

Korjuun aikaan

On kuin ruskotus aamun
kyljet kaneli-omenan.
Niityllä takana aidan
aaltoo vihreys odelman.

Mustina karviaismarjat
riippuvat mehusta paisuen.
Krassien loimotus kuuma
on kuin hiilistö keltainen.

Kohta on hedelmänkorjuu.
Lämpö hehkuva auringon
paahtanut, valmiiksi saanut
on monen vihreän raakilon.

Oi sydän siemenin tummin,
syvällä kodassa kiiluvin,
vieläkö et ole valmis,
syksyn hedelmä hiiluvin?

Sinnekö, kukkimis-aikaan
kyltymätön, yhä ikävöit?
Tunnetko kuoresi alla:
ainoan kevääsi laimin löit?

Katkera on makus silloin.
Kiirehdi, lämpöä vielä juo,
hengitä leutoa tuulta,
itselles syksy autuas luo!

Elina Vaara (1933)

 Elina Vaara (Kerttu Elin Wehmas o.s. Sirén) (1903-1980)  ja Katri Vala olivat tiivisti mukana 1920-luvulla Suomessa vaikuttaneessa Tulenkantajat-kirjailijaryhmittymässä. Ryhmä sai nimensä Nuoren Voiman Liiton julkaiseman Tulenkantajat-albumin mukaan. Muita Tulenkantajia olivat mm. Uuno Kailas, Olavi Paavolainen ja Lauri Viljanen. Ryhmän tunnuslause ”Ikkunat auki Eurooppaan!”kertoo pyrkimyksestä modernisoida suomalaista kirjallisuutta ja lähentää sitä kansainvälisiin virtauksiin.

Elina Vaaran runoilijan ja suomentajan ura oli pitkä. Hänen julkaisemiensa neljäntoista runokokoelman ensimmäisen ja viimeisen välillä on yli viisikymmentä vuotta. Esikoiskokoelma Kallio ja meri ilmestyi vuonna 1924. Vaaran viimeisten vuosien asuinpaikkaan Hyvinkääseen liittyy hänen viimeinen kokoelmansa Radanvarren fuuga (1981). Elina Vaaran päätyö suomentajana oli Danten Jumalainen näytelmä (1963).

Runo Korjuun aikaan sisältyy Elina Vaaran vuoden 1933 kokoelmaan Kohtalon viulu.

Elina Vaara Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Elina_Vaara

Tulenkantajat Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Tulenkantajat

Elina Vaara: Valitut runot. 3. laajennettu painos WSOY 2003.  – Helka-tietokannassa: https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=1744744

Kerttu Saarenheimo: Elina Vaara. Lumotusta prinsessasta itkuvirsien laulajaksi. SKS 2001. – Helka-tietokannassa: https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=1559589

Satu Koskimies: Hurmion tyttäret. Romaani. Tammi 2009. – Helka-tietokannassa: https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?BBID=2166943

Satu Koskimies kirjoitti romaanin Hurmion tyttäret 20-luvun nuorista tulenkantajarunoilijoista, Elina Vaarasta ja Katri Valasta. Kirja on tosipohjainen fiktio 20-luvun tulenkantajapiireistä. Kirjailijahaastattelu Kirjastokaistalla (2.10.2009) Millaista oli olla nuori naisrunoilija 20-luvulla? http://www.kirjastokaista.fi/video/31/millaista-oli-olla-nuori-naisrunoilija-20-luvulla-/

Kirjailijoiden Hyvinkää: http://www.hyvinkaa.fi/Kulttuuri-ja-vapaa-aika/Kirjasto/Kokoelma/Hyvinkaalaisia-kirjailijoita/Kirjailijoiden-Hyvinkaa/

 

Elvi T. on runoja rakastava ja niitä pöytälaatikkoon kirjoittava kirjastonhoitaja. Hänen koko nimensä Elvi Tala muistuttaa 1920-luvun suomalaisten naislyyrikoiden moderneja lyhyitä nimiä (ja taiteilijanimiä) kuten Elina Vaara, Katri Vala ja Anna Kaari. Mm. tästä syystä hän on viehättynyt mainittujen ”runosisarten” ym. heidän aikalaistensa teksteistä.

Kirjaston joulukalenterissa ilmestyy muutamia Elvi T.:n asiayhteyteen sopiviksi katsomia runoja hänen kokoelmistaan mainitulta aikakaudelta. Mitä itsellä ei ollut (kirjana tai runovihkoon käsin kopioituna) hän tietenkin lainasi työpaikaltaan kirjastosta.

Elvi Tala on Eeva-Liisa Viitalan alter ego.

Elvi T. on kotoisin Espoosta, paikallisesta Unicefin vapaaehtoisryhmästä, jossa hänet on alun perin luonut Liisamaria Kilpi. http://www.unicef.fi/espoo

Unicefin Anna ja Toivo –nuket: http://www.unicef.fi/anna_ja_toivo

Teksti

Eeva-Liisa Viitala

Tiedottaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Aino-Leena Juutinen