United Kingdom Serials Group:in konferenssi 4-6.4 Harrogatessa

Kristiina Lähdesmäki osallistui United Kingdom Serials Group:in (UKSG) konferenssiin 4-6.4  Harrogatessa Iso-Britanniassa.


Kuva: Konferenssirakennus, jossa järjestettiin myös vuoden 1982 Euroviisut. Tällöin Suomi sai historialliset nolla pistettä. Kuvaaja Kristiina Lähdesmäki.

UKSG on aktiivinen englantilainen kirjastoalan organisaatio, joka järjestää paljon kirjastoalan  koulutusta kotimaassaan. Paikalla olikin sankoin joukoin  eli n. 800 kirjastoalan ammattilaista Iso-Britanniasta ja myös Pohjoismaista ainakin Tanskasta , Ruotsista ja Suomesta.

Konferenssissa pohdittiin mm. tulevaisuuden viestintää,  kirjastojen,  kirjojen ja kirjastojen kokoelmien tulevaisuutta, ”sisällön” uudelleenajattelua, bibliografisen tiedon avaamista kaikkien käyttöön, tutkijoiden muuttunutta roolia kirjaston asiakkaina.

Tässä muutamia poimintoja kuulemastani.

Kirjasto on rakennus, Google koko maailma

Kirjasto on perinteisesti tarjonnut pääsyn fyysisiin kokoelmiin.  Kirjasto on myös paikka, jossa opiskelijat lukevat tentteihin ja tapaavat toisiaan.  Ja täten he vaativat usein mahdollisimman pitkiä aukioloaikoja, kuten 24/7 aukioloa.

Elektronisten kirjastojen lisääntymisen myötä kirjasto paikkana on muuttunut. Nykyään kirjasto tarjoaa myös pääsyn elektronisiin kokoelmiin, joita opettajat ja tutkijat voivat käyttää työkoneiltaan, laboratorioissa ja kotikoneiltaan tulematta kirjastoon.  Vanhempien tutkijoiden oli tapana mieltää kirjasto paikkana, jossa käytiin lukemassa tieteellisiä lehtiä. Nuorempien tutkijoiden käsitys kirjastosta on alkujaankin erilainen eli kirjasto tarjoaa pääsyn elektronisiin tieteellisiin lehtiin.  Tällöin korostuu Ranganathanin laki  ”Save the time of the reader”.  Mitä enemmän salasanoja ja klikkauksia tarvitaan jotta käyttäjä pääsee haluamaansa palveluun, saa auki tieteellisen artikkelin, sitä enemmän “tuhlataan” lukijan aikaa.

Kirjasto haluttaisiin googlemaisemmaksi, jossa kaikkia sisältöjä voisi lukea kaikista käyttöliittymistä.  Eli halutaan tehokkaita palveluja ja yksinkertaisia hakuja. Toisaalta tällöin lähdekriittisyyden merkitys kasvaa.  Myös kirjastoammattilaisten rooli lähdekriittisyyden opettajina korostuu.  Loppukäyttäjät haluaisivat käyttää kirjastopalveluja omilla mobiililaitteillaan aina, kaikkialla ja kaikkialta.


Kuva: Harrogate on englantilainen kylpyläkaupunki. Kuvaaja Krisiina Lähdesmäki.


Kirjaston asiakkaat sosiaalisen median käyttäjinä

Asiakkaat, tutkijat ja opiskelijat, käyttävät paljon sosiaalista mediaa arjessaan. Sosiaalisen median käyttöä tutkijoiden työnkuluissa on vielä vähän selvitetty.  Onko tämä aihealue, jossa kirjastojen tulisi olla voimakkaammin tulevaisuudessa mukana? Philip Bourne Kalifornian yliopistosta oli sitä mieltä, että tutkijat voisivat olla yhteistyössä kustantajien kanssa jo silloin kun tutkimusidea ja siitä seuraavat kokeilut ja kokeet ovat käynnistyneet. Eivätkä  vasta  silloin kun valmiit tutkimustulokset  halutaan esittää tieteellisen artikkelin muodossa.

Kirjaston tietotekniikkapalveluja  suunniteltaessa tulisi keskittyä enemmän netin suurkuluttajiin kuin satunnaisesti nettiä tiedonhakuihinsa käyttäviin asiakkaisiin.  Kokoelmatyössä painotetaan sisältöjen säilyttämistä. Tämä onkin tärkeä kirjastojen perustehtävä, mutta painotusta voisi siirtää enemmän asiakkaiden sosiaaliseen käyttäytymiseen sosiaalisissa verkoissa.  Kokoelmien hankinnassa uusi hankintamuoto on Patron Driven Acquisition, jossa hankitaan pääsääntöisesti asiakkaiden esittämää aineistoa.


Kuva: Betty´s Cafe and Tearoom. Kuvaaja Kristiina Lähdesmäki.

Ekirjoista ja niiden käytöstä

Liverpoolin yliopistosta Terry Bucknell esitteli heidän tekemäänsä käyttötutkimusta ekirjapakettien käytöstä.  Ekirjapaketit hankitaan yleensä vuoden lopussa, kun hankintabudjetissa vielä jäljellä olevat varat halutaan käyttää. Vastauksia haetaan mm. seuraaviin kysymyksiin: käytetäänkö tarjolla olevia ekirjapaketteja tarpeeksi, ovatko ne sisällöltään arvokkaita ja onko kirjastoilla niihin vielä tulevaisuudessakin varaa?

Ekirjoja on ollut saatavilla Liverpoolin yliopistossa n. 6 vuotta. Tällä hetkellä  90% asiakkaista on tietoisia kirjaston kokoelmiin kuuluvista ekirjoista.  Hankintapäätöksiä tehtäessä käyttötilastot ovat ratkaisevassa asemassa. Yleensä tutkitaan nimenomaan edellisen vuoden käyttötilastoja, mutta tässä tehdyssä käyttötutkimuksessa havaittiin, että tilastoja tulisi seurata laajemminkin.  Ekirjojen käyttö voi lisääntyä merkittävästi jo toisena vuotena hankinnasta, vaikka ensimmäisen vuoden aikana asiakkaat eivät näitä uusia kokoelmia olisi ottanee kaan omakseen.  Liverpoolin yliopistossa vuoden 2006 ekirjojen käyttö kasvoi voimakkaasti vuonna 2009. Ongelmaksi koetaan  ekirjapakettiin sisältyvät käyttämättömät kirjat.  Käyttö keskittyy usein pakettiin sisältyviin harvoihin nimekkeisiin, joita käytetään todella ahkerasti.  Tämä asettaa haasteita valinnalle eli kuinka valita juuri nuo eniten käytetyt ekirjat?  Yleensä kustantajat tarjoavat jo valmiita ekirjapaketteja  kirjastoille.  Ekirjoja ei myöskään yleensä lueta ”kannesta kanteen”,  vaan muutama luku kirjasta.  Eli miksi ostaa koko kirja, kun siitä luetaan vain muutama luku?

Johtopäätöksenä todettiin mm. ekirjojen tarjoavan tilasäästöjä kirjastoille. Samalla toivotaan niiden hintojen laskevan, jotta mahdollisimman monilla kirjastoilla olisi varaa niitä kokeilla ja hankkia.

Kirjan tulevaisuuden todettiin olevan valoisan, huolimatta siitä mikä sen muoto on, sillä kirjaston tehtävänähän on sisältöjen välittäminen, ovat sisällöt missä muodossa tahansa.

Konferenssista lisää

Teksti ja kuvat

Kristiina Lähdesmäki
Hankinta-  ja metadatapalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Sosiaalinen media ja me. – Ajattelemisen aiheita koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian järjestämän Sosiaalisen median seminaarisarjan päiviltä 28.3.2011 ja 17.5.2011

Sosiaalisen median, lyhyesti somen, lupaukset ja houkutukset tuntuvat suurilta. Sen välineiden käyttö avaa uusia mahdollisuuksia organisaatioiden ja työyhteisöjen toimintaan. Työtavat uudistuvat ja meille itse kullekin niin työssä kuin sen ulkopuolella avautuvat ennennäkemättömät mahdollisuudet verkostoitua ja kohdata toisiamme oman tietokoneen ääressä…  Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian sosiaalista mediaa käsittelevien koulutuspäivien esitykset viime  maalis- ja toukokuun seminaareissa ravistelivat reippaasti ja monipuolisesti tällaisia ajatuksia ja mielikuvia palauttaen kuulijat – ainakin minut – maan pinnalle.

Seminaaripäivinä toteutui käytännössä se, mitä tiedonhaluinen ihminen kiinnostuneena odottaa: sosiaalista mediaa käsittelevät asiantuntevat ja innostuneet esitykset antoivat uutta tietoa, tilaisuuksiin oli varattu aikaa ja tilaa keskustelulle ja järjestelyt toimivat moitteettomasti. Mikä parasta, päivien anti ei jäänyt pelkästään linkeiksi, joista esitysten aineistoja löytää (ja joihin ei koskaan muista palata). Seminaariesitykset antoivat aiheita jatkopohdiskeluihin ja eväitä omaan sosiaaliseen mediaelämään, työssä ja muualla.

Parviälyn aika

28.3. pidetyn seminaarin Organisaation maine ja sosiaalinen media puheenjohtaja, Helsingin yliopiston organisaatioviestinnän professori Leif Åberg luonnehti sosiaalisen median olemusta. Hänen mukaansa some ei ole väline tai välineitä, vaan sosiovirtuaalinen tila, jossa toimii spontaanin aktiivisuuden dynamiikka. Meneillään olevassa viestinnän vallankumouksessa elämme parviälyaikaa. Somen myötä kehittyy laajennettu mieli, jossa tietoverkkoja käyttäen on periaatteessa mahdollista linkittää omat ja toisten ihmisten miljardit aivosolut keskenään ja luoda vastavuoroiset yhteydet niiden tuotosten välille.

Sosiovirtuaalinen tila

Toimintaa sosiovirtuaalisessa tilassa voidaan verrata esimerkiksi kalaparvien taidokkaisiin liikkeisiin meressä tai lintuparven matkaan taivaan halki. Ihmisten maailmassa vaikkapa leiritulen ääreen kokoontunut ihmisryhmä viettää aikaa tarinoiden keskenään vastaavanlaisessa tilassa. Vertaukset viittaavat hyvin erilaiseen maailmaan kuin se, mihin työstä ja organisaatioista puhuttaessa olemme tottuneet. Some näyttäytyykin perinteiseen työympäristöön verrattuna yksilö- ja ihmiskeskeisenä, ihmisen kokoisena ja pienimuotoisena, tässä hetkessä vaikuttavana, alati jatkuvana, valmiiksi saamisen kyseenalaistavana ja epävirallisen luonteisena. Some häivyttää rajoja virallisen ja epävirallisen välillä ja tekee vaikeaksi määritellä, missä organisaation rajat kulkevat.

Maaliskuun ja toukokuun seminaarien teemat liittyivät keskeisiin organisaatioaiheisiin. Organisaation maineen hallinta on yhteiskuntaan ja ulospäin suuntautuvaa toimintaa, Osaaminen, työ ja sosiaalinen media –otsikon saanut toukokuun 17. päivän seminaari käsitteli organisaation sisällä tehtävää työtä ja sen yhteydessä tapahtuvaa osaamisen kehittämistä ja jakamista. Tämän lisäksi kuultiin puheenvuoroja organisaation ja sen asiakkaiden ja sidosryhmien vuorovaikutuksesta sosiaalista mediaa hyödyntäen. Mitä aivan uutta some tuo mukanaan puhuttaessa organisaation maineesta ja organisaation osaamisen kehittämisestä? Seuraaviin kappaleisiin olen poiminut näitä kysymyksiä valaisevia kohtia seminaarien esityksistä.

Organisaation maine ja kontrollin illuusio

Profilointi, imago, brändi ja maine ovat organisaation isoja asioita, joissa yritys muokkaa sitä kuvaa, miltä se haluaa näyttää muiden silmissä. Niiden ”ajatellaan olevan yhtä kuin suuret mainoskampanjat ja näyttävä julkisuus” kirjoittaa Elisa Juholin kirjassaan Communicare! Viestintä strategiasta käytäntöön. On puhuttu mm. maineen hallinnasta. Esityksessään Maineen uusi aalto – offline vai online? Helsingin yliopiston verkkoviestinnän professori Pekka Aula tarkasteli sosiaalista mediaa maineen hallinnan näkökulmasta. Hän kävi läpi maineen hallinnan lähihistorian viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden osalta ja totesi, että jäljellä on enää kontrollin illuusio. On tosiasia, että organisaation mainetta ei voi hallita enää samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Uudessa viestintäympäristössä kontrolli on menetetty ja ollaan tilanteessa, johon organisaatioiden on välttämätöntä ottaa kantaa. Tämä johtuu somen ominaisluonteesta, jonka keskeiset piirteet edellisessä kappaleessa kokosin: yksilö- ja ihmiskeskeisyys, pienimuotoisuus, tässä hetkessä ja alati jatkuvana eteneminen sekä epävirallisuuden luonteisuus. Tässä ympäristössä ei ole luontevaa perinteiseen tapaan julkaista valmiita tuotoksia ja pyrkiä tiedon jakamiseen niiden kautta.

Virallinen tieto ja sosiaalinen media

Elisa Juholinin mukaan maine rakentuu sanoista ja teoista, niiden laadusta. Maine kiirii tarinoina ja kertomuksina eikä se ole samalla tavalla viestintävetoinen käsite kuin imago tai brändi. Esityksessään Sosiaalinen media Valion viestinnässä viestintäjohtaja Pia Kontunen ja kehityspäällikkö Joonas Rokka painottivat, että organisaation toiminta ja läsnäolo sosiaalisessa mediassa on aina huolellisesti suunniteltava ja organisoitava. On myös mietittävä, miten median uusia areenoita käytetään suhteessa perinteisiin. Tästä esityksestä kävi käytännön tasoilla ilmi, miten erilaista asennoitumista ja toimintaa suunniteltu someläsnäolo yritykseltä vaatii verrattuna aikaan ennen sen hyödyntämistä. Valio on valinnut aktiivisen läsnäolon sosiaalisessa mediassa (Facebook, YouTube, Wikipedia, blogeja, online-yhteisöjä) ja päättänyt, että Facebook on sen virallinen viestintäkanava.

Suomen Kuntaliiton markkinointipäällikön Merja Olari-Sintosen esityksestä jäi mieleeni kuntaorganisaatioihin liittyvä erityisen keskeinen asia. Niiden viestintäpalvelujen virallinen osa, keinoista riippumatta, tulee ymmärtää ja selkeästi tunnistaa viralliseksi. Suomen yli 300 kunnasta vain 30:llä on virallinen kokonaisuus Facebookissa ja tehdyn tutkimuksen mukaan sosiaalisen median käyttö kuntien markkinointiviestinnässä on melko vähäistä. Kuntien teattereilla, kirjastoilla, museoilla ym. on runsaasti Facebook-sivustoja, mutta on huomattava, että ne eivät useinkaan ole virallisia. Viralliset tiedot lähes jokaisesta Suomen kunnasta löytyvät kyllä Wikipediasta.

Tönäisyjä

Virallisuus loppuun asti harkittuine asiakokonaisuuksineen erottuu siis selvästi somen ”nudge”-tönäisyviestinnästä, jossa suositaan pieniä viestejä sopivissa tilanteissa ja vuorovaikutteisuutta. Virallisen ja epävirallisen erot tönäisivätkin ajatukseni hurjaan vauhtiin luoden uusia näkymiä tulevaisuuden tapoihin tuottaa ja omaksua tietoa. Pekka Aulan organisaation mainetta ja somea käsitelleen esityksen monet näkökulmat laajensivat käsityksiäni merkittävästi. Hän pyrki itsestäänselvyyksien pintaa syvemmälle.

Aula pohti mm. sitä, miten sosiaalinen media vaikuttaa käyttäytymiseemme jo tälläkin hetkellä: kontrolloiko some tekemisiämme ja sanomisiamme? Entä ne suuret odotukset, joita kohdistettiin somen myötä syntyviin kansalaisfoorumeihin, ovatko ne toteutuneet? Aula totesi, että some käyttää valtaa. Se määrittää, mikä on oikeaa ja hyväksyttävää toimintaa, esimerkiksi yritysten taholta. Somen valta on määrittelyvaltaa ja keskeinen kysymys on, ovatko yritykset määrittelyvaltapelissä mukana vai ei. Tätä peliä käydään sanoilla, tulkinnoilla, merkityksillä ja symboleilla.

Organisaatiobyrokratia ja sosiaalinen media

17.5. pidetyn seminaarin puheenjohtaja Janne Ruohisto (toimitusjohtaja, Intunex Oy) otti alkupuheenvuorossaan esille organisaatioiden toisen ison asian: byrokratian. Hän pohti sosiaalisen median suhdetta siihen. Byrokratiassa on kyse hallinnasta, samasta pyrkimyksestä, joka oli jo esillä organisaation maineen yhteydessä. Edeltä on käynyt ilmi, että some näyttäytyy hallinnalle jopa vastakkaisena, ehkä tuosta näkökulmasta ”villinä” toimintana. Ruohisto ei määritellyt somea näin, vaan listasi sen mahdollistamiksi asioiksi osaamisen ja tiedon löytämisen ja jakamisen, emergenssin (Wikipedian mukaan tietystä kokonaisuudesta nouseva ja syntyvä uusi ilmiö, ominaisuus tai toiminnan taso), itseorganisoitumisen, vapaaehtoisuuden, vapaamuotoisuuden ja sisäisen motivaation ohjaamana toimimisen. Kaiken kaikkiaan, Ruohiston mukaan sosiaalinen media ja organisaatiobyrokratia sopivat huonosti yhteen.

Kysymys tiedon jakamisesta

Ruohisto näkee asiantuntijuuden sosiaalisena jaettuna ominaisuutena. Nykyaikana asiantuntijoilla ei ole pulaa tiedosta. Tiedon jakaminen alkaa tulla yhä tärkeämmäksi. Nyt on kyse siitä, miten asiantuntijat saadaan yhteistyöhön, epäbyrokraattisesti saman pöydän ääreen? Mitkä ovat ne keinot, joilla saadaan selville, kenellä on oikea tieto ja kuka on kiinnostunut samoista asioista kuin minä? Jos ja kun nämä asiat  saadaan selville, miksi auttaisimme toisiamme tai miksi esimiehenä antaisin luvan auttaa, esimerkiksi yli organisaation sisäisten rajojen? Ruohiston mukaan organisaatioiden hierarkia saattaa näyttää jopa tiedon jakamisen estämiseksi suunnitellulta. Ruohisto kysyi, voisimmeko oppia sosiaalisesta mediasta jotain niin, että sen ennen näkemättömiä mahdollisuuksia osaamisen kehittämisessä pystyttäisiin hyödyntämään tietyistä byrokraattisista organisaatio-ominaisuuksista huolimatta?

Janne Ruohisto korosti yritysten henkilöstöasioita hoitavien ja niistä päättävien tahojen roolia sosiaalisen median mahdollisuuksien käyttöön ottamisessa. Tässä yritysten HR-toiminta nousee avainasemaan. Näyttää siltä, että byrokraattisen hallinnan ja kontrollin sijasta kehitys on painottumassa ihmisten välisiin suhteisiin. Mm. perinteisillä projektiryhmillä ja parvilla on eroja: parvet ovat avoimia ja epämuodollisia, joita kuka tahansa voi perustaa. Toisin kuin projektien, niiden tehtävät eivät ole tarkkaan aikataulutettuja eikä etukäteen ole päätetty, milloin parven toiminta alkaa ja päättyy. Tässä yhteydessä Ruohisto esitteli some-säännön 1-9-90, jonka mukaan yksi tekee aloitteen, yhdeksän kommentoi tai tykkää ja yhdeksänkymmentä seuraa. Hän kysyi, voisiko perinteisistä poikkeaviin projektiryhmiin soveltaa tätä sääntöä, jolloin projektissa on ydinryhmä, auttajat ja seuraajat mainitun säännön mukaisissa suhteissa?

Leiritulia

Keskeisiksi jatkopohdinnan aiheiksi itselleni nousivat Ruohiston esille tuomat ajatukset johtajuudesta ja henkilöstön reipastumisesta (hauska suomennos termille ’empowerment’, joka usein on käännetty voimaantumiseksi). Ruohiston mukaan johtajuutta tarvitaan edelleen, mutta sen olisi hyvä kehittyä entistä vuorovaikutteisempaan suuntaan. Johtajuus voisi olla työyhteisön reipastuttamista ja auttamista. Auttamista, jota Ruohisto toivoi lisää myös työyhteisön jäsenten keskuuteen. Pääkysymys on, miten se mahdollistetaan? Riittääkö se, että mahdollisimmat monet alkavat sytytellä omia leirituliaan, joiden ääreen kokoonnutaan hetkeksi tai pitemmäksi aikaa puhumaan ja kuuntelemaan, tarinoimaan? Ruohiston mukaan enempää ei tarvita.

Case Yammer

Ohitan seminaaripäivän ne esitykset, jotka käsittelivät somen mahdollistamaa vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa. Ne olivat Nokia Oyj:n Pia Erkinheimon esitys Crowdsourcing – avoimen innovaation ja sosiaalisen median risteyksessä ja Suomalaisen Työn Liiton Joni Katajan Kuluttajalähtöinen tuotekehitys – Case: Avainklubi. Communication Evangelist Ville Saarisen (Futurice Oy) esitys Sosiaalisen median käyttöönotto ja vaikutus Futuricen sisäiseen toimintaan on erityisesti mainittava, sillä se käsitteli kirjastomme ”omaa” somea, Yammeria. Futurice Oy on vuonna 2000 perustettu IT-yritys, jonka toimialaan kuuluvat ohjelmointi, palvelukonseptointi ja konsultointi.

Saarinen esitteli Futuricen käyttämän Yammerin Facebook-tyyppisenä palveluna, joka on yrityksen sisäisessä käytössä. Se on kaksisuuntainen digitaalinen kanava, joka ei häiritse vastaanottajia. Yammer on vain yksi tämän tyyppisistä palveluista, joita on monia tarjolla. Futuricen työtekijöistä 100% on mukana tässä palvelussa. Kehitys tapahtui vähitellen, ei palvelua virallistamalla eikä vaatimalla kaikkia liittymään mukaan. Pikku hiljaa oli syntynyt tietoisuus, että jos ei ole palvelussa mukana, jää jotain paitsi. Saarisen mukaan Yammerin hyötyjä ovat olleet piilossa olevan ns. hiljaisen tiedon esille saaminen, avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistäminen, erilaisista asioista halutun palautteen helppo kerääminen ja vuorovaikutuksen lisääntyminen. Futuricessa viralliset tiedotteet tulevat myös Yammeriin.

Yammerin haasteina Saarinen mainitsi tiedon ylitarjonnan vaaran, vuorovaikutuksen sirpaloitumisen ja ehkä toiveet liiallisesta demokratiasta. Yammerissa käyty keskustelu ennen päätöksentekoa on hyvä asia, mutta Futuricen erään epäonnistuneen kokeilun tuloksena oli käynyt ilmi, että yhteiseen päätöksentekoon Yammer (tai some yleensä?) ei sovellu. Myöskään henkilökohtaisen palautteen antamiseen tämäntyyppinen julkinen, vaikkakin yrityksen sisäinen areena ei ole oikea paikka.

Sosiaalisen median historiaa vuodesta 1839

Omistan oman kappaleen myös 17.5. seminaaripäivän puheenvuorolle Identiteetti, yhteenkuuluvuus ja tarinankerronta – 170 vuotta sosiaalisen mediaa, jonka esitti TKT Risto Sarvas (Helsinki Institute for Information Technology HIIT). Itselleni esitys oli tärkeä siinä mielessä, että se sai ymmärtämään sosiaalisen median houkutuksen ja käytännöt – kaiken mikä siinä vetää puoleensa – historian jatkumon vaiheena.

Sarvas kävi läpi tekniikan kehityksen historiaa. Hän totesi, että vaikka välineet, joilla kerromme tarinoita ja viestitämme identiteettiä ja yhteenkuuluvuutta muuttuvat, meidän ihmisten taustalla olevat tarpeet eivät muutu. Valokuva, niin kauan kuin tekniikka on ollut olemassa, on heijastanut kontrollia, valtaa ja yksityisyyttä. Se on myös tasapäistänyt meitä. Päivän viimeinen ja tähän mennessä seminaarisarjan  viimeisin esitys oli elämys. Risto Sarvas oli tutkijana löytänyt lähes kaikki aiempiin puheenvuoroihin sisältyneet asiat, joista osaa olen edellä käsitellyt, valokuvaamisen, ja erityisesti kotivalokuvauksen historiaa ja merkityksiä selvittäessään.

Kuvien välittämät tarinat ennen ja nyt

Sosiaalisen median historiaa ei tarvitse aloittaa edes vuodesta 1839 – valokuvaustekniikan keksimisestä – vaan paljon kauempaa historiasta, sillä oman identiteetin rakentaminen kuvilla on ikivanhaa. Esitämme kuvan itsestämme niin kuin haluamme muiden näkevän meidät. Valokuvaamoissa teetetyt muotokuvat kuuluivat valokuvien alkuaikoihin, henkilökohtaiset kamerat keksittiin vuonna 1888 ja 1990-luvulla alkoi digitaalinen aika, ”the digital path”. Valokuva-albumit ovat kertoneet sukumme, ystäviemme ja omaa tarinaamme. Niissä on mukana identiteetti ja yhteenkuuluvuus. Albumien kuvat ovat aina olleet menneisyydestä.

Nyt tarinankerronta ei sijoitu enää menneisyyteen, vaan se on tätä päivää ja hetkeä. Mutta kuten valokuva-albumeista, myös Facebookista löytyvät samat elementit: identiteetti, yhteenkuuluvuus ja tarinankerronta. Uutta on, että ne tekevät tuloaan työpaikoille. Kotivalokuvauksen historia, ehkä oma kokemuksemmekin, kertoo, että perheen kameran käyttäjä on ollut useimmiten isä. Albumien kokoaja on tavallisimmin äiti. Sarvas kysyi: Kenellä on valta päättää perheen kuvallisesta identiteetistä (mitä kuvataan, mitä sisällytetään albumiin)? Ja toisaalta: Kenellä on valta päättää somen käyttöön otosta työpaikalla? Vastaus: Facebook ja sosiaalinen media on jo päättänyt asioita puolestamme.

Jatkopohdintaa

Seminaaripäivien runsaista ajattelun aiheista mieleeni jäi kahdenlaisia kysymyksiä. Toiset liittyvät yleisesti sosiaalisen median käyttöön ja kehittymiseen, toiset joihinkin työssäni Helsingin yliopiston kirjaston sisäisessä viestinnässä esiin tulleisiin haasteisiin.

Kappaleessa Tönäisyjä mainitsin jo perinteisistä poikkeavat tiedon tuottamisen ja omaksumisen tulevaisuudennäkymät, jotka todennäköisesti 1990-luvulla ja sitä myöhemmin syntyneille ovat jo arkipäivää. Vanhemmille sukupolville kyse on uusien taitojen ja toimintatapojen omaksumisesta, joka ei ole helppoa.

Kaikki eivät ole verkossa

Siirtymävaiheissa ja suurten mullistusten kourissa meitä vedetään rajusti kahteen suuntaan, entiseen ja tulevaan. Tämä toteutuu koko yhteiskunnassa ja työpaikoilla. Mietin, miten resurssit riittävät? Tiedon saannissa eriarvoisuuden lisääntyminen on koko yhteiskunnassa vaarana, sillä hyvin pitkään keskuudessamme on ihmisiä, joilla ei ole tietotekniikkataitoja eikä –laitteita. Ja vaikka nämä edellytykset olisivat olemassa, tietotekniikkaan liittyy paljon pelkoja (esim. tietoturvakysymykset) ja kokemattomuutta. Laitteistot ja tekniikka uusiutuvat koko ajan, on vaikea pysyä perässä.

On kyse myös rahasta. Kaikilla ei ole varaa hankkia omaa tietokonetta ja oheislaitteistoja. Uskon, että niille, joilla on mahdollisuus tietokoneen käyttöön kotona, kertyy enemmän tietotekniikkaosaamista ja käyttökokemuksia kuin niille, joilla ei tätä mahdollisuutta ole. Tietokoneet eivät välttämättä ole mitään kovin yksinkertaisia laitteita ihmisille, jotka eivät halua perehtyä tekniikkaan. On myös niitä, jotka periaatteellisista syistä välttävät tietotekniikkaa ja käyttävät sitä mahdollisimman vähän. Eriarvoisuutta aiheuttaa sekin, että tietotekniikan ja verkkojen avulla monenlaiset toimet helpottuvat, niiden puuttuessa asioiden hoitamisen vaikeutuminen on uhkana.

Miten eteenpäin viestinnän murrosvaiheessa?

Osittain edellä kirjoittamaani, mutta myös oman työpaikkani toimintaan liittyy kysymys virallisesta ja epävirallisesta viestinnästä. Virallisen tiedon tulee olla kaikkien saatavilla. Miten se varmistetaan? Päällekkäinen toiminta vie aina resursseja. Ne, jotka verkkojen vetovoima on jo vienyt mukanaan tai joilla ei ole muusta kokemusta, voivat helposti suositella verkkoelämää ”kaikille” muille. Tällaiset asenteet ovat pohtimisen arvoisia etenkin tietotyön alalla kirjastossa. Tuulettamista tarvitsisivat myös toisesta suunnasta, menneestä, tulevat asenteet, jotka voivat jopa estää verkon ja sosiaalisen median mahdollistamia toimintatapoja ja niiden kehittämistä.

Itse näkisin eräänä mahdollisuutena virallisuuden keventämisen ja somen ottamisen vakavasti, niin strategisesti, henkilöstöjohtamisessa kuin viestinnässäkin. Eikö ”vakavasti ottaminen” olisi tavallaan juuri virallisuutta, mutta hiukan eri merkityksessä kuin aiemmin? Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Kirjastossa välineet on otettu hyvin haltuun, mutta kuten Janne Ruohisto esityksessään totesi, välineet sinänsä eivät ole kiinnostavia, vaan niiden tarjoamat mahdollisuudet, joita kohti kirjastonkin tulisi kasvaa.  Entisiä työtapoja ei kannattaisi toistaa uusilla välineillä. Syvällinen uudistuminen koskettaa kaikkia ja sen edellytyksenä on avoin keskusteluilmapiiri, jossa yritetään välttää joko-tai –asetelmat.

Sosiaalisen median sanoma?

Ajatuksia ja mielikuvia avartava tieto, jota sosiaalisen median seminaarisarjan kaltaisista tilaisuuksista voi ammentaa, on avainasemassa. Se olisi hyödyllistä myös organisaatioiden johdolle, ei vain viestijöille. On myös niin, että halu kohdata toisia ihmisiä ja kiinnostus heihin ei ole välineriippuvaista. Jos sosiaalista mediaa verrataan leirituliin tai kahvipöytäjutusteluun, totuus kuitenkin on, että oikeasti noissa tilanteissa ei tarvita monimutkaista tekniikkaa. Arvelen, että ajan myötä sosiaalisen median väline- ja tekniikkapainotteisuus vähentyy ja se muuttaa vähitellen myös yritysten ja muiden organisaatioiden arvoja. Ehkä se opettaa organisaatiot kuulemaan ja näkemään jotain tärkeää eri tavalla kuin nyt: ihmisen.

Palmenian Sosiaalisen median seminaarisarja jatkuu marraskuussa 2011.

Palmenia:
http://www.helsinki.fi/palmenia/index.htm

Sosiaalisen median seminaarisarja 2011:
http://sosiaalisenmedianseminaarisarja.blogspot.com/2010/01/mita-kenelle.html

Teksti:

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut

Lue kirjaston blogeja – Infolukutaito ja Kirjastosuunnittelijan muistiinpanoja

Infolukutaito – Helsingin yliopiston kirjaston informaatiolukutaidon opettajien blogi

Kirjastonhoitaja Anne Kakkonen Kumpulan kampuskirjastosta on henkilökuntavaihdossa Manchesterin yliopistossa ja kirjoittaa kokemuksistaan kevään aikana. Näin Anne kirjoitti 8.3.2011:

”Tällä kerralla vuorossa oli erittäin ajankohtainen ja mielenkiintoinen keskustelu sosiaalisesta mediasta demokratian luomisen välineenä. Erityisen huikaisevan keskustelusta teki monikulttuurinen porukkamme, joukossamme kun on opiskelijoita mm. Saudi-Arabiasta, Kiinasta ja Costa Ricasta!”

Myös kirjaston muut IL-opettajat kirjoittavat blogiin. Kaikki Annen Manchesterissa tehdyt merkinnät löydät kategoriasta Librarian Outside the Box.

Kirjastosuunnittelijan muistiinpanoja

”Nosturi huojui todella hurjan näköisesti, minua ei kyllä sinne ylös saisi, vaikka näkymät olisivat kuinka hienot. Jossain vaiheessa oli harkittu nosturin kiinnittämistä tiukemmin, mutta todettiin sen olevan vaarallista, koska jos sillä ei ole vähän liikkumavaraa, jotkut osat saattavat pettää. Eli nosturin kuuluu vähän huojua, tosin minusta se näytti huojuvan aika reippaasti…”

Näin kirjoittaa Keskustakampuksen kirjaston suunnittelija Nicola Nykopp, jonka blogi on palannut puolisen vuotta kestäneeltä tauolta. Nicolan blogi on kertonut Kaisa-talon kirjaston suunnittelusta ja rakentamisesta helmikuusta 2007 asti.

ELAG –konferenssiin osallistumista voi suositella muillekin kuin nörteille

ELAG-logo
Emme ole aiemmin osallistuneet ELAG (European Library Automation Group) konferensseihin, emmekä olisi ehkä tulleet osallistuneeksi tänä vuonnakaan, jos ei meitä olisi kannustettu ilmoittautumaan. Mielikuvamme oli, että kyse on tietoteknisesti suuntautunneille kirjastoammattilaisille tarkoitettu konferenssi.

ELAG 2010-konferenssi järjestettiin tänä vuonna Helsingissä, mihin varmaankin liittyi, että niinkin monella meistä Helsingin yliopiston kirjastosta oli mahdollisuus osallistua konferenssiin. Tarjosihan tämä mainion ja kirjastolle edullisen mahdollisuuden kansainvälistää  työntekijöitään. 9-11.6.2010 järjestetyn tapahtuman yleisteemana oli Meeting new user expectations.

Aiemmista ELAG-konferensseista emme tiedä, mutta ainakin tämä teema näytti tuottaneen ohjelmaan paljon sellaisia, josta vähemmänkin tietoteknisesti suuntautunut osallistuja sai paljon irti. Konferenssiesitelmien ja workshopien  aiheena oli mm. modernit kirjastonkäyttäjät ja erilaiset käyttöliittymät, kirjastojen rooli opiskelijoiden oppimaan oppimisessa, nettisukupolven tiedonhakukäyttäytyminen, relevanssin käsite digitaalisissa kirjastoissa.

Kolmi-, tai esikonferensseineen nelipäiväinen, tapahtuma ansaitsisi laajemman esittelyn. Muutamakin osallistuja kirjastostamme piti vielä konferenssin aikana mahdollisena kirjoittaa itseään innostavista esityksistä, mutta kun välissä on ollut kesä lomineen, ei ole ihmeteltävää, ettei enempää juttuja koottavaksi sitten kertynyt. Seuraavassa joitain referointeja ja kuvauksia muutamista esityksistä ja yhdestä workshopista. Lopuksi vaikutelmatuliaisia konferenssista.

Kirjaston rooli omistautuneen oppimisen tukemisessa

Avauspuheenvuorossaan Andrew Cox Sheffieldin yliopiston informaatiotutkimuslaitokselta esitteli, miten Sheffieldin yliopistossa kirjasto on tullut osaksi opiskelijoiden opiskelua. Laitoksen opiskelussa hyödynnetään omistautuneen oppimisen (engaged learning) ideaa ja välineinä käytetään tiimityöskentelyä, verkko-oppimista ja informaatiolukutaidon edistämistä. Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden opinnot sisältävät tiedon hallinnan oppimista (information management). Tavoitteena on kurssin suunnittelua, tutkimuksen teon alkeiden opiskelua, posterien tekoa ja vertaisarviointiin tutustumista.

Omistautunutta oppimista tukee vaivaton pääsy suureen määrään tietoa. Tällöin kirjaston rooli korostuu sen tarjotessa tilan tiedolle eli se on paikka jossa opiskelussa tarvittavia tietoresursseja on saatavilla. Tilan oppimiskeskuksena tulee olla houkutteleva ja tarjota virikkeitä opiskeluun ja pääsyn laajoihin tietoresursseihin. Myös kirjaston tarjoama informaatiolukutaidon opetus on keskeinen osa tutkivaa oppimista, jolle on tärkeää tiedon oikea paikantaminen ja sen löytäminen laajoista kirjaston elektronisista kokoelmista.

Toisen vuoden opiskelijat tekevät YouTubeen elokuvan ja valokuvatarinan, jossa käytetään hyväksi kuvia, musiikkia ja ääniefektejä.  Tällöin kirjasto on mukana opiskelussa haasteellisissa tekijänoikeuskysymyksissä. Kirjaston tehtävänä on ohjata ja muokata opiskelijoiden tiedonhakukäyttäytymistä osana opiskelijoiden oppimaan oppimista. Tavoitteena on että kirjasto olisi kaikkialla missä opiskelijakin, keskeisenä tekijänä heidän opiskeluarjessaan.

Miten kirjaston perinteet ja sosiaalinen media kohtaavat?

Lukas Koster Amsterdamin yliopiston kirjastosta ja Rosemie Callewaert Bibnetistä Brysselistä esittivät vuoropuheluperformanssina ja slideshown siivittämänä vertailevan katsauksen web 2.0 piirteiden ja palvelujen impmentointiin Amsterdamin yliopiston kirjaston kokoelmaluettelossa ja portaalissa, joiden kehittämiseen Lukas on osallistunut, ja Flanderin (Belgian hollannin kieltä puhuvan osan) yleisten kirjastojen yhteisluetteloportaalissa, jonka kehittelystä Rosemie on ollut vastuusssa. Esityksensä he jäsensivät “semanttisen webin kirjoittamattomien sääntöjen” varassa:

  • OHJAA MINUA (Guide me).
  • VIEHÄTÄ MINUA (Attract me)
  • LÖYDÄ MINUT (Find me)
  • PALKITSE MINUT (Reward me)

Slideshown avulla Rosemie ja Lukas kertoilivat havainnollisesti ja eloisasti, miten heidän luomuksensa suhteutuivat näihin sääntöihin. Miten eri tavoin teoria kohtasi käytännön ja miten kirjaston perinteet kohtasivat sosiaalisen median. Rosemien luomuksessa, Zoeken. bibliotheek.be, toteutuvat monet web 2.0 -piirteet: oli houkuttelevaa opastavuutta, ei pakkovalintoja liian monien tietokantojen välillä vaan yksi yhteinen indeksi yhdistettyine hakuineen ja tarjottuine synonyymeineen, oli suositteluja ja visuaalisuutta, oli mahdollisuus tagitukseen, omien asiasanojen  antamiseen. Amsterdamin yliopiston kokoelmaluettelo ja portaali digitaaliseen kirjastoon näyttävät tutunomaisen epävisuaalisilta, epäinteraktiivisilta, staattisilta ja tylsiltä, joita ominaisuuksia Lukas ei mitenkään pyrkinyt peittelemään vaan pikemminkin ehkä päinvastoin.

Amsterdamin yliopiston kirjaston julkilausuttuna pyrkimyksenä on kyllä ollut kehittää web 2.0 -palveluja ja Lukas on kyllä kirjoitellut blogiinsa näistä, mutta tämä kaikki oli jäänyt paljolti teoriaksi. Käytännössä voimavarat olivat kuluneet työhön vähän vanhanaikaisempien ja jäykempien  järjestelmien parissa: Metalib, Aleph, etc.

Amsterdamin yliopiston kirjaston verkkopalvelujen nykytilanteeseen tutustuminen oli kiinnostavaa sikälikin, että jokunen vuosi sitten täällä luettiin enemmän tai vähemmän inpiroituneena Amsterdamin yliopiston elektronisten palvelujen kehittämisohjelmaa, jossa oli eräitä vaikuttavia kuvioita, mm. monihaarainen kaavio palvelujen kokonaissarkkitehtuurista,  ja web 2.0 oli tietenkin kuvassa mukana. Näinkös siinä sitten on käynytkin?

Tuntekaa käyttäjänne ja tarjotkaa palveluja heidän ehdoillaan!

Yhden workshopin teemana  aiheena oli Tuntekaa käytäjämme. Ryhmän vetäjänä oli BIBSYSissä työskentelevä Marit Brodshaug, mikä selittää BIBSYSin näkyvyyden ryhmän raportissa. Ryhmässä käydyissä keskusteluissa todettiin modernin kirjastonkäyttäjän haluavan sisällöllisesti yhä yhtenäisempiä ja ominaisuuksiltaan modernimpia kirjastopalveluja. Asiakkaat jotka ovat ”syntyneet” netin käyttäjiksi vaativat kirjastopalveluilta helppoutta, helppoa pääsyä aineistoihin ja täydellisiä sisältöjä.  Käyttävät he sitten läppäriä tai älypuhelimen toimintoja heidän tiedontarpeensa kohdistuu kirjoihin, artikkeleihin, tietokantoihin, paikallisiin kokoelmiin ja mediaan kaikissa muodoissaan.  He haluavat täsmällisiä vastauksia tiedonhakuihinsa riippumatta siitä ovatko fyysisesti kirjastossa, ravintolassa tai uimarannalla.

Näihin käyttäjien tarpeisiin kirjastot pyrkivät vastaamaan tehokkain ja saumattomin kirjastojärjestelmin. Eli kirjastojärjestelmiä tulee kehittää niin että ne tarjoavat helpon pääsyn kaikkiin tarjolla oleviin kirjastoresursseihin, kuten elektronisiin kokotekstilehtiin, virtuaalisiin tietopalveluihin, avoimiin aineistoihin, multimediaan, blogeihin.

Korkeatasoisen metadatan todettiin olevan yhä tärkeämpi haluttujen resurssien löytämisen kannalta. Opiskelijat tarvitsevat yhä enemmän ammattitaitoista opastusta ja tietoa siitä kuinka etsiä relevanttia informaatiota. He tarvitsevat opastusta informaation ja sen relevanssin määrittämiseen.  Kirjastoissa tulee ottaa yhä suuremmassa määrin huomioon digitaalisen aineiston laajat formaattivalikoimat ja sisällöt sekä tuoda esille yhä enemmän oma arvonsa ja palvelujensa edut.

Tieteelliset kirjastot esimerkiksi Norjassa vievät metadataa myös Googleen auttaakseen käyttäjiä löytämään tiensä takaisin kirjaston tietokantoihin ja laadukkaaseen tietoon.  Myös opiskelijat on otettu mukaan markkinoimaan kirjastoa ja sen palveluja, jolloin terminologian ja kielen käyttö ei ole kirjastoammattilaisten asiakkaille toisinaan vaikeaselkoista ammattislangia.

Muuttuuko relevanssin käsite e-kirjastoympäristössä?

Jela Steinerova Comenius yliopistosta Bratislavasta esitteli mm. relevanssikäyttäytymisen tutkimusta. Digitaalilukutaitoinen nettisukupolven tiedonhakija haluaa hakunsa tulokset nopeasti, viitteet ovat sekä tekstiä että kuvaa ja tiedonhakija voi tehdä samalla muita rinnakkaistoimintoja. Muuttaako tämä uusi ympäristö ajattelua ja sitä kuinka ja miksi tietoa käytetään? Muuttuuko relevanssin käsite elektronisissa kirjastoissa ja niiden palveluissa? Sähköisessä ympäristössä käyttäjät lisäävät palveluiden arvoja suositellessaan, yhdistäessään, asettaessaan paremmuusjärjestykseen palveluja.

Traditionaalisessa kirjastoympäristössä relevanssilla tiedolla tarkoitetaan yksitasoista, lineaarista, bibliografista viitetietoa. Digitaalisen kirjaston sähköisessä ympäristössä relevanssitieto on ei-lineaarista, monitasoista, joustavaa ja interaktiivista tietoa.

Vaikutelmatuliaisia

Antoisia olivat myös sellaiset esitykset, joita kuunnellessa ei tahtonut pysyä ihan koko matkaa kärryllä. Silti ne saattoivat esimerkiksi antaa lisäymmärrystä termeistä/ilmiöistä, joihin väkisinkin törmää (esim. linked data) ja joista tietäminen edes jonkinasteisesti kuulunee nykyään kirjastonhoitajan yleissivistykseen varsinkin kun e-kirjastotehtävissä vielä toimitaan. Kiinnostavaa oli myös saada tietää, millaisilla skripteillä ja koodeilla erilaisia asioita saadaan aikaan, vaikkei noita skriptejä ja koodeja kuvittelisi itse ryhtyvänsä koskaan tahkoamaankaan.

Usemman päivän aikana meillä oli mahdollisuus havainnoida myös melkoista kirjoa erilaisia esitys- ja esittämistyylejä. Lukas ja Rosemie eivät olleet ainoa esiintyjäduo. Useamman puhujan voimin esitykseen näyttää voivan rakentaa dialogeja, kontrasteja ja jännitteitä, jotka pitävät yllä yleisön mielenkiintoa ja edesauttavat sanoman välittymistä. Tekstipainotteiset kalvosulkeiset yksin kateederissa töröttävän puhujan minimalistisesti esittämänä eivät ole välttämättä tenhoavin ja tehokkain tapa saada sanottavaansa perille.

Konferenssissa törmäsimme myös ensimmäistä kertaa esitysmuotoon, jota voisi viljellä muissakin konferensseissa ja seminaareissa, miksei myös kirjastoesittelyissä.   Ohjelmassa oli parinakin päivänä korkeintaan 5 minuuttia kestäviä salamapuheita (lightning talks), jossa osallistujat saattoivat mainostaa jotain pienempää tai suurempaa keksintöään, esim. jonkun ohjelman kekseliästä soveltamista epätyypilliseen tarkoitukseen tai jotain ideaa tai aatetta (Open data). 45 minuutin jakso vaihtuvien esiintyjien lyhyitä markkinoivia tai agitoivia, eikä aina edes ihan kuolemanvakavia salamapuheita vaikutti piristävästi, kun kaupallisiksi tiedotteiksi katsottavia markkinointipuheita ei ollut kovin montaa joukossa.

Konferenssiohjelmaan sisältyi paljon sellaista, joka sai toivomaan, että kirjastostamme olisi ollut paikalla osallistujia vielä runsaslukuisemmin ja laajapohjaisemmin. Tiedonhankinnan kouluttajille olisi ollut tarjolla paljon virikkeitä, samoin verkkoviestijöille. (Mitähän mieltä viestijämme olisivat olleet näkemästämme humoristisesta kirjastoesittelyvideosta, jossa asiakas palveltiin suunnilleen kuoliaaksi ja päästettiin sitten menemään näännyttävän ison kirjapinon kera?) Myös päällikkötaso olisi saattanut saada täältä lisää virtaa visiointeihinsa.

Ensi vuonna ELAG järjestetään Prahassa (25.-27.5.2011). Sinne tuskin kirjastollamme on varaa kustantaa niin monia osallistujia kuin tänä vuonna. Toivon mukaan osallistujakuntaa harkitaan ennakkoluulottomasti vähän ohjelman painotusten mukaan. Teema on oikein lupaavan kuuloinen: It’s the Context, Stupid.

Linkit

Kirjoittajat:

Kristiina Lähdesmäki
Kirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto / Keskitetyt hankinta- ja metadatapalvelut

Eeva Peltonen
Kirjastonhoitaja
Helsingin yliopiston kirjasto / Keskitetyt hankinta- ja metadatapalvelut

Menikö juna jo? Vai törmäsikö se seinään?

Luin Parlamenttikirjaston blogista kirjaston fanittamisen olevan laitimmaisen asian, joka innostaa erästäkin facebookin kommentoijaa. Suora lainaus on:

… bored :)?? ensimmäinen mun tuntema ihminen joka fanittaa kirjastoa :))

Onko kirjasto reaktiivinen, odottaa ärsykettä, ennen kuin alkaa toimia? Puuttuuko kirjastolta ”push-tuotteet” ja mitä olisivat kirjaston tyrkkytavarat? Eduskunnan kirjaston Parlamenttiblogissa ylikirjastonhoitaja Sari Pajula näki kirjoituksessaan “Sosiaalista mediaa???”, että kirjastolla on tehtävää markkinoinnin ja asiakaspalvelujen virittämisessä vuorovaikutteiseksi.

Voidaan myös väittää, että interaktiivisen median nurkkaa jo vallataan, ehkä se kaapattiinkin. Näin kirjoittaa Satakunnan Kansan Taneli Heikka kirjoituksessaan “Jääkö Facebook ääriryhmien käsiin?” Heikan mukaan Facebook-kansa ei lepuuta näppejään näppiksillä, vaan antaa vuorovaikutuksellisesti kuulua, mikä tämän kansan mielestä on uutinen ja mitä mieltä siitä ollaan. Ääriryhmät ovat päässeet hyvin kiinni sosiaaliseen mediaan.

Kirjastot – ovatko kirjastotkin tiedon dinosauruksia, jotka jäävät hitaasti hiipumaan hitaiden medioiden tapaan, kuten Heikka epäilee? Heikan huolenaiheena on joukkotiedotusvälineiden hidas herääminen vuorovaikutteisen median merkityksen ymmärtämiseen. Associated Press (AP) on vuoden 2010 alusta organisoinut ensimmäisenä suurena mediatalona firman uusiksi ja perustanut sosiaalisen median päätoimittajan tehtävän.

Yleiset kirjastot ovat ripeämpiä kuin me yliopistoissa. Valtakunnallinen neuvontachat asiakkaille aloitti kokeiluna toimintansa 18.1.2010. Mitähän meidän asiakkaamme toivoisivat valtakunnallisena ajantasapalveluna?

Ei kuitenkaan tarpeeksi ripeitä olla yleisissäkään kirjastoissa. Helsingin kaupunginkirjaston kirjastotoimenjohtaja Maija Berndtson kertoo blogissaan, kuinka Euroopassa leviää organisaatio nimeltään Telecentres. Niiden hyvänä tarkoituksena on edistää tiedon jakamista ja oppimista jäsenistön keskuudessa. Heikkojen kirjastojen maissa nämä ovat ottamassa sitä sijaa, mikä yleisille kirjastoille on ymmärretty.

Konsultti Teemu Arinan blogissa on syyskuulta 2009 pitkä lista neuvoja, jotka hän toivoo kirjastonhoitajien huomioivan suunnittelutyössään. Kirjoitan tätä 18.1., ja huomaan Teemun blogista, että hän on huomenna 19.1.2010 puhumassa Turun kaupunginkirjastossa aiheesta “Tulevaisuuden kirjastomaisema: haasteena sosiaalinen media”.

Jään odottamaan tulevia blogimerkintöjä, ja veikkaan, että Teemu Arinan blogiin tulee ilman viivettä tekstiä, ja ehkä muutakin, Turun tilaisuudesta.

Kirjoittaja:
Iiris Karppinen
Erikoissuunnittelija
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjasto solmukohdassa – Knutpunkt 2009, Linköping 21.-22.10.09

Ruotsissa Linköpingissä järjestettiin 21.-22. lokakuuta kirjastoalan seminaari ”Knutpunkt 2009 – Bibliotek i samverkan för framtidens lärande”, jonka teemoina olivat digitaalinen kirjasto, kirjasto fyysisenä tilana ja kirjaston opetus.

Ensimmäisen Knutpunktin järjestämisestä vastasivat Linköpingin ja Jöngköpingin yliopistot. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut yli 110 henkilöä 45 eri yliopisto- ja korkeakoulukirjastosta. Eniten osallistujia oli Ruotsista, mutta mukana oli kirjastolaisia myös Tanskasta, Norjasta ja Suomesta.

Seminaari sisälsi luentoja ja työryhmiä, joihin osallistujat jakautuivat teemojen mukaan. Kunkin osuuden jälkeen oli yhteinen tilaisuus (knutpunkt, solmukohta), jossa esiteltiin työryhmien ja luentojen anti lyhyesti kaikille seminaarilaisille. Ajatuksia vaihdettiin vilkkaasti myös tauoilla. Iltatilaisuudessa oli mahdollisuus tavata pohjoismaisia kollegoita vapaamuotoisissa merkeissä.

Seminaariväkeä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Integroitu opetus

Integroitua opetusta käsittelevässä työryhmässä Linköpingin yliopiston edustaja Eva-Sofia Svensson (Hälsouniversitetets bibliotek) esitteli tiedonhankinnan opetusta lääkärikoulutuksessa, jossa käytetään Problem-Based Learning (PBL) -menetelmää. Esitys herätti vilkkaan keskustelun miten informaatiolukutaidon opetus on integroitunut enemmän tai vähemmän eri oppilaitoksissa. Tilanne Ruotsissa ja Tanskassa näytti samalta kuin Suomessa: eri koulutusohjelmissa ja tieteenaloilla käytännöt ja resurssit vaihtelevat suuresti. PBL-suuntautuneeseen lääkärikoulutukseen informaatiolukutaidon opetuksen integrointi näyttäisi onnistuvan joustavimmin.

Svenssonin esimerkissä informaatiolukutaidon opetusta on lääkärikoulutuksen toisella ja viidennellä vuosikurssilla. Toisen vuosikurssin opiskelijat saavat IL-opetuksessa tiedonhaun tehtävän, kukin opiskelija eri ajankohtaisesta aiheesta, mikä aktivoi ja motivoi opiskelijoita. Tehtävä arvioidaan tapaamisessa, jossa ovat mukana opiskelija, kirjaston tiedonhankinnan opettaja ja professori. Opiskelija esittelee tiedonhakustrategiansa, dokumentoidun hakunsa ja hakutuloksensa. Opiskelija saa palautetta tehtävästään: tiedonhaun substanssiosaamisen varmistaa professori ja kirjastonhoitaja kommentoi tiedonhakua. Myös molemmat opettajat saavat palautetta opetuksestaan. Svenssonin mukaan kaikki osapuolet pitävät arviointitilaisuuksia erittäin antoisina ja hyödyllisinä. Viidennen vuosikurssin opiskelijoille on tarjolla kurssi ”Söka, skriva, presentera”, jonka tiedonhankintaosuuden opetuksesta vastaa kirjasto ja muista osioista professori.

Kirjasto tekee yhteistyötä koulutusohjelmien opettajien, kurssivastaavien, yliopiston pedagogisen keskuksen ja ylioppilaskunnan kanssa. Kirjasto on mukana mm. opetuksen suunnitteluryhmässä ja seuraa tiiviisti opetuksen vuositavoitteita. Toisaalta myös yliopistoedustajat osallistuvat kirjaston neuvottelukunnan työskentelyyn ja tutustuvat aktiivisesti kirjaston opetustarjontaan.

Työryhmäkeskustelussa vain muutama paristakymmenestä läsnäolijasta kertoi olevansa mukana opetuksen suunnitteluryhmissä, ja he pitivät sitä tärkeänä keinona markkinoida ja saada informaatiolukutaito mukaan opetussuunnitelmien tavoitteisiin.  Kirjaston läheinen yhteistyö opettajien kanssa edistää opettajien IL-motivointia ja -osaamista, mitä työryhmässä pidettiin tärkeänä. Lisäksi jo suunnitteluvaiheessa informaatiolukutaidon hyödyt voidaan nostaa näkyvästi esiin. Työryhmän keskustelussa toivottiin myös Ruotsin korkeakoulujen tulevan laatuarvioinnin nostavan informaatiolukutaidon merkitystä.

Läheistä ja tiivistä yhteistyötä on meilläkin useiden tiedekuntien kanssa. Jatkossakin ja uudessa organisaatiossa IL-opetusta olisi hyvä suunnitella yhdessä niin tiedekuntien, uusien laitosten kuin opiskelijajärjestöjen kanssa. Oli mielenkiintoista kuunnella ja tärkeää saada eväitä siihen, miten integroitumista voisi syventää Helsingin yliopiston kirjastossa, ja toisaalta huomata, että painimme samojen haasteiden kanssa.

Informaatiolukutaito osaksi akateemista kulttuuria

Professori Bengt Erik Eriksson Linköpingin yliopistosta toi pedagogin näkökulman kirjaston opetukseen.

Erikssonin mukaan internetin aikakaudella tiedon määrän ja hakumahdollisuuksien kasvu on muuttanut tiedonhakutapoja merkittävästi. Opiskelijoiden tiedonmuodostus perustuu yhä enemmän uusiin tiedonhakumalleihin ja hakukoneiden mahdollisuuksiin. Kyky leikata, liimata ja yhdistellä ja luoda tekstien välisiä linkkejä onkin kohta tärkein taito. Eriksson totesi, että opettajien näkemysten ja tutkimusten perusteella opinnäytteiden taso ei sinänsä ole laskenut, mutta työt sisältävät aiempaa vähemmän viitteitä ja sitaatteja ja aiempaa enemmän avaamattomia käsitteitä ja yleistietoa. Opinnäytteiden suullinen puolustus ja argumentointi – lukuun ottamatta ehkä kyselytutkimuksiin perustuvia töitä – on monesti aiempaa heikompaa. Työn laatijalla ei välttämättä ole syvällistä suhdetta omaan tekstiinsä ja tiedonmuodostuksen rakentuminen jää hämäräksi.

Akateemisten opinnäytteiden arvioinnissa ei Erikssonin mukaan kuitenkaan oteta huomioon tietoympäristön muutosta, vaan arviointikriteerit ovat samat kuin ennenkin. Kirjaston osaaminen pitäisi integroida opinnäytteiden arviointityöhön ja tiedonhankinnan osaamista olisi arvioitava kaikilla akateemisilla tasoilla. Asialla on Erikssonin mukaan merkitystä, kun yliopistot pyrkivät toiminnassaan ja tutkimuksessaan huipputasolle.

Professori Erikssonin mukaan akateemisen kulttuurin edellytys on, että kirjaston osaaminen nivotaan saumattomaksi osaksi yliopiston ydintoimintaa, opetusta ja tutkimusta. Informaatiolukutaitokulttuuurin (”informationskompetenskultur”) pitäisi olla osa akateemista kulttuuria. Kirjaston roolia ei enää voi kuvata vain sanalla palvelu. Kirjaston ei pitäisi vain tarjota infopaketteja ja erillisiä koulutuksia, vaan antaa säännöllistä opetusta ja toimia tiedonhankinnan ohjaajan roolissa koko oppimisprosessin ajan. Informaatiolukutaito tulisi nivoa myös osaksi tutkijakoulutusta. Kirjaston pitäisi olla mukana opetuksen suunnittelussa.

Tutkimusryhmiä kirjasto voisi Erikssonin mukaan auttaa tarjoamalla bibliometrisiä palveluja, laatimalla tutkimusryhmälle toimintaympäristön analyysejä ja osallistumalla oppiainekohtaisten julkaisustrategioiden luomiseen. Kirjastolaiset voisivat toimia tutkimusryhmässä projektityöntekijöinä tiedonhankinnan osalta.  Eriksson muistutti, että tutkimus on nykyään täysin riippuvaista kirjastoista ja kirjaston osaamista tarvitaan enemmän kuin koskaan. Kirjaston, opetuksen ja tutkimuksen tulisi rakentaa uudenlaisia liittoja ja yhteistyötä. Hienoa, että meillä on Solmu-hanke, joka vaikuttaa samanlaiselta toimintatavalta kuin Eriksson esittää. Toivottavasti hankkeen Solmu-ryhmätyöskentelystä saadaan hyviä käytänteitä ja yhteistyömahdollisuuksia tutkijoiden ja tutkimusryhmien kanssa.

Seminaariyleisöä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Tulevaisuuden kirjasto – mitä, miksi, missä?

Tukholman kaupunginkirjaston projektipäällikön Åke Nygrenin vetämässä työryhmässä pohdittiin kirjaston näkyväksi tekemistä tulevaisuuden näkökulmasta. Tehtävänä oli kuvailla maahan vuonna 2040 saapuvalle ja kirjastojen olemassaolosta tietämättömälle avaruusoliolle, mitä, miksi ja missä on instituutio nimeltä kirjasto. Ennen seminaaria osallistujille lähetettiin mind map -kartta täydennettäväksi ja työryhmässä sovellettiin pienryhmäkeskusteluihin world cafe -menetelmää.

Vaihtuvat keskusteluryhmät pohtivat kirjaston tulevaisuuden näkymiä. Mitä kirjasto on: proaktiivinen coach, mahdollistaja, systeemien luoja, organisoija, opas infoviidakossa, kokoontumispaikka, tuottaja, koordinaattori, yhdistäjä… Miksi kirjasto on: laatu, lisäarvo, sosiaaliset näkökulmat, tilaus/tarve, hyöty, infoähkyn torjuja, aineistojen saatavuuden edistäjä… Missä kirjasto on: kaikkialla-ei missään, sisässä (”inuti”), kulissien takana, näkymätön taustaorganisaattori…  Tehtävä sai osallistujat visioimaan kirjaston tulevaisuutta samalla kertaa leikkimielisessä ja vakavassa hengessä.

Kirjasto  – luottamusta ja löytöretkeilyä

Kirjaston roolia oppimisen, tiedon ja löytämisen edistäjänä valotti esitelmässään John Blyberg (Assistant Director for Innovation and User Experience, Darien Library, Connecticut). Blybergin mukaan ihmisillä on arkielämässään kolme tärkeää paikkaa – useimmille ensimmäinen paikka on koti, toinen on työ ja kolmas vaikkapa kahvila, puisto tai baari. Kirjasto voisi olla se kolmas paikka, mutta miten tehdä kirjastosta houkutteleva?

Käyttäjänäkökulma on Blybergin mukaan otettava kaikin tavoin huomioon. Luottamuksen luominen on olennaista. Liian tiukkoja sääntöjä ei saa laatia – kirjastonhoitajat eivät ole poliiseja. Liiallinen turvallisuuden korostaminen murentaa ja läpinäkyvyys puolestaan lisää luottamusta.  Kirjastossa on kolme tärkeää luottamussuhdetta: käyttäjä-kirjasto, käyttäjä-käyttäjä ja kirjasto-käyttäjä. Näissä  pitäisi vallita arvostus ja yhteenkuuluvuus. Käyttäjien yhteenkuuluvuutta voi edistää myös digitaalisesti.

Merkittävää on myös informaatioarkkitehtuuri ja tiedon esittäminen kontekstissaan. Hakuun perustuvien käyttöliittymien sijasta tarvittaisiin selailua ja löytöretkeilyä tukevia käyttöliittymiä (”discovery interface”). Kokoelmia voisi luokitusten sijaan järjestää teemoittain. Yksinkertaisuus on löytymisen avain. Myös nopeus ja tehokkuus ovat käyttäjille tärkeitä.

Seminaariyleisöä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Onko Google-sukupolvi erilainen?

Peter Williams (CIBER – University College London) käsitteli puheenvuorossaan myyttiä Google-sukupolvesta, joka olisi tiedonhankinnassaan ja lukemisharrastuksessaan erilainen kuin aiemmat sukupolvet. Google-sukupolveksi hän määritteli vuoden 1993 jälkeen syntyneet.

Britanniassa on erilaisia aineistoja käyttäen tutkittu sitä, ovatko eri ikäiset erilaisia tiedon hankinnassa ja käytössä. Yleisen käsityksen mukaan nuoret surffailevat netissä ja hakevat sieltä tietonsa. Toinen käsitys on, että nuorten lukemisharrastus ja erityisesti kirjojen lukeminen olisi vähentynyt verrattuna aiempiin sukupolviin. Onko tosiaan näin?

Tutkimusten mukaan yli 65-vuotiaat käyttävät Internetiä 4 tuntia enemmän viikossa kuin 18-24-vuotiaat. Nuoret ovat myös vähentäneet Facebookin käyttöä, sen sijaan 35-54-vuotiaiden ikäluokassa käyttö on noussut voimakkaasti viime vuoden aikana. Twitterin suurin käyttäjäryhmä on 35-49-vuotiaat; nuoria se ei näyttäisi samalla tavalla kiinnostavan.

Brittiläisten lukemistutkimusten mukaan nuoret lukevat nykyisin enemmän kuin 25 vuotta sitten. Yhtenä selityksenä saattaisi olla Harry Potterin vaikutus. Suuri osa nuorista lukee kirjoja päivittäin. Kertomukset ja tarinat eivät ole menettäneet merkitystään. Ehkä ne ovatkin tärkeitä juuri siksi, että elämme kovin sirpaloituneessa tiedon maailmassa ja tarvitsemme kokonaisuuksien käsittämistä.

Yksi myytti on ollut se, että nuoret eivät lue (käyttö)ohjeita. Williamsin mukaan se on totta, mutta ”kaikkein pahimpia” yrityksen ja erehdyksen menetelmää käyttävistä ovat yli 65-vuotiaat.

Nuoria moititaan usein myös siitä, että he tekevät monta asiaa kerrallaan: kuuntelevat musiikkia, katsovat tv:tä ja tekevät opiskelutehtäviään. Tosiasiassa näin ei ole, vaan tässäkin moniosaamisessa pahimpia ovat vanhimmat ikäluokat, ja sillekin on selitys: iän myötä aivot kehittyvät moniosaamiselle.

Sen sijaan tiedonhakututkimukset osoittavat, että nuoret eivät osaa tehdä tiedonhakuja eivätkä käyttää hakukoneita. Kun he ovat löytäneet verkosta julkaisuja, he silmäilevät tiivistelmän ja lataavat koneelleen artikkelin. Kuitenkin 60% kyselyyn vastanneista kertoi, että ei lue artikkelia!

Yhteenvetona Williams totesi, että vaikka nuoret saavat koulutusta tiedonhakuun ja tietoteknisiin taitoihin, he tekevät usein yksinkertaisia hakuja. Vaikka he ovat tutustuneet tietokoneisiin jo lapsena, kaikkien heidän TVT-taidot eivät ole vanhempia sukupolvia parempia. Nuorissa on myös sellaisia, jota tietoisesti eivät halua olla mukana tietotekniikan ja -verkkojen eturintamassa. Tiedonhauissa saadun tiedon arviointiin käytetään liian vähän aikaa ja nuorilta puuttuvat usein kokonaisuuksien käsittämisen välineet, eräänlainen kirjastojen tarjoama ajattelun kartta.

Informaatioalan ammattilaisille Williams heitti haasteena informaatiolukutaidon opettamisen siltä kannalta, että nuoret oppisivat arvioimaan saamaansa informaatiota ja ymmärtäisivät, miten sitä voisi käyttää. Olemme puhuneet jo vuosikymmeniä, että olemme keskellä informaatiotulvaa. Tietoa on, mutta mitä sille kaikelle  voisi tehdä?

Kirjasto tilana ja oppimisympäristönä

Arkkitehti Daniel Koch, joka on ollut mukana kirjastojen suunnittelussa, tarkasteli kirjastoa oppimisen ja työskentelyn tilana. Hän pohti sitä, miten erilaiset toiminnot tai alat sijoitetaan lähelle toisiaan, miten kulkureitit voivat johdattaa asiakasta, mitä tila merkitsee sosiaalisten suhteiden ja yhteisöllisyyden kannalta, miten hyllyjen muodoilla ja sijoittelulla voidaan vaikuttaa tiedonhankintaan

Koch toi tavaratalojen maailmasta esimerkin. Tavarataloissa sijoitetaan kalliit kosmetiikkamerkit (YSL, Lancome, Dior) lähelle toisiaan ja niiden lähelle usein koru- ja jalokiviosasto. Kalliit merkkituotteet vaihtuvat vähitellen halvempiin (Lumene, Maybelline, L’Oreal), ja halpojen tuotteiden lähellä on päivittäiskosmetiikkaa. Näin asiakkaita huomaamatta johdatellaan ostamaan myös jotain sellaista, jota he eivät muuten tulisi ostamaan. Olisiko tämä idea sovellettavissa myös vaikkapa Kaisa-talossa?

Toinen esimerkki koski kulkureittien suunnittelua kaupunkitilassa. Asettamalla esteitä tai poistamalla niitä voidaan ohjata ihmisiä käyttämään tiettyjä reittejä. Samalla tavalla kirjastossa voidaan portailla, hisseillä ja hyllyjen sijoittamisella vaikuttaa siihen, miten asiakkaat kulkevat ja mitä aineistoja tai palveluja heidän reiteilleen sattuu. Tutkijalle olisi ehkä hyödyllistä löytää vahingossa myös jonkin lähialan aineistoa hyllystä, joka ihan oikeasti sijaitsee siinä lähellä.

Myös kahvilat ja muut ihmisten kohtaamista mahdollistavat tilat ovat tärkeitä. Koch esitti kuvia mm. torimaisista aukioista ja parvekkeista, joita kirjastoissakin voi olla. Antiikin ajoilta peräisin oleva agora-idea tuntuu elävän edelleen.

Konferenssin eri sessioissa pohdittiin millainen kirjasto on oppimisympäristönä ja millaisia virtuaalisia oppimisympäristöjä tarvitaan. Kun virtuaalisia oppimisympäristöjä mietitään ja suunnitellaan, kannattaa tarkkaan pohtia mitä tarkoitusta varten tila luodaan. Johan Fridell Learning Objects -yrityksestä esitteli mm. miten Second life -ympäristöön perustettu ja rakennettu hieno ruotsalaisuuden talo ammottaa tyhjyyttään ja kuinka toisaalla nuoret massoittain liikkuvat, seurustelevat ja samalla oppivat verkkopeleissä.

Kirjastoille olisi kullanarvoista tietää, miten sosiaalisen media eri välineet voidaan hyödyntää järkevästi, siten että ympäristö palvelisi sekä asiakkaita että henkilökuntaa. Työryhmässä keskusteltiin sosiaalisen median käytöstä kirjaston viestinnässä ja opetuksessa, ja siellä tuli esiin kysymys siitä, haluavatko nuoret olla mukana sellaisessa, missä ”isä ja äiti” ovat mukana? Jos vanhemmat tulevat muodikkaasti verkkokeskustelujen eturintamaan, etsivätkö nuoret omia alueitaan, joihin aikuisilla ei ole asiaa?

Tulevaisuuden kirjastonhoitajuus

David Lankes Syracusan yliopistosta tarkasteli esityksessään kirjastonhoitajuuden tulevaisuutta kysymällä, millainen pitäisi olla kirjastojen ja kirjastonhoitajien tulevaisuus demokratiassa. Hän totesi, että kirjastonhoitajat ovat olleet viime vuosina niin vahvasti muutosten keskellä, että meillä ei ole ollut aikaa ja tilaa pysähtyä, astua pari askelta taaksepäin ja katsoa vähän etäämpää, mihin oikein ollaan menossa. Nyt olisi tärkeää pysähtyä hetkeksi. Hänen sanomansa oli “Kirjastojen tehtävä on tehdä yhteiskunta paremmaksi helpottamalla uuden tiedon luomista yhteisössään.” Tätä hän lähestyi eri suunnista, anlysoi sen sana sanalta ja rakensi varsin monimutkaisen käsitekartan.

Lankesin esitys herätti monenlaisia ajatuksia. Varmasti on tärkeä aina välillä pysähtyä ajattelemaan ja pohtimaan yhdessä muiden kanssa sitä, mihin olemme menossa ja teemmekö oikeita asioita. “Knutpunkt 2009” tarjosi sen mahdollisuuden ja oli meille hyvä pysähdyksen paikka.

Teksti:
Maria Forsman, Kirsi Luukkanen ja Kaija Välimäki
Helsingin yliopiston kirjasto

Terkon web 2.0-palveluja, -sovelluksia ja yhteistyötä

Terkossa on menneen kesän ja kevään kuluessa otettu käyttöön useita sosiaalisen median palveluja, kehitetty omia web 2.0 -sovelluksia ja viritelty yhteistyötä aiheen tiimoilta mm. EAHIL:n piirissä.

Tutkimusjulkaisuille näkyvyyttä jaettujen kirjanmerkkien avulla ja muita yhteisöpalvelujen käyttötapoja

Social bookmarking -palveluilla tarkoitetaan ns. yhteisöllisiä kirjanmerkkejä. Näihin palveluihin voi lisätä kiinnostavia linkkejä ja jakaa niitä muiden käyttäjien kanssa. Terkko lisää käyttämiinsä tieteellisiin social bookmarking -palveluihin (CiteULike, Connotea, 2collab) Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa ja HUSissa tuotettujen julkaisujen viitetietoja ja linkit. Näin julkaisut saavat lisää kansainvälistä näkyvyyttä ja ovat osa tutkijoiden verkkoyhteisöä.

Verkkosyötteet tarjoavat helpon ja aikaa säästävän tavan jakaa sisältöjä useammallekin foorumille. Terkon uutisia voi seurata nyt  esimerkiksi myös Twitterin tai Facebookin kautta. Näihin yhteisöpalveluihin uutiset päivittyvät verkkosyötteen avulla.
Terkon Slideshare-sivuilta löytyy kirjaston palveluihin liittyviä konferenssiesitelmiä ja muita esityksia.  Flickrissä voi puolestaan selailla kirjaston julkista kuva-albumia. Nämä ja muita Terkon käyttämiä web 2.0-palveluja on koottu sivulle: http://www.terkko.helsinki.fi/web2.0.htm

Hakusovelluksia ja personoitavuutta

Terkossa on kehitetty NetVibesin, iGooglen ja Facebookin käyttäjiä varten hakusovellukset,  jotka tarjoavat hakumahdollisuuden Terkon tärkeimpiin verkkopalveluihin. NetVibes ja iGoogle ovat personoitavia aloitussivuja, joille voi lisätä ja järjestää sisältöä, mm. verkkosyötteitä ja erilaisia sovelluksia oman valintansa mukaan. Lisäämällä Terkon hakusovelluksen (Netvibes widget,  iGoogle gadget) omille NetVibes tai iGoogle-sivuilleen käyttäjä saa suoran hakumahdollisuuden Terkon www-sivuihin, Medic-tietokantaan, FeedNavigator-uutuusseurantapalveluun, Digitaaliseen kurssikirjastoon, PubMediin ja Terkon avoimeen julkaisuarkistoon (TDS) sekä yliopiston sivuihin ja Helka-tietokantaan. Facebookia varten on kehitetty vastaava sovellus, jonka käyttäjä voi lisätä omille Facebook-sivulleen.

Terkon etusivua on nyt mahdollista personoida lisäämällä sivulle omia linkkejä kirjanmerkkien tapaan. Omat linkit tulevat näkyviin ylimpänä oikeassa yläreunassa kohdassa Pikalinkit. Lisätyt linkit tallentuvat myös FeedNavigatoriin “Pikalinkit” -syötteeksi. Terkon sivulta kohdasta ”Kaikkien linkit” voi katsoa mitä linkkejä muut ovat lisänneet. Ominaisuus on toistaiseksi käytössä ainoastaan Helsingin yliopiston ja HYKS:n verkossa.

Uutuusseurantaa verkkosyötteiden avulla

Uutuusseuranta verkkosyötteiden avulla ei ole enää aivan uusi asia. Nykyään useimmat lääketieteelliset lehdet tarjoavat mahdollisuuden seurata uutuusartikkeleita verkkosyötteen avulla.  FeedNavigator – Terkon rss-syötteitä hyödyntävä, terveysalan uutuusseurantapalvelu avattiin noin neljä vuotta sitten. Vuosien kuluessa siihen on valikoitunut yhä kattavampi valikoima terveysalan tiedonlähteitä ja palvelu on kerännyt kansainvälistäkin tunnustusta. Péter Jacsó arvioi FeedNavigatorin Online-lehden (July/August 2009) kolumnissaan ja piti palvelun valtteina nopeutta ja lähteiden laatua. Uutuusseurantapalvelun avulla voi seurata terveysalan uusimpia artikkeleita, blogeja, uutisia ja Helsingin yliopiston lääketieteellisiä julkaisuja.

Kirjastoammattilaisia kiinnostanee, että terveysalan lisäksi FeedNavigatoriin on kerätty myös kirjastoalan tiedonlähteitä. Lehtien aihevalikoimasta löytyy ”Library and Information Sciences” -kategoria ja blogivalikoimasta myös kirjastoalan blogeja.

Uutuusseurantapalvelun käyttäjä voi räätälöidä itselleen oman sivun valitsemalla itseään kiinnostavat tiedonlähteet tai tehdä jatkuvasti päivittyvän haun haluamillaan hakusanoilla. Palvelun bookmark-toiminnon avulla kiinnostavimpia linkkejä voi siirtää useisiin social bookmarking -palveluihin ja jakaa muiden kanssa. Uutuusseurantapalvelu on kaikille avoin ja maksuton, eikä siihen tarvitse rekisteröityä.

Yhteistyötä EAHIL:n ja lääketieteellisen tiedekunnan kanssa

Terveystieteellisten kirjastojen v. 2008 Helsingissä järjestetyn EAHIL-konferenssin järjestelyissä web 2.0-välineet olivat aktiivisessa käytössä ja aihe vahvasti esillä myös konferenssin tieteellisessä ohjelmassa. Sama suuntaus jatkui tänä vuonna, kun EAHIL perusti oman erityistyöryhmän pohtimaan Web 2.0 -työkalujen hyödyntämistä. EAHIL Web 2.0 Taskforce piti järjestäytymiskokouksensa kesäkuussa 2009 Dublinin EAHIL-Workshopin yhteydessä. Dublinin Workshopista voi lukea lisää Katri Larmon konferenssiraportista.

Muita yhteistyöhankkeita on lääketieteellisten tiedekuntien Second life -pilotti, jossa päämääränä on luoda virtuaalimaailma Second Lifeen suomalaisten lääketieteellisten tiedekuntien yhteinen alue. Suomalaisten oppilaitosten saaristo SecondLifessa on nimeltään EduFinland. Siellä sijaitsee myös Helsingin lääketieteellisen tiedekunnan virtuaalitontti, jossa Terkko on mukana. Lääketieteellisten tiedekuntien Second life -avajaisia vietettiin tänä syksynä samanaikaisesti yliopiston avajaisten kanssa.

Web 2.0 työkaluja, niiden merkitystä ja sosiaalisen verkon mahdollisuuksia tullaan käsittelemään myös syksyllä alkavassa Helsingin yliopiston kirjaston koulutuksessa ”Changing Spaces”.

Linkit:

Kirjoittaja
Anna-Mari Koivula
Terveystieteiden keskuskirjasto