Kriitikon hartaushetki

Näin joulunaikaan ja vuodenvaihteen lähestyessä saattaa kyynis-paatunut kirjallisuuskriitikkokin herkistyä. Mieleen tulee ns. usean kvartaalin asioita, joita ennen sanottiin ikuisuuskysymyksiksi. Miten olet leiviskäsi hoitanut ja miten on sieluparkasi laita? Hm.. mitä tuohon sanoisi? Leiviskä nyt on vähän reissussa rispaantunut, ja pientä laittoa saattaa olla sieluparassakin.

Sitten lohduttaudun. Sivistyneitten ihmisten puheissa kuuluu usein semmoinen ajatus, että kaunokirjallisuus on viisasta, kaunista yms. ja että kirjojen lukeminen jotenkin jalostaa ihmistä. Eivät minun taivasosakeasiani siis ihan heikoissa kantimissa voi olla.

Persoonallisuuteni sisäisen valvonnan osasto valpastuu heti. Onko näyttöä? se kysyy. Historiahan tuntee esimerkiksi keskitysleirin komendantteja, jotka olivat Goethensa lukeneet ja kuuntelivat illalla klassista musiikkia – Wagneria etupäässä. Tämmöinen ei oikein tue ajatusta kirjallisuuden jalostavasta vaikutuksesta.

Joitakin vuosia sitten luin kymmeniä kaunokirjallisia teoksia, jotka käsittelivät Suomen sisällissotaa. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ne toistivat ajan yleistä diskurssia, jonka keskeisiä piirteitä olivat muun muassa vihan lietsonta, kärjistäminen, liioittelu, vastakohtaistaminen ja vihollisiksi koettujen ihmisten eläimellistäminen.

Kaunokirjallisuus ei tuottanut tähän viheliäiseen maailmaan humaania, viisasta ja suhteellisuudentajuista ääntä vaan pikemminkin tukahdutti sitä.

Jospa esimerkki ihan tästä läheltä. Olen lukenut elämäni aikana tuhansia kirjoja.  Jos kirjojen lukemisella on jalostava vaikutus, niin luulisi sen minussa näkyvän. Mene tiedä miten asia on, mutta moni on kyllä sitä mieltä, että ei näy. Voisin haastaa parikymmentä suomalaista kirjailijaa todistamaan, että he eivät ole Koskelan kolmikymmenvuotisen kriitikonuran aikana havainneet hänessä minkäänlaisia jalouden oireita eivätkä edes merkkejä kehityksestä siihen suuntaan.

Kaunokirjallisuuden jalostava vaikutus ilmenee siis perin hitaasti, tai sitten sanottua vaikutusta ei lainkaan tapahdu.

Nyt koittaa geopoliittisen resignaation hetki. Leiviskäni ja sieluparkani tuskin enää ratkaisevasti muuttuvat, joten näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää.

Aioin lukea joululomalla useita kirjoja. Isävainaatani lainatakseni: olenpahan ainakin sen aikaa poissa pahanteosta. Katsotaan sitä jalostumisasiaa sitten ensi vuonna uudestaan.

Lukekaa tekin. Olkaamme oikein porukalla poissa pahanteosta.

Oikein hyvää joulua kaikille! Rauhallisia lukukokemuksia!

Kirjoittaja:

Lasse Koskela
kirjastoamanuenssi
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto