On vain tämä hetki

Meilahden kampuskirjasto Terkon Lux Humana -työryhmä järjesti lokakuussa Biomedicumissa yleisötilaisuuden ”Koska olet”. Tilaisuudessa tanssija ja tutkija Kirsi Heimonen kertoi 12 vuotta kestäneestä työstään muistisairaitten parissa. Hän käytti esimerkkinä Helsingin Diakonissalaitoksen Myllypurossa sijaitsevaa Sanerva-kotia.

Heimonen toi hoitokodin asukkaille ja henkilökunnalle tanssia ja muita taideperustaisia menetelmiä. Hän liitti taiteellisen työnsä rinnalle tutkimuksen, jotta saataisiin kokemuksellisuuteen perustuvaa tutkimustietoa taiteen mahdollisuuksista sosiaali- ja terveysalalla. Osana hanketta kuvattiin lyhytfilmi ”Miten olla” (2011), joka kertoo muistisairaitten elämästä hoitokodissa ja Heimosen työskentelymetodeista.

Lyhytfilmi oli osa Heimosen esitystä Lux Humanan tilaisuudessa, ja se kirvoitti runsaasti keskustelua. Filmissä Heimosen vierailut hoitokodissa lomittuvat asukkaiden äänitettyyn puheeseen, jonka tanssijataiteilija omien sanojensa mukaan ”lihallistaa” erilaisissa maisemissa. Vaikuttavimmassa kohtauksessa hoitokodin naisasukas aloittaa hapertuneella kielellään kerta toisensa jälkeen saman lauseen pääsemättä koskaan lauseen uutta aloitusta pidemmälle. Samalla yleisö näkee, kuinka taiteilija lihallistaa tuon verbaalisen pyörylän tanssillaan.

Ruumiillisuudesta käsin

Heimonen kertoo lähestymistapansa olevan fenomenologinen, sillä nimenomaan kokemus on hänelle keskeistä. ”Ajattelen ruumiillisuudestani käsin, vaikka nyt puhun koko ajan”, Heimonen naurahtaa.

Ranskalaisfilosofi Maurice Merleau-Pontya seuraten Heimonen korostaa ”eletyn ruumiin” merkitystä – myös intersubjektiivisuuden näkökulmasta. Heimonen kertoo, että jokin säe yhdisti hänet Sanerva-kodin asukkaisiin, jokin samankaltaisuus elämänhistorioiden erilaisuudesta huolimatta leikkasi elämismaailmoja. ”Kun kosketin toista, tunsin samalla, että hän kosketti minua.”

Heimonen korostaa, ettei hän tanssimalla pyri pelastamaan, hoitamaan tai hoivaamaan hoitokodin asukkaita. Tanssi ei ole hänelle hoitomenetelmä eikä hänen tutkimuksensa liity hoitotieteeseen. Sen sijaan Heimosella taide asettuu kommunikoinnin mahdollisuudeksi hoitokodin asukkaan ja hänen itsensä väliin. Heimonen puhuu taiteesta ennakoimattomana tapahtumana kommunikaatiossa, joka voi tapahtua ryytimaan vierellä, taidemaalauksen äärellä tai keskustelussa.

Taiteella Heimonen ei viittaa vain tanssimiseen ja tanssittamiseen, Beckettin runojen lukemiseen, maalaamiseen – yksin ja yhdessä – vaan taiteella hän tarkoittaa yhtä lailla retkeä Kivinokkaan tai eläinmuseoon, vierellä istumista ja hassuttelua kuin kukkasipulien istuttamista ryytimaahan.

Taide ei ole laastari

Heimonen otti kantaa myös taiteen asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka taiteelle asetetaan tänä päivänä yhä suurempia odotuksia, ei taide kuitenkaan ole mikään laastari, Heimonen muistutti.

Heimosen mukaan taide on yksi mahdollisuus sosiaali- ja terveysalalla, mutta taiteen on säilytettävä oma integriteettinsä. Sitä ei saa laimentaa vinkeiksi tai soveltaa tunnistamattomaksi. Vain silloin taide voi paljastaa toimimattomia käytäntöjä, avata toisin näkemistä ja tukea ihmisen ihmisyyttä.

Heimonen kritisoi halua tunkea taidetta joka paikkaan, sillä ihmisellä on oltava oikeus elää ilman taiteen pakkosyöttämistä. Itsemääräämisoikeus on ihmiselle tärkeää. ”Pelastakaa minut edes taiteelta, kun olen vanha”, Heimonen naurahtaa.

Usein kuulemansa kummastelun työtapansa, jota hän kutsuu taidetoiminnaksi, hyödyllisyydestä Heimonen kuittasi lakonisella vastakysymyksellä: mitä hyötyä elämästä on? Toisin sanoen kuinka ”hyöty” määritellään, kuka sen saa määritellä ja millä perusteella se määritellään.

Heimosen esitys tihkui yleisöä riemastuttavia heittoja, jotka kyseenalaistivat luutuneita käsityksiä. Mikä etuoikeus onkaan muistisairas ystävä? Muistisairaalle on niin helppoa ja turvallista uskoutua. Hänellä on vain tämä hetki. Kun muisti ja sanat ovat haperoituneet asukkaissa, on paljastunut toisenlainen todellisuus, jossa nyt-hetki on kirkastunut.

Lisätietoja:

Lux Humana
Heimonen Kirsi: Koska olet. Taidetoiminta muistisairaitten hoitokodissa HDL raportti # 4/2012

Teksti ja kuvat:

Jussi Männistö
tietoasiantuntija