Entisen teologisen tiedekunnan kirjaston läksiäiset

Teologinen tiedekunta järjesti keskiviikkoiltapäivänä Keskustakampuksen kirjaston Teologiselle toimipaikalle  läksiäistilaisuuden sopivasti ennen kirjaston viimeistä aukiolopäivää perjantaita, kesäkuun viidettätoista.

Lehtisalin täytti kuutisenkymmentä iloisenhaikeaa kirjaston ystävää, tiedekunnan työntekijöitä, opiskelijoita ja entisiä sekä nykyisiä kirjastolaisia. Tuuli heilutteli kevyesti Aleksanterinkadulle avautuvien ikkunoiden verhoja, kesäkadun äänet eivät kuitenkaan häirinneet puheiden kuuntelua.

Puheenvuoroista ensimmäisessä dekaani Aila Lauha muisteli suhdettaan kirjastoon aina 1970-luvulle sijoittuneesta ensi kosketuksesta lähtien unohtamatta yhdessä järjestettyjä joulujuhlia.

Ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara, teologisen tiedekunnan kirjastossakin aikanaan työskennellyt, käytti seuraavan puheenvuoron, jonka lopuksi halusi kiinnittää huomiomme vanhasta, joka päättyy, uuteen, joka alkaa, Kaisa-talon avaraan, uuteen kirjastoon. Lopuksi hän, kuten myös seuraava puhuja, kiitti teologista tiedekuntaa hyvästä ja toimivasta yhteistyöstä.

Muuttoprosessissa täysillä mukana oleva kehittämispäällikkö Ritva Hagelin kertoi muuton nykytilanteesta ja puheiden lomassa professori Martti Nissinen Eksegetiikan osastolta

esitti savolaisella sydämellisyydellä kirjastolle serenadin, osan toisestakin, seuraavasti

”Minä rakastan sinua niin kuin vierasta maata, kalliota ja siltaa

niin kuin yksinäistä iltaa, joka tuoksuu kirjoilta…”

TYT:n, Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistyksen puheenjohtaja Isto Peltomäki toi esiin opiskelijanäkökulman kirjaston roolista sosiaalisen kanssakäymisen paikkana, jossa käydään teologin identiteettiä luovia ja sitä vahvistavia keskusteluja. Varapuheenjohtajana toimiva Anna Hiekkataipale oli iloisena yllätyksenä laatinut oodin kirjastolle. Hänen luvallaan liitän sen kirjoituksen loppuun.

Kuohuviinilasillisen ja cocktail-palojen nauttimisen jälkeen juhlaväki siirtyi tutustumaan Kansalliskirjaston kahteen näyttelyyn.

Professori Tuija Laine esitteli ”Luther, teologia ja kirja”- näyttelyä. Toista historiallista, kesäkuussa avattua näyttelyä ”Kirjava keskiaika – 1000 vuotta kirjakulttuuria” esitteli dosentti Tuomas Heikkilä.

Yhdessäolotilaisuus päättyi kahvitarjoiluun Kansalliskirjastossa.

Kirjaston kukitetut työntekijät haluavat kiittää Teologista tiedekunta tästä kauniista eleestä ja juhlan järjestämisestä.

Samoin lämpöiset kiitokset TYT:lle kirjastoväen saamasta ihanasta kukkakimpusta!

 

Oodi kirjastoll

Rivi pölyisiä huoneita? Uinahtaneita opiskelijoita?

Mitä on kirjasto meille?

Ikiaikaisen viisauden kehto

Suurimmat, voimakkaimmat,

isien ja äitien sanat jotka muuttivat maailmaa

Karheat sivut

jotka kätkevät sisäänsä tuhansia timantteja

aatteita ja unohtuneita vallankumouksia

 

Kiivaana puhaltava muutoksen tuuli

eteenpäin pauhaava unohduksen koski

yrittää tehdä epävarmaksi

kaataa ja horjuttaa

Turhaan

 

Vuosien varrella kasvanut

järkähtämätön aarreaitta kokee

vain hennon kosketuksen

Ja nostaa jälleen päänsä kohti aurinkoa

 

Ylväs vartio avaa portit ehtymättömälle lähteelle

kuin kultaiset kerubit avaavat

Taivaan portit niille, jotka sen ansaitsevat.

 

Teologisen tiedekunnan kirjastolle 13.6.2012
Anna Hiekkataipale

Teksti

Marja-Sirkku Holma
kirjastosihteeri
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Pekka Rautio