Terkko tutki lääketieteen tutkijoiden tietokäytäntöjä

Terkon informaatikot selvittivät HYKS:n ja HY:n lääketieteellisen tiedekunnan tutkijoiden tiedonhaku- ja tiedonhallintakäytäntöjä. Tavoitteena on edistää näyttöön perustuvaa kirjastotyötä ja sen kautta luoda paremmat edellytykset lääketieteelliselle tutkimukselle.

Open Access katsaus julkaistiin Informaatiotutkimus-lehdessä 34 (3) 2015.

 

Kolumni: Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu…

Valtiontalouden tuottavuusohjelman laatijoiden pitäisi olla tyytyväisiä, sillä ainakin kirjastoala on kehittynyt parin viime vuosikymmenen aikana huimasti. Eniten lienee tehostunut tiedonhankinta ja -hallinta.

Kaltaiseni vanhan liiton kirjastolainen voi ottaa vertailukohdaksi vaikka vuoden 1985. Esimerkiksi kirjallisuudentutkimuksessa tilanne oli se, että lähes kaikki bibliografinen tieto oli painetuissa bibliografioissa, matrikkeleissa ja luetteloissa.

Siitä oli tosin hyötyäkin: bibliografioita selaava opiskelija huomasi sivukaupalla Runeberg-viitteitä silmäiltyään sangen konkreettisesti, että tutkimusta oli paljon. Suomalaisen kirjallisuuden klassikkokirjailijoista kaikki ylsivät 500 – 1000 viitteeseen.

Nykyään tiedonhakijalla on käytettävissä sähköiset tietokannat ja hakujärjestelmät – olkoonkin, että esimerkiksi kirjallisuudentutkimuksessa ollaa joiltakin osin samojen bibliografioiden varassa kuin 1985. Myös tiedonhaun koulutus on lisääntynyt ja tehostunut etenkin TVT-opintojen ansiosta.

Edistytty siis on. Mutta joskus hiipii paatuneen kirjastolaisen mieleen kerettiläinen kysymys: tuntevatko nykyiset kirjallisuuden opiskelijat alansa tutkimustradition paremmin kuin vuonna 1985? Kaipa he noin yleisesti ottaen tuntevat, mutta edistyksellä on toinenkin puoli: kärsimättömyys. Tämä näkyy toisinaan konkreettisesti.

Opiskelija löytää sähkövempeleen avulla kymmenen viitettä Minna Canthista ja on tyytyväinen. Jonkun pitäisi olla olan takana sanomassa, että nyt sinulta jäi kolmattasataa viitettä löytymättä, ei ole syytä olla tyytyväinen.

Suuren autolehden kestotilaajana tiedän, että autoilussa näkyy samantyyppinen ilmiö. Autojen turvallisuus paranee uusien varusteiden ansioista, mutta kuljettajat ulosmittaavat lisääntyneen turvallisuuden lisäämällä nopeutta.

Teksti

Lasse Koskela
tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Lupa linkittää, eli tiedon järjestämisen uudet mahdollisuudet

Kuten Bob Dylan sen tiesi ja sanoiksi puki jo viisikymmentä vuotta sitten:

You better start swimmin’
Or you’ll sink like a stone
For the times they are a-changin’

”Olemme suuren muutoksen edessä” aloitti Jarmo Saarti Informaatiotutkimuksen yhdistyksen (ITY ry) ja Kansalliskirjaston järjestämän seminaarin, jossa käsiteltiin tiedon järjestämisen uusia mahdollisuuksia. Valtaosa tiedonhausta tapahtuu jo ihan muualla kuin kirjastojen tietokannoissa. Viitetietokanta-ajattelu on se kivi joka vetää meidät pohjaan, ellemme opettele uimaan, ja pian! Meidän on päästettävä irti tietuekeskeisyydestä ja käsitettävä luettelointityö kokonaisvaltaisemmin. Kun tuotamme ja hyödynnämme muiden tuottamaa hypertekstiä voimme tarjota tietoa etsivälle samalla kertaa enemmän tietolähteitä halutusta aihepiiristä.

Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) asiakasliittymä ”Finna” tarjoaa jo esimakua siitä, minkälaisia palveluita laajalle yleisölle voidaan tarjota, kun yhdistetään monien organisaatioiden keräämää metadataa.  Kun näihin vielä kontrolloidusti integroidaan asiakkailta saatu palaute, niin tarjolla on melkoinen runsaudensarvi.

Toista Googlea ei kannata kenenkään ruveta keksimään, vaan jotain parempaa. Melindasta on tekeillä yhteinen metadatavarasto, jonka käyttöliittymästä keskustellaan. Keskitetyt järjestelmät eivät välttämättä toimi: kaikille sopiva ei yleensä ole paras kenellekään. Voi olla, että asiakkaat eivät etsikään tietoa ”virallista” tietä, vaan mieluummin kehittelevät omia järjestelmiään, jos aineiston metadata annetaan vapaasti käyttöön.

Selailuhaku on luontevaa silloin kun hakija ei vielä hahmota kiinnostuksen kohdetta kunnolla. Iterointia ja selailua tukevan tiedonjärjestämisen teoreettisista lähtökohdista kuulimme Vesa Suomisen alustuksessa.

Uuteen informaatioympäristöön liittyy niin monia asioita, että työn määrä ei ainakaan vähene.  Uudesta kuvailu/luettelointistandardista (RDA) meille kertoi Marja-Liisa Seppälä Kansalliskirjastosta. USA:n Kongressin kirjastossa RDA on jo käytössä, joten BookWhere:n käyttäjät ovat jo nähneet sen tuomia muutoksia. Tulevaisuudessa luettelointi alkaa muistuttaa enemmän toimittajan tai koosteentekijän työtä. Globaalin metatietoverkoston luominen vaatii yhteen toimivaa metatietoa ja silloin ei enää auta muistella vanhoja järjestelmiä tai organisaatiokohtaisia käytänteitä.

Tämän vuosikymmenen lopulla sanomme hyvästit pitkään ja kunniakkaasti palvelleelle Marc-formaatille. Kuvailu tukeutuu jatkossa funktionaaliseen käsitemalliin (FRBR), tuttujen kesken föröbörö-malliin.  Se ohjaa tuottamaan rakenteistettua, nykyisestä tietuerakenteesta vapaata metatietoa. Kuulostaako mutkikkaalta? Lisätietoa.

Luettelointikoulutuksesta keskusteltiin myös. Näyttää siltä, että alan perusopetuksessa käytännön luettelointityön oppiminen on jätetty kokonaan työyhteisön harteille. Kun Kansalliskirjastokaan ei enää tarjoa koulutusta aloittelijoille, ei ole ihme että luetteloinnin laatu heittelee. Nyt tulossa oleviin muutoksiin toivottiin riittäviä koulutusresursseja.

Kaisa Hypen kertoi meille Kirjasammosta, joka on semanttisen webin teknologiaa hyödyntävä kaunokirjallisuuden verkkopalvelu. Kirjasampo pohjautuu RDF-tietokantaan, johon on jauhettu Helmet-tietokannan luettelointitiedot, lisätty tuhansia asiasanoja, maakuntakirjastojen kirjailijasivustoja sekä tarjottu lukijoille itselleen mahdollisuus kommentoida ja suositella kirjoja. Näin uusi Sampo tarjoaa kaunokirjallisuuden maailmaan lukemattomia polkuja ja avaimia.

Ontologiapalvelu ONKI

Tiedon indeksoinnissa ja haussa käytettyjä sanastoja on laadittu melkein joka alalle; kirjastoissakin niitä on käytössä lukuisia. Kaivattua järjestystä tähän sanastosoppaan tarjoaa  ONKI-konsepti, josta meille kertoi Kansalliskirjaston kvartetti: Matias Frosterus, Mikko Lappalainen, Susanna Nykyri ja Tuomas Palonen. Tarkoitus on koota maamme eri alojen sanastot yhteen toimivaksi konetulkittavaksi ontologioiden pilveksi, joka on kaikille avoin. ONKI tarjoaa pysyvän ja keskitetyn palvelun, jota kuka tahansa voi hyödyntää tietojärjestelmissään.

Elämästä savannilla eli ontologiatyöstä bioalalla kuulimme Nina Laurenteen esityksessä. Hauska ja visuaalinen esitys oli mainio lopetus antoisalle päivälle.

Lopuksi

Tiedon järjestämisestä voi puhua hyvin teoreettisesti tai konkreettisemmin. Molempia tyylejä kuultiin seminaarin esityksissä. Mutta kuten sanottua, ajat ovat muuttumassa ja meidän on muututtava myös.

Informaatiotutkimuksen yhdistyksen ja Kansalliskirjaston kevätseminaarin puhujien alustukset voit lukea (myöhemmin )ITY ry:n sivulta.

Teksti

Leena Huovinen
Tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Kokoelmien arviointi on kokoelmatyön ydintä

Käsityksemme kirjastosta ja kokoelmista ovat vähitellen muuttuneet. Kirjaston kokoelmia ei enää käytetä vain kirjastossa, vaan verkon kautta pääsy kokoelmiin on mahdollista myös muualta.

Uusia, erilaisia aineistomuotoja ilmestyy ja niitä hankitaan kirjastoon sekä käyttäjien aloitteesta että kirjaston asiantuntemukseen perustuen. Myös kirjastojen toimintaympäristön muuttuminen vaikuttaa kokoelmien muodostamiseen ja kehittämiseen.

Kokoelmien kehittämisessä on pohdittava kustannuksia ja hyötyjä. Millaiseen aineistoon kohdennetaan hankintamäärärahoja? Entä millaista on kokoelmien käyttö suhteessa niihin käytettyihin rahoihin? Mitkä ovat kirjaston kokoelmatilojen kustannukset?  Kokoelmia arvioitaessa voidaan löytää niiden vahvuudet ja heikkoudet, parhaat puolet ja kohennusta vaativat.

Viime vuosina on analysoitu mm. painettujen ja e-aineistojen suhdetta ja todettu e-aineistojen määrän lisääntyneen useilla tieteenaloilla. Samalla on pohdittu aineiston käyttöä ja sen ennakoitavissa olevaa käyttöä.

Kansainvälisessä kokoelmien arviointia koskevassa uusimmassa keskustelussa on näkynyt se, että nyt myös yliopistokirjastoissa pyrkimyksenä on selvittää tiedonhakijan tarpeita ja vastata niihin. Aiemmin usein yliopistokirjaston arvon mitta oli kokoelmien laajuus.

Kokoelmien arvioinnin avulla voidaan kehittää kokoelmia tavoitteellisesti. Voidaan löytää puutteita ja aukkoja samoin kuin sellaista aineistoa, joka on vanhentunut ja menettänyt merkitystä tutkimuksen ja opiskelun kannalta. Kokoelmien arviointi on väline paitsi hankinnassa myös karsinnassa ja siten hyvän kokoelman muodostamisessa.

Eri lähestymistavat, metodit, indikaattorit

Kokoelmia on arvioitu sekä kirjaston että käyttäjän näkökulmasta. On kokoelmalähtöinen, usein mittauksiin ja tilastoihin perustuva, ja käyttäjälähtöinen, kokoelmien käyttöön ja käyttäjien tiedontarpeisiin perustuva lähestymistapa.  Kolmantena mahdollisuutena on moniulotteinen, määrällistä ja laadullista tietoa yhdistelevä lähestymistapa, jossa käytetään erilaisia indikaattoreita ja sen pohjalta tarkastellaan kokoelmien kehityksen suuntaviivoja. (Borin & Yi, 2008)

Kokoelmien kartoituksessa käytetään usein hyväksi kirjastojen sisällönkuvailun tulosta: luokituksia ja asiasanoja. Näin on tehty mm. kokoelmakarttahankkeessa, johon Helsingin yliopiston kirjastossakin on osallistuttu. Sisällönkuvailun välineiden kehittäminen ja sisällönkuvailijoiden ammattitaidon ylläpitäminen ovat tärkeitä, ja ne heijastuvat kirjaston kokoelmiin ja aineiston löytymiseen.

Kokoelmien arvioinnissa on käytetty mm. haastatteluja, kyselyjä, havainnointia ja bibliometrisia menetelmiä. On tarkasteltu kokoelmien laajuutta, uuden aineiston hankintamääriä, vuotuisia kirjastoaineiston hankintakuluja ja verrattu tätä kaikkea henkilökunnan kokoon ja käyttömenoihin. Lisäksi on seurattu lainausta ja käyttötilastoja, tehty viittaus- ja lähdeanalyyseja sekä lokianalyyseja.

Kokoelmien arvioinnin indikaattoreita on hahmoteltu eri tutkimuksissa. Näitä ovat mm.

  • Kokoelmien laajuus, ikä ja kasvu kuvaavat kokoelmaa yleensä. Onko nykyinen kokoelma edelleen relevantti?
  • Tieteenalakohtaiset standardit. Onko kirjastossa käytettävissä yliopiston keskeisten tutkimusalojen ydinjulkaisut?
  • Tieteellinen julkaiseminen. Millaiset ovat kirjaston kokoelmat suhteessa tiedeyhteisön arvioimiin parhaiden julkaisujen listoihin? Puuttuuko jotain keskeistä?
  • Käyttö.  Miten kirjastoa käytetään, miten eri kokoelmia käytetään, miten käytetään saatua tietoa ja tietoaineistoja uuden tiedon tuottamisessa?
  • Käyttäjät. Käyttäjätutkimukset (haastattelut, keskusteluryhmät, kyselyt, havainnoinnit), verkon käytön analyysit (web log, e-lehtien käyttötilastot) kertovat paitsi kokoelmien käytöstä myös käyttäjistä ja heidän toimintakulttuuristaan.
  • Yhteiskunnan rakenteet ja ympäristötekijät. Miten otetaan kirjaston kokoelmien kehittämisessä huomioon kehysorganisaation toiminta ja tarpeet? Entä muiden vastaavien kirjastojen kokoelmat? Kuinka ennakoidaan tulevia uhkia ja mahdollisuuksia, jotka liittyvät kirjaston toimintaympäristöön? Mitä merkitsevät aineiston hankinnassa konsortiot?

Kirjaston kokoelmien arvioinnissa on hyvä ja järkevä yhdistää erilaisia menetelmiä ja tarkastella kokoelmaa eri näkökulmista sekä siten luoda niistä mahdollisimman todenmukaista kuvaa. Erilaisia – kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia – menetelmiä yhdistämällä voidaan saada sellaista tietoa, joka auttaa saamaan aikaan hyvät kokoelmat.

Tieteenalojen julkaisukulttuurit ovat erilaisia

Eri tieteenaloilla on erilaisia tutkimuskulttuureja ja tieteen tekemisen tapoja. Useilla aloilla tärkeintä käyttäjän kannalta ei ole aineiston muoto (painettu vs. elektroninen), vaan se, että hän saa tarvitsemansa tiedon mahdollisimman nopeasti ja helposti (esim. lääketiede).  Toisilla aloilla muodollakin voi olla merkityksensä (esim. viestinnän tutkimus tai kirjan historia).  Kokoelmien hallinta on yhä enemmän sisältöjen hallintaa, jolloin tieteenalojen ja tutkimuskulttuurien tuntemus korostuu.

Helsingin yliopiston kirjaston kampuskirjastojen keskeinen tehtävä on tieteenalapalvelut, joissa perustana ovat hyvät kokoelmat.  Ihanteellista olisikin, jos kokoelmien arviointia voitaisiin tehdä kampuskirjastoissa jatkuvasti ja säännöllisesti tieteenalojen erityispiirteet ja tarpeet huomioon ottaen. Tärkeää olisi ylläpitää keskusteluja tiedeyhteisön kanssa. Tämä työn ulottuvuus tulisi ottaa huomioon kokoelmatyötä tekevien toimenkuvissa ja työtehtävissä.

Erityisesti keskustakampuksella on tärkeää tehdä perusteellista kokoelmien arviointia ennen Kaisa-taloon muuttoa ja kokoelmien yhdistämistä. Se edellyttää voimavarojen kohdentamista siten, että kokoelmia jo tuntevat ja arviointimetodeja hallitsevat kirjastoasiantuntijat voisivat keskittyä riittävän pitkäksi ajaksi tähän tehtävään. Tällaisella voimavarojen kohdentamisella voitaisiin saada aikaan merkittäviä säästöjä tulevaisuudessa ja luoda kokoelmaa, joka on yliopiston tutkimuksen ja opetuksen kannalta tarkoituksenmukainen. Mutta onko siihen realistisia mahdollisuuksia?

Mukana kansallisessa ja kansainvälisessä kehityksessä

Kansainvälistä ja kansallista kehitystä on hyödyllistä seurata. Siltä pohjalta voidaan soveltaa parhaita tarjolla olevia arvioinnin tapoja ja välineitä. Helsingin yliopiston kirjasto on jo vuosia ollut mukana valtakunnallisessa kokoelmakarttahankkeessa. Yhtenä tavoitteena on saada ajantasaista tietoa ja vaihtaa kokemuksia kokoelmien arvioinnista ja kehittämisestä muiden kotimaisten kirjastojen kanssa.

Kokoelmakarttahankkeeseen liittyen Tampereen yliopiston kirjastossa toteutettiin laajamittainen kokoelmien kartoitus, joka on saanut arvostusta myös tiedeyhteisöltä ja lisännyt kirjaston ja yliopiston laitosten välistä yhteistyötä kokoelmien kehittämisessä (Hyödynmaa & Ahlholm-Kannisto & Nurminen 2010).

Kokoelmakarttayhteistyössä voidaan parhaassa tapauksessa saada kuvaa ”Suomen tieteellisen kirjaston” kokoelmasta. Nyt kuitenkin suuret muutokset ja henkilöstöön kohdistuvat säästöt pakottavat kirjastoväkeä miettimään asioiden priorisointia ja työajan käyttöä.

Kansainvälisissä konferensseissa välittyvät uusimmat ajatukset ja tiedot jo ennen, kuin ne päätyvät julkaisuiksi. Siksi niihin kannattaisi osallistua mahdollisuuksien mukaan. Kokoelmista vastaavien kirjastoasiantuntijoiden työssä tulisi olla mahdollisuus seurata aktiivisesti kansallista ja kansainvälistä keskustelua, osallistua siihen ja välittää siitä tietoa muille kirjastossa työskenteleville.

Kirjoittaja:

Maria Forsman
johtava tietoasiantuntija
Keskustakampuksen kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kirjallisuutta:

Borin , Jacqueline & Yi, Hua (2008): Indicators for collection evaluation: a new dimensional framework. –  Collection Building Vol. 27 (4), pp.136–143

Hyödynmaa, Merja & Ahlholm-Kannisto, Aniita & Nurminen, Hannele (2010):  How to evaluate library collections: A case study of collection mapping. – Collection Building Vol. 29 (2), pp. 43-49

Johnson, Peggy (2009): Fundamentals of collection development and planning. Chicago

Kirjasto solmukohdassa – Knutpunkt 2009, Linköping 21.-22.10.09

Ruotsissa Linköpingissä järjestettiin 21.-22. lokakuuta kirjastoalan seminaari ”Knutpunkt 2009 – Bibliotek i samverkan för framtidens lärande”, jonka teemoina olivat digitaalinen kirjasto, kirjasto fyysisenä tilana ja kirjaston opetus.

Ensimmäisen Knutpunktin järjestämisestä vastasivat Linköpingin ja Jöngköpingin yliopistot. Tilaisuuteen oli ilmoittautunut yli 110 henkilöä 45 eri yliopisto- ja korkeakoulukirjastosta. Eniten osallistujia oli Ruotsista, mutta mukana oli kirjastolaisia myös Tanskasta, Norjasta ja Suomesta.

Seminaari sisälsi luentoja ja työryhmiä, joihin osallistujat jakautuivat teemojen mukaan. Kunkin osuuden jälkeen oli yhteinen tilaisuus (knutpunkt, solmukohta), jossa esiteltiin työryhmien ja luentojen anti lyhyesti kaikille seminaarilaisille. Ajatuksia vaihdettiin vilkkaasti myös tauoilla. Iltatilaisuudessa oli mahdollisuus tavata pohjoismaisia kollegoita vapaamuotoisissa merkeissä.

Seminaariväkeä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Integroitu opetus

Integroitua opetusta käsittelevässä työryhmässä Linköpingin yliopiston edustaja Eva-Sofia Svensson (Hälsouniversitetets bibliotek) esitteli tiedonhankinnan opetusta lääkärikoulutuksessa, jossa käytetään Problem-Based Learning (PBL) -menetelmää. Esitys herätti vilkkaan keskustelun miten informaatiolukutaidon opetus on integroitunut enemmän tai vähemmän eri oppilaitoksissa. Tilanne Ruotsissa ja Tanskassa näytti samalta kuin Suomessa: eri koulutusohjelmissa ja tieteenaloilla käytännöt ja resurssit vaihtelevat suuresti. PBL-suuntautuneeseen lääkärikoulutukseen informaatiolukutaidon opetuksen integrointi näyttäisi onnistuvan joustavimmin.

Svenssonin esimerkissä informaatiolukutaidon opetusta on lääkärikoulutuksen toisella ja viidennellä vuosikurssilla. Toisen vuosikurssin opiskelijat saavat IL-opetuksessa tiedonhaun tehtävän, kukin opiskelija eri ajankohtaisesta aiheesta, mikä aktivoi ja motivoi opiskelijoita. Tehtävä arvioidaan tapaamisessa, jossa ovat mukana opiskelija, kirjaston tiedonhankinnan opettaja ja professori. Opiskelija esittelee tiedonhakustrategiansa, dokumentoidun hakunsa ja hakutuloksensa. Opiskelija saa palautetta tehtävästään: tiedonhaun substanssiosaamisen varmistaa professori ja kirjastonhoitaja kommentoi tiedonhakua. Myös molemmat opettajat saavat palautetta opetuksestaan. Svenssonin mukaan kaikki osapuolet pitävät arviointitilaisuuksia erittäin antoisina ja hyödyllisinä. Viidennen vuosikurssin opiskelijoille on tarjolla kurssi ”Söka, skriva, presentera”, jonka tiedonhankintaosuuden opetuksesta vastaa kirjasto ja muista osioista professori.

Kirjasto tekee yhteistyötä koulutusohjelmien opettajien, kurssivastaavien, yliopiston pedagogisen keskuksen ja ylioppilaskunnan kanssa. Kirjasto on mukana mm. opetuksen suunnitteluryhmässä ja seuraa tiiviisti opetuksen vuositavoitteita. Toisaalta myös yliopistoedustajat osallistuvat kirjaston neuvottelukunnan työskentelyyn ja tutustuvat aktiivisesti kirjaston opetustarjontaan.

Työryhmäkeskustelussa vain muutama paristakymmenestä läsnäolijasta kertoi olevansa mukana opetuksen suunnitteluryhmissä, ja he pitivät sitä tärkeänä keinona markkinoida ja saada informaatiolukutaito mukaan opetussuunnitelmien tavoitteisiin.  Kirjaston läheinen yhteistyö opettajien kanssa edistää opettajien IL-motivointia ja -osaamista, mitä työryhmässä pidettiin tärkeänä. Lisäksi jo suunnitteluvaiheessa informaatiolukutaidon hyödyt voidaan nostaa näkyvästi esiin. Työryhmän keskustelussa toivottiin myös Ruotsin korkeakoulujen tulevan laatuarvioinnin nostavan informaatiolukutaidon merkitystä.

Läheistä ja tiivistä yhteistyötä on meilläkin useiden tiedekuntien kanssa. Jatkossakin ja uudessa organisaatiossa IL-opetusta olisi hyvä suunnitella yhdessä niin tiedekuntien, uusien laitosten kuin opiskelijajärjestöjen kanssa. Oli mielenkiintoista kuunnella ja tärkeää saada eväitä siihen, miten integroitumista voisi syventää Helsingin yliopiston kirjastossa, ja toisaalta huomata, että painimme samojen haasteiden kanssa.

Informaatiolukutaito osaksi akateemista kulttuuria

Professori Bengt Erik Eriksson Linköpingin yliopistosta toi pedagogin näkökulman kirjaston opetukseen.

Erikssonin mukaan internetin aikakaudella tiedon määrän ja hakumahdollisuuksien kasvu on muuttanut tiedonhakutapoja merkittävästi. Opiskelijoiden tiedonmuodostus perustuu yhä enemmän uusiin tiedonhakumalleihin ja hakukoneiden mahdollisuuksiin. Kyky leikata, liimata ja yhdistellä ja luoda tekstien välisiä linkkejä onkin kohta tärkein taito. Eriksson totesi, että opettajien näkemysten ja tutkimusten perusteella opinnäytteiden taso ei sinänsä ole laskenut, mutta työt sisältävät aiempaa vähemmän viitteitä ja sitaatteja ja aiempaa enemmän avaamattomia käsitteitä ja yleistietoa. Opinnäytteiden suullinen puolustus ja argumentointi – lukuun ottamatta ehkä kyselytutkimuksiin perustuvia töitä – on monesti aiempaa heikompaa. Työn laatijalla ei välttämättä ole syvällistä suhdetta omaan tekstiinsä ja tiedonmuodostuksen rakentuminen jää hämäräksi.

Akateemisten opinnäytteiden arvioinnissa ei Erikssonin mukaan kuitenkaan oteta huomioon tietoympäristön muutosta, vaan arviointikriteerit ovat samat kuin ennenkin. Kirjaston osaaminen pitäisi integroida opinnäytteiden arviointityöhön ja tiedonhankinnan osaamista olisi arvioitava kaikilla akateemisilla tasoilla. Asialla on Erikssonin mukaan merkitystä, kun yliopistot pyrkivät toiminnassaan ja tutkimuksessaan huipputasolle.

Professori Erikssonin mukaan akateemisen kulttuurin edellytys on, että kirjaston osaaminen nivotaan saumattomaksi osaksi yliopiston ydintoimintaa, opetusta ja tutkimusta. Informaatiolukutaitokulttuuurin (”informationskompetenskultur”) pitäisi olla osa akateemista kulttuuria. Kirjaston roolia ei enää voi kuvata vain sanalla palvelu. Kirjaston ei pitäisi vain tarjota infopaketteja ja erillisiä koulutuksia, vaan antaa säännöllistä opetusta ja toimia tiedonhankinnan ohjaajan roolissa koko oppimisprosessin ajan. Informaatiolukutaito tulisi nivoa myös osaksi tutkijakoulutusta. Kirjaston pitäisi olla mukana opetuksen suunnittelussa.

Tutkimusryhmiä kirjasto voisi Erikssonin mukaan auttaa tarjoamalla bibliometrisiä palveluja, laatimalla tutkimusryhmälle toimintaympäristön analyysejä ja osallistumalla oppiainekohtaisten julkaisustrategioiden luomiseen. Kirjastolaiset voisivat toimia tutkimusryhmässä projektityöntekijöinä tiedonhankinnan osalta.  Eriksson muistutti, että tutkimus on nykyään täysin riippuvaista kirjastoista ja kirjaston osaamista tarvitaan enemmän kuin koskaan. Kirjaston, opetuksen ja tutkimuksen tulisi rakentaa uudenlaisia liittoja ja yhteistyötä. Hienoa, että meillä on Solmu-hanke, joka vaikuttaa samanlaiselta toimintatavalta kuin Eriksson esittää. Toivottavasti hankkeen Solmu-ryhmätyöskentelystä saadaan hyviä käytänteitä ja yhteistyömahdollisuuksia tutkijoiden ja tutkimusryhmien kanssa.

Seminaariyleisöä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Tulevaisuuden kirjasto – mitä, miksi, missä?

Tukholman kaupunginkirjaston projektipäällikön Åke Nygrenin vetämässä työryhmässä pohdittiin kirjaston näkyväksi tekemistä tulevaisuuden näkökulmasta. Tehtävänä oli kuvailla maahan vuonna 2040 saapuvalle ja kirjastojen olemassaolosta tietämättömälle avaruusoliolle, mitä, miksi ja missä on instituutio nimeltä kirjasto. Ennen seminaaria osallistujille lähetettiin mind map -kartta täydennettäväksi ja työryhmässä sovellettiin pienryhmäkeskusteluihin world cafe -menetelmää.

Vaihtuvat keskusteluryhmät pohtivat kirjaston tulevaisuuden näkymiä. Mitä kirjasto on: proaktiivinen coach, mahdollistaja, systeemien luoja, organisoija, opas infoviidakossa, kokoontumispaikka, tuottaja, koordinaattori, yhdistäjä… Miksi kirjasto on: laatu, lisäarvo, sosiaaliset näkökulmat, tilaus/tarve, hyöty, infoähkyn torjuja, aineistojen saatavuuden edistäjä… Missä kirjasto on: kaikkialla-ei missään, sisässä (”inuti”), kulissien takana, näkymätön taustaorganisaattori…  Tehtävä sai osallistujat visioimaan kirjaston tulevaisuutta samalla kertaa leikkimielisessä ja vakavassa hengessä.

Kirjasto  – luottamusta ja löytöretkeilyä

Kirjaston roolia oppimisen, tiedon ja löytämisen edistäjänä valotti esitelmässään John Blyberg (Assistant Director for Innovation and User Experience, Darien Library, Connecticut). Blybergin mukaan ihmisillä on arkielämässään kolme tärkeää paikkaa – useimmille ensimmäinen paikka on koti, toinen on työ ja kolmas vaikkapa kahvila, puisto tai baari. Kirjasto voisi olla se kolmas paikka, mutta miten tehdä kirjastosta houkutteleva?

Käyttäjänäkökulma on Blybergin mukaan otettava kaikin tavoin huomioon. Luottamuksen luominen on olennaista. Liian tiukkoja sääntöjä ei saa laatia – kirjastonhoitajat eivät ole poliiseja. Liiallinen turvallisuuden korostaminen murentaa ja läpinäkyvyys puolestaan lisää luottamusta.  Kirjastossa on kolme tärkeää luottamussuhdetta: käyttäjä-kirjasto, käyttäjä-käyttäjä ja kirjasto-käyttäjä. Näissä  pitäisi vallita arvostus ja yhteenkuuluvuus. Käyttäjien yhteenkuuluvuutta voi edistää myös digitaalisesti.

Merkittävää on myös informaatioarkkitehtuuri ja tiedon esittäminen kontekstissaan. Hakuun perustuvien käyttöliittymien sijasta tarvittaisiin selailua ja löytöretkeilyä tukevia käyttöliittymiä (”discovery interface”). Kokoelmia voisi luokitusten sijaan järjestää teemoittain. Yksinkertaisuus on löytymisen avain. Myös nopeus ja tehokkuus ovat käyttäjille tärkeitä.

Seminaariyleisöä aulassa, Kuva: Kaija Välimäki

Onko Google-sukupolvi erilainen?

Peter Williams (CIBER – University College London) käsitteli puheenvuorossaan myyttiä Google-sukupolvesta, joka olisi tiedonhankinnassaan ja lukemisharrastuksessaan erilainen kuin aiemmat sukupolvet. Google-sukupolveksi hän määritteli vuoden 1993 jälkeen syntyneet.

Britanniassa on erilaisia aineistoja käyttäen tutkittu sitä, ovatko eri ikäiset erilaisia tiedon hankinnassa ja käytössä. Yleisen käsityksen mukaan nuoret surffailevat netissä ja hakevat sieltä tietonsa. Toinen käsitys on, että nuorten lukemisharrastus ja erityisesti kirjojen lukeminen olisi vähentynyt verrattuna aiempiin sukupolviin. Onko tosiaan näin?

Tutkimusten mukaan yli 65-vuotiaat käyttävät Internetiä 4 tuntia enemmän viikossa kuin 18-24-vuotiaat. Nuoret ovat myös vähentäneet Facebookin käyttöä, sen sijaan 35-54-vuotiaiden ikäluokassa käyttö on noussut voimakkaasti viime vuoden aikana. Twitterin suurin käyttäjäryhmä on 35-49-vuotiaat; nuoria se ei näyttäisi samalla tavalla kiinnostavan.

Brittiläisten lukemistutkimusten mukaan nuoret lukevat nykyisin enemmän kuin 25 vuotta sitten. Yhtenä selityksenä saattaisi olla Harry Potterin vaikutus. Suuri osa nuorista lukee kirjoja päivittäin. Kertomukset ja tarinat eivät ole menettäneet merkitystään. Ehkä ne ovatkin tärkeitä juuri siksi, että elämme kovin sirpaloituneessa tiedon maailmassa ja tarvitsemme kokonaisuuksien käsittämistä.

Yksi myytti on ollut se, että nuoret eivät lue (käyttö)ohjeita. Williamsin mukaan se on totta, mutta ”kaikkein pahimpia” yrityksen ja erehdyksen menetelmää käyttävistä ovat yli 65-vuotiaat.

Nuoria moititaan usein myös siitä, että he tekevät monta asiaa kerrallaan: kuuntelevat musiikkia, katsovat tv:tä ja tekevät opiskelutehtäviään. Tosiasiassa näin ei ole, vaan tässäkin moniosaamisessa pahimpia ovat vanhimmat ikäluokat, ja sillekin on selitys: iän myötä aivot kehittyvät moniosaamiselle.

Sen sijaan tiedonhakututkimukset osoittavat, että nuoret eivät osaa tehdä tiedonhakuja eivätkä käyttää hakukoneita. Kun he ovat löytäneet verkosta julkaisuja, he silmäilevät tiivistelmän ja lataavat koneelleen artikkelin. Kuitenkin 60% kyselyyn vastanneista kertoi, että ei lue artikkelia!

Yhteenvetona Williams totesi, että vaikka nuoret saavat koulutusta tiedonhakuun ja tietoteknisiin taitoihin, he tekevät usein yksinkertaisia hakuja. Vaikka he ovat tutustuneet tietokoneisiin jo lapsena, kaikkien heidän TVT-taidot eivät ole vanhempia sukupolvia parempia. Nuorissa on myös sellaisia, jota tietoisesti eivät halua olla mukana tietotekniikan ja -verkkojen eturintamassa. Tiedonhauissa saadun tiedon arviointiin käytetään liian vähän aikaa ja nuorilta puuttuvat usein kokonaisuuksien käsittämisen välineet, eräänlainen kirjastojen tarjoama ajattelun kartta.

Informaatioalan ammattilaisille Williams heitti haasteena informaatiolukutaidon opettamisen siltä kannalta, että nuoret oppisivat arvioimaan saamaansa informaatiota ja ymmärtäisivät, miten sitä voisi käyttää. Olemme puhuneet jo vuosikymmeniä, että olemme keskellä informaatiotulvaa. Tietoa on, mutta mitä sille kaikelle  voisi tehdä?

Kirjasto tilana ja oppimisympäristönä

Arkkitehti Daniel Koch, joka on ollut mukana kirjastojen suunnittelussa, tarkasteli kirjastoa oppimisen ja työskentelyn tilana. Hän pohti sitä, miten erilaiset toiminnot tai alat sijoitetaan lähelle toisiaan, miten kulkureitit voivat johdattaa asiakasta, mitä tila merkitsee sosiaalisten suhteiden ja yhteisöllisyyden kannalta, miten hyllyjen muodoilla ja sijoittelulla voidaan vaikuttaa tiedonhankintaan

Koch toi tavaratalojen maailmasta esimerkin. Tavarataloissa sijoitetaan kalliit kosmetiikkamerkit (YSL, Lancome, Dior) lähelle toisiaan ja niiden lähelle usein koru- ja jalokiviosasto. Kalliit merkkituotteet vaihtuvat vähitellen halvempiin (Lumene, Maybelline, L’Oreal), ja halpojen tuotteiden lähellä on päivittäiskosmetiikkaa. Näin asiakkaita huomaamatta johdatellaan ostamaan myös jotain sellaista, jota he eivät muuten tulisi ostamaan. Olisiko tämä idea sovellettavissa myös vaikkapa Kaisa-talossa?

Toinen esimerkki koski kulkureittien suunnittelua kaupunkitilassa. Asettamalla esteitä tai poistamalla niitä voidaan ohjata ihmisiä käyttämään tiettyjä reittejä. Samalla tavalla kirjastossa voidaan portailla, hisseillä ja hyllyjen sijoittamisella vaikuttaa siihen, miten asiakkaat kulkevat ja mitä aineistoja tai palveluja heidän reiteilleen sattuu. Tutkijalle olisi ehkä hyödyllistä löytää vahingossa myös jonkin lähialan aineistoa hyllystä, joka ihan oikeasti sijaitsee siinä lähellä.

Myös kahvilat ja muut ihmisten kohtaamista mahdollistavat tilat ovat tärkeitä. Koch esitti kuvia mm. torimaisista aukioista ja parvekkeista, joita kirjastoissakin voi olla. Antiikin ajoilta peräisin oleva agora-idea tuntuu elävän edelleen.

Konferenssin eri sessioissa pohdittiin millainen kirjasto on oppimisympäristönä ja millaisia virtuaalisia oppimisympäristöjä tarvitaan. Kun virtuaalisia oppimisympäristöjä mietitään ja suunnitellaan, kannattaa tarkkaan pohtia mitä tarkoitusta varten tila luodaan. Johan Fridell Learning Objects -yrityksestä esitteli mm. miten Second life -ympäristöön perustettu ja rakennettu hieno ruotsalaisuuden talo ammottaa tyhjyyttään ja kuinka toisaalla nuoret massoittain liikkuvat, seurustelevat ja samalla oppivat verkkopeleissä.

Kirjastoille olisi kullanarvoista tietää, miten sosiaalisen media eri välineet voidaan hyödyntää järkevästi, siten että ympäristö palvelisi sekä asiakkaita että henkilökuntaa. Työryhmässä keskusteltiin sosiaalisen median käytöstä kirjaston viestinnässä ja opetuksessa, ja siellä tuli esiin kysymys siitä, haluavatko nuoret olla mukana sellaisessa, missä ”isä ja äiti” ovat mukana? Jos vanhemmat tulevat muodikkaasti verkkokeskustelujen eturintamaan, etsivätkö nuoret omia alueitaan, joihin aikuisilla ei ole asiaa?

Tulevaisuuden kirjastonhoitajuus

David Lankes Syracusan yliopistosta tarkasteli esityksessään kirjastonhoitajuuden tulevaisuutta kysymällä, millainen pitäisi olla kirjastojen ja kirjastonhoitajien tulevaisuus demokratiassa. Hän totesi, että kirjastonhoitajat ovat olleet viime vuosina niin vahvasti muutosten keskellä, että meillä ei ole ollut aikaa ja tilaa pysähtyä, astua pari askelta taaksepäin ja katsoa vähän etäämpää, mihin oikein ollaan menossa. Nyt olisi tärkeää pysähtyä hetkeksi. Hänen sanomansa oli “Kirjastojen tehtävä on tehdä yhteiskunta paremmaksi helpottamalla uuden tiedon luomista yhteisössään.” Tätä hän lähestyi eri suunnista, anlysoi sen sana sanalta ja rakensi varsin monimutkaisen käsitekartan.

Lankesin esitys herätti monenlaisia ajatuksia. Varmasti on tärkeä aina välillä pysähtyä ajattelemaan ja pohtimaan yhdessä muiden kanssa sitä, mihin olemme menossa ja teemmekö oikeita asioita. “Knutpunkt 2009” tarjosi sen mahdollisuuden ja oli meille hyvä pysähdyksen paikka.

Teksti:
Maria Forsman, Kirsi Luukkanen ja Kaija Välimäki
Helsingin yliopiston kirjasto

Kieltenvälistä kampusyhteistyötä

Kun pari vuotta sitten tuli tieto siitä, että kirjastolle ei Svenska social- och kommunlahögskolanin uudessa rakennuksessa olisi tilaa, aloimme Maria Villbacka-Henrikssonin kanssa pohtia, miten lainattavat kirjat, sarjat ja aikakauslehdet saataisiin parhaiten tiedontarvitsijoiden ulottuville. Kurssikirjat menisivät Opiskelijakirjastoon, mutta entä muut? Tuntui ikävältä ajatella, että ne makaisivat jossain Porthanian alakerrassa odottamassa noutajaa.

Kirjastojemme aihealueet ovat pitkälti samoja, ja niin aloimme miettiä, miten aineistot saataisiin mahtumaan Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastoon, jossa ne olisivat lainattavissa. Jo pari vuotta sitten aloitettiin päällekkäisten lehtien karsiminen. Mittasimme hyllymetrejä ja laskimme pinta-aloja. Viime syksynä näihin aikoihin päädyimme ratkaisuun, joka toivottavasti on kaikkien kannalta hyvä. Pidimme neuvottelun, jossa oli meidän lisäksemme mm. arkkitehti Eija Vuori. Sovimme, että Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston 1. kerroksen lukusalista poistetaan lukupaikkoja ja niiden tilalle sijoitetaan Soc.o.komin monografioita. Vastikkeena menetetyille lukupaikoille Soc.o.komin ylimpään kerrokseen jääneeseen tilaan, jonka käyttöä ei silloin ollut vielä päätetty lopullisesti, tehtäisiin avara valoisa lukusali, jota voisimme suositella työskentelypaikaksi myös valtiotieteilijöille.

Soc.o.komin kirjat ovat olleet kirjastossamme nyt noin neljä kuukautta. Niitä on lainattu ahkerasti. Palvelutoimistossa ruotsin kieltä kuulee ja käytetään entistä enemmän. Soc.o.komin ylimmän kerroksen lukusalin kalustaminen on vienyt oman aikansa, mutta toivottavasti opiskelijat löytävät sen ja viihtyvät.

Myös me kirjaston työntekijät nautimme kielikylvystä. Maria Villabacka-Henrikssonin kanssa olemme vuosien varrella tottuneet puhumaan suomea, mutta Ylva Larsdotterin kanssa puhumme pääasiassa ruotsia. Monista käytännön asioista olemme sopineet joustavasti ja järkevästi. Samankaltainen yhteistyö varmasti jatkuu myös muiden keskustakampuksen kirjastojen välillä, kun luomme uutta yhteistä kirjastoamme.

Kirjoittaja:
Maria Forsman
Kirjastonjohtaja
Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto

Miten saan artikkelini ja kirjastoni näkyville?

P1020401

Helsingin yliopiston kirjasto ja Elsevier järjestivät yhteistyössä kolme tilaisuutta 20.10.2009:

1. tutkijoille ja jatko-opiskelijoille ”How to Get Your Article Published ”

2. laitosten opettajille ja kirjaston henkilökunnalle ”Connnecting to Young Researchers” ja

3. kirjaston henkilökunnalle  ”Library Marketing”

Elsevier tarjosi esitykset ja tarjoilut ja Helsingin yliopiston kirjasto vastasi tiedotuksesta ja muista käytännön järjestelyistä.



Julkaiseminen kiinnosti

Tutkijoille ja jatko-opiskelijoille suunnattu seminaari How to Get Your Article Published veti salin täyteen kuulijoita – 200 osallistujaa. Enemmänkin olisi ollut tulossa, jos saliin olisi mahtunut. Seminaari oli hyvin käytännönläheinen. Puheenvuoroja pitivät Elsevierin edustajat Jaap van Harten, Executive Publisher, Pharmacology & Pharmaceutical Sciences ja Chris James, Account Development Manager ja Helsingin yliopistosta professori  Arto Urtti, joka on European Journal of Pharmaceutical Sciences  -lehden päätoimittaja. Lehti on tieteellisen seuran julkaisu, jonka kustantamisen hoitaa Elsevier.

Kustantaja korosti, että lehden toimitus päättää mitä lehdessä julkaistaan, ei kustantaja. Lehden päätoimittaja kertoi, että hänen lehteensä tarjotaan yhä enemmän artikkeleita ja yhä suurempi osa joudutaan hylkäämään. Koska vapaaehtoistyönään vertaisarviointia tutkijat ovat kovin ylikuormitettuja, yhä useammin lehden päätoimittaja tekee suoraan hylkäyspäätöksen eikä artikkeli päädy vertaisarviointiin.

Ikävä tieto oli, että koventuneet paineet näkyvät myös siinä, että kustantajat törmäävät plagiointiyrityksiin yhä useammin.  Elsevier tarkistaa heille tarjotut tekstit plagioinnin ehkäisyyn tarkoitetulla Turnitin-ohjelmalla, joka vertaa käsikirjoitusta jo olemassa oleviin teksteihin. Kustantajan edustaja varoitteli myös siitä, että omaa tekstiään ei saa kopioida toisesta julkaisusta, vaan  omaan aiemmin julkaistuun tekstiin pitää asianmukaisesti viitata.

Kustantajan edustaja toi myös mukavasti esille kirjastojen osaamista ja kehotti tutkijoita kysymään apua. Vuoden loppuun asti koekäytössä oleva Scopus pääsi tietysti näyttävästi esille ja saimme vinkkejä siitä, miten Scopusta voi hyödyntää lehtien ja tutkijoiden arvioinnissa.

Miten opiskelijat hakevat tietoa?

Chris James kertoi nuorten tiedonhausta ja netin käytöstä Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa tehtyihin tutkimuksiin perustuen. Kiinnostavaa olisi tietää, miten hyvin tutkimusten tulokset pätevät suomalaisiin.

Esityksen käytännöllisenä antina saimme listan vinkkejä, miten kirjastoissa voisimme olla hyödyksi nuorille opiskelijasukupolville:

  1. Tarjoa opastusta, koska sitä halutaan ja tarvitaan.
  2. Ole yhteydessä asiakkaisiin ja tarkkaile, miten he oikeasti etsivät tietoa. Se ei selviä käyttötilastoista.
  3. Opiskelijoita ärsyttää, jos kirjasto yrittää olla liian ”cool”. Nettisukupolven kanssa ei kannata yrittää olla liian kaveria. Facebook on henkilökohtaiseen käyttöön ja toisaalta ”Facebook is so last year”. Nuoret haluavat pois niistä paikoista, mihin äidit ja kirjastot työntyvät mukaan.
  4. Auta asiakkaita parantamaan hakutaitojaan.
  5. Ole näkyvä. Tee selväksi, mitä palveluja kirjastosta saa. Työskentele hakukoneiden kanssa, jotta kirjasto ja kirjaston tärkeimmät palvelut olisivat hyvin esillä hakutuloksissa.
  6. ”Keep it simple”.

Kirjaston markkinointi

Kirjastomarkkinoinnin työpaja oli vain kirjastojen henkilökunnalle. HY:n henkilökunnan lisäksi oli osallistujia TKK:n ja Helsingin Kauppakorkeakoulun kirjastoista. Työpajassa käsiteltyjä asioita löytyy A Short-Cut to Marketing the Library -kirjasesta, jonka saimme kuhunkin kampuskirjastoon.

Bostonin matriisi (A Short-Cut to Marketing the Library -kirjasesta)

Työpajassa kokeilimme Bostonin matriisin käyttöä. Aluksi luettelimme, mitä tarjoamme asiakkaillemme ja sen jälkeen jaottelimme palvelujamme tähtiin, kysymysmerkkeihin, lypsylehmiin ja koiriin. Tähdet ovat palveluja, joilla menee hyvin ja kasvu jatkuu, esim. e-lehdet ja informaatiolukutaidon opetus. Kysymysmerkkejä ovat tuotteet ja palvelut, jotka vaativat paljon satsauksia ja voivat muuttua tähdiksi tai osoittautua huonoiksi, esim. e-kirjat ja Nelli.  Lypsylehmät ovat isoja ja varmoja tällä hetkellä, mutta niiden merkitys saattaa laskea, esim. kaukopalvelu ja Helka. Koirat (epäreilu nimitys) ovat tuotteita, joiden osuus ja merkitys ei kasva ja joista kannattaisi luopua, että jäisi aikaa muille tehtäville. Listallemme koiriin luokiteltiin vain sitominen ja kannettavien tietokoneiden lainaaminen, mutta on niitä muitakin.

Näistä luokituksista voi toki olla monta mieltä emmekä mekään seminaarissa olleet kaikista luokituksista yksimielisiä. Vastaava harjoitus olisi kiinnostavaa tehdä kussakin kampuskirjastossa ja erityisen kiinnostavaa olisi nähdä, uskaltaisimmeko laittaa mitään koirien luokkaan.

Kirjastomarkkinoinnin työpajan lähdeteos:
Zuzana Helinsky. A short-cut to marketing the library. Chandos information professional series). 2008.

Kirjoittaja:
Päivi Helminen
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Digital Libraries à la Carte 2009 – Tilburgin kesäkoulussa

Pauli Assinen, Arja Lappalainen, Marja Moisio ja Anne Uusitalo osallistuivat 27.7.-5.8.2009 Hollannissa, Tilburgin yliopistossa järjestettyyn 10 päiväiseen kansainväliseen kesäkouluun “Digital Libraries à la Carte 2009”.

Kesäkoulun järjestäjänä toimii yliopiston kirjaston ja IT palveluiden yhteyteen perustettu yritys Ticer (Tilburg Innovation Centre for Electronic Resources).

Ticerin kesäkoulu on järjestetty vuosittain ensimmäisen v.1996 pidetyn seminaarin jälkeen. Kesäkoulun ohjelman runkona on kaikkina vuosina ollut teknisen kehityksen ja digitaalisten aineistojen käyttöönoton erilaiset vaikutukset, haasteet ja ratkaisut kirjastoissa.

Saapumispäivänä maanantaina 27.7.2009 ohjelmassa oli illastaminen ja tutustuminen muihin paikalle saapuneisiin kurssilaisiin. Moni kurssilainen osallistui vain osaan kurssin tarjonnasta, mutta meille neljälle tarjoutui mahdollisuus osallistua kesäkoulun ohjelmaan kokonaisuudessaan. Kymmenen päivän aikana osallistujia oli yhteensä 88, joiden joukossa oli kirjastonjohtajia, kirjastonhoitajia, IT- ja tietoasiantuntijoita, julkaisualan edustajia sekä tutkijoita. Kaukaisimmat osallistujat olivat Australiasta ja Uudesta-Seelannista, valtaosa kuitenkin Hollannista ja muista Keski-Euroopan maista. Suomesta kurssilaisia oli lisäksemme Eduskunnan kirjastosta ja Helsingin kauppakorkeakoulun kirjastosta.

Varsinainen kurssiohjelma ajoittui seitsemälle päivälle. Kurssipäivät alkoivat aamuisin klo 8.45. Päivän aikana kuultiin keskimäärin neljä tunnin mittaista esitystä, joiden jälkeen oli varattu puoli tuntia aikaa keskustelulle.  Lounas- ja kahvitaukojen aikaan oli mahdollista osallistua tiiviimpiin keskusteluryhmiin (Snacks à la Carte), joissa keskityttiin pohtimaan jotain yksittäistä kesäkoulun teemoihin sopivaa aihetta. Päivät päättyivät 17.45, jonka jälkeen vielä illastettiin ja keskusteltiin yhdessä muutaman tunnin ajan. Kullekin päivälle oli oma teemansa, joissa tarkasteltiin digitaalisen kirjaston haasteita ja mahdollisuuksia eri näkökulmista.

28.7.2009 Strategic Developments and Library Management

Päivän teemana olivat erilaiset ulkopuoliset muutokset, strateginen kehittäminen ja kirjaston johtaminen. Päivän avauspuheenvuorossa John Palfrey (Harvard Law School) totesi, että 1980-luvulla ja sen jälkeen syntynyttä sukupolvea voidaan pitää jo syntyperäisinä digitaalisen aikakauden kansalaisina. Uusin teknologia ja taidot ovat heidän hallussaan tavalla, joka haastaa kaikki korkeamman opetuksen oppimisyksiköt ja erityisesti tieteelliset kirjastot.

Annu Jauhiainen kertoi Kansalliskirjaston näkökulmasta suomalaisesta kirjastoyhteistyöstä, työnjaosta ja palvelujen ulkoistamisesta sekä siitä mitä erilaisissa ratkaisuissa pitää ottaa huomioon. Amos Lakos on tehnyt uraauurtavaa työtä kehittäessään mallia näyttöön perustuvaan kirjaston johtamiseen (evidence-based library management), jossa oleellista on tiedon kerääminen, analysointi ja käyttö päätöksenteon tukena.

Irmgard Bomers (National Library of the Netherlands) sai päättää päivän esityksellään tieteellisten kirjastojen markkinoinnista. Yllättävää kyllä hän puhui ”kirjasto”-brändin puolesta, koska kadunmieheltä kysyttäessä 9/10 ajattelee ”digitaalisen kirjaston” olevan yhtä kuin google. Puhuttaessa kirjastosta siihen liitetään vahvoja mielikuvia: maailmanlaajuinen tunnettuus ja maine, laatu ja luotettavuus.

Birte Christensen totesi yhteenvedossaan päivän teemoista esille nousseiksi yhteistyön, kokeilemisen tärkeyden, turvallisuusasiat internetissä, luottamuskysymykset yhteistyössä ja kysymyksen kirjastojen tarjoamasta lisäarvosta asiakkailleen.

29.-30.7.2009 Change – Making it Happen in Your Library ja Tomorrow’s Library Leaders

Ensimmäisenä päivänä tarkasteltiin muutosta yleisemmin. Mistä voidaan päätellä, onko muutos tarpeen ja onko se aina tarpeen? Millaisin keinoin mennään, johdetaan ja johdatetaan kohti muutosta?

Tomorrow’s Library Leaders –moduulissa johtaminen ja johtajuus olivat vielä tarkemman analysoinnin kohteena, kun mietittiin mitä ominaisuuksia, taitoja ja työkaluja johtajat tarvitsevat. Vaikka aiheita käsiteltiin yleisellä tasolla, päästiin todellisia työelämän tilanteita pohtimaan ryhmätöissä, joita tehtiin molempina päivinä. Molempina päivinä kuultiin myös tapausselostus (case) päivän aiheesta 1) Deborah Shorley/ The University of Sussex Library: A suitable case for treatment 2) Birte Christensen-Dalsgaard/ My journey from specialist to leader.

31.7.2009 Integrated Search Solutions Towards Catalogue 2.0

Integroituja hakuratkaisuja kehitetään ja parannellaan niin, että ne voisivat toimia entistä paremmin osana digitaalista ympäristöä. Kirjastojärjestelmä pyritään integroimaan muihin tarjolla oleviin digitaalisiin sisältöihin ja palveluihin. Päivän esityksissä esiteltiin yleisemmin tällaisten ratkaisujen tausta-arkkitehtuuria sekä näihin haasteisiin jo vastanneita hakujärjestelmiä.

Tuote-esittelyssä mukana olivat eXtensible catalog, Primo, Summa ja VUfind.

3.8.2009 Institutional Repositories – Preservation and Advocacy

Open Access (OA) on muodostunut pysyväksi, vakiintuneeksi osaksi tutkijoiden kommunikointia. Tätä on edistänyt useiden tutkimusrahoittajien ja yliopistojen vaatimus, että niiden rahoittamasta tutkimuksesta kirjoitetuttujen artikkelien täytyy olla avoimesti saatavilla digitaalisen arkiston kautta. On myös tähdennetty, että tutkimuksen ja tieteellisten tulosten tehokas ja laaja levittäminen on välttämätöntä kaikelle korkeimmalle opetukselle ja sivistykselle. OA ei ole enää vaihtoehtoinen julkaisutapa vaan kilpailutekijä.

Marcel Ras ja Marijke Dewaerheijt (National Library of the Netherlands) pohtivat erilaisia säilytysmalleja, niiden etuja ja haittoja sekä instituutioiden roolia ja niiden vastuuta digitaalisten kokoelmien pitkäaikaissäilytyksessä. Miten pitäisi hoitaa varastointi, metadata ja tiedon uusintaminen? Hollannissa 14 yliopistoa on perustanut DARe-konsortion (Digital Academic Repositories). Tämän konsortion tavoitteena on ratkaista juuri näitä kysymyksiä.

Luennoilla käsiteltiin myös OA :n vaikutusta viittauslukuihin ja esiteltiin aihetta käsitteleviä tutkimuksia. Niiden mukaan OA-artikkelit saavat merkittävästi enemmän viittauksia. Kuitenkin viittaustutkimuksissa on vaikea tutkia syy-, seuraus- ja vaikutussuhteita. Keskustelu asiasta jatkuu edelleen.

Alma Swan (Key Perspectives Ltd, Truru, UK) esitti yleiskatsauksen OA :n esilletuontiin ja vakiinnuttamiseen sekä kertoi esimerkkien avulla, mitkä menetelmät ovat osoittautuneet hyviksi lisäämään OA :n kannatusta. Hän tarkasteli myös OA :n ongelmia ja esitti hyödyllisen listan asioista, joihin tieteellisten kirjastojen kannattaa kiinnittää huomiota tässä yhteydessä.

4.8.2009 Libraries and Research Data – Embracing New Content

Kun tutkimusdata on sähköisessä muodossa ja avoimesti saatavilla, sen uudelleenkäyttö lisääntyy. Tutkimusdatan tallentamista arkistoihin pidetään uutena aiheena kirjastoille. Tärkeää on datan elinkaaren käsittely, tiedon siirrettävyys, käsiteltävyys eri järjestelmissä ja tiedon muoto. Kirjastojen rooli on perinteisten kirjastotaitojen käyttäminen uusilla alueilla eli tiedon oikeellisuudesta huolehtiminen, metadatan suojeleminen, tiedon löytäminen ja esille tuominen, tietoyhteydet, linkit, poikkitieteellisyyden edistäminen sekä tiedon “hoitaminen” (curation).

Ken Millerin (University of Essex, UK Data Archive) luento käsitteli tutkimusdatan säilyttämisen ja arkistoinnin kysymyksiä sekä julkaisijoiden, tutkimusrahoittajien ja yliopistojen aloitteellisuutta (millaisia projekteja yliopistojen pitäisi käynnistää) ja roolikysymyksiä näissä asioissa. Digitaalisen säilyttämisen päämäärä on oikeellistetun, autentikoidun datan tarkka tuottaminen ja toisintaminen. Luennoilla esiteltiin monenlaisia ja teknisiin yksityiskohtiin meneviä kaavioita, joissa hahmoteltiin erilaisia datan sähköiseen siirtämiseen ja käsittelyyn liittyviä tekniikoita ja toimijoita. Eräs mielenkiintoinen ja haasteellinen ongelma on “dataan viittaaminen”. Erotukseksi tavanomaisesta hyperlinkistä tässä tarkoitetaan pysyvää linkkiä johonkin tiettyyn tietoon.

Stephen Pinfield (University of Nottingham) korosti työnkulkujen tukemista aineistojen elinkaaren hallinnassa ja piti keskeisinä haasteina prosessin toimijoiden vastuiden selkeyttämistä, IPR-kysymyksiä ja metadatan hallintaa. Hän esitti myös kustannusten vertailun vaikeuden aineistojen hallinnan yhteistyössä, kun nykyisiä kustannuksia ei ole, niin vertailu tapahtuu eri vaihtoehtojen (oma järjestelmä / yhteinen järjestelmä) oletettujen tulevien kustannusten pohjalta. Tällöin voida esittää valittavalla järjestelmällä saavutettavaa kustannusssäästöä. Micah Altman (Harvard University) tarkasteli OA-tietojen hyödyntämisen merkitystä kahdesta näkökulmasta: 1) Tieto on avain demokratiaan ja 2) Tiedon saatavuus on avain tieteeseen, tieteellisen yhteistyön ydin.

5.8.2009 Libraries and Collaborative Research Communities

Kirjastot ovat jo vuosien ajan vakiinnuttaneet asemaansa osana virtuaalisia oppimisympäristöjä. Virtuaaliset tutkimusympäristöt (VRE, Virtual reaseach environments) tarjoavat uusia tehtäviä ja mahdollisuuksia kirjastoille. Virtuaaliyhteisöille on ominaista yhteistyö ja se, että ne yhteistyössään käyttävät Internet-pohjaisia työkaluja kuten blogeja, wikejä, skypeä ja lukuisia muita web-sivustoja ja –palveluita.

Yhteistyön suunnitelmallisuus on tärkeää, sillä se selkiyttää eri osapuolten vastuut, roolit ja työnkulut. Yhteistyön kuvaamisessa voidaan käyttää sosio-teknistä käsitemallia, joka huomio eri toimijat (tutkijat, kirjastonhoitajat, tiedonhallinnan asiantuntijat) ja tekniset työvälineet.

EthicShare (https://www.ethicshare.org/) ja HarvestChoice (http://www.harvestchoice.org/) ovat esimerkkejä tutkimuksen ja tutkijoiden virtuaaliyhteisöistä. Minnesotan yliopiston kirjasto on ollut mukana näissä hankkeissa vaikuttaen mm. aineistojen käytettävyyteen. Virtuaaliset tutkimusympäristöt tarjoavat myös uusia yhteistyömahdollisuuksia kirjastoille,/ kirjastonhoitajille / tietoasiantuntijoille ja tutkimusryhmille. Kirjasto ei ole ainoastaan tutkimustyön lopputuotteen, julkaisun sijoituspaikka vaan kirjastolla pitäisi olla aktiivinen rooli tutkimuksen eri vaiheissa. Uudet tehtävät vaativat uusia taitoja. Miten pitää ammattitaitoa yllä? Kirjastot voivat olla monilla tavoin mukana VRE:n kehittämisessä (esim. Web 2.0, käytettävyys) ja harjaannuttaa eri osapuolia sen käyttöön.

Aldo de Moor (CommunitySense) kehotti keskittymään enemmän käyttötilanteisiin kuin työvälineisiin, koska kirjastonhoitajat ovat asiantuntijoita sosio-teknisten systeemien hallinnassa. Palveluja tulisi rakentaa tämän osaamisen pohjalta.

1.8.2009 Vapaapäivä

Vapaan viikonlopun lauantaiksi järjestimme omaa ohjelmaa. Viikin kolmikko kävi tutustumassa 1,5 tunnin junamatkan päässä olevan Amsterdamin nähtävyyksiin, mm. uuteen yleiseen kirjastoon. Tutustumisen arvoinen uusi kirjasto sijaitsee rautatieaseman läheisyydessä ja on avoinna kaikkina viikonpäivinä kello 10-22. Pauli nautti upeista pyöräilyreiteistä ja kävi kääntymässä Poppelin kylässä Belgian puolella. Sunnuntaina vieraanvaraiset isäntämme veivät meidät kiertoajelulle, jonka aikana tutustuimme mm. Kröller-Müllerin taidemuseoon http://www.kmm.nl/ sekä Apeldoornin kaupungissa sijaitsevaan Het Loo kuninkaalliseen palatsiin.Het Loo -kuninkaallinen palatsi, Kuva: Marja Moisio

Kirjoittajat
Pauli Assinen
Tietojärjestelmäpäällikkö
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Arja Lappalainen
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto
Marja Moisio
Apulaiskirjastonjohtaja
Viikin tiedekirjasto
Anne Uusitalo
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto
Kuva
Marja Moisio
Apulaiskirjastonjohtaja
Viikin tiedekirjasto