Digital Humanities ja kirjastot

Keskustelu uusin menetelmin tehtävän humanistisesta tutkimuksesta on tänä vuonna lähtenyt Suomessa liikkeelle vilkkaana. Joulukuun alussa HY:n Humanistinen tiedekunta valitsi neljä tohtorikoulutettavaa, joiden alaksi oli määritelty Digital Humanities. Samaan aikaan Tutkijakollegium ja Kansalliskirjasto järjestivät yhteistyössä symposiumin, jonka teemana oli Big Data humanistisessa tutkimuksessa. Lokakuussa Tukholmassa järjestetyssä Itämeren alueen kirjastoverkosto Bibliotheca Baltican workshopissa pohdittiin kirjastojen roolia humanistisen tutkimuksen menetelmien muutoksessa. Miten kirjasto humanistien tutkimusinfrastruktuurina vastaa haasteeseen?

Mikä Digital Humanities?

Digital Humanities –sanaparia käytetään humanistisesta tutkimuksesta, joka hyödyntää uutta teknologiaa. Tutkimuksen kohde voi olla digitaalisessa muodossa oleva aineisto tai sen lopputuotteena voi olla portaali, verkkosivusto tai muulla tavalla jäsennelty digitaalinen kokonaisuus, joka mahdollistaa jonkin ainutlaatuisen aineiston uudenlaisen käytön. Joskus sanaa käytetään myös ajankohtaisen digitaalisen kulttuurin merkitysten kriittisestä tutkimuksesta.

Uudet teknologiat eivät vaikuta vain tutkimusaineiston käytettävyyteen ja saatavuuteen, vaan myös menetelmiin, joilla aineistoa lähestytään. Kun tekstiä, kuvaa tai ääntä käsitellään digitaalisesti, sitä on mahdollista tutkia kvantitatiivisesti ja tilastollisilla menetelmillä, jotka aikaisemmin ovat olleet käytössä lähinnä yhteiskunta- ja luonnontieteissä. Humanistien tutkimusaineistoa eli erilaisia kulttuuriperintöaineistoja käsitelläänkin usein digital humanities -projekteissa kuin tutkimusdataa. Kvantitatiiviset menetelmät voivat tuoda vastauksia vanhoihin tutkimusongelmiin, avata kokonaan uusia kysymyksiä tai toimia lähtöpisteenä perinteisemmälle humanistiselle tulkinnalle ja reflektiolle.

Bibliotheca Baltica ja kirjastojen rooli

Itämeren alueen yliopistokirjastot toimivat Bibliotheca Baltica -verkostossa jakaen tietoa ja yhteistyömahdollisuuksia kerran vuodessa. Tänä syksynä Tukholmassa Södertörnin yliopistossa 8.-10.10.2014 järjestetyn workshopin teemana olivat humanististen tieteiden uudet tutkimusmenetelmät.

Kirjastot ovat digitoineet kokoelmissaan olevaa kulttuuriperintöaineistoa jo pitkään sen säilyvyyden ja paremman käytettävyyden takaamiseksi. Kirjastojen lähtökohta perinteisesti on niin painetuissa kuin elektronisissa kokoelmissakin ollut dokumenttien järjestäminen ja niiden löytymisen mahdollistaminen huolellisen kuvailun avulla. Digitaalisen kulttuuriperintöaineiston mieltäminen selvärajaisen, dokumentoidun ja suhteellisen pysyvän kokoelman sijasta tutkimusdataksi, jota lähtökohtaisesti tullaan muokkaamaan ja käsittelemään erilaisilla työkaluilla on iso periaatteellinen muutos.

Pelle Snickars Umeån yliopiston HumLab:ista korosti esityksessään, että kirjastot eivät vielä ole siirtyneet kulttuuriperintöaineiston säilyttämisestä ja saatavuuden takaamisesta niiden monipuolisen käytön tukemiseen. Jos kirjastojen ei ole mahdollista rakentaa varsinaista laboratoriota digitaalisine työkaluineen, voidaan ajatella että edes aineistojen pitäisi olla mahdollisimman vapaasti saatavilla ja esimerkiksi käyttötukea uusien analyysivälineiden käyttöönottoon voisi saada kirjastosta.

Kirjastojen asema pysyvinä instituutioina herätti myös toiveita. Markus Schnöpf Kölnin yliopiston IDE-instituutista muistutti, että Digital humanities -tutkimus tehdään useimmiten hankerahoituksella projekteissa. Jotta tutkimustuloksia ja hankkeessa käsiteltyä aineistoa voitaisiin hyödyntää mahdollisimman hyvin myös jatkossa, voisi kirjasto olla taho, joka huolehtii säilytyksestä ja jatkokäytöstä. Kirjastojen ammattitaito dokumentoinnissa ja kuvailussa on voimavara tilanteessa, jossa humanistinen tutkimus saa kokeellisen tieteen piirteitä. Hankkeet tarvitsevat tukea prosessien kuvaamisessa, jotta toisaalta onnistuneet prosessit voidaan toistaa, mutta mahdolliset virheet jättää tekemättä uudestaan. Tutkimusdatan hallinta on kirjastojen tutkijapalveluiden tärkeä teema kaikilla tieteenaloilla.

Kiinnostavia esimerkkejä hankkeista, joissa kulttuuriperintöaineiston digitointi tuo lisäarvoa tietylle yhteisölle, oli Bibliotheca Balticassa kaksi. Saksankielistä aineistoa, jota on julkaistu itäisessä Keski-Euroopassa ja Baltian maissa kautta aikojen on koottu DifMOE –portaaliin, jossa ne ovat helposti tutkittavissa ja käytettävissä. Kansalliskirjaston Uralica-hanke puolestaan pyrkii yhteistyöhön uralilaisten kielten puhujien kanssa automaattisessa tekstintunnistuksessa syntyneiden virheiden löytämiseksi ja korjaamiseksi. Suunnitelmissa on, että kielen käyttäjien korjaamat sanat lisätään ko. kielen verkossa olevaan sanakirjaan, jota yhteisö voi käyttää kielen opettamiseen ja hyötyä näin itse osallistumisestaan tutkimuksen tekemiseen.

Digital Humanities Helsingissä

Helsingin yliopistossa on aktivoiduttu Digital Humanities -teeman ympärillä tänä syksynä, vaikka humanistista tutkimusta digitaalisten aineistojen kanssa on tehty eri oppiaineissa jo pitkään. Vaikkapa Nykykielten laitoksen yhteydessä toimiva FIN-CLARIN -kielipankki on esimerkki vakiintuneesta ja vaikuttavasta humanististen tieteiden digitaalisesta tutkimusinfrastruktuurista Helsingin yliopistossa.

Humanistinen tiedekunta julisti syyskuussa 2014 haettavaksi 4 tohtorikoulutettavan tehtävää, joiden alaksi määriteltiin tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntävä humanistinen tutkimus. Nelivuotisiin tehtäviin valitut henkilöt aloittavat työskentelyn vuoden 2015 alussa.

Tutkijakollegiumissa kuultiin kansainvälisiä asiantuntijoita, kun Big Data Approaches to Intellectual and Linguistic History -symposio kokosi kulttuurihistorioitsijoita ja kielentutkijoita pohtimaan datapohjaisia menetelmiä. Onnistuneet hankkeet toimivat rohkaisevina esimerkkeinä uudentyyppisestä tutkimuksesta, mutta samalla tutkimuksen tekeminen asettaa uusia ongelmia. Työkalujen toimintaa tulisi ymmärtää riittävän hyvin, jotta ne eivät ohjaisi liikaa kysymyksenasetteluja. Jos digitaaliset työkalut kasvattavat mittakaavaa, myös mahdolliset vääristymät ovat merkittävämpiä. Onko digitaalisessa muodossa oleva aineisto vain uusi esimerkki historiallisesta kaanonista, joka sulkee pois vähemmälle huomiolle jääneitä tutkimusaiheita?

Samalla viikolla järjestetty Helsinki Digital Humanities Day taas koostui työpajatyöskentelystä, jossa osallistujat pääsivät itse kokeilemaan käytetyimpiä työkaluja ja keskustelemaan omista hankkeistaan.

Digital Humanities muuttaa tutkimusta

Digital Humanities -hankkeet ovat olleet maailmalla vuosia kärjessä humanistisen tutkimuksen rahoituskilpailussa, koska niitä pidetään ajankohtaisina ja uutta luovina. Lähestymistapaa on toisaalta kritisoitu teknologian ihannoinnista ja väitetty kuplaksi. Selvää lienee, että digitaalisuus sinänsä ei tee tutkimushankkeesta kiinnostavaa, vaan hyvän hankkeen aineiston käsittelyssä tai jatkokäyttöön asettamisessa täytyy olla aidosti jotakin, jota ei voitaisi saavuttaa ilman digitaalista infrastruktuuria. Esimerkiksi jos verkkosivustoa on vaikeampi selata kuin painettua kirjaa, se ei palvele tarkoitustaan.

Digital humanities -lähestymistapa ei vaikuta vain tutkimuksen puitteisiin ja menetelmiin vaan myös työtapoihin. Stereotyyppi hiljaisuudessa yksin työskentelevästä humanistitutkijasta voi jäädä historiaan, koska digitaaliset hankkeet edellyttävät usein monitieteistä tutkimusryhmää, jonka osana työskentelee tietotekniikan asiantuntijoita. Humanistisen tutkimuksen tekeminen alkaa yhä enemmän muistuttaa muiden tieteenalojen työskentelyä tutkimusryhmissä.

Teksti ja kuvat:

Maija Paavolainen
Informaatikko

Lue lisää:

Tutkimuskirjastoalueen johtaja Liisa Savolainen Kansalliskirjasto-lehdessä (2014)

Suomen Lontoon Instituutin selvitys Digital Humanities -teemoista (2014)

Tutkimuksen palvelut – monenlaista tukea tutkijan arkeen

Kirjaston organisaatio muuttui tänä syksynä. Kampusten palvelut organisoituvat tutkimus-, oppimis- ja saatavuuspalveluihin sekä näitä tukeviin sisäisiin palveluihin. Oman vastuualueeni, tutkimuksen palveluiden tehtävänä on tutkimustyötä tekevien tuki tutkimusprosessin elinkaaren kaikissa vaiheissa. Tavoitteenamme on tehdä kiinteää yhteistyötä tutkijoiden, tutkimusryhmien, laitosten, tiedekuntien ja yliopiston tutkimushallinnon kanssa. Haasteina lähitulevaisuudessa ovat tiedon- ja datanhallinnan palvelut, julkaisemisen palvelut, tutkimuksen arvioinnin ja näkyvyyden palvelut, joissa tieteenala-asiantuntijamme toimivat asiantuntijakonsultteina tiedekuntiin ja tutkimushallintoon päin.

Kuluneena vuonna tutkimuksen palveluiden henkilökuntaa on osallistunut mm. yliopiston tutkimusdatapolitiikan ja sen jalkauttamiseen tähtäävän toimenpidesuunnitelman laadintaan. Näillä näkymin avoimen datan edistämiseen tähtäävä politiikka astuu voimaan alkuvuodesta 2015. Kirjastossa on valmentauduttu tukitehtävään järjestämällä systemaattista kouluttautumista tutkimusdata-asioihin. Marraskuussa järjestettiin kirjaston henkilökunnalle kouluttautumistilaisuus, jossa asiantuntijamme esittelivät kotimaassa ja kansainvälisillä areenoilla pitämiään puheenvuorojaan näistä aiheista.

Yliopistossa toteutettiin yhdessä Leidenin yliopiston kanssa (CWTS) julkaisutoiminnan analyysi vuosilta 2005-2012, joka valmistuu vuoden vaihteessa. Pohjadatan läpikäynti ja korjaaminen sekä täydentävien analyysien teko on entisestään lisännyt kirjaston osaamista myös bibliometristen palveluiden osalta. Kirjasto onkin päättänyt hankkia jatkoa ajatellen SciVal tietokannan lisäapuvälineeksi näiden palveluiden tuottamiseen ja jalkauttamiseen yliopiston tiedeyhteisöön. Myös muiden metriikkapalveluiden kehitys on kirjaston työlistalla. Avoimen tieteen tavoitteita tukee myös EU-hanke OpenAire2020, jossa tutkimuksen palvelut on vahvasti mukana.

Eräs suurimmista ponnistuksista on ollut Research Guides -palvelun käyttöönotto yliopistossa. Vastaava palvelu samalla ohjelmistolla on käytössä mm. Turun ja Oulun yliopistojen kirjastoilla. Pilotointivaihe on saatu päätökseen ja ensimmäiset käyttäjäpalautteet ovat käsittelyssä. Kirjaston tavoitteena on tuottaa mahdollisimman kattavasti oppaita eri tieteenaloille tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden käyttöön. Oppaiden tuottamisessa hyödynnetään muita kirjastossa kehitettyjä verkkopalveluita mm. Meilahden kampuskirjasto Terkossa kehitettyjä Navigator-palveluita. Tavoitteena on tuoda kirjaston palveluita ja tukea näkyväksi ns. viidennellä kampuksella eli verkossa – lähelle tutkijan arkea ja sähköistä työpöytää.

Kirjaston palveluiden kehittämisessä suuri merkitys on ollut ja tulee jatkossakin olemaan hyvin sujunut yhteistyö yliopiston eri tiedekuntien, laitosten ja oppiaineiden sekä tutkimushallinnon kanssa. Olemme päässeet hyvään alkuun oman vastuualueemme kehittämistyössä. Haluamme kehittää palveluitamme ja osaamistamme sekä kansallisissa että kansainvälisissä verkostoissa tukeaksemme yliopiston tavoitetta pyrkiä maailman 50 parhaan yliopiston joukkoon. Kiitän kumppaneitamme ja koko kirjaston henkilökuntaa yhteistyöstä ja arvokkaasta panoksesta yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Toivotan kaikille oikein hyvää joulua ja valoisia näkymiä vuodelle 2015.

Pälvi Kaiponen
palvelujohtaja, tutkimuksen palvelut

Yliopistorankingit – kevyttä hupia vai totista kilpailua?

Maailman yliopistot kilpailevat keskenään opiskelijoista, rahoituksesta, tutkimuksen herättämästä kiinnostuksesta ja arvostuksesta, kaiken kaikkiaan: keskinäisestä paremmuudesta. Yliopistorankingeja on julkaistu vuodesta 2003, ja ensimmäinen niistä oli Shanghai Jiao Tong University (SJTU) — Academic Ranking of World Universities (ARWU). Sen jälkeen on perustettu useita muita ranking-listoja, joissa painotetaan hiukan eri asioita. Eri listoilla myös Helsingin yliopisto on sijoittunut eri tasoille.

Prof. Arto Mustajoki on usean vuoden ajan perehtynyt monenlaisten työtehtäviensä kautta tutkimuksen arviointiin ja siinä yhteydessä kiinnostunut myös yliopistorankingeista. Bibliometriikkaverkoston tilaisuudessa 19.2.2014 kuulimme hänen ajatuksiaan ja kriittistäkin pohdintaa. Mitä rankingit kertovat? Miksi ne niin kiinnostavat?

Mitä ranking-listoja on tarjolla?

Tällä hetkellä ranking-listoja on useita. Niistä tunnetuimpia Shanghain listan lisäksi ovat Times Higher Education (2004-), QS World University Rankings (2010-), Taiwan Ranking (2007-), SCImago /Scopus (2009-) ja Leiden Ranking (2008-). Eri listoilla painotetaan eri asioita: Shanghain listalla Nobel-palkinnoilla on painoarvoa, samoin Nature- ja Science –lehdissä julkaistuilla artikkeleilla. Times Higher Education taas painottaa viittausten määrää, mutta myös tutkimuksen ja opetuksen maineella on merkitystä. QS pitää tärkeänä mm. kansainvälisten opiskelijoiden ja tutkijoiden osuutta, joskin myös Scopus-tietokantaan pohjautuvan viittausten määrän painoarvo on huomattava. Taiwan korostaa julkaisujen näkyvyyttä, ja mm. kahden vuoden h-indeksi on tässä erittäin tärkeä, mikä taas on niiden yliopistojen etu, joissa on luonnontieteitä ja lääketiedettä ja viittauksia alkaa kerääntyä nopeasti. SCImagossa on mukana myös tutkimuslaitoksia, ja niinpä kärjessä ovat Kiinan, Venäjän ja Ranskan tiedeakatemiat.

Helsingin yliopisto on koko maailman rankingeissä sijoittunut eri listoilla eri sijoille: Shanghain mukaan sijalle 76, THE:ssä sijalle 100, QS:ssa sijalle 69 ja Taiwanissa sijalle 64. Yliopiston tavoitteena on päästä maailman 50 parhaan yliopiston joukkoon – mutta millä listalla?

Ei yksiselitteistä

Mustajoki toi esiin ranking-listoissa esiintyviä ongelmia. Kaikki listat kattavat vain osan kriteereistä, yleensä pelkän tutkimuksen. Opetus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus yleensä unohdetaan kokonaan. Ranking-listat myös kattavat vain osan tieteenaloista. Joskus ne voivat olla tarkoitushakuisia ja aina ne heijastavat menneisyyttä ts. historiaa ja aikaisempia ansioita, ei tulevaisuutta. Tekniseltä näyttävät seikat, kuten tieteenalaluokitus, voivat vaikuttaa paljon lopputulokseen. Siitä esimerkkinä Mustajoki mainitsi korva- ja nielututkimuksen Tanskassa.

Joskus myös arvioitavien yliopistojen organisaatioissa tapahtuneet muutokset voivat vaikuttaa tuloksiin, kuten silloin kun henkilöstöryhmiä (opiskelijat, tutkijat) määritellä uudelleen.

Tieteenalojen erot ja tutkimuksen arviointi

Mustajoki pohti myös tutkimuksen arviointia laajemmin. Eri tieteenaloilla julkaisukulttuuri ja julkaisemisen tavat ovat erilaisia, kuten mm. yliopistomme tutkimuksen arvioinnin julkaisuanalyysit osoittivat. Joillakin aloilla kirjoitetaan pääasiassa englanninkielisiä vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita, jolloin ne pääsevät kansainvälisiin viittaustietokantoihin ja tulevat sitä kautta näkyviksi. Toisilla aloilla tuotetaan pääasiassa kirjoja ja niitäkin monasti suomen kielellä, jolloin mahdollisuudet päästä viittaustietokantoihin ja siten tieto viittausten kerääntymisestä jää piiloon. Tosin jotain voi kertoa Google Scholar, joka sisältää monenkielisiä julkaisuja.

Mustajoki esitti kiinnostavan vertailun Suomen Akatemian muutaman humanistis-yhteiskuntatieteellisen alan huippututkijan saamista julkaisu- ja viittausmääristä Web of Science –tietokannassa ja Google Scholariin pohjautuvassa Publish or Perish –tietokannassa. Psykologian alan huippututkija Mikko Samsin julkaisuja ja niiden saamia viittauksia oli runsaasti sekä WoS:ssa että PoP:ssä. Sen sijaan pienemmän tieteenalan, papyrologian, kansainvälisesti arvostetun huippututkijan Jaakko Frösenin julkaisuja ei ollut lainkaan WoS:ssa, koska niitä lehtiä, joissa hän julkaisee, ei ole tuossa tietokannassa. PoP:ssa hänellä oli 50 julkaisua ja 73 viittausta; ala on pieni, tutkijoita vähän ja viittauskulttuurikin erilainen kuin psykologiassa.

Rankingien ongelmia

Mustajoki toi esiin Ranking-listojen ongelmia. On havaittu, että jotkut lehdet pyrkivät manipuloimaan omia impaktejaan eli vaikuttavuuskertoimia. Yliopistot ovat tieteenaloiltaan ja tavoitteiltaan erilaisia, mutta erilaiset tavoitteet eivät heijastu rankingeissä. Ranking-listat voivat väärällä tavalla homogenisoida yliopistojen tavoitteita. Lisäksi jos yliopisto pyrkii menestykseen rankingeissä, se saattaa edellyttää yliopiston strategiasta poikkeavia toimia. Näitä ovat mm. nobelistien ”ostaminen” yliopistoon tai pyrkiminen julkaista erityisesti Science – ja Nature –lehdissä.

Rankingien mukanaan tuoma kilpailu voi vaikuttaa mm. niin, että suuret kysymykset jäävät tutkimatta, kun täytyy ”tehtailla” artikkeleita. Julkaisukäytännöt yksipuolistuvat, jos kerätään tietoisesti pisteitä. Kilpailu lisää vilpin riskiä. Myös Open Science -ajatus tiedon ja datan jakamisesta vaarantuu kilpailun vuoksi. Lisäksi on mahdollista, että syntyy ”tieteenalaklikkejä”: tutkijat kirjoittelevat toisilleen artikkeleita, joihin voi olla paljon viittauksia, mutta tiede ei varsinaisesti etene.

Miten rankingeihin tulisi suhtautua?

Ranking-listoja lukevat yliopistoväen lisäksi median edustajat. TV:n uutislähetyksissä on jo kerrottu yliopistojen sijoittumisesta eri listoilla, ja Helsingin Sanomat tekee näkyviä juttuja uusien yliopistorankingien ilmestyttyä. Ranking-listoja on kiinnostavaa seurata, mutta niihin ei ehkä kannattaisi suhtautua liian vakavasti. Kuten Arto Mustajoen erinomaisesta esityksestä saatoimme todeta, rankingeja on monenlaisia ja eri kriteerit vaikuttavat niissä eri lailla.

Myös OKM:n uusi rahoitusmalli on nyt esitelty tiedeyhteisölle. Siinäkin on ehdotettu muutoksia aiempiin. Ehkäpä tieteessä ei kannata liikaa laskelmoida rahoitusmallien tai ranking-listojen vuoksi, vaan pyrkiä tekemään hyvää tutkimusta.

Arto Mustajoen julkaisuja yliopistorankingeistä ja tutkimuksen arvioinnista:

Tutkimuksen vaikuttavuus: mitä se on ja voidaanko sitä mitata? Tieteessä tapahtuu 6/2005, 33-37.

Yliopistojen rankingit – paljon melua tyhjästä? Tieteessä tapahtuu 8/2010, 20-29.

Henriikka Clarkeburn & Arto Mustajoki. Tutkijan arkipäivän etiikka. Vastapaino 2007.

Assessing Europe’s University-Based Research. Expert Group on Assessment of University-Based Research, 2010.

Measuring excellence in Social Sciences and Humanities: Limitations and opportunities. In Global university rankings, ed. by Tero Erkkilä. Palgrave MacMillan 2013, 147-165

Teksti:

Maria Forsman
Johtava tietoasiantuntija
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

topuniversities.com
universitiesnews.com
visualizing.org

Luonnontieteen kirjastonhoitajat verkostoituvat

Kumpulan kampuskirjasto kutsui luonnontieteen tieteenalavastaavat ensimmäisen kerran valtakunnalliseen tapaamiseen aamupäivällä 27.5. ennen suurta juhlaseminaaria. Helsingin ja Aalto-yliopiston, Jyväskylän, Turun ja Itä-Suomen yliopiston kirjastojen luonnontieteen kirjastonhoitajat kokoontuivat soppakattilan äärelle Kumpulan kirjaston viileään lukusaliin.


Kokoontumiseen osallistui tieteenalavastaavia Helsingin ja Espoon lisäksi Jyväskylästä, Joensuusta ja Turusta.

Keskustelu pyörähteli vilkkaana tieteenalapalveluiden ympärillä. Kokemukset tieteentekijöiden ja opiskelijoiden tukemisesta vaihtelivat kirjastoittain, mutta yhtä mieltä oltiin elävän vuoropuhelun tärkeydestä kirjaston ja laitosten välillä. Osalla kirjaston väestä on juuret laitoskirjastoissa tai luonnontieteen opintojen kautta tullutta substanssitietämystä. Sitä pidettiin erityisen hyödyllisenä yhteistyön kannalta.  Kirjastolaiset ymmärtävät paremmin, mitä tutkijat tai opiskelijat puhuvat, kun taustalla on omaa kokemusta tieteenalalta. Joskus voi käydä niinkin, että kontaktit henkilöityvät tiettyihin työntekijöihin. Tuttuun ja turvalliseen kirjastonhoitajaan otetaan helpommin yhteyttä, vaikka hänen tehtäviinsä eivät enää kuuluisikaan kurssikirjatilaukset tai kaukolaina-artikkelien hankkiminen.


Jaana Taylerson kertoi Esa Hakalalle soppalautasen ääressä Turun yliopiston kirjastouudistuksesta. Taustalla ovat Kaija Sipilä, Antti Virrankoski ja Maria Söderholm.

Substanssiakin tärkeämpänä pidettiin luottamusta. Tieteenalatyössä konkreettinen hyöty tutkimukselle koukuttaa parhaiten tutkijat kirjaston palveluiden käyttäjiksi. Yhteiskuntasuunnittelun laitoksella Otaniemessä räätälöity tiedontarjonta saa henkilökunnan hyrisemään tyytyväisyydestä. Kumpulan kampuskirjastossa menestykseksi ovat osoittautuneet bibliometriikkapalvelut ja tutkimustietojärjestelmän ylläpitotyö. Vuosikaudet on kemian laitokselle jopa myyty tärkeänä pidettyä tiedonhankinnan opetusta. Maantieteen laitoksen kanssa yhdessä toteutettu kandikurssin tiedonhankinnan ohjaus pääsi kansainväliseen tiedejulkaisuun. Tieteenalavastaavat ovat päässeet laitosten kahvipöytiin, kun tuomisina on ollut hyödyllisiä ja laadukkaita palveluita. Samalla on vastattu monen tutkijan vaivihkaa esiin tuomiin toiveisiin saada kirjasto paremmin läsnäolevaksi laitoksilla. SOLMU-työtä muistuttavat työtavat ottavat pikkuhiljaa tulta kampuksilla.

Vaikeakäyttöiset tietojärjestelmät edellyttävät kirjaston mukanaoloa tutkijan arjessa tulevaisuudessakin. Toivottavasti tieteenalapalvelut kuitenkin pääsevät hanslankarin hommista todellisiksi tutkijan ja opiskelijan tiedonhallinnan konsulteiksi. Kirjastojen organisaatioita trimmataan parhaillaan joka puolella uudistuvaan yliopistomalliin hyvin istuviksi. Luonnontieteen tieteenalavastaavat organisoituivat puolestaan valtakunnalliseksi verkostoksi Facebookin välityksellä.


Tapaaminen huipentui Kumpulan Kampuskirjaston 10-vuotisjuhlaan.

Kirjoittaja

Esa Hakala
Kirjastonhoitaja
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Pekka Salminen