Open Access opiskelijan näkökulmasta

Tyhmyys koukuttaa

Keskustelua kuplista, informaatioyhteiskunnasta, rasisteista, maahanmuuttajista ja muista ajankohtaisista ilmiöistä ja epäyhtenäisistä ihmisryhmistä leimaa yksi piirre ylitse muiden. Massiivinen, läpitunkeva tiedon puute on läsnä kaikkialla, torpedoimassa jokaisen keskustelun, artikkelin ja kannanoton.

Tiedon puute sulkee kommenttikenttiä, julkaisee tietokirjoja, kiihdyttää sotia ja tekee taidetta. Se on tiiviisti kietoutunut vallan (väärin)käyttöön ja epätasa-arvon oikeuttamiseen. Tiedon puutteella perustellaan epäsuorasti AIDS-lääkkeen hinnan nostaminen 13,5 dollarista 750 euroon tabletilta (HS 22.9.) ja Metsähallituksen lakiuudistus Suomen laajojen vesistöjen siirtämisestä liiketaloudelle (SLL 23.9.).

Joona Lehtomäki esitteli avointa tiedettä Open Access -viikolla Minervassa.

Tiedon puutteella tarkoitan faktojen puuttumista, vääristelyä ja peittelyä; kykenemättömyyttä ymmärtää sosiaalisia prosesseja kuten maailmantalouden muutosten vaikutusta tasa-arvoon tai koulutuksen periytyvyyttä; haluttomuutta tiedostaa ja ajatella muita kuin omaan maailmankuvaan valmiiksi sopivia uskomuksia; tahallista väärinymmärtämistä. On paljon helpompaa olla ajattelematta kuin tarkistaa faktat ja kantaa vastuu.

Akateemisen tutkimuksen tehtävä on tuottaa tietoa. Usein tutkimustieto on kuitenkin vaikeasti saavutettavissa ja maksumuurien takana. Taustatiedon puute tekee yksittäiseen tutkimukseen perehtymisen turhaksi. Sitten ihmetellään, miksi usko tieteeseen horjuu (HS 13.10). Kysellään, mikseivät akateeminen tutkimus ja tieteellinen tieto kiinnosta ketään – mutta jos radiokanavaa ei löydä, kuinka sitä voi kuunnella?

Opiskelijanäkökulma

Jo opiskelijan näkökulmasta on helppo sanoa, että yliopistojen, kirjastojen ja tieteellisten kustantamoiden yksi tärkeimmistä tehtävistä on edistää avointa julkaisemista ja avointa saatavuutta. Tiedon ja tutkimusdatan avoin saatavuus, oli kyse tiukan formaalista akateemisesta teoretisoinnista tai yhteiskuntatieteellisistä tutkimuksista, on elinehto sekä akateemiselle tutkimukselle että yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon onnistumiselle.

Taustalla luimistelee ajatus akateemisen tutkimuksen ja tiedon kyvyistä muuttaa maailmaa. Liian monella on siitä liian korkeat toiveet; liian moni ei usko siihen lainkaan. Tieto ja lukeminen harvoin suoraan muuttavat maailmaa, mutta ne muuttavat mielipiteitä, keskusteluja ja uutisointia. Hämärällä filosofisella tutkimuksella saattaa olla yksi ydinsanoma: abortti on oikein. Sosiologi sanoo: tasa-arvo ei ole valmis. Lääketieteellisen tutkimustiedon ja -datan avoimuuden tärkeys on itsestäänselvyys.

Tällä hetkellä monien johtavien poliitikkojen päätöksentekoa määrittävät ainoastaan ryhmäpaine, henkilökohtaiset uskomukset, toiveet, halut ja pelot. Muuten hallitus ei leikkaisi yliopistokoulutuksesta, ei väsäisi puutteellisia selvityksiä sairauskorvauksista, ei sallisi hankintarekisterin perustamista eikä sietäisi tällä hetkellä tehtävää uskomattoman huonoa tasa-arvo- ja ympäristöpolitiikkaa.

Demokratian perusedellytys on, että kansalaisilla on tarpeeksi tietoa, jonka pohjalta muodostaa mielipiteitä ja tehdä päätöksiä. Tieto, erityisesti tieteellinen tieto ja akateeminen tutkimus, ovat kansalaisyhteiskunnan ja taiteen ohella ainoita tapoja jyrätä perusteettomat, faktoihin perustumattomat tai niitä vääristelevät argumentit. Avoin julkaiseminen edistää paitsi tiedon saatavuutta, myös tieteellisen tiedon tuottamisen läpinäkyvyyttä – tehden tieteelliseen tietoon luottamisesta paljon helpompaa.

Tieteellinen tieto ei ole mielipidekysymys

Tieteellisen tiedon ydinajatus on esittää tosiasioita maailmasta. Kuten Janne Saarikivi kolumnissaan (HS 12.10.) kirjoittaa: ”Tieteessä ei kuitenkaan ole kyse siitä, miltä asiat näyttävät, vaan siitä, miten ne ovat. Tieteellinen tieto on vallitseva käsitys todellisuudesta, muuttuva, usein virheellinen, aina puutteellinen, mutta ei koskaan mielipidekysymys.”

Tosiasioita tutkivat niin maantiede, teatteritiede, valtio-oppi kuin tietojenkäsittelytiede. Formaalit tieteet, kuten taloustiede, matematiikka ja fysiikka tutkivat todellisuutta kuvaavia malleja ja niiden välisiä suhteita. Yhteiskuntatieteet tutkivat yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä: yhteiskunnallisia rakenteita ja niistä seuraavia poliittisia ja kulttuurisia ilmiöitä, vallankäyttöä, ihmisryhmien välisiä suhteita. Humanistiset tieteet tutkivat inhimillisen toiminnan eri puolia ja niistä nousevia ilmiöitä ja rakenteita: taiteita, kieliä, kulttuuria ja tieteitä.

Kaikissa tieteissä esiintyy vallankäyttöä, tiedon manipulointia ja puutteellisuutta. Mikään tiede ei kuitenkaan esitä tietoa mielipiteinä. Janne Saarikiveä mukaillen: mikä tahansa tiede, kuului se luonnontieteisiin tai ihmis- tai yhteiskuntatieteisiin, opettaa, että mielipiteet todellisuudesta ovat usein vain harhaanjohtavia kokemuksia. Tosiasiat ovat usein aivan muuta kuin luulemme.
Open science, open data, open source, open content ja muut tiedon avoimuuteen tähtäävät liikkeet ovat tärkeitä jo pelkästään siksi, että tieto kuuluu kaikille. On turhaa pitää akateemista tutkimusta maksumuurien takana hankaloittaen tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutusta entisestään.

Tiedon avoimuus ja avoin saatavuus ovat tärkeitä akateemisen tutkimuksen itsensä selviämisen kannalta. Ketä kiinnostaa tutkimus, jota vain akateemikot pääsevät salasanojen (tai onnistuneen apuraha-hakemuksen) turvin lukemaan?

Vaikka tieteen popularisointi on äärimmäisen tärkeää, se ei enää riitä. Helposti luettava tieteellinen tieto on olennaista kiinnostuksen syttymisen ja leviämisen kannalta, mutta nopeiden muutosten maailmassa, jossa joka toinen typerys tulee väittämään vastaan maahanmuutosta, rokotusten tärkeydestä ja sukupuolten ja identiteettien välisestä tasa-arvosta, tulee jokaisella olla pääsy yliopiston uumenissa kytevään kipinään: tietoon ja tieteelliseen tutkimukseen.

Teksti

Sofia Blanco Sequeiros
viestintäharjoittelija

Kuva

Jussi Männistö
tietoasiantuntija

Kirjaston kasvoja: Liisa Siipilehto

1. Miten päädyit kirjastouralle?

Ensimmäinen puolen vuoden pestini oli yliopistomme metsätieteellisen tiedekunnan Metsäkirjastossa vuonna 1997. Silloin heti ymmärsin, että haluan tulevaisuudessakin työskennellä kirjastoalalla. Ensimmäinen tehtäväni oli metsäalan kirjojen sisällönkuvailu ja nautin todella työstäni. Samalla minulle selvisi, kuinka monipuolinen ja innostava työ informaatikkona voi olla. Siksi hakeuduinkin maatalous- ja metsätieteiden alan koulutustani täydentävälle Informaatikkokurssille. Monien innostavien projektien jälkeen minut vakinaistettiin Viikin tiedekirjastoon, jonka osaksi Metsäkirjasto muuttui vuonna 1999. Tiedekirjastohan toimi yliopiston erillislaitoksena kymmenen vuotta eli yhtenäisen Helsingin yliopiston kirjaston muodostamiseen asti.

2. Tyypillinen työpäiväsi?

Metsäalan tieteenalavastaavan tehtävien ohella olen viime vuosina vähitellen siirtynyt työskentelemään kirjaston tutkimusdata- ja Open access -tiimeissä. Lähes kaikki työtehtäväni liittyvät avoimen tieteen edistämiseen tavalla tai toisella. On tärkeää herkeämättä seurata, mitä näissä asioissa on meneillään niin yliopistossa, Suomessa kuin maailmallakin. Tällä hetkellä neuvomme ja koulutamme jatko-opiskelijoita ja tutkijoita aineistonhallintasuunnitelmien laatimisessa. Näitä suunnitelmia tarvitaan erityisesti rahoittajien vaatimuksesta: tutkimusdatan käytön huolellinen suunnittelu koko tutkimushankkeen elinkaaren ajaksi on edellytys sille, että data säilyy ja on tulevaisuudessakin käytettävissä.

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Paljon yhteydenpitoa eri tahoille sähköpostitse ja puhelimitse niin kännykällä kuin skypelläkin ja palavereja eri puolilla kaupunkia ja verkossa. Viikkoon sisältyy keskimäärin viisi tai kuusi eri aiheista kokousta, joihin valmistaudun tai valmistan niitä, joiden vetäjänä itse toimin.

Verkkotyöskentelyyn kuluukin melko paljon aikaa: wikissä muokataan kollegojen kanssa dokumentteja, kirjoitan muistioita ja raportteja ja vastavuoroisesti luen muiden kirjoittamaa sekä seuraan työtehtäviini liittyvää ajankohtaista verkkokirjoittelua ym. kirjallisuutta. Tietokoneen ääressä ja kokouksissa istumisen välissä olen matkalla kuin The Hobbit – there and back again. Viikki-keskusta -väli on kymmenisen kilometriä ja bussimatkankin voi hyödyntää vaikkapa lukemalla sähköpostia kännykästä. Jos hyvin sattuu, työkaveri istuu vieressä. Niinpä monia työasioitakin on ehditty matkojen aikana edistää. Työtehtävät ovat vieneet minua myös ulkomaille, lähinnä Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa järjestettyihin kansainvälisiin konferensseihin.

Osallistun erilaisten tapahtumien, seminaarien ja koulutusten järjestelyyn ja pidän esityksiä kirjastomme tutkimuksen palveluihin liittyvistä, asiantuntijuuteni keskeisistä aiheista, tutkimusdatasta ja open access -asioista. Oman ajantasaisen tiedon ja osaamisen ylläpitämiseen pitäisikin jäädä paljon nykyistä enemmän aikaa. Isoja haasteita ovat työpäivien vaatima joustavuus, valmius hypätä yllättävistäkin asioista toisiin ja vähäiset mahdollisuudet rauhalliseen ja pitkäjänteiseen keskittymiseen. Onneksi olen aika nopearytminen, spontaani ja vaihtelusta pitävä, yhdessä tekemisen meiningissä viihtyvä, mutta rajansa kaikella! Oman itsen johtamisen jämäkkyys on etsinnässä.

3. Parasta työssäsi? Mikä asia sai viimeksi hyvälle tuulelle työkuvioissa?

Parasta työssäni on se, että saan olla mukana edistämässä tieteellisen tiedon avoimuutta. Olisi tärkeää, että kaikilla maailman kansalaisilla olisi yhtäläinen oikeus päästä käsiksi tutkimustietoon. Avoimuuden tukemisen lisäksi kirjastojen tärkeä tehtävä on edistää tiedon löytyvyyttä ja käytettävyyttä kaikin keinoin.

Työssäni on mielenkiintoista uusien ihmisten tapaaminen ja tutkimusdatapalveluiden yhdessä edistäminen monissa erilaisissa kokoonpanoissa. Ehkä tällä hetkellä minua innostaa eniten se, kun kirjastomme tutkimusdatatiimiläiset saavat työskennellä verkostomaisesti yliopistomme muiden toimijoiden, esimerkiksi rahoituksen asiantuntijoiden, juristien ja tietotekniikkakeskuksen suunnittelijoiden kanssa. Kokouksissa on osaajia eri aloilta ja siten asioihin tulee useita eri näkökulmia, joita ei olisi itse tullut edes ajatelleeksi. Tutkijoiden tapaaminen ja heidän työhönsä tutustuminen on ollut todella kiinnostavaa.

4. Miten vietät vapaa-aikaasi?

Vapaa-aika? Mitähän se nyt olisi? Tähän vuodenaikaan lähden mielelläni viikonloppuisin metsään kori kädessä etsimään kantarelleja tai poimimaan mustikoita. Viikissä viljelypalstalla touhuaminen tuo myös vastapainoa työasioille.

Helsingin yliopisto on tietoaineistojen hallinnan edelläkävijä

Helsingin yliopisto vahvisti ensimmäisten suomalaiskorkeakoulujen joukossa tutkimusdatapolitiikan ja on Euroopan tasolla edelläkävijöiden joukossa. Datapolitiikka määrittää tutkimusaineiston keräämiseen, tallentamiseen, käyttöön ja hallintaan liittyvät periaatteet. Samalla otetaan kantaa omistus- ja käyttöoikeuksiin, tietoturvaan ja koulutus- ja tukipalveluihin. Politiikka kuvaa tavoitetilan, jota kohti yliopisto lähtee nyt kulkemaan.

Helsingin yliopiston piirissä tuotettu tutkimusdata, joka on liitetty julkaistuihin tutkimustuloksiin, on lähtökohtaisesti yhteiskäyttöistä ja kaikille avointa. Avoin data lisää tutkimuksen läpinäkyvyyttä sekä edistää tutkijoiden mahdollisuuksia tasavertaiseen tiedon käyttöön. Datan avaamisen seurauksena tutkimuksen laatu voi parantua, koska avoimesti koko tiedeyhteisön käytössä olevat tutkimusaineistot edistävät aineistojen monimuotoista jatkohyödyntämistä ja mahdollistavat jopa uusia löytöjä.

Hyvä tutkimusaineistojen hallinta on myös osa korkealaatuista tutkimusta ja yhä useammin edellytys julkaisemiselle ja tutkimusrahoituksen saamiselle. Yliopistotasoiset linjaukset edistävät hyviä käytäntöjä.

Helsingin yliopiston linjauksen tavoitteena on muun muassa tarjota tutkijoille tutkimusaineiston hallintaan liittyvät tukipalvelut yhden luukun periaatteella, oli kyse sitten oikeudellisesta, teknisestä tai muusta ongelmasta. Aiheeseen liittyvää koulutusta tullaan myös tarjoamaan tutkijoille ja tutkimusdatan perusosaaminen liitetään osaksi kaikkien opiskelijoiden suorittamaa TVT-ajokorttia. Avoimeen dataan liittyvää neuvontaa ja ohjeistusta kehitetään, jotta se vastaa tutkijoiden tarpeita.

Helsingin yliopiston tutkimusdatapolitiikka

Yliopistokirjasto puhemiehenä ja tiedon meklarina – tutkimusdatan hallintapalvelut kannustavat uudenlaiseen yhteistyöhön

Tällä hetkellä perinteisten kirjastopalvelujen rinnalle ovat vahvasti nousemassa yliopistojen tutkijoille suunnatut tutkimusdatan hallinnan palvelut. Tutkimusdatalla tarkoitetaan digitaalisessa muodossa olevia tutkimusaineistoja. Nykyisessä informaatioympäristössä teknologiat, tieteen tekeminen ja julkaiseminen ovat muuttuneet vauhdilla. Tutkimusdatan dokumentointi, metadata, säilyttäminen ja jakaminen ovat tehtäviä, joihin tarvitaan koulutusta ja apuvälineitä, neuvonnalle on kysyntää mm. tutkimusrahoittajien vaatimuksiin liittyen. Oxfordin Research Data Management: Finding our Role -työpajassa keskityttiin erityisesti kirjaston eri rooleihin – millaisia tehtäviä kirjasto voi tutkimusdataan liittyvissä palveluissa ottaa tai saada?

Research Data Management: Finding our Role -työpaja järjestettiin Oxfordissa 5.-6-12.2013. Sen aiheena olivat yliopistokirjastojen tarjoamat tai vasta kehitteillä olevat tutkimusdatan hallinnan palvelut. Järjestäjänä toimi International Association of Scientific and Technological Libraries (IATUL).

Vastaavatko kirjastot tutkimusdatapalvelujen kysyntään?

Työpajan ensimmäisenä päivänä oli pääasiassa vapaata keskustelua sisältänyt iltavastaanotto. Vastaanotto pidettiin 1400-luvulla rakennetussa yliopiston historian vanhimmassa seminaarihuoneessa. Osallistujien astuessa  sisään järjestäjät kävivät tervehtimässä ja hieman haastattelemassa jokaista tulijaa. He esittelivät osallistujia toinen toisilleen, avasivat keskusteluja sen mukaan mitä kukakin kertoi tulleensa työpajasta hakemaan ja muodostivat keskusteluryhmiä samanhenkisistä osallistujista.

Keskustelin DOI (Digital Object Identifier) -palvelussa työskentelevän saksalaisen kollegan kanssa, joka on ollut mukana kehittämässä DataSite-palvelua. DataSite on luonnollisella tavalla laajentunut tutkimusdatan metadataa tuottavasta koneistosta. Se puolestaan syntyi tavallaan sivutuotteena, kun pysyviä tunnisteita ryhdyttiin antamaan julkaisujen ohella myös tutkimusdatalle.Tietojärjestelmähankkeissa mukana oleva, alun perin puhtaasti kirjastoihminen, ei ollut seminaarissa kovin harvinainen näky.

Mielenkiintoinen oli myös keskustelu brittiläisestä kirjastosta tulevan tutkijapalveluihin erikoistuneen informaatikon kanssa. Heidän kirjastonsa on vasta haaleasti harkitsemassa tutkimusdatapalveluiden pystyttämistä. Vaikka Briteissä useampi yliopiston kirjasto on ollut eurooppalainen uranuurtaja tutkimusdatan hallinnan palveluiden tarjoajana, kaikki kirjastot eivät sielläkään ole kovin pitkällä. Uuden palvelun aloittaminen voi olla kirjasto-organisaatiossa hankalaa, vaikka muut sisarorganisaatiot olisivat jo luoneet palvelulle markkinat.

Monet tutkijat osaavat kysyä kirjastosta tutkimusdataan liittyviä palveluita, koska niitä saa Oxfordin ja Edinburghin yliopistoista, mutta kirjasto ei vastaa kysyntään syystä tai toisesta. Keskustelukumppanini arvion mukaan kyse on pääosin halun puutteesta, kuvitelmasta, että kirjastoa ei tarvitse muuttaa, pysähtyneestä käsityksestä kirjaston roolista ja osittain oman ammattitaidon vähättelystä. Hän kuitenkin aikoi pistää kirjastossaan tuulemaan. Toivotan hänelle onnea sydämeni pohjasta!

Ensimmäisen päivän vastaanotolla oli myös muutamia lyhyitä puheenvuoroja, joiden tehtävänä oli nostattaa henkeä. ”Hyvä me, jotka olemme ymmärtäneen tutkimusdatan hallinnan tärkeyden ja siihen liittyvien palveluiden tarpeen!”-tyyppisesti. Totesimme yhdessä myös sen, että vastatuuleen puskeminen uuden asian kanssa työskentelevillä on ollut raskasta ja olikin kiva hengähtää hetki samanmielisten seurassa. Työpajan toinen päivä oli ohjelmaltaan perinteisempi. Saimme kuulla esityksiä kirjastojen erilaisista rooleista tutkimusdataan liittyen. Joissain kirjastoissa palvelua oltiin vasta aloittamassa, toisissa tutkimusdatapalvelua oli ollut tarjolla jo pidempään.

Kirjastojen perinteinen osaaminen uudessa roolissa

Päivän aloitti USA:n Purduen yliopiston kirjaston James L. Mullins, joka kertoi kahdeksanvuotisesta taipaleesta tunnustetuksi, monipuoliseksi tutkimusdatapalveluiden tuottajaksi. Kirjaston roolin määrittely ei ollut heilläkään helppoa ja oman roolin selittämiseen piti varautua. Matkan varrella aikana se selityskin kehittyi vähitellen. Mullinsin mielestä kirjaston tärkein rooli oli tutkimusdatan järjestäminen ja organisointi. Siis tehtävä ja taito, jotka kirjastolla on perinteisesti aina ollutkin. Kirjastolla on myös tärkeä välittäjän rooli eri tieteenalojen yhteisissä hankkeissa. Siksi kirjaston vastuulla vastuulle annettiin mm. yliopiston tutkimusdata-arkistojärjestelmän kehitysprojektin koordinointi. USA:n tärkeimmät tutkimusrahoittajat vaativat nykyisin aineistonhallintasuunnitelman osana datanhallintasuunnitelmaa. Purduen yliopistossa on sovittu, että datanhallintasuunnitelmat eivät lähde rahoittajille, ennen kuin ne on kirjastossa tarkistettu. Tähän toimintatapaan on oltu tiedekunnissakin tyytyväisiä. Osallistujat saivat omakseen myös Mullinsin uunituoreen kirjan Research Data Management: Practical Strategies for Information Professionals (vain kirjan sisällysluettelo.)

Datapalvelut yhdeltä luukulta

Oxfordin yliopiston kirjastosta esityksen piti James Wilson (Senior Project Manager). Oxfordin yliopiston yleisenä tavoitteena on toimia mahdollisimman tutkijalähtöisesti ja päätökset tehdään mahdollisimman alhaalla ruohonjuuressa. Oxfordin yliopisto koostuu useasta itsenäisestä collegesta, jotka yhdessä muodostavat yhteistyössä toimivan yliopistokokonaisuuden. Tämä on tietenkin haaste, kun yritetään pystyttää suhteellisen keskitettyä datanhallinnan tukipalvelua. Kirjaston roolina on ollut koordinoida datanhallinnan tukea monimutkaisessa ympäristössä. Tässä on kohdattu ongelmia. Aluksi kutsuttiin eri tiedekuntien edustajia puhumaan datanhallinnan tarpeistaan, ja ajateltiin muodostaa monitieteinen ohjausryhmä kehittämään palveluja. Mutta tieteiden edustajat näkivät vain oman näkökulmansa asiat. Nämä erosivat paljon toisistaan. Vaikka kuinka puhuttiin ja puhuttiin ja puhuttiin, tiedekuntien käsitys muista ja yhteisistä tarpeista ei lisääntynyt. He eivät kuunnelleet muiden tarpeita. Tiedekunnat eivät kuunnelleet toisiaan. Näistä Kokouksista luovuttiin vuonna 2008, koska niistä ei ollut apua. Kirjasto jatkoi palveluiden kehittämistä yhdessä muiden tukipalveluiden tuottajien, kanssa, kuten IT-, tutkimus-, lakiasia- ja rahoituspalveluiden kanssa. Näiden tahojen kanssa Nyt ei kohdattu ongelmia ja yhteistyö toimi. Palvelut ja vastuut saatiin määriteltyä. Wilson kertoi, että seminaarin jälkeisellä viikolla aiottiin vielä kokeilla tiedekuntien edustajien yhteistä palaveria toiveiden kuulemiseksi, viiden vuoden tauon jälkeen.

Oxfordissa datapalvelut saadaan yhdeltä luukulta. Palvelut siis tuotetaan yhteistyössä monen palveluntuottajan kanssa. Kirjaston rooliksi Oxfordissa on muodostunut:

  • Metadata
  • Access
  • Workflows
  • Collection management
  • Collection curation and preservation
  • Service provision
  • Systems
  • But also contributions to training and good practice in earlier parts of research life-cycle

Datapalvelujen kysyntä tuo eri tahot yhteen

Arjen Voogt, University of Groningen, Hollannista piti myös erinomaisen esityksen kirjaston roolista.

Tiivistettynä Voogtin ajatus kirjaston roolista on: kysynnän aikaan saaminen. Tutkijat on herätettävä ajattelemaan tutkimusdatan hallinnan kysymyksiä. Ja kun kysyntä herää, on tarjottava palveluja – tietenkin yhteistyössä muiden kanssa. Kirjasto myös luo ja hallinnoi näitä palveluja tuottavia yhteistyöryhmiä. Kirjaston roolina on siis olla puhemies (matchmaker ) ja tiedon meklari (knowledge broker).

Lopuksi: The data librarian does not have to know everything. The data librarian has to know the people who have the right skills for the specific situation.

Fakta

Mitä “tutkimusdatalla” tarkoitetaan?

Tutkimusdatalla tarkoitetaan digitaalisessa muodossa olevaa tutkimusaineistoa. Empiirisessä tutkimuksessa lähtökohtana on aina tutkimusaineisto. Jos tutkimusaineisto on digitaalisessa muodossa, sitä kutsutaan tutkimusdataksi. Se voi olla esimerkiksi tekstiä, numeroita, kuvia, graafeja, videoita, äänitteitä, ohjelmakoodia eli aivan kaikkea sitä mitä tietokoneelle voi ylipäätään tallettaa.

Miksi tutkimusdatan hallintaa tarvitaan?

Tutkimusdatan hallinta tarkoittaa digitaalisesta tutkimusaineistosta huolehtimista tutkimuksen aikana sekä sen säilyttämistä ja mahdollista uudelleen käyttöä tutkimuksen jälkeen. Tutkimus ei ole luotettavaa, toistettavaa tai tehokasta, jos tutkimusaineistosta ei huolehdita kunnolla.

Koska digitaaliset tutkimusaineistot ovat suhteellisen uusi asia, tutkimusdatan hallinnan hyviä käytäntöjä ei ole ehtinyt kaikille aloille muodostua riittävästi. Tutkimus olisi huomattavasti tehokkaampaa, jos tutkimusdataa osattaisiin hallita paremmin. Tällä hetkellä useissa yliopistoissa ei myöskään ole tehtävään tarvittavia tukipalveluita.

Linkkejä:

Työpajan esitykset
Maria Forsman ja Veera Ristikartano: Mikä voisi olla tiedekirjaston rooli tutkimusdatan arkistoinnin edistämisessä?
Liisa Siipilehto ja Eeva-Liisa Viitala: Tutkimusdatan hallinnan tuki – kymmenen suositusta kirjastoille
Tutkimusdatayhteistyö rakentaa Helsingin yliopiston tutkimusinfrastruktuuria

Teksti

Mari Elisa Kuusniemi
Informaatikko
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Mari Elisa Kuusniemi
bodleian.ox.ac.uk

Avoin tiede – altruismia vai sähköauto naapurin autotallissa?

Open access! Eteneekö tieteen tulosten avoin saatavuus? Tästä aiheesta kuultiin seitsemän asiantuntevaa esitystä Viikissä 22.10.2013 pidetyssä seminaarissa. Helsingin yliopiston kirjaston järjestämä tilaisuus oli osa kansainvälistä Open access  -viikkoa (21.-27.10.), jota vietettiin jo kuudetta kertaa. Paikalla oli lähes 60 kiinnostunutta kuulijaa, tutkijoita Helsingin yliopistosta ja sen ulkopuolisista organisaatioista, jatko-opiskelijoita ja kirjastoalan ammattilaisia.

Lyhyet esitykset käsittelivät Open access -aihetta monipuolisesti. Toimittajan ja julkaisijan puheenvuorossa verrattiin verkossa saatavilla olevan, avoimesti julkaistavan tieteellisen lehden tekemistä räätälin työvaiheisiin puvun valmistamisessa. Se auttoi ymmärtämään julkaisemiseen liittyviä kustannuskysymyksiä.

Avoimesti saatavilla olevia kirjoja löytyy verkosta jo runsaasti. Suomalaisten kustantajien kantaa avoimeen julkaisemiseen ja rinnakkaistallennukseen on selvitetty kyselyllä. Sen tuloksista saatiin mielenkiintoista tietoa.

EU:n Horisontti 2020 –puiteohjelma sisältää Open access –linjaukset. Viimeisessä esityksessä tutkijat saivat käytännön ohjeita julkaisujen tallentamisesta yliopiston avoimeen arkistoon.

Seminaarin avaussanoissa vararehtori Kimmo Kontula esitteli Open access -liikkeen kehitystä kymmenen viime vuoden aikana. Vuonna 2003 annettiin Berliinin julistus ja kolmea vuotta myöhemmin Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto allekirjoitti sen. Julistuksen mukaan tieteellistä tietoa tulee jakaa ja sitä on voitava lukea vapaasti, myös verkossa. Helsingin yliopisto suosii avoimia julkaisukanavia ja tiedon vapaata tavoitettavuutta.

Avoimuuden pitäisi olla itsestään selvää – miksi näin ei ole? Vasta n. 20 % suomalaisten tutkijoiden vuosittain julkaisemista tieteellisistä artikkeleista on avoimesti saatavilla. Oma kysymyksensä on tutkimusdatan, digitaalisessa muodossa olevien tutkimusaineistojen avoin saatavuus.

Tutkimusaineistot ovat tutkijan itselleen kartuttamaa pääomaa. Mitä hyötyä sen jakamisesta on? Kimmo Kontulan mukaan siinä koetellaan jo tutkijoiden altruismia, mutta Joona Lehtomäki, luonnonsuojelubiologian jatko-opiskelija Metapopulaatiobiologian huippuyksiköstä Viikistä, kiisti tämän.

Hänen kantansa oli, että tutkimusdatan avoin jakaminen tehostaa tutkimustyötä, luo uusia yhteistyömahdollisuuksia, parantaa toistettavuutta ja tieteellistä ymmärrystä. Tiede lähtökohtaisesti rakentaa jättiläisen hartioille, aiemman tiedon varaan. Se edellyttää avoimuutta.

Lehtomäki vertasi avointa tiedettä sähköautoon. Ihan hyvä juttu, mutta naapurin autotalli on sen paras sijaintipaikka. Eli: jonkun muun kuin minun pitäisi ottaa ensimmäinen askel. Lehtomäen esitys oli erinomainen johdanto avoimuuden kysymysten pariin. Mitä on avoimuus? Mitä hyötyä avoimesta tieteestä ja tutkimustulosten jakamisesta on? Mitä tarvitaan, että avoimuuden tiellä edetään ripeämmin – ja otettaisiin se sähköauto innolla omaan käyttöön?

Tiivis kaksituntinen täynnä asiaa, jonka tunnetuksi tekeminen jatkuu.

Teksti:

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Hallintopalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Jussi Piipponen ja biomi.org

Tudatupa tuli tiensä päähän, mitä seuraavaksi?

Tudatupa eli TUtkimusDAtan TUtkijaPAlvelut päättyi suunnitellusti Kaisatalossa pidettyyn päätösseminaariin 30.8.2013. Tutkijan datapalvelut- seminaari oli yleisömenestys kooten paikalle lähes 50 tutkimusdatapalveluista kiinnostunutta kirjastolaista kuulemaan tutkimusdatapalveluiden nykytilasta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Yhdessä totesimme datapalveluiden monimuotoisuuden ja keskeneräisyyden.

Tutkimusdatan tukipalvelut muotoutuvat nyt kovaa vauhtia. Opetus- ja kulttuuriministeriö on herännyt huomaaman aiheen tärkeyden ja rahoitusta on alkanut virrata tutkimusaineistojen järkevän hallinnoinnin tukemiseen. Kirjastossa moni haluaisi olla mukana tässä virtauksessa. OKM sekä tutkimusdatapalveluiden tuottajat ovat valmiita jakamaan työn kanssamme, mutta mitä me olemme valmiit tekemään?

Antoisa Tudatupa tuotti kirjastolle noin 20 tutkimusdataosaajaa. Se oli kirjastolta suuri panostus henkilöstökoulukseen, joka myös tuotti paljon uutta osaamista. Tutkimusdataosaajat pystyvät keskustelemaan ja pohtimaan tutkimusdata-asioita monipuolisesti sekä syventämään omaa osaamistaan itsenäisesti tai kampustiimeissä. Tutkijapalveluiden kehittäminen onnistuu nyt, kun meillä on riittävästi osaavaa henkilökuntaa, mutta myös lisää vielä toivotaan.

Tudatupa -koulutus loppui, mutta kirjaston tutkimusdatatyöryhmä jatkaa työtään palveluiden aloittamiseksi. Seuraavaksi kampuskirjastot tekevät omat suunnitelmansa sekä ehdottavat kirjastossa yhteisesti tehtäviä projekteja. Kirjaston tutkimusdatatyöryhmässä kuulemme kampusten suunnitelmat ja erilaiset tarpeet ja voimme yhdessä miettiä sopivia ratkaisuja.

Mitä kirjaston tutkijapalvelut sitten tulevat olemaan?

Aloittaisin nykyisistä kirjaston tarjoamista koulutuksista:

  • RefWorks -kurssille ujutan tutkimusdataan viittaamisen.
  • Viitetietokannan kohdalta tarkistan, tarjoaako tietokanta linkkejä artikkeleissa käytettyyn tutkimusdataan ja kerron niistä.
  •  Elektronisten lehtien kohdalla siirtyisin PDF-versioiden käytön opastuksesta näyttämään myös tiedekustantajien toimivia ratkaisuja artikkelin ja datan yhdistelemisestä.

Seuraavaksi mietitään datanhallinnan koulutuksia, neuvontaa, ohjeita ja tiedotusta.

Mikä on datapalveluiden kohderyhmä? Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto kertoo tarjoavansa tutkimusdatapalveluita opiskelijoille, opettajille, tutkijoille ja tutkimusryhmille. Kirjasto voi lisätä kohderyhmiin yliopiston hallinnon sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön, koska tulevaisuuden tutkimuksen arviointiin kaavaillaan jo omia indeksejään tutkimuksessa tuotetulle datalle. Tulossa on siis datalle oma tuhattinsa.

Datapalveluita kehitetään ja tuotetaan yhdessä muiden tiedonhallinnan tukipalveluiden ja yliopiston hallinnon kanssa, unohtamatta tietenkään yhteyksiä tutkijoihin ja tutkimusryhmiin. Verkostoissa toimiminen on jännittävää, kehittävää, avartavaa ja palkitsevaa. Datapalvelut tuovat muutenkin kaivattuja haasteita kirjaston työsarkaan. Tutkimusdata on kirjastoille uusi ja monimuotoinen toimintakenttä. Data on kuitenkin vain yksi julkaisutyyppi muiden joukossa, johon liittyviä palveluita luodaan nyt. Tulevien vuosien aikana saamme huomata kuinka luonnollinen osa kirjaston palvelutoimintaa se onkaan.

Linkit:

Teksti ja kuvat

Mari Elisa Kuusniemi
informaatikko
Meilahden kampuskirjasto Terkko
Helsingin yliopiston kirjasto

Tutkimusdatan hallinnan tuki – kymmenen suositusta kirjastoille

LIBERin (Euroopan tieteellisten kirjastojen yhdistys, Association of European Research Libraries) e-science –työryhmä on julkaissut  tutkimusdatan hallintaa koskevan loppuraporttinsa viime elokuun 24. päivänä.  Vuonna 2010 LIBER asetti työryhmän, jonka tehtävänä oli tutkia, minkälainen rooli kirjastoilla voisi ja pitäisi olla e-sciencen piirissä. Ryhmä päätti keskittyä tutkimusdataan, joka vaikutti kaikkein kiireisimmältä ja tutkimuskirjastojen yhteisössä keskeisimmältä e-sciencen osa-alueelta.

 Työn tuloksena julkaistiin LIBERin e-science –työryhmän loppuraportti Ten recommendations for libraries to get started with research data management.

Suositukset

1. Tarjoa tukea tutkimusdatan hallintaan.

Se sisältää:

  • Datanhallintasuunnitelmat apurahahakemuksia varten
  • Immateriaalioikeuksiin ja tietoaineistoihin liittyvän neuvonnan
  • Tiedekuntien toiminnan tuen datanhallintasuunnitelmien laatimisessa ja datanhallinnan integroimisessa opetussuunnitelmiin

2.  Osallistu metadatan ja datastandardien kehittämiseen. Tarjoa metadatapalveluja tutkimusdataa varten.

3.  Perusta tutkimusdatapalveluihin keskittyvän kirjastonhoitajan (Data Librarian) tehtäviä ja kehitä kirjastoammattilaisten taitoja datan hallinnassa.

4.  Osallistu aktiivisesti organisaation tutkimusdatapolitiikan kehittämiseen, johon kuuluvat myös resurssisuunnitelmat. Rohkaise avoimen datan käytäntöihin ja valitse ne aina kun se on tarkoituksenmukaista tutkimusdatan elinkaaren eri vaiheissa.

5.  Ole yhteistyössä ja toimi kumppanina tutkijoiden, tutkimusryhmien, data-arkistojen ja datakeskusten kanssa. Näin edistät yhteensopivaa infrastruktuuria, joka mahdollistaa dataan pääsyn, sen löytämisen ja jakamisen.

6.  Tue tutkimusdatan elinkaarta tarjoamalla tutkimusdatan varastointi- ja hakupalveluja sekä varmista pysyvä pääsy dataan.

7.  Edistä tutkimusdataan viittaamista siihen liitettyjen pysyvien tunnisteiden avulla.

8.  Tuota organisaatiokohtainen dataluettelo tai datan säilytyspaikka, joka on käytettävissä olevan infrastruktuurin mukainen.

9.  Tutustu tieteenalakohtaisiin tutkimusdatan hallintakäytäntöihin.

10.  Aseta tarjolle tai toimi välittäjänä niin että dynaamista ja staattista tutkimusdataa varten on olemassa turvattu säilytystila. Toimi yhteistyössä organisaation IT-yksiköiden kanssa tai hyödynnä tarkoituksenmukaisia pilvipalveluja.

E-science –työryhmä ja suositusten laatiminen

LIBERin e-science –työryhmän puheenjohtajana toimi Birte Christensen-Dalsgaard Tanskan kansalliskirjastosta (Det Kongelige Bibliotek, Københavns Universitetsbibliotek). Suomesta kuusijäsenisessä kansainvälisessä ryhmässä oli mukana kampuskirjaston johtaja Annikki Roos (Meilahden kampuskirjasto Terkko).

Ryhmä on järjesti kolme työpajaa, joista ensimmäinen oli Barcelonassa vuonna 2011, toinen Bristolissa IDCC 2011 (International Digital Curation Conference)  –konferenssin yhteydessä ja kolmas Tartossa 2012. Barcelonan ja Tarton workshopit toteutettiin osana samaan aikaan pidettyjä LIBER-konferensseja.

LIBER-yhteisön kirjastoja varten koottiin lista suosituksista, tehtävistä, joiden avulla päästään alkuun tutkijoille suunnatun tutkimusdatan hallinnan tukemisessa. Suositusten kokoamisessa käytettiin pohjana kahden ensimmäisen työpajan tuloksia. Tarton kolmannessa työpajassa suositukset viimeisteltiin ja niiden tärkeysjärjestys määriteltiin.

LIBER 2012 – kolmas workshop: suositusten tarkennuksia ja tärkeysjärjestys

LIBERin e-science –työryhmän tuottaman ja tutkimusdatasuositukset sisältävän loppuraportin sivuilla 2-3  on tiivistelmä Tartossa järjestetyn kolmannen workshopin työskentelystä. Tämän käsillä olevan, kymmenestä suosituksesta kertovan tekstin seuraavat kappaleet sisältävät mainitun tiivistelmän kirjoittajien englannista kääntämänä.

LIBER-konferenssin yhteydessä pidetyssä e-science –ryhmän työpajassa suositusten validiteetista käytiin keskustelua yleisön kanssa. Tilaisuus alkoi Oxford-väittelynä. Osallistujien suuri enemmistö oli sitä mieltä, että tutkimuskirjastot voivat ja niiden täytyy tukea tutkijoita tutkimusdatan hallinnassa ja siihen liittyvässä suunnittelussa.

Osallistujat ehdottivat muutamia muutoksia suositusten ilmaisuihin ja painotuksiin. Esimerkiksi datan avoimuutta haluttiin korostettavan vähemmän, koska varsinkin tutkimuksen alkuvaiheessa tutkijat eivät halua tutkimusdatansa olevan avointa ja ilman valvontaa vailla heidän omaa suostumustaan.

Tuotiin esiin, että kirjastojen yhteistyö data-arkistojen ja datakeskusten kanssa ei riitä. Niiden on keskitettävä huomionsa erityisesti paikalliseen yhteistoimintaan tutkimusryhmien ja jopa yksittäisten tutkijoiden kanssa.

Suositusta, jossa kannustetaan yhteistyöhön organisaation IT-yksikön kanssa, pidettiin liian rajoittavana. Sitä esitettiin laajennettavaksi niin, että myös pilvipalvelujen käyttö sallitaan.

E-science –työryhmän johdolla,  yksinkertaista äänestysmenettelyä käyttäen, yleisö laati suosituslistan toimenpiteiden prioriteettijärjestyksen.

Tutkimusdatapalveluja käynnistettäessä hyvä muistaa!

Työpajan lopuksi e-science –työryhmä kysyi osallistujilta, mitä kannattaisi muistaa ja ottaa huomioon tutkimusdatapalveluja käynnistettäessä. Vilkkaasta keskustelusta tiivistettiin seuraavat ajatukset:

Tutkimuskirjastojen ei alkuvaiheessa tarvitse lähteä liikkeelle koko suosituspaketti mukanaan tai yrittää tarjota kaikkia tutkimusdatapalveluja kerralla. Pienet askeleet riittävät. Kannattaa oppia muilta, niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin. On hyödyllistä kopioida ja omaksua toisilta hyviä käytäntöjä. Tutkimuskirjastoihin kautta maailman on jo kertynyt kokemusta tämän tyyppisistä palveluista.

Kirjastohenkilöstön koulutus on erittäin tärkeää, koska hyvin harvoilla kirjastoilla on nykypäivänä mahdollisuutta palkata uutta, erikoistunutta henkilökuntaa. Tutkimusdatapalveluihin keskittyvä kirjastonhoitajan tehtävä vaatii oman ammattitaitonsa, mutta esimerkiksi lisäkoulutuksen saaneet tieteenala-asiantuntijat voivat tehdä datapalveluissa paljon.

Tutkijat ja päätöksiä tekevät johtokunnat saattavat olla epäileviä, kun kirjastot omaksuvat itselleen tutkimusdatan hallinnan tukitehtäviä. Vastustus on mahdollista voittaa osoittamalla, että hyvät datanhallintakäytännöt hyödyttävät välittömästi tutkijoita ja täten myös koko organisaatiota. Voidaan myös viitata äskettäisiin petosskandaaleihin, jotka olisi vältetty kokonaan tai ne olisivat olleet huomattavasti lievempiä, jos hyvät datanhallintakäytännöt olisivat olleet voimassa.

Lähteet:

Ten recommendations for libraries to get started with research data management. Final report of the LIBER working group on E-Science / Research Data Management. Birte Christensen-Dalsgaard et al. 4-7-2012

LIBER

Lue e-tieteestä:

Riitta Tirronen: eTiede muuttaa tapaa tehdä tutkimusta.  A propos. Suomen Akatemian verkkolehti 13.10.2011

Teksti

Liisa Siipilehto
Projektipäällikkö
Helsingin yliopiston kirjaston Tutkimusdata 2 -projekti

Eeva-Liisa Viitala
tiedottaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Liisa Siipilehto

Tietoarkiston datapalvelut laajenemassa

Arja Kuula oli esittelemässä Helsingin yliopiston kirjaston henkilökunnalle Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston palveluja 9.3.2012.

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto on nimensä vuoksi mielletty vain yhteiskuntatieteitä koskevana palveluna, mutta sinne otetaan digitaalisia tutkimusaineistoja muiltakin aloilta. Arkistointikelpoisuuteen vaikuttavat monet eri tekijät, mm. voidaanko aineisto dokumentoida tietoarkiston käyttämässä formaatissa (DDI), onko luovuttajalla kaikki tarvittavat oikeudet aineistoon ja onko aineistolle annettu jatkokäyttölupa. Keskeisenä edellytyksenä arkistoinnille on se, että aineistolla  voidaan olettaa olevan jatkokäyttöä tutkimuksessa ja opetuksessa. Etukäteen ei tosin voida tietää, mistä tutkimusaiheista tulevaisuudessa ollaan kiinnostuneita, mutta näkemys aineiston merkityksestä pitää pystyä esittämään.

Aineiston laadullista seulontaa merkittävämpiä ovat tekniset kriteerit, kuten kopioitavuus ja konvertoitavuus jatkokäyttöä varten kohtuullisin kustannuksin. Lisäksi datan pitää olla selkeässä järjestyksessä ja sitä kontekstualisoivan aineiston pitää olla mukana (mm. tutkimuskysymykset). Kaikki tämä vaikuttaa datan käytettävyyteen ja viitattavuuteen. Viittausten määrä on huomattavasti suurempi tieteellisissä artikkeleissa, joihin liittyy avointa tutkimusdataa kuin artikkeleissa, joissa ei ole taustalla olevaa aineistoa käytettävissä.

Tietoarkisto 2015 -hankkeessa toteutetaan aineistoportaali, jonka kautta voi ladata aineistoja käytettäväkseen kirjautumalla oman yliopiston tunnuksilla tietoarkiston asiakkaaksi. Tämä onkin varmasti monen tutkijan odottama uudistus. AV-materiaalien tallennusta ollaan myös lisäämässä. Palveluja ryhdytään suuntaamaan enemmän myös historiaan, kulttuurintutkimukseen, psykologiaan ja terveystieteisiin.

Arja Kuula toi esityksensä lopussa esiin myös Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämän Tutkimuksen tietoaineistot -hankkeen, jossa haetaan kansallisen tason ratkaisuja moniin mittaviin kysymyksiin: esimerkiksi tutkimusaineistojen jatkokäytön turvaavan tahtotilan vahvistamiseen, tietopolitiikan luomiseen ja tallennusratkaisujen ja pitkäaikaissäilytyksen ongelmiin.

Jos aineistot tallennetaan Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon tai muihin data-arkistoihin niin jääkö Helsingin yliopistolle ja sen kirjastolle mitään roolia tutkimusdata-asioissa? Helsingin yliopiston kirjaston tutkimusdataprojektin loppuraportissa löydetään kyllä kirjastolle useitakin rooleja liittyen yhteistyöhön, järjestelmien kehittämiseen, viestintään, ja osin myös datanhallinnan koulutuksen järjestämiseen. Jotta raportissa kiitettävän yksityiskohtaisesti pohditut tavoitteet voisivat toteutua, vaaditaan kirjastolta vielä merkittävää lisäpanostusta tutkimusdata-asioihin. Tehtävän laajuudesta saa jonkinlaisen kuvan tutustumalla Tutkimusaineistojen tiedonhallinnan käsikirjan osaan 8. Jo pari ensimmäistä lausetta kiteyttävät hyvin, mistä on kyse: “Tutkimusaineiston sisällön, keruun ja muuttujien huolellinen kuvailu on edellytys aineiston käyttökelpoisuuden säilymiselle. Ilman kuvailevaa tietoa aineisto on merkityksetön kokoelma tiedostoja, numeroita, merkkejä tai bittejä”.

Verkkarissa aiheesta aiemmin:

Teksti

Esa Hakala
Mika Holopainen
Pekka Karhula
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva

Helena Hiltunen

Tutkimustiedon ja –aineistojen avautuminen parantaa maailmaa – OpenAIREplus ja Helsingin yliopiston kirjasto EU-hankkeen kansallisena toimijana

“Scientific information has the power to transform our lives for the better – it’s too valuable to be locked away.” Tieteellisen tutkimustiedon avulla elämänlaatumme paranee – tieto on liian arvokasta säilytettäväksi lukkojen takana. (EU:n digitaalistrategiasta vastaava komission varapuheenjohtaja Neelie Kroes)

Helsingin yliopiston uuden, vuosiksi 2013-2016 laaditun strategian otsikkona on Maailman parhaaksi. Monimielinen ilmaisu avataan näin: ”Rakennamme parempaa maailmaa ottamalla entistä merkittävämmän roolin globaalien ongelmien ratkaisemisessa. Monitieteinen opetuksemme ja tutkimuksemme tuottavat uutta osaamista koko yhteiskunnan hyödyksi. Tuore ajattelu ja luova vuorovaikutus auttavat meitä tavoitteessamme nousta maailman 50:n parhaan yliopiston joukkoon.”

Meilahden kampuskirjasto Terkon kirjastonjohtajaa Annikki Roosia haastateltuani osaan mainita ainakin yhden Helsingin yliopiston kirjastossa edistettävän asian tai tehtävän, joka suoraan liittyy yliopistomme tulevan strategian pääteemaan: OpenAIREplus-hankkeen.

Kuten ylläolevassa strategiasitaatissa mainitaan, yliopiston opetus ja tutkimus tuottavat uutta osaamista koko yhteiskunnan hyödyksi. Kirjaston työn tuloksena tutkimustieto ei jää hankalasti lähestyttäväksi ja löydettäväksi, ”lukkojen taakse”. Kirjasto luo mahdollisuuksia kaikille kansalaisille päästä tutustumaan tutkimustietoon. Nyt avataan ovia vielä pitemmälle, tutkimusaineistoihin, joihin tieteellisen tutkimuksen tulokset perustuvat.

OpenAIRE (Open Access Infrastructure for Research in Europe) –hanke (12/2009-) pohjautui Euroopan komission käynnistämään tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden (Open Access) pilottihankkeeseen, joka alkoi elokuussa 2008. Näissä projekteissa on luotu käytäntöjä kaikkien EU:n rahoittamien tutkimusten tuloksena syntyneiden julkaisujen saamiseksi avoimesti verkkoon. Helsingin yliopiston kirjasto oli mukana jo OpenAIREssa.

Lähes kolmen vuoden pituinen OpenAIREplus –hanke käynnistyi joulukuussa 2011. Sen tavoitteena on rakentaa yhteyksiä tutkimustuloksista raportoivien tieteellisten julkaisujen ja tutkimustulosten perustana olevien tutkimusaineistojen (data) välille.

Pisan matkakuvat virittivät antoisaan keskusteluun

Annikki Roosin haastattelun alkuperäisenä herätteenä oli kertoa Verkkarin lukijoille kuulumiset  OpenAIREplus -hankkeen kick off –tilaisuudesta Italian Pisasta. Hän osallistui  6.-7.12.2011 pidettyyn kokoukseen Helsingin yliopiston kirjaston edustajana. Keskustelussamme tämä tilaisuus ja sen anti jäivät sivuosaan ja tunnelmiksi haastattelun yhteydessä nähtävinä valokuvina. Keskeisiksi aiheiksi nousivat EU:n tutkimusjulkaisujen ja –aineistojen avoimeen saatavuuteen liittyvien hankkeiden yhteiskunnallinen merkitys, kirjastojen uudet tehtävät ja Helsingin yliopiston kirjaston rooli tehtäväalueen kansallisena toimijana.

Millaista tiede- ja yhteiskuntapoliittista kehitystä OpenAIRE-hankkeiden taustalla on?

Tiedon tuottamisessa ja käyttämisessä on tapahtunut iso murros. Meillä on nykyään välineitä tehdä asioita uudella tavalla: tekniikkaa, laitteita, ohjelmistoja…  On monenlaisia uusia tapoja tiedon käsittelemiseksi. Eikä tämä ole pelkkää IT:tä, tietotekniikkaa, vaan aivan tavallisten ihmisten asiaa.

On tapahtunut poliittisia muutoksia. Tutkimuksen rahoittajat edellyttävät, että tutkijoiden tuotanto saadaan kaikkien halukkaiden käyttöön. Julkisen rahoituksen turvin tehtyjen tutkimusten sisältämän tiedon pitäisi olla avointa ja esimerkiksi yritysmaailman käytössä. Tämä on EU:n, useiden muiden kansainvälisten tutkimusrahoittajien ja meillä Suomen Akatemian tavoitteena.

OpenAIRE oli juuri EU:n käynnistämä hanke, joka aloitettiin tietyillä aihealueilla, mm. lääketieteessä ja se keskittyi nimenomaan tutkimusjulkaisujen avoimuuteen. Todennäköisesti EU:n seuraavassa puiteohjelmassa edellytetään EU:n rahoittamien julkaisujen ja myös niihin liittyvän datan avoimuutta.

Entä OpenAIREplus?

OpenAIREplussassa pilotoidaan samat aihealueet kuin edellisessä hankkeessa, mutta nyt tähdätään siihen, että myös tutkimustuloksiin johtanut data saadaan avoimeksi. Hankkeessa rakennetaan prosesseja ja välineitä sekä levitetään tietoa EU:n tutkimusjulkaisujen ja –datan avoimuutta koskevasta politiikasta.

Prosessien ja välineiden rakentaminen tarkoittaa sitä, että julkaisun ja datan välille luodaan yhteys. Tehdään mm. datamallia, jonka avulla tutkimusdata voidaan kuvata ja linkittää se julkaisuihin. Analysoitavana on eri tieteenalojen aineistoa. Tehtävänä on yrittää löytää erityyppisten datojen välille yhteistä rajapintaa, mikä onkin kunnianhimoinen tavoite!

Tutkimusjulkaisut ja aineistot sijoitetaan avoimiin julkaisuarkistoihin. On mm. huolehdittava siitä, että suomalaiset arkistot ovat OpenAIREn kanssa yhteensopivia. Hankkeen piirissä tehtävä yhteistyö on kansainvälistä ja kansallista. Suomesta hankkeeseen osallistuja on Helsingin yliopisto, jonka edustajana toimii Helsingin yliopiston kirjasto. Kirjastomme on siis kansallinen toimija tässä tehtävässä.  Hankkeessa on kaiken kaikkiaan edustus 41 EU-maasta.

Palataan hetken päästä Helsingin yliopiston kirjaston tehtäviin OpenAIREplussan piirissä.
– Kertoisitko, miten TTA-hanke, jonka ohjausryhmässä olet, liittyy puheena olevaan asiaan?

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt Tutkimuksen tietoaineistot -hankkeen (TTA) vuosiksi 2011–2013. Se käynnistyy 16.3. järjestettävällä seminaarilla. TTA-hanke sisältää mm. datakatalogin rakentamisen. Siinä kaikkien alojen metadata koottaisiin yhteen.

Kaikkea tutkimusdataa ei voi saada avoimeksi, mutta metadatan tulisi olla avointa. Tutkimusdatan metadata syntyy siten, että data kuvaillaan jonkin sovitun formaatin mukaisesti. Data kuvaillaan tietokantoihin, joista se on ihmisten tai toisten järjestelmien haettavissa ja käytettävissä eri tavoin.

Kirjaston uudesta roolista…

Kirjastot eivät enää nykyään ole tietovarastoja. Niiden tehtävänä on taata pääsy tietoon. Tieto puolestaan voi olla mitä tahansa: primääridataa, tekstiä, julkaisuja.  Tietoympäristö on moninainen ja kirjasto voisi olla väylä tai rajapinta jossa  ihminen, data ja informaatio kohtaavat muodostaen mahdollisuuden tietämyksen syntymiseen ja viisauden kartuttamiseen.

Helsingin yliopiston kirjasto kansallisena toimijana?

OpenAIREplus-hankkeessa jaamme tietoa suomalaisten avointen julkaisuarkistojen (n. 15) ylläpitäjille. Olemme mukana viemässä eteenpäin teknisiä ratkaisuja ja sovittuja toimintatapoja. Kaikki ne tieteellistä tutkimusta harjoittavat tahot, jotka ovat saaneet EU-rahoitusta, ovat yhteistyökumppaneitamme. Myös Kansalliskirjasto, Tekes… Pyrkimyksenä on kansallisesti järkevä toimintatapa tutkimusjulkaisujen ja –aineistojen avoimuutta kehitettäessä. Asiaa voisi yleisesti tehdä tunnetuksi myös esitelmien ja eri foorumeille laadittujen kirjoitusten avulla.

Helsingin yliopiston kirjastossa on NOAD (National Open Access Desk) eli kansallinen Open Access –neuvontapiste, joka auttaa tutkijoita löytämään oikean avoimen julkaisuarkiston sekä vastaa tutkimuksen avoimuuteen ja tekijänoikeuksiin liittyviin ym. kysymyksiin. NOADit on jaettu piireihin. Suomi kuuluu pohjoiseen, Nordic NOADiin, jonka kesken pidetään mm. skype-kokouksia.

Helsingin yliopiston kirjastossa OpenAIREplus-toiminnasta huolehtii työryhmä, johon kuuluu henkilöitä, jotka eri tavoin ja omalla asiantuntemuksellaan edistävät hankkeeseen liittyviä tehtäviä: ylikirjastonhoitaja, tutkimusdata-asiantuntijoita sekä avoimen julkaisuarkiston teknisen puolen ja Open Access –käytännöt ja tekniikan hallitsevia osaajia.

Odotettavissa on monipuolista kansainvälistä toimintaa ja matkoja, mm. kesäkuussa 2012 Kööpenhaminaan, missä pohjoismaiset OpenAIREplus-edustajat tapaavat.

Kaikki OpenAIREplus-hankkeeseen liittyvä Helsingin yliopiston kirjaston aineisto on yliopistolaisille avoimesti wikissä: https://wiki.helsinki.fi/x/GQDZB

Kiitos haastattelusta!

Linkit:

OpenAIRE

http://www.openaire.eu/en/component/content/article/76-highlights/326-openaireplus-press-release

OpenAIREplus projekti liittää yhteen vertaisarvioidun artikkelin ja tutkimusdatan.

Helsingin yliopiston kirjaston ajankohtaisuutinen 4.1.2012

Kimmo Koskinen, Helsingin yiopiston kirjasto: Open Access –julkaiseminen. Esitys kaukopalvelupäivillä 12.5.2011

Opetus- ja kulttuuriministeriö 30.1.2012: Koordinaatioryhmä tukemaan sähköisten tutkimusaineistojen saatavuutta ja käyttöä

Tietoa Tukimuksen tietoaineistot (TTA) –hankkeesta 

HY strategia  

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut

Kuvat

Annikki Roos

 

Pääsy tutkimusdataan puhuttaa opintopiirissä

Tutkimusdataopintopiiri kokoontui Kumpulassa 13.1. Opintopiiri on versonut Helsingin yliopiston kirjaston tutkimusdataprojektista (1.5.2011 – 29.2.2012).

Satunnaisena osallistujana olin mukana opintopiirin istunnossa saadakseni jonkin käsityksen tämän aihepiirin ulottuvuuksista. Seuraavassa kerron aiheista päällimmäiseksi mieleen jäänyttä.

Kirjastonhoitaja Eva Isaksson käsitteli alustuksessaan tutkimusdatan linkitystä julkaisuihin käyttäen esimerkkiaineistona tähtitieteellisen tutkimusdatan avoimuutta ja Kumpulassa tehtyä tähtitieteen tutkimusta. Eva esitti alustuksessaan myös kysymyksen, olisiko mahdollista käyttää tutkimusdatan käytön analysointia myös meritoinnissa, ja vastasi  itse myönteisesti. Asia herätti, käsittääkseni uutena avauksena, erityistä kiinnostusta.

Tutkimusdatan avoimuus

Keskustelussa tuli ilmi, kuinka pääsy tutkimusdataan vaihtelee suuresti tieteenaloittain; eri alojen tutkimuksen käyttämä materiaali on laadultaan luonnollisesti hyvin erityyppistä, ja tieteenalojen perinteetkin avoimuuden suhteen poikkeavat toisistaan. Julkaistuissa tutkimuksissa ilmoitetaan vaihtelevasti, missä tutkimuksen tuloksiin johtanut aineisto sijaitsee. Käytänteet vaihtelevat tieteenaloittain. Pääsy tutkimusaineistoon on myös eri tavoin rajoitettua.

Tutkimusaineistojen esittämisen hyötyinä mainittiin ainakin tutkimuksen laadun ja läpinäkyvyyden paraneminen. Mutta asia on mutkikas: on muun muassa tutkimuksen rahoittajien intressejä ja eri syitä, jotka vaikuttavat tutkijoiden halukkuuteen julkistaa käyttämänsä aineisto.

Evan esimerkkinä käyttämässä tähtitieteessä tutkimusdataan on pääsääntöisesti vapaa pääsy. Periaatteessa alan harrastajankin on mahdollista tehdä tutkimusta havaintoaineistoa tietoverkon kautta käyttäen.

Mahdollisuuksien Tuhat-tutkimustietojärjestelmä

Kirjaston Tuhat-ryhmän piirissä, joka organisoi ja kehittää yliopiston Tuhat-tutkimustietojärjestelmän neuvonta- ja tarkistustyötä, on tartuttu ajatukseen tutkimusdatan liittämisestä Tuhat-järjestelmään. Ensimmäinen askel olisi datan linkitys Tuhatiin. Tähän vaikuttaa tiedonhakijalle näkymätön metadata, joka on tärkeä  osa verkkotoimintaa: tutkimusdatalle ei järjestelmässä toistaiseksi ole julkaisukategoriaa. Kauempana tulevaisuudessa siintää mahdollisuus tutkimusaineistojen tallentamisesta järjestelmään. Tästä keskusteltiin ja todettiin muun muassa, että asiaan perehtymistä kannattaa jatkaa ja kartoittaa sen edistämisen mahdollisuuksia yliopistotasolla.

Kannatti olla kuuntelemassa. Helsingin yliopiston kirjastossa oppimisen ja kehittämisen alla olevasta on paljon tietoa tarjolla verkossa, wikeissä ja muilla foorumeilla. Hyvä että on. Toisaalta, elävä tilanne, toisten kuunteleminen ja keskustelu on ylivoimainen muistijäljen jättäjä –  minulle ainakin.

Opintopiiri on nimensä mukaisesti oppimisen ja tutkimisen paikka, siis pitkäjänteistä toimintaa. Mutta jos siihen ei ole mahdollisuutta, pieni kurkistuskin laajentaa  näkökulmaa tiedekirjastomme toimintaan. Tutkimusdataopintopiiri kokoontuu kuluvana keväänä kuukausittain eri kampuksilla, ja tilaisuuksista ilmoitetaan kirjaston henkilökunnalle.

Linkkejä:

Opas tutkimusaineistojen tiedonhallintaan (wiki)

Monipuolista tutkimusaineistoa Pyhäjärveltä – pilottiryhmä tutkimusdataprojektin tukena (Verkkari 7/2011)

Tutkimusdatan hallintaan tutustumassa – vierailu Yhteiskuntatieteellisessä tietoarkistossa Tampereella 11.5.2011
(Verkkari 6/2011)

Kirjoittaja

Lea Kujala
Kirjastosihteeri
Helsingin yliopiston kirjasto

 

 

Tutkimusaineistojen tiedonhallinta- ja jatkokäyttökysymykset kiinnostavat tutkijoita – ja kirjastoammattilaisia

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston, FSD:n,  ja valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston 9.10. järjestämä Seminaari tutkimushankkeita suunnitteleville: Tutkimusaineistojen tiedonhallinta – kokemuksia ja ohjeita täyttyi ennakkoilmoittautuneista melko nopeaan tahtiin sen jälkeen, kun tilaisuuden tarkempi ohjelma laitettiin levitykseen. Seminaarin suosion taustalla on epäilemättä Suomen Akatemian vaatimus siitä, että tutkimusrahoitushakemuksen liitteenä olevassa tutkimussuunnitelmassa on esitettävä myös tutkimusaineistojen tiedonhallintasuunnitelma, jossa kerrotaan, miten tutkimuksessa käytettävät aineistot hankitaan, miten aineistoja käytetään ja säilytetään ja miten mahdollistetaan aineistojen käyttö tutkimuksen päätyttyä.

Seminaarin tutkijavoittoista yleisöä. Tarkkasilmäinen lukija voi kyllä bongata joukosta muutaman kirjastokollegan.

Tutkimusaineistot jatkokäyttöön! – suosituksia on vuosien varrella kertynyt

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto on jo vuosia kierrellyt eri yliopistoissa tekemässä lähetystyötä saadakseen tutkijat ymmärtämään aineistojensa arvon ja sen, että ne ansaitsevat tulla tallennetuiksi jatkokäyttöä varten.  Asiasta on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana esitetty lukuisia kansainvälisiä ja kansallisia suosituksia, joita seminaarissa esitteli Jussi Nuorteva Kansallisarkistosta tuoden esiin myös sen roolin, joka tietoarkistolla on ollut mm. OECD:n datasuositusten kansallisen tason toimeenpanomahdollisuuksien luotaajana.

Jussi Nuorteva Kansallisarkistosta ja kirjastonjohtaja Maria Forsman valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastosta.

Suomen Akatemian datapolitiikasta kertoi Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikön johtaja Pirjo Hiidenmaa ja tutkimusdatan jakamiseen liittyvistä juridisista kysymyksistä Marjut Salokannel, joka vetää tutkimusaineistojen saatavuuteen liittyviä kysymyksiä selvittämään asetettua työryhmää Helsingin yliopistossa ja asiaan liittyviä juridisia kysymyksiä koskevaa tutkimusprojektia.

Miksi aineistojen saattaminen jatkokäyttöön mietityttää?

Vilkkaimmat keskustelut virittivät tilaisuuden tutkijapuheenvuorot, joista molemmat liittyivät kvalitatiivisiin aineistoihin. Sirpa Lappalainen Kasvatustieteen laitokselta eritteli etnografisen kenttätutkimuksen muistiinpanojen jatkokäyttöön tallentamiseen liittyviä tuntojaan miettien muun muassa sitä, miten ajatus siitä, että muistiinpanoja tulevat lukemaan muutkin kuin tutkijat, vaikuttaa siihen, mitä asioita ja miten tutkija niihin kirjaa.  Meri Larivaara Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoi Anna-Maria Isolan ja Juha Mikkosen kanssa keräämästään kirjoituskilpailuaineistosta Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä, jota ei alun perin ollut hankittu tutkimusaineistoksi ja jonka tiedonhallintakysymyksiä ei keräysvaiheessa ollut ajateltu lainkaan. Odotettuun nähden moninkertainen, rikas aineisto, josta vain häviävän pieni murto-osa mahtui alkuperäisenä tavoitteena olleeseen kirjoituskokoelmaan, sai kuitenkin kerääjäkolmikon miettimään, miten aineiston voisi saada tutkimuksen käyttöön. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto tuntui suoranaiselta ”pelastukselta”, totesi Larivaara.

Larivaaran ja kumppanien järjestämään kirjoituskilpailuun osallistuneita ei ollut informoitu siitä, että kirjoitukset tallennettaisiin tietoarkistoon tutkijoiden käyttöön. Lupia tuntu aika mahdottomalta hankkia jälkikäteen, kirjoituksia kun oli yli 800. Koska osallistujilla kuitenkin oli tiedossa, että teksti saatettaisiin julkaista, tallentamista tietoarkistoon tutkijoiden käyttöön ei pidetty ylitsepääsemättömänä ongelmana.

Kvalitatiivisia aineistoja käyttävät tutkijat saattavat suhtautua empien ajatukseen tutkimusaineistojen jatkokäyttöön saattamisesta muun muassa siksi, että epäilevät tutkittavien muuttuvan varauksellisemmiksi, jos heitä haastatteleva tutkija ei vakuuta, että vain hän käyttää aineistoa. Tämä tuli esiin tutkijapuheenvuoroja seuranneessa keskustelussa. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston kehittämispäällikkö Arja Kuula kommentoi tällaisia näkemyksiä muun muassa viittaamalla tietoarkistoon kvalitatiivisia aineistojaan tallentaneiden tutkijoiden kokemuksiin siitä, että niissä tapauksissa, joissa lupia oli kysytty jälkikäteen haastateltavilta, nämä eivät yleensä olleet kieltäytyneet eivätkä halunneet sensuroida mitään. Kuula kertoi myös, että aika moni haastateltava, jolta oli kysytty jälkikäteen lupaa aineiston tallentamiseen jatkokäyttöön, oli todennut sillä mielellä haastatteluun lähteneensäkin, että hänen vastauksensa tulee yleisemminkin tutkimuksen käyttöön.

Arja Kuula Yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta ja tutkijapuheenvuoron käyttäjä Sirpa Lappalainen  kasvatustieteen laitokselta.

Mistä apua tutkimusaineistojen tiedonhallintaan liittyvissä kysymyksissä?

Arja Kuulan esitelmän otsikko oli Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston palvelut tiedonhallinnan näkökulmasta.  Aika laajasti hän käsitteli myös sellaisia tutkimusaineiston luottamuksellisuuteen ja tietosuojaan liittyviä tutkimuseettisiä kysymyksiä, joita erityisesti kvalitatiivisten aineistojen kanssa työskentelevät tutkijat joutuvat pohtimaan ja ratkomaan yhdessä tietoarkiston kanssa aineistoa sinne tallennettavaksi luovuttaessaan.

Kuula mainosti myös tietoarkistossa laadittua Tutkimusaineistojen tiedonhallinnan käsikirjaa, jonka hän toivoi auttavan tutkijoita aineistojensa tiedonhallintasuunnitelmien laatimisessa.

Seminaarissa olisi riittänyt keskustelua yli varatun ohjelma-ajan. Tilaisuuden paikallinen järjestäjäosapuoli, valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto sai jälkikäteen palautetta, jossa pahoiteltiin keskusteluajan vähäisyyttä ja toivottiin lisää tämäntyyppisiä tilaisuuksia. Kirjastonjohtaja Maria Forsman lupaili, että toiveisiin pyritään mahdollisuuksien mukaan vastaamaan.

Tutkijoilla olisi riittänyt keskusteltavaavaikka kuinka. Tässä yksi aktiivisimmista keskustelijoista, Antti Mauni sosiologian laitokselta.

Tutkimusaineistojen tiedonhallintaa ja saatavuutta koskevat kysymykset kiinnostavat myös kirjastoammattilaisia – miksi?

Puheena olevan seminaarin yleisön enemmistö oli tutkijoita, joille tilaisuus oli suunnattukin, mutta joukossa istui myös koko joukko kirjastokollegoita. Sama pätee puolisentoista viikkoa aikaisempaan (29.9.) , Tutkimuksen tietoaineistot –selvityshankkeen järjestämään seminaariin Tutkimuksen tietoaineistojen infrastruktuurit Suomessa, jossa esillä olleet infrahankkeet liittyivät paljolti muihin kuin leimallisesti  yhteiskuntatieteellisiin aineistoihin.

Jokusen seminaarin tutkimusaineistoihin liittyen me HY:ssa vaikuttavat kirjastoammattilaiset olemme itsekin järjestäneet ja ainakin yhteen hankkeistamme, keskustakampuksen Tieteellisten aineistojen verkkopalveluhankkeeseen on sisältynyt myös tutkimusaineistoihin liittyviä osaprojekteja.

Mihin me tällä alueella pyrimme? Mikä voisi olla roolimme – joitain mietteitä tästä esittivät VERKKARI 5/09 –artikkelissaan Maria Forsman ja Veera Ristikartano Tampereella viime keväänä järjestetyn monipäiväisen, yhteiskuntatieteellisistä tutkimusaineistoista kiinnostuneille asiantuntijoille järjestetyn, kansainvälisen Mobile Data and the Life Cycle –seminaarin virittämänä. Kirjastoilla voisi Forsmanin ja Ristikartanon mukaan olla tietty rooli tutkimusdataa ja –aineistoja sekä niihin liittyviä infrastruktuureja koskevan tietämyksen levittäjänä. Helsingin yliopiston uudessa kirjastossa olisi heidän mielestään hyvä olla muutama eri alojen tietoasiantuntija ja informaatikko, joiden toimenkuvaan kuuluisi myös oman alansa data-aineistojen ja niiden kuvailu- ja säilytyskäytäntöjen ja -mahdollisuuksien tunteminen.

Mikäli tähdättäisiin siihen, että kirjastot pystyisivät todella tukemaan ympäröivää tiedeyhteisöä tutkimusaineistojen ja datasettien kuvailussa ja hallinnoimisessa, pitäisi muutamista informaatikoistamme kouluttaa jonkinasteisia tutkimusaineistoasiantuntijoita, jollaisia jo kuulemma maailmalla on, esimerkiksi  USAssa ja Kanadassa tehtävänimikkeellä Data Librarian. Onko oma tähtäimemme näin kunnianhimoinen?

 
Kirjoittaja:
Eeva Peltonen
Kirjastonhoitaja
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Kuvat:
Helena Laaksonen
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto