Innostu!

Työterveyslaitos on aloittamassa laajaa tutkimushanketta, joka kohdistuu työn ja työyhteisöjen myönteisten voimavarojen selvittämiseen. Miten työn tekotapa ja työolot edistävät innostusta ja innovointia? Miten työpaikalla voidaan? Miten palveleva johtaminen toteutuu? Onko eri sukupolvien välillä eroja työpaikkaan sitoutumisessa?

Innostuksen spiraali –hanke toteutetaan vaiheittain työsuojelurahastojen rahoittamana. Helsingin yliopiston kirjasto on yksi hankkeen tutkimuskohteista.

Tutkimushankkeen tieteellinen vastuuhenkilö on VTT, dosentti Jari Hakanen (livenä YouTubessa). Työterveyslaitoksen sivustolla kerrotaan hänen tutkimuksistaan. Sivustolla voit myös testata oman työnimusi viidessä minuutissa.

Käytännössä tutkimus alkaa kokonaiskuvaa kartoittavalla kyselyllä, jonka useimmat HY-kirjaston työntekijät saavat sähköpostiinsa syyskuun aikana. Kysely on laajempi ja yksityiskohtaisempi kuin meille tuttu työolobarometri. Tänä vuonna emme tee omaa barokyselyä vaan kohdistamme innostuksemme INSPIin (JoRyn päätös 10.6.2011).

Helsingin Yliopisto toteuttaa oman, uusitun barokyselyn lokakuun alussa ja siihen toki osallistumme, jotta voimme vertailla kirjaston työoloja muiden yliopistomme yksiköiden tuloksiin.

Helsingin yliopiston kirjastossa  hankkeen yhdyshenkilönä toimii Kaija Sipilä (kaija.sipila(at)helsinki.fi).

Muuta INSPIin liittyvää:

Lisätietoa hankkeesta
Hankkeen tutkimuskohteita

Kirjoittaja

Kaija Sipilä
Johtava tietoasiantuntija
Kumpulan kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto