Kirjaston kasvoja: Liisa Siipilehto

1. Miten päädyit kirjastouralle?

Ensimmäinen puolen vuoden pestini oli yliopistomme metsätieteellisen tiedekunnan Metsäkirjastossa vuonna 1997. Silloin heti ymmärsin, että haluan tulevaisuudessakin työskennellä kirjastoalalla. Ensimmäinen tehtäväni oli metsäalan kirjojen sisällönkuvailu ja nautin todella työstäni. Samalla minulle selvisi, kuinka monipuolinen ja innostava työ informaatikkona voi olla. Siksi hakeuduinkin maatalous- ja metsätieteiden alan koulutustani täydentävälle Informaatikkokurssille. Monien innostavien projektien jälkeen minut vakinaistettiin Viikin tiedekirjastoon, jonka osaksi Metsäkirjasto muuttui vuonna 1999. Tiedekirjastohan toimi yliopiston erillislaitoksena kymmenen vuotta eli yhtenäisen Helsingin yliopiston kirjaston muodostamiseen asti.

2. Tyypillinen työpäiväsi?

Metsäalan tieteenalavastaavan tehtävien ohella olen viime vuosina vähitellen siirtynyt työskentelemään kirjaston tutkimusdata- ja Open access -tiimeissä. Lähes kaikki työtehtäväni liittyvät avoimen tieteen edistämiseen tavalla tai toisella. On tärkeää herkeämättä seurata, mitä näissä asioissa on meneillään niin yliopistossa, Suomessa kuin maailmallakin. Tällä hetkellä neuvomme ja koulutamme jatko-opiskelijoita ja tutkijoita aineistonhallintasuunnitelmien laatimisessa. Näitä suunnitelmia tarvitaan erityisesti rahoittajien vaatimuksesta: tutkimusdatan käytön huolellinen suunnittelu koko tutkimushankkeen elinkaaren ajaksi on edellytys sille, että data säilyy ja on tulevaisuudessakin käytettävissä.

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Paljon yhteydenpitoa eri tahoille sähköpostitse ja puhelimitse niin kännykällä kuin skypelläkin ja palavereja eri puolilla kaupunkia ja verkossa. Viikkoon sisältyy keskimäärin viisi tai kuusi eri aiheista kokousta, joihin valmistaudun tai valmistan niitä, joiden vetäjänä itse toimin.

Verkkotyöskentelyyn kuluukin melko paljon aikaa: wikissä muokataan kollegojen kanssa dokumentteja, kirjoitan muistioita ja raportteja ja vastavuoroisesti luen muiden kirjoittamaa sekä seuraan työtehtäviini liittyvää ajankohtaista verkkokirjoittelua ym. kirjallisuutta. Tietokoneen ääressä ja kokouksissa istumisen välissä olen matkalla kuin The Hobbit – there and back again. Viikki-keskusta -väli on kymmenisen kilometriä ja bussimatkankin voi hyödyntää vaikkapa lukemalla sähköpostia kännykästä. Jos hyvin sattuu, työkaveri istuu vieressä. Niinpä monia työasioitakin on ehditty matkojen aikana edistää. Työtehtävät ovat vieneet minua myös ulkomaille, lähinnä Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa järjestettyihin kansainvälisiin konferensseihin.

Osallistun erilaisten tapahtumien, seminaarien ja koulutusten järjestelyyn ja pidän esityksiä kirjastomme tutkimuksen palveluihin liittyvistä, asiantuntijuuteni keskeisistä aiheista, tutkimusdatasta ja open access -asioista. Oman ajantasaisen tiedon ja osaamisen ylläpitämiseen pitäisikin jäädä paljon nykyistä enemmän aikaa. Isoja haasteita ovat työpäivien vaatima joustavuus, valmius hypätä yllättävistäkin asioista toisiin ja vähäiset mahdollisuudet rauhalliseen ja pitkäjänteiseen keskittymiseen. Onneksi olen aika nopearytminen, spontaani ja vaihtelusta pitävä, yhdessä tekemisen meiningissä viihtyvä, mutta rajansa kaikella! Oman itsen johtamisen jämäkkyys on etsinnässä.

3. Parasta työssäsi? Mikä asia sai viimeksi hyvälle tuulelle työkuvioissa?

Parasta työssäni on se, että saan olla mukana edistämässä tieteellisen tiedon avoimuutta. Olisi tärkeää, että kaikilla maailman kansalaisilla olisi yhtäläinen oikeus päästä käsiksi tutkimustietoon. Avoimuuden tukemisen lisäksi kirjastojen tärkeä tehtävä on edistää tiedon löytyvyyttä ja käytettävyyttä kaikin keinoin.

Työssäni on mielenkiintoista uusien ihmisten tapaaminen ja tutkimusdatapalveluiden yhdessä edistäminen monissa erilaisissa kokoonpanoissa. Ehkä tällä hetkellä minua innostaa eniten se, kun kirjastomme tutkimusdatatiimiläiset saavat työskennellä verkostomaisesti yliopistomme muiden toimijoiden, esimerkiksi rahoituksen asiantuntijoiden, juristien ja tietotekniikkakeskuksen suunnittelijoiden kanssa. Kokouksissa on osaajia eri aloilta ja siten asioihin tulee useita eri näkökulmia, joita ei olisi itse tullut edes ajatelleeksi. Tutkijoiden tapaaminen ja heidän työhönsä tutustuminen on ollut todella kiinnostavaa.

4. Miten vietät vapaa-aikaasi?

Vapaa-aika? Mitähän se nyt olisi? Tähän vuodenaikaan lähden mielelläni viikonloppuisin metsään kori kädessä etsimään kantarelleja tai poimimaan mustikoita. Viikissä viljelypalstalla touhuaminen tuo myös vastapainoa työasioille.

Kumppanuuden kasvutarina – Viikin kampuskirjaston kevään 2012 vitriininäyttely

Viikin kampuskirjaston palveluaulassa esillä oleva ”Tyvestä latvaan” –näyttely on kaksiosainen. Vierekkäisissä vitriineissä havainnollistetaan viitteellisesti kahden kumppanin, Suomen korkeimman metsäopetuksen ja kirjaston yhteistä 150 vuoden mittaista taivalta, joka jatkuu edelleen.

Ajan kultaamaa

Näyttelyn ääreen saapuminen on tyyni suvantopaikka tiedon tulvassa kamppailevalle näytöntuijottajalle, ainakin minulle. Aineiston visuaalisuus puhuttelee: eri aikakausien kirjat, opasteet ja esitteet, muutama viitteellinen esine, valokuvat. Näyttely ei tyrkytä mitään, se vain on ja kertoo omaa hiljaista tarinaansa. Voin antaa ajatuksen lentää ja menneiden vuosikymmenten herätä eloon, niidenkin, jotka vierivät ennen omaa aikaani ja työtäni kirjastossa.

Koska olen osallistunut myös näyttelyn suunnitteluun ja rakentamiseen, voin avata lasikaapit. Tarina ei ole enää hiljainen. Kuulen 1980-luvun työtoverien ja asiakkaiden askeleet ja hiljaiset keskustelut, työhuoneiden sulkeutuvien ovien raskaat jysähdykset, puhelimien pirinän ja kaukopalvelun telexin raksutuksen. Yksi työtovereistani seisoo keskittyneenä ison kortiston ääressä upottaen systemaattisen luokituksen mukaisia luettelokortteja paikoilleen. Toinen vetää alakerran kahvihuoneeseen johtavan oven hiljaa perässään kiinni. Kirjastoon tullut tuttu asiakas pysähtyy uutuushyllyn ääreen.

Aamupäivän asiakaspalveluvuorossa oleva työntekijä paukuttaa eräpäiväleimasinta. Kaksikerroksinen kirjastokärry kitisee hiukan sitä käytävällä työnnettäessä. Lisään lainaustiskin lokeroon itsejäljentäviä lainakuitteja, joiden pistävä lemahdus häivähtää nenään. Täydennän esitehyllyn ja kiipeän lattiavahalta tuoksuvia portaita yläkertaan, missä kopiokone hurisee. Tunnen vanhojen kirjojen hiukan ummehtuneen hajun.

Hyllystä osuu käteen kirja, jonka sisäkannessa on vanha hankintamerkintä. Alahyllyllä on jonkin ikiaikaisen julkaisun vuosikertoja, joiden niputtamiseen käytetyn ruskean puotinarun solmuja ei luultavasti ole avattu ainakaan 80 vuoteen…

Lukija huomaa, että kuvaan ”omaa kirjastoani”, joka sitten 1980-luvun on kokenut suuren muuton ja muutoksia. Metsätalossa sijainneen Helsingin yliopiston metsäkirjaston hyllyn lisäksi näyttelyvitriinissä aivan alimpana on Evon metsäopiston kirjaston hylly (1862-1907) ja sen yläpuolella Helsingin Kirkkokadun toimipaikan (1908-1939) hylly. Metsätalosta (1940-1999) kirjasto matkasi Viikkiin osaksi Viikin tiedekirjastoa, josta puolestaan kymmenen vuoden kuluttua tuli osa Helsingin yliopiston kirjastoa nimeltään Viikin kampuskirjasto (2010-).

Ylimmille hyllyille ovat saapuneet meneillään olevan palvelumuotoiluprojektin tyypittelemät kirjaston opiskelija-asiakkaat: piipahtaja, palveltava, penkoja ja pesiytyjä. Nyt asiakkaat voivat vaikuttaa omien palvelujensa suunnitteluun mm. verkon kehittäjäyhteisössä Idiksessä. Kirjoja on vain yksi, mutta verkkopalveluista kertovia nimilappuja sitäkin enemmän.

 Tieteen rakennustyömaat

Jollakin taaksejääneellä vuosikymmenellä metsätiedettä opiskellut ja/tai opettanut näyttelyyn tutustuja voisi kokea vastaavanlaista nostalgiaa vitriinin toista osaa katsellessaan. Metsäopetuksen vuodet ja hyllyt vastaavat toisiaan, sillä nämä kumppanit ovat eläneet ja kasvaneet rinta rinnan. Suomen korkeimman metsäopetuksen matka on kulkenut Hämeestä, Lammin pitäjän Evon erämaista, Helsingin ydinkeskustaan Kirkkokadulle ja Metsätaloon Unioninkadulle, sieltä Viikin Metsätieteiden taloon.

Alkuaikoina alan opiskeluympäristö todellakin sijaitsi metsän keskellä, sisäoppilaitoksessa. Olot olivat vaikeat ja opiston toiminta keskeytyikin vuosiksi 1866-1874 melko pian käynnistymisensä jälkeen. Opetus kuitenkin jatkui ja opiston johtajaksi nimitettiin vuonna 1874 ”Suomen metsänhoidon isäksi” myöhemmin mainittu A.G. Blomqvist. Vuonna 1907 maamme korkein metsäopetus liitettiin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston filosofisen tiedekunnan maaviljelystaloudelliseen osastoon. Opetus alkoi syksyllä 1908 Helsingissä Kirkkokatu 4:ssä. Vuonna 1924 Helsingin yliopistoon muodostettiin maatalous-metsätieteellinen tiedekunta. Tuolla vuosikymmenellä keskusteltiin paljon siitä, pitäisikö Suomeen perustaa monien muiden maiden esikuvan mukaisesti erillinen maatalouskorkeakoulu, mutta suunnitelmasta luovuttiin.

Suomen metsätieteelle omistettu rakennus, Metsätalo, osoitteessa Unioninkatu 40 vihittiin käyttöön välirauhan aikana 8.9.1940. Omaan taloon, uusiin moderneihin ja avariin tiloihin muuttaminen on varmaankin ollut metsäalan opetukselle, tutkimukselle, opiskelijoille ja kirjastolle hieno kokemus. Metsätalon aikaa kesti vuoteen 1999, jolloin yliopiston kampusrakenne oli jo hyvää vauhtia muotoutumassa. Metsätieteet muuttivat Viikin monitieteiselle kampukselle, joka yliopiston esittelysanoin tällä hetkellä ”edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä ja luonnon monimuotoisuuden säilymistä, unohtamatta ihmisten ja eläinten hyvinvointia”.

Metsätieteellisen kirjaston oma, suurelta osin tuttu asiakaskunta katosi Viikin tiedekirjaston parhaimmillaan puoleentoista tuhanteen yltäneen päivittäisen kävijän joukkoon. Henkilökunnan osaamisvaatimukset kasvoivat merkittävästi uudessa ympäristössä monien tieteenalojen opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden odotuksiin vastattaessa. Asiakaskuntaan kuuluivat tietenkin myös yliopiston ulkopuoliset tiedontarvitsijat.

Mistä tulemme, missä olemme, minne menemme?

Näyttelyä rakentaessani ja tulosta katsellessani omakohtaisesti kokemani, yksittäisten tapahtumien kulku muuttuu yleiseksi siten, että ymmärrän pieneen näyttelyyn sisältyvän 150 vuotta yhteiskuntahistoriaa. Yli sadan vuoden takaiset länsimaisen yhteiskunnan kehitysvaiheet synnyttivät tarpeen järjestää Suomessakin käytännöllisten alojen, mm. metsänhoitajien korkeakoulutusta. Koulutukseen tarvittiin tietoa ja kirjallisuutta – oppilaitoksen yhteyteen luotiin kirjasto. Huomaan, että vaikka muutos on ollut moninaista, varhaisempina aikoina hidasta, viime aikoina kiivaampaa, niin silti perusasia on pysynyt samana: pääsy tietoon on kirjaston tarjoama oleellinen opiskelun, opetuksen ja tutkimuksen edellytys.

Tämän hetkisen ja tulevan yhteiskunnan mallit teknologioineen ja toimintatapoineen uudistavat jälleen kerran myös oppimisen, opetuksen ja kirjastopalvelujen rakenteita ja menetelmiä. Uudistukset ja innovaatiot vaikuttavat näilläkin aloilla eri toimijoiden keskinäisten suhteiden laatuun ja ominaisuuksiin. Esimerkkinä tästä mainitsen design-ajattelun viimeaikaisen omaksumisen mitä erilaisimpiin yhteyksiin. Meistä yksittäisistä ihmisistä riippumattomat kehityssuuntaukset ja aivan mahdolliset yllätykselliset koettelemukset vievät mukanaan ja kantavat milloin mihinkin suuntaan, pois omista tutuista ympyröistä kohtaamaan uutta ja outoa, vastaamaan uusiin haasteisiin, oppimaan ja sopeutumaan.

Näyttelyn tarinaan eläytyminen voi olla se yksityiskohta, jonka kautta meille avautuu ennen havaitsematonta. Jokin epäyhtenäinen ja selittämätön saa muodon ja erilliset palat yhdistyvät toisiinsa paljastaen uuden kuvion, ehkä uuden alun tai suunnan omassa työssä. Ymmärrämme, mistä tulemme, missä olemme ja minne menemme. Muutosten keskellä on mahdollista löytää myös jotain pysyvää ja merkityksellistä.

Näyttelyyn voi tutustua Viikin kampuskirjastossa 3.6.2012 asti kirjaston aukioloaikoina.

Viikin kampuskirjaston aukioloajat: http://www.helsinki.fi/kirjasto/viikki/tutustu/aukioloajat.html

Teksti

Eeva-Liisa Viitala
Tiedottaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat

Eeva-Liisa Viitala

 

Jouluinen perinne elää ja voi hyvin Viikissä

“Taivaalla tähtivyö kirkkaana loistaa, viestiä jouluyön tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus, riemuisa julistus. Kynttilät syttyy, kynttilät syttyy.”

Lucian päivän tienoille ajoittuvat, Viikin Infokeskus Koronan yksitoistavuotisen historian kymmenennet Lucian markkinat kokosivat viime perjantaina 10.12. sankoin joukoin kampuksen ja lähiseudun väkeä. Tapahtuman pääjärjestäjinä ovat Infokeskuksessa naapureina toimivat Helsingin kaupunginkirjaston Viikin kirjasto sekä Viikin kampuskirjasto. Muista Infokeskuksen toimijoista Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on mukana tiedottajan roolissa ja lounasravintola Unicafe tarjoaa kupposen tai kaksi höyryävää glögiä markkinavieraille.

Kaksi myyjää ja ostoksen tehnyt Lucia-markkinoiden suunnittelu- ja toteutusryhmän monivuotinen puuhanainen, Leena Nordman (keskellä). Vasemmalla Anja Roinila, oikealla Anneli Rosell.
Kaksi myyjää ja ostoksen tehnyt Lucia-markkinoiden suunnittelu- ja toteutusryhmän monivuotinen puuhanainen Leena Nordman (keskellä). Vasemmalla Anja Roinila, oikealla Anneli Rosell.

Tapahtuman avasi juhlavan perinteikkäästi Viikin seurakuntapiirin pappi Jarno Raninen. Seurakunta oli muutenkin vahvasti läsnä, sillä aktiiviset ja ahkerat eläkekerholaiset myivät itse valmistamiaan ”mummonmehuja”, hilloja ja aina yhtä houkuttelevia villasukkia ja lapasia.

Joululaulut kaikuivat Viikin Infokeskuksessa Viikin normaalikoulun kolmasluokkalaisten esittäminä.
Joululaulut kaikuivat Viikin Infokeskuksessa Viikin normaalikoulun kolmasluokkalaisten esittäminä.

Tuttu trio, omilla hyväntekeväisyyssaroillaan, ovat tiedekirjastosta eläkkeelle jääneet Marita Rosengren, Anja Roinila ja Mariitta Sarkkula.  Anja Roinila loihtii kierrätetyistä kangastilkuista hellyttäviä ja värikkäitä, useita eri kansallisuuksia edustavia Anna– ja Toivo-nukkeja Unicefin hyväksi. Marita Rosengrenin Amnestyn klassiset pitkät kynttilät ovat monelle kävijälle jokavuotinen varma lahjavalinta, kuten myös Mariitta ja Seppo Sarkkulan Epilepsia-liiton hyväksi myymät joulukortit.  Kaupunginkirjaston hyväkuntoiset ja edulliset poistokirjat löysivät myös tiensä pukinkonttiin. Vielä on mainittava tiedekirjaston entinen työntekijä, Anneli Rosell, joka taidokkaasti ja mielikuvitusrikkaasti oli luonut kierrätysmateriaaleista miniatyyrimaailmoja ja kauniita koruja.

 Itämainen tanssiesitys oli uutuus vuoden 2010 Lucian markkinoiden ohjelmassa. Tuuli Järvi tanssii ja Petri Nummi säestää tablarummulla.
Itämainen tanssiesitys oli uutuus vuoden 2010 Lucian markkinoiden ohjelmassa. Tuuli Järvi tanssii ja Petri Nummi säestää tablarummulla.

Iloisen hyörinän ja tuttujen tapaamisen lomassa itämaista Lucia-tunnelmaa loivat riistaeläintieteilijä Petri Nummi, joka tablarummulla säesti puolisonsa Tuuli Järven valloittavaa tanssiesitystä. Jouluista musiikkiakin kuultiin, Viikin normaalikoulun kolmasluokkalaiset ilahduttivat reippailla lauluillaan.

”….mutta ensi vuonna hän,  saapuu lailla ystävän. Ei voi toivo pettää!”

Kirjoittaja:

Leena Nordman
Hankinta- ja metadatapalvelut
Viikin kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvat:

Jari Laine
kirjastosihteeri
Viikin kampuskirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuvatekstit:

Eeva-Liisa Viitala
tiedottaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Helsingin yliopiston kirjasto

Uudistunut kirjastokierros aloitti lukukauden Viikissä

Viime keväänä Viikin kampuskirjastossa alettiin joukolla pohtia uusia keinoja esitellä tuoreille fukseille kirjaston tiloja ja palveluja. Vanha tapa PowerPoint-esityksineen ja kirjaston kaikkien tilojen opastettuun kiertämiseen kaipasi uudistamista. Tätä olivat tutoritkin toivoneet palautteissaan. Pohdintaa siivitti myös Päivi Kupiaksen samaan aikaan ajoittunut kouluttajakoulutus, joka oli suunnattu myös kirjastoesittelyjä tekeville. Koulutuksen eräänä oppimistehtävänä oli kirjaston esittely ns. Kefalonian menetelmällä. Tätä metodia ei kuitenkaan tällä kertaa päätetty toteuttaa, mutta saimme siitäkin ideoita tämän syksyn kirjastoesittelyyn.

Tärkeänä pidettiin tiedon jakamista tiiviimmällä, kevyemmällä ja aktiivisemmalla tavalla. Mietittiin mitä kirjastosta halutaan kertoa, mitkä asiat ovat tärkeimpiä ja olennaisimpia juuri opiskelut aloittaneille. Liikaa tietoa ei haluttu ”tuputtaa.”

Ryhmäpohdinnan tuloksena päätettiin toteuttaa kirjastoon tutustuminen toiminnallisena ”rastiratana.” Kesän aikana valmistettiin ja aseteltiin näkyville suomen- ja englanninkielisiä värikkäitä postereita, jotka sisälsivät vastaukset olennaisimpiin asioihin kirjaston toiminnasta ja palveluista.

Kierroksen vetäjän antaman lyhyehkön perusinfon jälkeen opiskelijoille jaettiin lomakkeet, joiden sisältämät kysymykset aukesivat postereista ”check pointeilla” eli rasteilla. Porkkanana suunnistamaan lähteneille ja vastaukset palauttaneille luvattiin 2 lahjakortin arvonta vastanneiden kesken.

Kierroksen vetäjä saattoi joko mennä viimeiselle check pointille vastaanottamaan vastauslomakkeita tai kulkea opiskelijoiden rinnalla vastaamassa kysymyksiin. Päätepisteessä jaettiin karkkeja ja kirjaston pikaoppaita. Päätösrastilla kierroksen luotsaajalla oli myös mahdollisuus täydentää alkuinfoa tai esitellä Aada-kioskista Helkan pääpiirteitä. Opiskelijat saattoivat samalla tutustumiskäynnillä aktivoida opiskelijakorttinsa kirjastokorteiksi.

Elokuun lopusta alkaen kolmen viikon aikana kirjastoon tutustui 466 suomenkielistä ja 138 vaihto-opiskelijaa. Kymmenen kirjaston työntekijää luotsasi kierroksia. Monena aamuna usean fuksiryhmän kokoontuessa samaan aikaan, palveluaulassa vallitsi iloinen kuhina ja kielten sorina. Monet opiskelijat pitivät itsenäisemmästä kiertämisestä ja omin päin tutkimisesta. Jotkut mainitsivat tiedon jäävän paremmin mieleen kun itse löytää ja kirjoittaa vastaukset. Kirjastonpalvelujen ilmaisuus, jota me suomalaiset pidämme itsestäänselvyytenä, ilahdutti myös ulkomaalaisia. Varsinkin vaihto-opiskelijat olivat aktiivisia kyselijöitä ja ihailivat vilpittömästi sekä kirjaston tiloja että palveluita. Eräskin ulkomaalaisten pienryhmä ihasteli pitkään talvipuutarhaamme, Niilin puutarhaa, jonka ikkunoista palmun lehvien välistä pilkisti kumigorillan tumma hahmo. Juttelu laveni luontevasti kuvanveistäjä Villu Jaanisoon taiteellisesta sanomasta ilmastonmuutokseen, tulevaan kaamosaikaan ja kirkasvalolamppuihin!

Kirjoittaja:

Leena Nordman
kirjastosihteeri

Kuvat:

Jari Laine
kirjastosihteeri

Tietoa, elämyksiä ja kohtaamisia

Viikin kampuskirjaston ja Helsingin kaupunginkirjaston Viikin kirjaston symbioosi on vihertänyt menestyksekkäästi 10 vuotta Viikin kampuksella. Kumpikin kirjasto valmistautuu kesään hyvillä mielin.

Kahden kirjaston naapuruus on sujunut hyvässä hengessä. Viime vuonna järjestetyt yhteiset juhlat saa Viikin kampuskirjaston Marja Moision sekä Helsingin kaupunginkirjaston Päivi Karimaan muistelemaan tapahtumaa hymyssä suin.

– Pihalla oli makkaranpaistoa ja musiikkia, poistokirjojankin myytiin, Päivi Karimaa muistelee. Alkusyksystä oli tosi kivat ilmatkin, hän hymyää.

– Meillä oli yhteinen banderolli, jossa luki ”Tietoa, elämyksiä ja kohtaamisia”.  Se on minusta tavattoman hyvä motto meidän toiminnalle täällä kampuksella, Marja Moisio jatkaa.

Monet kaupunginkirjaston asiakkaat luulevat yhä ettei Yliopiston kirjasto ole avoin kaikille. Kaupunginkirjaston työntekijät ovat oikoneet tätä käsitystä parhaansa mukaan. Arjessa kohtaaminen onkin kahden kirjaston tärkeimpiä tehtäviä.

– Kun asiakkaat tulevat kysymään jotain tiettyä aineistoa, kyllä sitä mielellään vilkaisee myös naapurikirjaston tarjonnan. Se on aivan ihana tilanne, jos kirja sattuu siellä olemaan hyllyssä ja sen voi yhdessä asiakkaan kanssa käydä lainaamassa, Karimaa kertoo.

Toisiaan täydentäen

Kirjastot ovat harjoittaneet yhteistyötä monella eri tavalla. On järjestetty yhteisiä tapahtumia, näyttelyitä.. Lisäksi kirjastot ylläpitävät yhteistä käsikirjastoaluetta, tietotoria, jonne kootaan myös yhteisiä näyttelyitä tietyn teeman mukaan.

– Yhteinen lehtisali on meidän asiakkaille merkittävä lisä, Karimaa kertoo. Se tarjoaa asiakkaillemme laajemman lehtivalikoiman mitä meillä olisi muuten mahdollista tarjota.

Kirjastot ovat myös harjoittaneet virkailijavaihtoa, jota kokeiltiin viimeksi muutamia vuosia sitten. Virkailijat tutustuivat toisen kirjaston toimintoihin ja järjestelmiin. Näin naapurin palveluita saatiin vielä tutummaksi niin itselle kuin asiakkaillekin.

Tieto on valttia, sillä kumpaisenkin kirjaston työntekijät ovat saaneet opastaa eksyneitä asiakkaitaan useaan otteeseen.

– Meidän ovi on siinä kätevästi ensimmäisenä aulassa, että meille kävelee kaikki sisään, Marja Moisio naurahtaa.

– Tämähän on todella tärkeää toistemme markkinointia. Esimerkiksi yliopiston kirjasto esittelee myös kaupunginkirjaston uusille opiskelijoille, jotka ovat useimmiten muualta Suomesta. Tätä kautta heille avautuu koko Helmet-kirjastojen laaja kirjo pääkaupunkiseudulla. Tämä on merkittävä asia meille, Karimaa pohtii.

Yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin vakaalla pohjalla; yhteisten kirjanäyttelyiden teemat on lyöty loppuvuodeksi lukkoon ja muuta yhteistä kivaa on luvassa. Lucian päivän markkinat joulukuussa on jo vakiintunut Infokeskus Koronan toimijoiden yhteinen ponnistus.

– Koko infokeskus on tavattoman monipuolinen rakennus. Tämä on olohuone ja kohtaamispaikka, Moisio päättää.
Marja Moisio ja Päivi Karimaa

Marja Moisio ja Päivi Karimaa Infokeskus Koronan Niilin puutarhassa.

Kirjoittaja:

Helena Hiltunen
Verkkotoimittaja
Helsingin yliopiston kirjasto

Kuva:

Helena Hiltunen

Post-seminaari bussissa ja junissa halki Euroopan

LIBERin arkkitehtuuriryhmä järjesti seminaarin Madridissa huhtikuussa 2010.  Seminaari pidettiin Espanjan kansalliskirjaston hienoissa tiloissa keskellä Madridia. Osallistujia oli noin 130.

Seminaarin otsikkona oli “Fit for what purpose? Planning libraries for the users of the future”.  Useassa esityksessä kuvattiin uusia kirjastorakennuksia tai uusien rakennusten suunnitelmia. Kuvattiin myös onnistuneita remontointikohteita sekä kirjaston ja arkkitehtien yhteistyötä. Pari esitystä keskittyi rakennusteknisiin seikkoihin, kuten energiatehokkuuteen ja akustiikkaan.

Pidin esityksen Viikin Infokeskuksesta, jonka kymmenvuotisjuhlia viime vuonna vietettiin. Infokeskus on minusta toimiva rakennus ja siinä ovat elementit, joita nykyisin kirjastorakennuksiin suunnitellaan: kirjasto(ja) ja muita toimijoita, työskentelytiloja, ryhmätyötiloja, ympärivuorokautinen lukusali, atk-luokkia ja kahvila/ravintola. Puheenvuoroni oli osiossa Joint-use libraries. Kuvasin siis myös tieteellisen kirjaston ja yleisen kirjaston yhteistyötä, josta tässä Verkkarin numerossa on erillinen juttu. Minun jälkeeni Judith Keene kertoi suunnitelmista, joissa yleinen kirjasto ja tieteellinen kirjasto yhdistetään uudessa rakennuksessa kokoelmia myöten.

Seminaarin ohjelmaan kuului myös vierailu Alcalá de Henaresissa, Miguel de Cervantesin syntymäkaupungissa ja sen vanhassa yliopistossa. Alcalássa tutustuimme myös Espanjan kansalliskirjaston tiloihin, joiden valtavat varastot ja kirjojen hakurobotti tekivät vaikutuksen. Myös seminaari-illallinen nautittiin Alcalá de Henaresissa. Juhlapuheessaan arkkitehtuuriryhmän puheenjohtaja Ulrich Niedermeier vertasi kirjastolaisia Cervantesin Don Quijoteen, nämä kun saattavat välillä joutua urheasti taistelemaan tavoitteidensa puolesta.

Islannin tulivuoren vuoksi kaikki meistä eivät päässeetkään kotimatkalle suunnitellusti lentäen seminaarin jälkeen, vaan yhdessä olomme jatkui matkalla halki Euroopan. Madridista meitä matkasi nelisenkymmentä henkilöä ensin vuokrabussilla Kölniin 23 tuntia (Madrid- San Sebastian – Pariisi – Köln). Paussin pidimme aina kolmen tunnin jälkeen moottoritien levähdyspaikoilla. Kölnistä jatkoin matkaa junalla tanskalaisen ja kolmen ruotsalaisen kollegan kera Kööpenhaminaan ja Tukholmaan (Köln – Hampuri-Kööpenhamina-Malmö-Tukholma). Näin oli vielä lisää aikaa vaihtaa ajatuksia. Taisi olla niin, että yhteinen vastoinkäyminen sai ilmapiirin vielä vapaammaksi ja tuttavallisemmaksi.

Kirjoittaja:

Marja Moisio
Palvelupäällikkö
Viikin kampuskirjasto

Kuvat:

Marja Moisio

Annikki Roos – Viikin kampuskirjaston johtaja

Annikki Roos - Viikin kampuskirjaston johtajaYTM Annikki Roos on 1.1.2010 alkaen Viikin kampuskirjaston johtaja. Seuraavassa tutustumme häneen lähemmin.

Kerro työhistoriastasi

Historiaa riittää… Kirjasto- ja tietopalvelutaustaa kolmeltakymmeneltä vuodelta. Pääasiassa tieteelliseltä puolelta, mutta musiikkikirjastotoimintaakin mahtuu alkutaipaleelle. On tutkimuslaitosta, Tilastokeskusta ja yliopistomaailmaa. Varmaan kaikkea olen tehnyt tällä sektorilla: asiakastyötä, hallintoa, kehittämistyötä, kouluttamista ja paljon muuta. Viimeisin työpaikkani oli Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksessa, jossa toimin kehittämispäällikkönä strategia- ja kehittämisyksikössä. Siinä työssä keskityttiin THL:n strategiatyöhön ja  johtamisen kehittämiseen sekä arviointiasioihin.

Visiosi Viikin kampuskirjaston tulevaisuudesta

Haa. Se on niin visionäärinen, että en uskalla sitä tähän vielä kirjoittaa… Joka tapauksessa kirjastossa toimitaan kampusta, yliopistoa ja yhteiskuntaa parhaiten palvelevalla tavalla.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Harrastan matkailua välillä Viikki-Sjundeå (Västra Nyland), kissankarvojen imurointia ja perheenjäsenten kyyditsemistä käsipalloharjoituksiin, piano- tai tanssitunneille. Pidän myös nukkumisesta ja olen valitettavan aamu-uninen. Tutkimuksen tekeminen kuuluu myös harrastuksiini.

Teksti:
Marja Moisio
Helsingin yliopiston kirjasto
Viikin kampuskirjasto
Kuvat:
Tove Roos

FeedNavigator-uutuuseurantapalvelu laajenee monitieteiseksi

Terveysalan uutuusseurantapalvelu FeedNavigator laajenee tulevaisuudessa muillekin tieteenaloille. RSS-syötteitä hyödyntävä FeedNavigator-uutuusseurantapalvelu  sisältää tällä hetkellä lähes 4500 lähdettä; tieteellisiä lehtiä, valikoituja blogeja ja uutissyötteitä. Aineisto on painottunut lääke- ja terveystieteisiin, mutta jatkossa muiden tieteenalojen osuus lähteistä lisääntynee. Kiinnostusta uutuusseurantapalvelun käyttöön on ollut mm. biotieteiden puolelta. Viikin kampuskirjasto on jo aloittanut tallentamaan uutuusseurantapalveluun omien tieteenalojensa lähteitä.

FeedNavigator on vapaasti käytettävissä oleva palvelu, johon ei tarvitse rekisteröityä.  Palvelussa voi tehdä jatkuvasti päivittyvän uutuusseurannan tietystä aiheesta tai omista suosikkilehdistä ja -blogeista. Uutta FeedNavigatorissa on ns. suositteluominaisuus, jonka avulla voi katsoa, mitä muita lähteitä muut samoista aiheista kiinnostuneet käyttäjät seuraavat.

Linkit

Kirjastourani vaiheita

Työskentelin Helsingin kaupunginkirjastossa vuosina 1968-1973. Vuodesta 1971 hoidin kirjastoamanuenssin virkaa laitoskirjasto-osastolla. Toimin kaikkien vanhainkotien kiertävänä kirjastonhoitajana ja kaksi vuotta Meilahden potilaskirjastossa. Kaupungin vanhainkodit ja Meilahden maanalaiset käytävät tulivat tutuiksi, mutta tämä ei ollut kuitenkaan minun juttuni.

Tilastokirjasto 1974-1991

Tilastokirjaston ajasta viimeiset kymmenen vuotta toimin kirjastonjohtajan sijaisena. Suoritin tietojenkäsittelyn kehittämisvastuuhenkilökoulutuksen Valtion koulutuskeskuksessa 1986-1987. Koulutuksen tuloksena tein tietojenkäsittelyn kokonaistutkimuksen omasta kirjastosta.

Valmistuin filosofian maisteriksi vuonna 1976 Helsingin yliopistosta. Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen laitoksella suoritin syventävät opinnot kirjastotieteessä ja informatiikassa vuonna 1991, vanha kirjastotutkinto oli vuodelta 1971. Sivulaudaturini tutkimus pohjautui Tilastokirjaston kehittämishankkeeseen, jossa olin soveltanut kehittävän työntutkimuksen teorioita. Tällöin tutustuin myös Heli Ahoseen, joka oli Tilastokeskuksessa koulutussuunnittelijana.

Tilastokirjasto oli yksi maamme tieteellisistä keskuskirjastoista ja osallistuin keskuskirjastojen ja tieteellisten kirjastojen johtajien kokouksiin säännöllisesti. Tilastokirjaston aikana osallistuin aktiivisesti myös pohjoismaisten tilastokirjastojen yhteistyöhön. Brightonin IFLA-kokouksessa vuonna 1987 esitelmöin  ListStat-tilastotietokannasta, jonka rakensimme pohjoismaisten tilastokirjastojen yhteistyönä. Tilastoalan koordinointi ja kehittäminen olivat Tilastokirjastossa omaa luokkaansa; siellä opin kokonaisajattelun ja järjestelmäkeskeisyyden alkeet. Osallistuin Pariisin IFLA-kokoukseen puhujana vuonna 1989 ja Helsingin IFLAn satelliittikokoukseen puhujana vuonna 1997, jolloin esitelmöin Viikin kampuskirjastosta. EUNIS 99 –kokouksessa, joka pidettiin Helsingissä, esitelmöin NOVA-yliopistosta.

Maatalouskirjasto 1991-1999

Jatkoin kehittävän työntutkimuksen soveltamista Maatalouskirjaston kehittämiseen ja suoritin sen pohjalta lisensiaatin tutkinnon työn ohessa vuonna 1998.

Kehitin Maatalouskirjaston ja myöhemmin Viikin tiedekirjaston organisaatiokulttuurin yliopiston uuden kampuspolitiikan mukaiseksi jo varhaisessa vaiheessa. Maatalouskirjasto oli myös keskuskirjasto, joten jatkoin kirjastojen valtakunnallista yhteistyötä. Uutena kuviona Maatalouskirjasto toi mukaan toimialanäkökulman. Valtakunnallisella tasolla se tarkoitti Matri-yhteistyön (maatalous, elintarvike, ravitsemus, kotitalous, ympäristö, maaseutu, metsä) perustamista vuonna 1993 maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Toimin myös maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa vuosina 1992-1998 opettajien ja muun henkilökunnan ryhmässä.

Toimialanäkökulma tarkoitti myös pohjoismaisen ja kansainvälisen kirjastoyhteistyön kehittämistä. Ensiksi mainittuun alueeseen liittyi Nova-yliopisto ja NovaGate-aihehakemisto. Rakensimme NovaGaten yhdessä pohjoismaisten NOVA-kirjastojen eli maatalouskirjastojen kanssa. Kansainvälinen FAO-yhteistyö merkitsi mm. kokouksia Roomassa ja Agris/Aglinet-yhteistyötä.

Olen ollut mukana kaikkiaan lähes 30 vuotta kotimaisessa kirjastoyhteistyössä: tieteellisten keskuskirjastojen johtajien ryhmässä vuodesta 1985 vuoteen 1998, tieteellisten kirjastojen johtajien ryhmässä vuodesta 1985 lähtien – se muuttui Suomen yliopistokirjastojen neuvostoksi vuonna 1996 – ja viimeksi neuvoston työvaliokunnassa vuodesta 2009. Lisäksi olen toiminut ahkerasti vuodesta 1974 lähtien Suomen tieteellisessä kirjastoseurassa, esimerkiksi neuvojien jaostossa 1980-luvulla ja seuran kansainvälisessä jaostossa (1995-2005) sekä sihteerinä että puheenjohtajana. Parhaillaan olen Karl-Erik Henrikssonin rahaston johtokunnan jäsen. Olen myös vaikuttanut KiBin johtokunnan jäsenenä vuosina 1983-1986, joka oli INAn edeltäjä.

Viikin tiedekirjasto 1999-2010

Viikin tiedekirjastossa tehtäväkseni tuli neljän tiedekuntakirjaston ja useiden laitoskirjastojen yhdistäminen yhdeksi kirjastoksi myös sisällöllisesti. Yhteisen kulttuurin ja yhteishengen luominen edellytti johtajalta määrätietoista otetta ja visiota suunnasta. ”Osakeyhtiömalli”, jossa rahoittajien kanssa käydään jatkuvaa vuoropuhelua, kasvatti Viikin tiedekirjastoa sekä organisaation kehittämisessä että suuntautumisessa kampuksen ja yliopiston ulkopuolisten alojen toimijoihin.

Viimeiset vuodet olen keskittynyt kirjastojen yhteisiin tehtäviin. Olen toiminut kirjastojen Kaiku-kehittäjänä vuodesta 2002 lähtien ja tehnyt yhteistyötä henkilöstön kouluttamisasioissa koulutussuunnittelija Sirkku Liukkosen työparina. Olen aktiivisesti toiminut yhden kirjaston mallin puolesta, joka astuu voimaan ensi vuoden alusta. Aktiivisuus tarkoittaa sitä, että olen osallistunut kaikkiin kehittämistyöryhmiin kirjaston hallintorakenteen uudistamiseksi kohti yhtenäistä mallia ja ylläpitänyt myönteistä ilmapiiriä käytännön työssä.

Olen toiminut aktiivisesti yliopiston kirjasto- ja tietopalvelutoimikunnassa vuodesta 1992 lähtien jäsenenä ja varapuheenjohtajana vuodesta 2000 lähtien. Olin myös kirjastojen kansainvälisen arvioinnin ohjausryhmän jäsen vuosina 2000 ja 2004. Lisäksi olen toiminut Helsingin yliopiston kirjastonjohtajien ryhmän jäsenenä vuodesta 1991 ja ryhmän varapuheenjohtajana vuodesta 2000 eteenpäin.

Viikin tiedekirjaston kehittäminen kampuksen tärkeäksi toimijaksi ja tiedeyhteisöjen tueksi on vaatinut paljon panostusta. Yksin ei kukaan saa mitään aikaan, vaan henkilökunta on saatava myös mukaan yhteisen vision jakajaksi. Myös päättäjien tuki on ensiarvoisen tärkeää.

Viikin tiedekirjaston yhteyteen organisoitiin Viikin opetuksen kehittämisyksikkö (VOK) vuosina 2000-2008, jonka perustajajäsen olin ja jonka ohjausryhmän jäsenenä toimin. Olen ollut mukana perustamassa ”Kampus ja kansalainen” –hanketta Viikin kampusneuvottelukunnan toimeksiannosta, jonka jäsen olen ollut kymmenen vuotta. Hanke tähtää siihen, että alueen asukkaat ja yliopistokampuksen toimijat tutustuisivat toistensa toimintaan ja edistäisivät yhteisöllisyyttä ja elinkeinoa. ”Kampus ja kansalainen” toimii sateenvarjona alueen muille järjestöille, joita ovat mm. asukasyhdistykset ja opiskelijajärjestöt.

Teksti:
Heli Myllys
Kirjastonjohtaja
Viikin tiedekirjasto

BHL-Europe – Biologisen lajitiedon ja kulttuuriperinnön keidas

Viikin tiedekirjasto osallistuu 1.5.2009 käynnistyneeseen kolme vuotta kestävään Biodiversity Heritage Library for Europe (BHL-Europe) –hankkeeseen, jonka päätavoitteena on luoda eurooppalainen monikielinen portaali ja käyttöliittymä digitoiduille biodiversiteettialan julkaisuille.

BHL-verkkopalvelu on käynnistynyt alun perin vuonna 2007 amerikkalaisten luonnontieteellisten museoiden ja kirjastojen yhteistyönä. BHL-Europe –hankkeen myötä toiminta laajenee yhdeksääntoista eurooppalaiseen digitaalista sisältöä tuottavaan organisaatioon. Hankkeen koordinaattorina toimii Berliinin Humboldt-yliopiston yhteydessä toimiva Museum für Naturkunde.

Kukin osallistuva organisaatio huolehtii itse oman aineistonsa digitoinnista ja sen rahoituksesta. BHL-Europe pyrkii harmonisoimaan digitointikäytäntöjä ja varmistamaan aineistojen yhteentoimivuuden hankkeen aikana kehitettävässä portaalissa. Hankkeelle tärkeä yhteistyökumppani on Euroopan digitaalinen kirjasto Europeana, jonka kesällä 2010 julkaistava versio tulee sisältämään runsaasti BHL-palvelun aineistoa laajentaen sen sisältöä kulttuuriperinnöstä luonnontieteiden suuntaan.

Viikin tiedekirjasto on muodostanut hanketta varten kotimaisen ohjausryhmän, jonka tehtävänä on koordinoida Suomessa digitoitavan aineiston valintaa, suunnitella ja hakea ulkopuolista rahoitusta digitointiin ja tehdä hanketta tunnetuksi tutkijoiden keskuudessa. Ohjausryhmässä on edustus biotieteellisestä tiedekunnasta ja Vanamo-seurasta (Jouko Rikkinen), Luonnontieteellisestä keskusmuseosta (Henry Väre, Anders Albrecht, Hannu Saarenmaa, Marjatta Mikkonen) ja Societas pro Fauna et Flora Fennica –seurasta (Maria von Hertzen). Viikin tiedekirjastosta ohjausryhmän puheenjohtajana on toiminut Teodora Oker-Blom, ja jäseninä Sini Kärki ja Kimmo Koskinen.

Yhteistyössä Societas pro Fauna et Flora Fennica –seuran kanssa toteutettiin kirjallinen lupakysely seuran jäsenille. Siinä perusteltiin digitoinnin tärkeyttä julkaisusarjojen näkyvyyden kannalta ja pyydettiin oikeudenhaltijoilta lupaa digitoida seuran julkaisusarjat vuoteen 1940 saakka. Määräaikaan mennessä yksikään tekijä tai oikeudenhaltija ei vastustanut sarjojen digitointia ja julkaisemista verkossa. Vastaava lupakysely on sovittu tehtäväksi myös Vanamon julkaiseman Luonnon tutkija –lehden numerossa 5/2009 .

Hankkeen kotimainen ohjausryhmä on laatinut yhteistyöaloitteen suomalaisen biologisen kulttuuriperinnön digitoinnista Kansalliskirjastolle, jolla on ajanmukainen digitointikeskus Mikkelissä. Tähän yhteistyöhön Kansalliskirjasto ei kuitenkaan katsonut voivansa osallistua.

Viikin tiedekirjasto on hankkeen kuluessa ensimmäisten kuukausien aikana digitoinut yhdeksän volyymiä, yhteensä n. 2000 sivua.  Aineisto on pääosin osia sarjoista Notiser ur sällskapets pro fauna & flora fennica förhandlingar ja Acta Societatis pro fauna et flora Fennica. Hankkeen yhteydessä kotimaassa digitoidut aineistot löytyvät Helsingin yliopiston digitaalisen arkiston Heldan kokoelmasta Fauna & Flora.

Lisätietoja BHL-Europe -hankkeesta

Teksti ja kaavio:
Kimmo Koskinen, Sini Kärki, Teodora Oker-Blom
Viikin tiedekirjasto

Juhlavaa arvokkuutta ja iloa – Viikin tiedekirjasto täytti kymmenen vuotta

Lokakuun 27. päivänä järjestetty kutsuseminaari Viikin kampus tulevaisuuden suunnannäyttäjänä oli Viikin tiedekirjaston juhlavuoden 2009 päätapahtuma.

Lähes 150 kutsuvierasta osallistui Viikin tiedekirjaston järjestämään seminaariin Viikin kampus tulevaisuuden suunnannäyttäjänä. Seminaari-iltapäivänä Infokeskus Koronan tavallisesta arjesta poikkeava tunnelma oli pysähdyttävin juuri ennen ensimmäisten vieraiden saapumista. Valmistelut olivat takanapäin ja nyt oli aika antaa etusija vieraille, jotka itse asiassa tekevät juhlan.

Seminaarille ja cocktailtilaisuudelle varattuun viiteen tuntiin sisältyi monenlaista vuorovaikutusta, iloisia tervehdyksiä, onnitteluja, jälleennäkemisiä, keskittynyttä teemaosuuden kuuntelua, siihen osallistumista ja vapautunutta seurustelua seminaarin päätteeksi. Iltapäivän aluksi kuultiin kirjastonjohtaja Heli Myllyksen avaussanat ja professori Eero Puolanteen juhlapuhe. Seminaarin jälkimmäisenä osana oli paneelikeskustelu, johon myös yleisö aktiivisesti otti osaa.

Teemana Viikin kampuksen tieteenalayhteistyö ja kirjaston rooli

Seminaarin teeman ytimenä oli Viikin kampus ja sen toimijoiden yhteistyö matkalla kohti huippuja.  Viikin tiedekirjasto on Helsingin yliopiston kirjastotoimen organisaatiomuutoksen yhteydessä painottamassa toimintakonseptiaan entistä enemmän tarkennettujen tieteenalapalveluiden suuntaan.  Paneelin otsikkona olikin Yhteistyön verkot ja solmut – tutkimuksen tiedonhallinnan haasteet. Kirjasto haluaa olla mukana tukemassa kampuksen tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita tiedon hankinnassa, käyttämisessä ja tuottamisessa monipuolisesti ja uusin keinoin.

Ympäristö, johon toiminta yhä enemmän keskittyy, on verkko. Tutkimuksen verkottumiseen liittyy käsite eScience. Tutkimuksen perusaineiston, verkkoon tallennetun tutkimusdatan, avoin saatavuus on juuri nyt kehittämiskohteena ja keskustelunaiheena. Tutkimuksen tarvitsemat lähdeaineistot ovat jo suuressa määrin verkossa. Sosiaalinen media tarjoaa väylän yhteisöllisyyteen ja vuorovaikutukseen.

Seminaarissa järjestetyn paneelin myötä kirjasto halusi kuulostella paikkaansa tieteenharjoittajien ja viime kädessä koko yhteiskunnan muuttuvassa ja jo muuttuneessa informaatioympäristössä. Lupaavan toimintamuodon tässä suhteessa tarjoaa esimerkiksi professori Yrjö Engeströmin (Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellinen tiedekunta, toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksikkö) kehittämä solmutyöskentely.

Puheisiin ja asiaan keskittyen…

Paneelin alustuksina kuultiin tutkija, dosentti Marjut Salokanteleen (Tutkijakollegium) esitys Kirjaston tuki  tutkimusdatan ja –aineiston hallinnassa sekä Yrjö Engeströmin esitys Kirjasto tutkimusryhmien tukena. Paneelikeskustelijoiksi olivat lupautuneet professorit Visa Heinonen (Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta) ja Jari Yli-Kauhaluoma (Helsingin yliopiston farmasian tiedekunta), johtajat Mikael Hildén (Suomen ympäristökeskus), Kristiina Hormia-Poutanen (Kansalliskirjasto) ja Tomi Mäkelä (Biotekniikan instituutti). Paneelin puheenjohtajana toimi Viikin tiedekirjaston johtokunnan puheenjohtaja, professori Kielo Haahtela (Helsingin yliopiston biotieteellinen tiedekunta).

Eero Puolanne kertoi juhlapuheessaan Viikin tiedekirjaston syntyvaiheista. Heli Myllys kiteytti avaussanojensa päätteeksi seminaarin tavoitteen näin: ”Toivomme, että iltapäivän päätyttyä kirjastotoiminta on meidän kaikkien mielessä saanut uuden hahmon asiantuntijatyönä ja yhteistyöverkostojen tärkeänä säikeenä. Emme kuitenkaan saa unohtaa, että kirjastolla on myös oma sijainti. Se on paikka, johon voi tulla. Kymmenen vuotta sitten valmistuneet Viikin tiedekirjaston tilat täällä Infokeskus Koronassa kutsuvat edelleenkin vaikkapa henkilökohtaisiin kohtaamisiin ja innostavaan ja luovaan ajatustenvaihtoon – kuten tänään.”

…kuultua jälkeenpäin pohtien

Paneelin alkupuheenvuoroja, sen osanottajien keskustelua sekä yleisön heille esittämiä kysymyksiä ja kommentteja kuunnellessa sai tuntea, että kirjastomme valitsemat teemat ovat tiedemaailmassa erittäin ajankohtaisia ja että ne todella kiinnostivat osallistujia. Tutkimusaineistojen saatavuus herättää aina moninaisia kysymyksiä termien määrittelystä tietosuojaan ja resurssien riittävyyteen tietomäärän ja datan kasvaessa räjähdysmäisesti vuosi vuodelta. Millaisia aineistoja kannattaa säästää ja mitä aineistoja voi jakaa avoimesti verkossa?

Kirjaston palvelujen tuotteistaminen on tärkeää, jotta niukat resurssit saadaan tarkoituksenmukaisesti käyttöön. Tarkentavaa palveluympäristön analyysia ja tuotteistamista eri asiakasryhmille tulisi intensiivisesti jatkaa, myös opiskelijoiden tarpeita kuunnellen.  Viikin kampuksella sijaitsevat tutkimuslaitokset ovat olleet aina kirjaston yhteistyökumppaneita ja siten tärkeä asiakasryhmä. Yleisöltä tullut kysymys siitä, tekeekö kirjasto kuluttajatutkimuksia, oli mielenkiintoinen. Olemmeko koskaan ajatelleet säännöllisesti tehtyjä asiakaskyselyitä kuluttajatutkimuksina? Korvaavatko markkinointi, tuotteet ja kuluttajat käsitteinä kirjastojen tiedottamisen, palvelut ja palveluiden käyttäjät?

Kirjaston roolin ja tehtävien on pystyttävä vastaamaan nykyajan tiedonhallinnan ja tutkimuksen tuen haasteisiin. Uhkakuvana voidaan pitää Yhdysvaltojen kirjastojen ja tietopalvelujen alasajoa kaupallisten toimijoiden vallatessa tietomarkkinoita. Suomessa yhteistyö ja palvelujen parantaminen edistyy mm. Kansallisen digitaalisen kirjaston
valmistuttua.

…musiikin siivittämänä seurustellen ja viihtyen

Kuten edeltä ja pienistä keskusteluvälähdyksistä ilmenee, Viikin tiedekirjaston juhlaseminaarin esiintyjät olivat tilaisuuden järjestäjän pyynnöstä valmistelleet kiinnostavat ja keskustelua herättävät esitykset ja käyttäneet siihen aikaansa. Iso vierasjoukko oli noudattanut kutsua tulla juhlimaan kirjaston merkkivuotta yhdessä sen henkilökunnan kanssa. Erikseen on mainittava Viikin tiedekirjaston syntyvaiheisiin erityisesti vaikuttaneet yliopistolaiset, kuten professori Eero Puolanne ja nykyään eläkkeellä olevat yliopiston korkeat virkamiehet kansleri Risto Ihamuotila, vararehtori Mauno Kosonen, professori emeritus, Viikin tiedekirjaston johtokunnan ensimmäinen puheenjohtaja Martti Marvola ja rakennusneuvos Toivo Vainiotalo. Vieraina olivat myös heidän työtään omalta osaltaan jatkaneet yliopiston kirjastotoimen nykyiset uudistajat vararehtori Hannele Niemi ja ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara.

Seminaarin kahvitauolla nautittiin Infokeskus Koronan muotoista ja väristä pyöreää, sinistä syntymäpäiväkakkua ja kuunneltiin Viikin normaalikoulun 10-vuotiaiden oppilaiden kuoron esityksiä musiikinopettaja Terhi Maskosen johdolla.  Paneelikeskustelun päätyttyä sen puheenjohtajalle ojennettiin kukkakimppu ja panelisteille Elintarviketeknologian laitoksen omalla kampuksella valmistamat salamimakkarat. Infokeskus Koronan ensimmäisen kerroksen aula näyttelyineen oli illan cocktailtilaisuuden juhlava tila, jossa Refugium musicum –jousikvartetin esittämä taustamusiikki  soi  klassisen viihdyttävästi.

Kielo Haahtelan paneelin johdantopuheenvuorossa lausumat sanat ”… ja pääasia on, että kaikilla on hauskaa” muistutti rentouden, huumorin ja ilon tärkeydestä kohdatessamme toisiamme juhlallisissa, jännittävissäkin tilaisuuksissa. Iloa ei saisi unohtaa työn ja kiireen keskelläkään.

Myös juhlavuoden tapahtumien järjestelyt hoitanut Viikin tiedekirjaston johto ja henkilökunta olisi voinut yhtyä Kielo Haahtelan kehotukseen Kanteletarta lainaten, hiukan helpotuksesta huokaisten näin:

Jo on mennyt mennyt vuosi,

Menköhön tämäki vuosi

Muien vuosien mukahan,

Muien päivien perästä!

Laulelkame, soitelkame,

Tehkäme iloinen ilta!


Malja kymmenvuotiaalle! Eero Puolanne ja Heli Myllys

Cocktailtilaisuus Viikin Infokeskus Koronan ensimmäisen kerroksen aulassa

Paneelikeskustelu alkaa. Vasemmalta Kielo Haahtela, Jari Yli-Kauhaluoma, Kristiina Hormia-Poutanen,  Visa Heinonen, Yrjö Engeström, Marjut Salokannel, Mikael Hildén, Tomi Mäkelä

Yleisöpuheenvuoroja. Puhumassa Toivo Vainiotalo, jonka vasemmalla puolella, kuvan etualalla Risto Ihamuotila, Vainiotalon oikealla puolella Mauno Kosonen ja takana Martti Marvola

Teksti:
Eeva-Liisa Viitala
Viikin tiedekirjasto
Liisa Siipilehto
Viikin tiedekirjasto
Kuvat:
Eero Roine

Muurahaiskorennon mukana Luonnontieteiden kirjaston vaiheita seuraamassa

 

Verkkarissa vuoden 2009 varrella ilmestyneissä Viikin tiedekirjaston juhlavuosikirjoituksissa on kerrottu Viikin tiedekirjastoksi yhdistettyjen kirjastojen historiasta. Viikin tiedekirjastohan muodostettiin seuraavista Helsingin yliopiston kirjastoista: Maatalouskirjasto (1930-1999), Metsäkirjasto (1862-1999), Luonnontieteiden kirjasto (1899-1999), Biokeskuksen kirjasto (1995-1999) ja Eläinlääketieteellinen kirjasto (1892-2004).

Kirjoitussarjan viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, tutustutaan Luonnontieteiden kirjaston taustaan. Kirjoittajan avuksi tuli inspiroiva luonnonhenki sudenkorentoa muistuttavan Muurahaiskorennon hahmossa. Se johdattamana seuraamme nyt eräiden luonnontieteellisten tietoaineistokokoelmien historiaa sadan vuoden ajalta. Muurahaiskorentokeiju haluaa muistuttaa meitä ihmisiä luonnon kauneudesta, sen ihmeistä, hetkellisyydestä ja vapaudesta lentää kevyesti, tietämisen painoa vailla.

http://www.fotopedia.com/en/Antlion

http://creativecommons.org/licenses/by/3.0/

Ihan oikeastikin elän täällä Suomessa! Latinaksi nimeni on Myrmeleon formicarius. Ulkonäöltäni muistutan pientä sudenkorentoa. Toisin kuin sudenkorennoilla, minulla on pitkät, kärjistään kaartuvat tuntosarvet. Olen 4-8 cm pitkä ja ravintonani on kukkien siitepöly. Toukkana minulla on jännittävä nimi Muurahaisleijona. Saalistan hiekkarannoilla muurahaisia kuin ovela peto. Kaivan kuoppia, joihin muurahaiset jäävät ansaan ja syön ne.

Muodonmuutoksessa jätän taakseni toukkaelämän ja minusta kehkeytyy lentävä kaunotar. Olen kiehtova olento useiden maiden kansanperinteessä, ehkä jo toukkavaiheen elintavasta kertovan erikoisen nimeni ja kaksoisluonteeni takia.

Kuulun verkkosiipisiin eli Neuroptera-nimiseen hyönteislahkoon. Eläintieteen professori, hyönteistutkija O.M. Reuter julkaisi meistä tutkimuksen vuonna 1894. Sen nimi on Neuroptera Fennica, förteckning och beskrifning öfver Finlands neuropterer. Se on julkaistu sarjan Acta Societatis pro Fauna et Flora Fennica osassa IX, numerona 8.

Professori Reuter kirjoittaa lisää meistä verkkosiipisistä vuonna 1895 julkaisusarjan Meddelanden af Societas pro Fauna et Flora Fennica 21. vihkossa. Kahdentoista vuoden kuluttua hän mm. kertoo tämän sarjan 33. vihkossa, että meitä suomalaisia Neuroptera-lajeja on 42. Vuosien mittaan tiedot minusta ja sukulaisistani karttuvat karttumistaan ja luonnon valtavaa monimuotoisuutta luokitellaan, määritellään ja nimetään.

Tiedemiehet alkoivat perustaa tieteellisiä seuroja jo 1600-luvulla. Suomessa niiden toiminta varsinaisesti käynnistyi 1800-luvun alkukymmenillä. Seurat alkoivat julkaista tieteellisiä julkaisusarjoja ja lehtiä, joiden avulla uusinta tietoa levitettiin. Syntyi kansainvälistä toimintaa, jonka piirissä julkaisuja vaihdettiin seurojen kesken ja näin ne saivat lukijoita ympäri maailman. Suomen vanhin yhä toimiva tieteellinen seura on Societas pro Fauna et Flora Fennica, joka on perustettu Turussa vuonna 1821.

Tieteellisten seurain kirjasto perustetaan vuonna 1899. Pöllölän aika

1890-luvulla valtiopäiville jätettiin kahteen kertaan aloitteet tieteellisten seurojen yhteisen talon rakentamisesta. Vuonna 1896 Suomen Tiedeseuran uhkana oli häätö Helsingin kaupungin kansankirjaston talosta Rikhardinkadulta, josta kaupunki oli vuokrannut tilaa seuran käyttöön. Tiedeseuran tekemän rakennusmääräraha-anomuksen jälkeen senaatti asetti tieteellisten seurojen edustajista kootun valtuuskunnan valmistelemaan asiaa. Valtuuskunta sai mietintönsä valmiiksi huhtikuussa 1897. Siinä ehdotettiin, että pääkaupungissa toimiville tieteellisille seuroille rakennettaisiin talo julkisin varoin. Ehdotettiin myös, että seurojen yhteisten asioiden hoitamiseen asetettaisiin seurojen edustajista koottu valtuuskunta, Suomen tieteellisten seurojen delegationi.

Sisko Hyvämäki, joka on kirjoittanut Tieteellisen seurain kirjaston historiasta toteaakin, että ”mietinnössä ovat mielenkiintoisella tavalla näkyvissä ne periaatteet, jotka ohjasivat Tieteellisten seurain valtuuskunnan ja sen alaisen kirjaston toimintaa myöhempinä vuosina”. Seuroilla tuli olla vapaa itsemääräämisoikeus ja täydellinen riippumattomuus toisistaan. Tämän katsottiin edistävän seurojen tieteellisen tuotannon tervettä kilpailua. Edellytettiin, että seurojen kirjakokoelmia hoidettaisiin erillisinä kirjastoina. Ajateltiin, että se takaa seurojen kiinnostuksen niiden kartuttamiseen ja hoitoon.

Rakennushanke eteni nopeasti ja vuonna 1899 Helsinkiin, Kasarmikatu 24:ään, valmistui talo tieteellisille seuroille ja niiden kirjastoille. Sisäänkäynnin yläpuolelle oli sijoitettu pöllöveistos, jonka mukaan taloa alettiin kutsua Pöllöläksi. Tilat alkoivat pian käydä ahtaiksi, sillä julkaisutoiminta oli vilkasta ja seurojen vaihtoaineistoa tuli paljon. Eri seuroille saattoi tulla samoja sarjoja ja nämä rinnakkaissarjat veivät myös tilaa. Seurojen kirjastot säilyivät erillisinä, mutta niiden hoitoa varten oli palkattu yhteistä työvoimaa, joka tosin oli osapäiväistä. Pöllölän alkuaikoina kirjastossa työskenteli sen hoidosta vastaava kirjastonhoitaja sekä hänen lisäkseen amanuenssi ja julkaisuvarastoa hoitava varastomestari.

null

Säätytaloon vuonna 1931

Vuoden 1931 syyskesällä minä Muurahaiskorento seuraan ja lennän mukana, kun tuhansia hyllymetrejä tieteellistä kirjallisuutta kuljetetaan Kasarmikadulta Kruununhakaan, Säätytalolle, joka äskettäin on vapautunut eduskunnalta. Muuttolaatikoiden ja pakkausten uumenissa ovat myös meitä hyönteisiä koskevat tiedot tiiviissä niteissä paperille painettuina. Nostaisivatpa nuo hiukan huolestuneen näköiset kirjastoihmiset katseensa! He voisivat nähdä minut varsinkin ilta-auringossa siipiäni välkyttelemässä. Mutta valtava määrä julkaisuja on järjestettävä uudessa talossa hyllyihin ja työtä on paljon.

Eräässä muuttolaatikossa on myös vuosina 1911-1924 ilmestynyt ranskalainen julkaisu Insecta. Lehden viidennen vuosikerran numerossa 55-56-57 vuodelta 1915 voi minun ihastuttavan herkkiä verkkosiipiäni tarkastella kaaviokuvana.

null

Hyönteistutkijat toimivat 1900-luvun alkupuolelle asti yleisbiologisissa seuroissa, etenkin Societas pro Fauna et Flora Fennicassa. Vuonna 1919 perustettiin Helsingin Hyönteistieteellinen Kerho. 1920-luvun alussa sen nimi muutettiin Helsingin Hyönteistieteelliseksi Yhdistykseksi (Societas Entomologica Helsingforsiensis) ja seuran oma julkaisusarja Notulae Entomologicae alkoi ilmestyä.  Suomen Hyönteistieteellinen Seura perustettiin 1930-luvun puolivälissä. Vuosi vuodelta tieto lisääntyi…

Säätytalo sai viralliseksi nimekseen Tieteellisten seurojen talo. Kirjaston toiminta selkeytyi mm. Tieteellisten seurain valtuuskunnan vahvistettua johtosäännön vuonna 1933. Vaikeat ajat koittivat 1940-luvulla sodan vuoksi. Myös määrärahoista oli jatkuvaa pulaa. Sodan jälkeen toiminta elpyi, mutta tilanpuute uhkasi jälleen. Vuonna 1949 kirjaston laajuus oli yli 6000 hyllymetriä. Kirjaston aseman vakauttamiseksi ponnisteltiin ja mm. toive kokopäivätoimisista työntekijöistä toteutuikin vuonna 1954.

Kirjaston työt oli jaettu niin, että kukin virkailija huolehti vastuullaan olevien seurojen kaikista kirjastotoiminnoista, vain lainaustoimintaa varten oli yhteinen palvelupiste.  Aikaa myöten työnjakoa kehitettiin tehtäväkohtaiseen suuntaan. Uusi johtosääntö oli tullut voimaan vuonna 1961.

1960-luvulla alkoi Tieteellisten seurain kirjaston aseman ja tulevaisuuden suunnittelu, joka lopulta päättyi suureen uudelleenjärjestelyyn: kokoelmien hajottamiseen ja kirjaston lakkauttamiseen. Kirjaston jakautumista valtakunnalliseksi julkaisujen vaihtokeskukseksi ja luonnontieteelliseksi kirjastoyksiköksi oli ennakoitu jo 1970-luvun alun mietinnöissä.

Kohti Meilahtea. Auratalon aika

Lopullisena päätöksenä oli, että kokoelmien luonnontieteellinen osa siirrettiin Helsingin yliopiston kirjaston uuteen Luonnontieteelliseen osastoon, joka sai tilat yliopiston laitostensa käyttöön vuokraamasta kiinteistöstä, osoitteesta Tukholmankatu 2. Lääketieteelliset kokoelmat oli jo aiemmin sijoitettu Lääketieteelliseen keskuskirjastoon. Humanistiset aineistot jakautuivat pääosin yliopistokirjastoihin. Seurat luovuttivat omistamansa julkaisut valtiolle 23.10.1980.

Muurahaiskorentona seuraan hyönteistieteellisten sarjojen ja lehtien matkaa Kruununhaasta Meilahteen, ns. Aurataloon kesällä 1979. Korkea rakennus sijaitsee vilkkaan risteyksen lähellä, mutta Meilahden rannat eivät ole kaukana. On ollut puhetta, että 1980-luvun lopulla luonnontieteellisten kokoelmien sijoituspaikaksi tulisi Kumpulaan rakennettava yliopistoalue, jonne ne siirtyisivät yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen osaston mukana. Muutto Aurataloon olisi väliaikainen…

Vuodesta 1981 lähtien kokoelmat ja niistä huolehtiva henkilökunta palveli tiedon tarvitsijoita Auratalossa Helsingin yliopiston kirjasto, Luonnontieteiden kirjasto –nimisenä yksikkönä vuoteen 1987 saakka. Kirjasto sai tieteellisten seurojen julkaisujen vaihtokappaleet vaihtokeskuksen kautta. Nyt ilmestyi sellaisia kotimaisia hyönteistieteellisiä julkaisuja kuin Annales entomologici Fennici ja Acta entomologica Fennica.

Auratalon vuokrasopimus päättyi ja sen hetkiset 7370 hyllymetriä kokoelmia pakattiin taas muuttoa varten. Vuoden 1987 elokuussa katselin muuton alkua, kun ensimmäiset julkaisukuormat lähtivät Vallilaan, yliopiston Teollisuuskatu 23:sta hankkimaan kiinteistöön. Myöhemmin kuulin, että muuttoa oli kestänyt lokakuuhun asti. Syksy oli minulle jo liian viileä ja olinhan saanut tietää, että hyönteistiede pysyy mukana! Jäikö suunnitelmissa ollut tulevaisuuden sijainti Kumpulassa vain haaveeksi?

Teollisuuskadun varrella

Vuonna 1990 alkaa ilmestyä Entomologica Fennica –niminen julkaisu, joksi ovat yhdistyneet aiemmin mainitut Acta entomologica Fennica, Annales entomologici Fennici ja Notulae entomologicae. Tietotekniikka kehittyy ja se tekee tuloaan kirjastoihin.

Mittavien, pääasiassa kausijulkaisuista koostuvien kokoelmien ylläpidon lisäksi aineistot on kautta vuosien luetteloitu, myös yhteisluetteloihin, jotta tiedettäisiin, mitä aineistoja mistäkin kirjastosta löytyy ja aiheenmukaisia tiedonhakuja varten niiden tietosisältöä on kuvailtu yleisen kymmenluokituksen eli UDK:n avulla.

Tietotekniikka muutti kirjastotyötä. Tietoja kokoelmien sisällöistä ei enää sijoitettu luettelokortteina kortistolaatikoihin. Viitteet alettiin tallentaa tietokantoihin ja niitä katseltiin filmikortilta tai tietokoneen näytöltä tai tulostettiin paperille. Syntyi tietokantoja kuten Luonnontieteiden kirjaston vuonna 1988 perustama Sieppo ja Helsingin yliopiston kirjastojen Helka.

null

1980-luvulla kirjastojen sisällönkuvailutyössä otettiin käyttöön asiasanat numeraalisen UDK:n tai muiden alakohtaisten luokitusjärjestelmien rinnalle. Asiasanastoja kehitettiin tiedon löytyvyyden helpottamiseksi

1990-luvun puolivälissä Luonnontieteiden kirjasto irtautui Helsingin yliopiston kirjastosta. Siitä tuli Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan alainen kirjasto. Kävi myös selväksi, että tulevaisuus ei olisi Kumpulassa, vaan Viikkiin muodostettavassa uudessa kampuskirjastossa ja sille rakennettavissa uusissa tiloissa. Luonnontieteelliset kokoelmat tulisivat jakautumaan siten, että vain eksaktien luonnontieteiden osuus kokoelmista päätyisi Kumpulaan.

Vuonna 1998 Luonnontieteiden kirjaston kokoelmat käsittivät n. 8000 hyllymetriä kausijulkaisuja ja n. 320 hyllymetriä monografioita. Saapuvia kausijulkaisuja oli n. 4100 nimekettä, joista ostettuja oli vain 148. Vaihtotoiminta siis edelleen jatkui ja kirjasto oli ominaislaadussaan säilyttänyt lähes sadan vuoden takaisia perinteitä, vaikka paljon olikin muuttunut.

Viikkiin

Muurahaiskorentona en tietenkään voinut pysytellä poissa paikalta, kun muutto Viikin kampukselle alkoi. Mikä työ! N. 4000 hyllymetriä kokoelmia pakattiin Viikkiin siirtoa varten. Ilahduin kirjaston sijainnista, lähellä olisi luontoa ja rantakin. Mutta ehtisivätkö kirjastoihmiset, joiden aika taas kului raskaissa julkaisujen järjestelytöissä, katsoa lainkaan ympärilleen ja nauttia elämästä niin kuin minä? Ihailin heidän ahkeruuttaan ja tunnollisuuttaan, sitä, miten he huolehtivat noista valtavista aineistomääristä, jotka sisälsivät mittaamattoman määrän tietoa… Vaikutti siltä kuin urakat kävisivät vuosi vuodelta raskaammiksi. Riittäisivätkö mitkään tilat yhä kasvavien julkaisumäärien säilyttämiseen?

Viikin tiedekirjastossa Insecta-lehden saatavuus- ja sijaintitiedot näyttävät Helka-tietokannassa tällaisilta:

Insecta : revue illustrée d’entomologie / Station entomologique de la Faculté des sciences de Rennes.
Kausijulkaisu
Rennes 1911-1924.Viikin tiedekirjasto, lehdet 7 vrk, 2 viim. vsk ei lainata
Sijainti:Hb T-varasto SFF Rennes Faculte
joista: Tilatietoa ei ole saatavana
Kokoelmatiedot: Année 1-13 1911-1924. Puuttuu 7-9

Lehden sijaintitiedoista huomaa, että Tieteellisten seurain kirjastosta peräisin olevaa seurojen mukaista, vaihtosuhteisiin perustuvaa hyllyjärjestystä on edelleen tiedekirjaston Viikin kampuksella sijaitsevassa etävarastossa jäljellä. Luonnontieteiden kirjastosta peräisin oleva, vanhalla tavalla järjestetty kausijulkaisuaineisto muodostaa nykyään n. yhden neljäsosan Viikin tiedekirjaston runsaat 9000 hyllymetriä käsittävästä lehtien ja sarjojen kokoelmasta.

Viikin tiedekirjaston omasta eViikki-tietokannasta löytyy tällainen meihin muurahaiskorentoihin liittyvä viite:

Transfer of cadmium from ants to ant-lions
Nuorteva, Pekka;
Entomologica Fennica 6 (1995) , s. 133-138
Helsinki : Entomologica Fennica,
ISSN 0785-8760

kadmium; ravintoketjut; muurahaiset; muurahaiskorennot; ympäristömyrkyt; OMA:Ys;

Tiedontuottajat: Hm
Tiedontuottajat: Biot HYju2 Viik

Yhteenveto

Suomen tieteellisten seurojen aktiivisella julkaisu- ja vaihtotoiminnalla oli 1800-luvun alkupuolelta lähtien ratkaiseva osuus painetun tieteellisen tietoaineiston saamisessa maahamme. Edellä kuvatut Tieteellisten seurain kirjaston ja sen seuraajien vaiheet ovat vuosikymmenien aikana olleet perinteistä painetun aineiston hallintaan tähtäävää monitahoista kirjastotyötä, jossa etenkin kokoelmien merkitys on korostunut. Olen varma, että kaikkina aikoina henkilökunnalla on mielessään ollut kirkkaana se tavoite, miksi pitkäjänteistä, tarkkuutta ja huolellisuutta vaativaa työtä on tehty hankalissakin oloissa monine uuvuttavine muuttoineen.

Työtä on tehty kirjaston asiakkaiden, tiedon tarvitsijoiden hyväksi, heitä ajatellen. Muurahaiskorennon mukana emme perehtyneet asiakaspalveluun, emme käyneet lainaustoimistoissa tai muissa palvelupisteissä, mutta kirjaston historiaan niiden toiminta toki kuuluu oleellisena osana.

Painetun sanan ja kuvan valtakauden jälkeen julkaisu- ja kirjastomaailmassa on tällä hetkellä tapahtumassa suuri muutos, jolla on ollut omat vaikutuksensa myös tieteellisen kirjallisuuden vaihtotoimintaan. Aikojen muuttumisesta huolimatta Viikissä kokoelmat edelleen karttuvat myös vaihtojulkaisuin. Annan Muurahaiskorennolle viimeisen sanan.

Oppaamme sanoo näkemiin

2000-luvun alkaessa, nähdessäni Viikin tiedekirjastolaisten järjestävän Luonnontieteiden kirjastosta tulleita kausijulkaisuja hyllyihin, mietin, mihin julkaisujen määrän lisääntyminen johtaa? Mihin kaikki lopultakin mahtuu?

Tekninen kehitys on edennyt niin, että tietokoneiden avulla ei enää pelkästään etsitä viitteitä kirjallisuudesta ja koodeja aineiston löytämiseksi tai tilaamiseksi kokoelmista. Nyt näytölle voi saada kokonaisia kirjoja tai artikkeleita luettavakseen – myös alussa mainitsemani Societas pro Fauna et Flora Fennican sarjojen niteet, joissa minusta ja sukulaisistani kerrotaan. Tämän on mahdollistanut digitointi ja käyttöliittymät, joita on kehitetty verkkoon tallennettujen tekstien ja kuvien löytämiseksi ja käyttämiseksi.

Viikin tiedekirjastossa on viime aikoina tehty työtä sen hyväksi, että luonnontutkimukselle tärkeää vanhaakin aineistoa saadaan digitoiduksi ja sen jälkeen Biodiversity Heritage Library –portaalin kautta kaikkien kiinnostuneiden ulottuville. Tiedekirjaston asiantuntijoiden tärkeänä kehittämiskohteena on ollut myös sanastotyö, joka etenee verkkoaineistoja paremmin ”ymmärtäväksi” ontologioiden laatimiseksi.

Luonnonhenkenä, omalta osaltani luonnon säilyttämisen arvoisen monimuotoisuuden edustajana, tervehdin ja kiitän kaikkia teitä, jotka kirjastoissa teette työtä sen hyväksi! Näkemiin! Jonain päivänä lennähdän taas koskettamaan jotakuta teistä verkkosiipieni hipaisulla.

Lähteet:

  • Sisko Hyvämäki: Kirjastoilla on kohtalonsa. Teoksessa Muuttuva kirjasto. Matti Liinamaalle 25.9.1987. Helsinki 1987. s. 25-41.
  • Kalevi Valovirta:  Pöllölästä Viikin tiedekirjastoon – Tieteellisten seurain kirjaston historiaa. Signum 6/2005, s. 22-24
    http://www.protsv.fi/stks/signum/200506/6.pdf

Linkkejä:

Teksti:
Eeva-Liisa Viitala
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Solmutyöskentelyä Viikin tiedekirjastossa

Viikin tiedekirjasto on syksyn aikana osallistunut tieteenalapalveluiden kehittämisen muutoslaboratorioon, ns. Solmu-projektiin. Kolmivuotinen hanke käynnistyi  keväällä 2009. Viikin tiedekirjastossa parhaillaan toteutettava hanke on pilottihanke, josta saatuja kokemuksia ja tuotoksia hyödynnetään hankkeen kuluessa. Solmutyöskentely aloitetaan Keskustakampuksen kirjastossa kevään 2010 aikana. Viikin tiedekirjasto (vuodenvaihteesta lähtien Viikin kampuskirjasto) on ollut kehittämisen keskiössä, mutta lopputuotteet on tarkoitus saattaa koko yliopistokirjaston saataville.

Solmuprojektissa testataan ja arvioidaan kirjastotyöntekijöiden ja tutkimusryhmien uudenlaisen kumppanuustoiminnan, ns. solmutyöskentelyn toteuttamistapoja ja vaatimuksia. Projektissa seurataan tutkimusryhmän tiedonhallintatarpeiden kehitystä ja toteutetaan tiiviitä yhteistyöjaksoja tutkimusryhmän kanssa konkreettisten tiedonhallintahaasteiden ratkaisemiseksi.

Solmutyöskentelyssä yhteistyösolmu muodostetaan tietyn haasteen tai ongelman ratkaisemiseksi, minkä jälkeen solmu puretaan ja muodostetaan toisenlaisia yhteistyösolmuja. Toimintamalleja ja palveluja kehitetään yhteiskehittelynä eri toimijoiden kesken, jolloin eri osapuolten tietämys saadaan parhaaseen mahdolliseen käyttöön. Pilottiprojektin vetäjänä toimi professori Yrjö Engeström Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta, toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksiköstä.  Projektiin osallistuu kaksi tutkimusryhmää Viikin kampukselta: syanobakteerien tutkimusryhmä soveltavan kemian ja mikrobiologian laitokselta ja suoekologian tutkimusryhmä metsäekologian laitokselta. Kirjaston sisältä projektissa on virallisesti kaksi kolmen hengen ryhmää, mutta käytännössä osallistujia on ollut hieman enemmän.

Työskentelytahti on ollut varsin tiivis. Kokoonnuimme projektin vetäjän, kirjastoryhmän ja tutkimusryhmien kanssa, hieman kokoonpanoja vaihdellen, yhteensä kuusi kertaa syys-lokakuun aikana. Kokoontumisten välillä työstimme kirjaston tarjouksia tutkimusryhmille ja pohdimme kirjaston resursseja niiden toteuttamiseen. Pääsimme myös heti käsiksi työhön, kun autoimme toista ryhmää Suomen Akatemialle osoitetun tutkimussuunnitelman tiedonhallintakysymyksissä.  Suomen Akatemia edellyttää tutkimusrahoitusta hakevilta tiedonhallintasuunnitelmaa, jossa ilmenee, miten hankkeen tutkimusaineistot hankitaan, miten niitä käytetään ja säilytetään ja miten mahdollistetaan niiden myöhempi käyttö. Kirjaston tehtävänä tässä oli auttaa ryhmää hahmottamaan aineistokokonaisuus ja miettimään mm. aineiston lyhyt- ja pitkäaikaissäilytyksen ratkaisuja sekä käyttölupa-asioita.

Viikin tiedekirjaston tuotetarjotin

Prosessin kuluessa on ilmennyt, että mukana olevien tutkimusryhmien tarpeet ja ratkaisuehdotukset ovat suurelta osin samankaltaisia.  Tutkijat kokevat ajanpuutetta ja haluavat keskittyä ydinalueeseensa, tutkimuksen tekemiseen, jolloin kirjaston tehtävänä on tarjota tähän sopivia työkaluja ja taitoja helposti omaksuttavassa muodossa. Tutkimusryhmät kaipaavat räätälöityä palvelua tiettyihin toimintakokonaisuuksiin, kuten tiedonhaun koulutukseen liittyen. Tämän rinnalle tutkijat haluavat lyhyitä ja yksinkertaisia tietopaketteja liittyen esimerkiksi verkon uutuusseurantapalveluihin tai rinnakkaisjulkaisemisen vaatimuksiin. Ratkaisut halutaan helposti, ”yhdellä napinpainalluksella” siten, että kirjasto tekee taustatyön. Tiedottamiskanavien suhteen oli hieman yllättävää, että paperimuodossa olevan tiedotteen nähtiin tavoittavan vastaanottaja paremmin kuin sähköpostiviesti, mikä johtuu sähköisen informaation tulvasta.

Muodostimme tutkimusryhmien kanssa käytyjen keskusteluiden pohjalta ns. tuotetarjottimen, jolta ryhmät voivat valita tarvitsemansa palvelut. Tarjottimella on neljä pääkokonaisuutta, jotka liittyvät tulevaan TUHAT-tutkimustietojärjestelmään, tutkimusaineistojen tiedonhallintaan ja tiedonhallintasuunnitelmaan, tutkimusryhmän näkyvyyden parantamiseen sekä koulutukseen, neuvontaan ja kaukopalveluun.

TUHAT-järjestelmään liittyen kirjasto opastaa kokotekstin tallentamisessa järjestelmään ja jakaa tietoa lehtien julkaisuarkistokäytännöistä. Tutkimusaineisto-kokonaisuudessa kirjasto tarjoaa tukea tutkimusaineistojen hallinnoimisessa, auttaa tiedonhallintasuunnitelman teossa ja tukee aineistojen löydettävyyttä tiedottamalla aineistoista sekä tuomalla niitä esille. Tutkimusryhmän näkyvyyden suhteen kirjasto neuvoo avoimeen julkaisemiseen liittyvissä asioissa erityisesti yliopiston julkaisuarkisto Heldan suhteen, selvittää, onko tutkimushanke TUHTI/TUHAT-järjestelmässä ja opastaa tarvittaessa hankkeiden kuvailussa. Koulutus-osiossa kirjasto tarjoaa räätälöityä koulutusta ja tietoiskuja tutkimusryhmille sekä tarjoaa tietoaineistojen hallinnan koulutusta, mahdollisesti maisterivaiheen tutkimusmenetelmäopintojen osaksi.

Räätälöityä palvelua ja massatuotantoa

Pilottihankkeessa kirjasto on tarjonnut räätälöityä palvelua läheisessä yhteistyössä tutkimusryhmien ja yksittäisten tutkijoiden kanssa. Henkilökohtaiset kontaktit ovat jatkossakin tärkeitä, jotta havaittaisiin tutkijoiden muuttuvat tarpeet.  Pyrkimyksenä tulee olemaan kuitenkin palvelujen tuotteistaminen, jolloin räätälöidystä palvelusta siirrytään kohti ”sarjatuotantomallia”.  Yksilöllistä palvelua tarjotaan siten vain tiettyyn palvelutarpeeseen, rajatun ajan, ja muista palveluista tehdään monistettavissa olevia tuotepaketteja.

Tuotteistamista tarvitaan resurssien riittämisen varmistamiseksi, koska tutkimusryhmiä yksin Viikin kampuksella on satoja.  Palveluiden tuotteistaminen on tarpeen myös toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi, jotta tieto ei olisi vain yhden henkilön takana.  Tuotteistaminen mahdollistaa myös palvelumallien tarjoamisen muille kirjastoille. Resursoinnissa on kuitenkin otettava huomioon ,  että tuotteetkin vaativat ylläpitoa ja kehittelyä, minkä lisäksi on oltava valmius kehittää uusia tuotteita muuttuvien tarpeiden myötä.

Kirjaston työskentelytavat murroksessa

Solmuprosessi haastoi kirjaston miettimään omia työskentelytapojaan. Tarjoamamme palvelut ja tuotteet ovat jatkuvasti muuttuvia, ja osa, kuten TUHAT-tutkimustietojärjestelmä, on vasta muotoutumassa. Siksi tulisi uskaltaa tarjota myös keskeneräisiä tuotteita, tarjoutuen samalla päivittämään omia tietojamme sitä mukaa kun muutoksia ilmenee. Samalla tulisi luopua asioiden täydellisen hallinnan vaateesta. Myös erikoistuminen on ollut tarpeellista ja välttämätöntäkin kirjaston sisällä. Esimerkiksi koulutuksessa on nähty tarpeelliseksi, että laajemmat koulutukset ovat opetettuihin asioihin erikoistuneiden kouluttajien vastuulla.  Kuitenkin tarjoamamme tuotepaketti on varsin moninainen, ja solmu-tyyppisessä yhteistyössä kaikkien tulisi tietää jotain kaikesta, vähintään perustasolla.

Yksi tapa muuntaa henkilökohtaista, usein ns. hiljaista tietoa yhteiseksi tietämykseksi on toimintamallien ja tuotteiden täsmällinen kuvaaminen ja tiedon jakaminen.  Tämä voi toteutua esimerkiksi kirjastotyöntekijöiden tuottamien sisäisten tietopakettien (verkossa tai paperimuodossa) ja muun virtuaalisen tiedonvaihdon kautta – kahvipöytäkeskusteluja unohtamatta. Solmutyöskentelyssä toimitaan tyypillisesti pienissä tutkimusryhmissä, jolloin myös mahdollisesti ylitetään olemassa olevia työtehtävärajoja. Tiedon jakaminen on siten tärkeää myös yhteistyön sujuvuuden kannalta.

Kirjaston näkökulmasta solmutyöskentely on ollut aikaa vievää ja haastavaakin, mutta samalla antoisaa.  Prosessi antoi kirjastolle kimmokkeen käydä läpi olemassa olevia palveluita käyttäjän näkökulmasta ja kehittää myös kokonaan uusia palveluita yhdessä tutkijoiden kanssa. Uusia palveluita, kuten tutkimusaineistojen tiedonhallinnan palveluita kehittäessämme olemme saaneet opetella uusia asioita ja myöntää, että emme tiedä vielä kaikkea, mutta otamme asioista selvää. Aktivoiduimme myös etsimään uusia ratkaisuja sisäisen tiedonkulun parantamiseksi. Solmutyöskentely vaikutti lisäksi kirjaston töiden organisointiin siten, että projektissa käyttöönotettua pienryhmämallia aiotaan soveltaa kirjaston työnjaoissa myös jatkossa.

Kuva: Liisa Siipilehto

Teksti:
Katja Oksanen-Särelä
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Luonnonvara-alan yhteistyökuulumisia: tavoitteena tutkimusaineistojen avoin saatavuus

Viime vuosina yliopistokirjastoissa on aktiivisesti tuettu ja edistetty avointa julkaisemista, mutta kansainväliset rahoittajien ja julkaisutoimittajien aiheuttamat paineet edellyttävät nykyisin myös tutkimusaineistojen avointa saatavuutta ja jatkokäytön mahdollistamista. Tutkimusaineistojen avoin saatavuus on tärkeää, koska tutkimuksen peruslähtökohtana tulee olla kokeen toistettavuus ja tieteellisen tutkimuksen verifioinnin mahdollisuus.

Julkisin varoin kerätty tutkimusaineisto kannattaa hyödyntää uudelleen myös muissa tutkimuksissa. Globaalien ympäristöongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan nopeasti eri puolilla maapalloa kerättyä tutkimusdataa. Esimerkiksi biotieteissä on uusia tutkimusmenetelmiä, jotka edellyttävät jaettavissa olevia aineistoja ja avoimuuteen perustuvia tutkimusinfrastruktuureja. Mm. näiden syiden vuoksi on tärkeää, että keskeinen julkisrahoitteinen tutkimusdata olisi lähtökohtaisesti avoimessa käytössä. Saatavuuden edistämisessä keskitytään nimenomaan digitaalisessa muodossa olevaan dataan. (OECD:n datasuositus, toimeenpanomahdollisuudet Suomessa)

Biologiset tieteet tuottavat runsaasti dataa

Tutkimusaineistot ovat tutkimuksen perusaineistoa. Termiä on pyritty määrittelemään, mutta selvää rajausta ei voida tehdä. Tutkimusaineisto voi olla havaintodataa, jalostettua tietoa, tilasto-, paikka-, tai rekisteritietoa, tekstiä, kaavoja, malleja – mutta ovatko esim. syanobakteerin kantakokoelman näytteet tai verinäytteet dataa? Aineistot ovat toisaalta tutkijoiden itsensä tiettyä tutkimusta varten keräämää dataa ja toisaalta tutkimuslaitoksen tai kenttäaseman jatkuvasti tuottamaa havaintodataa, esimerkiksi tietoja lumen syvyydestä tai ilman hiilidioksidipitoisuudesta.

Ympäristö- ja luonnonvara-alalla on tartuttu tehokkaasti tutkimusaineistojen saatavuuden edistämiseen. Viikin tiedekirjasto on ollut aktiivisesti toiminnassa mukana osana kirjaston koordinoimaa Matri-yhteistyötä (kts. Verkkari 07/2009).

Ongelmaan käsiksi työryhmien avulla

Tutkimusaineistojen avoimen saatavuuden edistämiseksi Suomessa tehdään työtä monella taholla ja monessa eri työryhmässä. Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön muodostamassa yhteenliittymässä perustetun ENVDAT-työryhmän tavoitteena on edistää sellaisia aineistohankkeita, joissa eri tutkimuslaitosten yhteistyöstä saadaan konkreettisia hyötyjä mahdollisimman nopeasti. Peruslähtökohtana tietoaineistojen ja tilastojen kehittämisessä on yhteen toimivien avoimien järjestelmien rakentaminen ja yhteisten palvelurajapintojen suunnittelu ja toteuttaminen. Työryhmän raportissa esitetään kehitettäväksi paikkatiedon hyödyntämiseen perustuva palvelu, jossa käyttäjä pystyy rajaamaan alueen kartalta ja saamaan siitä ympäristöä ja luonnonvaroja koskevia tietoja. Tieto saadaan palveluun hajautettuna eri laitoksista.

Yhteenliittymän tavoitteena on myös luoda yhteinen datapolitiikka ja yhtenäistää tilastotiedon tuotantoa. Liittymään kuuluvien tutkimuslaitosten (Geodeettinen laitos GL, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Metsäntutkimuslaitos Metla, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL, Suomen ympäristökeskus SYKE) lisäksi yhteistyöhön on osallistunut lukuisia muita luonnonvara- ja ympäristöalan aineistoja tuottavia organisaatioita (esimerkiksi Geologian tutkimuslaitos GTK, Ilmatieteen laitos, maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tike, Maanmittauslaitos, Metsähallitus, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Luonnontieteellinen keskusmuseo).

Toimin Viikin tiedekirjaston edustajana ENVDAT-työryhmässä asiantuntijajäsenenä. Kuulun myös seuraavana esittelemääni Helsingin yliopiston tutkimusaineistojen saatavuutta selvittävään työryhmään.

Kansallisen tason datapolitiikkaa tarvitaan

Helsingin yliopiston tutkimusaineistojen saatavuutta selvittävä työryhmä asetettiin kesäkuussa 2008. Tutkija, dosentti Marjut Salokanteleen vetämä ryhmä järjesti laitosten esimiehille kyselyn arvioidakseen koko yliopiston tutkimusdatan säilyttämiseen tarvittavat resurssit. Datapolitiikan luomista varten tarvitaan lisäksi tietoa datan luonteesta, sen omistajuudesta ja tietosuojakysymyksistä. Työryhmässä havaittiin hyvin pian, että Suomessa tarvitaan kansallista ratkaisua yksittäisten organisaatioiden datapolitiikan lisäksi.

Opetusministeriö perusti keväällä 2009 kansallisen poikkihallinnollisen selvityshankkeen kartoittamaan ja koordinoimaan julkisin varoin luotujen sähköisten tietoaineistojen ja tietovarantojen hyödyntämisen tehostamista. Selvityshanketta varten tietoaineistoja koskeva kansallinen kyselyn tehtiin syksyllä 2009. Kyselyn toteutti opetusministeriön toimeksiannosta CSC Tieteen tietotekniikan keskus.

OPM:n asettaman selvityshankkeen järjestämässä seminaarissa 29.9.2009 kuultiin monia luonnonvara-alaan liittyviä esimerkkejä siitä, kuinka paljon dataa muodostuu esimerkiksi nykyaikaisilla ilmaston seurantalaitteilla. Valtavia määrä tietokoneen muistitilaa täyttävää geeniteknologian sekvenssiaineistoa syntyy jatkuvasti. Suomessa luonnonvara-alalla moni tutkimushanke tai ohjelma on tiedontuottajana kansainvälisissä datapankeissa (esim. ICOS – Integrated Carbon Observation System, BBMRI – European Biobanking and Biomolecular Resources).

Tiedonhallintasuunnitelma auttaa tutkijaa pohtimaan tutkimusaineistonsa elinkaarta

Suomen Akatemia on muita kotimaisia rahoittajia aikaansa edellä, sillä nykyisin se edellyttää apurahan hakijoilta tiedonhallintasuunnitelmaa osana tutkimussuunnitelmaa. Käytännön kokemusta tiedonhallintasuunnitelman laatimisen tukemisesta Viikin tiedekirjasto sai syksyllä 2009 Solmu-hankkeen muutoslaboratoriossa syanobakteerin tutkimusryhmän kanssa työskennellessään. Ryhmän tutkija teki Suomen Akatemialle apurahahakemuksen Itämeren tutkimukseen liittyvästä hankkeesta, jonka tiedonhallintasuunnitelman tekemisessä Viikin tiedekirjaston tietoasiantuntijat auttoivat asiantuntemuksellaan. Kartoitus uusista tarvittavista ja jo olemassa olevista tutkimusaineistoista auttoi tutkijaa selkeyttämään tutkimuksen kokonaisuutta. Aineiston elinkaari hahmottui tarkentavien kysymysten asettelusta, miten aineisto kerätään, miten säilytetään ja miten mahdollistetaan sen jatkokäyttö?

Viikin tiedekirjaston merkkivuotensa kunniaksi 27.10.2009 järjestämässä juhlaseminaarissa keskustelu tutkimusaineistojen saatavuuden edistämisestä oli vilkasta. Tilaisuudessa kuultiin myös Marjut Salokanteleen esitys tutkimusaineistojen avoimuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Tuhti tietopaketti luonnonvara-alojen tutkimusaineistojen hallinnasta

Tutkimusaineistojen saatavuuden edistämisestä on järjestetty lukuisia seminaareja ja koulutuksia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Työryhmiä on perustettu, työpajoja järjestetty ja raportteja kirjoitettu. Monissa kansainvälisissä artikkeleissa on käsitelty kirjastojen ja tietopalvelun roolia tutkimusaineistojen hallinnan tukena. Olemme keränneet luonnonvara-alan tutkimusaineistojen jatkokäyttöön liittyvän aineiston yhteen www-sivustoon: ”Luonnonvara-alan tutkimusaineistoja”. Sivusto on avoimesti kaikkien asiasta kiinnostuneiden käytettävissä.

Kuva: Auli Hovi. – Hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Mauna_Loa_Carbon_Dioxide-fi.png

Teksti:
Liisa Siipilehto
Tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Kirjastonhoitaja Rauha Sorsa kertoo kirjastouransa vaiheista

Urani alku Tieteellisten seurain kirjastossa

Tieteellisten seurain kirjasto oli vuonna 1931 muuttanut Kasarmikatu 24:stä, ”Pöllölästä”, Säätytaloon – jonka virallinen nimi tuolloin oli Tieteellisten seurojen talo. Talon korkeisiin huoneisiin oli tehty välipohjat, jotka olivat läpinäkyviä ritilöitä. Talossa oli ahdasta, koska siellä oli jo 7000 hyllymetriä pääasiassa kausijulkaisuja. Ne oli saatu suomalaisten tieteellisten seurojen vaihtoina.

Aloitin kirjastossa harjoittelijana eläintieteen pro gradu –työn ollessa tekeillä. Ensimmäisiä tehtäviä oli hyllyttäminen ja kokoelmien erikoislaatuisen hyllyjärjestyksen opettelu.  Aineistot oli järjestetty periaatteessa seuroittain. Perehdyin erilaisiin kirjastotehtäviin ja työskentelin mm. lainaustoimistossa. Loppuvuodesta 1969 suoritin tieteellisten kirjastojen virkatutkinnon kurssisarjan ja seuraavan vuoden alussa tutkintoon tarvittavat kielikokeet.  Vuonna 1971 valmistuin filosofian maisteriksi.

Varsinainen kirjastotyö alkoi keväällä 1970, kun työparikseni ja tutorikseni tuli kirjastonhoitaja Doris Lindblad. Työ kirjastossa oli itsenäistä, mutta pareittainkin työskenneltiin. [Haastattelija tarkisti jälkeenpäin Sisko Hyvämäen artikkelista Kirjastoilla on kohtalonsa, että 1960-70 –lukujen taitteessa Tieteellisten seurain kirjastossa oli seitsemän kirjastoammatillista tointa ja heidän lisäkseen tarpeen ja varojen mukaan palkattuja kirjastoapulaisia. Vakinaista henkilökuntaa julkaisuvarasto ja huoltohenkilökunta mukaan lukien oli yhteensä 20.]

Doris Lindblad opetti minulle luettelointia ja perehdytti minut AACR-sääntöihin (Anglo-American Cataloging Rules). Ensi töiksemme luetteloimme takautuvasti Suomen Biologian Seura Vanamon kirjaston. Jatkoimme Säätytalon seurojen sarjajulkaisujen analysoinnilla. Sen jälkeen siirryimme luonnontieteellisten ja yleistieteellisten seurojen uusien hankintojen keskitettyyn luettelointiin. Aloitimme samanaikaisesti systemaattisen kortiston tekemisen. Laadin kirjastolle oman UDK-sovelluksen, joka oli kevennetty versio suomalaisesta UDK-laitoksesta. Sen numerovalikoima vastasi Tieteellisten seurain kirjaston kokoelmien sisältöä.

Kirjaston aineisto oli monikielistä ja sen luettelointi vaativaa. Kun SFF:n (Societas pro Fauna et Flora Fennica) venäläiset monografiat tulivat luetteloitavikseni ja kuvailtavikseni, jouduin opettelemaan uuden kielen, venäjän. Peruskielitaidon, ruotsin, englannin, saksan ja jo mainitun venäjän lisäksi opiskelin myöhemmin lisää minulle uusia kieliä television kielikurssien tuella: italiaa, espanjaa, ranskaa, viroa ym. Luettelointityössä myös passiivisesta kielitaidosta on paljon apua.

Kun Tieteellisten seurain kirjaston kokoelmia 1970-luvun loppupuolella alettiin karsia, laadin mm. Suomen yliopistokirjastoille 45-sivuisen tarjousluettelon. Kirjaston lakkauttamisen jälkeen sen luonnontieteellisistä kokoelmista muodostettiin Helsingin yliopiston kirjaston luonnontieteellinen osasto, joka vuonna 1979 sai tilat Auratalosta Meilahdesta.

Kortistoista tietokantoihin: yliopiston Luonnontieteiden kirjaston aika

Auratalossa…

Atk-aika oli tulossa. Finuc-S -luettelon eli Suomen tieteellisiin kirjastoihin tulevien ulkomaisten kausijulkaisujen yhteisluettelon julkaiseminen alkoi. Auratalossa ilmoitimme ensi töiksemme ryhmätyönä kirjaston kausijulkaisut bibliografiselle osastolle Finuc-S:ään. Kun Helsingin yliopiston kirjaston bibliografinen osasto sijaitsi samassa talossa kuin Luonnontieteiden kirjasto, sen kanssa tuli tehtyä muutenkin yhteistyötä. Listasin heille Luonnontieteiden kirjastosta löytyvät kotimaiset lintutieteelliset lehdet. Ilmeni, että paria alueellista ornitologista lehteä ei löytynyt kansalliskokoelmasta.

Hakeuduin bibliografiselle osastolle viransijaiseksi ja luetteloin kansallisbibliografiaa/Fennicaa vajaan vuoden. Perehdyin suomalaisten luettelointisääntöjen tarkimpaan tasoon ja ensimmäiseen suomenkieliseen MARC-formaattiin. Kansallisbibliografian toimittaminen oli juuri automatisoitu.

Bibliografinen osasto alkoi lahjoittaa Luonnontieteiden kirjastolle kaksoiskappaleistaan luonnontieteellisiä kirjoja. Palattuani takaisin Luonnontieteiden kirjastoon päätehtäväkseni muodostui uusien erillisteosten luettelointi ja luokittaminen. Projektiluontoisesti käsittelin myös lahjoituskokoelmia. Näitä olivat esimerkiksi HYK:n vanhat luonnontieteelliset käsikirjat, Neuvostoliiton Tiede- ja Kulttuurikeskuksen lahjoittamat monografiat (20 hm) ja saksankieliset väitöskirjat postilakon aikaan. Kausijulkaisujen luettelointivastuu siirtyi Kalevi Valovirralle työtoverini Doriksen kuoleman jälkeen.

Aurataloon muuton yhteydessä kokoelmat järjestettiin uudelleen: seurojen kokoelmat katkaistiin ja ne sijoitettiin kellariin, mutta uudet hankinnat järjestettiin UDK:n mukaan avokokoelmaan aiheenmukaisesti eri huoneisiin. Laadin luettelon uusista signumeista eli paikanmerkeistä, joita oli n. satakunta. 1980-luvun alkupuolella luettelointi Luonnontieteiden kirjastossa jatkui vielä perinteisin menetelmin: kirjoituskoneella luetteloitiin vahaksille, joista sitten kopioitiin luettelointikortteja sekä kirjaston omiin että yhteisluettelon tarpeisiin.

Atk-aika oli tulossa myös Luonnontieteiden kirjastoon. Vuonna 1986 luovuin luettelokorttien kirjoittamisesta ja siirryin luetteloimaan lomakkeille, joiden tiedot uusi atk-kirjoittaja siirsi TKAY:n (Tieteellisten kirjastojen atk-yksikkö) tietokantaan.

Koska Auratalon vuokrasopimus alkoi loppua, kirjasto siirtyi vuonna 1987 yhdessä bibliografisen osaston ja laskentakeskuksen kanssa Vallilan Teollisuuskadulla sijaitsevaan kiinteistöön.

… ja Vallilassa

Vallilassa kirjasto sai oman näyttöpäätteen asiakkaiden käyttöön. Perustettiin Sieppo-näyttöluettelo ja Sieppo-tietokannat. Luetteloimani ja luokittamani kirjat päätyivät Sieppo Kirjat –alatietokantaan. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Helsingin yliopiston kirjastolaitokselle hankittiin ensimmäinen yhteinen kirjastojärjestelmä VTLS (Virginia Tech Library System). Se toi tietokoneet luetteloijien työpöydille. Tästä lähtien luetteloija hoiti myös atk-kirjoittamisen ja päivitti HY-kirjastojen yhteistä kokoelmatietokanta Helkaa, hieman myöhemmin myös Suomen yliopistokirjastojen yhteistietokantaa Lindaa.

Uudet tietokannat korvasivat kirjastojen omat kortistot ja atk-järjestelmät, Siepon sekä entiset yhteisluettelot, joihin olin osallistunut (Suomen tieteellisten kirjastojen yhteisluettelo, matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan yhteiskortisto, H4+Hm –filmikorttiluettelot, Neuvostoliittoinstituutin yhteiskortisto, Finuc-ISBN –listat). Luettelot muuttuivat yksinomaan elektronisiksi eikä tietokannoista enää tehty paperi- tai muunmuotoisia tulosteita.

Luettelointitekniikan muutos aiheutti suuren konversiotarpeen, kun vanhanmuotoisten luetteloiden tiedot tuli siirtää uusiin tietokantoihin. Nyt elettiin tietotekniikan armoilla. Säännöt, formaatit ja muu ohjeistus muuttuivat jatkuvasti. Myös kotimaisista luettelointisäännöistä tehtiin laajennettuja painoksia. Tietotekniikan kehitys 1990-luvun loppupuolella toi kirjastoon uudenlaiset graafiset tietokoneet Windows-ohjelmineen ja Internet-yhteyksineen – tosin Luonnontieteiden kirjastossa vain tietopalvelun ja asiakaspalvelun käyttöön. Kirjastolle luotiin ensimmäiset kotisivut tiikerin kuvineen. Kokoelmatietokannat Helka ja Linda linkitettiin kotisivulle.

Elektronisen kirjaston syntyminen etenkin kausijulkaisuissa (e-lehdet) vähensi osaltaan painettujen kokoelmien merkitystä. Tämä yhdessä tietoteknisen kehityksen kanssa johti kokoelmien karsimiseen ja kirjastojen yhdistämiseen entistä suuremmiksi yksiköiksi ja siten omalta osaltaan kirjastolaitoksen rakennemuutokseen. Kirjastoja liitettiin yhteen ja niinpä Luonnontieteiden kirjasto – vuodesta 1995 alkaen matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tiedekuntakirjasto – yhdistettiin Maatalous- ja Metsäkirjaston kanssa Viikin tiedekirjastoksi vuonna 1999.

Luonnontieteelliset kokoelmat muutettiin vielä kolmannen kerran, nyt Vallilasta Viikkiin, karsittiin ja yhdistettiin muihin kokoelmiin. Samalla eksaktien tieteiden ja geotieteiden julkaisut erotettiin lähetettäviksi valmistumassa olevaan Kumpulan tiedekirjastoon.

Viikin tiedekirjaston aika

Viikki toi minut 2000-luvulle. Työskentely Viikissä on merkinnyt uusien tietoteknisten laitteiden haltuunottoa, mikä on ollut antoisaa. Aiemmin käytössä oli vain luettelointipääte. Luettelointia olen oppinut paljon lisää. On tullut uudenlaisia aineistoja, kuten CD-ROM –levyt,  e-aineistot ja vuonna 2001 VTLS:n tilalle kirjastojärjestelmä Voyager. Luetteloinnin tiedonhaun välineet ovat kehittyneet niin, että koko maailman tietokannat ovat käytettävissä. Tiedonvälityksen apuna on maailmanlaajuinen tietoverkko, Word ja sähköposti. Kaikesta tästä on kuitenkin ollut seurauksena työn tehokkuuden lasku. Samaan suuntaan vaikuttaa isojen organisaatioiden hallinnon paisuminen. Mutta se, mikä kautta vuosien on pysynyt samana, on luettelointityön ydin: tietoaineiston kuvailu.

Haastattelija ja muistiinmerkitsijä:

Eeva-Liisa Viitala

Viikin tiedekirjasto

Linnut, kasvit, puut! – Kirjastonhoitaja Rauha Sorsa eläkkeelle

Kuva: Tuula Huuskonen

Marraskuun 5. päivänä Viikin tiedekirjastossa vietettiin 40-vuotisen kirjastouran tehneen kirjastonhoitaja Rauha Sorsan läksiäisiä. Haastattelin häntä edellisenä päivänä, kun työpöytä oli jo puhdas ja tuntui mukavalta syventyä Rauhan Tieteellisen seurain kirjastosta vuonna 1969 alkaneisiin kirjastotyövuosiin.

Neljäänkymmeneen vuoteen sisältyy paljon muisteltavaa ja kiinnostavaa kuultavaa. Ajan mukana tapahtunut kehitys ja muutokset kirjastotyössä, työmenetelmissä ja –välineissä sekä kokoelmien ja kirjastoyksiköiden vaiheet heräsivät eloon kaikki tapahtumat omakohtaisesti kokeneen Rauhan kertomana. Kuluneina vuosina sisällönkuvailu ja luettelointi ovat olleet hänen pääasialliset tehtävänsä. Niihin hän syventyi jo Tieteellisten seurain kirjastossa. Aika Viikin tiedekirjastossa oli omistettu luetteloinnille.

Rauhan työura kokonaisuudessaan liittyy Tieteellisten seurain kirjaston kokoelmien ja sen seuraajien kohtaloihin. Niitä seurataan Muurahaiskorennon mukana Verkkarin tässä numerossa.

Lue Rauhan haastattelu kokonaisuudessaan.

Keskustelutuokiomme lopuksi puhuimme kirjastoammatin hyvistä ja huonoista puolista. Rauhan alkuperäisenä aikomuksena oli ryhtyä biologian ja maantiedon opettajaksi. Hän totesi, että kirjastonhoitajan työ on helpompaa kuin opettajan, mutta siinä joutuu liikaa istumaan paikoillaan eikä palkkauskaan ole parhaasta päästä. Rauha totesi työn kyllä sopineen hänelle ja hän voi sanoa viihtyneensä ammatissaan. Vapaa-ajallaan Rauha on harrastanut monipuolista liikuntaa, ulkoilua, hiihtoa ja uintia. Luonto ja etenkin metsä sekä metsässä liikkuminen ovat Rauhalle tärkeitä, samoin luonnon tarkkailu. Kesälomillaan hän on autoillut pitkin Suomea ja Skandinaviaa ja matkaillut muillakin tavoilla – aina Amerikkaa myöten. Osallistuminen luonnontieteellisten seurojen retkille on ollut antoisaa. ”Linnut, kasvit, puut” – näin Rauha tiivisti luontoharrastuksensa mielenkiintoisimmat kohteet.

Toivomme ihania eläkepäiviä sinulle, Rauha!

Kuva: Jari Laine

Haastattelu ja teksti:
Eeva-Liisa Viitala
Viikin tiedekirjasto

Viikin tiedekirjasto – luotettava tiedon kivijalka ja akateeminen sulatusuuni

Opiskelijan näkökulma

Viikin vihreä kampus kätkee lasi- ja betonielementtiensä sisään yli 6500 eri alojen opiskelijaa. Opiskeltavien alojen kirjo on laaja ja opiskelumetodit sitäkin kirjavampia. Kampukselle asetetut vaatimukset ovat tämän myötä melkoiset, ja kyllä, kokonaisuutena Viikki tarjoaa monipuoliset tilat tähän kaikentyyppiseen opiskeluun. Olennainen osa kampuksen palveluita on oma tiedekirjastomme, toimialojensa laajin tieteellinen kirjasto.

Maria_Tuomi_4041801

Maria Tuomi työskenteli Viikin tiedekirjastossa kirjastosihteerinä 8.9.2008-31.5.2009.

Asiakaslähtöinen palveluiden kehittäminen lienee Viikin tiedekirjaston yksi suurimpia haasteita ja siten vahvuuksia. Palveluita suunniteltaessa on syytä silloin tällöin silmäistä kohderyhmän eli kirjaston asiakkaiden, maailmaan. Opiskelijat Viikin kampukselta ja sen ulkopuolelta muodostavat merkittävän osan asiakaskunnasta. Tässä kirjoituksessa luodataan niin mielipiteitä kirjaston toiminnasta ja kuin eräitä Viikin tiedekirjaston palveluita, joita opiskelija käyttää ja tarvitsee kirmatessaan tiedon tiellä kohti suurempaa viisautta. Kirjoitus ammentaa Viikin kampuksen biologian opiskelijoiden tiedekirjaston toimintaa koskevasta epävirallisesta palautteesta, joka on kerätty tätä artikkelia silmälläpitäen.

Kurssikirjakokoelma – kaiken opiskelun äiti

Viikin tiedekirjaston palveluista kurssikirjakokoelma on kenties selkeimmin opiskelijoille suunnattu hyllymetrien kavalkadi ja ilman sitä pienten opiskelijoiden armeija olisi pulassa heti ensimmäisestä opiskelupäivästä lähtien. Kovasta käytöstä seuraa aina haasteita, joiden ratkaisemisesta kurssikokoelman nykyisenlainen jouheva toimivuus on osoitus. Eri opinalojen perusteokset päivittyvät parin vuoden välein ja itse kurssivalikoima uudistuu jossain määrin joka tutkintovaatimusten uudistuksen myötä – kaivattujen kirjojen määrä on siis valtaisa. Kurssikirjakokoelmalle tyypillinen piirre on kausittaisuus, ja vaikka kokoelma natiseekin liitoksissaan, mm. Molecular Biology of the Cell -teosta on joko hyllyssä kymmenittäin, tai sitten varausjono hipoo kymmentä. Pelastaviksi enkeleiksi osoittautuvat ”sesonkiaikaan” kahden vuorokauden lainat, joita ilman moni myöhässä liikkeellä oleva opiskelija jäisi kuin nalli kalliolle. Voisiko kurssikirjakokoelman toimintaa entisestään parantaa luomalla uusimmista painoksista käsikirjaston, jonka kirjoja ei lainkaan lainattaisi ja ne olisivat siten aina saatavilla – usein vanha painos on nimittäin todellakin liian vanha, ja tenttiin meno riippuu muutaman päivitetyn asian lukemisesta.

Kurssikirjojen muuttaminen e-kirjoiksi voi ratkaista saatavuusongelman lopullisesti – asia, josta tuskin kymmenen vuotta sitten osattiin uneksia. Uudistus helpottaisi myös alati paisuvan kokoelman tilaongelmaa. Mielipiteet opiskelijoiden keskuudessa ovat varautuneen innostuneita, sillä monen mielestä päätteellä tehdään jo nyt aivan liikaa töitä. Ruutua tuijottaessaan ihminen räpyttelee liian vähän, ja evoluutiobiologi arvaakin jo tulevaisuuden ihmisen akateemisen alalajin silmäluomien surkastuneen olemattomiin… E-kirjat olisivatkin nerokas ratkaisu lähinnä kirjojen saatavuusongelmaan, sillä perinteisten paperiversioiden toivotaan säilyvän myös tulevaisuuden kirjastossa.

Päätteitä ja palvelua

Kymmenet atk-työpisteet sekä printtaus- ja kopiointimahdollisuudet palvelevat viikoittain satoja, jopa tuhansia opiskelijoita. Työpisteiden olemassaolo, määrä ja sijoittelu saavatkin opiskelijoilta lämmintä kiitosta. Monille kynnys hakea esimerkiksi e-artikkeleita pienenee, kun kirjaston asiantunteva henkilökunta on lähellä neuvomassa. Toisaalta korkea käyttöaste tuottaa harmaita hiuksia sekä asiakkaille että työntekijöille. Asiakkaiden mielikuva usein reistaavista ja vähintään aina varatuista koneista istuu aiheesta sitkeässä. Tilanteissa, joissa toimitettava asia ei vaadi tuntien surffailua, olisiko ratkaisu löydettävissä muutamasta vartin pikakoneesta? Vanhojen tutkintoasetusten mukaan valmistuneiden opiskelijoiden pro gradu –töiden palautuseräpäivä elokuussa 2008 näkyi kirjaston käytössä selvänä piikkinä ja muistuu mieleen myös hajonneiden printtereiden keväänä. Kirjaston joustava ja inhimillinen palvelu pelasti kuitenkin nämäkin tulevat maisterit monesta pulasta.

Viikin tiedekirjaston palveluissa yhdistyvät jouhevasti automaatio ja itselainaus, sekä henkilökohtainen, vanhanajan asiakaspalvelu. Molemmat puolet saavat opiskelija-asiakkailta kiitosta: itselainaus on kätevää ja Helka-pisteistä saa nopeasti varmistettua kirjan tarkan sijainnin. Toisaalta apua on helppo tulla kysymään lainaustiskiltä jos kirja ei ole paikallaan, tai tietty artikkeli ei ota löytyäkseen. Sarjan osan metsästys ykköskerroksen hyllyviidakosta on monille e-artikkeleiden ajassa kasvaneille maisterinaluille historian syövereistä kurottava mörkö. Edelleen itselainauksen toiminta perustuu joskus avaruusfysiikkaa vastaaviin salatieteisiin, palautusjärjestelmästä puhumattakaan. Asiakaspalvelutiskillä nämäkin asiat selviävät, ja yhdessä tekemisen tuloksena asiakas oppii kirjaston käyttöä ja ensi kerralla tarttuu haasteeseen itsenäisemmin. Luottamus kirjaston palveluihin on useille ensisijaisen tärkeää ja syntyy usein ainoastaan vuorovaikutuksen kautta.

Hiljaisuutta etsimässä

Opiskelijoiden arkeen kuuluu usein, vuosikurssista riippumatta, suhteellisen suuri määrä itsenäistä työskentelyä. Ennen tenttiä nenä kirjassa istutaan ”kahdeksasta kahdeksaan” ja kirjaston pitkät aukioloajat tarjoavatkin opiskelijoille mahdollisuuden työskennellä omassa päivärytmissään. Lisäksi erilaiset tutkielmat, kurssi- ja ryhmätyöt ovat oppimisen arkea. Näihin tilanteisiin räätälöidyt kirjaston 12 tutkijansoppea, ryhmätyötilat sekä lukuisat avoimet opiskelupisteet ovat käytännössä ainoat laatuaan koko kampuksella. Ilman niitä kampuksen opiskelu olisi ainoastaan luento- ja tietokonevetoista, eikä mahdollisuuksia itseopiskeluun – kaikkien opintojen peruspilariin – olisi juuri lainkaan.

Siniseinäisen Infotalon valoisuus ja tilojen avaruus lienevät olleet arkkitehdin mielessä hänen suunnitellessaan luomuksensa rakenteita. Tulos on moderni ja kieltämättä valoisa, mutta kirjaston erään perimmäisen olemuksen – lukurauhan – kannalta perin hankala. Korkeat avoimet aulat ja ohuet sermiseinät johtavat kaikki äänet talon toisesta reunasta toiseen. Kirjastossa tarpeeksi hiljaisia opiskelupaikkoja ovatkin ainoastaan tutkijansopet, jollaisia opiskelijat toivoisivat kipeästi lisää. Tilojen suunnittelu asettaa kuitenkin rajoituksensa yrityksille estää äänten kuuluvuus ja tilannetta on tästä syystä vaikea korjata. Pienillä ratkaisuilla, kuten puhelinkopeilla, parannettaisiin melutilannetta kuitenkin jo huomattavasti. Asiakkaiden viesti tulevalle suunnittelulle ja tilaratkaisuille onkin harvinaisen selvä: tarvitaan siis tila, äänenvaimennus ja töpseli, johon oman kannettavan saisi rauhallisessa työtilassa kiinni.

Tiedekirjasto osana kampusta

Monialaisena kokonaisuutena Viikin tiedekirjasto tarjoaa etsivälle opiskelijalle tärkeän löytämisen mahdollisuuden – akateemisen vapauden kenties olennaisimman ainesosan. Tässä mahdollisuuksien ja ideoiden ihmemaassa elektronisten palveluiden yleistyminen on vienyt tieteellisen aineiston tavoitettavuuden aivan uudelle tasolle. Viikin tiedekirjaston tiedonhankinnan koulutus tarjoaa kampuksen opiskelijoille vahvan työkalun kirjaston kokoelmien käyttöön. Edelleen koulutukset ovat monille ensimmäisiä laatuaan, ja tärkeitä ponnahduslautoja omaan kokonaisvaltaiseen tieteelliseen työskentelyyn, jossa ongelmaksi ei enää muodostukaan lähteiden löytäminen tai niiden luotettavuuden arvioiminen. Tällaisten kurssien merkitys on kiistaton koko opinnoille, ja toivottavasti lisääntyvä yhteistyö tiedekuntien kanssa saa sanan leviämään entistä tehokkaammin – tiedonhankinnan perusteet- ja RefWorks -kurssit sopivat loistavasti esimerkiksi kandidaattivaiheen seminaarien yhteyteen.

Erään opiskelija-asiakkaan palaute ansaitsee tulla siteeratuksi: ”Viikin tiedekirjasto vaikuttaa myös siihen, millaista maailmaa katsomme: emme tuijota vain oman alamme artikkeleita netissä vaan törmäämme myös muiden alojen ihmisiin, teoksiin ja lehtiin”. Tiedekirjastollemme on kehittymässä Viikin kampuksella rooli, jossa se on enemmän kuin vain perinteinen kirjasto – akateemisessa sulatusuunissa kohtaavat useiden eri alojen asiantuntijat, uteliaisuus sekä oppimisen ja ymmärtämisen halu. Näkökulmien laajentaminen on monitieteisen yhteisön perusta, ja tähän kirjasto tarjoaa tilat kuin luonnostaan. Myös toisen kerroksen teemavitriinit sekä uutuushyllyt ovat toimivat tässä erinomaisesti. Entä nähdäänkö tulevaisuuden tiedekirjastossa interaktiivista eri alojen esittelyä, näyttelyitä tai paneelikeskusteluita? Niin tai näin, Viikin tiedekirjasto on vihreän kampuksen tuhansille opiskelijoille elintärkeä, kotoisa ja luotettava osa opin pitkää polkua.

Teksti on aiemmin julkaistu lyhennettynä Viikin tiedekirjaston vuoden 2008 vuosikatsauksessa, s. 14-16.

Kirjoittaja
Maria Tuomi

Fil.yo., bio- ja ympäristötieteiden laitos

Kuva
Anna Laihanen

Luomutiedon lähteillä

viikki_logo

Maatalouskirjasto (1930-1999) innosti luonnonmukaisen viljelyn pioneereja jo 40 vuotta sitten.

Maatalouskirjastossa vuosina 1967-1986 kirjastoamanuenssina työskennellyt Anja Alanko kertoi tätä artikkeliani varten työuraansa liittyviä muistoja 1960, -70 ja -80 –luvuilta. Hän kuvaili, kuinka kirjaston monipuoliset aineistot, työyhteisö ja etenkin nuoret, vaihtoehtoisista viljelytavoista kiinnostuneet opiskelija-asiakkaat yhdessä aiheesta innostuneiden kirjaston työntekijöiden kanssa synnyttivät ilmapiirin, jonka vaikutukset ovat olleet kauaskantoiset. 1970-luvun alussa luonnonmukainen viljely ja maatalouden vaihtoehtoiset menetelmät olivat Suomessa jotain aivan uutta ja yliopistolla niihin suhtauduttiin kriittisesti.

Anja Alanko painotti kaikkien osatekijöiden suopeutta yhteistyölle, jonka ilmentymiä olivat mm. vaihtoehtoisen viljelyn opintopiiri ja julkaisun yhteinen tuottaminen samasta aiheesta. Opintopiirissä mukana olleista tunnetuimpia nimiä on varmaankin nykyinen EU-parlamentaarikko Heidi Hautala. Muita Alangon mainitsemia toimintaan osallistuneita olivat esimerkiksi nykyään FAO:ssa ilmastontutkijana työskentelevä MMT Marja-Liisa Tapio-Biström, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin palveluksessa oleva luomuviljelyn asiantuntija, erikoissuunnittelija Jukka Rajala, Organic Food Finland –luomuvientirenkaan vetäjänä toimiva Erkki Pöytäniemi sekä Frantsilan Luomuyrttitilan lähes 30 vuotta sitten puolisonsa kanssa perustanut Virpi Raipala-Cormier.

Viikissä virinneeseen luomutoimintaan tuli mukaan henkilöitä yliopiston ulkopuoleltakin. Heistä mainittakoon luonnonmukaisen viljelyn ja puutarhanhoidon tutkijana ja edistäjänä monen muun asian ohella tunnettu Toivo Rautavaara. Viikissä luennoitiin Suomen maatalouden tulevaisuudesta ja julkaistiin aiheesta monisteita. Vuonna 1981 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan luonnonmukaisesta viljelystä kiinnostuneet henkilöt perustivat Elävä maa ry:n.

Erikoisluetteloita ja etäispalvelua

Anja Alanko kertoi kirjastossa tehdystä työstä eri aihealueiden aineistojen erikoisluetteloiden laatimiseksi ja niiden lähettämiseksi eteenpäin viljelijöille ja esimerkiksi maatalousneuvojille ja –opettajille maan eri puolille. Erikoisluetteloita tehtiin tietenkin myös vaihtoehtoisesta viljelystä.

Julkaisuun Helsingin yliopiston maatalouskirjasto 1930-1980, historiaa ja nykypäivää, sisältyy MMT Elsi Ettalan (Maatalouden tutkimuskeskus, Pohjois-Savon koeasema, Maaninka) kirjoittama artikkeli Maatalouskirjasto etäiskäyttäjän kannalta. Siinä hän toteaa: ”Maatalouskirjaston etäispalvelu on toki arvokasta muillekin kuin tutkimusväelle. Maatalousneuvonta ja –opetus samoin kuin yksityiset viljelijät tarvitsevat uusinta tietoa ja voivat sitä maatalouskirjastosta saada. Maatalouskirjaston etäispalvelu onkin ollut omalta osaltaan edesauttamassa maatalouden kehitystä.” (s. 31-32)

lahete

Mainittuun julkaisuun Anja Alanko on kirjoittanut Maatalouskirjaston kaukopalvelusta. Siinähän paikallisista aineistoista etäällä oleva asiakas asioi oman työ- tai asuinpaikkansa kirjaston kanssa. Se toteuttaa toimeksiannot ja välittää tarvitut tietoaineistot muista kirjastoista, joten kyseessä ei ole täysin sama asia kuin ”etäispalvelussa”. Alangon mukaan kaukolainoja on lähetetty yksityishenkilöille suoraankin ja ”näin myös maaseudulla asuvien viljelijöiden palveleminen sujuu joustavalla tavalla”. Hän kertoo keskuskirjastotehtävien myötä laajentuneesta kaukopalvelutoiminnasta, jota on entisestään lisännyt ”tietokonepohjaisen informaatiopalvelun käyttöönotto”. Kirjaston kokoelmat ovat olleet erittäin kattavat, sillä ”maatalouskirjasto toimii myös kaukolainoja tilaavana kirjastona, mutta omien tilausten määrä on vaatimaton verrattuna siihen määrään, mitä kirjastolta tilataan”.

biodyn1

Alangon artikkelista saamme tietää, että kaukopalvelun työvälineinä on käytetty mm. kaukokirjoitinta ja tilausten paikantamiseen pohjoismaisten maatalouskirjastojen ”List Agr” –yhteisluetteloa. Pohjoismaiden ulkopuolelle suuntautuvaa yhteistyötä on tehty maatalouskirjastojen kansainvälisen yhdistyksen perustamassa AGLINET (Agricultural Libraries´ Network) –verkostossa, jonka tarkoitukseksi Alanko mainitsee   maailman maatalouskirjastojen yhteistyön ja erityisesti kaukolainojen välitystoiminnan parantamisen. Alanko huomauttaa, että Maatalouskirjaston käsittelemien tilausmäärien koko ajan lisääntyessä kansainvälisen kaukopalvelun kehittämistä on hidastanut maatalouskirjaston liian vähäinen kaukopalveluhenkilökunta. (s. 12-13)

biodyn2

On kiinnostavaa huomata, miten tehokkaasti Maatalouskirjasto alojensa keskuskirjastona on palvellut pääkaupunkiseudun ulkopuolisia tiedon tarvitsijoita aikana, jolloin kirjastojen tietotekniikka otti vasta ensimmäisiä askeliaan. Elsi Ettala, jonka mukaan etäispalvelu ”toimii niin moitteettomasti, että ainoaksi ongelmaksi tavallisesti jää se, mistä tietää, mitä tilaisi”, kirjoittaa kokemaansa pulmaan liittyen: [Erikoisluetteloiden laatimisen lisäksi] ”- – on maatalouskirjasto kokeillut tietokonehakusysteemiä. Olen kokeillut sitä ja vaikeudeksi olen kokenut oikeiden hakusanojen löytämisen, jotta rajaus sattuisi kyseisen ongelman ytimeen. Ilmeisesti siinä päästään hyviin tuloksiin käyttötottumuksen lisääntyessä.” (s. 31)

Lähikäyttäjän puheenvuoro

Anja Alankoa haastatellessani kävi ilmi, että Maatalouskirjastoon hankittiin luonnonmukaista viljelyä käsittelevää aineistoa monipuolisesti, kirjoja ja lehtiä. Jo 1970-luvulla Maatalouskirjastoon tulleita kausijulkaisuja olivat mm. tanskalainen Tidsskrift for biodynamisk jordbrug, saksalainen Lebendige Erde, amerikkalainen Bio-dynamics ja suomalainen Demeter. Esimerkkeinä yli 30 vuotta sitten ilmestyneistä, Maatalouskirjaston kokoelmiin kuuluneista vaihtoehtoisia viljelymenetelmiä käsitelleistä kirjoista mainittakoon muutamia: Alwin Seifert: Gärtnern ohne gift (München, 1967), M. Müller: Praktische Anleitung zum organisch-biologischen Gartenbau (Grosshöchstetten, 1970), Catharine Osgood Foster: The organic gardener (New York, 1972), Henning E. Segerros: Giftfria grönsaker (Stockholm, 1973), ja Kjell Arman: Biodynaaminen viljely (Helsinki, 1973).

Edellä mainitsemaani Maatalouskirjaston 50-vuotispäivän kunniaksi koottuun julkaisuun sisältyy puutarhatieteen vt. professorin Erkki Kaukovirran artikkeli Maatalouskirjasto ja lähikäyttäjä. Siitä saamme käsityksen siitä, miten Maatalouskirjasto toi uuden aineistonsa esille ja käyttäjien ulottuville puuttumatta nyt siihen, mistä kirjaston aihealueesta on kyse.

Kaukovirran mukaan kirjastossa käyvällä tutkijalla on päällimmäisenä mielessä ”uusimman tiedon etsintä ja saaminen”. Hän tarkastelee kirjoituksessaan Maatalouskirjaston palveluja tästä näkökulmasta ja mainitsee kokoelmista tärkeimpinä uuden tiedon lähteinä aikakaus- ja bibliografiset julkaisut. Hän toteaa kuitenkin usein turvautuvansa myös kaukopalvelun apuun, jolle hän antaa tunnustusta nopeudesta. Mutta: ”Lähikäyttäjän harras toivomus on, että maatalouskirjasto saisi nykyistä enemmän määrärahoja aikakausjulkaisujen hankkimiseen. Sama tietysti koskee myös kirjakokoelmien uushankintoja, joskaan niillä ei käsittääkseni uusimman tiedon välittäjänä ole samaa asemaa kuin aikakausjulkaisuilla”. (s. 25)

Kaukovirta on havainnut kirjaston aikakaus- ja bibliografisten julkaisujen kokoelmien lukutilojen olevan usein täynnä. Tilannetta helpottaa kuitenkin ”kirjaston joustava jäljennepalvelu”. Kirjasto toimittaa tilausten mukaan kiertoon kopioita kirjastoon tulevien lehtien sisällysluetteloista, joista ”voi oman työpöytänsä ääressä valita tarvitsemansa materiaalin”, vaikka ”sisällysluetteloiden kopioiden kierto on vain kalpea korvike menneinä vuosina käytössä olleelle julkaisujen kierrolle”. Kaukovirta myöntää aikakauslehtikierron loppumisen jälkeen kirjallisuuden seuraamisessaan tapahtuneen ”löystymistä”, mutta toteaa kuitenkin, että uudemmat palvelumuodot täyttävät tehtävänsä yhtä hyvin kuin entisetkin. Nyt tarvitaan käyttäjältä vain enemmän aktiivisuutta kuin ennen.

Uusimman tiedon löytäminen mahdollistuu myös kirjaston laatimien uutuusluetteloiden avulla. Jo ennen niiden ilmestymistä uutuudet tulevat esille lainaustoimistoon. Kaukovirta kirjoittaa: ” – – lähikäyttäjänä arvostan kyseistä palvelumuotoa erittäin suuresti. Usein olen esillepantujen uutuushankintojen joukosta löytänyt avun hyvinkin ajankohtaiseen lähdeaineiston tarpeeseen. Täytyy olla todella tulenpalava kiire, jotta kulkisin uutuuksia esittelevien vaunujen ohitse pysähtymättä”. Kirjaston lähikäyttäjänä Kaukovirta kertoo olleensa noin 20 vuotta, jona aikana kontaktit kirjastoon ovat olleet helppoja. Siihen on vaikuttanut maatalouskirjaston ”kutsuvan avulias ja palveluhaluinen ilmapiiri”, jonka se on pystynyt säilyttämään keskuskirjaston ja julkisen erikoiskirjaston asemastaan huolimatta. (s. 25-26)

Lopuksi

Vuonna 1986 Anja Alangon ura jatkui Maatalouskirjastosta ja kaukopalvelutehtävistä eteenpäin. Alun perin puutarhuriksi valmistunut, myöhemmin kirjastoammatillisesti pätevöitynyt Alanko sai Maatalouskirjastosta innoitusta omistautumiselleen vaihtoehtoisen viljelyn aatteelliseen edistämiseen. Maatiainen ry, jonka tarkoituksena on säilyttää maatiaiskasvit, -eläimet ja kulttuurimaisemat, sai hänestä toiminnanjohtajan 20 vuodeksi. Kiinnostus vanhoihin elämisen muotoihin ja kulttuuriin kiteytyi mm. tutkimuksena entisajan kasvinsuojelumenetelmistä humanististen yliopisto-opintojen yhteydessä. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen väylänä oli myös Helsingin kaupunginvaltuusto, johon Alanko kuului 12 vuoden ajan. Nyt eläkkeellä olevan Anja Alangon kiinnostuksen kohteena on kansanrunous ja itkuvirret.

Nykyään luomu ja kestävä kehitys ovat tuttuja ja tunnustettuja asioita, joista on paljon tietoa ja tutkimuksia saatavilla. Lähes neljässäkymmenessä vuodessa ne ovat lyöneet itsensä läpi ja luultavasti kiinnostus vain lisääntyy ilmastonmuutoksen uhan alla.

On vaikea nähdä, miten aikojen kuluessa tiedon polut risteilevät, haarautuvat, sammuvat tai levenevät jopa valtateiksi. Joskus ja jossain saa alkunsa täysin uusi polku. Emme näe ennalta, miten vuorovaikutusten verkot kutoutuvat vaikuttaen toinen toisiinsa ja ympäristöönsä. Kirjaston tulee luonnollisesti olla puolueeton tiedon hankkija ja käyttöön asettaja. Toisaalta kirjastohenkilökunnan oma tiedonjano ja kiinnostus ympäröivään yhteiskuntaan sekä antaumuksella tehty työ motivoivat yhteistyöhön asiakkaiden kanssa, tukevat verkostoitumista, kuten nykyään sanotaan. Tavoitteenani oli Viikin tiedekirjaston juhlavuoden 2009 viidennessä artikkelissa kuvata Maatalouskirjaston toimintaa jonkin sen aihealueen kautta. Osittain sattumalta sain Anja Alangon yhteystiedot. Hänen välityksellään avautui mielenkiintoinen näkymä erään tiedonalan kasvuun, kehitykseen ja laajenemiseen, jossa kirjasto tärkeänä osatekijänä oli monella tavalla mukana.

Lähteet:

  • Anja Alangon haastattelu 30.10.2009. Eeva-Liisa Viitala
  • Seuraavat artikkelit julkaisussa Helsingin yliopiston maatalouskirjasto 1930-1980. Historiaa ja nykypäivää. Toim. Annikki Kaivosoja, Eero Ignatius. Helsingin yliopiston maatalouskirjaston julkaisuja 1, 1980:
  • Alanko, Anja: Kaukopalvelu s. 12-13
  • Ettala, Elsi: Maatalouskirjasto etäiskäyttäjän kannalta s. 31-32
  • Kaukovirta, Erkki: Maatalouskirjasto ja lähikäyttäjä s. 25-26

finagri

Kirjastosisarukset Alma Materin hoivissa

Maatalouskirjasto perustettiin vuonna 1930. Kuten Metsäkirjaston, myös Maatalouskirjaston perustamiseen ja sijaintiin liittyneet vaiheet ovat oleellinen osa Suomen korkeimman metsä- ja maatalousopetuksen historiaa.

Maamme ensimmäinen maanviljelysopisto perustettiin Lounais-Hämeeseen, Tammelan Mustialaan vuonna 1836. Vuonna 1858 tehtiin päätös agronomien koulutuksen aloittamisesta siellä. Metsänhoitajien koulutuspaikan sijaintina tuli olemaan niin ikään Häme, Lammin pitäjän erämaissa toimintansa vuonna 1862 virallisesti aloittanut Evon metsäopisto.

Suomen elinkeinoelämän ja hallinnon kehittyessä 1800-luvulla käytännön alat, kuten maa- ja metsätalous tarvitsivat ammattitaitoista väkeä, mikä merkitsi uusien professioiden kehittymistä opintoineen ja tutkintoineen. Suomessa agronomien ja metsänhoitajien koulutus alkoi 1850- ja -60-luvuilla. Vuonna 1908 nämä koulutusalat siirtyivät yliopistoon, sillä erinäisten vaiheiden jälkeen Helsingin yliopistoon oli vuosina 1896-1909 muodostunut maanviljelys-taloudellinen tiedekuntaosasto.

Jo vuonna 1902 dosentti Hannes Gebhard oli esittänyt maatalousopetuksen keskuskirjaston perustamista ja samaa ehdotettiin muutamia kertoja 1920-luvulla. Vuonna1929 Maataloudellista keskuskirjastoa alettiin muodostaa 11 000 markan määrärahan turvin. Eri laitosten käsikirjastoja, niiden aineistoja ja kalustusta yhdistettiin ja kirjallisuutta kerättiin lisäksi ulkopuolisilta yhteisöiltä. Maatalouskirjaston sijaintipaikaksi tuli entinen luentosali Hallituskatu 3:ssa maatalouskemian laitoksen yhteydessä.

Jo vuonna 1862 alkunsa saanut Metsäkirjasto oli siirtynyt Evolta metsäopetuksen mukana Helsinkiin, Kirkkokatu 4:ään. Maatalouskirjasto pääsi muuttamaan vuonna 1939, Metsätalon valmistuttua, aiempaa suurempiin tiloihin, kun maanviljelystaloudellinen laitos siirtyi pois Hallituskatu 3:n ylimmästä kerroksesta. Metsäkirjasto puolestaan muutti keväällä 1939 Metsätaloon, Unioninkatu 40:een, jossa sille oli varattu 1200 neliömetrin tilat.

Maatalouskirjaston 50-vuotisjulkaisussa ilmestyneessä professori K.U. Pihkalan kirjaston vaiheita sen perustamisesta 1970-luvulle asti esittelevästä artikkelista käy ilmi, kuinka kirjasto joutui kärsimään puutteellisista ja huonokuntoisista tiloista pitkään. Vuonna 1949 oli tehty päätös yliopiston maatalouslaitosten siirtämisestä Viikkiin ja joitain laitoksia valmistui jo 1950-luvulla. Kuitenkin vasta vuonna 1965 Maatalouskirjasto voitiin siirtää keskustasta, Hallituskadulta, Viikin ns. A-talon väliaikaisiin tiloihin Latokartanonkaari 9:ään. Kirjastosiiven rakentaminen alkoi seuraavana vuonna. ”Uudet, väljät ja ajanmukaiset tilat olivat valmiina syksyllä 1967, jolloin muutto niihin voitiin aloittaa”, kirjoittaa Pihkala (s. 6).

maatalouskirj

Vuonna 1972 valtioneuvoston päätöksellä muodostetussa kymmenen valtakunnallisen keskuskirjaston järjestelmässä Maatalouskirjasto oli maatalous-, elintarvike-, ravitsemus-, ympäristö- ja kotitalousalojen keskuskirjasto ja Metsäkirjasto metsä- ja puualan keskuskirjasto. Yliopiston alkaessa 1990-luvulla keskittää toimintaansa neljälle kampukselle metsätieteellinen tiedekunta ja sen kirjasto saivat tietää tulevaisuutensa olevan Viikissä. Metsä- ja Maatalouskirjasto yhdistettiin osaksi vuonna 1999 perustettua Viikin tiedekirjastoa. Ne muuttivat samana vuonna valmistuneisiin tiloihin Viikin Infokeskus Koronaan, osoitteeseen Viikinkaari 11 yhdessä kahden muun kirjaston, Luonnontieteiden kirjaston ja Biokeskuksen kirjaston kanssa. Viides Viikin tiedekirjastoon yhdistetty yksikkö oli Eläinlääketieteellinen kirjasto, joka muutti tiedekirjaston tiloihin vuonna 2004.

Maatalouskirjaston 1980-luvulta lähtien kehitettyjä vahvoja osaamisalueita ovat olleet Matri-sidosryhmäyhteistyö, sanastotyö ja omiin aihealueisiin liittyvän viitetietokannan, nykyään eViikki, kehittäminen ja ylläpito. Viikin tiedekirjastossa on jatkettu kaikkia näitä toimintoja. Maatalouskirjasto aloitti vuonna 1976 suomalaisen maatalousalojen tiedon toimittamisen keskitetysti YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n AGRIS-tietojärjestelmään. Viikin tiedekirjasto hoitaa tehtävää edelleen. Se on myös FAO:n julkaisujen tallekirjasto.

Lähteet:

  • Halonen, Tero: Maasta ja puusta pidemmälle. Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan historia. Osa 1: Hyödyn aikakaudesta vuoteen 1945. Helsinki, Helsingin yliopisto, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, 2008.
  • Myllys, Heli: Kirjaston perustehtävät puntarissa. Viikin tiedekirjaston vuosikatsaus 2008, s. 24-28
    http://www.tiedekirjasto.helsinki.fi/raportit/vuosikatsaus_2008.pdf
  • Pihkala, K.U.: Maatalouskirjaston vaiheita 1970-luvulle. Julkaisussa: Helsingin yliopiston maatalouskirjasto 1930-1980. Historiaa ja nykypäivää. Toim. Annikki Kaivosoja, Eero Ignatius. Helsingin yliopiston maatalouskirjaston julkaisuja 1, 1980; s. 4-8.
  • Aiheeseen liittyvää Verkkarin v. 2009 numeroissa:
    Viitala, Eeva-Liisa: Aikamatka erämaahan
    http://www.helsinki.fi/kirjastot/verkkari/2009/03/annicoronae.html
    Kolme kirjastoa:
    https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/verkkari-52009/kolme-kirjastoa
  • Latokartanonkaari 9:ää, ns. A-taloa idästä päin esittävä kuva esitteestä Helsingin yliopisto, Viikin maataloustieteelliset laitokset 1971.
Kirjoittaja
Eeva-Liisa Viitala
tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Kirjastotilat taideteoksena

Verkkarin artikkelisarja esittelee Helsingin yliopiston kirjastoissa esillä olevia taideteoksia. Rakennuksen, jossa Viikin tiedekirjasto sijaitsee, voi nähdä ulkoa ja sisältä taideteoksena – niin ainutlaatuinen se on.

Viikin tiedekirjaston tiloissa ei ole sinne hankittuja taideteoksia. Niinpä, kun Verkkarin toimituskunta päätti kirjastojen taidetta esittelevän artikkelisarjan aloittamisesta, mieleeni tuli heti, että Viikin aiheena tulee olemaan vuonna 1999 valmistunut rakennus nimeltä Infokeskus Korona.

Viikin kampuksen omaleimaisin rakennus sijaitsee alueen länsireunassa. Se on kääntänyt pyöreän sinisen selkänsä Pihlajamäentielle ja Lahdenväylälle päin ja kutsuu tulijat sisään kampusalueelta, edessään olevan aukion, torin kautta. Infokeskuksessa on kaksi kirjastoa, tiedekirjaston lisäksi Helsingin kaupunginkirjaston Viikin kirjasto, kirjastojen yhteinen lehtien lukusali, yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan ja kampuspalvelukeskuksen tiloja, opetus- ja opiskelutiloja, atk-työskentelytiloja, Yliopistopainon toimipiste ja kahvila.

Sädehtivä julkisivu

Edellä mainittu tori on ympyränmuotoisen talon ”pois leikatun” neljäsosan kohdalla. Torilta katsoen rakennuksen neljä maanpäällistä kerrosta ovat vaatimattoman näköinen yhdistelmä karun näköistä terästä ja punaruskeaa puusäleikköä, jonka takaa kolmen ylimmän kerroksen ikkunat pilkottavat. Mutta kaarevalta puoleltaan rakennus loistaa valtavana yhtenäiseltä näyttävänä tilana, juhlavan lasiseinäisenä, vahvan sinisenä ja ympäri vuorokauden valaistuna. Rakennuksen suunnittelijat, arkkitehtitoimisto Ark-housen Markku Erholz, Pentti Kareoja ja Hannu Huttunen antoivat sille nimeksi Korona, joka tarkoittaa auringonpimennyksessä auringon ympärillä näkyvää kirkasta valokehää.

Talon julkisivu on päivällä ja yöllä kuin sädehtivä korona. Valaistuna kehänä on kaksoisjulkisivu, jonka ulompi seinä on lasia ja sisempi karheapintaista muuriseinää, väriltään ”Infotalon sininen”. Suunnittelijoiden ajatuksen mukaan rakennus rajautuu kuin keskiaikainen kaupunki muurinsa sisään.

kirjpuut.sized

Vanhojen kulttuurien läsnäolo

Sisältä löytyykin ”kaupunki” katuineen, valopylväineen, siltoineen ja puutarhoineen.  Puutarhojen lasiovet johtavat kirjaimellisesti keskelle vanhojen kulttuurien maisemaa: Niilin puutarhan sisäänkäynti egyptiläiseen ympäristöön, roomalaisen puutarhan ovi avautuu Välimeren alueen ilmanalaan ja kasvimaailmaan, idän kulttuuria edustavassa japanilaisessa puutarhassa kävijä kohtaa sen yksinkertaisen pelkistetyn tunnelman.

Jokaisessa puutarhassa on vettä – lammikko, puro tai veistosmainen pienen suihkulähteen ja kouluista tutun juomalaitteen risteytys. Kaupunginkirjaston roomalaisen puutarhan ilmassa voi tuntea raikkaan sitruspuiden aromin ja nähdä niiden kukkivan ja tuottavan hedelmiä. Infotalon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevan japanilaisen puutarhan veden solina houkuttelee hiljentymään ja mietiskelemään ympäristössä, jossa harmaan kiven ja herkkien bambujen vastakohdat puhuttelevat kävijää.

Tiedekirjaston tilat

Viikin tiedekirjaston kokoelmatilat sijaitsevat näyttävimmässä osassa rakennusta: se on eri suuntiin johtavien ”katujen” halkoma, korkeuksiin kohoava, lasiseinien läpi tulvivan valon ja heijastusten kirjoma. Arkkitehtuuri tarjoaa lähes loputtomiin mielenkiintoisia katselukulmia ja näkymiä joka suuntaan. Erilaisia väri-, valo- ja varjovaikutelmia tarjoavat voimakkaan sininen sisämuuri, joidenkin sisäseinien syvän tummanpunainen puu, lattioiden tummanharmaa, portaiden musta sekä väritön muovi, lasi ja teräs.  Rakenteiden väreihin yhdistyvät elävien kasvien vihreys ja tiedekirjaston oman puutarhan Niilin vedenpinnan heijastukset.

Kirjastossa vaikuttavimmillaan sisä- ja ulkotilan raja lähes häviää olemattomiin. Paljon sisäpinta-alaa vievien jykevien kokoelmahyllyjen vastapainona on ulkoseinän ja ikkunoiden epäsymmetrisyys ja yllätyksellisyys. Sama koskee sisärakenteita, jotka periaatteessa ovat avoimia kaikkiin suuntiin. Kirjaston kolmannen kerroksen lehtien lukualueelta voi kurkistaa yläviistosta kulmasta lainauspisteeseen, kausijulkaisujen kokoelmakerroksesta kaupunginkirjaston lukualueelle tai tiedekirjaston neljännen kerroksen kokoelmiin johtavalta sillalta on mahdollista ihailla Niilin puutarhan palmuja ylhäältäpäin.

Tiedekirjasto ulkoapäin

Kun katsoo rakennuksen kaksoisjulkisivun verhoamaa kaarevaa seinää päiväsaikaan, ympäristö heijastuu sen pintoihin rikkaana kuvana eri vuorokauden- ja vuodenaikoihin. Tapahtuu sama ilmiö kuin sisällä: sisä- ja ulkotilan raja häipyy ja rakennuksen voi ajatella keskustelevan ympäristönsä kanssa, milloin leppoisammin, milloin kiihkeämmin, säistä riippuen. Talo elää muullakin tavalla. Sen lasiseinän yläosassa olevien ja automaattisesti ohjattujen, julkisivun välitilaan johtavien luukkujen saattaa joskus nähdä hitaasti avautuvan tai sulkeutuvan. Tapahtuma liittyy rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmään, joka käyttää hyväkseen lasiseinän ja sen takaisen muurin välistä tilaa.

Iltaisin ja öisin sisätilojen, julkisivun ja puutarhojen valaistus loistaa ulospäin muuttaen rakennuksen salaperäiseksi sinihohtoiseksi lippaaksi, jonka sisältä kirjahyllyt ja tietokoneet häämöttävät. Katuvalot kimmeltävät ulkoseinän lasissa kirkkaina valopisteinä. Lumisena talvi-iltana Niilin puutarha ulkoapäin katsottuna on mieleen painuva näky. Tuntuu siltä, että alhaalta ylös ulottuvan lasiseinän läpi voisi suoraan pimeästä ja kylmästä astella Niilin rantahiekalle papyrusten keskelle tai palmujen katveeseen. Ja kirjastostahan löytäisi mielin määrin kiinnostavaa luettavaa eikä kannettavan tietokoneen käyttökään olisi mahdotonta!

Lähteet:

Korona. Viikin infokeskus / Viks infocenter / Viikki Info Centre. Kolmikielinen esite. Yliopistopaino 2000.

Viikin Infokeskus Koronasta verkossa:

http://www.tiedekirjasto.helsinki.fi/infokeskus/

Kirjoittaja
Eeva-Liisa Viitala
tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Kaikki on mahdollista – Keinut ja Gorilla

Kesällä 2009 Viikin tiedekirjasto hankki omistukseensa Viikin Infokeskus Koronassa esillä olleesta Eeva Kontturin Luonnon kätköissä –näyttelystä kolme keinua, joiden nimet ovat Tuohinen, Risukko ja Heinikko. Nimet viittaavat keinujen valmistusmateriaaleihin. Keinut sijoitettiin Infokeskuksen sisääntuloaulaan.

Syyskuun viimeisellä viikolla Infokeskus Koronan viereen saapui mahtava hahmo: kuvanveistäjä Villu Jaanisoon ympäristötaideteos Kaikki on mahdollista, tuttavallisesti Kumigorillaksikin kutsuttu. Valtion taideteostoimikunnan kilpailun voittaneen patsaan paljastustilaisuus pidettiin Viikki-päivän yhteydessä 1.10.2009.

Teos täydentää ympäristötaideteoksen luonteista Infokeskus Korona –rakennusta ajatuksia herättävällä mystisellä mustalla värillään ja materiaalillaan. Vastakohtana taustan eloisille lasiseinien heijastuksille se vetää katsojankin puoleensa syviin mietteisiin ja hiljaisuuteen. Veistoksen on sanottu muistuttavan mietiskelevää Buddhaa. Sen materiaali, autojen käytetyt rengaskumit ja gorilla-aihe muistuttavat mm. kierrättämisestä, luonnonsuojelusta ja eläinten oikeuksista.

Gorillan haastattelu, vain Verkkarissa!

Haastattelussani gorilla oli melko vähäpuheinen. Näin hän vastasi kysymyksiini, joita hän ei ehkä pitänyt kovin oleellisina:

Hei, mitä sinulle kuuluu nyt, kun olet kohta kuukauden istuskellut täällä Viikin Infokeskus Koronan vieressä? Miten on aika mennyt?

Hyvin on aika mennyt. Olen pääasiassa tarkkaillut Kartanoravintolaan menijöitä, kampuksen humua ja pysäkillä busseja odottavia ihmisiä. Niitä näitä mietiskelen itsekseni, maailman menoa ja sen sellaista…

Olen saanut selville, että teillä Helsingin ulkona sijaitsevilla veistoksilla on jonkinlainen yhteydenpitoverkosto keskenänne. Miten sinut otettiin joukkoon mukaan?

Helsingin rautatieaseman edessä seisovat mukavat kivimiehet pyysivät minut eläinystävinä patsasverkostoon mukaan. Ainakin hevosten ja hylkeiden kanssa olen jo jutellut. Ihan mukavia tuttavuuksia. Heillä on jo pitkä kokemus patsaina olemisesta.

Oletko sosiaalinen olento vai enemmän yksin viihtyvä? Tykkäätkö olla valokuvattavana?

Päinvastoin kuin gorillat yleensä olen sosiaalinen olento. Siksi onkin kurjaa että ympärilleni on nyt kylvetty nurmikko eikä minua saa tulla lähemmin tervehtimään. Kiipeilevistä lapsistakin tykkäisin, mutta sellainen meno on kuulemma kielletty.Valokuvaaminen, mieluummin ilman salamaa, on ihan O.K.

Olet ihan tässä kampuksen reunassa. Harmittaako sinua kun et päässyt tuonne keskemmälle tarkkailemaan tutkijoiden ja opiskelijoiden touhua läheltä?

Harmittaa! Olisin halunnut tulla sijoitetuksi Biokeskuksen terassille.

Mitä mietit – sanoisinko aivan itsensä luonnon edustajana – luonnon tutkimuksesta, jota täällä Viikin kampuksella harjoitetaan? Opimmeko me ihmiset joskus tuntemaan sinutkin perin pohjin?

Viikissä harrastetaan hienoa tutkimusta, mutta siitä huolimatta meitä gorilloja – kumisia varsinkaan – ei opita hevillä tuntemaan

Mitä me voisimme oppia sinulta?

Erilaisen aikakäsityksen kuin mikä teillä nyt on. Teidän olisi hyvä oppia istumaan paikallanne ja miettiä asioita rauhassa.

Haastattelu
Eeva-Liisa Viitala
tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto
Gorillan ääni
Anonyymi avustaja

Viikin tiedekirjaston juhlavuoden näyttelyt, syksy 2009

Yhteistyössä: Suomen Metsätieteellinen Seura ja Suomen Biologian Seura Vanamo

Viikin Infokeskus Koronan 1. kerroksessa:

Moderni metsätiede yhteiskunnan suunnannäyttäjänä 9.9.2009-30.1.2010

Suomen Metsätieteellisen Seuran 100 v. juhlavuoden kirjanäyttely vitriineissä

Syysvaloa ja muita luonnonilmiöitä. Maila Klemettisen veistoksia 9.9.2009-30.1.2010

”Connected and Disconnected” vitriineissä

“Lumpeita” japanilaisessa puutarhassa

“Nimettömiä olioita” japanilaisessa puutarhassa ja Infokeskuksen eteläpuolella rakennuksen lasiseinän ja sisemmän muurin välissä

Viikin Infokeskus Koronan sisääntuloaulassa ja kerroksissa:

Tuohinen, Risukko ja Heinikko. Kolme Eeva Kontturin keinua

Viikin tiedekirjaston omistuksessa

Eeva Kontturin Luonnon kätköissä -näyttely Viikin Infokeskus Koronassa 14.7.-4.9.2009

Valppain silmin. Leena Haatajan luontovalokuvia  4.9.-31.12.2009

Viikin Infokeskus Koronan 3., 4. ja 5. kerroksessa

Viikin tiedekirjaston palveluaulassa:

Viikin tiedekirjaston juurilla. Löytöjä arkistoista  7.9.-31.12.2009

Viikin tiedekirjaston palveluaulan vitriinissä

Näyttelyn vanhempaan versioon liittyvä Armi Häkkisen artikkeli, Verkkari 5/2009:

https://blogs.helsinki.fi/verkkari-lehti/verkkari-52009/viikin-tiedekirjaston-juurilla

Kotelomaljojen juhlaa. Jäkälien ja sammalten monimuotoinen maailma 3.10.- 28.11.2009

Nijolė Kalinauskaitėn kasvipiirroksia Viikin tiedekirjaston palveluaulassa ja Viikin Infokeskus Koronan sisääntuloaulassa. Näyttely liittyy Suomen Biologian Seura Vanamon 3.10.2009 järjestettyyn syysseminaariin Havahdus.

Kirjoittaja:

Eeva-Liisa Viitala
tietoasiantuntija
Viikin tiedekirjasto

Kuvat
Eero Roine
Niilin puutarha: Liisa Siipilehto

Sininen Viikin tiedekirjasto Viikki-päivän Teematorilla 1.10.09

Wikipedia toteaa sinisestä väristä näin: ”Sininen on taivaan ja meren väri. Se mielletään viileäksi ja etäiseksi sekä myös rauhoittavaksi ja luottamusta herättäväksi.” Viikin tiedekirjasto näyttäytyi sinisenä Viikki-päivän Teematori- esittelypisteessään 1.10.09.

Jokavuotisen Viikki-päivän eli Viikin kampuksen avoimien ovien päivän ideana on Viikin tieteenalojen ja kampuksen esittäytyminen.  Näin halutaan avautua ympäröivään yhteiskuntaan, popularisoida tiedettä ja erityisesti houkutella uusia opiskelijoita.

Päivän ohjelma sisälsi asiantuntijaluentoja, abi-infoja ja kiertokäyntejä Viikin laitoksille. Infokeskuksen auloihin oli rakennettu messutori eli Teematori, joka oli aiempaa selkeämmin suunnattu tulevaisuuden toivoille eli lukiolaisille ja abiturienteille. Viikin tiedekirjaston esittelypisteessä oli tarjolla raikasta vettä ja visailu otsikolla ’Verkkotieto ja vesi – mitä yhteistä?’ Kymmenen väittämää läpikäyneet ja mielensä mukaan yhteiset ominaisuudet ruksanneet pudottivat vastauksensa juuri oikean sävyisen sinisestä pahvista rakennettuun mini-Infotaloon, jota kehysti tiedon vaaleansininen verkko. Kirjaston yhteistyötahoja esiteltiin sen poimuihin kiinnitettyinä nimilappuina.

Teematorin näytteilleasettajia kehotettiin suunnittelemaan esittelypisteet havainnollisiksi ja toiminnallisiksi. Nykyaikaisten kirjastopalveluiden havainnollistaminen ei välttämättä ole helppoa, mutta muiden pöytien karkkitarjoilujen ohella vesi oli haluttua virkistystä ja kirjastopiste tuntui muutenkin kiinnostavan. Myös kirjastokiertokäyntejä oli perinteiseen tapaan tarjolla.

Leena Nordman tarjoilee (tiedon)lähdevettä virtuaaliverkon äärellä
Leena Nordman tarjoilee (tiedon)lähdevettä virtuaaliverkon äärellä.

Kirjoittaja
Leena Nordman
Kirjastosihteeri
Viikin tiedekirjasto
Kuvat
Jari Laine

Elon juhlaa

Kuva: xxxElämme suurten muutosten aikaa. Tähän muutosten sumppuun solahti jo perinteeksi muotoutunut Topelian pihan kesäjuhla, jota metamorfoosin jälkeen vietettiin Viikin kampuksella elojuhlan nimellä. Opiskelijakirjaston Matin mielestä nimeksi olisi sopinut myös erojuhla, koska hän oli jättänyt eroanomuksensa hetkeä ennen juhlaa. Dramaattista? Ei sentään – vaan  entisestä on erottava että voi uuden ja paremman ottaa vastaan, niinhän se menee monessa asiassa.

Juhla oli tällä kertaa liikuttava siinä mielessä että kovasti oli liikuttava ennen kuin löysi viimeiselle rastille jossa odotti notkuva sadonkorjuu-
pöytä.
Aluksi vierailtiin oman mieltymyksen mukaan Viikin erikoisuuksissa joko eläinsairaalassa tai Gardeniassa. Tässä kohtaa oli suurin riski joutua juttusille muiden kirjastojen työntekijöiden kanssa. Flooraan mielistyneenä valitsin Gardenian, jonka pihalla näkyikin monenlaista kukkijaa. Sieltä siirryimme paikallisoppaan johdolla lehmien katseluretkelle mutta ämmyleitten sijasta näimme vain yhden hyvinvoivan rotan – oli ilmeisesti vasta kotiutettu eläinsairaalasta. Toinen rasti oli sijoitettu info-taloon jossa yhytettiin faunan valinneet kirjastolaiset ja kuunneltiin puheita ja vähän musiikkiakin.

Ruoka oli hyvää – mutta ne laulut, ne murheelliset laulut…

Puheiden jälkeen juhlaväki suuntasi kulkunsa Viikin kartanoon, jonka ovensuussa repäistiin vielä arpalipuke jännitystä lisäämään – ja sitten vain pöytiin odottamaan onnenpotkaisua. Ruokaa ja onnetarta odotellessa viriteltiin yhteislaulua tuttuun lammaslaulun säveleen:

TYKY, TYKY harteitani,
TYKY, TYKY niskojani
TYKY, TYKY pää-pää parkaani
TYKY, TYKY niskojani.

TYKY, TYKY Meikku ja Viikki,
TYKY, TYKY Kumpulan kampus,
TYKY, TYKY Keskustan kirjastot
kaikki ne yhteen pannaan.

Toinen uudelleensanoitettu (Jaakko-kulta) yhteislaulu kuvasi työpäivää:

Helka, Nelli, Helka, Nelli
toimi jo, toimi jo,
miksi kone kaatui, miksi kone kaatui
Herää jo, herää jo.

Nämä Tykyryhmän riimittelemät aloituslaulut kajahtivat iloisesti, mutta muuten tilaisuuden yhteislaululista melankolahti turhan haikeasti. Meikäläinen lauluperinne on mollivoittoinen, mutta lienee niitä muutama vähän iloisempikin olemassa. Tässä kohtaa vetoan kaikkiin lukijoihin: antakaa esimerkkejä reippaista, hilpeistä ja jopa rehvakkaista yhteislauluista!

Kuva: xxxTarjoilusta nautittiin komeasti pöytien ääressä, mikä helpotti ateriointia huomattavasti, ja olisikohan jopa lisännyt nautitun ruuan määrää. Salissa meitä viihdytti viulu & haitari duo, jonka musisointi sai hurjimmat jopa tanssimaan.

Syönnin edetessä ison joukon ehtivimmät kokoontuivat pihalle jossa tikat ja mölkyt lentelivät iltahämärään asti.

Arpajaisten voitot menivät onnekkaimmille, mutta ihanaa vadelmakakkua saivat ihan kaikki.

Kirjoittaja:
Leena Huovinen
Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjasto
Kuvat:
Tiina Äärilä

Helsingin yliopiston kirjaston nimimuodot

Konsistori päätti kokouksessaan 3.6.2009 yliopiston uuden, 1.1.2010 toimintansa aloittavan, Helsingin yliopiston kirjaston nimimuodot.

Kirjaston nimi ruotsiksi on Helsingfors universitets bibliotek ja englanniksi Helsinki University Library.
Kirjaston kampusyksiköiden nimet ovat:

Keskustakampuksen kirjasto
Campusbiblioteket i centrum
City Centre Campus Library

Kumpulan kampuskirjasto
Campusbiblioteket i Gumtäkt
Kumpula Campus Library

Meilahden kampuskirjasto Terkko
Campusbiblioteket Terkko i Mejlans
Meilahti Campus Library Terkko

Viikin kampuskirjasto
Campusbiblioteket i Vik
Viikki Campus Library

Lisätietoja: