Turha turhempi tärkein

Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumin sali on täynnä. Paikalla on tavallista luentoyleisöä sekalaisempi joukko. Jokainen keskittyy tuijottamaan luokan edessä seisovaa miestä, neulomaan, räpläämään mukanaan kulkevaa laitteistoa tai hypistelemään lyijykyniään. Sisään kävelee Taina Riikonen ja esittelee luokan edessä seisovan vaaleanpunapaitaisen miehen Jarmo Peräläksi. Luennon aihe? Kilpikonnien taksonomia.

Salillinen ihmisiä syventyy jälleen turhaksi leimattuun tietoon. Perälä kuljettaa kuulijat lapsuuden kilpikonnainnostuksesta taksonomisen tutkimuksen tärkeyteen: kun tiedetään, että eri paikoissa asuvat kilpikonnapopulaatiot ovatkin eri lajeja eivätkä vain saman lajin esiintymiä, tiedetään myös, kuinka suuri katastrofi yhdenkin lajin katoaminen olisi. Taksonominen tutkimus paljastaa tietoa sekä lajin nykytilasta että lajin historiasta.

Tuntemus luonnon monimuotoisuudesta ja sen säilyttäminen ovat itsessään tärkeitä. Olisi hienoa, jos kilpikonna ei kuolisi ihmisen jalanjäljissä sukupuuttoon täällä 250 miljoonaa vuotta eleltyään.

Kaikki alkoi nähtävästi kyllästymisestä. Johtavat poliitikot sekä ihmiset yliopistossa ja sen ulkopuolella puhuvat tietoon itseensä tähtäävästä tutkimuksesta välttämättömänä pahana. Perustutkimus: muistuttaa paiseruttoa, mutta on vaarallinen ainoastaan taloushallinnolle. On parempi saada aikaan rahavirtojen kulkua tehostavia ja valtion budjettivajetta paikkailevia teknologisia innovaatioita kuin tutkia 2000 vuotta vanhoja, kuolleella kielellä kirjoitettuja runoja, joista voi saavuttaa hiljaista ymmärrystä inhimillisestä toiminnasta ja sen suhteesta maailmaan.

Janne Saarikivi kyllästyi tehokkuudesta jauhamiseen. Riikonen tuli mukaan. Syntyi idea turhan tiedon kurssista, johon kuka tahansa saisi tulla kuuntelemaan huippuluennoitsijoita eri aloilta. Ihmis-, yhteiskunta- ja luonnontieteet ovat kaikki edustettuina. Perälän lisäksi luentoja pitävät ja ovat pitäneet Sami Pihlström, Jaakko Hämeen-Anttila, Kari Enqvist sekä Saarikivi ja Riikonen itse.

Yksikään tiede ei tähtää pelkästään tietoon itseensä tai ainoastaan yhteiskunnalliseen hyötyyn. Tieteellisen tutkimuksen kaksi puolta, tieto ja vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa, ovat tiukasti kietoutuneet toisiinsa. Innovaatiot eivät synny itsestään, vaan pitkäaikaisen ja pitkäjänteisen perustutkimuksen tuloksena. Vastaavasti innovaatioita tarvitaan, jotta yhteiskunta voi kehittyä konkreettisesti ja parantaa niin lääketiedettä kuin jätteidenkäsittelyä.

Tieteellisellä tutkimuksella ja siitä saadulla tiedolla on aina sekä itseisarvo että tiedon soveltamisesta nouseva välinearvo – oli kyse lääketieteeseen sovelletuista matemaattisista läpimurroista tai tiedon suomasta ymmärryksestä, josta on aina myös lopulta käytännön hyötyä.

Hyöty. Sana, jota kurssilla kaihdetaan. ”Osaatko sanoa – mitä hyötyä taksonomisesta tutkimuksesta on?” joku takarivistä kysyy hirtehisesti hymyillen.

Perälä vastaa kertomalla, kuinka tutkimusryhmä pidätettiin tutkimusmatkalla Lähi-Idässä hiekkadyynin huipulla. He olivat eksyneet sotilasalueelle tietämättään. Seurasi kaksi päivää kuulusteluita yhdessä ryhmän kanssa ja erikseen. Sotilaat eivät katsoneet hyvällä alumiinista salkkua täynnä numeroita – kilpikonnamittoja – eivätkä kuvaajan ”kaksimetristä” objektiivia. Sotilaspäällikkö ryysti kuuluisteluissa teetä, aseistettu vartija huoneen joka kulmassa.

Taksonomia tuo perspektiiviä.

Saarikivi keskeyttää. ”Tuolta osin kilpikonnien tutkiminen muistuttaa pohjoisvenäläisten paikannimien tutkimusta.” Hihittelyä. Saarikivi jatkaa: ”Olen ollut kaksi kertaa KGB:n kuulusteluissa. Sielläkin ryystetään teetä ja kirjoitetaan kuulustelupöytäkirjaa kaksisormijärjestelmällä kirjoituskoneella. Se pitää sen jälkeen allekirjoittaa 40 kertaa.”

Moni tekee muistiinpanoja. Yleisössä on muutama biologi. Kysymykset luennon lopussa käsittelevät niin kilpikonnien tutkimusta, tutkimuksen historiaa, eläinsuojelua kuin lajin asemaa maailmassa.

Ironisesti Turhan tiedon kurssiksi nimetyllä mutta aitoa turhautumista ja hätää ilmaisevan luentosarjan aikana kurssilla oppii paljon enemmän kuin mitä yksittäiset luennot lupaavat. Yhden luennon aikana on kuultu taksonomiasta, muinaiskiinalaisten tavoista kirjoittaa tärkeät dokumentit kilpikonnankuorille, kyselty harmittaako koiraita kun toinen koiras tulee tönimään ja spekuloitu kilpikonnien kognitiivisista kyvyistä.

Jo luennon keskivaiheilla Perälä innostuu: ”Turhuus on katsojan silmässä: mikään ei ole turhaa, ei mikään. Etsikää, olkaa uteliaita ja tehkää olonne hyväksi tutkimalla.” Turhan tiedon kurssin ytimessä oleva ilmiselvyys tuntuu uhanalaistuvan yhtä nopeasti kuin kilpikonnat – onneksi niin turhaa tietoa kuin kilpikonnia tutkii aktiivinen joukko tutkijoita, jotka eivät ole valmiita luopumaan työstään.

Teksti

Sofia Blanco Sequeiros
viestintäharjoittelija

Kuva

Tracie Hall
https://flic.kr/p/7Hg2Yp

Leave a Reply

Your email address will not be published.