Viikin tiedekirjaston henkilökunnan juhla 8.5.09

Ilmojen haltijat olivat suosiolliset Viikin tiedekirjaston henkilökunnan purjehtiessa kohti Valkosaarta viettämään 10-vuotisjuhlaa toukokuisena iltana. Paikalla oli runsaslukuisesti sekä kirjaston nykyistä henkilökuntaa että eläkkeelle ehtineitä. Valkosaaren huvilatyyppinen ravintola on rakennettu vuonna 1900. Rakennuksen perinteinen tyyli ja taso on säilytetty meidän päiviimme. Juhlat pidettiin aurinkoisella ja merellisellä etelä-terassilla.

Viikin henkilökuntaa juhlallisella, Kuva: Päivi Lipsanen

Ohjelmaa oli tarjolla omasta takaa. Aluksi juhlakansaa viihdytti metsäsopraano Castafiore (alias Raisa Iivonen). Hänen ohjelmistossaan oli Ahti Sonnisen ja Heikki Sarmannon metsäaiheisia laulelmia. Elina Pääkkönen valisti juhlakansaa ruokailutavoista seuraavasti: “Jos ihminen korskuu syödessään kuin hylje ja maiskuttaa suutaan kuin baijerilainen maalaistollo, on hän hylännyt hyvät käytöstavat. Syödessä ei ole sopivaa survoa sormia korviin tai silmiin, eikä myöskään ole sopivaa kaivella nenäänsä” (Hovin tavat 1200-luku). Hovirunoilijamme Pirjo Korhonen lausui Aulikki Oksasen puhuttelevia runoja kokoelmasta Puskinin hevonen. Kirjastomme johtaja Heli Myllys muisteli juhlapuheessaan menneitä aikoja ja luotasi tulevaisuuteen. Puheen jälkeen Heli muisti mitalein ja halauksin Anneli Partasta, Eeva-Liisa Viitalaa ja Pirjo Korhosta pitkäjänteisestä ja ansiokkaasta työstä Viikin tiedekirjaston hyväksi.

Viikin henkilökuntaa juhlallisella, Kuva: Päivi Lipsanen

Aurinkoista tunnelmaa lisäsi erinomainen ruoka ja kupliva juoma. Kotimatkalle juhlakansaa saattelivat Valkosaaren komeat tykinlaukaukset.

Mä metsän polkuja kuljen
kesäillalla aatteissain,
ja riemusta rintani paisuu
ja ma laulelen, laulelen vain.

Tuolla metsässä vaaran alla,
oli kummia äskettäin
niin vienoa, ihmeellistä
all’lehvien vehreäin!

Minä miekkonen vain sen tiedän,
minä vaan, sekä muuan muu
ja lehdon lempivä kerttu
ja tuoksuva tuomipuu.

Eino Leino (1878-1926) , “Mä metsän polkua kuljen”, Maaliskuun lauluja, Kesä julkaistu 1896.

Säveltäjä Heikki Sarmanto

Teksti:
Tuula Huuskonen ja Leena Nordman
Viikin tiedekirjasto
Henkilökunnan tapahtumien suunnittelutiimi

Kuvat:

Päivi Lipsanen

Viikin tiedekirjasto