Eläköön ruokamurros!

Ruokajärjestelmän kestävyysmurros on alkanut! Uusia innovaatioita, esim. kasvispohjaisia proteiinituotteita, jäljitettävyysratkaisuja ja täsmäviljelyteknologiaa on jo sekä tuotekehitysputkissa, että hyötykäytössä. Niitä tarvitaan kuitenkin vielä lisää – ja entistä nopeammin.

Tutkimus ja koulutus tuottavat koko ajan keksintöjä, joissa voi olla potentiaalia uusiksi ruokajärjestelmäinnovaatioiksi. Ruuan monimerkityksellisyyden vuoksi ruoka-alan murros on kuitenkin haastavampi rasti, kuin esimerkiksi vihreän energian murros. Sähköä emme arvio makumieltymyksiin, kulttuuriperintöön tai lähituotantoon perustuen. Näin on kuitenkin lautaselle päätyvän ruokaamme laita.

Innovointi ruokasektorilla siis vaatii teknologisten ratkaisujen yhdistämistä moninaisten kuluttaja- ja asiakastarpeiden syväymmärrykseen ja sirpaleisen markkinan tuntemukseen. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Siksi työhön tarvitaan uusia näkemyksiä ja työkaluja, joilla vauhditetaan uusien ruoka- ja maatalousinnovaatioiden syntyä – ja joiden avulla murros tapahtuu.

Tähän tarpeeseen Viikin kampukselle perustettiin Viikki Food Design Factory.

Viikki Food Design Factory on ruokajärjestelmäinnovaatiotoiminnan aktivaattori, tukija, kokoon juoksija ja kontaktipiste. Se toteuttaa entistä sujuvampia tapoja yhdistää vanhojen ja uusien ruoka- sekä maataloustoimijoiden voimat, viisaat päät ja osaavat kädet; eli tutkijat, opiskelijat, ruoka-alan ja innovaatiotoiminnan ammattilaiset, yritykset, julkissektorin ja yhdistykset. Toiminta kattaa ruokainnovaatiokoulutuksen, esihautomon ja ruokajärjestelmäteemaan liittyvän yritysyhteistyön ja T&K&I -yhteishankkeet.

Viikin kampuksella tutkitaan, opiskellaan ja kehitetään juuri niitä aloja ja teemoja, joiden avulla ratkaistaan ruokajärjestelmän nykyhetken ja tulevaisuuden haasteita. Siihen osallistuvat kampuksella sekä Helsingin yliopisto, Luke, Syke, että Ruokavirasto. Ja siksi se on luonteva kotipaikka myös Viikki Food Design Factorylle ruokajärjestelmäalan ekosysteemin rakentamisen näkökulmasta.

Keskeisessä roolissa tekemisessä ovat näiden alojen tulevaisuuden tekijät: opiskelijat ja tutkijat. Heillä on ajankohtaisin tieto, vahva tahtotila tulevaisuuden muuttamiseen sekä korvaamaton, peloton asenne uuden kokeilemiseen. Käytännössä toimivat ratkaisut aikaansaadaan, kun nämä osaajat saavat rinnalleen ruoka-alan ammattilaisia, mm. IPR:n, tuotteistuksen ja skaalauksen osaajia ja partnereita. Oleellista on tuoda case-by-case periaatteella oikeanlaiset osaamiset ja osaajat yhteen ja tukea sitä verkostoitumista, innovaatio-osaamisen kehittymistä, tiimi- ja yhteistyötä, jonka avulla ideat ja ratkaisuaihiot aidosti saadaan kehittymään lopulta hyötykäyttöön – innovaatioiksi maailmalle.

Kutsumme siis mukaan kaikki ruokajärjestelmäinnovaattorit: opiskelijat, tutkijat, kehittäjät, yritykset ja instituutiot! Tervetuloa mukaa poikkitieteelliseen innovointiin, jolla valjastamme tiedon, osaamisen, rohkeuden ja käytännön kokeilemisen kestävien ruokaratkaisujen luomiseen. Tehdään ruokajärjestelmän murros yhdessä!

Terveisin,

Laura Forsman, Viikki Food Design Factory Manager
Reetta Kivelä, Työelämäprofessori
Kiia Heinonen, Elintarviketieteiden opiskelija
Isa Stucki, Viikki Food Design Factory Opetusavustaja

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *