Categories
Opintotiedotteet

Opintovastaajien terveiset oppiaineen kokouksesta

Kokouksen TOP 3:

1. Valtio-opin opetushenkilökunta on alkanut työstää ”esimerkkilukujärjestystä”, josta näkee, mitkä pääaineen kurssit olisi hyvä käydä milloinkin kandivaiheessa. Taulukon valmistuttua se saadaan myös opiskelijoiden käyttöön, ja siitä on apua esimerkiksi tuutoreille ensi syksyn fukseja opintoasioissa opastettaessa

2. Sähköisestä opinto-oppaasta häviää näillä näkymin jako perus- ja aineopintoihin ensi syksynä (tulee yksi alakohta vähemmän)

3. Ensimmäisenä opiskeluvuotena tulee jatkossa olemaan pääaineen opintoja 10 opintopistettä enemmän kuin ennen, jonka vuoksi sivuaineiden suoritustahti voi muuttua.

+1. Erkki Berndtson kertoi jäävänsä eläkkeelle ensi lukuvuoden jälkeen.