Mitä on käytäntötutkimus? Toukokuun lopulla matkustin Hong Kongiin asti etsimään vastausta tähän kysymykseen. Olen sovittanut käytäntötutkijan takkia ylleni siitä lähtien, kun viime syksynä aloitin yliopistonlehtorina erityisalanani sosiaalityön ammattikäytäntöjen opetus ja tutkimus. Suurimman osan tutkijanurastani olen tehnyt sosiaalityön käytäntöihin liittyvää ja niiden kehittämisen kannalta relevanttia tutkimusta, mutta en ole määritellyt tutkimustani erityisesti käytäntötutkimukseksi.

Hong Kongissa osallistuin yhdessä useamman suomalaisen kollegan kanssa 4. kansainväliseen käytäntötutkimuksen konferenssiin (4th International Conference on Practice Research, ICPR). Minulla on kunnia olla puheenjohtajana helsinkiläisten käytäntötutkijoiden työryhmässä, joka veti salin täyteen osallistujia kuulemaan ja keskustelemaan Heikki Waris -instituutin piirissä kehitellyistä sosiaalipalveluiden tutkimusperustaisen kehittämisen malleista. Tämän lisäksi matkani tarkoituksena oli syventää ymmärrystäni siitä, kuinka käytäntötutkimus eri yhteyksissä ja eri puolilla maailmaa ymmärretään.

Monitieteiseen konferenssiin osallistui noin 250 tutkijaa ja tutkimusorientoitunutta käytännön toimijaa 34 maasta. Enemmistö osallistujista oli sosiaalityön piiristä, mutta sen lisäksi edustettuina olivat ainakin sosiologian, sosiaalipolitiikan, terveystieteiden ja psykologian tieteenalat. Myös teoreettis-metodologisten lähestymistapojen kirjo oli laaja. Konferenssi toi yhteen niin näyttöön perustuvan käytännön nimeen vannovat, satunnaistettuja kontrolloituja koeasetelmia toteuttavat tutkijat kuin yhteistutkijuuteen ja -kehittämiseen pohjautuvien uudenlaisten tutkimusasetelmien rakentajat, etnografit ja toimintatutkijat.

Pienimpänä yhteisenä nimittäjänä kaikkien osallistujien välillä tuntui olevan kiinnostus tutkimuksen ja sen tulosten käytäntörelevanssia ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta kohtaan. Tästä näkökulmasta kaikki minunkin tutkimukseni – ja iso osa Suomessa tehtävästä sosiaalityön tutkimuksesta – on käytäntötutkimusta.

Laajan yleiskuvan hahmottelemisen ohella oman käytäntötutkimusymmärrykseni kehittymisen kannalta olennainen oli erityisesti tanskalaisen sosiologian professori Kjeld Högbron esitelmä ja hänen kollegansa, professori Lars Uggerhöjdin kommenttipuheenvuoro siihen. Ne auttoivat kontekstoimaan käytäntötutkimusta suhteessa muuhun sosiaalitieteiden kenttään – toisaalta tuoden ilmaa hengittää ja hyvin avaraa ymmärrystä käytäntötutkimuksesta, toisaalta kirkastaen käytäntötutkimuksen erityispiirteitä suhteessa muihin sitä lähelle tuleviin tutkimuskeskusteluihin.

Kjeld Högsbro suhteutti esitelmässään käytäntötutkimusta Max Weberin soveltavaan sosiologiaan, Michael Burawoyn julkiseen sosiologiaan ja Dorothy Smithin institutionaaliseen etnografiaan. Kaikilla edellä mainituilla on ilmeisiä yhtymäkohtia, mutta esimerkiksi soveltavan sosiologian ajatuksesta poiketen käytäntötutkimuksen pääasiallisena tavoitteena ei ole niinkään politiikkaan vaikuttaminen kuin sosiaalityön käytännön kehittäminen yhteistoiminnallisen tutkimuksen keinoin.

Lars Uggerhöjdin sanoin käytäntötutkimus ”astuu sisään sosiaalityön konehuoneeseen”, vaikuttaa käytäntöön sisältä käsin tutkimalla ja kehittämällä käytäntöjä yhdessä käytännön työntekijöiden ja palveluita käyttävien kansalaisten kanssa. Yhteistoiminta ja jatkuva vuoropuhelu tutkijoiden, käytännön toimijoiden ja palvelujen käyttäjien välillä mahdollistaa myös tutkimustulosten sujuvan siirtymisen osaksi käytännön työtä.

Hong Kongin konferenssin jälkeen minulla on hieman aiempaa painokkaampi näkemus siitä, että käytännön sisäpuolelle positioituminen – ulkopuolelta sisään kurkistamisen sijaan – on käytäntötutkimuksen ydin. Tunnistan myös itse tutkijana käyneeni konehuoneen puolella ja viihtyväni siellä.

Maija Jäppinen
Yliopistonlehtori, VTT

Konferenssin pääesitelmät ovat katsottavissa ja kuunniteltavissa Facebookissa.