Alumnit valtaavat Tiedekulman

Tiedekulman alumniviikkojen aikana luvassa on asiaa alumnitoiminnasta ja sen mahdollisuuksista sekä keskusteluhetkiä ajankohtaisista teemoista.

Tiedekulman vuoden ensimmäisessä teemassa 14.1.–28.2. esitellään Helsingin yliopiston alumnitoimintaa ja tarjotaan alumneille mahdollisuuksia ideoida ja kehittää alumnitoiminnan tulevaisuutta. Viikkojen tapahtumissa pohditaan alumnien suhdetta niin yrittäjyyteen, tieteeseen kuin opiskelijoihinkin sekä mietitään yhdessä keinoja, joilla yliopisto voisi yhä enemmän tukea kasvattejaan myös valmistumisen jälkeen.

Tarjolla on myös ajankohtaisten aiheiden käsittelyä asiantuntijoiden johdolla. Ensimmäisen viikon aikana keskustellaan muun muassa tietokirjojen kuulumisista nyt ja tulevaisuudessa. Millainen oli Tieto-Finlandian valintaprosessi vuonna 2012 ja miten digitaalinen aikakausi vaikuttaa tietokirjoihin tulevaisuudessa? Toimittaja Marko Pulkkisen vetämässä keskustelussa keskiviikkona 16.1. mukana ovat viestintäjohtaja Kirsti Lehmusto, viestintäkonsultti Antti Isokangas sekä professorit Markku Löytönen ja Arto Mustajoki.

Maanantaina 21.1. Tiedekulmassa pohditaan suomalaisten etunimiä yliopiston almanakkatoimiston johtajan Minna Saarelma-Plaukkalan, jatko-opiskelija Lasse Hämäläisen ja yliopistonlehtori Terhi Ainialan johdolla. Torstaina taas tarkastellaan kääntäjien tulevaisuutta kansainvälisten yritysten ja käännöskoneiden aikakaudella. Keskusteluun osallistuu muun muassa MTV3:lta irtisanoutunut ja alan vaihtoa suunnitteleva kääntäjä Hertta Oksanen.

Tammikuun lopussa käsitellään veroparasiittejä. kun Plan Suomi Säätiön alaisuudessa toimiva Mitä? -verkosto järjestää tiistaina 29.1. paneelikeskustelun monikansallisten yritysten globaalista vastuusta ja verosuunnittelun todellisista häviäjistä. Loppuviikosta päästään miettimään esimerkiksi yliopiston ja yritysten yhteistyötä.

Torstaina 7.2. äänessä ovat muun muassa valtiotieteen alumni Pekka Korpinen, kansantaloustieteen alumni Heikki A. Loikkanen, historian alumni Laura Kolbe ja kauppatieteen alumni Lasse Männistö, kun keskustelun aiheena on metropoli-Helsinki.

Koko alumniviikkojen ajan Tiedekulman alakerran Kontti-galleriassa työskentelevät Tieteestä toimintaa -verkoston projektit ja yritykset. Astu sisään ja tutustu yliopistolaisten yrittäjien toimintaan. Voit myös tulla työstämään omaa yritysideaasi Konttiin.

Alumni, tule Tiedekulmaan ja tuo ystäväsikin!

Alumniviikot Tiedekulmassa 14.1.–28.2.2013. Katso koko ohjelma ja tarkemmat aikataulut »»

Posted in Tiedekulma | 17 Comments

Kansantautina luuloallergia

Suomalaisten allergiatutka on liian herkässä.

– Esimerkiksi päiväkoteihin ilmoitetaan lasten allergioita tuplasti sen verran kuin niitä oikeasti esiintyy, yliopistonlehtori Maijaliisa Erkkola elintarvike- ja ympäristötieteiden laitokselta sanoo.

Tämän vuoksi Suomen kansallisessa allergiaohjelmassa pyritään puolittamaan ruoka-aineallergioiden määrä.

– Usein lapsi ilmoitetaan sitrushedelmille tai juureksille allergiseksi. Silti iho- ja allergiasairaalassa, jossa hoidetaan Suomen hankalimmat tapaukset, ei ole ikinä kuultu, että joku olisi saanut anafylaktisen sokin näistä aineista, Erkkola sanoi.

Erkkola puhui Tieteiden yön Paljon puhetta ruoasta -paneelissa Tiedekulmassa, jossa myös televisiokokki Henri Alén hämmästeli suomalaisten varovaisuutta.

– Jos ihminen tulee ravintolaani ja kertoo olevansa maidoton, voin 90-prosenttisesti sanoa, ettei ole. Asiakas vain ei tiedä maitoproteiinin ja maitolaktoosin eroa. Asiakkaalle tehdään maidoton ruoka, ja sitten jälkiruokakahviinsa hän laittaa itse tilkan maitoa, Alén päivitteli.

Alén on huomannut, että erityisruokavaliota vaativat liki ainoastaan suomalaiset asiakkaat, eivät juuri koskaan turistit.

Ruoka herättää suomalaisissa niin suuria intohimoja, että vain kourallinen Viikin elintarviketieteilijöitä on uskaltautunut julkiseen keskusteluun.

– Olen saanut lukemattomia kertoja internetin keskusteluryhmissä lättyyni. Milloin olen tsaarinvallan aikainen virkamies, joka pitää kansan tyhmänä, milloin Eviran (Elintarviketurvallisuusvirasto) kätyri tai teollisuuden puolestapuhuja, yliopistonlehtori Velimatti Ollilainen kertoi.

– Nettikeskustelua leimaa se, että mitä vähemmän tiedepohjaista faktaa on käytössä, sen kiihkoisammin keskustelu käy, maitohygienian professori Miia Lindström sanoi.

Teksti: Antti Kivimäki
Kuva: Sanna Schildt

Posted in Tiedekulma | 9 Comments

Kiitos designpääkaupunkivuoden tekijöille!

Päättynyt designpääkaupunkivuosi WDC Helsinki 2012 on ollut yliopistolle
monin tavoin menestyksekäs. Tiedekulman ja uuden pääkirjaston kaltaisten kohtaamispaikkojen kautta yliopisto on avautunut uusin tavoin kaupunkilaisille.

Yliopisto osallistui vuoteen teemalla “Ajattelu muotoilee yhteiskuntaa”. Siinä designia ei nähdä ainoastaan perinteisenä muotoiluna, vaan ihmislähtöisenä tapana ratkaista haasteita opetuksen ja tutkimuksen keinoin.

– Lähdimme siitä, että tutkimuksen ja opetuksen keinoin voidaan ratkaista yhteiskunnallisia haasteita. Tämä on näkynyt hankkeissamme erittäin hyvin: Siltavuorenpenkereen oppimisympäristön kautta muotoillaan tulevaisuuden oppimista. Viherkattotutkimuksen avulla rakennetaan kestävämpää kaupunkia. Tiedekulma ja uusi pääkirjasto synnyttivät Helsinkiin yhteisöllisiä oppimiskeitaita, sanoo Helsingin yliopiston WDC-hankkeen projektipäällikkö Ira Leväaho.

Kaisa-talon pääkirjastossa on käynyt syyskuun avajaisten jälkeen noin puoli miljoonaa vierailijaa. Myös Tiedekulma on houkutellut kaupunkilaisia tutustumaan yliopiston toimintaan. Tiedekulmassa on vieraillut päivittäin 300–500 kävijää, joille on ollut tarjolla yli 700 esitystä tieteen eri alueilta.

– Yhdeksän aukiolokuukauden jälkeen voi sanoa, että Tiedekulma ja kaupunkilaiset ovat löytäneet toisensa. Yliopisto on nyt entistä aktiivisempi osa Helsingin keskustaa. Myös yhteistyökumppanimme ovat olleet kiitettävästi mukana Tiedekulman toiminnassa, Leväaho kertoo.

Designpääkaupunkivuosi toi yliopistolle runsaasti positiivista näkyvyyttä, loi perustaa uusille yhteistyökuvioille ja vahvisti yliopiston asemaa yhteiskunnallisena vaikuttajana. Vuosi toimi erinomaisesti myös osallistavien menetelmien jalkautumisessa osaksi yliopiston toimintakulttuuria.

– Suuri kiitos onnistumisesta kuuluu sekä kumppaneillemme että koko yliopistoyhteisölle, joka lähti innokkaasti mukaan. Vaikka designpääkaupunkivuosi on päättynyt, tehty työ ja sen vaikutukset heijastuvat pitkälle tulevaisuuteen, Leväaho toteaa.

Designpääkaupunkivuoden tulokset Helsingin yliopistolla »»

Posted in World Design Capital Helsinki 2012 | 10 Comments

Daily Edventures – Anthony Salcito interviews Kirsti Lonka

Anthony Salcito, Vice President Microsoft Worldwide Education, interviews Kirsti Lonka, Vice Dean of the Faculty of Behavioral Sciences and professor of educational psychology at University of Helsinki, Finland.

Posted in World Design Capital Helsinki 2012 | 11 Comments

Viherkattokuulumisia

 Kansainvälinen viherkattotutkimuksen seminaari – luonnon
monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelut
Tutustu huhtikuussa 2012 pidetyn seminaarin esityksiin ja
seminaariraporttiin.

 

International Scientific Meeting for Green Roof Research –
Biodiversity & Ecosystem Services
Have a look at the presentations and the seminar report
*********************************************************************************************
Tutkimusta koeviherkatoilla

Kasvukauden 2012 aikana rakennettiin kaikkiaan yhdeksän koeviherkattoa
pääkaupunkiseudulle ja Ouluun yhteistyössä Envire VRJ groupin kanssa.
Kohteet rakennettiin yliopiston kiinteistöihin Kumpulan ja keskustan
kampuksille, Ikanon liikekeskukseen Vantaan Porttipuistoon,
Lauttasaaren liikuntapuistoon ja Johanneksen kentälle (Liv Säilöt),
Hakaniemen Kulttuurisaunaan ja Ruskon jätekeskukseen. Viherkattoja on
yhteensä noin 6000 m2, josta noin 700 m2 on varsinaisia tutkimusaloja.
Koeviherkatoilla tutkitaan kotimaisia kasveja, kasvualustoja,
hulevesiä, viherkaton eläimistöä ja viherkattokokemuksia.
Koeviherkattoja rakennetaan lisää ensi vuonna.

Experimental green roofs
During the growing season 2012 we have mounted altogether nine
experimental green roofs in the Helsinki Metropolitan area and Oulu in
cooperation with Envire VRJ group. The total area of these green roofs
is about 6000 m2 of which experimental areas cover about 700 m2. On
the experimental green roofs we are studying indigenous plants,
substrates, storm waters, fauna and experiences of the users and
visitors.

Lisätietoja/ Read more:
Liv Säilö: https://blogs.helsinki.fi/wdc-2012/2012/11/liv-sailo-yhteistyota-viherkatoilla/

Oulu/ Lare: https://blogs.helsinki.fi/wdc-2012/2012/09/suomen-suurin-viherkatto-perustettu-ouluun-viides-ulottuvuus-mukana/

Kulttuurisauna: http://wdchelsinki2012.fi/ohjelma/2011-11-06/kulttuurisauna

Kumpula/ Exactum:
https://blogs.helsinki.fi/wdc-2012/2012/07/exactumin-kattokasvihuoneessa-kasvaa-kokeeksi-rosmariini-ja-moni-muu/
https://wiki.helsinki.fi/display/Exactum5D/Public

Ikano Retail Center:
http://yle.fi/uutiset/suomen_suurin_viherkatto_kukoistaa_vantaalla/6182730
http://www.ikanofastigheter.se/en/Retail-Centres/Our-retail-centres/Vantaa/Vantaa/

*********************************************************************************
Esiselvitys viherkattojen elinkaarianalyysista ja kestävistä
rakenneratkaisuista

MMM Sini Veuro on tehnyt Kiinteistöalan Koulutussäätiön (Kiinko)
rahoittamana esiselvityksen viherkattojen elinkaarianalyysista ja
kestävistä rakenneratkaisuista:
http://www.luomus.fi/kasvitiede/tutkimus/viherkatot/Esiselvitys_viherkattojen%20LCA.pdf

Saimme Kiinkolta myös jatkorahoituksen, jonka turvin aloitetaan
varsinainen elinkaarilaskenta valitulle viherkaton osalle.

Life cycle assessment and sustainable structural solutions of green
roofs, a preliminary study

M.Sc (agr. & for.) Sini Veuro has written a preliminary review of the
life cycle assessment and sustainable structural solutions of green
roofs:
http://www.luomus.fi/kasvitiede/tutkimus/viherkatot/Esiselvitys_viherkattojen%20LCA.pdf

(only in Finnish, an English scientific manuscript under preparation)
The study was funded by Kiinko Real Estate Education. With a further
grant for the year 2013 we are able to start the actual assessment for
a chosen component.
***************************************************************************************
Kansainvälinen viherkattokongressi Kööpenhaminassa

Marja Mesimäki ja Malgorzata Gabrych osallistuivat Kööpenhaminassa
18.–21.9.2012 kansainväliseen viherkattokongressiin ja pitivät siellä
esityksen hankkeesta.

World Green Roof Congress in Copenhagen
Marja Mesimäki and Malgorzata Gabrych participated in the World Green
Roof Congress in Copenhagen 18.-21.9.2012 and gave a presentation
about our project & research.
http://www.worldgreenroofcongress.com/
https://blogs.helsinki.fi/wdc-2012/2012/10/green-roof-spirit-in-copenhagen-17-21-9-2012/
**********************************************************************************************
Viherkattoteollisuus nousussa Yhdysvalloissa

Nyt kannattaa kurkata Green Roofs for Healthy Cities -kollektiivin
julkaisemaa aikakauslehteä. Living Architecture Monitor (LAM)
kirjoittaa kevään 2012 numerossaan (vihreän infran teemanumero), että
viherkattoteollisuus on Yhdysvalloissa kasvanut 115 prosenttia vuoden
2011 aikana. Pelkästään Washington DC:ssa rakennettiin 800 000
neliöjalkaa viherkattoja vuonna 2011. LAM on luettavissa GRHC:n
nettisivuilta.
http://www.nxtbook.com/dawson/greenroofs/lam_2012spring/

Green roof industry growing in the US

Check out Living Architecture Monitor (LAM) published by Green Roofs
for Healthy Cities collective. The issue 2, spring 2012 reports that
the green roof industry grew by 115 percent over the course of 2011 in
the US. In the Top Ten US Metropolitan Regions Rankings Washington DC
took the first place with more than 800,000 square feet of green roofs
installed in 2011. Read more:
http://www.nxtbook.com/dawson/greenroofs/lam_2012spring/
**********************************************************************************************
Kotisivut: http://www.luomus.fi/kasvitiede/tutkimus/viherkatot/
Uutiset blogissa/ Latest news in the green roof blog:
https://blogs.helsinki.fi/greenroofs/
Lue myös päättyneen design-vuoden postauksia/ WDC-blog:
https://blogs.helsinki.fi/wdc-2012/category/vihrea-ymparisto/
**********************************************************************************************

Posted in World Design Capital Helsinki 2012 | 7 Comments

Joulupaketit Tiedekulmasta

Tiedekulman leppoisassa tunnelmassa ei jouluostoksista tarvitse stressata. Kiireiseltä Aleksanterinkadulta kannatta astua sisään tutustumaan tuotteisiimme. Mukaan voi tarttua vaikkapa lämmin Helsingin yliopiston huppari, Coston hattu tai uutuuskirja kirjakauppa Rosebudin valikoimasta.

Ostoksilla käydessään voi tehdä myös hyvän teon. Joulukuun ajan myymme eettisiä Hyvä teko -tuotteita. Jokaisen tuotteen takaa löytyy tarina sen matkasta valmistajalta kuluttajalle. Helmiäisestä, akaasiapuusta tai kierrätyspaperista valmistetut tähdet tuovat joulun tunnelmaa kotiin. Tee- tai kahvipaketti sopii aina lahjaksi. Hyvä teko -lahja tuo iloisen mielen niin paketin ostajalle kuin sen saajallekin.

Ostosten lomassa on paikallaan nauttia myös kuppi kahvia tai lämmin glögi. Ihana Kahvila palvelee Tiedekulmassa virvokkeita kaipaavaa. Olemme jouluaattoon asti avoinna maanantaista perjantaihin klo 10–20 ja lauantaina klo 11–17.

Joulun ja uudenvuoden aukioloajat: 24.–26.12. SULJETTU, 27.–29.12. klo 11–17, 31.12. klo 11–17, 1.1. SULJETTU

Posted in Tiedekulma | 6 Comments

Tiedekulmassa keskustellaan rauhan kielestä

Keskiviikkona kello 16.30 alkava keskustelu tuo Tiedekulmaan Arja Alhon ja Sirpa Kähkösen sekä Humanistit ilman rajoja -symposiumin esiintyjiä.

Professori Pirjo Kukkosen ja ulkoasiainneuvos Anja-Riitta Ketokoski-Rexedin vetämässä keskustelussa pohditaan, miten humanististen alojen tutkijat näkevät rauhan kielen. Minkälaisia tieteidenvälisiä tarkastelutapoja voidaan luoda, minkälaisia rajoja ylittää ja minkälaisia siltoja rakentaa? Miten vaalimme ihmisen hyvää ja humanismia? Miten käsittelemme rauhaa tieteenaloillamme niin, että samalla edistämme sitä?

Illan tapahtumaan osallistuu ulkoasiainministeriössä 22.–23.11.2012 järjestetyn Humanistit ilman rajoja – Humanister utan gränser -symposiumin esiintyjiä. Rauhaa pohtimassa ovat myös väitöskirjan Silent democracy, noisy media (2004) kirjoittanut valtiotieteen tohtori Arja Alho sekä ja Ydin-lehden päätoimittaja sekä kirjailija, toimittaja ja suomentaja Sirpa Kähkönen, jonka uusin kirja Hietakehto (2012) käsittelee sodan vaikutuksia kaikkein pienimpiin.

Keskustelutilaisuus Humanistit ilman rajoja Tiedekulmassa keskiviikkona 19.12. kello 16.30–19.30

Diskussion Humanister utan gränser Tankehörnan på onsdagen 19.12. klockan 16.30–19.30 »»

Posted in Tiedekulma | 4 Comments

Terveisiä myssyfarmilta!

Maanantaina 17.12. Tiedekulmassa sauhuavat puikot. Myssyfarmin isäntä Janne Rauhansuu kutoo meillä myssyjä klo klo 12—14 ja 16—18.

Myssyfarmi löytyy Pöytyän Vistolan kylältä ja on kuulunut Rauhansuun perheelle 1700-luvun lopulta.

Uniikit ja lämpimät myssyt valmistuvat 100 % suomalaisesta villasta. Tule valitsemaan omasi!

www.myssyfarmi.fi

Posted in Tiedekulma | 5 Comments

World Student Capital Ratkaisut / Lösningar / Solutions

World Student Capital Ratkaisut/Lösningar/Solutions

Opiskelijoiden designpääkaupunkivuoden ratkaisut yksissä kansissa!

World Student Capital 2012 on edistänyt opiskelijalähtöisten ratkaisujen synnyttämistä pääkaupunkiseudun kehittämiseksi ja opiskelijan arjen parantamiseksi. Hankkeessa on muun muassa visualisoitu informaatiomuotoilun avulla opiskelijan tukien kulumista, ratkaistu lämpimän veden kulutuksen vähentämistä uimahalleissa, tuotu pyöräilyosio opiskelijoiden sähköiseen portaaliin ja löydetty kilpailun avulla uusia muotoja opiskelija-asumiseen.

Nyt nämä ratkaisut ovat yksissä kansissa World Student Capital -ratkaisut -verkkojulkaisussa. Julkaisuun voi tutustua osoitteessa http://issuu.com/ylioppilaskunta/docs/wsc-ratkaisut.

Bidragen till studenternas designhuvudstadsår samlade på ett ställe!

Projektet World Student Capital 2012 strävade efter att locka fram idéer för att utveckla huvudstadsregionen och ge studenterna en bättre vardag. Inom ramen för projektet har man bland annat använt informationsdesign för att visualisera hur studiestödet förbrukas, kommit på hur man kan minska förbrukningen av varmvatten i simhallar, gjort en sektion om cykling för studenternas e-portal och med hjälp av en tävling hittat nya former för studentboende.

Nu är alla dessa idéer samlade på ett ställe i nätpublikationen ”World Student Capital: ratkaisut”. Publikationen kan man bekanta sig med på adressen http://issuu.com/ylioppilaskunta/docs/wsc-ratkaisut.

Solutions of the students’ design capital year in the same covers!

World Student Capital 2012 has promoted the creation of student-centered solutions in order to develop the metropolitan area and improve the students’ everyday life. The project has, among other things, visualised how student’s financial aid is consumed, resolved the reduction of hot water consumption in swimming halls, introduced the cycling section to the students’ electronic portal and found new solutions for student housing through a contest.

Now these solutions are in the same covers in the online publication World Student Capital solutions. The publication is available at http://issuu.com/ylioppilaskunta/docs/wsc-ratkaisut.

Lisätietoja / Mer information / More information:

worldstudentcapital.fi

 

 

 

 

Posted in Opiskelijan Helsinki, World Student Capital | 3 Comments

Portable gardens and asphalt flowers

Until 13 December Think Corner hosts the WDC BioArt exhibition PRIMA MATERIA. Laura Beloff and Ursula Damm’s art works are inspired by research on green areas and their impact on human health.

A metallic holder affixed to your left arm contains your portable, private piece of garden. The green eases your mind, and produces oxygen at the same time. Laura Beloff offers us a glimpse into a possible future. “This wearable device could be seen as a training device for the human’s changing relation with organic nature”, comments the artist.

Our everyday practices cause continuous changes in our natural environment. However, we are living organisms, and as such we stay dependent on the nature. Evidence comes from another of Beloff’s art works: a device that measures a person’s physiological stress symptoms depending on their current environment. Pulse and galvanic skin resistance tell how much the stress level differs between urban and green environment.

Whilst Beloff accomplishes fine technological solutions for re-uniting humans and the nature, German artist Ursula Damm suggests an interactive method for the re-greening of urban environments. Her approach could be easily mistaken for vandalism. Her “Urban Development Kit” contains tools enabling individual citizens to develop modern cities. In Damm’s art work, development is not understood as sealing streets with concrete, but quite the opposite: people help plants to re-gain urban territory.

The kit contains a hammer and a chisel for breaking holes into pavements and asphalt. Once the hole is made, plant substrate is added, which provides the growing ground for a variety of plant seeds. A stocking mask completes the tool kit. It absorbs the worker’s sweat and signalises authority.

“The works for this exhibition were initiated and inspired by research on green areas and their beneficial impact on human health”, comments Beloff. “The aim has neither been to produce scientifically valid results, nor to discredit the value of scientific research. However, one could describe them as pseudo-science, which allows for experimenting and posing questions (…).”

In PRIMA MATERIA, four artists present the results of an interdisciplinary collaboration: a year of artistic research alongside the HENVI environmental research groups. The art works can be seen until 13 December 2012 at Think Corner.

Art&HENVI project

Taiteen ja tieteen liitosta syntyi näyttely

Laura Beloff 

Ursula Damm

Posted in World Design Capital Helsinki 2012 | 3 Comments