Kansainvälisyyttä voidaan mitata monella tapaa, otetaan näin alkuun vain yksi mittari. 2000-luvulla Helsingin yliopiston metsätieteissä väitelleistä 37 % on ollut kansainvälisiä opiskelijoita. Lukua voi pitää aika korkeana, keskiarvo kaikista tieteenaloista Suomessa kun on noin 15 prosentin luokkaa.
Miksi näin?
Voisi kuvitella, että metsäntutkimus on hyvin kansallista. Metsät pysyvät paikallaan ja ovat hyvin erilaisia eri kasvillisuusvyöhykkeillä. Metsätalous myös poikkeaa paljonkin maailman eri puolilla. Verrattuna esim. lääketieteeseen metsät ja metsätalous eivät ole samassa mitassa yleispäteviä. Miksi siis metsätieteet Helsingin yliopistossa ovat niin kansainvälisiä? Varmaa vastausta ei ole mutta pari helppoa selitystä voin antaa.
Ensinnäkin Suomessa metsäteollisuudella on ollut poikkeuksellisen suuri painoarvo. Teollisuus on myös aina ollut vientivetoista ja siksi kansainvälistä. Viime vuosikymmeninä myös metsäteollisuuden tuotanto on kansainvälistynyt laajasti. Voi sanoa, että jo 1900-luvun alkupuoliskolta metsätieteisiin on panostettu kansallisesti ja luotu edellytyksiä ja paineitakin kansainvälisesti korkeatasoiselle tutkimukselle.
Toiseksi opetuksen ja erityisesti Helsingin yliopiston metsätieteiden laitoksen historiassa myös muutamilla poikkeuksellisen kansainvälisillä opettajilla on ollut oma roolinsa. Dosentti Nyyssönen taisi tehdä aikoinaan yli sata matkaa Meksikoon, prof. emeritus Olavi Luukkainen aloitti pitkälti tyhjästä 1960-luvun lopulla trooppisen metsänhoidon tutkimuksen, joka myöhemmin muotoutui omaksi instituutikseen. Laitoksella on toiminut nyt jo 35 vuoden ajan monitieteinen Viikki tropical resources institute, VITRI. Sen toiminta levittäytyy niin Sahara eteläpuoliseen Afrikkaan kuin kaakkois-Aasiaankin. Instituutissa tehdyistä kymmenistä väitöskirjoista suurin osa on ulkomaalaisten kirjoittamia.
Metsätieteet tarjoavat nykyisin erinomaiset resurssit kansainvälistymiseen. Lähes kaikki maisteritason kurssit ovat englanninkielellä opetettavia. Metsätieteissä on oma englanninkielinen maisteriohjelma, jota kautta laitokselle tulee vuosittain noin 15 ulkomaalaista opiskelijaa. Tämän lisäksi on lähes yhtä paljon vaihto-opiskelijoita. Noin kolmasosa suomalaisista opiskelijoista lähtee vaihtoon ulkomaille.
Metsätieteiden opetus toimii kahden pääaineen alla. Metsien ekologia ja käyttö on osin ollut viime vuosikymmeninä kotimaahan painottuneempaa ja metsäekonomia ja markkinointi kansainvälisempää. Poikkeuksia näiden laajojen pääaineiden sisällä toki on runsaasti kuten ekologian parista alkunsa saanut VITRI osoittaa.
Nykyistä maisteriohjelmaa perustettaessa kymmenisin vuotta sitten oli jonkin verran keskustelua siitä, missä määrin suomenkielisiä maisteritason kursseja tulisi muuttaa englanninkielisiksi. Varsinkin ekologiaan ja käyttöön kuuluvassa suometsätieteessä oltiin sitä mieltä, että on tarpeetonta ja keinotekoista opettaa englanniksi kotimaisia suometsänhoidon asioita. Nykyisin soihin liittyvistä kursseista löytyvät niin ” Forests and Peatlands as Modifiers of Atmospheric Composition” kuin “ Turpeen käyttö Suomessa – tavoitteet ja ristiriidat”. Sekä kansainväliset suokysymykset kuten ilmastonmuutos että kotimaiset kysymykset kärjistyen turpeen käyttöön ovat siis opetusohjelmassa sulassa sovussa.
Kansainvälisyys on mielestäni löytänyt luontevan asemansa Metsätieteiden laitoksella.
Henkilökunnan tiedotustilaisuudet pidetään ilman suurempia ongelmia englanniksi. Vierailevien tutkijoiden ja ulkomaalaisten tutkijakoulutettavien on ymmärtääkseni jokseenkin helppo sopeutua laitoksella työskentelyyn. Sen sijaan heidän kertomuksensa suomalaisten viranomaisten kanssa toimimisesta eivät aina ole mieltäylentävää kuunneltavaa. Samoin oma haasteensa on löytää valmistuttua työtä muualta kuin tutkimuksen parista. Vaikka metsäala on kansainvälinen, Suomen työmarkkinoille tuntuu olevan vaikea asemoitua ilman kunnollista suomen kielen taitoa.
Tässä blogitekstissä nousee mielestäni esille mielenkiintoinen kysymys siitä, missä määrin meidän tulisi “suojella” ja “viljellä” omi kaotimaisia kieliämme vs. tyytyä käyttämään englantia, koska se on kieli, jota “kaikki” ymmärtävät. Köyhtyykö omat kotimaiset kielemme, mikäli me emme mieti uusille englanninkielisille termeille suomen- ja ruotisinkielisiä vastineita? Vaikka jonku englantia natiivikielenä puhuva olisikin sitä mieltä, että “computer” on niin hyvä sana, ettei sille kannata keksiä muunkielisiä vastineita väittäisin, että “computer” sanan suomennos “tietokone” on aivan loistava! Niinhän se on, kone, jossa on tietoa!
Toisin sanoen kysymykseni kuuluu, tehdäänkö sillä osittain myös hallaa titeteelle ja/tai kielelle jos päätämme, että tietyillä tieteenaloilla ei enää suomenneta termejä, eikä julkaista tieteellisiätekstejä suomeksi?