Kansallista menettelyä kansainvälisesti?

Mitä kaikkea kansainvälisyydellä voidaankaan tarkoittaa, on laaja kysymys, johon en edes yritä nyt vastata. Otan tietoisesti hyvin                  subjektiivisen lähestymistavan ja tarkastelen asiaa oman oppiaineeni opetuksen näkökulmasta. Tarkoitan kansainvälisillä opiskelijoilla ja kollegoilla sellaisia henkilöitä, jotka eivät ymmärrä, puhu ja kirjoita suomea tai ruotsia niin hyvin, että selviytyisivät opiskelusta tai opettamisesta oppiaineessani näillä kielillä. Tästä näkökulmasta kansainvälisyys tarkoittaa käytännössä ennen kaikkea englanninkielistä opetusta.

Oma oppiaineeni prosessioikeus kuuluu lakimiesammatissa tarvittavan osaamisen ytimeen. Perinteisissä lakimiesammateissa (tuomari, syyttäjä, asianajaja) ei voi toimia, jos ei tunne oikeudenkäyntimenettelyä tuomioistuimessa. Prosessioikeuteeen kuuluu muitakin aihealueita, mutta oikeudenkäyntimenettely muodostaa keskeisen osan siitä. Kansainvälisesti vertaillen oikeudenkäyntimenettely on hyvin kansallista: oikeudenkäynnissä noudatetaan tyypillisesti menettelyn osalta kyseisen maan oman kansallisen lain säännöksiä. EU:n asetukset muokkaavat tilannetta jonkin verran, mutta valtaosin oikeudenkäyntimenettelyt perustuvat kansallisiin säännöksiin.

Suomessa oikeudenkäynnin (tuomioistuimen) kielenä on suomi tai ruotsi. Jos toimii Suomessa oikeudenkäynnissä tuomarina, syyttäjänä tai oikeudenkäyntiasiamiehenä, on pakko osata suomea tai ruotsia. Nämä taustapremissit vaikuttavat siihen pohdintaan, mitä minun pitäisi opettaa ja millä kielellä. Opettaisinko suomalaista oikeudenkäyntimenettelyä englanniksi? Kenelle? Jos opetan suomeksi, olenko lähtökohtaisesti ei-moderni, nurkkakuntainen, ei-kansainvälinen, jopa ei-tieteellinen?

Huomaan pohtiessani asiaa, että käytetyllä kielellä on suuri merkitys    juuri oikeustieteen alalla. Juridiset termit saavat sisältönsä tyypillisesti lainsäädännöstä ja oikeuskäytännöstä. Vaikka termi olisi sama, sen sisältö voi olla hyvinkin erilainen eri oikeusjärjestyksissä, koska asiaa koskeva lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö eroavat valtioittain. On myös mahdollista, että jollekin termille ei ole lainkaan vastinetta toisessa oikeusjärjestyksessä.

Päädyn nyt ajatukseen, että opetettava substanssi vaikuttaa siihen, millä kielellä on järkevää opettaa ja vastaavasti kielivalinta siihen, mitä on järkevää opettaa. Asia on näin ainakin tutkintoon kuuluvan opetuksen näkökulmasta. Järkevällä tarkoitan sitä, että pystyn ilmaisemaan opetettavan substanssin riittävän tarkasti eli oikeustieteelle ominaisella tavalla, ja että opetukselle on olemassa kohderyhmä. Luulen, että oikeustiede (ainakin pääasiassa kansallisella lainsäädännöllä             säännellyillä oikeudenaloilla) on tässä suhteessa varsin erikoislaatuinen tieteenala.