Englannista on toisen maailmansodan jälkeen tullut maailmankieli (world language), jota puhutaan ja ymmärretään laajalti. Sitä puhutaan paitsi äidinkielenä myös usean maan virallisena kielenä, tai useassa maassa ns. lingua francana, erikielisten yhteisöjen välisenä kommunikaation kielenä. Tällaisena kielenä englanti on varmasti tilastojen kärjessä, yleisin käytetty kommunikaation kieli. Samoin englanti on kiistatta tieteen yleisin lingua franca, joillakin tieteenaloilla ehkä jopa ainoa, ja sellaisena kehittynyt jo omaan suuntaansa.
Vaikka viimekertaisen tapaamisemme aiheena oli juuri englanti lingua francana, mietimme tapaamisen aluksi, mitä kaikkia kieliä käytämme lingua francana. En ollut juurikaan pohtinut tätä aikaisemmin, mutta tottahan käytän muitakin kieliä kuin englantia. Luonnollisesti yksi näistä kielistä on venäjä, jota käytän suomea osaamattomien kollegojeni kanssa – heistä kaikki eivät suinkaan puhu venäjää äidinkielenään. Paljon käytän saksaa, mutta erittäin usein käytän suomea niin työssä kuin työn ulkopuolellakin.
Vaikka aiheenamme olikin siis englanti, olisi kuitenkin tärkeä muistaa, että englanti ei ole ainoa maailmankieli eikä ainoa lingua franca edes tieteessä, esim. arabialla on merkittävä rooli tietyllä alueella. Meitä läheisempi esimerkki löytyy naapurimaastamme: maantieteelisesti valtava Venäjä käsittää lukuisia vähemmistökansallisuuksia ja -kieliä, joiden yhteinen kieli on venäjä. Samoin venäjää käytetään usein Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena syntyneissä valtioissa, ja aikaisemmin kielen asema oli vahva Itä-Euroopan maissa – toki tämä tilanne on nyt muuttunut.
Suomessa lingua franca voi olla suomi: voimme puhua suomea muista maista tulijoiden kanssa. Kuten lingua francalle yleensä käy, tällainen suomi voi saada omat sääntönsä, kun tärkeintä on viestin perillemeno ja ymmärrettävyys. Äidinkieltäänkin puhuvan puhujan tulee pystyä sopeuttamaan puheensa niin, että tulee ymmärrettäväksi. Oletko jo tutustunut selkokielen puhumisen ohjeisiin Miten puhua selkokieltä? Niistä on ollut minulle monenlaista iloa sekä jokapäiväisessä kommunikaatiossa kuin myös omassa työssäni, jossa joudun varsin usein käyttämään selkokieltä tullakseni ymmärretyksi.
Viestin siitä, että englanti ei ole ainoa maailman lingua franca, haluaisin välittää myös yliopisto-opiskelijoille. Ajatus, että englannin osaaminen on tarpeeksi, on kestämätön, vaikka englannin osaamisen merkitystä ei voi tietenkään kiistää. Opiskelijan opiskeluala vaikuttaa luonnollisesti siihen, miten hyvin englanti oikeasti riittää, mutta toivoisin, ett opiskelijoillamme olisi aikaa ja voimia viestintä- ja kielitaitonsa laajentamiseen omaa äidinkieltä unohtamatta. Lisäksi toivon, että opintojen myötä syntyisi halu kommunikoida eri kielillä, myös silloin, kun kielitaito on heikompi. Samaa halua ja halua välittää viestejä pitäisi olla äidinkielensä puhujalla, kun hän keskustelee kieltä vieraana kielenä puhuvan kanssa.
Taavitsainen, I. 2004. Tieteen englanti – ei kenenkään äidinkieli. Teoksessa Nevalainen, T., Rissanen, M. & Taavitsainen, I. Englannin aika. Elävän kielen kartoitusta. WSOY.
Pikkarainen, M. 2015. Finnish and Russian as lingua francas. Joint activity in conversations. Slavica Helsingiensis 46.
Erittäin hyvä, että myös muiden kielten asema on tuotu esiin. Kute olet hyvin tuonut esiin, myöskään minun mielestäni englanti ei ole se ainut autuaaksi tekevä kieli. Suomi/ruotsi on joillakin aloilla kieli, joka on pakko osata ja siihen liittyvät termit. Omalla alallani on paljon pohjoismaista yhteistyötä. Usein yhteisillä kursseilla muiden pohjoismaiden edustajat keskustelevat sujuvasti yhteisellä kielipohjalla ja suomalaiset jäävät vähän sivuun. Koska näillä kurseilla on nykyisin jo runsaasti muilta alueilta tulleita opiskelijoita, suomalaisten joukko ei enää erotu niin selkeästi, mutta ruotsilla tulisi varmasti sutjakammin toimeen vaikka virallinen kurssikieli onkin englanti. Mutta mielestäni muitakin kieliä on ja niiden käyttäjäkunta on runsas, myös tieteen piirissä. Vanhempaa alani tiedekirjallisuutta on runsaasti saksaksi ja vieläpä täysin käyttökelpoista.
Olen myös samaa mieltä, että usean kielen osaamisen rikkaudesta ei voi opiskelijoita muistuttaa liikaa. Hieno oli myös ajatus selkosuomeen perehtymisestä. Ulkomaalainen kollegani jaksaa aina muistuttaa kuinka huonoja suomalaiset ovat sietämään huonoa suomea. Itse olen pyrkinyt puhumaan hitaasti ja selkeästi kaikille, jotka kieltämme yrittävät puhua, mutta aikaisemmin ei ole tullut edes mieleen, että selkokieleen olisi hyvä todella perehtyä. Kiitos ideasta!
Kiitos tärkeästä teemasta! Selkokielisyyden lisäksi haluaisin nostaa keskusteluun eri kielten erilaiset tyylit: puhekieli, (kirjakielinen) kirjoitettu kieli ja “somekieli” ovat erilaisia. Eri kielissä niiden rajat menevät eri kohdissa. Kielitaidon pitää olla varsin vahva, että pystyy ymmärtämään kussakin kontekstissa käytettävän oikean tyylin. Siihen tarvitaan myös kulttuurista osaamista.