Tyttöjen ja poikien arvosanojen eroista

Sirkku Kupiainen piti kurssilla esitelmän 17.3.2016 aiheesta “From Compulsory to Upper Secondary Education in Finland”. Esitelmässä nousivat esille mm. tyttöjen ja poikien arvosanojen erot. Tyttöjen arvosanat ovat Kupiaisen mukaan keskimäärin korkeampia kuin poikien arvosanat kaikissa oppiaineissa: tyttöjen keskimääräinen kouluaineiden keskiarvo on 8,18, kun taas poikien vastaava arvo on 7,66.

Julkisessa keskustelussa on toisinaan pohdittu, suosiiko arviointi jotenkin tyttöjä. Itse olen sitä mieltä, että näin ei välttämättä ole. Toimin nimittäin vuonna 2004 muutaman kuukauden luokanopettajana eräässä koulussa Etelä-Suomessa. Kyseessä oli aivan tavallinen 5. luokka. Oppilaita oli muistaakseni 27. Kiinnostavaa oli se, että luokan pojat saivat keskimäärin selvästi parempia arvosanoja kuin luokan tytöt kaikissa lukuaineissa. Suuri osa pojista sai jatkuvasti kaikista kokeista kiitettäviä arvosanoja. Tytöistä vain pari sijoittui arvosanojen puolesta samaan kategoriaan. Nekin pojat, jotka eivät yleensä onnistuneet saamaan kiitettävää arvosanaa, tekivät kovasti töitä arvosanojensa eteen ja saivat tyypillisesti kokeesta vahvan kasin (8+ / 8½). Vain pari poikaa menestyi heikosti.

Syy poikien vahvaan koulumenestykseen oli selvä: luokan poikien kesken vallitsi kova kilpailu arvosanoista. Luokan johtajaksi valikoitunut poika oli erittäin lahjakas. Hän oli “kympin poika”, joka ihan kirjaimellisesti sai kympin joka kokeesta ja menestyi lisäksi hyvin liikunnassa. Hän oli myös hyvin vahva johtajahahmo, joka vaikutti käyttäytymisellään ja toiminnallaan muihin. Syntyi yleinen ilmapiiri, jossa pojat kilpailivat keskenään korkeista arvosanoista. Sen sijaan tyttöjen kesken vastaavaa kilpailua ei ollut.

Kuvaamani tilanne osoittaa mielestäni sen, että motivaatiotekijät vaikuttavat vahvasti siihen, millaisia arvosanoja oppilaat saavat. Kuten Sirkku Kupiainenkin esitelmässään totesi, pojat vertailevat helposti itseään muihin poikiin, ja tytöt taas muihin tyttöihin. Jos muutkin pojat menestyvät loistavasti koulusta, syntyy itsellekin tarve menestyä. Ja sama kääntäen.

En ole sitä mieltä, että kilpailuhengen lietsominen luokassa olisi ratkaisu poikien koulumenestyksen parantamiseen. Poikien välinen kilpailu sai nimittäin hetkittäin hieman huolestuttaviakin piirteitä: kerran eräs poika alkoi itkeä saatuaan kokeesta “vain” 9-… Erään toisen pojan äiti puolestaan soitteli minulle toistuvasti, koska hänen poikansa sai jatkuvasti kokeista “vain” 8½… Hän etsi ilmiölle syytä mm. epäreilusta arvioinnista. Myös huijausyrityksiä esiintyi. Lisäksi toisten poikien vahva koulumenestys (josta pojat myös pitivät kovaa ääntä luokassa) tuntui lannistavan niitä poikia, joilla ei ollut edellytyksiä kiitettäviin arvosanoihin. He tuntuivat tavallaan syrjäytyvän porukasta ja ajautuivat ehkä tämän takia häiriökäyttäytymiseen.

Ehkä olisi kuitenkin arviointimenetelmien kyseenalaistamisen sijaan syytä pohtia, onko kouluympäristössä yleisesti ottaen jotakin sellaista, mikä motivoi enemmän tyttöjä kuin poikia panostamaan koulutyöhön.

7 thoughts on “Tyttöjen ja poikien arvosanojen eroista”

  1. Todella kiinnostava esimerkki! Jäin pohtimaan sosiaalisen paineen merkitystä opiskelijoiden suoriutumisessa. Muistaakseni kurssin alkupuolella Tom Regelski mainitsi siitä, miten Japanissa lapsia opetetaan jakamalla heidät ryhmiin, joita lapset omilla suorituksillaan edustavat. Tällöin oppilas ei ole vastuussa vain omasta itsestään vaan myös ryhmänsä “kunniasta”. Ryhmien välillä syntyi kilpailua siitä, mikä ryhmä on kohtelian, siistein, menestynein jne. Tilanne on tietyssä mielessä samansuuntainen kuin kuvaamasi vitosluokan kanssa. Kiinnostuin asiasta ja tein muutaman nopean googlauksen. Varsin helposti löytyy artikkeleita japanilaisista opetusmenetelmistä, joista moni tuntuu tähtäävän positiivisen sosiaalisen paineen luomiseen – esimerkiksi oppilaita voidaan laittaa opettamaan toisiaan, jolloin he kokevat olevansa vastuussa myös muiden oppimisesta. Eräässä artikkelissa pohdittiin, onko Japanin korkea PISA-menestys tällaisten opetusmenetelmien peruja. Selvästikin sosiaalisella paineella voi hyvät vaikutukset opiskelijoiden suoriutumiseen – mutta myös varjopuolensa, kuten tuot hyvin esiin. Olen ymmärtänyt, että japanilaisten oppilaiden keskuudessa on paljon mielenterveysongelmia ja itsemurha-alttiutta osaltaan juuri korkeiden sosiaalisten paineiden vuoksi. Herääkin kysymys: voisiko positiivisen paineen jotenkin valjastaa opetuksen hyödyksi mutta samalla minimoida negatiiviset vaikutukset?

    1. Kiitos kommentistasi. En ollutkaan tullut lainkaan ajatelleeksi ilmiön yhteyttä japanilaisiin opetusmenetelmiin. Täytyykin hieman paneutua aihetta käsitteleviin artikkeleihin.. Kiitos vinkistä! =)

      Kuulin tänään myös sellaisen mielipiteen eräältä miespuoliselta henkilöltä, että todellakaan ei ole mitenkään itsestään selvää, että poikien välille syntyy kilpailua korkeista arvosanoista, vaikka jotkut luokan pojat menestyisivätkin jatkuvasti tosi hyvin. Hänen oma kokemuksensa on pikemminkin sellainen, että pojan poikkeuksellisen hyvä koulumenestys pikemminkin eristää häntä luokkayhteisöstä kuin nostaa sosiaalista asemaa. Voi se siis ilmeisesti mennä siihenkin suuntaan. Tuossa minun opettamassani luokassa kyse oli siis varmaankin siitä, että luokan johtajaksi valikoitunut poika sattui olemaan poikkeuksellisen hyvä koulussa, ja hän oli sen verran vahva persoona, että hänen esimerkkinsä vaikutti vahvasti muihin.

      1. Kilpailu voisi olla syy siihen että me tytöt minun kouluaikana onnistuimme niin hyvin matematiikassa. Kävin nimittäin isoa tyttöluokkaa, jossa me tytöt kilpailimme jatkuvasti keskenämme matematiikassa. Tämä vain jatkui lukion pitkässä matematiikassa. Opettajat odottivat hyvät tulokset, ja me käyttäydymme sen mukaan. Kyllä opettajien asenne vaikuttaa paljon asiaan, ja myös vanhempien. Minulla on myös kokemus opettajuudesta Espoon kouluista. Tämä on kunta jossa tekninen koulutus on ollut suosittu, ja silloin vanhemmat myös odottavat huipputuloksia matematiikassa jo alusta asti, varsinkin pojista.

        On ilahduttavaa että tytöt nyt myös menestyvät matematiikassa, mutta mikä on syy. Ovatko pojat ja tytöt yhtä hyvät, jos molemmat ponnistavat samalla tavalla? Pisa-tutkimuskoordinaattori Jouni Välijärven mukaan koulun asema auktoriteettina ja opetuksen monopolina on murentumassa (Hesari 8.12.2013). Hän uskoo että pojat ovat reagoineet muutokseen nopeammin kuin tytöt jotka vielä uskovat perinteiseen koulunkäyntiin. Jos tämä on syy, tasa-arvoisemmat tulokset tarkoittaa ehkä huonommat tulokset kaikille. Ruotsalaistutkija Gabriel Heller Sahlgrenin mukaan mukavuudenhalu romahdutti Suomen Pisa-tulokset ja hän väittä että ”sisun aika on ohi” (Hesari 19.11.2015) ja ei sekään kuulosta lupaavalta jos Suomi haluaa menestyä kansainvälisesti.

        1. Kiitos kommentistasi. Toki opettajien ja vanhempien asenne vaikuttaa myös paljon. Itselläni oli yläasteella hyvin vaativa ja kannustava opettaja kielissä. Luulen, että osittain hänen ansiostaan innoistuin kielistä niin paljon, että kielentutkimuksesta tuli lopulta ammattini.

          Itse uskon, että tytöt ja pojat ovat keskimäärin yhtä hyviä kaikissa kouluaineissa. Erot menestyksessä johtuvat motivaatiotekijöistä, jotka puolestaan liittyvät suuressa määrin ympäröivään sosiaaliseen ilmapiiriin.

  2. Koulumenestykseen vaikuttaa monet asiat kuten edellisissä kommenteissa on käynyt ilmi: kotijoukkojen kannustus, luokan sosiaalinen paine ja hyvä opettaja. Toisaalta osa menestyy, vaikka näitä tekijöitä ei ole. Omakohtainen motivaatio oppia asioita on varmasti olennaista. Nuoremmat lapset tarvitsevat motivaation kanssa enemmän tukea kuin vanhemmat. Myös käsitys siitä millainen oppija kukin on edesauttaa oppimista.
    Kilpailuhenkisyys on ristiriitainen asia: onko siitä etua oppimisessa vai ei? Ihmiset voidaan sen mukaan jakaa kahteen leiriin: kilvoittelusta tykkäävät tai sitä välttelevät. Ymmärtääkseni kilpailuasetelmia on karsittu koulujärjestelmästä viime vuosikymmenien avulla. Myös kokeet ja testien tuottaminen voidaan nähdä kilpailuasetelmana, vaikka ne mittaavat myös opetuksen tasoa.

    1. Kiitos kommentistasi. Tuo kilpailuhenkisyyden ristiriitaisuus on tosi hyvä pointti. On totta, että jotkut kokevat kilvoittelun motivoivana ja täten hyötyvät siitä, kun taas toiset voivat kokea kaikenlaisen kilpailun hyvinkin stressaavana ja motivaatiota laskevana tekijänä. Myös ryhmäpaineen kokemisen vahvuudessa on yksilöllisiä eroja: toisiin ryhmäpaine vaikuttaa hyvin vahvasti, kun taas toiset ovat sen suhteen täysin välinpitämättömiä.

  3. Sosiaalinen paine koulumenestykseen vaikuttavana asiana on mielenkiintoinen aihe. Viime viikolla Helsingin Sanomissa oli juttu siitä, miten lukioissa, joiden sisäänpääsyyn vaaditaan korkeaa keskiarvoa, oppilaat kokevat, että vihdoinkin “saavat olla hyviä” eli osaamista ja hyviä arvosanoja ei tarvitse piilotella, kun kaikki muutkin ovat osaavia. Jos luokassa on vallalla näkemys, että osaamisen näyttäminen ei ole soveliasta, oppilas saattaa esim. jättää viittaamasta, vaikka tietäisi vastauksen opettajan kysymykseen. Tuntiaktiivisuus taas saattaa vaikuttaa kurssin tms. arvosanaan.
    Opetan yliopistossa tiedekunnassa, jossa vuosikurssit ovat suuria: vuosittain otetaan sisään (muistaakseni) 240 opiskelijaa. Tällaisessa opiskelijamäärässä ei luultavasti muodostu kovin vahvaa sosiaalista painetta toimia opintojen suhteen tietyllä tavalla. Tosin olen huomannut sen muutoksen omiin opiskeluaikoihini verrattuna, että nykyisin hyvien arvosanojen saaminen tuntuu olevan opiskelijoille paljon tärkeämpää. Ennen pääasia oli se, että tentti meni läpi, arvosanalla ei ollut niin suurta merkitystä. En tiedä, mistä muutos johtuu. Ehkä työnantajat kiinnittävät enemmän huomiota arvosanoihin tai opiskelijat uskovat työnantajien tekevän niin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *