Revised Version of the Dimensions of Accessibility of Physical Activity

The original idea of the dimensions of accessibility of Physical Activity (PA) was presented in an earlier blog-post (in Finnish). This version has been created as a result of the co-development process with the authorities of our target cities and other parties working in the target suburbs during 2021-2022.

Author: Ilkka Virmasalo (University of Jyväskylä)

The primary purpose for this work is to be a tool for achieving the widest possible understanding of the factors that affect people’s PA. Therefore, it is not purely academic or theoretical in nature but derived from practice. It seeks to outline the phenomenon as universally as possible, but it might be also that it reflects Finnish society better than some other environments. It would be easier to conceptualize the dimensions of accessibility in some predefined environment but here we are trying to deal with the whole range of physical activity: from organized team sport to commuting on foot, or from ski-jumping to a lone walking in nearby nature.

To maximize achievements in promoting PA, the importance of social interaction must also be considered, and interventions need to be targeted to this dimension as well. And that requires a lot of cross-professional and cross-sectorial co-operation to success.

The basic framework was adopted from the Finnish cultural services accessibility website ( At least in Finland, in cultural services these dimensions have dealt more commonly and profoundly than in physical activity related services. Some dimensions remained unchanged in the revision, some got redefined and two new dimensions were included based on the comments of our co-development partners.

Figure 1: The dimensions of accessibility of Physical Activity


Spatial dimension is an easy-to-measure property in principle: the distance of the facility or service from potential users and possibly the time it takes to travel in different ways of travel. This dimension is often involved in planning: especially modern GIS-based services are adopted to support planning. In the target areas of our research – two Finnish suburbs – spatial accessibility does not appear to be problematic – comprehensive possibilities for PA are present in them. Spatial accessibility is a structural problem for sparsely populated areas, especially in the case of built PA-environments.

Physical and technological accessibility form another dimension often present in the planning of PA services and in establishment or renovation projects. Physical/technological dimension of accessibility is the closest to what is usually referred by “accessibility”: ways to build facilities and organize services so that individuals’ physical characteristics affect access as little as possible and that the environment or instruments do not create physical risk for users.

Temporal accessibility in the form of the opening times of the services or facilities, are moderately easy to verify, but it must be remembered that the final interpretation of temporal accessibility is person-dependent: resources in use as well as socially determined interpretations of PA’s desirability affect “whether there is time”.

Informational accessibility – the provision of intelligible information about facilities and services —— is also a clear and important factor affecting people’s PA behavior. In the multicultural target environments of our research, informational accessibility has been more often reported as a factor reducing PA than the lack of venues themselves or their quality. Informational dimension and its’ meaning for potential PA is easy to understand and the interventions to reduce inequality are obvious, but there are always more channels to utilize and need for more languages.

Economic accessibility is an important factor in the perspective of segregation and equality of PA. The costs of physical activity, particularly for those with low income, have been aimed at influencing public administrative measures by allocating financial resources. Although the nature of interventions in terms of economic accessibility is also obvious, some problematics have involved their implementation. It is always tricky demarcation to decide on what basis subventions should be granted: what groups are eligible and what activities are considered so essential that anyone should have an opportunity to practice them? Decision-making needs to align its’ interests in increasing economic accessibility with other economical and political interests.

First “new” dimension, compared to the prior version is cultural/attitudinal dimension. The content of this dimension in this typology is very similar to what is often meant by the “social” dimension. It refers to the characteristics of places and services and its essence crystallizes the question “does everyone feel welcome?” Customer service and other features of the facility/service should appear equal regardless of your ethnic background, gender, bodily composition and so on. There are a lot of potential threats here but awareness of them is improving. in the prior version on dimensions of accessibility these traits were considered to be a part of social dimension, but in this revision the concept of social has been redefined as interaction outside the concrete facilities or services (see below).

Another added facility/service -related dimension is legal-organizational accessibility. It refers to institutionally set restrictions: there might be a perfect spot for skateboarding, but it is not allowed; access to a certain facility may be restricted by membership of a sports club; natural habitats are classified based on conservation values, which in turn determines their potential leisure uses etc. The role of this dimension was clearly highlighted in our interviews with sports authorities, but it is not very widely recognized in planning.

The cognitive and skills-related dimension has been revised into a simpler form for this version. To make the dimension more comprehensible to potential actors who use typology as a tool, it is called more clearly as skills dimension. Skills related accessibility means physical skills and other individual properties that are clearly attached to the environments of physical activity. For example, if You are not capable of swimming, you probably won’t go to swimming pool on your own; in a certain PA facility, there may be technical equipment that requires skills that you do not possess etc.

Another fundamentally individual dimension – already presented in an earlier version – is mental accessibility. It is the layer in which most decisions about attending physical activity are made That is, in mental dimension, an individual’s interpretations of the possibility horizons created by other levels are realized in relation to one’s own needs and motivation.

There are theoretical constructions of accessibility underlining the meaning of motivation and individual decision making, but our vision is that every day social interaction and the historical social construction on “knowing” has much power on explaining activity, too. That is, social dimension does not refer here to some characteristic of a place or a service (in this model, it is cultural/attitudinal dimension), but the space of human activity in which our opinions and thoughts are, at this moment and historically, formed. It is about interaction with other people and dynamics between different groups – in a social-constructionist manner.


If the realization of PA is thought of as a process, different dimensions have different roles in it. Figure 2 presents a viewpoint, in which accessibility is divided into enabling factors, layer of interpretation and layer of individual decision-making. The leftmost frame contains dimensions that can be seen as “enabling”. Most of them are characteristics of places or services – how they are constructed or organized and what society otherwise does to promote activity. We also count skills dimension as enabling even it is an individual trait.

Figure 2: Realization of physical activity as a process

In this view, the realization of PA is a process in which the social dimension is a lens-like mediator between enabling factors and individual decision-making (mental dimension). This means that who people perceive themselves to be, how they react to situations, and what they perceive their action possibilities to be is based on their previous and current social interactions. Defined in this way, the social dimension is the factor usually appearing as a residual when examining the more easily measurable dimensions – a “black box”. Even if we think that there is no society, or social, outside individuals (individuals are the only actors, no decision is made above them), decision-making is not fundamentally individual process but a consequence on historical continuum. Social dimension is very complex factor including everything that’s happening around You in community and society and in fact it includes Your whole history – and even history before You.

The needs and means of policies designed to promote PA must be articulated in a more democratic and broader perspective and they need to be more inclusive in terms of actors who are thought to be able to stimulate activity.

Social dimension is not strictly deterministic – it does not completely prevent anyone from being active – no red arrow leaving social “lens”. And, not everything is social: the process can be seen as an equation (which it is not – it is a heuristic model) where every condition or dimension should have a value greater than zero. For example: If your financial situation is really bad – You have no money at all – it is impossible to go bowling even if You wanted it how hard. The value of economic dimension is zero and the red arrow on the top leads to “fail” – the possibility for action is not determined socially but materially. Of course, there are numerous other activities that are not depending on Your financial situation, but this desired one is. “By proxy” in the diagram means that someone else is making the decision for You – for example parents deciding for their children.

The traditional Finnish line of promoting physical activity has been an emphasis on the importance of building facilities and organizing services. The promotion of these enabling factors has increased PA, but at the population level, the effects are not entirely desirable. This line, which is focused on developing conditions, best meets the needs of those citizens who are most active and know how to articulate their needs. For the best overall result, it is important to consider how, in addition to creating opportunities, how can we remove barriers of PA, or prevent these barriers from occurring. To maximize achievements in promoting PA, the importance of social interaction must also be considered, and interventions need to be targeted to this dimension as well. And that requires a lot of cross-professional and cross-sectorial co-operation to success. In short: the needs and means of policies designed to promote PA must be articulated in a more democratic and broader perspective and they need to be more inclusive in terms of actors who are thought to be able to stimulate activity.

YLLI-hankkeen tuloksiin viitattiin maantieteen ylioppilaskokeessa

Reaaliaineiden ylioppilaskokeita järjestetään kahdesti vuodessa – syksyisin ja keväisin. Syksyn 2022 maantieteen ylioppilaskokeessa, joka pidettiin 14.9.2022, tehtävä 7 oli otsikoitu Maantieteellinen saavutettavuus. Tehtävässä oli keskitytty maantieteellisen saavutettavuuden tarkasteluun erityisesti palveluiden tarjoamisen näkökulmasta – ja erityisesti liikunta- ja hyvinvointipalvelujen. Ja tehtävän aineistona oli YLLI-hankkeen luomia karttoja.

Kirjoittaja: Petteri Muukkonen

Maantieteen ylioppilaskokeessa on nykyään kolme osiota. Ykkösosiossa (20 p.) on yksi tehtävä on kaikille pakollinen, ja se testaa perusosaamista ja ns. oppikirjatietoa. Ykkösosion tehtävä on usein monivalintakysymys tai oikein-väärin -kysymys. Kakkososiossa on neljä kysymystä, joista abiturientti valitsee kaksi. Kukin tehtävä on 20 p. laajuinen. Kakkososiokin testaa vielä perustasoista osaamista, mutta voidaan jo vaatia tiedon soveltamista. Kokeen viimeinen eli kolmas osio sisältää vaativampia kysymyksiä, ja niitäkin on tarjolla neljä vaihtoehtoa, ja abiturientti valitsee kaksi, joihin hän vastaa. Kukin tehtävä on 30 p. laajuinen eli pisteitä on enemmän jaossa. Lähes kaikissa kolmososion kysymyksissä vaaditaan tiedon soveltamista ja melkein kaikissa osion kysymyksissä on aineistoa. Yhteensä kokeen maksimipistemäärä on 120 p. Maantieteellistä saavutettavuutta kysyvä 7. tehtävä on kokeen viimeisessä osiossa eli se on yksi kokeen vaativimmista tehtävistä.

Tämän syksyn maantieteen ylioppilaskokeen tehtävässä 7 oli tarjolla aineistona kolme karttaa, ja niiden tehtävässä edellytettiin abiturienteilta niiden analysoimista ja tulkintaa. Kaikki kolme karttaa oli lainattu YLLI-hankkeen blogikirjoituksesta 16.10.2021. Kirjoituksessa oli pohdittu maantieteellisen saavutettavuuden huomioimisen mahdollisuuksia asukkaiden elämänlaadun edistämisen työkaluna. Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) hyödynsi kokeessaan blogikirjoituksemme teemakarttoja ja oli luonut niistä kolmen kartan päällekkäistarkastelun liukukytkimillä, joilla pystyi säätämään karttakerrosten läpinäkyvyyttä (ks. päällekkäistarkastelu Ylen Abitreeni-sivustolla).

Tehtävä 7 oli jaettu neljään alakysymykseen, jotka olivat:

  • 7.1 Selitä lyhyesti, mitä maantieteessä tarkoitetaan saavutettavuudella. (4 p.)
  • 7.2 Pohdi maantieteellisestä näkökulmasta, miten saavutettavia karttojen 7.A–7.D uimahallit ja kylpylät ovat alueen asukkaille. Hyödynnä vastauksessasi aineistoja 7.A–7.D. (12 p.)
  • 7.3 Pohdi, millaisia vaikutuksia liikuntapaikkojen maantieteellisellä saavutettavuudella on asukkaiden elämänlaatuun. (8 p.)
  • 7.4 Pohdi, millaisilla maantieteellisillä menetelmillä voidaan tarkastella palveluiden maantieteellistä saavutettavuutta. (6 p.) (Lähde: YTL)

Tehtävä alkoi siis käsitteenmäärittelyllä, joka toimi johdatuksena tehtävään ja teemaan. Tämän jälkeen kokelaita pyydettiin pohtimaan mitä voidaan YLLI-hankkeen kolmen teemakartan avulla sanoa alueen (Helsinki) uimahallien ja kylpylöiden eli sisäuimapaikkojen maantieteellisestä saavutettavuudesta. Aineiston YLLI-kartat olivat matka-aikakartta, tieverkoston kartta sekä väestökartta. Alatehtävässä 7.3 puolestaan pyydettiin pohtimaan miten liikntapaikkojen maantieteellinen saavutettavuus voi vaikuttaa asukkaiden elämänlaatuun. Neljännessä ja viimeisessä alakohdassa puolestaan pyydettiin pohtimaan millaisilla maantieteellisillä menetelmillä (niiin maantieteelliset kenttämittaukset kuin myös paikkatietomenetelmät) aihetta voitaisiin tutkia. Kysymyksen sanamuoto viittaa siihen, että vastaukseksi kelpasi maantieteen tutkimus- ja tiedonkeruu- sekä analyysimenetelmät laidasta laitaan: paikkatiedosta haastatteluihin. Pitää kuitenkin huomioida, että vastaajina ovat lukiolaiset. Kysymykset ovat kuitenkin vaativia, koska maantieteen lukio-opetuksesta tuttuja asioita piti osata soveltaa ja yhdistää hieman erilaiseen kontekstiin eli liikuntapalveluiden sijaintiin ja palveluverkoston alueelliseen rakenteeseen. Mielikuvituksella ja ymmärryksellä siitä, että maantieteellisiä ilmiöitä ja menetelmiä voi soveltaa lukion oppikirjojen tuttujen esimerkkien ulkopuolelle, on suuro rooli vastaamisessa.

Toivottavasti tällaisen julkisuuden myötä, mitä saimme syksyn 2022 maantieteen ylioppilaskokeen kautta, heräisi sekä ymmärrys liikunta- ja hyvinvointipalveluiden maantieteellisestä ja yhdenvertaisesta (tai epäyhdenvertaisesta) saavutettavuudesta että oivallus karttatarkastelun, paikkatiedon ja maantieteellisen tulkinnan mahdollisuuksista hyvinvointipalveluiden tarjonnan edistämisessä.

Disc golf, outdoor ball games and fitness centers – Good and poor spatial accessibility neighborhoods form clusters in Helsinki and Jyväskylä

Different kind of built sport facilities have different kind of density and service networks. Some sport facilities such gyms (fitness centres) are high in number compared to for example disc golf courses. There are several reasons why amount, location and density of such facilities differ. Disc golf courses need more space and frequent users are ready to travel longer distances to play a round in their favorite courses. But gyms are higher in number and the density of gyms in the city is higher. Typical gym users most likely use the closest gym and gyms need less space. And typically different gyms or fitness centres might have been specialized to certain forms of exercises or sports. In addition gyms are typically commercial, but ball parks for example are maintained by municipality or city. Ball parks are typically located near schools or larger sports parks. Therefore, the spatial network and density of different sport facilties vary a lot.

Writer: Petteri Muukkonen

For above mentioned reasons, if a researcher or a planner studies spatial accessibility of sports facilties, one should consider what sports they are studying. MSc Pyry Lehtonen has studied in his master’s thesis in geography how spatial accessibility to those three types of sport facilities occur in the city of Helsinki and city of Jyväskylä. These three types of sport facilties provide a brief overview for spatial accessibility of different age groups. In one thesis one can’t study all sports and sport facility types. Therefore Lehtonen selected these three sport facility types. Ball parks can be used for various ball games and are typically used by younger citizens. Disc golf is popular within young adults, but also families are playing that. And fitness centres (gyms) are used by adults of various age. And fitness centres are providing supervised sessions for various groups. What we are missing is the ordinary walking or everyday mobility. Walking is the most common habit of physical activity within adults and especially elderly people. But that can’t be studied in the same context what Lehtonen has done because walking routes are line features but selected sport facilties are point features in the map. And people are staring their walking in most cases from their home steps. So studied sport facilities in this thesis were: 1) disc golf courses, 2) fitness centers, and 3) ball parks. The assumption was that as the distance grows larger the interaction decreases with the facility or service.

In his study Lehtonen analyzed spatial accessibility as travel times with two main transportation modes when considering moving from home to do sports – cycling and driving by car. Then he compared these calculations with demographic data (Ruututietokanta) provided by the Statistics Finland. Both data sets (travel times and demographic data) use same 250 x 250 m grid. This helped to combine data sets easily. Geographer Pyry Lehtonen studied in his thesis what kind of spatial pattern these data sets and their variables form in the study areas. He tested the spatial autocorrelation and clustering with the Local Moran’s (so called LISA clusters) and Bivariate Local Moran’s calculations.

LISA clusters tell if various locations (grid cells in our case) are forming clusters where high-high values or low-low values are located near each others. For example in the figure 1 you can see how travel times by private car to nearest fitness centres form statistically significant clusters both in Jyväskylä and Helsinki. In the result map dark blue grid cells form clusters in certain neighborhoods. This means that on those areas travel times for nearets fitness centres are short, and therefore the situation for people living there is better in the dark red areas in the map. These clusters are neighborhoods or living areas with poor spatial accessibility to fitness centres. In both cities these areas are typically remote or surrounding living areas. But anyway, this creates an unequal situiation for the potential opportunities to do certain sports. One should use more time to travel to the nearest fitness centre. This might prevent people to do sports or live with active life style – or they must do something else than gym exercises. Pyry Lehtonen has published all result maps as appendixes in his thesis, which is available online in the thesis repository here.

Figure 1. LISA clusters of travel times to fitness centers by car in Jyväskylä and Helsinki. (Modified from the map created originally by Pyry Lehtonen, 2021)

But when adding a second variable to analyses we can study how hight or low travel times are connected (and then clustered) with high or low proportion of certain demographic variable – let’s say amount of young adults for example (see Figure 2). In the map HH (high-high) means high travel time values and high amount of young adults, LL (low-low) means low travel time values and low amount of young adults etc. So, this analyse indicates how some potential disc golf players (most commonly young adults are playing the game) are clustered far away from disc golf courses (dark blue areas). LH (low-high) areas have large amount of potential players and travel times are low. So, in these places there occur a solid bases of potential users, and disc golf courses are more easily accessible. Again, for all results maps (all three sport facility types and all traportation modes see Lehtonen thesis and its appendix maps). To conclude Lehtonen’s main findings one should notice that there occur clustering in travel times when considering moving times to the nearest sports facility. And different kind of sports have different kind of service networks. This influences unequal opportunities to use certain sports – or in fact to travel to those facilities. And different sport facility types have different kind of pattern of potential users or customers. And these aspects and needs does not fit in every locations. These results indicate that there occur statistically significant clustering, but results does not tell how large these time differences are.

Figure 2. Bivariate Local Moran’s clusters using when comparing travel times to the nearest discc golf courses and amount of 20–24-year-old young adults in Helsinki. (Map: Pyry Lehtonen)


Lehtonen, P. (2021). Accessibility of sports facilities in Helsinki and Jyväskylä: a comparison. MSc thesis. Master’s Programme in Geography, University of Helsinki: Helsinki. 52 p. + 27 appendix pages.

Huipulta huipulle -viherlinja tarjoaa liikkumisympäristöjä itähelsinkiläisille

Maantieteen opiskelijat tekevät mielenkiintoisia tutkielmia niin kandidaatintutkielmana kuin maisteritutkielmana. LuK Kirsi Ylinen tutki vuonna 2021 valmistuneessa kandidaatintutkielmassaan YLLI-hankkeen teemoja ja toista tutkimusaluettamme sivuten, että millaista on Helsingin kaupungin viherlinjan ”Huipulta huipulle” ympäristön maanpeitteen tyyppien osuudet, viheralueet ja niiden sijainnit. Viherlinjan ympäristön maankäyttöluokat kertovat siitä millainen viherlinja on ulkoilun ja liikkumisen näkökulmasta niiden alueiden asukkaille, joita viherlinja sivuaa tai jotka sijaitsevat lähellä viherlinjaa.

Laatijat: Petteri Muukkonen (teksti) & Kirsi Ylinen (kartat)

Helsingin kaupunki on osana viher- ja virkistysalueverkostonsa kehittämissuunnitelmaa (VISTRA) maininnut niin sanotut viherlinjat. Jos aiemmin on puhuttu vihersormista – kuin sormet harallaan oleva kämmen Helsingin päällä kuvaamassa sitä, miten laajat viheralueet (esim. Keskuspuisto) sijaitsee kapungissa, niin viherlinjat ovat poikittaisia yhteyksiä. Osa niistä on jo joko olemassa tai vasta kehitteillä. Kuvassa 1 näkyy Itä-Helsingissä lähellä YLLI-hankkeen tutkimusaluetta Kontulaa, kuinka viherlinjayhteys kulkee ja mihin ollaan kehittämässä lisättävää yhteyttä. Kuvan 1 kartan on Kirsin Ylinen laatinut YLLI-hankkeen pyynnöstä tätä blogikirjoitusta varten. Viherlinjat eivät ole niin tunnettuja kuin vihersormet – eivätkä ne näy Helsingin kartallakaan niin ilmiselvästi. Viherlinjojen tavoite on ketjuttaa viheralueita, kävelyraitteja ja puistoja sekä muita viherympäristöjä niin, että ne muodostavat mielekkäitä virkistys- ja ulkoiluyhteyksiä. Tavoitteena on näin monipuolistaa asukkaiden lähiympäristön virkistysmahdollisuuksia.

Maanpeiteluokkien sijoittuminen Huipulta huipulle -viherlinjan läheisyydessä (500m etäisyydellä) Kontulan alueella.
Kuva 1. Maanpeiteluokkien sijoittuminen Huipulta huipulle -viherlinjan läheisyydessä (500m etäisyydellä) Kontulan alueella (kartta: Kirsi Ylinen).
Kuva 2. VISTRA:n mukaiset viherlinjat esitettynä Helsingin kartalla (aineisto: Helsingin kaupunki; kartan piirto: Kirsi Ylinen). Kuva on Kirsi Ylisen kandidaatintutkielmasta.

Jo Helsingin kaupungin yleiskaavassa vuodelta 2016 on suunniteltu viherlinjojen reittejä. Mutta millaisia nämä viherlinjat ovat ja millaisessa ympäristössä ne kulkevat? Tätä selvitti maantieteen opiskelija Kirsi Ylinen kandidaatintutkielmassaan. Kirsin valitsema tutkittava viherlinja ”Huipulta huipulle” nimensä mukaisesti yhdistää kaksi huippu toisiinsa eli Malminkartanon huipun ja Vuosaaren huipun. Lisäksi tämä on viherlinjoista pisin (ks. kuva 2).

Kirsi havaitsi kandidaatintutkielmassaan, että Huipulta huipulle -viherlinjan välittömässä läheisyydessä (50 m etäisyydellä) eli niin sanotusti näkymän etäisyydellä, kun kulkija seuraa reittiä, on puustoisia alueita lähes 50 %. Toiseksi eniten on avoimia alueita kuten peltoja ja niittyjä tai muuta matalaa kasvillisuutta (20 %). Kun tarkastellaan viherlinjan ympärillä olevia alueita laajemmin aina 500 metrin etäisyydelle saakka, on puustoa enää 40 % ja matalaa kasvillisuuttakin enää vain 15 %. Muun muassa paljasta maata, rakennettuja alueita ja päällystettyjä alueita on nyt enemmän. Tämä kertoo siitä, että viherlinjojen aivan lähistöllä on vehreää, mutta jo 500 m etäisyydellä molemmin puolin linjaa alkaa jo olla enemmän rakennettuja alueita ja muuta maankäyttöä. Tämä kuulostaa loogiselta, koska viherlinja joutuu pujottelemaan kapeita käytäviä myöden asutuksen, liikenneverkkojen ja muun maankäytön puristuksissa. Mutta vihreää näkymää pitäisi olla hyvin tarjolla reitin varrella.

Viherlinjojen suunnittelussa on täytynyt ottaa huomioon erilaiset Helsingin kapungin asemakaavan viheralueet. Tästä kertoo Kirsin erikseen YLLI-hankkeelle laatima kartta (ks- kuva 3), jossa näkyy Kontulan alueella olevia viheralueiksi luokiteltavia leikkikenttiä, lähivirkistysalueita, puistoja, suoja-alueita sekä urheilu- ja virkistystoiminnan alueita. Viherlinjat siis hyödyntävät monia ja monentyyppisiä kaavoitettuja viheraluetyyppejä. Lisäksi linjan varrella on koira-aitauksia, viljelypalstoja ja leikkipaikkoja, jotka lisäävät sekä vehreyttä alueilla että tarjovata virkistyspalveluja- ja mahdollisuuksia.

Kuva 3. Asemakaavoitetut erityyppiset viheralueet ja leisten alueiden rekisteristä löytyvät viherlueet Huipulta huipulle -viherlinjan läheisyydessä (500m etäisyydellä) Kontulan alueella (kartta: Kirsi Ylinen).

Kirsi pohti tutkielmassaan, että tällainen paikkatietoanalyysi eri etäisyysvyöhykkeillä ja pelkkien paikkatietoaineistoista saatavien maanpeite- ja maankäyttöluokkien pinta-alaosuuksien laskeminen ei kerro kattavasti millaista vihreyttä ja vehreyttä reitin varrella on. Kartat kertovat vain yleistetyn kuvauksen. Lisäksi vesialueet kuten Vantaanjoki on merkittävä maisemallinen elementti virkistys- ja viherreitin varrella, mutta ei tietenkään näy koko reitin tilastollisessa tarkastelussa merkittävällä pinta-alaosuudella. Kirsi jatkoi tulostensa pohtimista, että seuraavaksi olisi ollut mielenkiintoista tutkia samalla tavalla myös muiden viherlinjojen varret. Mutta kiitos Kirsille, kun hänen tutkielmassaan tutkimansa viherlinja oli juuri se, joka sivuaa YLLI-hankkeen tutkimuslähiötä Kontulaa Helsingissä. Kaupunkivihreällä vihreillä reiteillä ja yhteyksillä on tärkeä rooli asukkaiden virkistytnahdollisuuksien edistäjinä. Ja tämä tutkielma osoitti sen, miten tärkeää on kaavoituksessa luoda yhteyksiä ja ketjuja eri ´tyyppisten viheralueiden tyyppien avulla.


Ylinen, K. (2021). Nykytila-analyysi Helsingin Huipulta huipulle -viherlinjan ympäristöstä. Luonnontieteiden kandidaatin tutkielma. Maantieteen kandiohjelma, Helsingin yliopisto: Helsinki. 30 s.

Yhdenvertaisuustyöpajassa pohdittiin keinoja liikkumisen edistämiseksi

Helsingin ja Jyväskylän kaupunkien sekä tutkijoiden välinen yhteiskehittäminen liikkumismahdollisuuksien edistämiseksi on YLLI-hankkeessa tärkeässä roolissa. Yhtenä yhteistyön toimenpiteenä järjestimme keväällä Kontulan alueella työskenteleville henkilöille yhteisen yhdenvertaisuustyöpajan 26.4.2022. Vastaavankaltainen työpaja järjestettiin aiemmin myös Jyväskylän Huhtasuolla.

Kirjoittajat: Marisofia Nurmi (Helsingin yliopisto) ja Janne Pyykönen (Jyväskylän yliopisto) 

Työpajan kantavina teemoina olivat yhdenvertaisuuden, liikkumisen ja hyvinvoinnin edistäminen. Tavoitteena oli:

  • edistää yhteistä ymmärrystä liikuntamahdollisuuksien saavutettavuudesta
  • jakaa tietoa ja kokemuksia alueella eri tehtävissä työskentelevien välillä
  • tunnistaa keinoja liikkumismahdollisuuksien saavutettavuuden edistämiseksi.

Kutsuimme paikalle alueella toimivia, ja työssään alueen ihmisiä tapaavia työntekijöitä. Työpaja koostui alustuksesta sekä pienryhmäosuudesta. Osallistujien taustat vaihtelivat koulumaailman, nuorisotoimen, liikunnan, seurakunnan ja sosiaali- ja terveystoimen välillä, eikä yhteys oman työn ja liikkumisen edistämisen kannalta välttämättä ollut alkuun itsestään selvä. Ensimmäisenä rastina pohdittiinkin, mitä liikkuminen ja sen edistäminen oikeastaan tarkoittaa, verrattuna esimerkiksi perinteiseen liikuntavalistukseen. 

Liikkuminen voi olla eri lajien harrastamista, mutta se voi tarkoittaa myös mitä tahansa fyysistä aktiivisuutta, kuten ulkoilua, kotiaskareita, leikkimistä ja työntekoa

Ryhmäkeskusteluissa kävi ilmi, että työn ohessa tehtiin puolivahingossa asiakkaiden tai asukkaiden liikkumista edistäviä toimia. Käytännössä arkiaktiivisuutta edistettiin asiakaskohtaamisissa esimerkiksi  toiminnallisten tapaamisten kautta, tai rohkaisemalla asiakkaita pieniinkin arkiaskareisiin.  

Liikkumisen edistämisestä nousseita oivalluksia

  • Liikkumisen edistäminen palvelee eri toimijoiden intressejä, ja se voidaan valjastaa työkalumaisesti käyttöön myös muilla kuin liikunnan sektorilla. 
  • Liikuntatoimen ulkopuolella toimenpiteet liikkumisen edistämiseksi jäävät helposti yksittäisten työntekijöiden omien työskentelytapojen ja valintojen varaan. 
  • Moniammatillisella toiminnalla ja pienillä teoilla on suuri rooli arkiaktiivisuuden edistämisessä 

Liikkumismahdollisuuksien yhdenvertaisuuden lisääminen

Työpaja järjestettiin osana YLLI-projektin kaupunkiyhteistyön kokeiluja, ja sen yksi tavoite on tutkia työpajakonseptin toimivuutta liikkumismahdollisuuksien yhdenvertaisuuden lisäämiseksi. Työpajassa esittelimme liikkumismahdollisuuksien saavutettavuuden ulottuvuudet -jäsentelyn (ks. aiempi blogikirjoitus ja päivitetty versio kuviosta alla). Kuvion tehtävänä oli auttaa osallistujia jäsentämään erilaisia saavutettavuus- ja yhdenvertaisuusongelmia, sekä tunnistamaan arkisesta työstään ne osa-alueet, joilla itse pystyy vahvimmin liikkumismahdollisuuksia ja itse liikkumista edistämään.   

Tiedollinen saavutettavuus koettiin usein suurimmaksi liikkumisen esteeksi. Tämä koskee esimerkiksi tietoa liikkumismahdollisuuksista, kuin myös liikkumisen taloudellista saavutettavuutta parantavista eduista ja avustuksista. Oleellisen tiedon helppo saavutettavuus, helppokäyttöiset varausjärjestelmät ja erilaiset monikieliset markkinointikanavat ovat tiedollisen saavutettavuuden kannalta avainasemassa. Tiedollista saavutettavuutta heikentää myös ylenpalttinen informaation määrä, kuten turhan pitkät ohjelmanivaskat. Toisaalta myös paikallisten toimijoiden tulisi itse olla hyvin perillä toiminta-alueensa liikuntapalvelutarjonnasta ja tukimahdollisuuksista, jotta työntekijänä osaisi ohjata kaupunkilaisia liikkumismahdollisuuksien äärelle.  

Sosiaalinen saavutettavuus, ja erityisesti kulttuurieroihin liittyvät saavutettavuusaspektit herättivät paljon keskustelua. Kulttuurilliset erot voivat selittää esimerkiksi erilaisia tarpeita, rajoitteita ja toiveita liikuntapalveluja kohtaan. Esimerkkinä osallistujat mainitsivat erilliset uimahallivuorot naisille, sekä esitetyt toiveet paremmista koko perheen sisäliikuntamahdollisuuksista. Toisaalta sosiaalinen vuorovaikutus voi toimia usealle erittäin voimakkaana liikkumista tukevana ulottuvuutena. Muiden näkeminen ja yhdessä toimiminen voi olla itse liikkumista huomattavasti tärkeämpi osallistumisen syy. 

Aina liikkumisen esteet eivät ole selviä. Esimerkiksi Kontulassa on tehty kokeiluja, joissa on pyritty poistamaan mahdollisia osallistumisen taloudellisia ja sosiaalisia esteitä järjestämällä ruokatarjoilun ja lastenhoidon sisältävää kerhotoimintaa. Nämä kerhot ovat kuitenkin olleet huomattavalla vajaakäytöllä. Epäselväksi on jäänyt, mistä syistä tämä johtuu. 

Työpajan anti

 Työpajassa pohdittiin lisäksi, miten kukin voisi konkreettisesti omassa työssään, tai yhteistyöverkostojen avulla, edistää asukkaiden liikkumismahdollisuuksia. Erityisesti käytännön yhteistyö mahdollisuuksista tiedottamisessa ja yhteisessä toteuttamisessa nähtiin potentiaaliseksi käytännön toimenpiteeksi. Yhteistyön alkuja ideoitiin ja luotiin jo tapaamisessa, esimerkiksi yhteisen tiedottamisen tai vierailujen muodossa. Toivottavasti tämä yhteistyö myös jatkuu tulevaisuudessa. Myös työtehtävien toteuttaminen aiempaa aktiivisemmin esim. ulkoympäristössä tapahtuvien asiakastapaamisten avulla nähtiin mahdolliseksi. 

Yleisesti työpajan voidaan sanoa täyttäneen tavoitteensa. Se toi Kontulan alueella toimivia työntekijöitä saman pöydän ääreen sekä herätti ajatuksia ja ideoita liikkumisen edistämiseen osana arkityötä. Myös yhteistyön alkuja luotiin eri toimijoiden välille. Liikkumisen edistäminen myös liikuntapalvelujen ulkopuolella nähtiin tärkeäksi ja myös omaa toimintaa tukevaksi. YLLI-projekti haluaakin kiittää kaikkia osallistuneita erinomaisesta aktiivisuudesta ja tiedon vaihdosta työpajassa. Tästä on hyvä jatkaa kohti yhä yhdenvertaisempia liikkumismahdollisuuksia lähiöissä.