Pikapakkausta pieteetillä – Yliopistomuseon arkistomuuton lyhyt oppimäärä

Helsingin yliopistomuseon kokoelmamuutoissa asuinpaikkaa ovat vaihtaneet niin röntgenkoneet, juhlapuvut kuin huonekalutkin. Mutta mitä kuuluu Yliopistomuseon kokoelmien valokuville ja muille arkistoaineistoille? Ei hätää, myös arkistomme ja valokuvakokoelmamme siirtyivät uusiin tiloihin. Tässä kirjoituksessa kerrataan Yliopistomuseon arkistojen siirron työvaiheita sekä säilytysratkaisuja. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty 

Kuten muutkin Yliopistomuseon kokoelmat, koostuu arkistojen sisältö vuonna 2003 Yliopistomuseoksi yhdistettyjen useiden pienten yliopiston piirissä toimineiden museoiden kokoelmista. Aineisto sisältää muun muassa eläinlääketieteen, lääketieteen ja hammaslääketieteen historiaan liittyviä erilaisia arkistoaineistoja, kirjoja ja pienpainatteita. Mukaan kuuluu myös Helsingin yliopiston yleishistoriallinen aineisto, johon sisältyy esimerkiksi huonekaluinventointeja tai vaikkapa luentopäiväkirjoja. Käsityötieteen arkistosta löytyy kauniita harjoitustöitä ja kuva-arkisto sisältää kaikkea mahdollista lasinegatiiveista kotialbumeihin tieteen eri aloilta. Käsikirjasto sisältää usean alan lähdekirjallisuutta. Osa arkistosta on vain alustavasti inventoitu, esimerkiksi Ruskeasuon hammaslääketieteellisen aineiston läpikäynti on vielä edessä. 

Vuoden 2020 syksyllä oli aika pohtia, miten Yliopistomuseon kuvakokoelman, arkiston ja käsikirjaston siirto uusiin tiloihin eli lyhyemmin arkistomuutto kannattaisi toteuttaa. Vapaaehtoiseksi ilmoittautuivat aikaisemmissa työpaikoissaan kuva-arkiston parissa työskennelleet muuttotiimiläiset. Halusimme pohtiä, mitä kannattaa ottaa huomioon kuva- ja paperiaineiston pitkäaikaissäilytyksessä esineturvallisuutta silmällä pitäen ja kuinka siirto tapahtuisi muuttotiimin resursseja säästäen, olihan muutettavia kohteita useita.

Aloitimme työrupeaman tutustumalla Yliopistomuseon arkistojen sisältöön pintapuolisesti sekä suorittamalla luvallista “teollisuusvakoilua” Museoviraston Journalistisen kuvakokoelman tiloissa Kokoelmakeskuksessa. Pohdimme muun muassa millaisia kansioita ja laatikoita kannattaisi hankkia, miten valokuvat tulisi pakata ja mitä kaikkea muuta aineiston siirtämisessä tulee huomioida. Yliopistomuseon kuva- ja arkistoaineistot oli jo aiemmin suojattu, mutta osa pakkausmateriaaleista kaipasi kipeästi vaihtoa esimerkiksi materiaalien vanhenemisen ja likaisuuden vuoksi. Toisaalta osa aineistosta tarvitsi väljempiä ja parempia olosuhteita. Monissa museoissa tilanne on vastaava ja juuri muuton aikana tai välittömästi sen jälkeen onkin optimaalisin tilanne panostaa parempiin pakkauskäytäntöihin.

Kuvassa on vanhoja kansioita, jotka ovat tummentuneita.
Tummentuneet kansiot täytyy vaihtaa uusin. Pahviosat ovat likaisia ja niissä on tahroja ja mahdollisesti aiempia vesivaurioita. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen

Yliopistomuseon oman arkiston ja kuvakokoelman muutto ei ole ensimmäinen lajiaan museon historiassa. Kokoelmat on siirretty useita kertoja Helsingin yliopiston rakennusten sisällä muun muassa laajojen peruskorjausten ja tilavaihtojen vuoksi. Ennen nykyisiä kokoelmatiloja suurin osa museon arkistosta sijaitsi Päärakennuksen uudella puolella ja osa väliaikaissa säilytystiloissa. Museolla aikaisemmin esinekokoelmakäytössä olleesta keskustakampuksen säilytystilasta muovattiin arkistokäyttöön sopiva.

Ennen muuton aloittamista piti uusittavaan säilytystilaan hankkia asianmukaiset hyllyt. Suunnittelusta vastasi museon vakituinen henkilökunta sekä tila-arkkitehdit, kuitenkin keskustellen myös muuttotiimiläisten kanssa. Hyllytystä suunnitellessa oli tärkeää ottaa huomioon sekä aineistokohtaiset hyllymetrimäärät, toisaalta myös aineistojen koko ja korkeus. Hyllykorkeuden ja -syvyyden huomioiminen suunnitteluvaiheessa varmisti sen, että kaikki aineisto tulisi mahtumaan tilaan tehokkaasti. Kokoelmatilasta tehtiin sekä tila-arkkitehdin laatimat pohjakartat että hyllykartta, josta näkyi aineistokohtaiset ja varsin tarkat arviot siitä, kuin paljon kullekin aineistoryhmälle tulisi varata hyllyissä tilaa. 

Yliopistomuseon käyttötarpeen ja suunnitelmien perusteella pystyttiin valitsemaan sekä tilaan että käyttäjille sopivat hyllyratkaisut. Hyllyiksi valikoituivat kiskoilla liikkuvat käsin veivattavat siirrettävät metalliset arkistohyllyt, joiden tasojen korkeutta voi tarvittaessa säätää. Siirtohyllyt säästävät lattiatilaa ja ovat myös kustannustehokas ratkaisu. Niiden lisäksi tuli myös muutama kiinteä hyllykkö sekä lukittavia tietosuoja-aineistokaappeja. Uudistettuun tilaan järjestyi myös kaksi työskentelypistettä asiakkaille, toimistotila sekä kuvakokoelmien kannalta tärkeä reprokuvauspiste. Reprokuvaamisella tarkoitetaan jäljentämistä eli kaksiulotteisesta fyysisestä kuvasta saadaaan digitaalinen tallenne ottamalla siitä kuva. 

Kuvassa on hyllysuunnitelma ja hyllykartta.
Arkistomuutossa etukäteissuunnittelu on tärkeää. Kuvassa näkyy sekä hyllykaavio että museoamanuenssi Henna Sinisalon huolella tekemä hyllytyssuunnitelma, jonka perusteella arkistoaineistoa sijoitettiin hyllyihin.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo

Pakkaus ja purku, helppo nakki! 

Yliopistomuseolla on kokemusta useista muutoista ja arkistoakin on siirretty jo monesti. Hyväksi havaittu menetelmä onkin ollut pakata kuva- ja arkistoaineisto aiheenmukaisesti juoksevasti numeroituihin muovisiin muuttolaatikoihin. Muuttolaatikot vuorattiin silkkipaperilla ja samalla pyrittiin suojaamaan myös herkimpiä aineistoja paremmin. Käsikirjaston vanhimpia ja huonokuntoisimpia kappaleita suojattiin kansioihin. Arkistoaineisto oli pääasiassa hyvin, vaikkakin tiiviisti pakattu ja nimetty jo aiemmin, joten ne siirtyivät muuttolaatikoihin lähes sellaisenaan. Jokaista kansiota ei ehditty käymään läpi, sillä tarkoituksena oli pyhittää aineistojen järjestelyyn ja suojaamiseen aikaa myöhemmin uusissa arkistotiloissa.

Kuvassa on punaisia muovisia laatikoita, joiden sisällä näkyy kirjoja. Taustalla on hyllyjä, joissa on säilytyslaatikoita.
Vanhan arkistotilan suloinen sekamelska! Pakkaamisen aikana tuntui jokainen neliömetri täyttyvän laatikoista.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen

Yliopistomuseon kuvakokoelmat vaativat hieman tarkempaa käsittelyä, sillä kuvat ovat herkkiä vaurioitumaan. Osa kuva-aineistosta oli sijoitettu metallisiin vetolaatikoihin ja liimattu pahvikorteille. Nämä kuvat siirrettiin pystypakattuna pitkäaikaissäilytykseen soveltuviin laatikoihin, jolloin niitä voi edelleen selata, mutta kuvat on paremmin suojattuna. Osa aineistosta oli niille epäedullisessa laatikossa, kuvia oli paljon päällekkäin tai aineistoa ei ollut tarkemmin suojattu, joten pyrimme lisäämään suojamateriaaleja. Ehdimme tässä vaiheessa myös tehdä laatikkolistauksiin päivityksiä sekä antaa suurimmalle osalle kuva-arkiston laatikoista numerot. Pakkaamiseen saimme tarvittavaa lisäapua muista muuttotiimiläisistä. 

Kuvassa on avoin laatikko, jonka sisällä on pahville liimattuja valokuvia.
A4-kokoinen laatikko sopi hyvin pahville liimatuille valokuville, jotka oli aiemmin sijoitettuna vetolaatikostoon. Kuvat kaipaavat vielä lisäsuojausta.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen

Muuttolaatikoita kertyi lopulta lähes viisisataa. Niitä siirrettiin pienemmissä erissä Helsingin yliopiston kuljetuspalvelujen avulla tuleviin arkistotiloihin. Koimme painavien laatikkopinojen siirtämisen nokkakärryillä vaivalloiseksi, joten päätimme pakata ne kuljetuksen yhteydessä numeraalisessa järjestyksessä kuormalavoille. FIN-lavalle mahtuikin mukavasti neljä pinoa, yhteensä kuusitoista laatikkoa per lava. Arkistomuuttoon tuli tässä vaiheessa tauko, sillä uudet hyllyt eivät olleet vielä valmiit emmekä päässeet heti purkamaan kuormaa paikoilleen.

Kuvassa näkyy niin paljon punaisia muuttolaatikoita, ettei lattiaa näy.
Kokoelmatila täyttyi laatikkomerestä viimeistä neliötä myöten.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen

Jonkin verran harmaita hiuksia aiheutui kolmenkymmenen lavan mahduttamisesta kokoelmatiloihin, kun samaan aikaan jouduimme väistelemään yliopiston tilamuutoksista johtuvia remontteja sekä hieman yllättäen tulleita tilojen tyhjennyskäskyjä. Onneksi pumppukärryjen avulla laatikkolavojen siirtäminen oli huomattavasti miellyttävämpää kuin nokkakärryillä operointi, joten siirrot onnistuivat suhteellisen kivuttomasti. Kun uudet hyllyt ja hyllyväleihin kiskoja suojaavat sillat valmistuivat, aineistot purettiin pikaisesti hyllyihin niin, että kertymälle olisi vielä tilaa. Ennakkosuunnittelusta poiketen tässä vaiheessa aineistoja ei vielä tarkemmin käyty läpi, sillä kokoelmamuuttojen muiden kohteiden aikarajat lähestyivät uhkaavasti ja työvoimaamme tarvittiin muualla.

Kuvassa on ruskeita arkistolaatikoita hyllyissä. Hyllyjen reunoissa näkyy käsinkirjoitettuja infolappuja.
Pikaisesti puretut kuvalaatikot ja muuttolaatikoista irroitetut infolaput odottamassa tarkempaa käsittelyä.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen

Vielä syksyllä 2021 osa muuttotiimistä kävi pikapakkaamassa loput arkistoaineistot väliaikaisesta säilytystilasta ja myös nämä lähes 500 laatikkoa tullaan siirtämään kokoelmatilaan ja samalla hauraimmat aineistot suojataan tarkemmin. Arkistomuutosta tulikin tavallaan tuhannen ja yhden laatikon tarina myös kestoltaan.

Matalassa kellaritilassa on rivejä punaisia muuttolaatikoita sekä projektityöntekijä niiden takana.
Projektityöntekijä Sini Oksanen osallistui syksyllä 2021 arkistoaineiston pakkaamiseen. Laatikot peitettiin pakkaamisen jälkeen sadesuojilla.
Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen

Lyhyesti pakkausmateriaaleista 

Yliopistomuseon arkisto ja käsikirjasto sisältää aihepiirejä laidasta laitaan, ja myös aineistomuotonsa ja kuntonsa puolesta erilaisia objekteja. Aineiston kunto huomioitiin pakatessa ja niitä suojattiin lisää. Osa aineistosta on pakattu aikoinaan nyt jo vanhentuneisiin materiaaleihin ja kansiot tuleekin vaihtaa  puhtaisiin ja paremmin pitkäaikaissäilyttämiseen soveltuviin versioihin. Jonkin verran vaakasäilytystä vaativia suurikokoisia aineistoja, kuten silkkidiplomeja ja julisteita siirrettiin Kokoelmakeskukseen.

Uusia kansioita ja laatikoita tilattiin aineiston koon mukaan. Suosimme sekä arkisto- että kuvakokoelmapuolella pystypakkausta, mutta kovin huonokuntoisille paperi- tai kirja-aineistoille se ei välttämättä sovellu. Pystypakkkauksen etuihin lukeutuu muun muassa, että aineistoa on helpompi selata ja objektit eivät joudu toistensa painon vaurioittamiksi. Esimerkiksi suuri osa lasinegatiiveista saatiin pakattua aikaisempaa turvallisemmin laatikoihin suojakuorin varustettuna.

Erilaisia vaippapapereita, silkkipaperikuoria, taitettavia suojakuoria sekä paperitaskuja kului suuria määriä ja pakkausmateriaalia joutuikin tilaamaan useita kertoja lisää. Kuva-arkiston ja arkiston aineistojen pakkausmateriaalien vaihtaminen tulee työllistämään Yliopistomuseon henkilökuntaa jatkossakin. Ennaltaehkäisevät toimet auttavat kokoelman säilyttämisessä, joten tähän perustyöhön on hyvä muistaa varata resuresseja.

Keskeneräisyyden kauheus 

Kun suunnittelimme arkistomuuttoa, toiveemme oli, että sen fyysisen siirtämisen lisäksi olisi mahdollista paneutua tarkemmin aineistojen vaurioita ennaltaehkäisevään säilytystyöhön sekä järjestelyyn. Onneksi ehdimme kuitenkin käyttää jonkin verran työaikaa esimerkiksi kuvien uudelleen pakkaamiseen, arkiston järjestelyyn, hyllykarttamerkintöihin sekä keskeneräisten asioiden kirjaamiseen jatkoa varten. Nykyisessä arkistotilassa vakituisilla työntekijöillä on paremmat mahdollisuudet saada sekä kuvakokoelma että arkisto käytettävämmäksi ja asiakkaille avoimemmaksi, mutta vielä on paljon työtä jäljellä. Aineistojen järjestäminen, suojaaminen, säilytystilojen olosuhteiden seuraaminen sekä aineistojen asianmukainen käsittely auttavat säilyttämään kokoelmat tulevaisuutta varten, mutta tekevät niistä saavutettavat myös nykyaikana.

Eräs muuton kipukohdista onkin ollut, ettei aina pysty tekemään niin hyvää ja viimeisteltyä työtä kuin haluaisi ja monista standardeista ja hyvistä suunnitelmista on ollut pakko luopua matkan varrella. Kuten kotimuutoissakin, tärkein työ on silloin saavutettu, kun muutettavat esineet ovat siirtyneet uuteen kotiin.

 

Marika Tarkiainen, projektityöntekijä

 

 

Ei hammaslääkärikammoisille! Hammaslääketieteen museokokoelmia muuttamassa

Helsingin yliopistomuseon kokoelmien muuttoprojektin aikana työntekijät ovat kohdanneet usean eri alan esineistöä tekosilmistä äkeisiin. Yhden mielenkiintoisen lisän tieteenalojen listalle tuo entisen Helsingin yliopiston Hammaslääketieteen museon kokoelma, joka käsittää kaiken mahdollisen luunäytteistä ensimmäisiin hammasröntgenkoneisiin, elohopeaa unohtamatta. Tässä blogitekstissä käydään läpi lyhyesti Hammaslääketieteen museon historiaa ja sen kokoelman muuttoa.

Kuvassa on erilaisia hammasproteeseja.
Erilaisia hammasmuotteja ja -proteeseja laatikossa ennen inventointia. Kuva: Marika Tarkiainen / Helsingin yliopistomuseo.

Hammaslääketieteen museon historiaa

Helsingin yliopistomuseon hammaslääketieteen museokokoelmasta ei voi oikeastaan puhua ilman alan pioneeria Matti Äyräpäätä (1852–1928). Hammaslääkintä oli ennen Äyräpään ajamaa yliopistollista koulutusta lähinnä huonokuntoisten hampaiden poistoa ja paikkausta, vaikka Suomessa joitakin ulkomailta tulleita hammaslääkäreitä työskentelikin. Äyräpään vaikutuksen myötä Suomessa aloitettiin akateeminen hammaslääkärikoulutus vuonna 1892 Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa eli nykyisessä Helsingin yliopistossa.

Kuvassa keskellä musta siluettikuva professori Matti Äyräpäästä. Siluettie kiertää köynnösmäinen kuvio.
Yksityiskohta Matti Äyräpään exlibriksestä. Kuva: Henna Sinisalo / Helsingin yliopistomuseo.

Yliopistomuseon kokoelmien tapaan hammaslääketieteen opetus on saanut muuttaa useaan otteeseen. Hammaslääkärikoulutusta järjestettiin alun perin Ullanlinnassa Kirurgisessa sairaalassa, mutta tilanahtauden vuoksi Matti Äyräpää muutti omistamansa niin sanotun Lampan talon Pohjoisesplanadilla opetuskäyttöön. Ajan myötä myös nämä tilat kävivät ahtaiksi ja klinikka siirtyi Siltasaarenkadulle. Pysyvämmät hammaslääketieteen opetusta varten suunnitellut tilat rakentuivat Fabianinkadulle vuonna 1931.

Kuvassa vanhan klinikkarakennuksen julkisivu.
Fabianinkadun entinen klinikkarakennus kuvattuna 1980-luvulla. Kuva: Kari Hakli / Helsingin yliopistomuseo.

Monikerroksinen rakennus oli ahdas jo heti valmistuttuaan, sillä opiskelijamäärät olivat kasvaneet ennakoitua enemmän. Lopulta vuonna 1979 hammaslääketieteen opetus siirtyi Ruskeasuolle Mannerheimintien loppupäähän, missä edelleen järjestetään osa opetuksesta sekä potilastyöstä. Hammaslääketieteen laitoksen toiminta siirtyy vuoden 2021 aikana kokonaisuudessaan moderneihin tiloihin Meilahteen.

Ruskeasuon hammasklinikka mäen päällä.
Hammasklinikka muutti vuonna 1979 Ruskeasuolle. Rakennus on kuvattu Kytösuontien suunnasta. Kuva: Kari Hakli / Helsingin yliopistomuseo.

Ajatus hammaslääketieteen museon perustamisesta kyti jo 1940-luvulla. Vapaaehtoisvoimin toiminut museo perustettiin kuitenkin vasta vuonna 1979 hammaslääketieteen laitoksen muuton yhteydessä, jolloin Fabianinkadun klinikalla ollut historiallinen esineistö siirrettiin Hammaslääketieteen museon hallintaan. Museotoimikuntaan kuuluivat alussa museon esimies, erikoishammaslääkäri ja hammaslääketieteen tohtori Jouko Tuomaala ja museota eläkkeelläkin luotsannut hammashoitaja Kirsti Tamminen. Myöhemmin mukaan liittyivät professori Jukka H. Meurman ja hammashoitaja Auri Hakkarainen sekä muita hammaslääketieteen professoreita ja dosentteja. Erityisesti Kirsti Tamminen ja Auri Hakkarainen huolehtivat sitoutuneesti museon toiminnasta vuosien saatossa, ja molempien tiedot ovat auttaneet tarkentamaan esineiden taustoja esimerkiksi haastattelujen avulla aikaisemmissa pienimuotoisemmissa inventoinneissa.

Kuvassa etualalla hammashoitajat Tamminen ja Hakkarainen valkoisissa työtakeissaan. Heidän takanaan hyllyssä on hammaslääketieteen museoesineistöä.
Hammaslääketieteen museon museonhoitajat Kirsti Tamminen ja Auri Hakkarainen ns. museovarastossa Ruskeasuolla vuonna 1996. Heidän takanaan hyllyssä on museon esinekokoelmia ja arkistoaineistoja. Pöydän ääressä on pidetty myös kokouksia. Kuva: Helsingin yliopiston AV-keskus, Ari Aalto / Helsingin yliopistomuseo.

Hammaslääketieteen museon ensimmäinen näyttely avattiin Ruskeasuolla vuonna 1982, ja samana vuonna juhlittiin hammaslääketieteen opetuksen 90-vuotista taivalta. Museon kokoelmasta suuri osa on peräisin yliopiston omalta hammasklinikalta ja osin yksityisiltä praktiikoilta. Vuonna 1986 Oy Dentaldepot Ab lahjoitti oman laajan kokoelmansa museolle. 1990-luvulla museo osallistui näyttelytoiminnalla Suomen Hammaslääkäriseuran 100-vuotisjuhliin sekä Helsingin yliopiston 350-vuotisen taipaleen juhlistamiseen. Hammaslääketieteen museotoimikunta ja nykyistä Yliopistomuseota edeltänyt Helsingin yliopiston museo tekivät yhteistyötä muun muassa esineturvallisuuteen liittyvissä asioissa jo 1990-luvulla. Hammaslääketieteen museo liitettiin osaksi Helsingin yliopistomuseota vuonna 2003.

Hammashoitaja istuu museovarastossa pöydän ääressä.
Kirsti Tamminen läpikäy kokoelmaesineitä hammaslääketieteen 100-vuotisnäyttelyä varten vuonna 1992. Kuvassa keskellä erilaisia kemikaalipulloja. Kuva: Kirsti Tammisen kotialbumi / Helsingin yliopistomuseo.

Kokoelma klinikalla

Syksyllä 2020 aloitimme inventointi- ja muuttoprojektin hammaslääketieteen kokoelman parissa tutustumalla olemassa oleviin tiloihin. Yliopistomuseon parivuotisen kokoelmamuuttoprojektin yhteydessä Hammaslääketieteen museon esineistä valtaosa inventoidaan, kuvataan ja luetteloidaan nyt ensimmäistä kertaa. Osa kokoelmista on ollut esillä 1980-luvulta lähtien Hammasklinikan museohuoneissa.  Interiöörimäisissä huoneissa voi melkein palata ajassa taaksepäin.

Kuvassa näkyy eri-ikäisiä hammasröntgenlaitteita.
Kuvassa eri ikäisiä hampaiden kuvaamiseen tarkoitettuja panoraamaröntgenlaitteita Yrjö V. Paatero -museohuoneesta. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Suurten ikkunoiden takana avautuvat näkymät hammaslääketieteen ja samalla museonäyttelyjen historiaan. Ensimmäisessä huoneessa on esillä hampaiden panoraamaröntgenkuvausta kehittäneeseen professori Yrjö Veli Paateroon liittyvää esineistöä sekä muun muassa osa ortopantomografin eli panoraamaröntgenin kehityskaaresta. Toinen huone esittää Fabianinkadun klinikan toimintaa, ja siellä on muun muassa hammaslääkärien hoitoyksiköitä eli unitteja, turbiini- ja jalkaporia sekä vanha röntgenkone. Kolmannen huoneen sisältö koostuu pääasiallisesti Oy Dentaldepot Ab:n museosta lahjoitetuista esineistä, ja tilassa on muun muassa plyysipäällysteinen potilastuoli sekä hammaslääkärien kannettavia hoitoyksiköitä.

Kuvassa on eri-ikäisiä hammaslääkärien työskentely-yksiköitä, muotokuva, vitriinikaappi ja käsienpesualtaita.
Toisessa museohuoneessa on runsaasti eri-ikäistä hammaslääketieteellistä esineistöä. Kuva: Marika Tarkiainen / Helsingin yliopistomuseo
Kuvassa on plyysikankaalla päällystetty potilastuoli, vanha röntgenkone, jalkapora ja vitriinikaappi.
Kolmannessa museohuoneessa on esillä muun muassa Oy Dentaldepot Oy:lta saatuja lahjoituksia. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Näyttelytilat eivät ole olleet pitkään aikaan aktiivisessa käytössä vaan lähinnä säilytystiloina, mutta tilauksesta niihin on ollut mahdollista tutustua Yliopistomuseon henkilökunnan opastuksella. Huoneisiin on kuitenkin voinut katsella sisälle käytävältä. Lisäksi erilaisia vitriineitä ja seinäplansseja on asetettu esille eri puolille klinikkaa.

Lasisesen vitriinin ylähyllyllä on pienien kupujen sisällä on erilaisia hampaita. Alemmalla tasolla on kipsivaloksia kasvoista sekä korvaproteeseja.
Ruskeasuon hammashoitolan aulassa olevassa vitriinissä on esillä Matti Äyräpään keräämiä hammasnäytteitä ja hänen tutkimustyöhönsä liittyneitä kipsivaloksia sekä korvaproteeseja. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Ruskeasuon kolmen näyttelyhuoneen ja vitriinien lisäksi käymme läpi myös varastoina toimivat tilat, joissa esineitä on sekä vitriineissä että laatikoissa ja hyllyissäkin. Kyseessä on kaksi huonetta, jotka neliöiltään eivät ole kovin suuria, mutta esinemäärältään varsin hengästyttäviä. Hammaslääketieteen kokoelma sisältää viimeisimmän arvion mukaan lähes 20 000 esinettä: instrumentteja, laitteita, lääkepulloja, huonekaluja ja useita hyllymetrejä arkistomateriaalia. Kokoelmaa ei ole aiemmin luetteloitu museaalisesti kokonaisuudessaan, joten tarkkaa määrää on ollut vaikea arvioida. Vaikka osa esineistä on jo aiemmin inventoitu ja niiden tiedot tallessa, vie urakka aikaa.

Toinen museovarasto on ollut myös kokouskäytössä, ja keskellä huonetta olleen suuren pöydän ääressä museotoimikunta on aikoinaan nauttinut kakkukahveja. Huoneen puisissa vitriineissä on pidetty esillä kokoelman merkittäviä esineitä. Museon kokoelmista huolehtineiden hammashoitajien hyvässä järjestyksessä pitämä huone on ajan myötä muuttunut varastomaisemmaksi esinemäärän kasvettua.

Puisissa vitriineissä on erilaisia hammasmuotteja ja kipsivaloksia.
Hyllyissä on esillä erilaisia kipsivaloksia, hammasmalleja sekä muuta kokoelman esineistöä. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.
Museovaraston kaikilla tasoilla on erilaisia hammaslääketieteeseen liittyviä esineitä.
Ensimmäisen museovaraston tila on hyödynnetty lattiasta kattoon. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Toinen varasto on kokonaan täynnä suuria laitteita ja koneita ja muuta sekalaista materiaalia. Vaikka museovarastoja on aikaisemmin käytetty kahvitteluun, on niissä nykyisin voimakas haju, joka johtuu mahdollisesti tilassa olevista erilaisista kemikaaleista, pölystä ja homeesta. Esineistöä läpikäydessä onkin suojauduttava asianmukaisesti.

Toinen museovarasto on täynnä erilaisia hammaslääketieteen suuria laitteita, kuten työskentely-yksiköitä, röntgenlaitteita ja vitriineitä.
Toisessa museovarastossa on runsain mitoin inventoitavia laitteita. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Mitä kokoelmalle tapahtuu jatkossa?

Hammaslääketieteen museon esineiden läpikäyminen muuttoa varten on pitkällinen prosessi, onhan kokoelma Suomen laajin hammaslääketieteen historian kokoelma. Esineiden tunnistus, tietojen kirjaus, kuvaus ja pakkaus vievät aina oman aikansa. Kun kokoelman sisältönä on muun muassa pieniä instrumentteja, luuaineistoa, lääkeaineita, elohopeaa, erilaisia hammasproteeseja, röntgenkoneita ja hammaslääkärien työskentelypisteitä porineen ja sylkialtaineen, on inventointi ja esineiden siirrot tehtävä maltilla ja suunnitelmallisesti. Laajan kokoelman käsittely ja varastotilojen purkaminen inventointikuntoon ahtaissa tiloissa, joissa edelleen työskennellään hammasterveyden parissa, vaatii malttia.

Suojahaalariin pukeutunut työntekijä on polvillaan hyllyjen välissä tutkimassa esineitä.
Konservaattori Riina Uosukainen tarkastelee museovaraston uumenissa suojavarusteissa esineitä. Suojavarusteita kannattaa käyttää, sillä jotkut esineet saattavat sisältää haitallisia kemikaaleja. Kokoelmatyön kemikaalinäkökulmasta kerrotaan lisää seuraavassa blogikirjoituksessa. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.
Kätevyyskokeissa väännettyjä rautalankahahmoja.
Hammaslääketieteen opiskelijat joutuivat vuosina 1963–1973 todistamaan sorminäppäryytensä kätevyyskokeilla. Kuvan hentoja rautalangasta taivutettuja hahmoja on toivottu esille myös klinikan tuleviin tiloihin. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Inventoinnin jälkeen esineet pääsevät asianmukaisiin olosuhteisiin pysyviin säilytystiloihin, joihin ne kuljetetaan joko esinelaatikoihin, kuormalavoille tai karanteenisäilytykseen huolellisesti pakattuina. Lisäksi kokoelman käytettävyys paranee, kun esineet on kuvattu ja tiedot kirjattu ylös kokoelmanhallintajärjestelmään. Projektityö ja museokokoelman tulevaisuus on herättänyt kiinnostusta myös klinikalla työskentelevien keskuudessa. Vuosien saatossa osasta eri kerroksissa esillä olleista museoesineistä on muodostunut henkilökunnan suosikkeja. Esineitä on myös hyödynnetty hammaslääketieteen historian opetuksessa. Palaamme varmasti muuttoblogissa vielä hammaslääketieteen kokoelmien pariin, kunhan inventointi on loppusuoralla

Esineet on pinottu kuormalavojen päälle. Hammashoitajat ovat esineiden vieressä.
Hammaslääketieteen kokoelmien siirtäminen säilytystiloista toiseen oli tuttua myös 1990-luvulla Kirsti Tammiselle ja Auri Hakkaraiselle. Kuormalavoja hyödynnämme tässäkin muutossa isojen esineiden ja huonekalujen kuljetuksessa. Kuva: Kirsti Tammisen kotialbumi, Helsingin yliopistomuseo.

Marika Tarkiainen, projektityöntekijä 

 

Lähteet:

Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitos 1892–1992. Toim. Jari Hanski & Hélène Javén. 2000.

Meurman, Jukka H: Helsingin yliopiston hammaslääketieteen museo. Hippokrates. Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja. 13. Vuosikerta. 1996.

Saxén, Leena: Hammaslääkintätaidosta hammaslääketieteeksi. Helsingin yliopistomuseo. Tiedettä, taidetta, historiaa. Toim. Kati Heinämies. 2003.

Tarinoita hammasklinikalta -verkkonäyttely. 2006.  http://www.halvi.helsinki.fi/museo/nayttelyt/tarinoita_hammasklinikalta/hammastarinat.htm

Wolf, Juhani & Tammisalo, Eero & Paatero, Erkki: Yrjö V. Paatero. Panoraamaröntgenkuvauksen keksijä. Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja Hippokrates 2002.

 

 

 

Esinepakkauksen ABC: laatikkopakkaaminen

Tässä blogikirjoituksessa keskitytään pienten ja keskikokoisten museoesineiden pakkaamisen saloihin. Suurten esineiden pakkaamisen perusteet käsiteltiin edellisessä kirjoituksessa. Laatikkopakkaaminen soveltuu sekä pitkäaikaissäilyttämiseen että kokoelmien muuttoon.

Esineiden läpikäynti ennen muuttoa
Projektityöntekijä tutkii valmiiksi pakattuja museoesineitä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.

Yliopistomuseon muuttotiimi käy läpi kaikki esineet, jotka siirtyvät uusiin kokoelmatiloihin. Yksinkertaisimmillaan esineiden valmistelu muuttoa varten tarkoittaa museoesineen pakkaamista tai jo pakatun esineen valmistusmateriaalien ja pakkausolosuhteiden tarkistamista. Haastavampien esineiden pakkaamisen pariin palataan muuttoblogissa tuonnempana.

Yhdessä esineessä voi olla useita materiaaleja. Valaisin sisältää ainakin metallia, lasia, kumia ja nahkaa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.

Kokoelmaesineitä pakattaessa tulee huomioida muun muassa esineen kunto, koko ja valmistusmateriaalit. Yksi esine saattaa sisältää useita eri materiaaleja, kuten puuta, metallia, lasia ja joskus erilaisia nesteitä tai jopa vaarallisiksi luokiteltuja aineita. Eri materiaaleja sisältävät esineet pyritään pakkaamaan pitkäaikaissäilytyksessä eri laatikoihin.

Luonnonmateriaaleja sisältävät esineet pakastetaan ennen uusiin kokoelmatiloihin siirtämistä, jolloin vältetään mahdollisten tuhohyönteisten leviäminen esineiden mukana. Mikäli esineen eri osissa on useita materiaaleja ja osat vaivattomasti irrotettavissa, pakataan ne eri laatikoihin.

Metallisia ja lasisia esineitä ei yleensä pakasteta. Joskus on vaikea määritellä suoralta kädeltä, miten esineen kanssa tulisi toimia. Haastavia kohteita ovat esimerkiksi erilaiset lääketieteelliset laitteet ja instrumentit, jotka voivat sisältää lasi-, kumi- ja nahkaosia. Muuttoblogin myöhemmissä osissa avataan pakastuskäytäntöjä tarkemmin.

Mitä tarvitaan pakkaamiseen?

Esineet pakataan laatikoihin, joita voi tilata useissa eri kokovaihtoehdoissa ja erilaisilla suojaominaisuuksilla. Laatikoita kannattaakin hankkia useaa eri kokoa ja korkeutta säilytyshyllyjen mitat huomioiden, sillä esineiden kirjo on yleensä laaja. Sopiva laatikko kullekin esineelle löytyy mittanauhan avulla.

Silkkipaperia käytetään esineiden fyllaamiseen eli pehmustamiseen ja tukemiseen laatikoissa. Valkaisematon puuvillanauha soveltuu esineiden vakauttamiseen, mikäli esineessä on heiluvia osia, joita ei saa irti toisistaan. Teippien käyttämistä ei suositella lainkaan. Parafilm-kalvolla voidaan tarvittaessa tiivistää nestettä sisältäviä esineitä. Esineitä käsitellään hanskat kädessä, näin suojataan sekä esinettä että pakkaajaa. Luistamattomat nitriilihansikkaat ovatkin monikäyttöiset erilaisia materiaaleja käsiteltäessä.

Pakkaamisessa tarvitaan hanskat, mittanauha, sakset, lyijykynä ja kumi sekä silkkipaperia ja itse laatikko. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.
Pesänrakennus

Laatikkoon mahtuu tavallisesti useita esineitä. Esineitä ei kääritä silkkipaperiin eikä sijoiteta päällekkäin. Esineet pysyvät näin ehjinä eikä niihin kohdistu painetta tai vääntöä. Laatikon pohja vuorataan ensin silkkipaperilla, jonka jälkeen esineille tehdään pienet pesät, joissa ne lepäävät heilumatta ja koskematta toisiinsa. Silkkipaperin tarkoitus on estää esinettä liikkumasta laatikossa muuton aikana, suojata sitä pakastamisen mahdollisilta haittavaikutuksilta sekä pitää esine tukevasti paikoillaan säilytystiloissa. Pienimmät esineet, kuten vaikkapa ompeluneulat voi pakata silkkipaperitaskuihin.

Museoesineen pesittäminen käynnissä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.

Pesästä esine on helppo nostaa tarkasteltavaksi ilman, että sitä tarvitsee käännellä tai kääriä esiin. Jotkut esineet kaipaavat sisälleen tukirakenteen, jonka voi myös rakentaa silkkipaperista. Esineen pakkaamisessa kannattaa myös miettiä, onko esineen turvallisempaa olla laatikossa pystyasennossa vai kyljellään.

Nahasta ja metallista valmistetun tukiliivin sisälle on laitettu silkkipaperia, jotta esine pitäisi paremmin muotonsa laatikossa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.
Esineet lepäävät omissa pesissään laatikossa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.

Kun kaikki esineet on nätisti pesitetty, voi varovasti kokeilla, heiluuko jokin esine vielä pesässään. Jos esineet ovat tukevasti paikoillaan, laitetaan esineiden päälle vielä viikattu kerros silkkipaperia lisäsuojaksi ja laatikon kansi suljetaan. Laatikkoon merkitään sen sisältö ja saako laatikon pakastaa. Valmiin laatikon sijainti kokoelmatiloissa merkitään esineen luettelointitietoihin kokoelmanhallintajärjestelmään. Kun muutto lähestyy, pakataan valmiit esinelaatikot lavoille sen mukaan, mitkä pakastetaan ja mitkä ei.

Läpikäydyt laatikot odottavat siirtoa uusiin kokoelmatiloihin. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Marika Tarkiainen, projektityöntekijä