Tekijä: Riina Uosukainen

Lekyytti, ruodekulho ja amforiskos – Antiikin kokoelmat Helsingin yliopistomuseossa

Antiikin kokoelma on Yliopistomuseon yksi hienoimmista alakokoelmista, ja sisältää noin 400 esinettä lukuisilta eri lahjoittajilta. Kokoelmaan kuuluu myös klassillisen filologian (nykyisen antiikin kielten ja kulttuurien) oppiaineen kokoelma. Antiikin aikakausi sijoittuu noin 800 eaa. – 500 jaa. muinaisen Kreikan ja Rooman suuruuden ajalle, ja sitä pidetään länsimaisen sivistyksen alkuna. 

Vuodesta 2014 yli puolet antiikin kokoelmasta on ollut esillä Metsätalon käytävällä seitsemässä vitriinissä. Helsingin yliopiston klassillisen arkeologian dosentin Leena Pietilä-Castrénin mukaan Metsätalolla oleva kokoelma on maan laajin esillä oleva antiikin kokoelma ja kattaa antiikin keskeisimmät esinetyypit keramiikasta sekä lasi- kivi- ja pronssiesineistä.  

Mustakuviokeraamiset lekyytit pakattuna huolellisesti silkkipaperiin ja museolaatuiseen laatikkoon. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Ennen Metsätaloa antiikin kokoelmat sijaitsivat Arppeanumissa antiikkihuoneessa, mutta kun museon melko lyhytaikaiseksi jäänyt sijainti Arppeanumissa vaihtui yliopiston päärakennukselle, sijoitettiin lähes kaikki esineet klassillisen filologian oppiaineen käytävälle esille.  

 

Ei kokoelmaa ilman lahjoittajia

Suomessa ei ole yhtään antikvaariseen esineistöön ja kulttuuriin keskittynyttä museota, ja Metsätalon noin 300 esineen kokoelma on näytteillä pääsiassa yliopiston henkilökunnalle, opiskelijoille, opinnäytteen tekijöille ja tutkijoille. Kokoelma on karttunut ainakin kymmenen eri lahjoittajan vuosikymmenien aikana keräämistä esineistä.  

Esillä on ollut esimerkiksi FM Eila Suolahden (1919–2010) lahjoittamia etruskilaisia bucchero–keramiikkavaaseja ja suomalaisissa kokoelmissa harvinaista impasto–keramiikkaa. Varhaisimpiin lahjoittajiin kuuluu Christoffer H. Ericsson (1920–2009), meri- ja taidehistorioitsija, professori ja kapteeniluutnantti, joka lahjoitti 1980 Helsingin yliopistolle kokoelmansa. Ericssonin keräily oli alkanut jo lapsuudessa lahjaksi saadusta terrakottapäästä.   

Projektityöntekijä suunnittelemassa esinelaatikkoa Suolahden lahjoittamalle impasto-uurnalle. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Esinemääräisesti laajin kokonaisuus on FM Birgitta Lojanderin (1921–2011) niin kutsuttu Välimeren kokoelma, joka sisältää keramiikkaa, roomalaista lasia, terrakottafiguriineja, astioita, veistoksia, öljylamppuja, koruja ja pronssiesineitä. Keräilijät ovat hankkineet esineitä enimmäkseen matkoilta, antiikkimarkkinoilta ja –kauppiailta, mutta saaneet niitä myös lahjaksi.  

Yleisesti museoissa ja muistiorganisaatioissa vastaavanlaisten kokoelmien alkuperien tutkiminen on alkanut lisääntyä, sillä tällaisiin kokoelmiin liittyy usein eettisiä ongelmia ja epäselvyyttä siitä, miten keräilijät ovat esineet hankkineet. Myöskään Yliopistomuseon kokoelman esineiden taustoista ei olla täysin selvillä.   

 

Turvaan Metsätalon remontin tieltä

Maaliskuussa 2021 antiikin esineet päätettiin siirtää Yliopistomuseon kokoelmatiloihin Vantaan kokoelmakeskukseen pois remontin tieltä. Metsätaloa remontoidaan kesäkuukausina, ja esineet palaavat vitriineihin todennäköisesti vuoden lopulla. Merkittävä osa esineistä on luetteloimattomia. Yliopistomuseon muuttotiimi palaa kauniiden pullojen ja vaasien pariin kesän ja syksyn aikana, jotta esineiden tiedot saadaan talteen myös kokoelmajärjestelmään. 

Antiikin esineiden siirron suunnittelu aloitettiin tutustumiskäynnillä Metsätalolle. Kokoelman hyvin tunteva tohtorikoulutettava Jamie Vesterinen antaa asiantuntija-apua esineiden läpikäymisessä. Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.

Esineiden kanssa erityistä varovaisuutta tuli noudattaa niiden herkkien maalauspintojen, ajan haurastaman rakenteen ja esimerkiksi merestä nostettujen amforien pintaan takertuneiden kasvustojen säilymiseksi. Pakkaamisessa tuli ottaa huomioon esineiden riittävä tukeminen, mutta toisaalta varottava esineiden liian lujaan puristukseen asettamista.  

Suuret esineet, kuten kuljetusamforat pakattiin kuormalavasta ja lavakauluksista rakennettuun laatikkoon, joka pehmustettiin solumuovilla ja silkkipaperilla. Kuvassa yläosassa Birgitta Lojanderin lahjoittamat kuljetusamforat: vasemmalla rhodoslainen amfora ja oikealla myöhäisantiikkinen egyptiläinen viiniamfora. Alareunassa amforan kaula. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.

Hauraiden esineiden pakkaaminen saatiin tehtyä kolmen työntekijän voimin reilussa viikossa. Esineet pakattiin erityisen huolellisesti käyttäen silkkipaperin lisäksi museolaatuista solumuovia.  Aluksi kädet taisivat hieman vapista kaikilla silkasta kunnioituksesta jopa tuhansia vuosia vanhoja esineitä kohtaan, mutta lopulta pakkaaminen sujui mukavasti ihastellen ja taiteillen upeille esineille turvallisia pesiä laatikoihin.  

 

Roomalainen lasi

Mielenkiintoisimpia esineitä mielestäni ovat hauraat, kauniin helmiäishohtoiset tai vihreät roomalaiset lasiesineet. Lasitavaraa on löytynyt koko Rooman valtakunnan alueelta, ja sitä on käytetty koko yhteiskunnassa niin kotitalouksissa, teollisuudessa kuin hautamenoissa. Lasin tekemisen tekniikka periytyi hellenistiseltä kaudelta ja oli huipussaan antiikin Roomassa toisen vuosisadan jaa. alussa.  

Aluksi valmistettiin lähinnä muottilasia, mutta ensimmäisellä vuosisadalla jaa. kehitys oli nopeaa ja lasinpuhaltamisen tekniikka keksittiin. Puhaltamalla lasista saatiin hyvin ohutta, ja puhallustekniikka oli nopeampi ja halvempi, kuin muottilasin teko. Lasi tuli laajasti eri yhteiskuntaluokkien jäsenten saataville, ja lasiesineet olivat monimuotoisempia kuin aiemmin.  

Roomalainen lasipullo Arnevi Lassilan testamenttilahjoituksesta, niin kutsutusta etruskikokoelmasta. Pullon kyljessä on käsin kirjoitettu lappu, jossa kerrotaan pullon löytyneen kaivauksilta Lontoosta Oxford Streetilta. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Yksinkertaistetusti lasin reseptiin kuului silikaatti, sooda eli natriumkarbonaatti ja kuumuus. Silikaattia eli kvartsihiekkaa saatiin rantahiekasta, ja sooda saatiin natron –suolasta, jota tuotiin Egyptistä. Egyptissä taas muumiot kuivatettiin natronilla. Kuumuus oli lähtöisin uuneista, jotka lasituotannon kasvaessa olivat valtavia.  

Lasia myös kierrätettiin ja hajonneiden lasiastioiden sirpaleet sulatettiin uudelleen lasimassaksi. Kierrätetty lasi on mahdollista tunnistaa sen koostumuksesta, jossa on tiettyjä pigmentteinä käytettyjä metalleja kohonneina pitoisuuksina.  

Roomalaista lasia useilta eri lahjoittajilta. Esinetyyppeinä muun muassa pulloja, ampulleja, amforiskoksia, unguentarium, ja keskellä matala maa-aineksen peittämä ruodekulho. Kuva: Hanna Tanskanen / Helsingin yliopistomuseo.

Lasin tuotannon kasvaessa huippuunsa toisella vuosisadalla jaa. lasiastioissa tapahtui tyylillinen murros, ja esineissä alkoi näkyä alueelliset tyylierot ja eri lasityypit alkoivat eriytyä ja erikoistua. Keisari Konstantinus Suuren (n. 272–337 jaa.) käännyttyä kristinuskoon lasiesineiden kuva-aiheet muuttuivat hiljalleen pakanallisista kristillisiksi. Arvellaan, että vaalean värisistä ja läpinäkyvistä lasilaaduista tuli lopulta arvostetuimpia, sillä lasi materiaalina sai itseisarvon. Aiemmin lasiastiat oli pyritty tekemään muun materiaalin, kuten metallin, keramiikan tai jalokivien, kaltaiseksi.  

 

Riina Uosukainen, konservaattori  

 

Lähteet: 

Helsingin yliopistomuseon kokoelmapolitiikka 2019. https://www2.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/helsingin_yliopistomuseon_kokoelmapoliittinen_ohjelma.pdf  

Pietilä-Castrén, Leena. Suomalaisista antiikkikokoelmista – keräilijät ja heidän esineensä, Taidehistorian seura 2018. https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/314203/THT50_pietila_castren.pdf?sequence=1  

Wilskman, Anna-Maria. Katsahdus peiliin – Helsingin yliopistomuseon kokoelmaan kuuluva etruskilainen pronssipeili, Artefacta 2019. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/326969/Artefacta_Katsahdus_peiliin_Wilskman.pdf?sequence=1  

Wikipedia: Roman glass. https://en.wikipedia.org/wiki/Roman_glass  

Kylläpä myrkyn lykkäs! – myrkkysavottaa muuttoprojektissa, osa 2

Myrkkysavotan viimeisin kierros on parhaillaan meneillään Ruskeasuon hammaslääketieteellisessä kokoelmassa. Kokoelman inventointia tehdessä huomattiin, että kemikaalipulloja ja lääkepakkauksia putkahtelee sieltä täältä esiin muun aineiston joukosta. Myrkyt päätettiin inventoida omana kokonaisuutenaan, jotta mahdolliset vaaralliset aineet tunnistetaan, eikä vahinkoaltistumisia pääse tapahtumaan. Inventointi tehtiin kemikaalisuoja-asuissa ja moottoroidun hengityssuojaimen kanssa, jonka yhdistelmäsuodatin torppaa monenlaiset kaasuuntuvat yhdisteet, elohopean ja esimerkiksi isomman partikkelikoon mikrobitkin. Kädet suojattiin vielä erityisen hyvillä kemikaalisuojakäsineillä, jotka ovat nitriili–neopreenisekoitetta ja sopivan ohuet pienten lääkepullojen ynnä muiden turvalliseen käsittelyyn.  

Myrkyt kuvattiin ja listattiin Exceliin – mitään akuutin vaarallista, jonka vuoksi olisi tarvinnut kutsua poliisi, ei löytynyt. Elohopea on oma lukunsa Ruskeasuolla, sillä hammaslääkärit ovat käyttäneet elohopeaa amalgaamipaikkojen tekoon. Puolitäysiä elohopea-annostelijoita, puhdasta elohopeaa ja elohopeajätettä on löytynyt runsain mitoin, ja kaikki säilytettävät elohopeaa sisältävät tyhjennetään vetokaapissa. Karkailevaan elohopeaan on varauduttu sitä varten hankitulla elohopeakeräimellä.  

Erilaisia elohopea-annostelijoita, ja lasisia mortteleita ja petkeleitä amalgaamin valmistukseen.
Ruskeasuon hammaslääketieteellisistä kokoelmista on löytynyt lukuisia erityyppisiä elohopea-annostelijoita, ja joitakin malleja ei aluksi tunnistettu. Kuvassa on annostelijoiden lisäksi amalgaamijauheita, jotka eivät sisällä elohopeaa, sekä lasiastioita, joissa amalgaami on sekoitettu ja käsitelty petkeleellä. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Kemikaali- ja lääkeaineiden läpikäyminen saattaa kuulostaa kuolettavan tylsältä tai no, muuten vaan kuolettavalta puuhalta, mutta siinä on hetkensä. Eritoten lääkkeiden historia on hurjan mielenkiintoista: etsiessäni tietoa eräistä lääkkeistä – Lactophenin ja Ferratin – törmäsin tarinaan, jossa kerrottiin, kuinka nämä alun perin aivan eri tarkoitukseen kehitellyt lääkkeet keksittiin yhdistää ja lisätä hieman sen ajan trendiaineita kokaiinia ja kiniiniä sekä tujaus rautaa. Näin saatiin 1900-luvun alun mahtavin rauhoittava lääke aikaiseksi! 

Professori Rantasen raamatulliset luonnonhartsit 

Hammaslääketieteellisissä kokoelmissa huomaa entisaikojen hammaslääkäreiden viehtymyksen elohopean lisäksi muun muassa arseeniin ja kreosoottiin. Olinkin alusta asti innoissani eräästä mustasta laatikosta, jonka päällä olevassa lapussa ilmoitettiin sen sisältävän professori Rantasen apteekkia ja lääkeaineita. Aimo V. Rantanen kuului muun muassa Ruskeasuon hammaslääketieteen laitoksen suunnittelutoimikuntaan.  

Mystisen laatikon sisältä paljastui hieno kokoelma lukuisia erilaisia luonnonhartseja, joita saadaan eri puista ja kasveista ympäri maailman. Rantasen hartsikokoelma on hyvin poikkeava suhteessa muihin aineisiin, joita Ruskeasuon kemikaali- ja lääkeainekokoelmassa on. Osa aineista oli konservaattorille entuudestaan tuttuja, kuten dammarhartsi tai karnaubavaha. Suurin osa oli eksoottisen kuuloisia – esimerkiksi elemi-, kolofoni- ja galbanumhartsi.  

Luonnonhartsit sinänsä eivät ole kovin vaarallisia terveydelle. Hartsipölyn hengittäminen ei ole suotavaa, ja jotkin hartseista saattavat syttyä herkästi tai reagoida hapettavien aineiden kanssa räjähtävästi.  

Lähes kaikista Rantasen hartsikokoelman aineista löytyy maininta Raamatussa tai muussa uskonnollisessa viitekehyksessä. Itämaan tietäjät lahjoittivat mirhan lisäksi olibaanihartsia Jeesus-lapselle. Muhammed taas suositteli olibaanihartsia eli frankinsensia hyönteismyrkyksi ja muinaisessa Egyptissä sitä käytettiin muumioiden balsamointiin. Elemihartsi on aikojen saatossa tarkoittanut useita eri hartseja, mutta nimi elemi tulee arabian kielisestä sanonnasta ”Niin ylhäällä kuin alhaalla”. Nimi siis vihjaa aineen kyvystä vaikuttaa niin tunteisiin kuin hengelliseen tasoon. 

Lasisia pulloja, joissa erilaisia luonnonhartseja sisällä.
Professori Aimo V. Rantanen on julkaissut 1951 opuksen ”Reseptiopas hammaslääkäreille”, joten hän on oletettavasti käyttänyt hartsiaineitaan erilaisten reseptien kokeiluun ja valmistamiseen. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Päänvaivaa aiheuttaa Rantasen hartsikokoelmassa aine nimeltään sandaracha. Se voi olla atlassypressin pihkasta saatua hartsia, joka myöhemmällä keskiajalla ja renessanssin aikaisessa Italiassa on yleisesti tunnettu vernissana. Antiikin Kreikassa ja Roomassa taas “sandarac” viittasi punaiseen arseenisulfidiin, joka nykyään tunnetaan ehkä paremmin nimellä realgaari. Arseenisulfidi on akuutin myrkyllistä nieltynä ja hengitettynä. Tämän mineraalin tunnuspiirteiksi listataan hartsimainen tai rasvainen kiilto, punaoranssi väri, ja se on hyvin pehmeä mineraali. 

Silmämääräisesti arvioituna pullossa oleva aine voisi olla kumpaa vaan, ehkäpä siitä johtuukin, että näitä kahta erilaista ainetta on kutsuttu samalla nimellä. Voisi tietysti ajatella, että koska muutkin Rantasen aineet ovat hartsia, olisi tämäkin purnukka sitä. Seassa on kuitenkin myös toinen pigmenttinä käytetty aine, kumiguttahartsi eli gamboge, josta saadaan upeaa syvän keltaoranssia väriainetta. Myös kumigutta on myrkyllistä. Voi olla, että Sandaracha-pullon sisältö päädytään varmuuden vuoksi poistamaan – sitä ennen se kuitenkin dokumentoidaan huolellisesti.  

Lasipullo, jossa Sandaracha-nimistä ainetta.
Luonnonhartsia vai myrkyllistä arseenisulfidia, kas siinä pulma. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Riina Uosukainen, konservaattori

Lähteet: 

Pehkonen Katariina. Myrkkyjä muuttamassa. Konservaattori-lehti 2/2018.

Coloria.net: Kumigutta, Guttia, Gummi Gutta 

Wikipedia: Olibaanihartsi, Canarium luzonicum, Sandarac. 

Hammaslääkärilehti No. 1, 15.9.1954. 

 

 

Kylläpä myrkyn lykkäs! – myrkkysavottaa muuttoprojektissa, osa 1

Yliopistomuseolla on vuonna 2018 tehty edellinen ”myrkkysavotta”, jossa kemikaali- ja lääkekokoelmaa on käyty läpi, pakattu asianmukaisesti ja vaarallisimmat aineet on poistettu. Lue lisää: Konservaattori-lehti 2/2018, Myrkkyjä muuttamassa. Aiemmassa muutossa käytiin läpi vain nestemäiset lääkkeet ja kemikaalit, ja nykyisessä muuttoprojektissa muutetaan myös sellaisia kokoelmia, joita on tuskin lainkaan aiemmin inventoitu, kuten esimerkiksi hammaslääketieteellinen kokoelma Ruskeasuon hammasklinikalla.  

Toden teolla etukäteisselvittelyn tarpeellisuuteen herättiin, kun keskustakampuksen kokoelmatiloja läpikäydessä vastaan tuli esinelaatikko, joka sisälsi erittäin räjähdysherkkää dinitrofenolia. Kuten tulee menetellä kaikkien räjähtävien aineiden tai esimerkiksi ammusten kanssa, soitimme poliisille, joka kävi noutamassa aineen hävitystä varten. 

Pahvilaatikko, joka sisältää vaarallista ainetta.
Kuivunutta dinitrofenolia sisältävä vertailuväriputkisto kolorimetriä varten oli onneksi luetteloitu aikaisemmin ja merkitty selkeästi varoitustarroilla, jolloin sitä osattiin varoa. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo

Keskustakampuksen kokoelmatilassa sijaitsevat kemikaalit ja lääkeaineet selvitettiin ennen kuin niitä lähdettiin siirtämään, jotta olisimme varmoja, ettei joukossa ole enää mitään räjähtävää. Sitten myrkyt siirrettiin tilaan, jossa oli mahdollista purkaa vanhat esinelaatikot vetokaapissa turvallisesti.  

Usein etenkin lääkepakkauksia oli aiemmin pakattu turhankin tilaa säästävästi moneen kerrokseen tai makuuasentoon, jolloin on riskinä, että vanhat hapertuneet korkit antavat periksi ja valuttavat sisällön toisten pakettien päälle. Pahimmassa tapauksessa keskenään reagoivat aineet voivat tällöin aiheuttaa vaaratilanteen. Pakkaaminen on kuitenkin tehty sen hetkisen parhaimman tiedon ja resurssien mukaan, eikä onneksi juuri pakettien tahraantumista pahempaa ole esiintynyt. 

Pieniä pulloja hammaslääkärien käyttämiä kemikaaleja, joista osa on kemiallisesti reagoinut.
Hammaslääketieteellisen kokoelman inventoinnissa löytyneitä pahasti reagoineita hammaspaikka- ja täyteaineita. Tätä pakkausta ei alun perinkään ole pakattu museaalisesti, vaan aineet oli aikoinaan asetettu museovaraston vitriinin esille. Tällaiset tapaukset päädytään ikävä kyllä poistamaan. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Kemikaali- ja lääkekokoelmista on myös paineita tehdä poistoja: kaikkea ei ole mahdollista eikä järkevää vaarallisuuden vuoksi säilyttää. Uusissa tiloissa Kokoelmakeskuksessa on ilmastoitua kemikaaleille soveltuvaa kaappitilaa. Haitallisia aineita sisältävät kokoelmat pyritäänkin sijoittamaan omaan tilaansa Yliopistomuseon tilojen sisällä. Toisinaan on myös mahdollista säilyttää myrkyllisestä lääkeaineesta pelkkä pakkaus.  

Lately I’ve been mostly… tehnyt myrkky-Exceliä 

 Kemikaalit ja lääkeaineet on listattu aiemmin otettujen valokuvien pohjalta niin sanottuun myrkky-Exceliin. Tuntemattomien kemikaalien käsittelyä on näin pyritty välttämään. Myrkky-Exceliin niistä on selvitetty ennen kaikkea mitä ainetta ne sisältävät, aineen vaaraluokitus, CAS-numero, kuuluuko aine orgaanisiin vai epäorgaanisiin aineisiin ja onko sen olomuoto kiinteä vai neste. Hapot tulee tunnistaa vielä erikseen.  Listauksen tekeminen on hyödyllinen kokoelmanhallinnan, turvallisen työskentelyn ja poistopäätösten suhteen.  

Kemikaalipoistot hoitaa Fortum, joka edellyttää vaarallisia aineita vastaanottaessaan, että selvitys on tehty ja noudettavat aineet on pakattu oikein VAK-laatikoihin (VAK: vaarallisten aineiden kuljetus). Näitä laatikoita saa esimerkiksi kertakäyttöisinä paksusta pahvista valmistettuina, jolloin niissä on sisällä eristävä muovipussi, ja imeytysaineeksi voi hankkia tarpeesta riippuen esimerkiksi imeytyssoraa tai huopaa. Jatkuvaan käyttöön kannattaa hankkia kestolaatikoita, joita voi myös vuokrata Fortumilta suoraan. 

Excel-taulukko, jossa erilaisten kemikaalien tietoja.
Kuvassa myrkky-Excel. Luonnonhartsien haitallisuudesta ei juuri löytynyt tietoa PubChem-sivustolta. Kremer Pigments myy runsasta valikoimaa hartseja, ja koska näitä luonnonaineita on käytetty hartsimuodossaan vuosisatoja, kemialliset ominaisuudet lienevät yhä melko samat. Sivusto tarjoaa myymistään aineista käyttöturvatiedotteen, Material Safety Data Sheetin. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Etenkin vanhoista lääkkeistä sisällön selvittäminen käy useimmiten työstä. Työkaverit ovatkin kyllästymiseen asti saaneet kuulla, kuinka olen viime aikoina lähinnä rustannut myrkky-Exceliä. Toisinaan saattaa löytää internetin uumenista vanhan lääkekatalogin, jossa kyseinen lääke on mainittu ja parhaimmillaan lähteessä selostetaan, mitä se sisältää. Yliopistomuseon kokoelmissa lääke on usein peräisin saksalaiselta tehtaalta ja tietoa löytyy saksaksi, joten kielenkäännösohjelmat ovat korvaamaton apu.  

Lääkkeistä on kuitenkin vaikeaa tehdä Fortumin vaatimaa erittelyä orgaanisiin ja epäorgaanisiin, sillä ne yleensä sisältävät useita yhdisteitä. Jos lääkeaine näyttää sisältävän useita vaarallisia aineita, olemme nämä vaikuttavat aineet selvitettäneet listaan omalle rivilleen, mutta ei harmittomia täyte- ja apuaineita, kuten injektioiden suolaliuosta tai tablettien tärkkelyksiä. Kullanarvoisia lähteitä kemikaalijahtiin ovat esimerkiksi yhdysvaltalaisen National Center for Biotechnolocy Informationin ylläpitämä PubChem-tietokanta ja SigmaAldrich-sivusto, josta voi hakea käyttöturvallisuustiedotteita. Myös Työterveyslaitoksen ylläpitämät OVA-ohjeet eli onnettomuuden vaaraa aiheuttavat aineet –turvallisuusohjeet on hyvä tietolähde, joskin ohjeet on tehty vain 133:sta aineesta.  

Myrkkysavotta jatkuu seuraavassa postauksessa, jossa perehdytään tarkemmin Ruskeasuon hammaslääketieteellisen kokoelman kemikaaleihin ja lääkkeisiin.  

Riina Uosukainen, konservaattori

Lähteet:  

Pehkonen Katariina. Myrkkyjä muuttamassa. Konservaattori-lehti 2/2018.

Pakastaa, ei pakasta…

Näin loppukesän aikaan on hyvä alkaa miettiä jo hyytävämpiä asioita, kuten esimerkiksi museoesineiden pakastamista. Voi kuulostaa oudolta, että museoesineitä pakastetaan. Esineiden pakastus mahdollisten tuhohyönteisten varalta on verrattain helppo ja edullinen tapa varmistaa, että kokoelmatiloihin ei vahingossa viedä mitään elävää, kuten esineitä nakertavaa ötökkäyhdyskuntaa. Tuhohyönteiset pääsevät helposti leviämään tilasta toiseen esineiden kautta, jolloin mahdolliset vahingot eivät mahdollisesti jää enää vain oman museon säilytystiloihin, kun tuhohyönteiset pääsevät myös muiden samassa kiinteistössä toimivien organisaatioiden tiloihin. Kaikki orgaaninen materiaali pakastetaan – esimerkiksi tekstiilit, puiset huonekalut, paperi ja erilaiset eläinperäiset materiaalit, kuten nahka, turkikset, luu ja hampaat. Joitakin materiaaleja kuten metallia voi pakastaa, mutta se ei ole välttämätöntä, sillä metalli ei ole kummoinenkaan kiinnostuksen kohde ötököille. Tuhohyönteiset etsivät syötävää ja paikkaa, johon munia.    

Kuvassa museokuoriainen, Anthrenus museorum. Lähde: Wikimedia Commons. 

Tuhohyönteisiä voi torjua monin eri tavoin, mutta pakastaminen on yleisin museoissa käytössä oleva menetelmä. Pakastamisen etuna on myrkyttömyys, sillä siitä ei jää ihmiselle tai esineille haitallisia yhdisteitä esineisiin kuten tuholaistorjunta-aineista. Happikatoon perustuvat eli anoksiset menetelmät, kuten typpikaasun käyttö, taas vaativat erityiset tilat tai mahdollisuuden pakata esineet kuumasaumattuihin pusseihin. Typpikaasun käyttö kulttuuriperintöalalla kiellettiin vuonna 2017 EU:n biosidivalmisteasetuksella (EU528/2012). Typpikaasun etu pakastukseen nähden oli voimakkaiden lämpötilavaihteluiden välttäminen. 

Monia materiaaleja ja esinetyyppejä ei suositella pakastettavaksi, sillä kosteuden ja lämpötilan suuri vaihtelu saattaa vaurioittaa niitä. Tällaisia materiaaleja ovat esimerkiksi lasi, keramiikka, kipsi, audiovisuaaliset tallennusformaatit ja erilaiset muovit. Myöskään hyvin hauraita tai vaikkapa nesteitä sisältäviä esineitä ei yleensä voi laittaa pakkaskäsittelyyn. Pakastamisen suhteen päätökset tulee tehdä aina tapauskohtaisesti. Esineet, joita ei voi pakastaa, pakataan muovilaatikoissa tai tiiviissä muovipusseissa karanteeniin, jossa ne viettävät kaksi vuotta seurannassa.   

Yliopistomuseon muuttoprojektissa olemme valinneet melko tiukan linjan esineiden pakastamiseen. Myös materiaaleja, joita ei normaalisti suositella pakastettavaksi vaurioitumisriskin vuoksi, on pakastettu. Muutettavia esineitä on valtavasti, eikä kaikkia ehditä tarkastamaan tuhohyönteisten varalta riittävän tarkasti. Myös käytössä olevaa karanteenitilaa on rajoitetusti. Tähän mennessä olemme projektin aikana pakastaneet mm. lasia, kipsiä, keramiikkaa, erilaisia muoveja ja lakattuja huonekaluja. Lähes kaikki esineet ovat selvinneet käsittelystä ilman silmämääräisessä tarkastelussa havaittuja vaurioita.  

Tarkkaa esineiden mikroskooppitutkimista ei meillä muuttoprojektin aikana ole mahdollista tehdä, joten kaikkia vaurioita ei välttämättä havaita. Hyönteisten leviämisen riski on kuitenkin useiden esineiden kohdalla arvioitu vakavammaksi kuin riski mikrovaurioista, joten esineet on pakastettu. Olemme tehneet pakastuslinjauksia yhdessä Museovirastossa työskentelevän konservaattorikollegan kanssa. Hänellä on tekeillä opinnäytetyö, joka käsittelee erilaisten materiaalien pakkasenkestoa. Työn on määrä valmistua viimeistään alkuvuodesta 2021.  

Yliopistomuseolla on Museoviraston Kokoelmakeskuksella käytössään valtava pakastuskontti, jossa on noin 69 kuutiota tilaa. Pakastettavat esineet pakataan muoviin, ja kuorma peitetään pressulla pakastuksen ajaksi. Näin estetään vesihöyryn tiivistyminen vedeksi esineiden pintoihin eli kondensaatio. Olemme useiden pakastuskertojen jälkeen todenneet, että kondensaatiota ei synny muoviin pakattuihin esineisiin olosuhteiden pysyessä hallittuina. 

Pakastuskonttiin mahtuu noin 18 esinelavaa. Tekstiilejä sisältävät rullakot mahtuivat juuri ja juuri kontin päätyyn, ja ovet saatiin vielä turvallisesti lukittua. Kuva: Riina Uosukainen, Helsingin yliopistomuseo. 

Museoilla on erilaisia pakastuskäytäntöjä tuhohyönteisten torjumiseen. Usein pienissä museoissa on käytössä kotikäytöstä tuttuja arkkupakastimia, jotka eivät yleensä kylmene -20°C:ta kylmemmäksi, mutta pakastusaikaa pidennettäessä ne toimivat melko hyvin. Hyönteisten kasvu, lisääntyminen, syöminen vähenevät huomattavasti jo lämpötilan laskiessa alle +15°C:n ja nollassa asteessa ne vaipuvat horrokseen. 

Jotta suurin osa tuhohyönteisistä, niiden toukista ja munista saataisiin hengiltä yhdellä pakastuskerralla, vaaditaan -35°C lämpötila. Tässä lämpötilassa esineet viettävät viisi päivää, minkä jälkeen pakastin sammutetaan. Lämpötila saa alkaa nousta hitaasti, ennen kuin esineitä aletaan purkaa pakastimesta. Pakastimen olosuhteita seurataan lämpötilaa ja kosteutta mittaavalla pienellä laitteella, dataloggerilla, joka lähettää tietonsa vastaanottavalle tietokoneelle. Tämän rutiinin mukaan pakastin tyhjennetään ja täytetään aina kerran viikossa. Joissain museoissa pakastamisessa on käytössä menetelmä, joissa yhden kuorman käsittelyyn menee kolme viikkoa. Tällöin pakastin sammutetaan välissä, ja esineet pakastetaan vielä toisen kerran, jolloin kuolevat myös sellaisten tuhohyönteisten munat, joissa on niin kutsuttua pakkasnestettä. Pakkasnestettä sisältävät munat selviävät toisinaan pakastamisesta. Yliopistomuseolla on kuitenkin katsottu, että ns. yhden viikon taktiikka yhdessä kokoelmien säilytystilojen tehokkaan hyönteistarkkailun kanssa riittää tuholaisten torjuntaan. 

Kaavio esittää millä lämpötilalla ja pakastusajalla tuhohyönteiset kuolevat. Lähde: CCI Notes 3/3.  

 

Anni Tuominen, konservaattori

Riina Uosukainen, konservaattori


Lähteet:  

 CCI Notes 3/3, Canadian Conservation Institute. 1997. Controlling Insect Pests with Low Temperature. https://www.canada.ca/en/conservation-institute/services/conservation-preservation-publications/canadian-conservation-institute-notes/controlling-insects-low-temperature.html   

 Museumpests.net: Solutions – Low Temperature Treatment. https://museumpests.net/solutions-low-temperature-treatment/   

 Western Australian Museum: Freezing Objects. https://manual.museum.wa.gov.au/freezing-objects   

 Conserve O Gram, number 3/6. 1994. An Insect Pest Control Procedure: The Freezing Process. https://www.nps.gov/museum/publications/conserveogram/03-06.pdf   

 Konservaattori-lehti. 1/2020. Puheenjohtajan terveiset. 

Danger ahead! – vaarojen väistelyä kalliosuojassa

Edellisessä blogipostauksessa raotettiin hieman kokoelmien säilytystilana toimivan kalliosuojan historiaa, haasteita ja muuttotiimin tunnelmia. Tällä kertaa perehdymme kalliosuojan vaaroihin ja haitta-aineisiin. 

Asbesti, pöly, mikrobit ja vaaralliset esineet  

Kalliosuojasta teetettiin riskiarviointi 2011, jonka suoritti Konservointipalvelu Heidi Wirilander. Otetuista mikrobinäytteistä ilmeni tilassa olevan mm. terveydelle haitallista Streptomyces sp. sädesientä sekä ns. kosteusvaurioindikaattorihometta Alternaria alternataa. Kalliosuojassa onkin ollut useita vesivaurioita, ja alakerrassa sijaitseva suuri lauhdutusallas saattaa myös vaikuttaa tilan kosteuteen ja mikrobikantaan. Ilmanvaihdon toimivuutta ei pystytty toteamaan, mutta aistivaraisesti ilmanvaihto oli kehno ja tiloissa maakellarin tuoksu, joka osittain johtuu sädesienen muodostamista kaasuista. Wirilander teki useita huomioita tilojen riskeistä museokokoelmille. Tässä vaiheessa Kalliosuojan aikajanaa pääpaino on ollut riskien arvioimisessa kokoelmien suhteen, mutta myöhemmin huomio on yhä enemmän siirtynyt museotyöntekijöiden turvalliseen työskentelyyn.  

Vuoden 2019 joulukuussa Yliopistomuseolle selvisi, että kalliosuojan kiinteistön omistava Yliopistokiinteistöt oli tilannut Delete Finland Oy:n tekemään kalliosuojaan selvityksen ja mittauksia tiloissa olevista asbestirakenteista ja mikrobeista. Kalliosuojan osalta muuttoprojekti siis seisahtui, kunnes tiedettäisiin, miten riskialtista museotyöntekijöille tiloissa työskentely olisi. Jo ennen asbestiyllätystä tiedettiin toki, että tila ja kokoelmaesineet ovat eläinjätösten, homeen ja paksun pölykerroksen kuorruttamia, eikä kalliosuojaan ole ollut asiaa ilman asianmukaisia henkilökohtaisia suojaimia. Pelastusinventointisuunnitelmaan kuuluu säilytettävien esineiden imurointi pölystä ja tarvittaessa mahdollisuuksien mukaan nihkeällä pyyhkiminen.  

Hengitysvyöhykemittareiden asennusta ennen inventointityötä. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.  

Asbestimittaukset antoivat kuitenkin huojentavan tuloksen – kolmesta eri kohdasta otettu ilmanäyte osoitti asbestikuitujen jäävän alle ns. puhtaan tilan raja-arvon (<0,01cm3). Tilaan tehtiin kuitenkin Deleten toimesta alipaineistus ja ajatuksena oli puhdistaa esineet asbestista ennen siirtoa Kalliosuojasta. Kokoelmatilojen inventointia voitiin siis jatkaa. Inventoinnin ollessa käynnissä amanuenssi Henna Sinisalo teki yhdessä Työterveyslaitoksen asiantuntijan kanssa lisää mittauksia liittyen museotyöntekijän altistumiseen terveydelle haitallisille ja vaarallisille aineille. Tutkimus on osa Sinisalon väitöskirjaprojektia Ethical and practical perspectives on hazardous museum collections and spaces. Koekaniineina käytettiin muuttoprojektin suostuvaisia museoammattilaisia, mutta varsinaisesta ihmiskokeesta ei onneksi voida puhua: emme todellisuudessa altistuneet tutkittaville aineille, sillä olimmehan suojautuneet Tyvek-kokovartalohaalariin suojahupulla, moottoroituun P3-suodattimen sisältävään hengityssuojaimeen sekä nitriilikäsinein. Hengitysvyöhykemittauksessa tutkittiin tilassa leijailevia pölyjä ja metalleja IOM-keräimellä ja pumpulla, jotka kiinnitettiin suojapukuun. Lisäksi kerättiin mikrobeja samalla tavalla päällä pidettävällä keräimellä ja pumpulla, sekä kiinteässä pisteessä olevalla keräimellä pölyjä, metalleja, asbestia, mikrobeja sekä VOC-yhdisteitä (Volatile organic compounds). Sinisalon ja TTL:n tutkimuksiin sisältyi myös pyyhintänäytteitä esineistä.  

Asbesti – mainio materiaali… ehjänä! 

Useimmiten ihmiset kavahtavat, kun kyse on asbestista. Suurin osa varmasti tietääkin, että kyseessä on terveydelle vaarallinen materiaali. Asbesti on ykköstyypin karsinogeeni, kuitumainen silikaattimineraali, joka hengitettäessä kulkeutuu keuhkoihin ja aiheuttaa mm. mesotelioomaa eli keuhkopussin syöpää, asbestoosia ja keuhkopussin paksuuntumia. Hankaluus asbestin suhteen on, että sitä leijailee vähäisiä määriä periaatteessa kaikkialla ympäristössä, ja pienintä ihmiselle haitallista altistusta on vaikea määritellä. Asbestia on käytetty ihmiskunnan historiassa pitkään sen loistavan lämmönkestävyyden vuoksi, ja jo 4600-luvulta eaa. on sitä on sekoitettu ruoka-astioissa käytetyn saven joukkoon. Aina 1980-luvulle asti asbesti oli runsaasti käytetty rakennusmateriaali, mutta sitä oli myös kaikenlaisissa tuotteissa, joiden täytyi olla palonkestäviä tai jotka tehtiin huonosti syttyviksi, eli näin ollen “turvallisiksi”. Miltä kuulostaa asbestikankaasta tehty lapsen potkupuku, asbestitiivisteitä sisältävä hiustenkuivaaja, asbestisekotteinen vauvantalkki tai joulukuusen kruunaava asbestitekolumi?  

Rikkoutunut, korroosiosta kärsivä ja asbestia sisältävä esine. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo. 

Asbestin terveyshaitoista ei pitkään tiedetty, sillä ne voivat ilmaantua vasta 15–50 vuoden viiveellä. 1980-luvulla tuli ensin purkurajoitteita rakennuksiin ja 90-luvun alussa asbestin käyttö kiellettiin. 1994 astui voimaan lakimuutos, joka velvoittaa tutkimaan ennen 1990-lukua rakennettujen talojen mahdollisesti sisältämät asbestirakenteet, ja purkutöissä on suojauduttava asianmukaisesti. Vuoden 2020 alusta työntekijöiden syöpävaarallisille aineille altistumista seurataan entistä laajemmin. Uuden asetuksen mukaan 22 syöpävaaralliselle aineelle määritellään sitovat raja-arvot. Asbestipölyn pitoisuus ilmoitetaan vähintään viiden mikrometrin mittaisten kuitujen määränä kuutiosenttimetrissä ilmaa (k/cm3). Museoesineissä asbestimäärät ovat yleensä vähäisiä – tässäkin mielessä suurin riski ovat vanhojen rakennusten asbestirakenteet, ja nekin lähinnä rikkoutuneina tai kun niitä puretaan. Ehjä asbestia sisältävä esine ei liene siis kummoinenkaan riski terveydelle, mutta sen käsittelyssä on otettava huomioon kuitujen mahdollinen irtoaminen iholle ja hengitysteihin.  

Lyhyesti pölystä ja mikrobeista 

Sisäilma ja huonepöly sisältävät epäorgaanisia ja orgaanisia hiukkasia. Epäorgaanisia, kuitumaisia hiukkasia voivat olla esim. asbesti ja mineraalivillakuidut. Orgaanisiin hiukkasiin lukeutuvat esimerkiksi bakteerit ja homeitiöt. Huonepöly sisältää leijuvaa ja laskeutuvaa pölyä, joita poistetaan sisäilmasta ilmanvaihdon ja pintojen pyyhkimisen avulla. Leijuva pöly jaetaan hienoon ja karkeaan pölyyn. Hieno pöly (<1 mikrometri) sisältää noki-, öljy– ja raskasmetallihiukkasia – ne ovat lähtöisin erilaisista palamisprosesseista; liikenteen ja teollisuuden päästöistä, ja sisältävät esim. syöpää aiheuttavia PAH-yhdisteitä. Karkea pöly (>1 mikrometri) on ihmisen tuottamaa ja peräisin ulkoilmasta. Pöly on aina vähintään mekaaninen rasite keuhkoille. Keuhkoihin pääsevät kulkeutumaan kaikki alle 5 µm kokoiset hiukkaset.  

Pölyisiä esineitä ahtaasti sijoiteltuna krokidoliittiasbestia sisältävän putken läheisyydessä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo. 

Mikrobi-nimitystä käytetään kaikista mikroskooppisen pienistä eliöistä, mutta tavallisimmin mikrobeista puhuttaessa tarkoitetaan hometta, bakteereita, hiivoja tai viruksia. Kalliosuojan tapauksessa lukuisat vesivahingot ja eläintenjätökset tarkoittavat, että hengitysilmassa todennäköisesti on homemikrobeja ja bakteereita. Otollisen kasvualustan homeille antavat ympäristöolosuhteet, joissa suhteellinen kosteus (RH) on yli 65 % ja lämpötila +20°– 45°C. Homeiden kasvualustaksi kelpaavat miltei mitkä tahansa materiaalit: betoni, lastulevy, kipsilevy, muovi, lattiapäällysteet, tapetit ja niin edelleen. Homelajikkeiden tuottamat aineenvaihdunta-aineet eli mykotoksiinit sairastuttavat, samoin kuin bakteeritoksiinit. Oireina voi olla esimerkiksi hengitystieärsytystä, toistuvia hengitystieinfektioita, ja kuumetta. Lisäksi mikrobit voivat aiheuttaa astman puhkeamisen, allergioita ja jopa syövän tai hermostovauriota. 

Vaaralliset esineet  

Mahdollisesti ilmiselvin vaara Kalliosuojan aineistojen suhteen ovat päällekkäin pinotut suuret ja hankalasti käsiteltävät esineet, jotka esinekasoja purettaessa voivat kaatua päälle tai rikkoontua niitä siirrettäessä. Muuttotiimi on suojautunut henkilösuojainten ja suojapuvun lisäksi turvakengin, mutta parhaimman turvan antaa hyvin suunniteltu purkuoperaatio ja kommunikointi työparin kanssa, mikä sekin on joskus haastavaa hengityssuojaimen moottorin huristessa ja suojahupun vaimentaessa ääniä. Myös terävät esineet ovat selkeä riski, ja erilaisia instrumenttejahan lääketieteellisessä kokoelmassa riittää. Terävien esineiden kuten veitsien, neulojen ja piikkien käsittelyä varten puemme viiltosuojahanskat nitriilikäsineiden alle.  

Elohopeaa sisältävä mittari. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo. 

Arvaamattomin riskiryhmä ovat vaarallisia aineita sisältävät esineet, joita niitäkin on ikävä kyllä aineistossa paljon. Esimerkiksi monet laitteet ja mittarit sisältävät elohopeaa, PCB-öljyä tai muita myrkyllisiä kemikaaleja, joiden koostumus ikääntyessä saattaa muuttua. Silloin ne voivat reagoida liikuteltaessa tai hapen vaikutuksesta arvaamattomasti. Esineitä siirtäessä onkin hyvä ensin tarkastella, millainen esine on kyseessä, onko se rikkoutunut, ja kannattaako sitä siirtää ilman lisäselvityksiä. Käytännössä lisäselvitys voi olla esineen kuvaaminen ja lisätiedon hankkiminen kollegoilta, tietokannoista tai internetistä. Usein vaarallisia aineita esineissä on pieniä määriä, tai ne ovat vuosien aikana haihtuneet. Elohopeaa varten on hankittu erityisiä elohopeakeräimiä, joskin ne ovat lähinnä pienelle määrälle tarkoitettuja. Mikäli pahin tapahtuisi, ja esim. ison määrän jotakin vaarallista haihtuvaa ainetta sisältävä esine rikkoontuisi, turvallisinta olisi perääntyä ja evakuoida koko tiimi pois Kalliosuojasta. Onneksi muuttotiimi on selvinnyt tähän asti vahingoitta! 

Kokoelmatilojen nurkassa lymyilevä pullo on puolillaan ilmeisesti lyijyvettä, etiketistä päätellen. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo. 

Radioaktiiviset ja säteilevät esineet ovat oma potentiaalisesti vaarallisten esineiden ryhmänsä, ja siihen liittyviä toimenpiteitä on muuttoprojektissa jo alustavasti mietitty. Asiasta lisää seuraavien Kalliossuoja-bloggausten yhteydessä! 

 

Riina Uosukainen, konservaattori 

Mai Joutselainen, projektityöntekijä 

 

Lähteet: 

Sinisalo, Henna 2020: Technical description: Ethical and practical perspectives on hazardous museum collections and spaces. Julkaisematon

https://www.ttl.fi/kemikaalit-ja-tyo/asbesti/ Työterveyslaitos, kemikaalit ja työt, asbesti.

https://yle.fi/uutiset/3-11131584 Ammattisyöpäriskeihin puututaan pian tiukemmin – listalla 22 uutta vaaratekijää.

http://akp.nba.fi/artikkelit;kronologia Arkeologisen kulttuuriperinnön opas, Kronologia.

Konservointipalvelu Wirilanderin riskikartoitus 2011.

https://www.sisailmayhdistys.fi/Terveelliset-tilat/Sisailmasto/Hiukkasmaiset-epapuhtaudet Ominaisuudet, vaikutukset ja raja-/viitearvot.

Tomi Tolppi, Labroc Oy. Konservointityössä huomioitavia haitta-aineita – esitelmä 2018.

Kai Salmi, SAP ry. Työturvallisuutta ja haitta-aineita; tarua vai totta – esitelmä 2018.