Ruskeasuon selätys

Keväällä muuttotiimissä koittivat ilon ja helpotuksen ajat: urakka Ruskeasuon hammasklinikalla saatiin valmiiksi ja entisen Hammaslääketieteen museon kokoelmat siirrettiin onnistuneesti Kokoelmakeskukseen. Yksi projektin laajimmista ja haastavimmista kokonaisuuksista aloitettiin syksyllä 2020, ja loppuvuodesta loimme myös muuttoblogissa katsauksen kiehtovaan hammaslääketieteen kokoelmaan sekä tulevaan urakkaan.

Nyt pienen kesätauon jälkeen on hyvä palata muistelemaan hammaslääkärin hoitoyksiköiden eli unittien, röntgenkoneiden ja hammasmallien täyteisiä työpäiviä Ruskeasuolla. Ruskeasuon hammasklinikan rakennuksien purun alta kokoelman turvaan saattaneet työn sankarit Jenni Jormalainen, Katariina Pehkonen, Hanna Tanskanen, Marika Tarkiainen ja Riina Uosukainen avaavat tässä blogikirjoituksessa tunnelmiaan ja projektin mielenkiintoisia vaiheita. 

Innolla kohti haasteita 

Tiimi pääsi tutustumaan Ruskeasuon hammasklinikan tiloihin ja kokoelmaan jo ennen työskentelyn aloittamista. Ennakkotunnelmat olivat odottavat, mutta ahtaat tilat, esineiden runsas määrä ja suurten esineiden liikutteluun liittyvät mahdolliset haasteet herättivät myös pohdintaa. 

”Ensimmäinen reaktio oli, että melkoinen urakka edessä”, Jenni toteaa ja saa näkemykselleen hyväksyntää muun tiimin suunnalta. 

”Ennakkoon suurin huolenaihe olivat röntgenkoneet ja isot unitit, kun esineistä näkee jo päälle, että ovat hankalia nostaa ja siirtää”, kokoelmamuutossa projektipäällikkönä toimiva Katariina kertoo. 

Samalla laajan kokoelman läpikäyntiin oltiin tarttumassa muuttotiimille tutulla reippaalla asenteella: 

”Tutustumiskäynnin jälkeen oli kuitenkin innokas olo ja teki mieli tarttua toimeen. Kiinnosti tietää, mitä kaikkea hyllyjen kätköistä voisi löytyä”, Hanna muistelee ennakkotunnelmiaan. 

Helsingin yliopistomuseon työntekijä tutkii esineitä suojavarusteissa valkoisen seinän edessä. Työntekijän vieressä on valkoisesta kankaasta ja pöydästä kyhätty valokuvasupiste.
Hanna Tanskanen inventointityössä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Riina Uosukainen.

Yllätyksiltä ei voi välttyä 

Työt Ruskeasuolla aloitettiin kokoelmien inventoinnilla ja valokuvaamisella.  

”Inventoinnissa eroteltiin eri numeroille huonekalut, taide, esineet, arkistomateriaali ja kemikaalit. Esineille tai esineryhmille annettiin inventointinumerot, ja ne kuvattiin, minkä jälkeen niiden sijainti ja tiedot kirjattiin Exceliin. Inventointi saatiin tehtyä paikan päällä jouluun mennessä”, Hanna kertoo työskentelyn alkuvaiheista.

Metropolian enstisiin tiloihin on aseteltu lattialle koko huoneen täydeltä pieniä inventoituja esinekokonaisuuksia.
Inventoidut esineet odottavat pakkaajaansa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Taustatietojen perusteella kokoelman oli arvioitu sisältävän noin 13 000–15 000 esinettä. Työn edetessä kävi kuitenkin ilmi, että esinemäärä oli huomattavasti isompi, ja esineistä vain murto-osa oli luetteloitu. Lopulta inventoinnin jälkeen esineiden määräksi arvioitiin noin 20 000. 

”Ei uskoisi kahteen varastohuoneeseen ja muutamaan pieneen näyttelytilaan mahtuvan niin paljon!” Katariina huudahtaa. 

Myös muita haasteita ilmeni: 

”Monista esineistä puuttui kontekstitietoja. Esineitä oli myös sijoiteltu ympäri rakennusta, ja niiden sijaintipaikkoissa oli tapahtunut odottamattomia muutoksia”, Jenni muistelee. 

Kokoelmien oli jo etukäteen arvioitu sisältävän runsaasti erilaisia haitta-aineita, kuten esimerkiksi asbestia, elohopeaa, PCB-öljyä ja muita kemikaaleja. Myös näitä löytyi vielä arvioitua enemmän. Sekä tämä että runsas esinemäärä pakottivat tiimiläiset muokkaamaan alun perin suunniteltuja työprosesseja myös työn tiimellyksessä. 

”Päätimme jonkin aikaa esineinventointeja tehtyämme, että on turvallisempaa aloittaa suojavarusteissa myrkkyjen inventoimisella ja samalla siirtää kemikaalit pois muiden esineiden joukosta”, Hanna kuvailee kemikaaliurakan selätystä. 

”Inventoinnin jälkeen kemikaalien CAS-numerot ja vaarallisuus selvitettiin ja jokainen myrkky sai poisto- tai säästöpäätöksen. Tämän jälkeen myrkyt lajiteltiin säästöihin ja poistoihin.”

Ruskeasuon muista kokoelmista erotellut kemikaalipakkaukset on asteltu lattialle pahvi- ja muovilaatikoihin. Yliopistomuseon työntekijä seisoo huoneen oviaukossa suojavarusteissa.
Poistopäätöksen saaneet myrkyt odottavat Fortumin asiantuntevaa kuljetusta omassa nurkassaan. Susanna Paasonen on suojahuppunsa sisällä tyytyväinen. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Hanna Tanskanen.

Hammaslääketieteen kokoelman myrkyllisten aineiden läpikäyntiä on valotettu blogissa jo aiemmin kahden tekstin verran (osa 1 ja osa 2). Tämä kertoo osaltaan omaa kieltään siitä, miten merkittäväksi osaksi kemikaalien selvitys- ja käsittelytyö projektissa muodostui. 

Kokoelma saatiin kunniakkaasti inventoitua kokonaisuudessaan, mutta ennakoitua suuremmasta esinemäärästä ja tiukasta muuttoaikataulusta johtuen esimerkiksi osa luetteloinnista joudutaan tekemään vasta myöhemmin. Suurin osa esineistä pääsi kuitenkin jo ennen Kokoelmakeskukseen siirtämistä kulkemaan koko tehokkaan kokoelmaprosessin läpi. 

”Inventoinnin jälkeen kokoelmasta tehtiin poistoja kokoelmapäällikkö Jaana Tegelbergin ja museoamanuenssi Henna Sinisalon päätöksillä. Säilytyspäätöksen saaneille esineille seuraavana oli vuorossa luettelointi kokoelmatietokanta Akseliin ja pakkaaminen pitkäaikaissäilytystä varten laatikoihin tai lavoille. Työtehtävien monipuolisuus toi onneksi paljon vaihtelua työpäiviin”, Jenni kertoo.

Ahtaat tilat, valtavat masiinat 

Jo ennakkoon todetut ahtaat työskentelytilat aiheuttivat myös monessa kohtaa päänvaivaa. 

”Hammasklinikan rakennusta ei oltu suunniteltu museon kokoelmatilaksi: ahtaat käytävät ja oviaukot estivät esimerkiksi käyttämästä isoja lavoja, ja valmiiden lavojen kerääminen kuljetuksiin oli hankalaa”, projektipäällikkö Katariina summaa. 

Keinot kuitenkin keksittiin: 

”Tehokas tetris ja lavasiirtojen aikataulutus olivat tässä apuna!”

Museomestari Johannes Keltto sahaa kapean oviaukon alaosan karmeja, jotta kuormalava mahtuu ovesta ulos.
Ahtaisiin oviaukkoihin tehtiin omakätisesti tarvittavia laajennuksia. Ruskeasuon hammasklinikan rakennus tullaan purkamaan, joten museomestari Johannes Kelton sahauspuuhat olivat täysin tervetullut apu esineiden siirossa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen. 

Myös tiimin työskentelyyn varatut tilat olivat aluksi riittämättömät, mutta tämäkin ongelma ratkesi aktiivisten lisätilakyselyiden myötä. 

Meillä oli aluksi vain muutaman neliön kokoinen huone, johon mahtui kaksi kuvauspöytää ja kaksi työskentelypöytää. Onneksi myöhemmin saimme käyttöön entiset Metropolian isot tilat, joihin muuttotiimi pystyi levittäytymään ja toisaalta myös levittämään esineitä kuvattavaksi, pakattavaksi tai muuten käsiteltäväksi”, Marika kertoo lisätilan vaikutuksesta työskentelyyn. 

Myös jo ennakkoon huolta herättäneet suurikokoiset esineet edellyttivät tiimiltä monenlaista ongelmanratkaisua. 

”Suuret esineet olivat kuin oma projekti projektin sisällä”, Hanna luonnehtii urakkaa. 

Ruskeasuon raskas laitteisto sisälsi muun muassa hammaslääkärien unitteja, poria, turbiineja, kompressoreja, röntgenlaitteita ja potilastuoleja. Kuten Katariina aiemmassa raskaiden, mahdollisesti öljyä sisältävien, esineiden käsittelyä valottavassa tekstissään kuvailee, vaati näiden pakkaaminen ja siirtely erityistä suunnitelmallisuutta sekä välinehankintoja. Haitallisen PCB-öljyn pitoisuuksia testattiin etukäteen ottamalla näytteitä sekä esineistä että hengitysilmasta. Museomestarimme Johannes oli tiimille korvaamaton apu suurten esineiden liikuttelussa ja turvallisten säilytysratkaisujen kehittämisessä niille.

Neljä Yliopistomuseon työntekijää seisoo tulettamassa kädet ilmaan nostettuina lavalle kiinnitetyn röntgenkoneen takana
Massiivinen röntgenkone on lavalla, ja tilanne vaatii yhteiskuvaa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Onnistumisen iloa 

Suurien hoitoyksiköiden ja röntgenlaitteiden liikkeelle saaminen oli suuri onnistuminen. Moni Ruskeasuolla työskennelleistä listaakin tämän suosikkimuistojensa joukkoon. 

Oli ilo nähdä, kuinka jokin murheenkryyniksi osoittautunut esine saatiinkin liikkumaan lavalle ja pakattavaksi”, Marika kuvailee. 

Myös ilon hetkiä mahtui runsaasti mukaan monista haasteista huolimatta. Erityisesti tiimin kanssa jaetut hauskat hetket, kuten pikkujoulut Ruskeasuon Unicafen tiloissa, Euroviisu-hittien vauhdittamat yhteiset pakkausrupeamat sekä kevään lämmössä vietetyt jäätelötauot ulkona toivat piristystä puurtamisen lomassa. 

Neljä Yliopistomuseon työntekijää istuu rappusilla auringonpaisteesssa.
Kevään koittaessa taukoja pystyi pitämään myös ulkona auringosta nauttien. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Kokoelman erityisen kiinnostavat ja kauniit esineet ovat jääneet myös mieleen hankalasti liikutettavien laitteiden ja myrkkypullojen ohella. 

”Mieleen on jäänyt esimerkiksi valtava leikkaussalilamppu, joka oli jollain konstilla nostettu huteran hyllyn päälle. Sen siirto vaikutti erittäin haastavalta ahtaissa tiloissa, mutta lopulta lamppu saatiin onnellisesti alas. Lamppu olikin tarkemman tutkimisen jälkeen yllättävän hieno esine”, Jenni kertoo. 

Jotkin lasiesineet olivat todella kauniita, ja niitä oli ilo käsitellä”, Marika muistelee. 

Joillekin suosikkiesineen valinta tuottaa myös vaikeuksia: 

”Ruskeasuon kokoelma oli yllättävän monipuolinen, vaikea sanoa!” tuumailee Katariina. 

Hammaslääkäri(esineide)n pelko voitettu 

Urheilutoimittajan suosikkikysymykseen ”Miltä nyt tuntuu?” Ruskeasuon tiimillä on varsin yksimielinen vastaus: helpottuneelta. Valtaosin tuntemattoman laajan kokoelman haltuunotto on ollut todellinen urakka, jossa oli usein reagoitava myös yllättäviin tilanteisiin. 

”Projektin onnistuminen vaati kaikilta paikalla työskennelleiltä jatkuvasti erilaista ongelmanratkaisua työn ohessa, ja onneksi työkaverilta sai tarvittaessa myös henkistä tukea. Aina tulee yllätyksiä, mutta niiden kanssa oppii elämään, jos niihin on mahdollista etsiä yhdessä ratkaisuja”, Marika kiittelee. 

”Jokainen työntekijä toi projektiin oman huomiokykynsä ja osaamisensa, eikä minulla ainakaan ollut epäilystäkään, etteikö tätä saataisi hoidettua”, Riina jatkaa. 

Selin kameraan seisova Yliopstomuseon työntekijä kirjoittaa valkotaululle jäähyväisviestiä Ruskeasuon urakalle.
Kiitos ja näkemiin! Marika Tarkiainen kirjoittaa odotettua viestiä taululle Ruskeasuon viimeisenä työskentelypäivänä Jenni Jormalaisen seuratessa vierestä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Hanna Tanskanen.

Jenni tiivistää Ruskeasuon projektista mukana lähteviä oppeja: 

”On tärkeää tutkia ennen töiden aloittamista, millaisia esineitä kokoelmaan kuuluu. Onko joukossa mahdollisesti haitta-aineita? Mitä henkilösuojaimia ja välineitä esineiden läpikäymiseen tarvitaan, ja onko tarpeellista tehdä haitta-aineanalyysejä tiloissa ennen töiden aloitusta.” 

Huolellisen suunnittelun ja toimivan asiantuntijayhteistyön merkitys, kuten Ruskeasuolla Hammasklinikan henkilökunnalta saatu apu esineiden tunnistuksessa, korostuu myös muiden tiimiläisten näkemyksissä. Yksimielisiä ollaan kuitenkin myös siitä, että kokoelmatyössä tulee aina vastaan ennakoimattomia asioita, joten varautua kannattaa lähtökohtaisesti kaikkeen.  

Kuten Hanna kiteyttää: 

”Kaikkea mahdollista voi tulla vastaan, kuten kartonkirasiasta pöllyävää asbestipumpulia*.” 

 

*Toim. huom. asbestipumpulia käsiteltiin asianmukaisissa suojavarusteissa. 

 

Susanna Paasonen, (niin ikään Ruskeasuolla karaistunut) projektityöntekijä. 

Kylläpä myrkyn lykkäs! – myrkkysavottaa muuttoprojektissa, osa 2

Myrkkysavotan viimeisin kierros on parhaillaan meneillään Ruskeasuon hammaslääketieteellisessä kokoelmassa. Kokoelman inventointia tehdessä huomattiin, että kemikaalipulloja ja lääkepakkauksia putkahtelee sieltä täältä esiin muun aineiston joukosta. Myrkyt päätettiin inventoida omana kokonaisuutenaan, jotta mahdolliset vaaralliset aineet tunnistetaan, eikä vahinkoaltistumisia pääse tapahtumaan. Inventointi tehtiin kemikaalisuoja-asuissa ja moottoroidun hengityssuojaimen kanssa, jonka yhdistelmäsuodatin torppaa monenlaiset kaasuuntuvat yhdisteet, elohopean ja esimerkiksi isomman partikkelikoon mikrobitkin. Kädet suojattiin vielä erityisen hyvillä kemikaalisuojakäsineillä, jotka ovat nitriilineopreenisekoitetta ja sopivan ohuet pienten lääkepullojen ynnä muiden turvalliseen käsittelyyn.  

Myrkyt kuvattiin ja listattiin Exceliin – mitään akuutin vaarallista, jonka vuoksi olisi tarvinnut kutsua poliisi, ei löytynyt. Elohopea on oma lukunsa Ruskeasuolla, sillä hammaslääkärit ovat käyttäneet elohopeaa amalgaamipaikkojen tekoon. Puolitäysiä elohopea-annostelijoita, puhdasta elohopeaa ja elohopeajätettä on löytynyt runsain mitoin, ja kaikki säilytettävät elohopeaa sisältävät tyhjennetään vetokaapissa. Karkailevaan elohopeaan on varauduttu sitä varten hankitulla elohopeakeräimellä.  

Erilaisia elohopea-annostelijoita, ja lasisia mortteleita ja petkeleitä amalgaamin valmistukseen.
Ruskeasuon hammaslääketieteellisistä kokoelmista on löytynyt lukuisia erityyppisiä elohopea-annostelijoita, ja joitakin malleja ei aluksi tunnistettu. Kuvassa on annostelijoiden lisäksi amalgaamijauheita, jotka eivät sisällä elohopeaa, sekä lasiastioita, joissa amalgaami on sekoitettu ja käsitelty petkeleellä. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Kemikaali- ja lääkeaineiden läpikäyminen saattaa kuulostaa kuolettavan tylsältä tai no, muuten vaan kuolettavalta puuhalta, mutta siinä on hetkensä. Eritoten lääkkeiden historia on hurjan mielenkiintoista: etsiessäni tietoa eräistä lääkkeistä – Lactophenin ja Ferratin – törmäsin tarinaan, jossa kerrottiin, kuinka nämä alun perin aivan eri tarkoitukseen kehitellyt lääkkeet keksittiin yhdistää ja lisätä hieman sen ajan trendiaineita kokaiinia ja kiniiniä sekä tujaus rautaa. Näin saatiin 1900-luvun alun mahtavin rauhoittava lääke aikaiseksi! 

Professori Rantasen raamatulliset luonnonhartsit 

Hammaslääketieteellisissä kokoelmissa huomaa entisaikojen hammaslääkäreiden viehtymyksen elohopean lisäksi muun muassa arseeniin ja kreosoottiin. Olinkin alusta asti innoissani eräästä mustasta laatikosta, jonka päällä olevassa lapussa ilmoitettiin sen sisältävän professori Rantasen apteekkia ja lääkeaineita. Aimo V. Rantanen kuului muun muassa Ruskeasuon hammaslääketieteen laitoksen suunnittelutoimikuntaan.  

Mystisen laatikon sisältä paljastui hieno kokoelma lukuisia erilaisia luonnonhartseja, joita saadaan eri puista ja kasveista ympäri maailman. Rantasen hartsikokoelma on hyvin poikkeava suhteessa muihin aineisiin, joita Ruskeasuon kemikaali- ja lääkeainekokoelmassa on. Osa aineista oli konservaattorille entuudestaan tuttuja, kuten dammarhartsi tai karnaubavaha. Suurin osa oli eksoottisen kuuloisia – esimerkiksi elemi-, kolofoni- ja galbanumhartsi 

Luonnonhartsit sinänsä eivät ole kovin vaarallisia terveydelle. Hartsipölyn hengittäminen ei ole suotavaa, ja jotkin hartseista saattavat syttyä herkästi tai reagoida hapettavien aineiden kanssa räjähtävästi.  

Lähes kaikista Rantasen hartsikokoelman aineista löytyy maininta Raamatussa tai muussa uskonnollisessa viitekehyksessä. Itämaan tietäjät lahjoittivat mirhan lisäksi olibaanihartsia Jeesus-lapselle. Muhammed taas suositteli olibaanihartsia eli frankinsensia hyönteismyrkyksi ja muinaisessa Egyptissä sitä käytettiin muumioiden balsamointiin. Elemihartsi on aikojen saatossa tarkoittanut useita eri hartseja, mutta nimi elemi tulee arabian kielisestä sanonnasta ”Niin ylhäällä kuin alhaalla”. Nimi siis vihjaa aineen kyvystä vaikuttaa niin tunteisiin kuin hengelliseen tasoon. 

Lasisia pulloja, joissa erilaisia luonnonhartseja sisällä.
Professori Aimo V. Rantanen on julkaissut 1951 opuksen ”Reseptiopas hammaslääkäreille”, joten hän on oletettavasti käyttänyt hartsiaineitaan erilaisten reseptien kokeiluun ja valmistamiseen. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Päänvaivaa aiheuttaa Rantasen hartsikokoelmassa aine nimeltään sandaracha. Se voi olla atlassypressin pihkasta saatua hartsia, joka myöhemmällä keskiajalla ja renessanssin aikaisessa Italiassa on yleisesti tunnettu vernissana. Antiikin Kreikassa ja Roomassa taas sandarac viittasi punaiseen arseenisulfidiin, joka nykyään tunnetaan ehkä paremmin nimellä realgaari. Arseenisulfidi on akuutin myrkyllistä nieltynä ja hengitettynä. Tämän mineraalin tunnuspiirteiksi listataan hartsimainen tai rasvainen kiilto, punaoranssi väri, ja se on hyvin pehmeä mineraali. 

Silmämääräisesti arvioituna pullossa oleva aine voisi olla kumpaa vaan, ehkäpä siitä johtuukin, että näitä kahta erilaista ainetta on kutsuttu samalla nimellä. Voisi tietysti ajatella, että koska muutkin Rantasen aineet ovat hartsia, olisi tämäkin purnukka sitä. Seassa on kuitenkin myös toinen pigmenttinä käytetty aine, kumiguttahartsi eli gamboge, josta saadaan upeaa syvän keltaoranssia väriainetta. Myös kumigutta on myrkyllistä. Voi olla, että Sandaracha-pullon sisältö päädytään varmuuden vuoksi poistamaan – sitä ennen se kuitenkin dokumentoidaan huolellisesti.  

Lasipullo, jossa Sandaracha-nimistä ainetta.
Luonnonhartsia vai myrkyllistä arseenisulfidia, kas siinä pulma. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Riina Uosukainen, konservaattori

Lähteet: 

Pehkonen Katariina. Myrkkyjä muuttamassa. Konservaattori-lehti 2/2018.

Coloria.net: Kumigutta, Guttia, Gummi Gutta 

Wikipedia: Olibaanihartsi, Canarium luzonicum, Sandarac. 

Hammaslääkärilehti No. 1, 15.9.1954. 

 

 

Kylläpä myrkyn lykkäs! – myrkkysavottaa muuttoprojektissa, osa 1

Yliopistomuseolla on vuonna 2018 tehty edellinen ”myrkkysavotta”, jossa kemikaali- ja lääkekokoelmaa on käyty läpi, pakattu asianmukaisesti ja vaarallisimmat aineet on poistettu. Lue lisää: Konservaattori-lehti 2/2018, Myrkkyjä muuttamassa. Aiemmassa muutossa käytiin läpi vain nestemäiset lääkkeet ja kemikaalit, ja nykyisessä muuttoprojektissa muutetaan myös sellaisia kokoelmia, joita on tuskin lainkaan aiemmin inventoitu, kuten esimerkiksi hammaslääketieteellinen kokoelma Ruskeasuon hammasklinikalla.  

Toden teolla etukäteisselvittelyn tarpeellisuuteen herättiin, kun keskustakampuksen kokoelmatiloja läpikäydessä vastaan tuli esinelaatikko, joka sisälsi erittäin räjähdysherkkää dinitrofenolia. Kuten tulee menetellä kaikkien räjähtävien aineiden tai esimerkiksi ammusten kanssa, soitimme poliisille, joka kävi noutamassa aineen hävitystä varten. 

Pahvilaatikko, joka sisältää vaarallista ainetta.
Kuivunutta dinitrofenolia sisältävä vertailuväriputkisto kolorimetriä varten oli onneksi luetteloitu aikaisemmin ja merkitty selkeästi varoitustarroilla, jolloin sitä osattiin varoa. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo

Keskustakampuksen kokoelmatilassa sijaitsevat kemikaalit ja lääkeaineet selvitettiin ennen kuin niitä lähdettiin siirtämään, jotta olisimme varmoja, ettei joukossa ole enää mitään räjähtävää. Sitten myrkyt siirrettiin tilaan, jossa oli mahdollista purkaa vanhat esinelaatikot vetokaapissa turvallisesti.  

Usein etenkin lääkepakkauksia oli aiemmin pakattu turhankin tilaa säästävästi moneen kerrokseen tai makuuasentoon, jolloin on riskinä, että vanhat hapertuneet korkit antavat periksi ja valuttavat sisällön toisten pakettien päälle. Pahimmassa tapauksessa keskenään reagoivat aineet voivat tällöin aiheuttaa vaaratilanteen. Pakkaaminen on kuitenkin tehty sen hetkisen parhaimman tiedon ja resurssien mukaan, eikä onneksi juuri pakettien tahraantumista pahempaa ole esiintynyt. 

Pieniä pulloja hammaslääkärien käyttämiä kemikaaleja, joista osa on kemiallisesti reagoinut.
Hammaslääketieteellisen kokoelman inventoinnissa löytyneitä pahasti reagoineita hammaspaikka- ja täyteaineita. Tätä pakkausta ei alun perinkään ole pakattu museaalisesti, vaan aineet oli aikoinaan asetettu museovaraston vitriinin esille. Tällaiset tapaukset päädytään ikävä kyllä poistamaan. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Kemikaali- ja lääkekokoelmista on myös paineita tehdä poistoja: kaikkea ei ole mahdollista eikä järkevää vaarallisuuden vuoksi säilyttää. Uusissa tiloissa Kokoelmakeskuksessa on ilmastoitua kemikaaleille soveltuvaa kaappitilaa. Haitallisia aineita sisältävät kokoelmat pyritäänkin sijoittamaan omaan tilaansa Yliopistomuseon tilojen sisällä. Toisinaan on myös mahdollista säilyttää myrkyllisestä lääkeaineesta pelkkä pakkaus.  

Lately I’ve been mostly… tehnyt myrkky-Exceliä 

 Kemikaalit ja lääkeaineet on listattu aiemmin otettujen valokuvien pohjalta niin sanottuun myrkky-Exceliin. Tuntemattomien kemikaalien käsittelyä on näin pyritty välttämään. Myrkky-Exceliin niistä on selvitetty ennen kaikkea mitä ainetta ne sisältävät, aineen vaaraluokitus, CAS-numero, kuuluuko aine orgaanisiin vai epäorgaanisiin aineisiin ja onko sen olomuoto kiinteä vai neste. Hapot tulee tunnistaa vielä erikseen.  Listauksen tekeminen on hyödyllinen kokoelmanhallinnan, turvallisen työskentelyn ja poistopäätösten suhteen.  

Kemikaalipoistot hoitaa Fortum, joka edellyttää vaarallisia aineita vastaanottaessaan, että selvitys on tehty ja noudettavat aineet on pakattu oikein VAK-laatikoihin (VAK: vaarallisten aineiden kuljetus). Näitä laatikoita saa esimerkiksi kertakäyttöisinä paksusta pahvista valmistettuina, jolloin niissä on sisällä eristävä muovipussi, ja imeytysaineeksi voi hankkia tarpeesta riippuen esimerkiksi imeytyssoraa tai huopaa. Jatkuvaan käyttöön kannattaa hankkia kestolaatikoita, joita voi myös vuokrata Fortumilta suoraan. 

Excel-taulukko, jossa erilaisten kemikaalien tietoja.
Kuvassa myrkky-Excel. Luonnonhartsien haitallisuudesta ei juuri löytynyt tietoa PubChem-sivustolta. Kremer Pigments myy runsasta valikoimaa hartseja, ja koska näitä luonnonaineita on käytetty hartsimuodossaan vuosisatoja, kemialliset ominaisuudet lienevät yhä melko samat. Sivusto tarjoaa myymistään aineista käyttöturvatiedotteen, Material Safety Data Sheetin. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Etenkin vanhoista lääkkeistä sisällön selvittäminen käy useimmiten työstä. Työkaverit ovatkin kyllästymiseen asti saaneet kuulla, kuinka olen viime aikoina lähinnä rustannut myrkky-Exceliä. Toisinaan saattaa löytää internetin uumenista vanhan lääkekatalogin, jossa kyseinen lääke on mainittu ja parhaimmillaan lähteessä selostetaan, mitä se sisältää. Yliopistomuseon kokoelmissa lääke on usein peräisin saksalaiselta tehtaalta ja tietoa löytyy saksaksi, joten kielenkäännösohjelmat ovat korvaamaton apu.  

Lääkkeistä on kuitenkin vaikeaa tehdä Fortumin vaatimaa erittelyä orgaanisiin ja epäorgaanisiin, sillä ne yleensä sisältävät useita yhdisteitä. Jos lääkeaine näyttää sisältävän useita vaarallisia aineita, olemme nämä vaikuttavat aineet selvitettäneet listaan omalle rivilleen, mutta ei harmittomia täyte- ja apuaineita, kuten injektioiden suolaliuosta tai tablettien tärkkelyksiä. Kullanarvoisia lähteitä kemikaalijahtiin ovat esimerkiksi yhdysvaltalaisen National Center for Biotechnolocy Informationin ylläpitämä PubChem-tietokanta ja SigmaAldrich-sivusto, josta voi hakea käyttöturvallisuustiedotteita. Myös Työterveyslaitoksen ylläpitämät OVA-ohjeet eli onnettomuuden vaaraa aiheuttavat aineet turvallisuusohjeet on hyvä tietolähde, joskin ohjeet on tehty vain 133:sta aineesta.  

Myrkkysavotta jatkuu seuraavassa postauksessa, jossa perehdytään tarkemmin Ruskeasuon hammaslääketieteellisen kokoelman kemikaaleihin ja lääkkeisiin.  

Riina Uosukainen, konservaattori

Lähteet:  

Pehkonen Katariina. Myrkkyjä muuttamassa. Konservaattori-lehti 2/2018.

Ei hammaslääkärikammoisille! Hammaslääketieteen museokokoelmia muuttamassa

Helsingin yliopistomuseon kokoelmien muuttoprojektin aikana työntekijät ovat kohdanneet usean eri alan esineistöä tekosilmistä äkeisiin. Yhden mielenkiintoisen lisän tieteenalojen listalle tuo entisen Helsingin yliopiston Hammaslääketieteen museon kokoelma, joka käsittää kaiken mahdollisen luunäytteistä ensimmäisiin hammasröntgenkoneisiin, elohopeaa unohtamatta. Tässä blogitekstissä käydään läpi lyhyesti Hammaslääketieteen museon historiaa ja sen kokoelman muuttoa.

Kuvassa on erilaisia hammasproteeseja.
Erilaisia hammasmuotteja ja -proteeseja laatikossa ennen inventointia. Kuva: Marika Tarkiainen / Helsingin yliopistomuseo.

Hammaslääketieteen museon historiaa

Helsingin yliopistomuseon hammaslääketieteen museokokoelmasta ei voi oikeastaan puhua ilman alan pioneeria Matti Äyräpäätä (1852–1928). Hammaslääkintä oli ennen Äyräpään ajamaa yliopistollista koulutusta lähinnä huonokuntoisten hampaiden poistoa ja paikkausta, vaikka Suomessa joitakin ulkomailta tulleita hammaslääkäreitä työskentelikin. Äyräpään vaikutuksen myötä Suomessa aloitettiin akateeminen hammaslääkärikoulutus vuonna 1892 Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa eli nykyisessä Helsingin yliopistossa.

Kuvassa keskellä musta siluettikuva professori Matti Äyräpäästä. Siluettie kiertää köynnösmäinen kuvio.
Yksityiskohta Matti Äyräpään exlibriksestä. Kuva: Henna Sinisalo / Helsingin yliopistomuseo.

Yliopistomuseon kokoelmien tapaan hammaslääketieteen opetus on saanut muuttaa useaan otteeseen. Hammaslääkärikoulutusta järjestettiin alun perin Ullanlinnassa Kirurgisessa sairaalassa, mutta tilanahtauden vuoksi Matti Äyräpää muutti omistamansa niin sanotun Lampan talon Pohjoisesplanadilla opetuskäyttöön. Ajan myötä myös nämä tilat kävivät ahtaiksi ja klinikka siirtyi Siltasaarenkadulle. Pysyvämmät hammaslääketieteen opetusta varten suunnitellut tilat rakentuivat Fabianinkadulle vuonna 1931.

Kuvassa vanhan klinikkarakennuksen julkisivu.
Fabianinkadun entinen klinikkarakennus kuvattuna 1980-luvulla. Kuva: Kari Hakli / Helsingin yliopistomuseo.

Monikerroksinen rakennus oli ahdas jo heti valmistuttuaan, sillä opiskelijamäärät olivat kasvaneet ennakoitua enemmän. Lopulta vuonna 1979 hammaslääketieteen opetus siirtyi Ruskeasuolle Mannerheimintien loppupäähän, missä edelleen järjestetään osa opetuksesta sekä potilastyöstä. Hammaslääketieteen laitoksen toiminta siirtyy vuoden 2021 aikana kokonaisuudessaan moderneihin tiloihin Meilahteen.

Ruskeasuon hammasklinikka mäen päällä.
Hammasklinikka muutti vuonna 1979 Ruskeasuolle. Rakennus on kuvattu Kytösuontien suunnasta. Kuva: Kari Hakli / Helsingin yliopistomuseo.

Ajatus hammaslääketieteen museon perustamisesta kyti jo 1940-luvulla. Vapaaehtoisvoimin toiminut museo perustettiin kuitenkin vasta vuonna 1979 hammaslääketieteen laitoksen muuton yhteydessä, jolloin Fabianinkadun klinikalla ollut historiallinen esineistö siirrettiin Hammaslääketieteen museon hallintaan. Museotoimikuntaan kuuluivat alussa museon esimies, erikoishammaslääkäri ja hammaslääketieteen tohtori Jouko Tuomaala ja museota eläkkeelläkin luotsannut hammashoitaja Kirsti Tamminen. Myöhemmin mukaan liittyivät professori Jukka H. Meurman ja hammashoitaja Auri Hakkarainen sekä muita hammaslääketieteen professoreita ja dosentteja. Erityisesti Kirsti Tamminen ja Auri Hakkarainen huolehtivat sitoutuneesti museon toiminnasta vuosien saatossa, ja molempien tiedot ovat auttaneet tarkentamaan esineiden taustoja esimerkiksi haastattelujen avulla aikaisemmissa pienimuotoisemmissa inventoinneissa.

Kuvassa etualalla hammashoitajat Tamminen ja Hakkarainen valkoisissa työtakeissaan. Heidän takanaan hyllyssä on hammaslääketieteen museoesineistöä.
Hammaslääketieteen museon museonhoitajat Kirsti Tamminen ja Auri Hakkarainen ns. museovarastossa Ruskeasuolla vuonna 1996. Heidän takanaan hyllyssä on museon esinekokoelmia ja arkistoaineistoja. Pöydän ääressä on pidetty myös kokouksia. Kuva: Helsingin yliopiston AV-keskus, Ari Aalto / Helsingin yliopistomuseo.

Hammaslääketieteen museon ensimmäinen näyttely avattiin Ruskeasuolla vuonna 1982, ja samana vuonna juhlittiin hammaslääketieteen opetuksen 90-vuotista taivalta. Museon kokoelmasta suuri osa on peräisin yliopiston omalta hammasklinikalta ja osin yksityisiltä praktiikoilta. Vuonna 1986 Oy Dentaldepot Ab lahjoitti oman laajan kokoelmansa museolle. 1990-luvulla museo osallistui näyttelytoiminnalla Suomen Hammaslääkäriseuran 100-vuotisjuhliin sekä Helsingin yliopiston 350-vuotisen taipaleen juhlistamiseen. Hammaslääketieteen museotoimikunta ja nykyistä Yliopistomuseota edeltänyt Helsingin yliopiston museo tekivät yhteistyötä muun muassa esineturvallisuuteen liittyvissä asioissa jo 1990-luvulla. Hammaslääketieteen museo liitettiin osaksi Helsingin yliopistomuseota vuonna 2003.

Hammashoitaja istuu museovarastossa pöydän ääressä.
Kirsti Tamminen läpikäy kokoelmaesineitä hammaslääketieteen 100-vuotisnäyttelyä varten vuonna 1992. Kuvassa keskellä erilaisia kemikaalipulloja. Kuva: Kirsti Tammisen kotialbumi / Helsingin yliopistomuseo.

Kokoelma klinikalla

Syksyllä 2020 aloitimme inventointi- ja muuttoprojektin hammaslääketieteen kokoelman parissa tutustumalla olemassa oleviin tiloihin. Yliopistomuseon parivuotisen kokoelmamuuttoprojektin yhteydessä Hammaslääketieteen museon esineistä valtaosa inventoidaan, kuvataan ja luetteloidaan nyt ensimmäistä kertaa. Osa kokoelmista on ollut esillä 1980-luvulta lähtien Hammasklinikan museohuoneissa.  Interiöörimäisissä huoneissa voi melkein palata ajassa taaksepäin.

Kuvassa näkyy eri-ikäisiä hammasröntgenlaitteita.
Kuvassa eri ikäisiä hampaiden kuvaamiseen tarkoitettuja panoraamaröntgenlaitteita Yrjö V. Paatero -museohuoneesta. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Suurten ikkunoiden takana avautuvat näkymät hammaslääketieteen ja samalla museonäyttelyjen historiaan. Ensimmäisessä huoneessa on esillä hampaiden panoraamaröntgenkuvausta kehittäneeseen professori Yrjö Veli Paateroon liittyvää esineistöä sekä muun muassa osa ortopantomografin eli panoraamaröntgenin kehityskaaresta. Toinen huone esittää Fabianinkadun klinikan toimintaa, ja siellä on muun muassa hammaslääkärien hoitoyksiköitä eli unitteja, turbiini- ja jalkaporia sekä vanha röntgenkone. Kolmannen huoneen sisältö koostuu pääasiallisesti Oy Dentaldepot Ab:n museosta lahjoitetuista esineistä, ja tilassa on muun muassa plyysipäällysteinen potilastuoli sekä hammaslääkärien kannettavia hoitoyksiköitä.

Kuvassa on eri-ikäisiä hammaslääkärien työskentely-yksiköitä, muotokuva, vitriinikaappi ja käsienpesualtaita.
Toisessa museohuoneessa on runsaasti eri-ikäistä hammaslääketieteellistä esineistöä. Kuva: Marika Tarkiainen / Helsingin yliopistomuseo
Kuvassa on plyysikankaalla päällystetty potilastuoli, vanha röntgenkone, jalkapora ja vitriinikaappi.
Kolmannessa museohuoneessa on esillä muun muassa Oy Dentaldepot Oy:lta saatuja lahjoituksia. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Näyttelytilat eivät ole olleet pitkään aikaan aktiivisessa käytössä vaan lähinnä säilytystiloina, mutta tilauksesta niihin on ollut mahdollista tutustua Yliopistomuseon henkilökunnan opastuksella. Huoneisiin on kuitenkin voinut katsella sisälle käytävältä. Lisäksi erilaisia vitriineitä ja seinäplansseja on asetettu esille eri puolille klinikkaa.

Lasisesen vitriinin ylähyllyllä on pienien kupujen sisällä on erilaisia hampaita. Alemmalla tasolla on kipsivaloksia kasvoista sekä korvaproteeseja.
Ruskeasuon hammashoitolan aulassa olevassa vitriinissä on esillä Matti Äyräpään keräämiä hammasnäytteitä ja hänen tutkimustyöhönsä liittyneitä kipsivaloksia sekä korvaproteeseja. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Ruskeasuon kolmen näyttelyhuoneen ja vitriinien lisäksi käymme läpi myös varastoina toimivat tilat, joissa esineitä on sekä vitriineissä että laatikoissa ja hyllyissäkin. Kyseessä on kaksi huonetta, jotka neliöiltään eivät ole kovin suuria, mutta esinemäärältään varsin hengästyttäviä. Hammaslääketieteen kokoelma sisältää viimeisimmän arvion mukaan lähes 20 000 esinettä: instrumentteja, laitteita, lääkepulloja, huonekaluja ja useita hyllymetrejä arkistomateriaalia. Kokoelmaa ei ole aiemmin luetteloitu museaalisesti kokonaisuudessaan, joten tarkkaa määrää on ollut vaikea arvioida. Vaikka osa esineistä on jo aiemmin inventoitu ja niiden tiedot tallessa, vie urakka aikaa.

Toinen museovarasto on ollut myös kokouskäytössä, ja keskellä huonetta olleen suuren pöydän ääressä museotoimikunta on aikoinaan nauttinut kakkukahveja. Huoneen puisissa vitriineissä on pidetty esillä kokoelman merkittäviä esineitä. Museon kokoelmista huolehtineiden hammashoitajien hyvässä järjestyksessä pitämä huone on ajan myötä muuttunut varastomaisemmaksi esinemäärän kasvettua.

Puisissa vitriineissä on erilaisia hammasmuotteja ja kipsivaloksia.
Hyllyissä on esillä erilaisia kipsivaloksia, hammasmalleja sekä muuta kokoelman esineistöä. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.
Museovaraston kaikilla tasoilla on erilaisia hammaslääketieteeseen liittyviä esineitä.
Ensimmäisen museovaraston tila on hyödynnetty lattiasta kattoon. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Toinen varasto on kokonaan täynnä suuria laitteita ja koneita ja muuta sekalaista materiaalia. Vaikka museovarastoja on aikaisemmin käytetty kahvitteluun, on niissä nykyisin voimakas haju, joka johtuu mahdollisesti tilassa olevista erilaisista kemikaaleista, pölystä ja homeesta. Esineistöä läpikäydessä onkin suojauduttava asianmukaisesti.

Toinen museovarasto on täynnä erilaisia hammaslääketieteen suuria laitteita, kuten työskentely-yksiköitä, röntgenlaitteita ja vitriineitä.
Toisessa museovarastossa on runsain mitoin inventoitavia laitteita. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Mitä kokoelmalle tapahtuu jatkossa?

Hammaslääketieteen museon esineiden läpikäyminen muuttoa varten on pitkällinen prosessi, onhan kokoelma Suomen laajin hammaslääketieteen historian kokoelma. Esineiden tunnistus, tietojen kirjaus, kuvaus ja pakkaus vievät aina oman aikansa. Kun kokoelman sisältönä on muun muassa pieniä instrumentteja, luuaineistoa, lääkeaineita, elohopeaa, erilaisia hammasproteeseja, röntgenkoneita ja hammaslääkärien työskentelypisteitä porineen ja sylkialtaineen, on inventointi ja esineiden siirrot tehtävä maltilla ja suunnitelmallisesti. Laajan kokoelman käsittely ja varastotilojen purkaminen inventointikuntoon ahtaissa tiloissa, joissa edelleen työskennellään hammasterveyden parissa, vaatii malttia.

Suojahaalariin pukeutunut työntekijä on polvillaan hyllyjen välissä tutkimassa esineitä.
Konservaattori Riina Uosukainen tarkastelee museovaraston uumenissa suojavarusteissa esineitä. Suojavarusteita kannattaa käyttää, sillä jotkut esineet saattavat sisältää haitallisia kemikaaleja. Kokoelmatyön kemikaalinäkökulmasta kerrotaan lisää seuraavassa blogikirjoituksessa. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.
Kätevyyskokeissa väännettyjä rautalankahahmoja.
Hammaslääketieteen opiskelijat joutuivat vuosina 1963–1973 todistamaan sorminäppäryytensä kätevyyskokeilla. Kuvan hentoja rautalangasta taivutettuja hahmoja on toivottu esille myös klinikan tuleviin tiloihin. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Inventoinnin jälkeen esineet pääsevät asianmukaisiin olosuhteisiin pysyviin säilytystiloihin, joihin ne kuljetetaan joko esinelaatikoihin, kuormalavoille tai karanteenisäilytykseen huolellisesti pakattuina. Lisäksi kokoelman käytettävyys paranee, kun esineet on kuvattu ja tiedot kirjattu ylös kokoelmanhallintajärjestelmään. Projektityö ja museokokoelman tulevaisuus on herättänyt kiinnostusta myös klinikalla työskentelevien keskuudessa. Vuosien saatossa osasta eri kerroksissa esillä olleista museoesineistä on muodostunut henkilökunnan suosikkeja. Esineitä on myös hyödynnetty hammaslääketieteen historian opetuksessa. Palaamme varmasti muuttoblogissa vielä hammaslääketieteen kokoelmien pariin, kunhan inventointi on loppusuoralla

Esineet on pinottu kuormalavojen päälle. Hammashoitajat ovat esineiden vieressä.
Hammaslääketieteen kokoelmien siirtäminen säilytystiloista toiseen oli tuttua myös 1990-luvulla Kirsti Tammiselle ja Auri Hakkaraiselle. Kuormalavoja hyödynnämme tässäkin muutossa isojen esineiden ja huonekalujen kuljetuksessa. Kuva: Kirsti Tammisen kotialbumi, Helsingin yliopistomuseo.

Marika Tarkiainen, projektityöntekijä 

 

Lähteet:

Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitos 1892–1992. Toim. Jari Hanski & Hélène Javén. 2000.

Meurman, Jukka H: Helsingin yliopiston hammaslääketieteen museo. Hippokrates. Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja. 13. Vuosikerta. 1996.

Saxén, Leena: Hammaslääkintätaidosta hammaslääketieteeksi. Helsingin yliopistomuseo. Tiedettä, taidetta, historiaa. Toim. Kati Heinämies. 2003.

Tarinoita hammasklinikalta -verkkonäyttely. 2006.  http://www.halvi.helsinki.fi/museo/nayttelyt/tarinoita_hammasklinikalta/hammastarinat.htm

Wolf, Juhani & Tammisalo, Eero & Paatero, Erkki: Yrjö V. Paatero. Panoraamaröntgenkuvauksen keksijä. Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja Hippokrates 2002.

 

 

 

Danger ahead! – vaarojen väistelyä kalliosuojassa

Edellisessä blogipostauksessa raotettiin hieman kokoelmien säilytystilana toimivan kalliosuojan historiaa, haasteita ja muuttotiimin tunnelmia. Tällä kertaa perehdymme kalliosuojan vaaroihin ja haitta-aineisiin. 

Asbesti, pöly, mikrobit ja vaaralliset esineet  

Kalliosuojasta teetettiin riskiarviointi 2011, jonka suoritti Konservointipalvelu Heidi Wirilander. Otetuista mikrobinäytteistä ilmeni tilassa olevan mm. terveydelle haitallista Streptomyces sp. sädesientä sekä ns. kosteusvaurioindikaattorihometta Alternaria alternataa. Kalliosuojassa onkin ollut useita vesivaurioita, ja alakerrassa sijaitseva suuri lauhdutusallas saattaa myös vaikuttaa tilan kosteuteen ja mikrobikantaan. Ilmanvaihdon toimivuutta ei pystytty toteamaan, mutta aistivaraisesti ilmanvaihto oli kehno ja tiloissa maakellarin tuoksu, joka osittain johtuu sädesienen muodostamista kaasuista. Wirilander teki useita huomioita tilojen riskeistä museokokoelmille. Tässä vaiheessa Kalliosuojan aikajanaa pääpaino on ollut riskien arvioimisessa kokoelmien suhteen, mutta myöhemmin huomio on yhä enemmän siirtynyt museotyöntekijöiden turvalliseen työskentelyyn 

Vuoden 2019 joulukuussa Yliopistomuseolle selvisi, että kalliosuojan kiinteistön omistava Yliopistokiinteistöt oli tilannut Delete Finland Oy:n tekemään kalliosuojaan selvityksen ja mittauksia tiloissa olevista asbestirakenteista ja mikrobeista. Kalliosuojan osalta muuttoprojekti siis seisahtui, kunnes tiedettäisiin, miten riskialtista museotyöntekijöille tiloissa työskentely olisi. Jo ennen asbestiyllätystä tiedettiin toki, että tila ja kokoelmaesineet ovat eläinjätösten, homeen ja paksun pölykerroksen kuorruttamia, eikä kalliosuojaan ole ollut asiaa ilman asianmukaisia henkilökohtaisia suojaimia. Pelastusinventointisuunnitelmaan kuuluu säilytettävien esineiden imurointi pölystä ja tarvittaessa mahdollisuuksien mukaan nihkeällä pyyhkiminen.  

Hengitysvyöhykemittareiden asennusta ennen inventointityötä. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo 

Asbestimittaukset antoivat kuitenkin huojentavan tuloksen – kolmesta eri kohdasta otettu ilmanäyte osoitti asbestikuitujen jäävän alle ns. puhtaan tilan raja-arvon (<0,01cm3). Tilaan tehtiin kuitenkin Deleten toimesta alipaineistus ja ajatuksena oli puhdistaa esineet asbestista ennen siirtoa Kalliosuojasta. Kokoelmatilojen inventointia voitiin siis jatkaa. Inventoinnin ollessa käynnissä amanuenssi Henna Sinisalo teki yhdessä Työterveyslaitoksen asiantuntijan kanssa lisää mittauksia liittyen museotyöntekijän altistumiseen terveydelle haitallisille ja vaarallisille aineille. Tutkimus on osa Sinisalon väitöskirjaprojektia Ethical and practical perspectives on hazardous museum collections and spaces. Koekaniineina käytettiin muuttoprojektin suostuvaisia museoammattilaisia, mutta varsinaisesta ihmiskokeesta ei onneksi voida puhua: emme todellisuudessa altistuneet tutkittaville aineille, sillä olimmehan suojautuneet Tyvek-kokovartalohaalariin suojahupulla, moottoroituun P3-suodattimen sisältävään hengityssuojaimeen sekä nitriilikäsinein. Hengitysvyöhykemittauksessa tutkittiin tilassa leijailevia pölyjä ja metalleja IOM-keräimellä ja pumpulla, jotka kiinnitettiin suojapukuun. Lisäksi kerättiin mikrobeja samalla tavalla päällä pidettävällä keräimellä ja pumpulla, sekä kiinteässä pisteessä olevalla keräimellä pölyjä, metalleja, asbestia, mikrobeja sekä VOC-yhdisteitä (Volatile organic compounds). Sinisalon ja TTL:n tutkimuksiin sisältyi myös pyyhintänäytteitä esineistä 

Asbestimainio materiaali ehjänä! 

Useimmiten ihmiset kavahtavat, kun kyse on asbestista. Suurin osa varmasti tietääkin, että kyseessä on terveydelle vaarallinen materiaali. Asbesti on ykköstyypin karsinogeeni, kuitumainen silikaattimineraali, joka hengitettäessä kulkeutuu keuhkoihin ja aiheuttaa mm. mesotelioomaa eli keuhkopussin syöpää, asbestoosia ja keuhkopussin paksuuntumia. Hankaluus asbestin suhteen on, että sitä leijailee vähäisiä määriä periaatteessa kaikkialla ympäristössä, ja pienintä ihmiselle haitallista altistusta on vaikea määritellä. Asbestia on käytetty ihmiskunnan historiassa pitkään sen loistavan lämmönkestävyyden vuoksi, ja jo 4600-luvulta eaa. on sitä on sekoitettu ruoka-astioissa käytetyn saven joukkoon. Aina 1980-luvulle asti asbesti oli runsaasti käytetty rakennusmateriaali, mutta sitä oli myös kaikenlaisissa tuotteissa, joiden täytyi olla palonkestäviä tai jotka tehtiin huonosti syttyviksi, eli näin ollen turvallisiksi. Miltä kuulostaa asbestikankaasta tehty lapsen potkupuku, asbestitiivisteitä sisältävä hiustenkuivaaja, asbestisekotteinen vauvantalkki tai joulukuusen kruunaava asbestitekolumi 

Rikkoutunut, korroosiosta kärsivä ja asbestia sisältävä esine. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo. 

Asbestin terveyshaitoista ei pitkään tiedetty, sillä ne voivat ilmaantua vasta 1550 vuoden viiveellä. 1980-luvulla tuli ensin purkurajoitteita rakennuksiin ja 90-luvun alussa asbestin käyttö kiellettiin. 1994 astui voimaan lakimuutos, joka velvoittaa tutkimaan ennen 1990-lukua rakennettujen talojen mahdollisesti sisältämät asbestirakenteet, ja purkutöissä on suojauduttava asianmukaisesti. Vuoden 2020 alusta työntekijöiden syöpävaarallisille aineille altistumista seurataan entistä laajemmin. Uuden asetuksen mukaan 22 syöpävaaralliselle aineelle määritellään sitovat raja-arvot. Asbestipölyn pitoisuus ilmoitetaan vähintään viiden mikrometrin mittaisten kuitujen määränä kuutiosenttimetrissä ilmaa (k/cm3). Museoesineissä asbestimäärät ovat yleensä vähäisiä – tässäkin mielessä suurin riski ovat vanhojen rakennusten asbestirakenteet, ja nekin lähinnä rikkoutuneina tai kun niitä puretaan. Ehjä asbestia sisältävä esine ei liene siis kummoinenkaan riski terveydelle, mutta sen käsittelyssä on otettava huomioon kuitujen mahdollinen irtoaminen iholle ja hengitysteihin.  

Lyhyesti pölystä ja mikrobeista 

Sisäilma ja huonepöly sisältävät epäorgaanisia ja orgaanisia hiukkasia. Epäorgaanisia, kuitumaisia hiukkasia voivat olla esim. asbesti ja mineraalivillakuidut. Orgaanisiin hiukkasiin lukeutuvat esimerkiksi bakteerit ja homeitiöt. Huonepöly sisältää leijuvaa ja laskeutuvaa pölyä, joita poistetaan sisäilmasta ilmanvaihdon ja pintojen pyyhkimisen avulla. Leijuva pöly jaetaan hienoon ja karkeaan pölyyn. Hieno pöly (<1 mikrometri) sisältää noki-, öljy– ja raskasmetallihiukkasia – ne ovat lähtöisin erilaisista palamisprosesseista; liikenteen ja teollisuuden päästöistä, ja sisältävät esim. syöpää aiheuttavia PAH-yhdisteitä. Karkea pöly (>1 mikrometri) on ihmisen tuottamaa ja peräisin ulkoilmasta. Pöly on aina vähintään mekaaninen rasite keuhkoille. Keuhkoihin pääsevät kulkeutumaan kaikki alle 5 µm kokoiset hiukkaset.  

Pölyisiä esineitä ahtaasti sijoiteltuna krokidoliittiasbestia sisältävän putken läheisyydessä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo. 

Mikrobi-nimitystä käytetään kaikista mikroskooppisen pienistä eliöistä, mutta tavallisimmin mikrobeista puhuttaessa tarkoitetaan hometta, bakteereita, hiivoja tai viruksia. Kalliosuojan tapauksessa lukuisat vesivahingot ja eläintenjätökset tarkoittavat, että hengitysilmassa todennäköisesti on homemikrobeja ja bakteereita. Otollisen kasvualustan homeille antavat ympäristöolosuhteet, joissa suhteellinen kosteus (RH) on yli 65 % ja lämpötila +20°45°C. Homeiden kasvualustaksi kelpaavat miltei mitkä tahansa materiaalit: betoni, lastulevy, kipsilevy, muovi, lattiapäällysteet, tapetit ja niin edelleen. Homelajikkeiden tuottamat aineenvaihdunta-aineet eli mykotoksiinit sairastuttavat, samoin kuin bakteeritoksiinit. Oireina voi olla esimerkiksi hengitystieärsytystä, toistuvia hengitystieinfektioita, ja kuumetta. Lisäksi mikrobit voivat aiheuttaa astman puhkeamisen, allergioita ja jopa syövän tai hermostovauriota. 

Vaaralliset esineet  

Mahdollisesti ilmiselvin vaara Kalliosuojan aineistojen suhteen ovat päällekkäin pinotut suuret ja hankalasti käsiteltävät esineet, jotka esinekasoja purettaessa voivat kaatua päälle tai rikkoontua niitä siirrettäessä. Muuttotiimi on suojautunut henkilösuojainten ja suojapuvun lisäksi turvakengin, mutta parhaimman turvan antaa hyvin suunniteltu purkuoperaatio ja kommunikointi työparin kanssa, mikä sekin on joskus haastavaa hengityssuojaimen moottorin huristessa ja suojahupun vaimentaessa ääniä. Myös terävät esineet ovat selkeä riski, ja erilaisia instrumenttejahan lääketieteellisessä kokoelmassa riittää. Terävien esineiden kuten veitsien, neulojen ja piikkien käsittelyä varten puemme viiltosuojahanskat nitriilikäsineiden alle 

Elohopeaa sisältävä mittari. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo. 

Arvaamattomin riskiryhmä ovat vaarallisia aineita sisältävät esineet, joita niitäkin on ikävä kyllä aineistossa paljon. Esimerkiksi monet laitteet ja mittarit sisältävät elohopeaa, PCB-öljyä tai muita myrkyllisiä kemikaaleja, joiden koostumus ikääntyessä saattaa muuttua. Silloin ne voivat reagoida liikuteltaessa tai hapen vaikutuksesta arvaamattomasti. Esineitä siirtäessä onkin hyvä ensin tarkastella, millainen esine on kyseessä, onko se rikkoutunut, ja kannattaako sitä siirtää ilman lisäselvityksiä. Käytännössä lisäselvitys voi olla esineen kuvaaminen ja lisätiedon hankkiminen kollegoilta, tietokannoista tai internetistä. Usein vaarallisia aineita esineissä on pieniä määriä, tai ne ovat vuosien aikana haihtuneet. Elohopeaa varten on hankittu erityisiä elohopeakeräimiä, joskin ne ovat lähinnä pienelle määrälle tarkoitettuja. Mikäli pahin tapahtuisi, ja esim. ison määrän jotakin vaarallista haihtuvaa ainetta sisältävä esine rikkoontuisi, turvallisinta olisi perääntyä ja evakuoida koko tiimi pois Kalliosuojasta. Onneksi muuttotiimi on selvinnyt tähän asti vahingoitta! 

Kokoelmatilojen nurkassa lymyilevä pullo on puolillaan ilmeisesti lyijyvettä, etiketistä päätellen. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo. 

Radioaktiiviset ja säteilevät esineet ovat oma potentiaalisesti vaarallisten esineiden ryhmänsä, ja siihen liittyviä toimenpiteitä on muuttoprojektissa jo alustavasti mietitty. Asiasta lisää seuraavien Kalliossuoja-bloggausten yhteydessä! 

 

Riina Uosukainen, konservaattori 

Mai Joutselainen, projektityöntekijä 

 

Lähteet: 

Sinisalo, Henna 2020: Technical description: Ethical and practical perspectives on hazardous museum collections and spaces. Julkaisematon

https://www.ttl.fi/kemikaalit-ja-tyo/asbesti/ Työterveyslaitos, kemikaalit ja työt, asbesti.

https://yle.fi/uutiset/3-11131584 Ammattisyöpäriskeihin puututaan pian tiukemmin – listalla 22 uutta vaaratekijää.

http://akp.nba.fi/artikkelit;kronologia Arkeologisen kulttuuriperinnön opas, Kronologia.

Konservointipalvelu Wirilanderin riskikartoitus 2011.

https://www.sisailmayhdistys.fi/Terveelliset-tilat/Sisailmasto/Hiukkasmaiset-epapuhtaudet Ominaisuudet, vaikutukset ja raja-/viitearvot.

Tomi Tolppi, Labroc Oy. Konservointityössä huomioitavia haitta-aineita – esitelmä 2018.

Kai Salmi, SAP ry. Työturvallisuutta ja haitta-aineita; tarua vai totta – esitelmä 2018.

Kun nimi ei ole enne: tapaus kalliosuoja

Kuten jo aiemmissa blogipostauksissa on tullut ilmi, museoiden säilytystilat eivät aina ole esineystävällisiä. Vanha väestönsuoja, joka tunnetaan museolaisten keskuudessa kalliosuojana, ei nykyisellään ole kovin turvallinen ihmisillekään. Tässä kirjoituksessa paneudumme kokoelmamuuttoprojektimme seuraavaan vaiheeseen, kalliosuojan inventointiin ja tyhjentämiseen. Samalla tarkastelemme sitä, kuinka hyväkin kokoelmatila voi vuosien saatossa muuttua erilaisten tapahtumien kautta epämuseaaliseksi — ja jopa vaaralliseksi. Kalliosuojassa tehdyt haitta-ainemittaukset ja vaaralliset aineet ansaitsevat oman julkaisunsa, jonka saamme eetteriin lähiaikoina.

Vanha väestönsuoja valmistui vuonna 1969. Osa Lääketieteen historian museon kokoelmista sijoitettiin tilaan jo 1979. Museon kokoelmia oli tuolloin sijoiteltu eri puolelle Helsinkiä. Esineille varattu noin 50 m2 tila täyttyi nopeasti, ja kalliosuojaan tuotiin myös muiden museoiden kokoelmia. Kokoelmat levittäytyivät kahteen kerrokseen. Yliopiston eri tieteenalojen erikoismuseot yhdistyivät 2003 Helsingin yliopistomuseoksi, ja tuolloin myös lääketieteen kokoelmat tulivat museon hallintaan. Kokoelmat saivat kokea ilkivaltaa aina 1980-luvulta 2000-luvun alkupuolelle asti, sillä autio tila ja jännittävät esineet todennäköisesti houkuttelivat kutsumattomia vieraita. Pikkuhiljaa muiden vuokralaisten tavaroista tyhjentynyt tila koki useamman vesivahingon ja olosuhteet muuttuivat epäedullisiksi.

Kuvassa punaisella jalustalla kyltti, jossa kehotetaan käyttämään hengityssuojaimia.

Kyltti Kalliosuojan sisäänkäynnillä. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Esinekasoja ja punttien tutinaa

Työskentely Kalliosuojassa aloitettiin tutustumiskäynnillä marraskuussa 2019. Muuttotiimin jäsenet tiesivät jo ennakkoon tilan ongelmista, sillä museon muu henkilökunta oli pitkään ollut tietoinen erilaisista vesivahingoista ja ilkivallasta, jotka tilaa olivat kohdanneet. Henkilösuojaimet  vastasivat Tallissa käytettyjä  moottoroituine hengityssuojaimineen. Säilytystilaan varastoidut esineet olivat resurssien puutteessa olleet lähes oman onnensa nojassa jo pitkään: vaikka museoammattilainen on ahkera ja sinnikäs eliö, ei aika, raha ja jaksaminen yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Muuttoprojektin yhteydessä päästään siis toteuttamaan myös pitkään haaveissa ollut kalliosuojan esineiden inventointi, puhdistus sekä muutto uusiin tiloihin kokoelmakeskukseen.

Suoja-asuissa olevia ihmisiä täyteenahdetun kananverkkokopin edessä.

Yliopistomuseon henkilökuntaa tutustumiskäynnillä Kalliosuojassa. Kuva: Marika Tarkiainen / Helsingin yliopistomuseo.

Muuttotiimiläisten tunnekokemukset Kalliosuojasta vaihtelivat paljon. Tallin jälkeen osa oli tyytyväinen lämpimiin sisätiloihin siirtymiseen, osa taas maalaili silmiensä eteen kauhukuvia koko muuttotiimin mystisestä katoamisesta sokkeloisen väestönsuojan syövereihin. Paksujen, valkoiseksi rapattujen kallioseinien vuoksi esimerkiksi kännykät eivät toimineet tilassa lainkaan, mikä ei varsinaisesti lisännyt turvallisuuden tunnetta. Tehdyn riskikartoituksen mukaan esimerkiksi hapertuneet sähköjohdot aiheuttivat omat vaaransa jo muutenkin elämää nähneeseen työskentely-ympäristöön. Myös esineiden määrä ja laatu huolestutti: pääasiassa lääketieteen kokoelmia sisältävät, äärimmilleen täyteen ahdetut yläkerran kananverkkokopit olivat jo itsessään riski, muista riskeistä puhumattakaan. Tilassa oli erilaisten mittausten mukaan havaittu homeita ja sisäilmaongelmaa. Aktiivisemman työskentelyn alkaessa teettiin uudet mittaukset, joissa löydettiin abestia.  Työt päätettiin keskeyttää ja konsultoida asbestiasiantuntijoita, jotta saataisiin kunnollinen kokonaiskuva sekä työntekijöiden että esineiden turvallisuuden suhteen. Mittaustuloksista ilmeni, että tila oli turvallinen työskennellä ja inventointia saatettiin jatkaa.

Valkoisessa suoja-asussa ja moottoroidun hengityssuojaimen kanssa työskentelevä museotyöntekijä ahtaassa tilassa.

Museoammattilainen ahtaalla. Kuva: Henna Sinisalo / Helsingin yliopistomuseo.

Turvallista työskentelyä, sykähdyttäviä löytöjä

Inventointi Kalliosuojassa saatiin käynnistymisvaikeuksien jälkeen hyvään vauhtiin. Sopivat henkilösuojaimet takaavat turvallisen työskentelyn, eikä tilakaan tunnu enää niin pelottavalta. Muuttotiimiläiset käyvät esineistöä läpi ja kuvaavat sitä kiertävissä vuoroissa. Museon amanuenssit ja kokoelmapäällikkö tekevät esineistä säilytys -ja poistopäätökset, koostavat ne listoiksi ja toimittavat tiimiläisille. Laajasta esinemassasta löytyy toisinaan pysäyttäviä yksilöitä, jotka saavat muuttotiimin mietteliääksi: millaista Seilin saarella käsityötä tehneen naisen elämä on ollut ja kuinka monta ruumista obduktiopöytä 1800-luvulta onkaan nähnyt?  Jälleen kerran esineiden kokoluokka vaihtelee pienestä neulasta aina massiivisiin laitteisiin. Deleten henkilökunta on palkattu auttamaan painavimpien esineiden nostamisessa sekä tarvittaessa esineiden pintapuhdistuksessa ennen kuljetusta.

Museotyöntekijä käy läpi esineitä pöydän ääressä. Hänellä on päällään valkoinen suoja-asu ja kädessä siniset nitriilihanskat.

Esineiden inventointia . Kuva: Henna Sinisalo / Helsingin yliopistomuseo.

Sekä museoalalla että muuallakin maailmassa ainoa pysyvä asia vaikuttaa olevan muutos. Koronavirustilanne vaikuttaa Kalliosuojan tilanteeseen, ja tällä hetkellä työ etenee tavallista hitaammin. Töitä on tarkoitus jatkaa normaalilla tahdilla muutaman viikon kuluttua, mikäli tilanne sen sallii. Siihen asti edistämme muuttoprojektin muita osia ja yritämme pysyä terveinä.

 

Riina Uosukainen, konservaattori

Mai Joutselainen, projektityöntekijä

 

Lähteet:

Helsingin yliopistomuseon selvitys lääketieteen kokoelmien historiasta ja säilytystiloista 1930-luvulta nykypäivään. Julkaisematon

Konservointipalvelu Wirilanderin kalliosuojasta tekemä riskikartoitus 2011. Julkaisematon

Sinisalo, Henna 2020: Technical description: Ethical and practical perspectives on hazardous museum collections and spaces. Julkaisematon