Ruskeasuon selätys

Keväällä muuttotiimissä koittivat ilon ja helpotuksen ajat: urakka Ruskeasuon hammasklinikalla saatiin valmiiksi ja entisen Hammaslääketieteen museon kokoelmat siirrettiin onnistuneesti Kokoelmakeskukseen. Yksi projektin laajimmista ja haastavimmista kokonaisuuksista aloitettiin syksyllä 2020, ja loppuvuodesta loimme myös muuttoblogissa katsauksen kiehtovaan hammaslääketieteen kokoelmaan sekä tulevaan urakkaan.

Nyt pienen kesätauon jälkeen on hyvä palata muistelemaan hammaslääkärin hoitoyksiköiden eli unittien, röntgenkoneiden ja hammasmallien täyteisiä työpäiviä Ruskeasuolla. Ruskeasuon hammasklinikan rakennuksien purun alta kokoelman turvaan saattaneet työn sankarit Jenni Jormalainen, Katariina Pehkonen, Hanna Tanskanen, Marika Tarkiainen ja Riina Uosukainen avaavat tässä blogikirjoituksessa tunnelmiaan ja projektin mielenkiintoisia vaiheita. 

Innolla kohti haasteita 

Tiimi pääsi tutustumaan Ruskeasuon hammasklinikan tiloihin ja kokoelmaan jo ennen työskentelyn aloittamista. Ennakkotunnelmat olivat odottavat, mutta ahtaat tilat, esineiden runsas määrä ja suurten esineiden liikutteluun liittyvät mahdolliset haasteet herättivät myös pohdintaa. 

”Ensimmäinen reaktio oli, että melkoinen urakka edessä”, Jenni toteaa ja saa näkemykselleen hyväksyntää muun tiimin suunnalta. 

”Ennakkoon suurin huolenaihe olivat röntgenkoneet ja isot unitit, kun esineistä näkee jo päälle, että ovat hankalia nostaa ja siirtää”, kokoelmamuutossa projektipäällikkönä toimiva Katariina kertoo. 

Samalla laajan kokoelman läpikäyntiin oltiin tarttumassa muuttotiimille tutulla reippaalla asenteella: 

”Tutustumiskäynnin jälkeen oli kuitenkin innokas olo ja teki mieli tarttua toimeen. Kiinnosti tietää, mitä kaikkea hyllyjen kätköistä voisi löytyä”, Hanna muistelee ennakkotunnelmiaan. 

Helsingin yliopistomuseon työntekijä tutkii esineitä suojavarusteissa valkoisen seinän edessä. Työntekijän vieressä on valkoisesta kankaasta ja pöydästä kyhätty valokuvasupiste.
Hanna Tanskanen inventointityössä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Riina Uosukainen.

Yllätyksiltä ei voi välttyä 

Työt Ruskeasuolla aloitettiin kokoelmien inventoinnilla ja valokuvaamisella.  

”Inventoinnissa eroteltiin eri numeroille huonekalut, taide, esineet, arkistomateriaali ja kemikaalit. Esineille tai esineryhmille annettiin inventointinumerot, ja ne kuvattiin, minkä jälkeen niiden sijainti ja tiedot kirjattiin Exceliin. Inventointi saatiin tehtyä paikan päällä jouluun mennessä”, Hanna kertoo työskentelyn alkuvaiheista.

Metropolian enstisiin tiloihin on aseteltu lattialle koko huoneen täydeltä pieniä inventoituja esinekokonaisuuksia.
Inventoidut esineet odottavat pakkaajaansa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Taustatietojen perusteella kokoelman oli arvioitu sisältävän noin 13 000–15 000 esinettä. Työn edetessä kävi kuitenkin ilmi, että esinemäärä oli huomattavasti isompi, ja esineistä vain murto-osa oli luetteloitu. Lopulta inventoinnin jälkeen esineiden määräksi arvioitiin noin 20 000. 

”Ei uskoisi kahteen varastohuoneeseen ja muutamaan pieneen näyttelytilaan mahtuvan niin paljon!” Katariina huudahtaa. 

Myös muita haasteita ilmeni: 

”Monista esineistä puuttui kontekstitietoja. Esineitä oli myös sijoiteltu ympäri rakennusta, ja niiden sijaintipaikkoissa oli tapahtunut odottamattomia muutoksia”, Jenni muistelee. 

Kokoelmien oli jo etukäteen arvioitu sisältävän runsaasti erilaisia haitta-aineita, kuten esimerkiksi asbestia, elohopeaa, PCB-öljyä ja muita kemikaaleja. Myös näitä löytyi vielä arvioitua enemmän. Sekä tämä että runsas esinemäärä pakottivat tiimiläiset muokkaamaan alun perin suunniteltuja työprosesseja myös työn tiimellyksessä. 

”Päätimme jonkin aikaa esineinventointeja tehtyämme, että on turvallisempaa aloittaa suojavarusteissa myrkkyjen inventoimisella ja samalla siirtää kemikaalit pois muiden esineiden joukosta”, Hanna kuvailee kemikaaliurakan selätystä. 

”Inventoinnin jälkeen kemikaalien CAS-numerot ja vaarallisuus selvitettiin ja jokainen myrkky sai poisto- tai säästöpäätöksen. Tämän jälkeen myrkyt lajiteltiin säästöihin ja poistoihin.”

Ruskeasuon muista kokoelmista erotellut kemikaalipakkaukset on asteltu lattialle pahvi- ja muovilaatikoihin. Yliopistomuseon työntekijä seisoo huoneen oviaukossa suojavarusteissa.
Poistopäätöksen saaneet myrkyt odottavat Fortumin asiantuntevaa kuljetusta omassa nurkassaan. Susanna Paasonen on suojahuppunsa sisällä tyytyväinen. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Hanna Tanskanen.

Hammaslääketieteen kokoelman myrkyllisten aineiden läpikäyntiä on valotettu blogissa jo aiemmin kahden tekstin verran (osa 1 ja osa 2). Tämä kertoo osaltaan omaa kieltään siitä, miten merkittäväksi osaksi kemikaalien selvitys- ja käsittelytyö projektissa muodostui. 

Kokoelma saatiin kunniakkaasti inventoitua kokonaisuudessaan, mutta ennakoitua suuremmasta esinemäärästä ja tiukasta muuttoaikataulusta johtuen esimerkiksi osa luetteloinnista joudutaan tekemään vasta myöhemmin. Suurin osa esineistä pääsi kuitenkin jo ennen Kokoelmakeskukseen siirtämistä kulkemaan koko tehokkaan kokoelmaprosessin läpi. 

”Inventoinnin jälkeen kokoelmasta tehtiin poistoja kokoelmapäällikkö Jaana Tegelbergin ja museoamanuenssi Henna Sinisalon päätöksillä. Säilytyspäätöksen saaneille esineille seuraavana oli vuorossa luettelointi kokoelmatietokanta Akseliin ja pakkaaminen pitkäaikaissäilytystä varten laatikoihin tai lavoille. Työtehtävien monipuolisuus toi onneksi paljon vaihtelua työpäiviin”, Jenni kertoo.

Ahtaat tilat, valtavat masiinat 

Jo ennakkoon todetut ahtaat työskentelytilat aiheuttivat myös monessa kohtaa päänvaivaa. 

”Hammasklinikan rakennusta ei oltu suunniteltu museon kokoelmatilaksi: ahtaat käytävät ja oviaukot estivät esimerkiksi käyttämästä isoja lavoja, ja valmiiden lavojen kerääminen kuljetuksiin oli hankalaa”, projektipäällikkö Katariina summaa. 

Keinot kuitenkin keksittiin: 

”Tehokas tetris ja lavasiirtojen aikataulutus olivat tässä apuna!”

Museomestari Johannes Keltto sahaa kapean oviaukon alaosan karmeja, jotta kuormalava mahtuu ovesta ulos.
Ahtaisiin oviaukkoihin tehtiin omakätisesti tarvittavia laajennuksia. Ruskeasuon hammasklinikan rakennus tullaan purkamaan, joten museomestari Johannes Kelton sahauspuuhat olivat täysin tervetullut apu esineiden siirossa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Susanna Paasonen. 

Myös tiimin työskentelyyn varatut tilat olivat aluksi riittämättömät, mutta tämäkin ongelma ratkesi aktiivisten lisätilakyselyiden myötä. 

Meillä oli aluksi vain muutaman neliön kokoinen huone, johon mahtui kaksi kuvauspöytää ja kaksi työskentelypöytää. Onneksi myöhemmin saimme käyttöön entiset Metropolian isot tilat, joihin muuttotiimi pystyi levittäytymään ja toisaalta myös levittämään esineitä kuvattavaksi, pakattavaksi tai muuten käsiteltäväksi”, Marika kertoo lisätilan vaikutuksesta työskentelyyn. 

Myös jo ennakkoon huolta herättäneet suurikokoiset esineet edellyttivät tiimiltä monenlaista ongelmanratkaisua. 

”Suuret esineet olivat kuin oma projekti projektin sisällä”, Hanna luonnehtii urakkaa. 

Ruskeasuon raskas laitteisto sisälsi muun muassa hammaslääkärien unitteja, poria, turbiineja, kompressoreja, röntgenlaitteita ja potilastuoleja. Kuten Katariina aiemmassa raskaiden, mahdollisesti öljyä sisältävien, esineiden käsittelyä valottavassa tekstissään kuvailee, vaati näiden pakkaaminen ja siirtely erityistä suunnitelmallisuutta sekä välinehankintoja. Haitallisen PCB-öljyn pitoisuuksia testattiin etukäteen ottamalla näytteitä sekä esineistä että hengitysilmasta. Museomestarimme Johannes oli tiimille korvaamaton apu suurten esineiden liikuttelussa ja turvallisten säilytysratkaisujen kehittämisessä niille.

Neljä Yliopistomuseon työntekijää seisoo tulettamassa kädet ilmaan nostettuina lavalle kiinnitetyn röntgenkoneen takana
Massiivinen röntgenkone on lavalla, ja tilanne vaatii yhteiskuvaa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Onnistumisen iloa 

Suurien hoitoyksiköiden ja röntgenlaitteiden liikkeelle saaminen oli suuri onnistuminen. Moni Ruskeasuolla työskennelleistä listaakin tämän suosikkimuistojensa joukkoon. 

Oli ilo nähdä, kuinka jokin murheenkryyniksi osoittautunut esine saatiinkin liikkumaan lavalle ja pakattavaksi”, Marika kuvailee. 

Myös ilon hetkiä mahtui runsaasti mukaan monista haasteista huolimatta. Erityisesti tiimin kanssa jaetut hauskat hetket, kuten pikkujoulut Ruskeasuon Unicafen tiloissa, Euroviisu-hittien vauhdittamat yhteiset pakkausrupeamat sekä kevään lämmössä vietetyt jäätelötauot ulkona toivat piristystä puurtamisen lomassa. 

Neljä Yliopistomuseon työntekijää istuu rappusilla auringonpaisteesssa.
Kevään koittaessa taukoja pystyi pitämään myös ulkona auringosta nauttien. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Jenni Jormalainen.

Kokoelman erityisen kiinnostavat ja kauniit esineet ovat jääneet myös mieleen hankalasti liikutettavien laitteiden ja myrkkypullojen ohella. 

”Mieleen on jäänyt esimerkiksi valtava leikkaussalilamppu, joka oli jollain konstilla nostettu huteran hyllyn päälle. Sen siirto vaikutti erittäin haastavalta ahtaissa tiloissa, mutta lopulta lamppu saatiin onnellisesti alas. Lamppu olikin tarkemman tutkimisen jälkeen yllättävän hieno esine”, Jenni kertoo. 

Jotkin lasiesineet olivat todella kauniita, ja niitä oli ilo käsitellä”, Marika muistelee. 

Joillekin suosikkiesineen valinta tuottaa myös vaikeuksia: 

”Ruskeasuon kokoelma oli yllättävän monipuolinen, vaikea sanoa!” tuumailee Katariina. 

Hammaslääkäri(esineide)n pelko voitettu 

Urheilutoimittajan suosikkikysymykseen ”Miltä nyt tuntuu?” Ruskeasuon tiimillä on varsin yksimielinen vastaus: helpottuneelta. Valtaosin tuntemattoman laajan kokoelman haltuunotto on ollut todellinen urakka, jossa oli usein reagoitava myös yllättäviin tilanteisiin. 

”Projektin onnistuminen vaati kaikilta paikalla työskennelleiltä jatkuvasti erilaista ongelmanratkaisua työn ohessa, ja onneksi työkaverilta sai tarvittaessa myös henkistä tukea. Aina tulee yllätyksiä, mutta niiden kanssa oppii elämään, jos niihin on mahdollista etsiä yhdessä ratkaisuja”, Marika kiittelee. 

”Jokainen työntekijä toi projektiin oman huomiokykynsä ja osaamisensa, eikä minulla ainakaan ollut epäilystäkään, etteikö tätä saataisi hoidettua”, Riina jatkaa. 

Selin kameraan seisova Yliopstomuseon työntekijä kirjoittaa valkotaululle jäähyväisviestiä Ruskeasuon urakalle.
Kiitos ja näkemiin! Marika Tarkiainen kirjoittaa odotettua viestiä taululle Ruskeasuon viimeisenä työskentelypäivänä Jenni Jormalaisen seuratessa vierestä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Hanna Tanskanen.

Jenni tiivistää Ruskeasuon projektista mukana lähteviä oppeja: 

”On tärkeää tutkia ennen töiden aloittamista, millaisia esineitä kokoelmaan kuuluu. Onko joukossa mahdollisesti haitta-aineita? Mitä henkilösuojaimia ja välineitä esineiden läpikäymiseen tarvitaan, ja onko tarpeellista tehdä haitta-aineanalyysejä tiloissa ennen töiden aloitusta.” 

Huolellisen suunnittelun ja toimivan asiantuntijayhteistyön merkitys, kuten Ruskeasuolla Hammasklinikan henkilökunnalta saatu apu esineiden tunnistuksessa, korostuu myös muiden tiimiläisten näkemyksissä. Yksimielisiä ollaan kuitenkin myös siitä, että kokoelmatyössä tulee aina vastaan ennakoimattomia asioita, joten varautua kannattaa lähtökohtaisesti kaikkeen.  

Kuten Hanna kiteyttää: 

”Kaikkea mahdollista voi tulla vastaan, kuten kartonkirasiasta pöllyävää asbestipumpulia*.” 

 

*Toim. huom. asbestipumpulia käsiteltiin asianmukaisissa suojavarusteissa. 

 

Susanna Paasonen, (niin ikään Ruskeasuolla karaistunut) projektityöntekijä. 

Ei hammaslääkärikammoisille! Hammaslääketieteen museokokoelmia muuttamassa

Helsingin yliopistomuseon kokoelmien muuttoprojektin aikana työntekijät ovat kohdanneet usean eri alan esineistöä tekosilmistä äkeisiin. Yhden mielenkiintoisen lisän tieteenalojen listalle tuo entisen Helsingin yliopiston Hammaslääketieteen museon kokoelma, joka käsittää kaiken mahdollisen luunäytteistä ensimmäisiin hammasröntgenkoneisiin, elohopeaa unohtamatta. Tässä blogitekstissä käydään läpi lyhyesti Hammaslääketieteen museon historiaa ja sen kokoelman muuttoa.

Kuvassa on erilaisia hammasproteeseja.
Erilaisia hammasmuotteja ja -proteeseja laatikossa ennen inventointia. Kuva: Marika Tarkiainen / Helsingin yliopistomuseo.

Hammaslääketieteen museon historiaa

Helsingin yliopistomuseon hammaslääketieteen museokokoelmasta ei voi oikeastaan puhua ilman alan pioneeria Matti Äyräpäätä (1852–1928). Hammaslääkintä oli ennen Äyräpään ajamaa yliopistollista koulutusta lähinnä huonokuntoisten hampaiden poistoa ja paikkausta, vaikka Suomessa joitakin ulkomailta tulleita hammaslääkäreitä työskentelikin. Äyräpään vaikutuksen myötä Suomessa aloitettiin akateeminen hammaslääkärikoulutus vuonna 1892 Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa eli nykyisessä Helsingin yliopistossa.

Kuvassa keskellä musta siluettikuva professori Matti Äyräpäästä. Siluettie kiertää köynnösmäinen kuvio.
Yksityiskohta Matti Äyräpään exlibriksestä. Kuva: Henna Sinisalo / Helsingin yliopistomuseo.

Yliopistomuseon kokoelmien tapaan hammaslääketieteen opetus on saanut muuttaa useaan otteeseen. Hammaslääkärikoulutusta järjestettiin alun perin Ullanlinnassa Kirurgisessa sairaalassa, mutta tilanahtauden vuoksi Matti Äyräpää muutti omistamansa niin sanotun Lampan talon Pohjoisesplanadilla opetuskäyttöön. Ajan myötä myös nämä tilat kävivät ahtaiksi ja klinikka siirtyi Siltasaarenkadulle. Pysyvämmät hammaslääketieteen opetusta varten suunnitellut tilat rakentuivat Fabianinkadulle vuonna 1931.

Kuvassa vanhan klinikkarakennuksen julkisivu.
Fabianinkadun entinen klinikkarakennus kuvattuna 1980-luvulla. Kuva: Kari Hakli / Helsingin yliopistomuseo.

Monikerroksinen rakennus oli ahdas jo heti valmistuttuaan, sillä opiskelijamäärät olivat kasvaneet ennakoitua enemmän. Lopulta vuonna 1979 hammaslääketieteen opetus siirtyi Ruskeasuolle Mannerheimintien loppupäähän, missä edelleen järjestetään osa opetuksesta sekä potilastyöstä. Hammaslääketieteen laitoksen toiminta siirtyy vuoden 2021 aikana kokonaisuudessaan moderneihin tiloihin Meilahteen.

Ruskeasuon hammasklinikka mäen päällä.
Hammasklinikka muutti vuonna 1979 Ruskeasuolle. Rakennus on kuvattu Kytösuontien suunnasta. Kuva: Kari Hakli / Helsingin yliopistomuseo.

Ajatus hammaslääketieteen museon perustamisesta kyti jo 1940-luvulla. Vapaaehtoisvoimin toiminut museo perustettiin kuitenkin vasta vuonna 1979 hammaslääketieteen laitoksen muuton yhteydessä, jolloin Fabianinkadun klinikalla ollut historiallinen esineistö siirrettiin Hammaslääketieteen museon hallintaan. Museotoimikuntaan kuuluivat alussa museon esimies, erikoishammaslääkäri ja hammaslääketieteen tohtori Jouko Tuomaala ja museota eläkkeelläkin luotsannut hammashoitaja Kirsti Tamminen. Myöhemmin mukaan liittyivät professori Jukka H. Meurman ja hammashoitaja Auri Hakkarainen sekä muita hammaslääketieteen professoreita ja dosentteja. Erityisesti Kirsti Tamminen ja Auri Hakkarainen huolehtivat sitoutuneesti museon toiminnasta vuosien saatossa, ja molempien tiedot ovat auttaneet tarkentamaan esineiden taustoja esimerkiksi haastattelujen avulla aikaisemmissa pienimuotoisemmissa inventoinneissa.

Kuvassa etualalla hammashoitajat Tamminen ja Hakkarainen valkoisissa työtakeissaan. Heidän takanaan hyllyssä on hammaslääketieteen museoesineistöä.
Hammaslääketieteen museon museonhoitajat Kirsti Tamminen ja Auri Hakkarainen ns. museovarastossa Ruskeasuolla vuonna 1996. Heidän takanaan hyllyssä on museon esinekokoelmia ja arkistoaineistoja. Pöydän ääressä on pidetty myös kokouksia. Kuva: Helsingin yliopiston AV-keskus, Ari Aalto / Helsingin yliopistomuseo.

Hammaslääketieteen museon ensimmäinen näyttely avattiin Ruskeasuolla vuonna 1982, ja samana vuonna juhlittiin hammaslääketieteen opetuksen 90-vuotista taivalta. Museon kokoelmasta suuri osa on peräisin yliopiston omalta hammasklinikalta ja osin yksityisiltä praktiikoilta. Vuonna 1986 Oy Dentaldepot Ab lahjoitti oman laajan kokoelmansa museolle. 1990-luvulla museo osallistui näyttelytoiminnalla Suomen Hammaslääkäriseuran 100-vuotisjuhliin sekä Helsingin yliopiston 350-vuotisen taipaleen juhlistamiseen. Hammaslääketieteen museotoimikunta ja nykyistä Yliopistomuseota edeltänyt Helsingin yliopiston museo tekivät yhteistyötä muun muassa esineturvallisuuteen liittyvissä asioissa jo 1990-luvulla. Hammaslääketieteen museo liitettiin osaksi Helsingin yliopistomuseota vuonna 2003.

Hammashoitaja istuu museovarastossa pöydän ääressä.
Kirsti Tamminen läpikäy kokoelmaesineitä hammaslääketieteen 100-vuotisnäyttelyä varten vuonna 1992. Kuvassa keskellä erilaisia kemikaalipulloja. Kuva: Kirsti Tammisen kotialbumi / Helsingin yliopistomuseo.

Kokoelma klinikalla

Syksyllä 2020 aloitimme inventointi- ja muuttoprojektin hammaslääketieteen kokoelman parissa tutustumalla olemassa oleviin tiloihin. Yliopistomuseon parivuotisen kokoelmamuuttoprojektin yhteydessä Hammaslääketieteen museon esineistä valtaosa inventoidaan, kuvataan ja luetteloidaan nyt ensimmäistä kertaa. Osa kokoelmista on ollut esillä 1980-luvulta lähtien Hammasklinikan museohuoneissa.  Interiöörimäisissä huoneissa voi melkein palata ajassa taaksepäin.

Kuvassa näkyy eri-ikäisiä hammasröntgenlaitteita.
Kuvassa eri ikäisiä hampaiden kuvaamiseen tarkoitettuja panoraamaröntgenlaitteita Yrjö V. Paatero -museohuoneesta. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Suurten ikkunoiden takana avautuvat näkymät hammaslääketieteen ja samalla museonäyttelyjen historiaan. Ensimmäisessä huoneessa on esillä hampaiden panoraamaröntgenkuvausta kehittäneeseen professori Yrjö Veli Paateroon liittyvää esineistöä sekä muun muassa osa ortopantomografin eli panoraamaröntgenin kehityskaaresta. Toinen huone esittää Fabianinkadun klinikan toimintaa, ja siellä on muun muassa hammaslääkärien hoitoyksiköitä eli unitteja, turbiini- ja jalkaporia sekä vanha röntgenkone. Kolmannen huoneen sisältö koostuu pääasiallisesti Oy Dentaldepot Ab:n museosta lahjoitetuista esineistä, ja tilassa on muun muassa plyysipäällysteinen potilastuoli sekä hammaslääkärien kannettavia hoitoyksiköitä.

Kuvassa on eri-ikäisiä hammaslääkärien työskentely-yksiköitä, muotokuva, vitriinikaappi ja käsienpesualtaita.
Toisessa museohuoneessa on runsaasti eri-ikäistä hammaslääketieteellistä esineistöä. Kuva: Marika Tarkiainen / Helsingin yliopistomuseo
Kuvassa on plyysikankaalla päällystetty potilastuoli, vanha röntgenkone, jalkapora ja vitriinikaappi.
Kolmannessa museohuoneessa on esillä muun muassa Oy Dentaldepot Oy:lta saatuja lahjoituksia. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Näyttelytilat eivät ole olleet pitkään aikaan aktiivisessa käytössä vaan lähinnä säilytystiloina, mutta tilauksesta niihin on ollut mahdollista tutustua Yliopistomuseon henkilökunnan opastuksella. Huoneisiin on kuitenkin voinut katsella sisälle käytävältä. Lisäksi erilaisia vitriineitä ja seinäplansseja on asetettu esille eri puolille klinikkaa.

Lasisesen vitriinin ylähyllyllä on pienien kupujen sisällä on erilaisia hampaita. Alemmalla tasolla on kipsivaloksia kasvoista sekä korvaproteeseja.
Ruskeasuon hammashoitolan aulassa olevassa vitriinissä on esillä Matti Äyräpään keräämiä hammasnäytteitä ja hänen tutkimustyöhönsä liittyneitä kipsivaloksia sekä korvaproteeseja. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Ruskeasuon kolmen näyttelyhuoneen ja vitriinien lisäksi käymme läpi myös varastoina toimivat tilat, joissa esineitä on sekä vitriineissä että laatikoissa ja hyllyissäkin. Kyseessä on kaksi huonetta, jotka neliöiltään eivät ole kovin suuria, mutta esinemäärältään varsin hengästyttäviä. Hammaslääketieteen kokoelma sisältää viimeisimmän arvion mukaan lähes 20 000 esinettä: instrumentteja, laitteita, lääkepulloja, huonekaluja ja useita hyllymetrejä arkistomateriaalia. Kokoelmaa ei ole aiemmin luetteloitu museaalisesti kokonaisuudessaan, joten tarkkaa määrää on ollut vaikea arvioida. Vaikka osa esineistä on jo aiemmin inventoitu ja niiden tiedot tallessa, vie urakka aikaa.

Toinen museovarasto on ollut myös kokouskäytössä, ja keskellä huonetta olleen suuren pöydän ääressä museotoimikunta on aikoinaan nauttinut kakkukahveja. Huoneen puisissa vitriineissä on pidetty esillä kokoelman merkittäviä esineitä. Museon kokoelmista huolehtineiden hammashoitajien hyvässä järjestyksessä pitämä huone on ajan myötä muuttunut varastomaisemmaksi esinemäärän kasvettua.

Puisissa vitriineissä on erilaisia hammasmuotteja ja kipsivaloksia.
Hyllyissä on esillä erilaisia kipsivaloksia, hammasmalleja sekä muuta kokoelman esineistöä. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.
Museovaraston kaikilla tasoilla on erilaisia hammaslääketieteeseen liittyviä esineitä.
Ensimmäisen museovaraston tila on hyödynnetty lattiasta kattoon. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Toinen varasto on kokonaan täynnä suuria laitteita ja koneita ja muuta sekalaista materiaalia. Vaikka museovarastoja on aikaisemmin käytetty kahvitteluun, on niissä nykyisin voimakas haju, joka johtuu mahdollisesti tilassa olevista erilaisista kemikaaleista, pölystä ja homeesta. Esineistöä läpikäydessä onkin suojauduttava asianmukaisesti.

Toinen museovarasto on täynnä erilaisia hammaslääketieteen suuria laitteita, kuten työskentely-yksiköitä, röntgenlaitteita ja vitriineitä.
Toisessa museovarastossa on runsain mitoin inventoitavia laitteita. Kuva: Johannes Keltto / Helsingin yliopistomuseo.

Mitä kokoelmalle tapahtuu jatkossa?

Hammaslääketieteen museon esineiden läpikäyminen muuttoa varten on pitkällinen prosessi, onhan kokoelma Suomen laajin hammaslääketieteen historian kokoelma. Esineiden tunnistus, tietojen kirjaus, kuvaus ja pakkaus vievät aina oman aikansa. Kun kokoelman sisältönä on muun muassa pieniä instrumentteja, luuaineistoa, lääkeaineita, elohopeaa, erilaisia hammasproteeseja, röntgenkoneita ja hammaslääkärien työskentelypisteitä porineen ja sylkialtaineen, on inventointi ja esineiden siirrot tehtävä maltilla ja suunnitelmallisesti. Laajan kokoelman käsittely ja varastotilojen purkaminen inventointikuntoon ahtaissa tiloissa, joissa edelleen työskennellään hammasterveyden parissa, vaatii malttia.

Suojahaalariin pukeutunut työntekijä on polvillaan hyllyjen välissä tutkimassa esineitä.
Konservaattori Riina Uosukainen tarkastelee museovaraston uumenissa suojavarusteissa esineitä. Suojavarusteita kannattaa käyttää, sillä jotkut esineet saattavat sisältää haitallisia kemikaaleja. Kokoelmatyön kemikaalinäkökulmasta kerrotaan lisää seuraavassa blogikirjoituksessa. Kuva: Jenni Jormalainen / Helsingin yliopistomuseo.
Kätevyyskokeissa väännettyjä rautalankahahmoja.
Hammaslääketieteen opiskelijat joutuivat vuosina 1963–1973 todistamaan sorminäppäryytensä kätevyyskokeilla. Kuvan hentoja rautalangasta taivutettuja hahmoja on toivottu esille myös klinikan tuleviin tiloihin. Kuva: Riina Uosukainen / Helsingin yliopistomuseo.

Inventoinnin jälkeen esineet pääsevät asianmukaisiin olosuhteisiin pysyviin säilytystiloihin, joihin ne kuljetetaan joko esinelaatikoihin, kuormalavoille tai karanteenisäilytykseen huolellisesti pakattuina. Lisäksi kokoelman käytettävyys paranee, kun esineet on kuvattu ja tiedot kirjattu ylös kokoelmanhallintajärjestelmään. Projektityö ja museokokoelman tulevaisuus on herättänyt kiinnostusta myös klinikalla työskentelevien keskuudessa. Vuosien saatossa osasta eri kerroksissa esillä olleista museoesineistä on muodostunut henkilökunnan suosikkeja. Esineitä on myös hyödynnetty hammaslääketieteen historian opetuksessa. Palaamme varmasti muuttoblogissa vielä hammaslääketieteen kokoelmien pariin, kunhan inventointi on loppusuoralla

Esineet on pinottu kuormalavojen päälle. Hammashoitajat ovat esineiden vieressä.
Hammaslääketieteen kokoelmien siirtäminen säilytystiloista toiseen oli tuttua myös 1990-luvulla Kirsti Tammiselle ja Auri Hakkaraiselle. Kuormalavoja hyödynnämme tässäkin muutossa isojen esineiden ja huonekalujen kuljetuksessa. Kuva: Kirsti Tammisen kotialbumi, Helsingin yliopistomuseo.

Marika Tarkiainen, projektityöntekijä 

 

Lähteet:

Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitos 1892–1992. Toim. Jari Hanski & Hélène Javén. 2000.

Meurman, Jukka H: Helsingin yliopiston hammaslääketieteen museo. Hippokrates. Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja. 13. Vuosikerta. 1996.

Saxén, Leena: Hammaslääkintätaidosta hammaslääketieteeksi. Helsingin yliopistomuseo. Tiedettä, taidetta, historiaa. Toim. Kati Heinämies. 2003.

Tarinoita hammasklinikalta -verkkonäyttely. 2006.  http://www.halvi.helsinki.fi/museo/nayttelyt/tarinoita_hammasklinikalta/hammastarinat.htm

Wolf, Juhani & Tammisalo, Eero & Paatero, Erkki: Yrjö V. Paatero. Panoraamaröntgenkuvauksen keksijä. Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja Hippokrates 2002.

 

 

 

Kesä Silmätautien klinikalla

Muuttoprojektin aikana olemme päässeet tarkastelemaan omin silmin mitä erilaisempia työskentelymiljöitä. Osa muuttotiimistä vietti viime kesän sairaalaympäristössä Silmätautien klinikalla, jonka kokoelmia kartoitimme yhdessä HUSin museotoimikunnan kanssa. Tässä tekstissä silmäilemme museaalisen yhteistyön mahdollisuuksia sekä valotamme sitä, millaista asiantuntijatyötä esineiden kokoelmiin ottaminen oikeastaan vaatii.

Katse yhteistyön taustaan: HUSin museotoimikunta ja Yliopistomuseon historiallinen vastuu 

Helsingin yliopiston ja Meilahdessa sijaitsevien sairaaloiden yhteinen historia on mittava. Silmätautien klinikan kokoelmalla on pitkät perinteet: silmätautioppi sai ensimmäisen professorinsa vuonna 1871 ja kokoelman vanhimmat esineet ovat 1800-luvulta.  Useat opetussairaalat ja yksiköt on Silmä-korvasairaalan tavoin perustettu alun perin yliopiston yhteyteen, ja sairaalat yhdistyivät Helsingin yliopistolliseksi keskussairaalaksi vuonna 1958. Vuodesta 2000 lähtien Yliopistollinen keskussairaala on ollut osa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä eli HUSia. Kuntayhtymän sairaalat ja yksiköt ovat vuosien saatossa itsenäisesti keränneet museaalisia esineitä, ja näitä kokoelmia kartoittamaan HUS perusti oman museotoimikunnan vuonna 2018. Toimikunnan ja sen kolmen työntekijän tehtävänä on koordinoida, kartoittaa, kehittää ja hoitaa HUSin museokokoelmia. Tämänhetkisen arvion mukaan kokoelmissa on yli 12 000 esinettä ja yli 15 000 valokuvaa.

Helsingin yliopistomuseo ja HUSin museotoimikunta päättivät yhteistyössä kartoittaa Meilahdessa sijaitsevan Silmätautien klinikan museokokoelmat. Osa kokoelmista kuuluu historiallisista syistä Helsingin yliopistolle ja kuuluu siten Yliopistomuseon tallennusvastuualueeseen. Projektiin kohdistui aikataulupaineita, sillä Silmätautien klinikan tilan tulee olla tyhjä vuoden loppuun mennessä. HUSin museotoimikunnan puolelta mukana olivat projektisuunnittelijat Maria Tukia ja Helena Hämäläinen, ja käytännön työtä suunniteltiin yhdessä. Myös työtapojen yhtenäistäminen sujui mutkattomasti, sillä yhteinen tavoite hitsasi molempien tiimien työntekijät saumattomasti yhdessä toimivaksi yksiköksi.

Kuvassa valkoiseen moottorihuppuun sonnustautunut museotyöntekijä työskentelee runsaans esinemäärän keskellä. Esineet levitelty pöydille.
Projektisuunnittelija Maria Tukia inventoinnin tuoksinassa Silmätautien klinikalla. Etualalla inventoituja esineitä. Kuva: Helena Hämäläinen / Helsingin yliopistomuseo.

Pikainen silmäys käytännön työhön 

Mitä Silmätautien klinikalla sitten oikeastaan tehtiin? Jokainen tilassa ollut museoesineeksi tulkittu esine kuvattiin ja sen tiedot kerättiin talteen. Varsinaisen inventointityön arveltiin kestävän noin kuukauden ajan, mutta rupeama venyi oletettua runsaamman esinemäärän vuoksi useaksi kuukaudeksi. Inventoinnin tukena toimivat vuonna 2000 tehty inventointilista, Google sekä laitevalmistajien tietokannat. Kokonaisuudessaan kokoelma hahmotti silmäsairauksiin ja niiden hoitoon liittyvän esineellisen sekä kulttuurisen kehityksen jatkumon aina 1800-luvulta nykypäiviin asti.

Museotyöntekijä imuroi esineitä kellarissa. Isot esineet ovat levällään ympäri huonetta työntekijän molemmilla puolilla.
Projektisuunnittelija Helena Hämäläinen esipuhdistaa imuroimalla Silmätautien klinikan kellaritilassa pölykerroksen peitossa olleita esineitä. Kuva: Mai Joutselainen / Helsingin yliopistomuseo.

Sairaalat on suunniteltu ihmisiä, ei museoesineitä varten. Tämä näkyi myös Silmätautien klinikan esineissä: niitä oli säilytetty pakon edessä epäsuotuisissa oloissa. Esimerkiksi kellaritiloissa säilytetyt esineet olivat paksun pölykerroksen peitossa, ja tila oli vuosien varrella altistunut kosteudelle ja lämpötilavaihteluille. Esineissä tämä ilmeni muun muassa murentuvana kumina, pölynä ja muoviosien vaurioina. Mahdollisten sisäilmaongelmien ja massiivisen pölymäärän vuoksi työntekijät käyttivät työskennellessään moottoroituja henkilönsuojaimia.

Näkökulmia valintaprosessiin

Jo ennen inventoinnin alkua Yliopistomuseon ja HUSin museotoimikunnan tahoilta oli saavutettu yhteisymmärrys, että osa objekteista päätyy Yliopistomuseon ja osa HUSin museotoimikunnan kokoelmiin. Yliopistomuseon osalta valinnat kokoelmiin otettavista esineistä tekivät amanuenssi Henna Sinisalo ja projektisuunnittelija Susanna Hakkarainen. Valintoja ohjasi jossain määrin ajallinen jakolinja HYKSin perustamista edeltävään ja sen jälkeiseen aikaan.

”Ajoitus on ollut meille suuntaa-antavana ohjenuorana, mutta emme antaneet sen sitoa käsiämme. Sovimme HUSin museotoimikunnan kanssa heti aluksi, että voimme neuvotella myös ’väärän’ ikäisistä esineistä keskenämme”, Sinisalo kertoo.

Valintoja tehtäessä jokainen esine arvioitiin huolella ja päätös kokoelmiin otosta tehtiin kunkin kohdalla useiden valintakriteerien perusteella. Säilytystilojen rajallisuuden vuoksi valinnoissa on Sinisalon ja Hakkaraisen mukaan pyrittävä maltillisuuteen. Samalla Silmätautien klinikan esineistö on monella tapaa Yliopistomuseon kokoelmapoliittisten linjausten perusteella museon keskeistä tallennusaluetta. Molemmat asiantuntijat korostavatkin kokoelmapolitiikan merkitystä valintoja tehtäessä. Inventoituja esineitä vertailtiin myös Yliopistomuseon jo olemassa oleviin kokoelmiin päällekkäisyyksien välttämiseksi, mutta samalla harkiten täydentävätkö klinikan esineet jotain jo olemassa olevaa kokonaisuutta.

Oleellinen kriteeri valintoja tehtäessä on esineen museoarvo.

”Museoarvo koostuu fyysisestä objektista itsestään, mutta lisäksi erityisesti objektiin liittyvistä taustatiedoista, esimerkiksi mihin esinettä on käytetty, mistä se on hankittu, kuka sen on omistanut, missä se on ollut ja ketkä ovat käyttäneet sitä, milloin sen käyttö on loppunut ja miksi. Mitä enemmän esineellä on taustatietoja, sen mielenkiintoisempi se on museon kannalta”, Sinisalo avaa monitahoista käsitettä.

Museoarvoa määritellessä esineiden taustoihin liittyvä tutkimustyö korostuu. Silmätautien klinikan kohdalla tärkeänä lähteenä selvitystyölle toimi professori ja Silmätautien klinikalla professori Tero Kivelän aloitteesta vuonna 2000 laadittu luettelo klinikan museokokoelman esineistä.

Suorakaiteen muotoinen, valkoisella ja punaisella kankaalla vuorattu rasia. Rasian sisällä metallisia instrumentteja, joissa osassa valkoiset varret. Rasian vieressä kaksi paperilappua.
Instrumenttirasia kuului Hanna Galetski-Olinille, mikä tekee siitä erityisen kiinnostavan. Kuva: Susanna Paasonen / Helsingin yliopistomuseo.

Kontekstitiedot voivat tietyissä tapauksissa nostaa varsin tavanomaisen esineen museoarvon uudelle tasolle. Tästä esimerkkinä Hanna Galetski-Olinille (1890–1966) kuulunut instrumenttirasia, jonka Hakkarainen ja Sinisalo nostavat molemmat suosikkiesineittensä joukkoon. Galetski-Olin oli Suomen ensimmäinen silmälääkärinä toiminut nainen. Usein esineen tavanomaisuus itsessään saattaa tosin olla juuri ominaisuus, joka tekee siitä kiinnostavan. Monien käyttämä voi olla kuriositeettia parempi tallenne tietystä ilmiöstä tai tapahtumasta.

”Esinetyypin tavallisuus tai erikoisuus voi ominaisuutena olla tapauksesta riippuen plussaa tai miinusta”, Hakkarainen summaa.

Kokoelmapoliittisten linjausten, museoarvon sekä jo olemassa olemien kokoelmien kanssa käytävän vuoropuhelun ohella Hakkarainen ja Sinisalo ottivat valintoja tehdessä huomioon myös esineiden kunnon sekä niiden mahdollisesti tuottamat haitat ihmisille tai muille esineille.

Näkyvät tulokset

Hakkarainen ja Sinisalo tekivät käytännössä esinevalinnat inventoinnin yhteydessä otettujen kuvien ja luettelon perusteella ja karsinnat toteutettiin pääosin etäyhteyskokouksin. Sitä seuranneiden HUSin museotoimikunnan työntekijöiden kanssa käytyjen neuvottelujen päätteeksi Yliopistomuseon kokoelmiin päätyi Silmätautien klinikalta reilun 2 000 inventoidun kokonaisuuden joukosta yhteensä 140 esinettä, 153 valokuvaa sekä pieni määrä muita arkistomateriaaleja. Sekä Hakkarainen että Sinisalo vaikuttavat tyytyväisiltä työn tuloksiin ja valikoituun otokseen.

”Toisin kuin esimerkiksi tallin ja kalliosuojan kohdalla, tässä kokoelmassa oli nimenomaan valintojen kannalta luksusta se, että koko kokoelma voitiin ensin inventoida ja lopulliset valinnat tehdä vasta kun kokonaisuus oli oikeasti tiedossa”, Hakkarainen kiittelee.

Kaksi monokkelilasia ja yhdet metallisankaiset silmälasit. Esineissä kiinni numerolaput ja niiden vieressä tekstilaput, joissa tekstit: "Arkkiatri Arvo Ylpön monokkelit" ja "Prismalasit".
Arkkiatri Arvo Ylpön monokkelit saivat inventoinnissa numeron SKL1889 ja metallisankaiset prismalasit puolestaan numeron SKL1890. Museoarvoltaan merkittävien monokkelien suhteen päädyttiin ratkaisuun, jossa toinen linsseistä tuli osaksi Yliopistomuseon kokoelmaa ja toinen HUSin. Prismalasit päätyivät sen sijaan kokonaisuudessaan osaksi Yliopistomuseon kokoelmaa. Kuva: Susanna Paasonen / Helsingin yliopistomuseo.

Hyvä yhteistyö HUSin museotoimikunnan kanssa ulottui myös esinejakoon.

”Vaikka tallennusvastuualueemme ovat osin päällekkäiset, ei ole mielekästä, että lähtisimme kilpailemaan esineistä keskenämme. On fiksumpaa tehdä yhteistyötä ja varmistaa, että museaalisesti arvokkaat objektit säilyvät jonkin tahon hoidossa”, Sinisalo tiivistää yhteisymmärrystä.

Mikäli esineistä tulee lisäselvitysten ja luetteloinnin yhteydessä esille uusia kontekstitietoja, on niiden jakamisesta jo sovittu puolin ja toisin. Yhteistyö Silmätautien klinikan tiimoilta tuleekin todennäköisesti jatkumaan, vaikka varsinainen työ on Yliopistomuseon osalta takana päin, ja kokoelmiin valitut esineet ovat jo puhdistettuna ja turvallisesti paikoillaan Kokoelmakeskuksessa.

Mai Joutselainen, projektityöntekijä.

Susanna Paasonen, projektityöntekijä.

Helsingin yliopistomuseon kokoelmapoliittinen ohjelma

Kalliosuojan aarteita – kaappi vuodelta 1831

Kevään aikana muuttoprojektissamme inventoidusta kalliosuojasta löytyi paljon kiinnostavia esineitä. Osa oli kauniita, osa ehkä pelottaviakin. Joistakin esineistä tiedettiin hyvinkin tarkkaan taustatietoja, toiset jäivät tuntemattomiksi. Entisen Viikin Maatalousmuseon kokoelmaan kuulunut kaappi vuodelta 1831 on yksi kalliosuojasta pelastetuista aarteista.

Kuvassa esittelyssä oleva kaappi.
Noin 180 cm korkea kaappi on koristeltu punaisella, valkoisella ja siniharmaalla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Vuonna 1831 Charles Darwin lähti kiertämään HMS Beagle -aluksella maailman meriä. Matkan aikana hän teki luonnontieteellisiä havaintoja, jotka toimivat pohjana teokselle Lajien synty ja maailmaa mullistaneelle evoluutioteorialle. Samana vuonna myös tuleva farmaseutti ja Coca-Colan keksijä John Pemberton syntyi Yhdysvalloissa, ja Carl von Clausewitz, tunnettu sotateoreetikko, kuoli Preussissa.  Napoleonin kuolemasta oli kulunut jo 10 vuotta. Taidemaalari Eugène Delacroix’n tunnetuin teos Vapaus johtaa kansaa oli valmistunut edellisenä vuonna. Teos oli parhaillaan yleisön ihasteltavana Pariisin Salongissa. Keisari Nikolai I hallitsi Venäjää ja samalla Suomen suuriruhtinaskuntaa. Helsingissä perustettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. SKS:n sihteerinä toiminut Elias Lönnrot kehitti uuden suomenkielisen sanan, kirjallisuus, juuri sitä varten.

Lähikuvassa oven keskelle maalattu vuosiluku 1831.
Kaapin valmistusvuosi on maalattu keskelle ovea. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Myös esittelyssä oleva puinen kaappi valmistettiin siis tuona samaisena vuotena. Valmistusajasta kertova vuosiluku on maalattu oven keskelle. Yliopistomuseolla ei ole tietoa kaapin tekijästä. Kaappi on peräisin Varsinais-Suomesta, entisestä Karjalan kunnasta, Suutilan kylässä sijainneelta Kivilän lohkotilalta. Olisiko tilan silloinen isäntä ollut taitava puuseppä vai onko kiertävä nikkari valmistanut kaapin? Kaapin ovea ympäröivät punaisella maalatut sivut ja siniset seinien koristetäytteet, peilit. Lisäksi ovi on koristeltu valkoisin kukkasin ja köynnöksin. Oven takaa paljastuu hyllytasoja. Voisiko kyseessä olla häälahja tai kapiokaappi, jossa tilan emäntä olisi säilyttänyt parhaita, nuorena tyttönä tekemiään tekstiilejä?

Lähikuvassa kaapin oven koristeita: nauhoja, kukkia ja köynnöksiä.
Yksityiskohtia kaapin koristeista. Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Lähes kahden sadan vuoden ikä näkyy kaappia käsiteltäessä. Kaapin pohja on haurastunut, eikä se seiso yhtä tukevasti jaloillaan kuin kenties joskus ennen. Kaappi on ollut useita vuosia varastossa kalliosuojassa, eivätkä varastotilan ajan myötä kosteiksi ja likaisiksi muuttuneet olosuhteetkaan ole tehneet kaapille hyvää.  Oven lukkoon sopiva avain on kadonnut vuosien saatossa, mutta oven sulkeva säppikin on ollut jo pitkään paikoillaan. Tästä kertoo syvä puoliympyrän muotoinen jälki, jonka säpin terä toistuneiden avaamisten aikana on pikkuhiljaa uurtanut puuhun.

Lähikuvassa vanha säppi ja sen puuhun uurtama jälki.
Säppi pitää oven suljettuna. Putoava terä on uurtanut puuhun jäljen. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Mai Joutselainen.

Kalliosuojassa inventoitujen maatalousesineiden joukossa oli paljon auroja ja äkeitä, aisoja unohtamatta. Siksi oli mukavaa vaihtelua törmätä johonkin aivan toisenlaiseen esineeseen. Kaappi on kauniin kirjava väriläiskä ja puusepäntaidon työnäyte. Se on myös viittaus sisätiloihin ja kodin lämpöön arkisempien maanmuokkausvälineiden joukossa. Konservaattorin puhdistama kaappi on nyt valmis uusiin seikkailuihin. Kuten valtaosa muistakin Viikin Maatalousmuseon kokoelmaan kuuluneista esineistä, myös tämä kaappi saa uuden kodin Suomen maatalousmuseo Sarasta.

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi