Haastattelurupeamamme alkukesästä Kontulassa ja Koivukylässä sujui erinomaisesti ja saimme yhdessä 13 tutkimusavustajan kanssa haastateltua seitsemässä viikossa noin kahdeksaasataa asukasta sekä Kontulassa että Koivukylässä. Vastaanotto kummallakin alueella oli lämmin ja noin puolet kysytyistä asukkaista suostuivat haastatteluun. Lähes kaikki asukasryhmät olivat lisäksi hyvin edustettuina aineistossamme, mistä olemme hyvin iloisia. Kiitos kaikille vastanneille!
Tutkimuksemme etenee ja muutaman viikon sisään lähetämme yhteystietonsa antaneille kutsun vastata sähköiseen jatkokyselyyn. Kyselyssä kysytään muun muassa asukkaiden näkemyksiä siitä, mitä asuinalueella pitäisi tehdä, jotta siitä tulisi entistä parempi paikka asua. Osa kysymyksistä on tuttuja alkukesän haastatteluista, sillä joidenkin asioiden osalta olemme kiinnostuneita siitä, miten vastaajien mieli mahdollisesti on muuttunut, mutta suurin osa kysymyksistä on uusia ja sellaisia, jotka eivät ensimmäiseen kyselyyn mahtuneet mukaan.
Kerromme tutkimuksen tuloksista myöhemmin näillä sivuilla. Järjestämme myös keväällä 2024 asukastilaisuudet Kontulassa ja Koivukylässä, jossa keskustelemme tuloksista yhdessä asukkaiden ja kaupungin edustajien kanssa.
Jos haluat, että lähetämme sinulle tietoa tuloksista ja asukastilaisuudesta sähköpostitse, ilmoita siitä meille sähköpostitse osoitteeseen asukaspaneeli@helsinki.fi.