Keskiviikkona 7.2. Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa käynnistyi neljättä kertaa kaikille opintosuunnille yhteinen talousosaamisen opintojakso.
Projektimme näkyy myös Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan yhteisellä ”EDUK0121: Talousosaaminen” -opintojaksolla, jossa eri opintosuunnista (mm. varhaiskasvatus, luokanopettaja, koti- ja käsityötiede, yleinen ja aikuiskasvatus, erityispedagogiikka) tulevat opiskelijat pääsevät pohtimaan talous- ja kuluttajaosaamiseen liittyviä kysymyksiä ja kehittämään omaa opettajuuttaan suhteessa näihin teemoihin. Kurssin tavoitteena on tarjota eväitä lapsille ja nuorille suunnattuun kuluttaja- ja taloustaitojen opetukseen, mikro- ja makrotaloudellisten ilmiöiden ymmärtämiseen sekä henkilökohtaisten kuluttaja- ja taloustaitojen kartuttamiseen.
Kurssi starttasi Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkijan Anna-Riitta Lehtisen luennolla viitebudjeteista ja siitä, mitä eläminen maksaa. Toisella luennolla keskiviikkona 14. helmikuuta CONFIN-SKILLS-hankkeen johtaja, professori Minna Autio luennoi talouskasvatuksesta, -osaamisesta ja kestävyyden teemoista. Luennon aihe linkittyi vahvasti hankkeeseemme, ja Zoomissa keskusteltiin myös CONFIN-SKILLS:in tavoitteista sekä jo nyt tekemistämme havainnoista. Molemmilla luennoilla opiskelijat ovat innostuneet keskustelemaan kuluttaja- ja talousosaamisesta ja esittämään myös kriittisiä näkemyksiä teemoista.
Kevään aikana kurssilla vierailee myös useita muita talouden ja kuluttajuuden asiantuntijoita. Helmikuussa yliopistonlehtori Mikko Puustinen tulee puhumaan yrittäjyyskasvatuksen diskursseista. Maaliskuun puolella kurssilla vierailee professori Taru Lindblom puhumassa taloustilanteesta, yhteiskunnasta ja kotitalouksista. Professori Mika Pantzar puolestaan puntaroi sitä, kenelle talousosaaminen on suunnattu, kenen toimesta ja miksi sitä ylipäätään tarvitaan. Maaliskuun lopulla vastaväitellyt tohtori Marilla Kortesalmi ja luokanopettaja Taru Piironen keskustelevat talousopetuksesta peruskoulussa ja aiheen kytkeytymisestä opetussuunnitelmaan. Viimeisellä luennolla yliopistonlehtori Janne Poikolainen keskittyy nimenomaan kuluttajuuteen tuoden näkökulmia kuluttajakasvatukseen ja kuluttajaksi kasvuun. Opintojakson päättää vierailu Suomen Pankin Rahamuseoon ja talousosaamisen keskukseen huhtikuussa.
Opintojakso järjestettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2020 vastauksena kasvavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen kehittää kotitalouksien talousosaamista ja koulujen talousopetusta. Samana vuonna Suomen Pankki, oikeusministeriö ja muut keskeiset viranomaiset sopivat, että Suomen Pankki valmistelee kansallisen talousosaamishankkeen, jossa asetetaan pitkän aikavälin tavoitteita kotitalouksien talousosaamisen edistämiseksi. Sekä talousosaamisen opintojakso että CONFIN-SKILLS-hanke ovat osa kansallista strategiaa ja mukana tekemässä kehittämässä suomalaisten kuluttaja- ja taloustaitoja.
CONFIN-SKILLS-hanke palvelee jatkuvan oppimisen tavoitteita, ja hankkeen lopullisia tuloksia tullaan hyödyntämään myös jatkossa talousosaamisen opintojaksolla ja sen kehittämisessä. Toivon mukaan opintojakso herättää tulevissa opetus- ja kasvatusalan ammattilaisissa kipinän kuluttaja- ja taloustaitojen kehittämiseen sekä ammatillisella että henkilökohtaisella tasolla.
Artikkelikuva: Minna Autio.