Julkaisutiedot ja yliopistojen rahoitus

Välillä on hyvä saada asioita päätökseen. Kaksi vuotta kestäneen JURE-projektin tulosseminaari kokosi torstaina Helsingin yliopiston pieneen juhlasaliin noin sata kansallisesta julkaisurekisteristä kiinnostunutta kuulijaa. Neljään tuntiin oli ahdettu peräti kaksitoista tiivistä esitystä, jossa esiteltiin eri näkökulmista projektin  tuloksia ja kansallisen julkaisurekisterin suunnittelun nykytilaa.

Seminaarin esitysten kalvot ovat luettavissa CSC:n verkkosivuilla. Projektin aiempia vaiheita on käsitelty myös mm. kahdessa Tietolinja-lehteen kirjoittamassani artikkelissa (1, 2). Tässä vain joitakin omia huomioitani seminaarin teemoista – pidin siellä itsekin esityksen, joka käsitteli kotimaisten julkaisujen viitetietojen saamista kansalliseen julkaisurekisteriin, mutta siitä lisää jossain muussa yhteydessä…

Perusteita yliopistojen uudelle rahoitusmallille

Vaikkei JURE-projektin aikana syntynytkään optimistisimmissa ennakko-odotuksissa oletettua valmista tietojärjestelmää, projektin saldo nähtiin torstain seminaarissa yllättävänkin positiivisessa valossa.

Tilaisuuden tunnelmaan saattoi vaikuttaa sekin, että yliopistojen uutta rahoitusmallia valmistelleen työryhmän muistio oli julkistettu juuri sopivasti viime viikon maanantaina. Muistiossa esitetään tieteellisten julkaisujen ja niiden laadun ottamista huomattavasti tähänastista merkittävämmäksi yliopistojen rahoituksen kriteeriksi. Kuten opetusneuvos Marja-Liisa Niemi totesi seminaarin avauspuheenvuorossa, tämä olisi tuskin ollut mahdollista ilman JURE-projektin ja siihen läheisesti kytkeytyneen Julkaisufoorumi-hankkeen yhteydessä tehtyä työtä.

Muistiossa esitetään, että yhteensä 13 prosenttia yliopistojen valtiolta saamasta rahoituksesta määräytyy tulevaisuudessa julkaisutietojen pohjalta. JURE-ohjausryhmän puheenjohtaja Tomi Mäkelä oli laskenut, että tutkimuksen perusteella määrittyvän rahoituksen osalta tieteellisten julkaisujen perusteella jaettava rahoitusosuus kasvaa aiemmasta 4,1 prosentista peräti 38,2 prosenttiin. Kyse on vuositasolla paristasadasta miljoonasta eurosta, eli suurista rahoista.

Jos rahoitusmalli tulee käyttöön nyt esitetyssä muodossa, on helppoa ennustaa, että julkaisutiedon keruun ja sitä varten tarvittavien teknisten järjestelmien merkitys kasvaa sekä yliopistoissa että todennäköisesti muissakin tutkimusorganisaatioissa.

Jatkokeskustelun aiheita

On toisaalta ilmeistä, että sekä rahoitusmalli, julkaisurekisteri että julkaisujen laadunarvioinnin tueksi rakennettu julkaisufoorumiluokitus herättävät vielä paljon sekä periaatteellista että käytännön kysymyksiin liittyvää keskustelua. Periaatteiden osalta purevin kritiikki tulee varmaankin kohdistumaan raportoinnin ja mittaamisen entisestään korostuvaan rooliin akateemisessa maailmassa. Tämä kritiikki heijastelee varmasti monen akateemisen kansalaisen tuntoja, mutta toisaalta kyse on rajallisten resurssien jakamisesta erilaisten intressiryhmien kesken, eli päätöksille tarvitaan joka tapauksessa jonkinlaiset läpinäkyvät kriteerit.

Toinen helposti arvattava kritiikin kohde liittyy eri tieteenalojen erilaisiin julkaisukulttuureihin, joiden huomioimiseen ainakaan rahoitusmallityöryhmän raportti ei ota selkeää kantaa. Esim. julkaisujen osituksen (joka tasoittaisi tieteenalojen välisiä eroja) ja eri julkaisutyyppien pisteytyksen työryhmä jättää edelleen myöhemmän harkinnan varaan. Käytännössä tämä johtaa siihen, että eri tieteenaloilla saattaa olla varsin erilaisia painoarvoja rahoitusmallissa riippuen siitä, miten paljon niiden piirissä ylipäänsä tuotetaan julkaisuja, ovatko julkaisut artikkeleita vai monografioita, ja miten suuri osa julkaisuista on  kansainvälisiä ja miten suuri osa kotimaisia.

Alkuvaiheessa tieteelliset julkaisut on tarkoitus kahteen ryhmään siten, että kansainvälisten referee-julkaisujen osuus rahoituksesta on kymmenen prosenttia ja muut tieteelliset julkaisut jakavat keskenään kolme prosenttia rahoituksesta. Vuodesta 2015 lähtien (kun saatavilla on riittävästi dataa) siirrytään käyttämään Julkaisufoorumi-hankkeessa luotua julkaisukanavien luokittelua, jonka tasoille 2 ja 3 luokittelemissa julkaisukanavissa ilmestyneet julkaisut jakavat keskenään kymmenen prosenttia rahasta, ja ykköstason julkaisukanavissa ilmestyneille jää jaettavaksi kolme prosenttia rahasta. Vaikka ykköstason julkaisujen saama osuus saattaa kuulostaa pieneltä, ne kuitenkin noteerataan rahoitusmallissa – tämäkään ei ollut kaikissa vaiheissa aivan itsestään selvää.

Julkaisufoorumiluokituksen etuihin kuuluu ainakin se, että kansainväliset ja kotimaiset julkaisukanavat arvioidaan siinä periaatteessa samoilla kriteereillä. Tosin nyt toteutetulla ensimmäisellä arviointikierroksella aniharvat kotimaiset julkaisukanavat ylsivät tieteenalakohtaisten paneelien luokituksissa tasolle kaksi, ja itse asiassa etukäteen käytiin keskustelua jopa siitä, pitäisikö kotimaisten julkaisukanavien nostaminen ylemmille tasoille sallia vain erityisluvalla.

Julkaisufoorumi-hankkeen koordinaattori Otto Auranen esitteli seminaarissa hankkeen tuloksena syntyneitä luokituksia: kaikkiaan hankkeessa oli luokiteltu yhteensä 19.500 tieteellistä lehteä ja sarjaa sekä 1.200 kustantajaa vähintään tasolle yksi. Lehdistä ja sarjoista noin 3.000 (15%) oli luokiteltu tasolle kaksi, ja 1.100 (6%) tasolle kolme, kirjankustantajista taas 120 (10%) oli nostettu tasolle kaksi. Julkaisukanavien jako eri tasoille perustui etukäteen määriteltyihin prosenttiosuuksiin, eli sitä ei säädetty esim. tieteenalakohtaisesti sen mukaan, miten julkaisuvolyymi jakautuu eri julkaisukanavien kesken.

Niinpä ei olekaan yllättävää, että yliopistojen vuoden 2010 julkaisutietojen pohjalta tehdyn testin perusteella eri tieteenalojen välillä on suuria eroja siinä, miten suuri osuus niiden julkaisuista sijoittuu kakkos- ja kolmostasoille. Esim. vertaisarvioitujen tieteellisten artikkelien (luokka A1) osalta ylemmille tasoille yltäneiden julkaisujen osuus vaihteli tieteenaloittain noin 30 ja 70 prosentin välillä. Auranen varoittelikin omassa esityksessään siitä, ettei luokitusta pitäisi käyttää etenkään yksittäisten tutkijoiden tai tutkimusryhmien välisessä vertailussa.

Kansallinen tutkimuksenhallintajärjestelmä

JURE-projektin edistymisen tiellä oli pitkään ratkaisematon kysymys siitä, pyritäänkö kansallinen julkaisurekisteri rakentamaan hajautetun vai keskitetyn mallin pohjalle. Lisäksi hankkeen aikana tuli ilmeiseksi, että jos keskitettyyn malliin mennään, pelkkä julkaisurekisteri ei riitä, vaan tuloksena täytyy olla saman tien myös laajempi tutkimuksenhallintajärjestelmä, jotta se voisi korvata yliopistojen jo olemassa olevat tutkimuksenhallintajärjestelmät.

Pitkän tähtäimen järjestelmän osalta kevään 2011 kuluessa päädyttiin ehdottamaan keskitettyä ratkaisua (JURE II). JURE-projektin puhemiehet (Tomi Mäkelä ja Olli Poropudas) kävivät jo keväällä kiertueella esittelemässä asiaa useiden yliopistojen johdolle, joilta se sai positiivisen vastaanoton. Toisaalta todettiin, että keskitetyn järjestelmän pystyttäminen ei käy käden käänteessä, vaan sitä ennen tarvitaan siirtymäkauden ratkaisuna nykyisiin organisaatiokohtaisiin rekistereihin perustuva järjestelmä (JURE I).

JURE II:n osalta järjestelmän rakentaminen on edennyt siten, että OKM tiedusteli viime kesänä Helsingin yliopistolta, olisiko sen TUHAT-tutkimuksenhallintajärjestelmä joillakin ehdoilla laajennettavissa kansalliseen käyttöön. Yliopiston rehtorin asettama työryhmä sai joulukuuhun asti aikaa selvittää erilaisia vaihtoehtoja. Torstain seminaarin odotetuimpiin esityksiin kuuluikin Aija Kaiteran puheenvuoro, jossa hän kertoi HY:n työryhmän johtopäätöksistä. Hänen mukaansa suunnitelma kansallisten palveluiden tarjoamisesta oli juuri valmistunut, ja se esitellään OKM:lle vielä tällä viikolla.

Työryhmä oli toimeksiantonsa mukaisesti selvittänyt mahdollisuuksia palveluntarjoana toimivan yrityksen perustamiseksi. Vaikka ohjelmistolisenssien hankkiminen sinänsä jäisi yliopistojen muodostaman hankintarenkaan tehtäväksi, yliopistot voisivat ostaa palveluita omistamaltaan yhtiöltä ilman kilpailutusta. Yritysmallin muita etuja olisivat Kaiteran mukaan tehokas päätöksenteko ja kustannusten läpinäkyvyys. Jotta yrityksen toiminta olisi kannattavaa, sen pitäisi tarjota tutkimushallinnon järjestelmien lisäksi muitakin palveluita, joihin kuuluisivat mahdollisesti myös opintohallinnon järjestelmät.

Kaitera arvioi, että yrityksen pystyttämiseen ja sen toiminnan käynnistämiseen menisi puolitoista vuotta, eli kansallisen tutkimuksenhallintajärjestelmän rakentaminen pitäisi todennäköisesti ensin aloittaa muulta pohjalta. Yhteisen järjestelmän rakentamiseen liittyy myös monenlaisia käytännön haasteita, sillä se pitää kytkeä monen eri organisaation tietojärjestelmiin ja prosesseihin. Kaitera piti tavoitteena sitä, että kaikille organisaatioille tarjottava palvelukokonaisuus olisi sama, niin että sitä ei tarvitsisi ainakin perustoiminnallisuuksien osalta räätälöidä erikseen kunkin organisaation tarpeisiin. Hän piti myös kansallisen kirjoittajarekisterin perustamista järjestelmän toiminnan kannalta välttämättömänä, vaikka tähän liittyy lainsäädännöllisistä syistä ongelmia. Suuria haasteita liittyy myös järjestelmän käyttäjien koulutukseen ja tukipalveluiden tarjoamiseen.

Kaitera viittasi esityksessään myös HY:n TUHAT-hankkeessa saatuihin käyttöönottokokemuksiin. Niiden perusteella hän piti välttämättömänä sitä, että hankkeeseen saadaan mukaan myös yliopistojen akateeminen johto, koska ilman sen tukea tutkijoitakaan ei saada riittävän hyvin mukaan. Toinen hankala osio oli ollut vanhan takautuvan MARC-muotoisen julkaisudatan konvertointi ja etenkin TUHAT-järjestelmän edellyttämä tekijätietojen kytkeminen yliopistossa toimiviin henkilöihin, mikä oli käytännössä osoittautunut paljon ennakoitua vaikeammaksi ja työllistävämmäksi projektiksi.

Julkaisutietoja analysoimaan

JURE I:n toimintaa on harjoiteltu jo tänä vuonna vuoden 2010 julkaisutiedoilla, jotka kerättiin jälkikäteen niiltä yliopistoilta, jotka pystyivät toimittamaan oman datansa Excel-formaatissa. Tietoja saatiin lopulta kahdeksalta yliopistolta, joiden julkaisut kattavat noin 77 prosenttia kaikista yliopistojen julkaisuista. CSC:n Yrjö Leino yhdisti tiedot alkusyksyn aikana sekä toisiinsa että Web of Sciencestä poimittuun ko. yliopistojen dataan ja myös Julkaisufoorumi-hankkeessa tuotettuihin julkaisukanavaluokituksiin.

Kaikkiaan vuoden 2010 datassa on mukana 25257 julkaisua, joista tieteellisiä on 20652 (82%). Yhdistämisoperaatiossa oli saatu paljon hyödyllisiä kokemuksia, joista on apua tulevien tiedonkeruiden suunnittelussa. Mielenkiintoista kyllä, vaikka Web of Sciencen aineisto kattoi luonnollisesti vain osan yliopistojen julkaisuista, siinä oli kuitenkin mukana noin 1000 sellaista julkaisua (n. 15% kaikista), joita ei löytynyt yliopistojen omista rekistereistä – useimmissa tapauksissa todennäköisesti siksi, että julkaisun tekijä ei enää ilmestymishetkellä ollut töissä ko. yliopistossa. Testauksessa saatuihin tuloksiin voi  tutustua JURE I:n raportissa, joka on luettavissa CSC:n sivuilla.

JURE-projektin kyljessä toimineet Sitaatioindeksityöryhmät I ja II ovat tuottaneet OKM:n hankkiman Web of Sciencen datan pohjalta syvällisempiä analyysejä suomalaisen tieteellisen julkaisutoiminnan tilasta ja siihen liittyvistä trendeistä. Sitaatioindeksityöryhmä II:n raportin pitäisi ilmestyä OKM:n julkaisusarjassa aivan lähipäivinä, ja työryhmän työtä esitelleen opetusneuvos Olli Poroputaan mukaan sen pitäisi sisältää aiempaa kattavampaan aineistoon perustuvaa ja aiempaa yksityiskohtaisempaa tietoa suomalaisten julkaisujen määrän ja vaikuttavuuden kehityksestä.

 

Suomalaisten tutkimusorganisaatioiden top 20 suhteellisen viittausindeksin mukaan laskettuna (lähde: Olli Poroputaan esitys).

Poroputaan seminaarissa ennakkotietona vilauttamista kalvoista kävi ilmi, että Suomi tuotti esim. vuosina 2006-2009 asukaslukuunsa verrattuna enemmän tieteellisiä julkaisuja kuin mikään muu maa, mutta viittauksissa per julkaisu Suomi oli sijalla 14, eli lähinnä hyvää keskitasoa omassa viiteryhmässään. Suomen sijoitukset ovat olleet jonkin verran laskussa, mikä lienee kuitenkin johtunut enemmän muiden maiden kirimisestä kuin suomalaisen tutkimuksen tason laskusta. Mielenkiintoista kyllä, tutkimuslaitokset sijoittuvat suhteellisen viittausindeksin mukaan tehdyssä ranking-listassa suurelta osin yliopistojen edelle.

Reetta Muhonen esitteli tilaisuudessa myös kansainvälisestä yhteisjulkaisemisesta tekemänsä tutkimuksen alustavia tuloksia. Hänen mukaansa yksin kirjoittaminen on yleisesti vähentynyt, mutta humanistit muodostavat edelleen merkittävän poikkeuksen: esim. Web of Sciencen sisältämässä aineistossa 70 prosentissa humanistitutkijoiden tuottamista julkaisuista kirjoittajia oli vain yksi. Toisaalta kansainväliset yhteisjulkaisut keräävät selkeästi keskimääräistä enemmän viittauksia, kun taas yhden kirjoittajan julkaisuihin viitataan keskimääräistä vähemmän.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *