Maanantaina SE alkaa…

Open Repositories 2014 nimittäin. Tuoreimmat uutiset kertovat, että konferenssia voi tiistaista lähtien seurata myös etänä.

Olemme tehneet syksystä alkaen kovasti työtä konferenssin eteen, ja viime hetken säätöä on yhä tekeillä enemmän kuin oikeasti olisi väliksi. Mutta maanantaina ei auta enää mikään, vaan asiat menevät vain niin kuin menevät.

Suurimmaksi osaksi tilanne näyttää kuitenkin oikein hyvältä, ja järjestäjän näkökulmasta harmilliset ei-täydelliset yksityiskohdat menevät ehkä osallistujilta kokonaan ohi. Meillä on paljon kiinnostavia esityksiä, paljon osallistujia, mukavasti sponsoreita, puitteet ovat kunnossa ja taloudenkin pitäisi (toivottavasti) päätyä jonkin verran plussalle. Katsotaan nyt miten käy.

Kaikkiaan konferenssiin oli perjantaina ilmoittautunut 467 osallistujaa 38 maasta. Osallistujamäärällä mitattuna suurimmat maat olivat USA (105), Suomi (88), Iso-Britannia (67), Saksa (23), Kanada (21) ja Sveitsi (19). Neljä viidesosaa osallistujista tulee siis ulkomailta.

Kuten alussa jo vihjattiin, suuri osa konferenssin ohjelmasta välitetään myös etäyhteyden kautta, eli jos et jostain syystä ole ilmoittautunut paikan päälle, mukaan pääsee kuitenkin edes etänä. Vaikka ei se nyt kyllä ihan sama asia olekaan…

Helsinki on siis viikon ajan julkaisuarkistomaailman keskipiste. Konferenssin hashtagilla tehty Twitter-haku kertoo monien osallistujien olevan tällä hetkellä matkalla, ja osa on ennättänyt jo saapua Helsinkiin asti. Tulossa on paljon sekä tuttuja että ennestään tuntemattomia ihmisiä. Twitterin ja konferenssin kotisivujen lisäksi tapahtumia voi seurata myös Facebookissa.

or2014-aineistoja
Kuva: Konferenssin aineistoja kuljetusta odottamassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *