Keitä me olemme?

Inkeri Kontro aloitti opetuksen kehitystyön parissa kesällä 2014. Inkeri kehittää opetusta puolipäiväisesti, toisen puolen ajastaan hän tasapainoilee röntgensironnan ja opetuksen tutkimuksen (Physics Education Research) välillä. Onkin hyvä, että Inkeri harrastaa myös sirkusta, sillä kaikenlaiseen täytyy taipua. Inkerin työtehtäviin kuuluu kurssipalautteen kerääminen ja toimittaminen kurssien henkilökunnalle, kurssiassistenttien kouluttaminen ja muut sekalaiset opetuksen kehitykseen liittyvät tehtävät.

Alumnit

Ilkka Hendolin aloitti opetuksen kehitystyön jo ollessaan laitoksen demopoikana viime vuosikymmenellä. Ilkka tekee väitöskirjaa fysiikan opetuksen tutkimusperäisestä kehittämisestä. Hänen mielestään fysiikka itsessään on tarpeeksi vaikeaa, joten sitä pitäisi opettaa mahdollisimman helposti. Ilkka harrastaa tieteen popularisointia, ja onkin nyt siirtynyt laitokselta muihin hommiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *