Tutkijan ajokortti

Viiden vuoden uurastukseni väitöskirjatyön parissa on nyt päätöksessä ja sen palkintona tutkijan “ajokortti” eli tohtorin tutkinto. Oikeastaan tutkinto myönnetään virallisesti vasta muutamia viikkoja myöhemmin, mutta tutkinnon tärkein tulikoe, väitöstilaisuus, on jo kunnialla suoritettu. Jopa kahteen otteeseen!

Kuten kollegani Tapio Lampen ja Teppo Mäenpää jo raportoivatkin, pidin ensimmäisen väitöstilaisuuteni Espoossa Teknillisessä korkeakoulussa 1. heinäkuuta. Kakkukahvien jälkeen ilta jatkui vielä tohtorikaronkalla, jonne osallistuivat vastaväittäjä sekä tutkimustyöhän osallistuneet professorit. Monelle ulkomailta vastaväittäjäksi tulleelle professorille väitös onkin mieleenpainuva kokemus, sillä he eivät useinkaan ole odottaneet pääsevänsä käyttämään frakkia kuin korkeintaan Nobel-juhlilla. Illan mieleenpainuvuutta tehostettiin vielä viemällä professorit nauttimaan alkumalja Helsingin hyisessä Arctic Icebarissa -7C lämpötilassa.

Väitöstä seuraavana aamuna matka jatkui lennolla Pariisiin, jossa väittelin vielä toisen kerran 4. heinäkuuta Orsayn yliopistolta (Universite Paris-Sud 11). Tutkimustyötäni ohjasi tohtori Christophe Royon Ranskan atomienergiakomission CEA:n Saclayn tutkimuslaitoksesta, jonka ansiosta päädyin tekemään tutkintoni yhteistyössä sekä suomalaiseen että ranskalaiseen yliopistoon. Tärkeänä osapuolena tutkimusjärjestelyissä oli myös professori Greg Snow Nebraskan yliopistosta, jonka kautta sain tutkimuspaikkani Fermilabista tittelillä Vieraileva tutkija. Vaikka en amerikkalaista tutkintoa tehnytkään, juhlistettiin toisena väitöspäivänäni myös Yhdysvaltain itsenäisyyttä.

Kuva: Eiffel-torni EU-tähdillä. Ranskalaisten juhliessa EU-isännyyttään Mikko juhli toista tohtorin tutkintoaan.

Ranskan väitöstilaisuudessa frakkia ei enää tarvittu, mutta vastassa olikin sitten sitä kovatasoisempi komitea. Yhden vastaväittäjän sijasta kuulustelijoina oli seitsemän henkeä, mukaanlukien ohjaajani Christophe ja suomalainen valvojani Rainer Salomaa. Komitean muina nimekkäinä jäseninä olivat puheenjohta Etienne Auge (ensimmäisen luokan professori Orsaysta), Martine Bosman (Atlas-kollaboraation JES-ryhmän johtaja), Joel Feltesse (H1 kollaboraation entinen puhemies), Alan D. Martin (arvostettu professori Oxfordista, alan perusoppikirjan Quarks&Leptons kirjoittaja ja yksi MRST-partonijakaumafunktion päätekijoistä) sekä John Womersley (D0 kollaboraation entinen puhemies ja nykyisin brittiläisen Rutherford Appleton laboratorion tiedeprojektien johtaja).

Ranskan väitöstä varten suomalainen väitös kävi hyvänä lämmittelynä. Väitöksen alussa pidin tunnin mittaisen, melko yksityiskohtaisen esityksen väitöskirjatutkimuksestani sekä omasta osuudestani siihen. Oman osuuden selittäminen voi tuntua hieman erikoiselta, mutta on hyvä muistaa, että hiukkasfysiikassa tutkimus tehdään usein satojen ihmisten kollaboraatioissa. Näin itsekin pääsin hyödyntämään useiden ihmisten työtä tutkimuksessani ja vastaavasti monet muut hyötyivät minunkin tutkimuspanoksestani.

Esitelmää seuraavassa väitösosuudessa kullakin komitean jäsenellä on tilaisuus kysyä niin monta kysymystä kuin haluavat, mutta vuoron kysymysten esittämiseen saa vain kerran. Näin väitös etenee vuoro kerrallaan, kunnes kaikki komitean jäsenet ovat esittäneet kysymyksensä. Siinä missä suomalaisen väitöksen kysymykset olivat sekä melko yleisiä (“vertaile sähköheikon ja vahvan vuorovaikutukset teorioita”) että hyvinkin yksityiskohtaisia (“sivulla 213 mainitset, että…”), ranskalaisen väitöksen kysymykset mahtuivat hyvin näiden ääripäiden välimaastoon (“mainitse tutkimuksesi pääteesit”) ja olivat laajan komitean ansiosta hyvinkin monipuolisia.

Väitöksen päätyttyä komitea kokoontui suljettujen ovien takana keskustelemaan väitöstyön hyväksymisestä ja arvosanasta. Puolen tunnin odotuksen jälkeen saatiin lopulta päätös: kunnialla läpi! Hyvää lopputulosta juhlistettiin laseilla shampanjaa sekä seisovalla pöydällä herkkuja kaikille väitöstilaisuudessa mukana olleille.

Näin lopuksi on vielä mukava kiittää muitakin projektiin osallistuneita tahoja. Projektin tärkeänä alkukipinänä toimi professori Jorma Tuominiemi Fysiikan tutkimuslaitokselta, jossa pysyin Yhdysvaltain matkan ajan adjungoituna tutkijana ja nykyään jatkan post-doc tutkijana. Rahoitusta tutkimukseen Yhdysvalloissa sain usealta taholta: Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan maakuntarahastolta, Hiukkas- ja ydinfysiikan tutkijakoululta, Magnus Ehrnroothin säätiöltä, Waldemar von Frenckellin säätiöltä sekä D0 kollaboraatiolta ja Fysiikan tutkimuslaitokselta.

Lämpimät kiitokset kaikille tutkimukseen myötävaikuttaneille! Itse väitöskirjaan pääsee tutustumaan sähköisesti osoitteessa

http://lib.tkk.fi/Diss/2008/isbn9789521037238/ (TKK Diss-palvelu)
http://www-d0.fnal.gov/results/publications_talks/thesis/voutilainen/thesis.pdf (Fermilab)