Hello world!

Maaliskuussa 2020 kaikki muuttui. Yliopisto suljettiin uuden ja tuntemattoman covid19-viruksen vuoksi. Siirryttiin etätöihin ja etäopiskeluun. Koululaiset valloittivat kodit. Kokoontumistilat suljettiin, tapahtumat peruttiin. Oli keksittävä uusia tapoja tehdä töitä ja rentoutua vapaa-ajalla.

Valokuvakeruu yliopistolaisten arjesta korona-aikana

Yliopistomuseon kuvakeruu avattiin joulukuussa 2020. Tammikuun loppuun 2021 mennessä oli digitaalista kuvamateriaalia kertynyt runsaat 200 kpl museon oman henkilökunnan ottamien lähes 95 kuvan lisäksi. Osa kuvista tallennetaan museon valokuvakokoelmaan, 68 kuvaa valittiin verkkonäyttelyyn. Kiitämme ideasta yliopiston tapahtumapäällikköä Tiina Kosusta.

Kuvien valikointi: Helsingin yliopistomuseon työryhmä