Alkuasetelma

Meitsi vappuna 2014.

Meitsi vappuna 2014.

Kuka: Aino (罗艾唯), suunnittelumaantieteilijä Helsingin yliopistosta
Missä: Wuhan University, Wuhan, Hubei, Kiinan kansantasavalta
Milloin: 2014-2015 (syyskuu-kesäkuu)
Mitä: mandariinikiinan opiskelua ja vaihtarielämää!

Blogin päähenkilö olen minä, Aino, vaihdon alkaessa juuri kandiksi valmistunut 21-vuotias suunnittelumaantieteilijä Helsingin yliopistosta. Sivuaineinani olen lukenut geoinformatiikkaa sekä Aalto-yliopistossa yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelua. Isona haluan olla kaupunkisuunnittelija. Vaikka lukujärjestykseeni on mahtunut myös kieliä, tulee arkirytmiin todellinen muutos vaihtoajan opintojen koostuessa yksinomaan 20 viikkotunnista mandariinikiinaa!

Kiinaa olen opiskellut enemmän tai vähemmän aktiivisesti noin 3 vuotta ja olen tasoltani kutakuinkin upper intermediate. Kiinnostus Kiinaan heräsi lukioaikoina kuunneltuani erään siellä asuneen huvittavia ja hämmentäviä kertomuksia maasta. Käytyäni Shanghain maailmannäyttelyssä kesällä 2010 en enää saanut Kiinaa mielestäni ja ajatus pidemmän ajan viettämisestä maassa alkoi viritä.

Yliopistovaihto tarjosi unelmalleni mitä parhaimmat puitteet ja vaihtokohteitakin oli useita. Wuhanin valitsin, koska se on usealle länsimaalaiselle tuntematon, hyvinkin kiinalainen vauhdilla kasvava 12 miljoonan asukkaan metropoli. Päätavoitteenani on oppia kieltä ja Wuhanissa  pääsen keskittymään siihen täysipäiväisesti. Kampuksen huhutaan olevan myös Kiinan kaunein!

Tarkoitus on viettää Wuhanissa 10 kuukautta syyskuun alusta lähtien. Poikaystävä Giovi seuraa perässä kuukauden kuluttua ja hengailee naapurikampuksella tammikuun loppuun, jonka jälkeen säntäämme kiinalaista uutta vuotta pakoon näillä näkymin Japaniin ja Pohjois-Koreaan! Blogissa on siis luvassa matka- ja opiskelujuttuja, mutta ennen kaikkea tulevan kaupunkisuunnittelijan aikomus on kertoa teille monelle niin tuntemattomasta Wuhanista kaupunkina.

Wuhan sijaitsee Keski-Kiinassa Jangtsen varrella noin 1000 km Pekingistä etelään ja noin 400 km Shanghaista länteen. D-maps:

Wuhan sijaitsee Keski-Kiinassa Jangtsen varrella noin 1000 km Pekingistä etelään ja noin 400 km Shanghaista länteen. D-maps: <http://d-maps.com/pays.php?num_pay=77&lang=en>

Who: Aino (罗艾唯), Planning Geography student from the University of Helsinki
Where: Wuhan University, Wuhan, Hubei, People’s Republic of China
When: 2014-2015 (September-June)
What: Mandarin Chinese studies and exchange student life

I’m Aino, in the beginning of this story a 21-year-old Bachelor graduate from Planning Geography, University of Helsinki. I’ve studied Geoinformatics and Urban Planning and Design as my Minors. For one academic year I’m going to study Mandarin Chinese 20 hours a week in Wuhan, China. I’ve studied the language for about 3 years now and my level is upper intermediate.

My interest to China grew during high school times and after visiting the World Expo in Shanghai in summer 2010 there was no going back – I wanted to spend a longer time in this interesting country. The university exchange program offered me a perfect chance to fulfil my dream. I chose Wuhan because it’s a relatively unknown city for a westener, but a very important growing metropolis of 12 million Chinese. In this campus, which is supposed to be the most beautiful in China, I can fully concentrate in learning the language.

I’m starting my journey in September and later the boyfriend Giovi will join me for a while. He will be hanging out at the neighbouring campus and in February our plan is to escape Chinese New Year to Japan and North Korea! I’ll write about my travels and studies but as a future city planner I’m mainly interested in Wuhan as a city. There will be a short English version at the end of most blog posts.

 

 

 

 

 

2 thoughts on “Alkuasetelma

    1. Aino J Ropponen

      Ihanaa että jengi haluu olla matkassa! :) Ja heittele ihmeessä lisää kirjotusideoita!

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *