University of Helsinki
Työhuonepäätökset saatiin aikaiseksi juuri ennen Juhannusta. Uuteen käytäntöön siirryttiin noin 7 kk:n siirtymäajalla, mutta silti asia tuli osalle tutkijoista yllätyksenä. Tästä aiheutui valitettavan paljon pahaa mieltä.
Teimme kaksi virhettä:
1) Ajoitus juuri ennen lomia oli huono. Kielteisen päätöksen saaneiden on vaikea hoitaa omaa työtila-asiaansa ja kaikkien on ikävä lähteä lomalle pahalla mielellä.
2) Oppiainevastaavat, joiden olisi pitänyt voida välittää oikeaa tietoa joukoilleen, olivat ilmeisen tietämättömiä sekä päätösten valmisteluprosessista että niiden perusteista.
Jos jälkimmäinen virhe olisi vältetty, eli tiedotus olisi ollut kunnossa, olisimme hillinneet myös ensimmäisen tarkoittamattomia seurauksiaI
Itse päätökset kuitenkin noudattavat linjauksia, joista avoimesti kerrottiin jo vuoden vaihteessa.
Tuon vielä esille muutamia faktoja, jotka olisi ollut hyvä saattaa oppiainevastaavien ja heidän kauttaan tutkijoiden tietoon jo aikaa sitten.
Niukkuudesta
Koko tiedekunnan tasolla kyse on niukkuuden jakamisesta tasapuolisesti. Vanhoissa oppiainelaitoksissa on käytetty tilaa ällistyttävän vaihtelevasti – toiset on sijoitettu hyvin ahtaasti, toiset väljästi. Sosiologialla on ollut käytössään n. 24 m²/henkilötyövuosi (työsuhteisista laskettuna) ja viestinnällä 17 m²/htv. Osassa oppiaineita apurahatutkijoille tai jatko-opiskelijoille on voitu antaa yhden hengen huoneita; osassa heille ei ole ollut mitään tilaa tarjolla. Huoneita on ollut myös sellaisten tutkijoiden käytössä, jotka ovat työsuhteessa tiedekunnan ulkopuolelle tai ovat tehneet päätoimenaan yksityistä konsulttitoimintaa. Samaan aikaan meille tulee uusia työsuhteisia tutkijoita esim. TEMin rahoituksella heinäkuun alusta ja SA:n rahoituksella syyskuun alusta.
Yliopiston taloudellinen tilanne on tiukka. HY:n hallituksen linjauksen mukaisesti keskushallinto pyrkii säästämään tilakustannuksissa. Vuokratiloista (mm. Vuorikadulla) ollaan luopumassa ja osaa rakennuksista (mm. Vironkadulla) ollaan myymässä. Meidän tutkijoitamme on sijoitettu juuri näihin tiloihin. Neuvottelemme parhaillaan uusista tiloista (mm. Pesulassa), mutta toistaiseksi sovitut korvaavat tilat eivät vastaa neliöiltään luovutettavia.
Olemme tehostaneet tilankäyttöä: atk-luokkia on muutettu työhuoneiksi, suuria työhuoneita on kalustettu uudelleen useamman henkilön työtiloiksi, työtiloja ei tarjota enää tiedekunnan ulkopuolisille toimijoille. Toimenpiteet eivät kohdistu vain apurahatutkijoiden käytössä olleisiin tiloihin. Tarkoitus on pitää tiedekunnan talous kunnossa, jotta vielä hankalammilta leikkauksilta vältyttäisiin.
Valitettavasti kokonaiskuva on keskustelussa hämärtynyt. Esimerkiksi sosiologiassa ja antropologiassa on ollut sellainen käsitys, että työtilaa riittää kaikille tarvitsijoille. Tieto Vironkadun ja Vuorikadun kohtalosta ei ilmeisesti ole saavuttanut edes näissä tiloissa olevia tutkijoita.
Rahasta
Viime vuoden kulutuksen perusteella (vuokra-, puhelin-, kopiointi-, atk- ym. kulut) laitokset maksavat yhden työpisteen käytöstä noin 4 000 €/vuosi. Suoraa vuokrakulua siitä on noin 2 640 €.
Olisi hyvä, jos täydentävän rahoituksen tutkimusprojektit pystyisivät tukemaan myös hankkeen yhteydessä toimivia apurahatutkijoita maksamalla heidän kulujaan. Apurahatutkijoiden työtilakorvauksien lisääminen ulkopuolisen rahoituksen yleiskustannuksiin on kuitenkin vaikeaa: useat rahoittajat eivät suurempaa yleiskustannusveloitusta enää hyväksy.
Hakijoiden yhdenvertaisen käsittelyn suurin ongelma oli eri tavoin ilmoitetut tiedot sekä tutkijoiden että säätiöiden osalta. Yhdenmukaisen käytännön pohjaksi valittiin lopulta vuoden 2011 veroton apuraha, joka pyöristettynä on 19 000 €. Laitosjohtajille esitettiin, että työhuonekorvausta (100 €/kk) perittäisiin vain 21 000 € ylittävistä apurahoista. Esim. SKR toteaa vuosiapurahastaan, joka on 21 000 € että se “sisältää lakisääteisen sosiaaliturvan sekä tavanomaiset matka-, laite- ja työhuonekulut.”
Melan maksu määräytyy nettoapurahan perusteella (myönnetty apuraha – kulut) ja minimityötulon (1 500 €/kk) mukaan laskettuna se on vuoden apurahasta noin 2 200 €. Melan maksu vertautuu palkansaajan veroihin ja muihin pakollisiin maksuihin.
Kohtuudesta
Aloittelevat tutkijat ovat meillä palkkaluokassa V2H4. Heidän kk-palkkansa on bruttona 2 168 €. Verojen (18 %) ja pakollisten maksujen (5,3 %) jälkeen heille jää kuukaudessa käteen 1 663 € (20 754 €/vuosi). Se on enemmän kuin SKR:n apurahatutkijalla (21 000 – työhuone – Mela-maksu minimissään) mutta vähemmän kuin Koneen säätiön väitöskirjantekijällä (25 200 – työhuone – Mela-maksu). Toisaalta työsuhteinen tutkija joutuu osallistumaan opetukseen ilman eri korvausta. Työhuonevuokraa maksava mutta tuntiopetuspalkkiota saava apurahatutkija ja aloitteleva palkkatutkija ovat vuosiansioissaan karkeasti samalla tasolla.
Jotkut apurahatutkijat ovat käyttäneet kulukorvauksen matkoihin. He voivat kuitenkin hakea esimerkiksi kanslerin matkatukea aivan samoin perustein kuin työsuhteisetkin tutkijat. Tarkoituksenmukaista olisi ollut, että tiedotuksemme ja 7 kk siirtymäaika olisivat mahdollistaneet paremman suunnittelun ja ennakoinnin. Apurahansa kulukorvausosuuden jo matkoihin tms. menoihin käyttäneiden tilanne on nyt hankalin. Kaikki nämä tapaukset täytyy vielä käydä lävitse erikseen.
Tämä kaikki ei tietenkään poista sitä epäkohtaa, että useimmat apurahat ovat pieniä ja tulevat pienissä paloissa, eikä apurahatutkijalla ole mahdollisuutta YPJ-korotuksiin.
Uudet tilapäätökset ovat kuitenkin parantaneet juuri heikoimmassa asemassa olevien apurahatukijoiden asemaa: alle 21 000 € vuosiapurahan saajat saavat tilan ilman korvausta ja lisäksi heille maksetaan tuntiopetuksesta ja laitostyöstä palkkio keskusteluissa esillä olleiden torpparisopimusten sijaan.
Jatkosta
Meidän täytyy kehittää uusia tilaratkaisuja apurahatutkijoiden, lyhytaikaisten projektitutkijoiden ja jatkokoulutettavien tarpeisiin. Tekninen osasto suhtautuu asiaan myönteisesti. Kyse ei ole vain valtiotieteellisen tiedekunnan vaan koko keskustakampuksen asiasta.
Kiitos blogi-kirjoituksesta! Olisi tosiaan ollut hyvä, jos nämä käsittelemäsi asiat olisivat tavoittaneet porukat ennen maksulappuja. Yksityisen konsulttitoiminnan pyörittämistä yliopiston tiloissa ihmettelen, ja olen samaa mieltä, että siihen pitää puuttua.
Minä haluan nostaa esiin kuitenkin pari muuta juttua; apurahoilla tehtävä tutkimus ei liity enää pelkästään väitöskirjoihin, vaan myös myöhemmässä uravaiheessa olevat tutkijat toimivat säätiöiden varassa. Niin kauan kun ongelma liitetään vain jatko-opiskelijoihin, luodaan kuva, että kysymys on ohimenevästä välivaiheesta, vähän tylsästä ja niukasta, mutta lyhytkestoisesti yhtä kaikki. Näinhän ei tietysti ole nyt, enkä usko, että on tulevaisuudessakaan. Tutkimusta tehdään ja johdetaan apurahojen varassa. Siksi tarvitaan yliopiston laajuinen linjaus koskien apurahatutkijoiden asemaa yliopistoyhteisössä.
Kerron yhden esimerkin. Reilu kolme vuotta sitten hommasin vihdoin uuden tietokoneen kotiin. Otin iloisena yhteyttä atk-palveluihin, sillä olin kuullut yliopistolaisten voivan ostaa softaa henklökuntahinnalla. Iloon ei ollut aihetta, sillä atk-palveluista ilmoitettiin, että koska minulla ei juuri sillä hetkellä ollut voimassaolevaa työsuhdetta, en ole henkilökuntaa enkä siis saisi haluamaani henkilökuntahintaan. Yliopisto oli allekirjoittanut softafirman kanssa sopimuksen, jossa edut oli neuvoteltu ainoastaan työsuhteisille, ei muille. Työn laadulla ei tietenkään ollut väliä, ainoastaan työsuhteella. Yritin urputtaa pitkästä työurastani, johon on kuulunut sekä työsuhteisena että apurahalla olemista, tuntiopetuksesta, ohjauksesta ja vaikka mistä. En millään jaksa uskoa, että tuohnn sopimukseen neuvotellussa rajauksessa oli kysymys rahasta. Kyseiselle firmalle Helsingin yliopiston henkilökunta-alennukset eivät ole edes nappikauppaa. Kysymys oli luultavammin siitä, että neuvottelijat eivät tulleet edes ajatelleeksi, että opettaja- ja tutkijakunnassa toimii muutakin porukkaa! Minusta on aika, että apurahatutkijat tunnustetaan osaksi yliopistoyhteisöä. Myös teoissa.
Toinen seikka, mitä pohdin on Melan laskupolitiikka; onko tosiaan niin, että Mela vähentää vaikkapa SKR:n henkilökohtaisesta työskentelyapurahasta (jonka osana SKR siis myöntää myös tutkimuskuluihin käytettävän osuuden) ensin työhuonekulut ynnä muut tutkimuskulut? Pelkän apurahatutkijan ilmoituksen varassa? Minä olen ollut siinä käsityksessä, että vähennyskelpoiset kulut ovat ainoastaan sellaisia, jotka rahoituksen myöntäjä on jo rahoituspäätöksessään tutkimuskuluiksi eritellyt. No, tämä selviää pian.
Tiedustelisin mihin perustuu väite, että yliopiston taloustilanne on tiukka? Tilinpäätöstietojen mukaan yliopiston talous on ollut viime vuonna ylijäämäinen.
yst.terv.
Mika Helander
VTT, yliopistotutkija
Varapääluottamusmies, Keskustakampus
Liisa Laakso kirjoitti seuraavasti: “Työhuonevuokraa maksava mutta tuntiopetuspalkkiota saava apurahatutkija ja aloitteleva palkkatutkija ovat vuosiansioissaan karkeasti samalla tasolla”.
Puutun tähän väitteeseen, jossa esitetään, että apurahatutkijoille olisi tarjolla tuntiopetuspalkkioita, koska se esiintyi myös Helsingin Sanomissa. Väite tuntuu kovin oudolta, kun keväällä juuri leikattiin tuntiopetusmäärärahoja ja ainakin sosiologiassa tilanne on se, että apurahatutkioijoita käytetään opetukseen jatkossa (toisin kuin aiemmin) vain poikkeustapauksissa. Vai onko niin, että tuntiopetusmäärärahoihin onkin yhtäkkiä tulossa jokin suuri korotus, joka paikkaa kevään leikkaukset?
Vielä kommentti tähän kohtaan liittyen: “Jotkut apurahatutkijat ovat käyttäneet kulukorvauksen matkoihin. He voivat kuitenkin hakea esimerkiksi kanslerin matkatukea aivan samoin perustein kuin työsuhteisetkin tutkijat”.
Kanslerin matkatukea myönnettiin tänä vuonna puolelle hakijoista ja käsittääkseni negatiivisen päätöksen perusteluna saattoi olla juuri se seikka, että apurahaan sisältyy kulukorvauksia. Toisin sanoen tässä ollaan tilanteessa, jossa toinen taho sanoo, että hakekaa matkatukea, kun kulukorvaus menee vuokramaksuihin, ja toinen, ettei matkatukea myönnetä, koska apurahaan sisältyy kulukorvaus.
Viitaten mainittuun resurssipulavväitteeseen, kolme asiaa; 1) olisin kysynyt, miksi yliopisto ketjutti faktisesti pysyviä työsuhteita (“projekti”tutkijat) systemaattisesti kuukauden mittaisiin jaksoihin, kunnes tällainen ketjutus kiellettiin lailla? Ketjuttaminen mahdollisti työntekijöiden etuukksien ja irtisanomissuojan heikkenemistä ja työnantajakuluhen alenemista. Yliopisto jäytti itseäni hyväksi täällä tavoin vajaat kaksi vuotta. 2) Mikäli yliopistolla on resurssipula, kuinka sillä on varaa pitää ydinkeskustassa olevia tonttejaan tehottomasti rakennettuina ja rakennettuja tiloja vajaakäytössä; 3) Miksi yliopiston sisäinen byrokratia on huomattavasti raskaampaa ja työllistävämpää, kuin käytäntö ja lainsäädäntö edellyttäisivät? Esimerkiksi työsopimuksiin vaaditaan työntekijän allekirjoituksen lisäksi projektin vetäjän, laitoksen, dekaanin jne allekirjoitukset, vaikka sopimus olisi juridisesti pätevä vain työntekijän ja työnantajan sähköpostitse tekemällä sopimuksella. Nyt suojatyöpaikoissaan palkkaa nostavat byrokraatit täyttävät puolet niistä tiloista, jotka ylipäänsä ovat käytössä. Yst terv, VTL Perttu Salmenhaara
Kirjoituksessa mainittiin nähdäkseni ainakin kaksi syytä tilavuokrien perimisen aloittamiseksi: 1) niukkuus tiloista (tilojen myynti, heikko organisointi) ja 2) konsultti-tutkijoista sekä ulkopuolisessa työsuhteessa olevista tilanhaltijoista eroon pääseminen.
Tästä yhtälöstä ei ihan helposti voi vetää yhteyttä tilavuokran perimiseen.
Kohta 1 on osittain tehostamis- ja järjestelykysymys; jos tahtoa löytyy, tutkijat mahtuvat varmasti työskentelemään vieläkin ahtaammin, ja uusiakin tiloja voitanee remontoida ja vuokrata. Esimerkiksi Pesulan toinen kerros on tyhjä, koska sitä ei ole remontoitu käyttöä varten. Miksi? Myös tilojen uudelleenallokointi voisi selventää kuviota hieman.
Kohta 2 olisi puolestaan mielestäni ainakin osittain ratkaistavissa siten, että apurahatutkijoilta edellytettäisiin todistus siitä, että he nauttivat jonkin sortin apurahaa, ovat sitä yrittäneet hakea ja/tai aikovat hakea. Näin muualta tulonsa saaville voisi mätkäistä laskun käteen.
Ihmetyttää myös hieman tuon ns. apurahan “kuluosuuden” käyttö tilavuokriin. Millä perusteella kuluosuutta priorisoidaan? Jos päätän ostaa joka vuosi koko rahalla työvälineitä ja matkustaa konferensseissa, tarvitseeko minun maksaa työtilastani yliopistolle?
Koko valtiotieteellistä tiedekuntaa ja kaikkia sen apurahatutkijoita koskeva uusi maksupolitiikka on todella järeä ase näiden perusteluiden valossa. Miksi ei alkaa periä pöytävuokraa samantien myös opiskelijoilta ja yliopiston muilta työntekijöiltä?
Yliopiston talouteen ja lisenssisopimuksiin keskushallinto osaisi vastata paremmin, mutta osaltani voin kommentoida seuraavaa:
Mika Helander kysyi yliopiston ylijäämästä. HY:n tilikauden yijäämä oli tosiaan 7,7 M€ mutta kun kokonaismenot olivat – jos oikein tuloslaskelmaa tulkitsen – 626,4 M€, niin toiminnan puskuria (ylijäämää) oli vain 1,2 % mikä on hyvin vähän. Tappiolla yliopisto ei sentään ole, mutta seitsemän miljoonan puskuri hupenee tämän mittaluokan toiminnassa nopeasti palkankorotuksiin tai muiden kustannusten nousuun.
Anna-Maija Castrén pohti lisenssiehtoja ja Mela-maksuja: Lisenssisopimuksia tehtäessä käyttäjien määrä täytyy arvoida jotenkin. Työsuhde ja opinto-oikeus ovat selkeimmät mittarit. Jos käyttölisenssjä myönnetään muille, niin mikä olisi se järkevä rajaus, jolla lisensejä myönnettäisiin tasapuolisesti kaikille ehdot täyttäville?
Melan asiakaspalvelun antamien tietojen perusteella vakuutuksen hakijan oma ilmoitus kuluista riittää. Toki sen on oltava järkevä, tarvittaessa Mela kysyy lisätietoja. Esim. SKR:n 21.000 euron vuosiapurahasta kuluja voi olla enintään 3.000
(työskentelyapurahan suuruus on 1.500 €/kk).
Antti Gronowin kysymyksiin:
1) Tuntiopetusmäärärahoja on leikattu velvoittamalla kaikki työsuhteiset tutkijat osallistumaan opetukseen n. 2 viikon työpanoksella ilman korvausta. Talous tulisi saattaa sellaiseen kuntoon, että myös apurahatutkijoiden osallistuminen opetukseen olisi ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Heidän toivotaan tarjoavan opetusta laitoksen/oppiaineen tarpeisiin ja he ovat etusijalla, kun tuntiopetusmäärärahoja käytetään. Kulukorvausten periminen vahvistaa omalta osaltaan laitosten taloutta. Voi kuulostaa byrokraattiselta rahan kierrättämiseltä, mutta lopputulos on näillä pelimerkeillä reiluin ja varmasti lain mukainen.
2) Kanslerin matkatuki on kilpailtua rahaa. Sitä ei voida myöntää kaikille hakijoille. Näkisin tässä apurahan saajalla valinnan paikan. Jos matkat ovat oman tutkimuksen kannalta tärkeämpiä kuin oma työtila, niin silloin kannattaa käyttää kulukorvaus matkoihin ja tyytyä vaatimattomampiin työpistepalveluihin laitoksella.
Perttu Salmenhaaran kahteen ensimmäiseen kysymykseen en osaa vasta. Kolmanteenkin vain sellainen kommentti, että nimmareiden kirjallinen kerääminen tuntuu tosiaan kivikautiselta. Luvassa on elektroninen systeemi. Hallintoa pyritään keventämään koko yliopistossa ja tiedekunnassa. Se ei ole ihan helppoa, kun esim. täydentävä rahoitus on meilläkin kasvamaan päin ja siihen tarvitaan pyörittäjiä. Ei pidä paikkaansa, että hallinto täyttäisi puolet käytössä olevista tiloista. Osuus on paljon pienempi. Hallinnon käytössä olevia tiloja on supistettu huomattavasti esim. siirtämällä henkilökuntaa neljän hengen huoneisiin.
Petro Poutaselle: syy kulukorvauksen perimiselle on taloudellinen. Se ei koske kaikkia apurahatutkijoita, vain niitä joiden apurahat ylittävät mainitun 21 000 €. Meillä on tiedekunnassa paljon tämän alle jääviä apurahoja, jopa 16 000 € vuosiapurahoja. Näiden saajilta ei peritä mitään kulukorvausta. Ulkopuolisella rahoituksella yliopistoon työsuhteessa olevilta tutkijoilta peritään ”pöytävuokraa” heidän saamansa rahoituksen yleiskustannusosuuden muodossa.
Vielä tiedoksi, että päätöksenteon nopeuttamiseksi yritämme saada tilahaut e-lomakkeelle. Nythän kävi valitettavasti niin, että yritys saada päätökset aikaiseksi kuukauden sisällä 16.6. mennessä ei onnistunut, vaan venyi käsittelyn hitauden vuoksi Juhannukseen asti.
Tarkennus kanslerin matkarahan jakoperusteisiin: apurahoihin mahdollisesti sisältyviä kulukorvauksia ei otettu päätöksissä huomioon hakijan mahdollisuuksia huonontavana seikkana.
Kanslerin matkarahan hakijoiden hakemukset pisteytettiin dekaanin päätöksessään (22/2011) vahvistamilla kriteereillä (löytyvät tämän kommentin lopusta), joista yksi oli
”Tutkijalla on saatavissa muuta rahoitusta matkaa varten (esim. tutkijakoulut, SA projektit)”
-Kyllä (0)
-Ei (2)
En itse ollut valmistelemassa kuluvan vuoden päätöksiä, mutta kävin läpi edeltäjäni tekemät hakemusten pisteytysmerkinnät, ja nähdäkseni kaikki apurahalla työskentelevät ovat saaneet nuo 2 lisäpistettä, eli heillä ei ole katsottu olleen käytettävissä muuta rahoitusta.
Matkarahat jaettiin pisteytyksen jälkeen kiintiöittäin (jatko-opiskelijat, tutkijatohtorit, yliopistonlehtorit, professorit) hakijoiden saamien yhteispistemäärien perusteella. Kenenkään apurahalla työskentelevän hakemus ei siis ole tullut hylätyksi apurahaan mahdollisesti sisältyvän kulukorvauksen takia.
Ystävällisin terveisin,
Petra Autio
Tiedesihteeri
Kanslerin matkarahahakemusten pisteytyskriteerit (dekaanin päätös 22/2011):
Peruste (suluissa pisteet)
Matkan tarkoitus ja osallistuminen:
-Kutsuttu esitelmä (4)
-Konferenssin yhteyteen erillisen tilaisuuden järjestäminen (4)
-Esitelmä tai posteri kansainvälisessä tieteellisestä kokouksessa (3)
-Kesäkoulu (3)
-Tutkimusmatka (1)
-Muu opintomatka (1)
-Muu ( 0-1)
Esitelmä/posteri hyväksytty esitettäväksi
-Kyllä (1)
-Ei (0)
Tutkijalla on saatavissa muuta rahoitusta matkaa varten (esim. tutkijakoulut, SA projektit)
-Kyllä (0)
-Ei (2)
Max. pistemäärä yhteensä 7
Koska suuri määrä hakijoita päätyi tasapisteisiin, otettiin lopullisissa päätöksissä huomioon, oliko hakija saanut matkarahan edellisenä vuonna; niillä jotka eivät olleet saaneet, oli etusija. (Jos näin ei olisi menetelty, suuri joukko päätöksiä olisi pitänyt tehdä sattumanvaraisesti arpomalla.)
Tuula Pietilä perustelee taloustilannetta ylijäämän prosentuaalisella pienuudella käyttäen termiä puskuri.
Helsingin yliopistolla on käsittääkseni kuitenkin apteekkimaksut merkittävänä tulonlähteenä, joka on suuruusluokaltaan isompi tulo kuin muiden yliopistojen varainhankinnan tuotot. Lisäksi tuosta kokonaiskulusummasta varsin suuri osa on sellaista kiinteätä menoerää, jossa ei tapahdu suuria ennakoimattomia muutoksia. Palkankorotusten suuruudella ei voida puskurin kokoa perustella tilanteessa, jossa valtio rahoittaa toiminnasta valtaosan.
Rahavarojen muutos oli tilinpäätöstietojen mukaan 61,5 miljoonaa euroa plussalla konsernin tasolla ja emoyhtiön osaltakin yli 9 miljoonaa lisäystä (vuositasolla). Valtiolta tullut raha on – mikäli tulkitsen oikein – 382,5 miljoonaa euroa.
Rahapulalla ja talouden niukkuudella tätä on siis varsin vaikea perustella. Köyhät apurahatutkijat eivät missään olosuhteissa voi sellaista ylijäämäpuskuria rahoittaa, jolla voitaisiin turvata mahdolliset palkankorotusten tuomat lisäkulut. Eikä yliopiston tehtävänä ole minkään suuren ylijäämän kerääminen millään puskuriperusteella. Rahastot toimivat puskureina.
Kiitos Tuula Pietilälle vastauksista aiempaan kommenttiini!
Nostat esiin kysymyksen lisensseihin liittyen: “Lisenssisopimuksia tehtäessä käyttäjien määrä täytyy arvoida jotenkin. Työsuhde ja opinto-oikeus ovat selkeimmät mittarit. Jos käyttölisenssjä myönnetään muille, niin mikä olisi se järkevä rajaus, jolla lisensejä myönnettäisiin tasapuolisesti kaikille ehdot täyttäville?”
Sopimuksia neuvotellessa määrän voisi kai arvioida lisäämällä opinto-oikeuden ja työsuhteen oheen kriteeriksi sen, että työskentelee yliopistolla. En todellakaan ymmärrä, miksi tämä ei ole tullut kyseeseen. Vai eikö asianomaisilla tahoilla ole tiedossa, paljonko “työskentelee yliopistolla”-porukkaa on? Toinen vaihtoehto on sitten käyttää mainittuja kriteerejä ja lisätä siihen jokin vuosittainen tuntiopejen ja apurahatutkijoiden kiintiö, johon kuuluvat saisivat ostaa tuotteita. Kuuluminen tähän kiintiöön pitäisi tietysti ostotilanteessa todentaa. Ja jos vuosittainen kiintiö täyttyy, ostajakokelasta kehotettaisiin palaamaan asiaan seuraavan vuoden alussa.
Apurahatutkijoiden ongelma kiteytyy tällaisessa laskennallisessa arvioinnissa: heillä ei ole tunnustettua asemaa yliopistoyhteisössä. Heillä ei ole statusta, eikä hallinnolla ole luokkaa, johon heidät sijoittaa. Suhteessa mainittuihin kriteereihin apurahatutkijat ovat yliopistossa kuin paperittomia, epähenkilöitä. Ymmärrän, että kyseessä on hallinnon kannalta ongelmallinen ryhmä, mutta ei kai tässä sentään ratkaisemattoman dilemman edessä olla!
Tuo Mela-tarkennus oli hyödyllinen, kiitos siitäkin. Tämän ohjeen varassa teen syyskuussa vakuutushakemukseni. Ehkä on hyvä kuitenkin lisätä, että mainittu työskentelyraha oli ilmoitettu ennen pakollisia eläke- ja tapaturmavakuutusmaksuja, jotka ovat noin 14% apurahasta. Eli 21 000 – max 3 000 kuluja – 14% vakuutusmaksut, nettotulo on noin 1290 euroa /kk.
Tuntiopetusmäärärahoista: eli apurahatutkijoiden tulee jäädä vain odottamaan, että talous saadaan joskus tulevaisuudessa “kuntoon”, jotta heille taas voidaan maksaa opettamisesta, mutta vuokria tulee maksaa heti ja välittömästi…? Lisäksi epäilen, että mikäli kaikki työsuhteiset todella saadaan opettamaan kahden viikon edestä, niin ihan mahdottomasti ei apurahatutkijoiden ole enää mahdollista opettaa; kursseja ei kannata loputtomasti järjestää. Mutta tämä on turhaa jossittelua, sillä tällä hetkellä tilanne on se, että tuntiopetusmäärärahojen käyttöä tulee välttää.
Kanslerin matkarahoista: tässä(kin) asiassa taitaa valitettavasti päteä vanha sanonta “ennen oli kaikki paremmin”, sillä ennen opetushenkilökunnalle maksettiin vanhojen laitosten toimesta yksi ulkomaanmatka vuodessa (näin tehtiin ainakin sosiologiassa), mutta nyt kaikki professoritkin ovat anomassa kanslerin matkarahoja. Kaikki kanslerin rahoja joskus käyttäneet varmasti myös tietävät, ettei matkarahoja yleensä myönnetä tarpeeksi, joten kulukorvauksia tms. tarvitaan todellisten matkakulujen paikkaamiseen (ellei sitten maksa niitä omasta pussista).
Todella karulta kuulostaa apurahatutkijan tulevaisuus, jos jatkossa pitää miettiä, haluaako joka toinen vuosi käydä konferenssissa vai pitääkö mieluummin työhuoneen. Ja samaan aikaan juhlapuheissa valitetaan sitä, että suomalaistutkijat eivät ole tarpeeksi kansainvälisiä!
Melasta: systeemi on absurdin joustamaton, sillä jo tehtyihin päätöksiin ei millään voi vaikuttaa (muuten kuin lopettamalla apurahan nostamisen kokonaan ja pysyvästi). Ts. tämän vuoden osalta tehtyihin Mela-maksupäätöksiin ei voi enää vaikuttaa esim. ilmoittamalla, että joutuukin maksamaan yliopistolle vuokraa loppuvuoden osalta.
Kaiken kaikkiin minusta omituisinta tässä koko asiassa on se, että vielä keväällä vakuutettiin ja vannottiin, että tulevaisuudessa ikään kuin painostetaan apurahoja myöntäviä tahoja sisällyttämään vuokrakulu myönnettäviin summiin, mutta nyt ilmeisesti katsotaan – mikäli olen oikein ymmärtänyt; en ole varma, olenko, kun minkäänlaisia perusteluita päätöksille ei tarjota – että jos jo myönnettyyn rahaan on sisällytetty yhtikäs minkäänlaista kuluosuutta, tullaan siitä perimään vuokraa. Koska tällainen linjanmuutos tehtiin? Entä mistä tuo 21 000 euron vuosiraja on ilmestynyt ja kuka sen on päättänyt?
Hei,
Muutama huomio liittyen niin asian taloudelliseen kuin henkiseenkin puoleen:
Koska laskentaperusteena on nähtävästi käytetty Suomen kulttuurirahaston apurahaa, käytän tätä esimerkkinä. SKR:n apurahasta käteen jäävä summa on pakollisten MYEL-maksujen jälkeen noin 1500 euroa kuussa, mikä on siis jo lähtökohtaisesti vähemmän kuin jatko-opintojaan aloittavan tutkijakoululaisen kuukausipalkka. Tästä summasta pitää vielä vähentää muut mahdolliset kulut.
Huomionarvoista kuitenkin on, että – toisin kuin kuukausipalkkaa saavalla tohtorikoulutettavalla – apurahatutkijan kuukausiansio pysyy samana aina väitöskirjan valmistumiseen saakka. Koko jatkokoulutusvaihe huomioiden apurahatutkijat ovat siis taloudellisesti selvästi kollegoitaan huonommassa asemassa, ja tässä mielessä apurahatutkijan tulotason vertaaminen aloittelevan tutkijan palkkaan ei tunnu aivan oikeudenmukaiselta. Itse sekä projektirahalla että apurahalla työskennelleenä voin todeta, että apurahalle siirryttäessä jo pidemmälle jatko-opinnoissaan edenneen tutkijan tulotaso romahtaa.
Jos apurahatutkijoiden ja kuukausipalkkaa nauttivien tohtorikoulutettavien tulotasoa kuitenkin halutaan verrata, on myös huomioitava, että apurahatutkija jää normaaliin työsuhteeseen kuuluvien työsuhde-etujen kuten työterveyshuollon ulkopuolelle. Muun muassa äkillisiin sairastumisiin ynnä muihin yllättäviin menoihin ja juokseviin kuluihin on pystyttävä siis budjetoimaan rahaa omasta pussista.
Käsitykseni mukaan tiedekunta/sen laitokset subventoivat tutkijakouluissa olevien palkkakustannuksia niiltä osin kun tutkijakouluista saatava raha ei riitä pakollisiin indeksi- ja ypj-korotuksiin. Jos tarkoituksena on jakaa tohtorikoulutettavat kahteen kastiin, ainakin itse toivoisin, että tämä todettaisiin rehdisti ääneen.
Päätös olla perimättä tilakustannusta alle 21.000 euron apurahoista on sinällään oikeansuuntainen. Jos tilavuokraa on ainakin osalta pakko periä, kenties vielä reilumpaa olisi kuitenkin periä tilakustannusta prosenttiosuutena myönnetystä apurahasta, koska säätiöt todella myöntävät eri summia. (Dekaanin kirjoituksessaan mainitsema Koneen säätiön 25.200 euron vuosiapuraha tosin koskee post doc -tutkijoita, kun taas väitöskirjantekijän vuosiapuraha on Koneella 22.800 euroa.)
Koska apurahat yleisesti ottaen ovat todella pieniä, pienituloisen apurahatutkijan on pystyttävä suunnittelemaan omaa talouttaan mahdollisimman tarkoin. Huolimatta siitä, että tilakustannusmaksu tuotiin ensi kertaa esiin jo alkuvuodesta, täsmällisen tiedon saaminen siitä, milloin ja miten tällaiseen käytäntöön mahdollisesti siirryttäisiin, on tuntunut olevan pyynnöstäkin lähes mahdotonta. Useimmille juuri ennen juhannusta annettu ratkaisu lienee siis tullut yllätyksenä. Epäonnistuneesta tiedottamisesta aiheutunut epävarmuus puolestaan on vaikeuttanut tulevaisuuden suunnittelua. Sadan euron kuukausikorvaus työtilasta ei ehkä sinällään kuulosta kohtuuttomalta, mutta apurahatutkijan tulotasoon suhteutettuna se saattaa hyvinkin kaataa asuntovelallisen talouden.
Ehdotin jo keväällä, että työtilakysymyksestä keskusteltaisiin laajemmin tiedekunnassa. Sain tuolloin vastaukseksi, ettei asiaa ehditä valmistella riittävästi ennen kesälomia, mutta aiheesta järjestettäisiin keskustelutilaisuus syksyllä. Hyvän hallintotavan mukaisesti olisi tietysti toivottavampaa, että asioista voitaisiin keskustella ennen kuin päätökset on tehty.
Tässä vaiheessa (viimeistään) kaipaisin mahdollisimman täsmällistä tietoa mm. siitä, miten “apurahan kulukorvausosuuden” käyttöä tullaan arvioimaan: millaiset kulut hyväksytään ja mihin summaan tässä viitataan? Ymmärtääkseni apurahat on tarkoitettu ensisijassa elämiseen/työskentelyyn ansiotyöstä vapaana, eikä niihin ole korvamerkitty euromääräistä yleiskustannus-/kulukorvausosuutta. Kuulostaisi ratkaisuna hieman erikoiselta, jos se, että tutkija on jo ennättänyt käyttää rahansa (nimenomaan tutkimustyöhön liittyviin menoihin) oikeuttaisi vapautukseen tilakustannusmaksusta, kun taas tuleville kuukausille budjetoidut välttämättömät menot jätettäisiin huomioimatta.
Taloudellisten näkökohtien lisäksi on huomioitava myös ratkaisun henkinen puoli. On vaikea säilyttää motivaationsa ja pysyä lojaalina organisaatiolle, joka näkee sille (ilmaiseksi) työpanoksensa antavat ihmiset pelkkänä kulueränä. Useimmat apurahatutkijat edustavat yliopistoaan ja laitostaan niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin yhteyksissä siinä missä kuukausipalkalla työskentelevät kollegansakin. Myös apurahatutkijoiden julkaisuilla ym. työpanoksella on varmastikin ollut vaikutuksensa valtiotieteellisen tiedekunnan tulokseen ja tätä kautta rahoitukseen – kuten vaikkapa siihen, että sosiaalitieteiden laitos sai äskettäin ylimääräisen tulospalkkion. Rekrytointimielessä pätkätyöt ja heikko tulotaso eivät varsinaisesti ole yliopistolle mikään valtti, ja tästä näkökulmasta apurahatutkijoiden ajaminen entistä ahtaammalle vaikuttaa hieman lyhytnäköiseltä.
Kuten Anna-Maija Castrén viestissään huomauttaa, apurahatutkijan asema yliopistossa vaatisi yleisemminkin täsmentämistä. Viimeisimmässä Tieteentekijöiden liiton kyselyssä 67 prosenttia vastaajista ilmoitti työskennelleensä jossain kohden työuraansa apurahalla, ja apurahoituksen osuuden arvioitiin olevan kasvussa. Nyt tehty päätös koskettaa siis luultavimmin lähivuosinakin huomattavan suurta joukkoa. Tästä huolimatta yllättävän harva tuntuu olleen työtiloja koskevasta ratkaisusta tietoinen sen valmisteluvaiheessa.
Voinemme olla yksimielisiä siitä, että vähintäänkin viestinnässä on epäonnistuttu: asiasta tiedottaminen asianomaisillekin on ollut niukkaa ja epäselvää, ja ratkaisun ajoitus on vähintäänkin kehno. Toivottavasti kyse on ollut vain heikosta viestinnästä eikä tarkoitushakuisesta tavoitteesta viedä vastustusta herättävät muutokset läpi loma-aikaan kaikessa hiljaisuudessa.
Terveisin,
Laura Juntunen
Viestinnän tohtorikoulutettava,
SKR:n apurahatutkija
Työhuonejakolinjausten tavoite on, että molemmilla laitoksilla toimitaan yhdenmukaisesti, ja että kriteerit ovat tiedossa. Tutkijoilla on oikeus pyytää perusteet itseään koskeville päätöksille. Laitosten tulee oikaista päätökset, joissa epätasa-arvoista kohtelua on tapahtunut. Tällaisten tapausten syynä voi olla puutteellinen informaatio tai inhimillinen virhe, ja ne voidaan korjata. Seuraavalle kierrokselle on luvassa parannettu lomake ja niiden kokeneempi käsittely.
Pyrkimyksemme on saada apurahoja myöntävät tahot sisällyttämään työhuonekuluja myönnettäviin summiin. Toukokuun haussa apurahojen saajat ilmoittivat työhuonehakemuksissaan kululisistään hyvin eri tavoin: jotkut kertoivat apurahansa sisältävän työhuonekulut; toiset täsmälleen samasta apurahasta, että siihen ei sisälly työhuonekuluja. Tämän vuoksi selvitimme säätiöiden näkemykset siitä, mihin he ovat tarkoittaneet myöntöjään käytettävän. 21 000 euron vuosiraja perustuu näihin selvityksiin. Sen määrittelemisestä vastaa dekaani kuten koko tiedekunnan taloudesta.
Yliopiston talous ei ole huono, mutta kohoavien palkkojen vuoksi jossakin on säästettävä. Suunnittelussa on pakko löytää ratkaisuja, joilla pärjätään myös tulevina vuosina. Tulevaisuudessa työyhteisömme täytyy ainakin keskustakampuksen alueella sopia pienempiin tiloihin. Tutkijoiden on esimerkiksi tingittävä mahdollisuudestaan säilyttää henkilökohtaista kirjakokoelmaansa kunnollisissa työhuoneissa. Jos sellaista palvelua haluaa, huonekuluja täytyy sisällyttää hankkeen tai apurahan kokonaisbudjettiin. Rauhallisten työpisteiden, kokoontumistilojen, posti-, puhelin- ja atk-palveluiden järjestäminen onnistuu helpommin. Juuri tähän voidaan päästä ns. common room –mallilla, joista maailmalla kyllä löytyy hyviä esimerkkejä.
Keskustelussa on tullut esille useita apurahatutkijoiden asemaan olennaisesti vaikuttavia seikkoja. Ryhdymme seuraamaan apurahatutkijoille maksettavaa tuntiopetusta ja palkkioita. Jos siellä on jotain omituisuuksia, niin selvitetään. Kysehän ei ole pelkästään kurssien järjestämisestä, jossa varmasti tulee kylläisyyspiste vastaan kuten Antti Gronow kirjoittaa, vaan monista muistakin opetus- ja laitostehtävistä pääsykoekysymysten laatimisesta alkaen. Yliopistossa tutkimus ja opetus kohtaavat. Mikäli tutkijalla ei ole mitään annettavaa opetukseen tai kiinnostusta sitä kohtaan, kannattaisi ennemminkin affilioitua johonkin sektoritutkimuslaitokseen tai think tankiin kuin yliopistoon.
Kyselen myös noista Anna-Maija Castrenin mainitsemista lisensseistä Tikestä. Monta muutakin selvitettävää asiaa varmasti on. Olemme jo päättäneet apurahatutkijatilaisuuden järjestämisestä syksyllä. Päivä ja agenda ovat vielä auki, mutta palataan asiaan heti lomien jälkeen.
Meidän pitää kaikin keinoin parantaa tiedotusta. Uusi Flamma tarjoaa varmasti Almaa tehokkaamman kanavan sisäiselle tiedotukselle ja tekee asioiden seuraamisestakin helpompaa.
Minä puolestani kysyn lakonisesti, eikö apurahatutkijoiden kannattaisi jatkossa ryhtyä vastaavasti laskuttamaan yliopistoa tuottamistaan julkaisupisteistä ja opinnäytetöistä, kun yliopisto kerran nettoaa niiden perusteella valtiolta riihikuivaa rahaa? Kaikki tämän markkinalogiikan on pädettävä molemminpuolisesti? Jos kerran yliopisto voi lähettää apurahatutkijoille mitään kyselemättä ja ikään kuin ylhäältäkäsin saneltuna hallinnollisena toimena laskun työhuoneesta (minkäänlaista sopimustahan tässä ei ole solmittu eikä neuvotletu, kyse on ikään kuin ilmoitusluontoisesta asiasta), niin eikö työntekijän olisi myös syytä ryhtyä laskuttamaan tuotoksistaan? Laskutetaanhan opetuksestakin, miksei siis saman tien markkinahinta myös kaikelle muulle?
Hyvin monet sosiologian oppiaineen tutkijat, jotka ovat sähköpostikeskusteluissa ja täällä pitäneet kovaa meteliä työhuoneasiasta, ovat olleet ajamassa Liisa Laaksoa dekaaniksi. Yksinkertaisempi kysyisi, että tulittekohan kysyneeksi dekaaniehdokkaan näkemyksiä liittyen tähän tutkijoiden perustyöoloihin liittyvään kysymykseen, vai oliko kyseessä pelkkä intuitiivinen, sukupuolipoliittinen tahdonilmaisu?
Yliopistossa siirryttiin 2010 laskennallisesta rahanjakomallista budjettipohjaiseen rahoitukseen. Tiedekunnat ja laitokset eivät saa yliopiston johdolta rahoitusta suoraan suoritusten (mm. julkaisut) määrän perusteella vaan tiedekunnat laativat strategiakausiksi tavoiteohjelman, jota tarkennetaan vuosittain. Tiedekunnan budjetti perustuu toiminnalle asetettuihin vuosittaisiin tavoitteisiin ja arvioon siitä, millä resursseilla näihin tavoitteisiin päästään. Mikäli varat eivät riitä kaikkeen suunniteltuun toimintaan, niin toteutettavien suunnitelmien valinnat tapahtuvat rehtorin ja dekaanin sekä dekaanin ja laitosjohtajan välisessä neuvottelussa. Tiedekunnan perusrahoituksesta kului vuonna 2010 noin 75 % palkkoihin ja 15 % tiloihin. Muiden kulujen (mm. laitteet) osuutta vähennettiin jo 2010. Budjetin aito liikkumavara ei ole suuri, ja tavoitteena 2010-2012 on toiminnan tehostaminen ja järkeistäminen varsinaisten leikkausten sijaan.
Tietääkseni kenellekään ei ole lähtenyt laskua työhuoneen käytöstä ilman sopimusta. Laitokset ovat tiedottaneet työhuonepäätöksistään juhannuksen tienoilla. Päätöksessä työhuone on mahdollisesti evätty, myönnetty ilman korvausta tai tutkijalle on tarjottu työtilaa korvausta vastaan, jolloin tutkijaa on pyydetty ottamaan yhteyttä asian sopimiseksi. Muutamiin työtilahakemuksiin oli ymmärtääkseni liitetty suoraan laskutuslupa ja on mahdollista, että näitä jo sovittuja kuluja on ehditty laskuttaakin. Mikäli joku kuitenkin on saanut laskun ilman sopimusta, pahoittelen asiaa ja pyydän ystävällisesti ottamaan yhteyttä minuun asian selvittämiseksi.
Sopimuksella tarkoitan tässä nyt yhdenmukaista, kaikki tiedekunnat kattavaa sopimuspaperia, joka on neuvoteltu keskeisten sopijaosapuolten (yliopistotyönantaja – työntekijöiden edustaja, esim. ammattiliitto) kesken siten, että sopimuksessa on selvästi määritetty kummankin osapuolen velvollisuudet ja vastuut. Lisäksi juridisesti ei ole täysin ongelmatonta ryhtyä yksipuolisesti muuttamaan yksittäisen tutkijan kanssa tehtyä sopimusta kesken apurahakauden. Nämä asiat on mielestäni selvitettävä perin pohjin ennen kuin kukaan allekirjoittaa yhtikäs mitään.
Tuossa yllä Tuula Pietilä antaa ymmärtää, että suoritukset, siis väitöskirjat ja julkaisut, eivät
enää vaikuttaisi yliopiston ja sen laitosten rahoitukseen. Pitääkö tuo todella paikkaansa? Jos pitää, niin vähän kyllä ihmetyttää se vimma, jolla ainakin meillä humanistisessa tiedekunnassa piti täyttää tuhat-tietokantaa viime vuoden lopulla. Perusteluna silloin oli kyllä juuri laitoksen tulevat resurssit.
Eli jos nyt kuitenkin edelleen on niin, että tuloksilla on vaikutusta laitosten rahoitukseen, niin eikö se ole voimakkain argumentti työtilavuokrien oikeudenmukaisuutta vastaan? Ehkäpä olen sitten kovin itsekäs, mutta minusta siinä ei ole mitään oikeudenmukaista ja kohtuullista, että joutuisin maksamaan korvausta siitä hyvästä, että tienaan (vaikka vain hyvin pieneltä osin) rahaa jonkun muun palkkapussiin.
Vetoaminen palkattoman opetusvelvoitteen poistumiseen tuntuu myös naurettavalta. Se on
työtilakorvauksen ohella vain yksi tekijä joka entisestään eriarvoistaa mm. tutkijakouluun palkattuja ja apurahalla väitöskirjaa tekeviä: koska käytännössä rahaa tuntiopetukseen ei ole, apurahalla väitöskirjaa tekevien on mahdoton saada arvokasta
opetuskokemusta – ellei sitten ole valmis sekä maksamaan vuokraa että opettamaan
palkatta.
Siinäkin mielessä vanha järjestelmä, jossa työtilan sai kohtuullisen pientä työpanosta vastaan, oli huomattavasti parempi. Ainakin omassa oppiaineessani sitä pidettiin hyvänä eikä se kohdannut minkäänlaista vastustusta apurahatutkijoiden taholta. Sellaisesta järjestelystä hyötyvät molemmat osapuolet, ainakin jos hyöty yliopiston kannalta nähdään toteutuneena opetuksena ja tutkimuksena eikä hallinnon paisuttamiseen
kerättynä rahana.
Anna-Maija Castrénille nyt heti loman jälkeen pikainen vastaus:
Eri ohjelmistovalmistajilla on erilaisia lisensointimalleja ja -ehtoja. Suurille firmoille HY on sen verran pieni asiakas, ettei meillä ole juurikaan mahdollisuuksia alkaa neuvotella sopimusten yksityiskohdista – kyseessä on ennemminkin ota tai jätä -tilanne. Pienemmät valmistajat sen sijaan ovat halukkaampia neuvottelemaan sopimusten sisällöistä ja niiden tulkinnoista.
Sopimukset ja niiden tulkinnat elävät koko ajan. Esim. SPSS:n (nyk. PASW) lisenssi ei vuonna 2006 sallinut mm. apurahatutkijoiden käyttää ohjelmistoa omilla kotikoneillaan, mutta tilanne on lieventynyt sen jälkeen.
Ei siis aina kannata luottaa siihen , mikä tilanne oli vaikkapa kolme vuotta sitten.
Toki me TIKEssä mielellämme tarjoaisimme ohjelmistoja ihan kaikkien yliopistolaisten käyttöön, mutta useimmat loppukäyttäjien käytössä olevat ohjelmistot on lisensoitu oppilaitoslisenssein, joiden hinnoittelu on huomattavasti kaupallisia lisenssejä halvempaa, jolloin myös niiden käyttöehdot ovat tiukemmat. Ehdot voidaan aina saada väljemmiksi, mutta se yleensä maksaa paljon rahaa. Ja lisensseihin käytetty raha on taas pois jostain muusta.
(Tietysti laajempi käyttäjäkunta vaatii myös enemmän resursseja käyttäjätuelta, mutta tässä tapauksessahan näin ei juurikaan olisi.)
t. TJ Hämäläinen
tietotekniikka-asiantuntija
TIKE
Olen seurannut erittäin huolestuneena työtiloista kesän aikana vellonutta keskustelua. Pelkään että apurahatutkijat ovat hyvin pienen asian takia ajamassa itseään paitsioon yliopistolla.
Dekaani on siis ehdottanut että ne apurahatutkijat joiden apurahaan kuuluu rahaa tutkimuskulujen kattamiseen oman palkan lisäksi maksaisivat työhuoneestaan ja toimistotarvikkeista summan joka on murto-osa todellisista kustannuksista tai siitä mitä projektit maksavat näistä. On selvää että säätiöt eivät voi antaa rahaa joka olisi korvamerkitty juuri huonekuluihin koska osa tutkijoista haluaa tai heidän on pakko työskennellä kotonaan jolloin he voivat käyttää vastaavan summan esim. tietokoneen ja työpöydän hankintaan.
On huomattavaa että myöskään projektitutkijat eivät saa mitään muuta kuin palkan ja työtilat. Esim. matkarahansa he joutuvat hakemaan itse tai pyytämään sitä projektin johtajalta/ohjaajaltaan mikä mahdollisuus on tietenkin kaikilla apurahatutkijoillakin. Myös puhe ilmaisesta työstä on vailla katetta sillä samalla tavalla kaikki projekteissa tehtävä työ tulee yliopiston meriitiksi ilman että yliopisto siitä mitään maksaisi.
Toivoisin myös että apurahatutkijat ymmärtävät että he eivät voi esittää vaatimuksia yliopiston johdolle koska heillä ei ole juridista sidettä yliopistoon. Parhaimmillaankin he voivat vain estää jonkin yrityksen järjestellä heidän asioitaan. Pakkasvirran HS:ssä esittämä ajatus että vain työsuhteisilla olisi jatkossa nimettyjä työhuoneita ei varmasti ole kenenkään mieleen mutta osoitus siitä mihin voidaan joutua menemään jos muuta mahdollisuutta ei ole.
Toivoisin että kesän jälkeen asiasta voitaisiin keskustella asiallisemmin. Apurahatutkijoiden aseman selkeyttäminen ja turvaaminen on kaikkien etu mutta jos haluaa yliopistolla aseman on oltava myös valmis maksamaan siitä.
Kiitos TJ Hämäläiselle lisenssejä koskevasta tietopaketista! Hyvä kuulla, että tilanteet elävät ja sopimukset vaihtelevat.
Yhdyn KS:n toiveeseen asiallisemmasta keskustelusta lomien jälkeen. Minun nähdäkseni sellaiseen kuitenkin kuuluu kommentointi omalla nimellä.
Muutenkin käsitykseni käydystä keskustelusta on rakentavampi kuin KS:n. Luulenpa kaikkien ymmärtävän pääpiirteissään syyt tähän pinnetilanteeseen, kun niukkuutta on pakko jakaa. Olisi kuitenkin viisasta miettiä nyt huolella tilakustannussopimusten sisältö ja toimeenpanon aikataulu. Eikö olisi esimerkiksi järkevää ottaa kulukorvausta käyttöön liukuvasti vasta uuden apurahakauden alkaessa, jolloin apurahan saaja saisi kulun vähennettyä ennen Mela-maksujen määritystä?
Tilakustannussopimusten (tai miksi näitä nyt haluaakaan nimittää) yksityiskohdat olisi nyt hyvä miettiä huolella ja kirjata ylös. Miettiä, missä voidaan kohtuullistaa, missä ei. Näin säännöt olisivat selvillä kaikille eikä tällaisia – tietokatkoksista johtuvia – ikäviä yllätyksiä tulisi.
Helsingin yliopisto ei ole yhteisö, jossa voi ostaa aseman, ei ainakaan rahalla. Onneksi! Jos olen väärässä, KS kertonee, mitä hän on joutunut asemastaan Helsingin yliopistossa maksamaan.
Pari kommenttia:
Lukuunottamatta professoreita ja muita budjettirahalla palkattuja oikeastaan kaikki yliopistolla maksavat siitä että voivat tehdä täällä työtä. Esim. SA:n rahoituksella olevat maksavat moninkertaisen summan siihen mitä nyt on ehdotettu niiden apurahatutkijoiden maksettavaksi joille on varattu rahaa tutkimuskuluihin. Yliopisto ei oikein edes voi alkaa ketään heittämään ulos tutkimuksen laadun (eikä oikein edes määrän) takia koska se rikkoisi akateemista vapautta joten rahalla on tärkeä merkitys jos haluaa lunastaa paikkansa yliopistolla.
Kun keskustelua seuraa tuntuu että tyytyväisyyteen riittäisi vain se että yliopisto sitoutuisi etukäteen lupaaman veloituksetta työtilat rajattomaksi ajaksi kaikille jotka ovat saaneet apurahan tai voivat osoittaa sellaista vakavissaan hakeneensa. Jos kysymys onkin vain käynnissä olevien apurahojen Mela-maksuista niin se kannattaisi sitten sanoa ääneen. Luulen että hyvin perustelulla esityksellä siitä että yksittäinen apurahatutkija voisi hakea esim. maksimissaan vuodeksi lykkäystä tänä siirtymäaikana voisi olla mahdollisuuksiakin tulla kuulluksi.
Esiintymiseni nimettömänä on toki oireellista ja ansaitsee kommentin. Oman etuni mukaista olisi jos kaikille halukkaille löytyisi tiloja veloituksetta mutta tuon ajaminen keinoja kaihtamatta ei ole minusta viisasta. Tilanteessa jossa osa ihmisistä on ryhtynyt ajamaan asiaansa uhkaamalla vallata laittomasti yliopiston kiinteistön tai kutsunut HS:ssä 100 euron kuukausivuokraa häädöksi yliopistolta on ehkä ymmärrettävää jos en halua esiintyä omalla nimelläni kun haluan vielä jatkossakin olla kaikkien kanssa puheväleissä. Kaikki eivät ehkä ymmärrä että tälläiset tempaukset hermostuttavat monia ihmisiä jotka suhtautuvat pohjimmiltaan hyvin myönteisesti apurahatutkijoiden asemaan eivätkä ne minusta ainakaan auta asiaa yhtään eteenpäin. Toivon vain että menneet voidaan asiassa unohtaa ja päästä tilanteeseen jossa kukaan ei enää koe tarvetta suojautua nimimerkin taakse vaikka puolustaisikin dekaanin päätöksiä.