Waltz with Bashir

Waltz With Bashir (Vals con Bashir) de Ari Folman es una extraordinaria película sobre la guerra y la memoria traumática. Este documental de dibujos animados no trata de la guerra civil española, sino de la guerra de Líbano de 1982, pero os lo recomiendo en el blog del curso porque me ha hecho reflexionar sobre mismo tipo de cuestiones que tratamos en clase, o sea: ¿Cómo representar de forma ética un conflicto armado y sus consecuencias? ¿Cómo plasmar la memoria personal o de grupo sin perder de vista el panorama histórico más amplio? ¿Cómo narrar un suceso histórico sin convertirlo en una verdad absoluta, sin dar respuestas definitivas? ¿Cómo dar voz al perpetrador sin anular la víctima?

El artículo de Jo Labanyi (“Memory and Modernity in Democratic Spain: The Difficulty of Coming to Terms with the Spanish Civil War”, Poetics Today, 28:1, 2007), que os mandé a leer antes de la última clase, discute los mismos problemas, sólo que con referencia a la representación de la guerra de España y sus secuelas.

* * * * * * * * * * * * *

Aquí os copio dos críticas de Waltz With Bashir publicadas en la página de Yle:

Paras sotakuvaus vuosiin

Voiko sotaa kuvata uskottavasti animaation keinoin? Kun katsoo israelilaisen Ari Folmanin omaelämäkerrallista animaatiodokumenttia Waltz with Bashir, tulee mieleen ajatus, ettei sodan subjektiivista todellisuutta millään muulla tavalla voisikaan yhtä vakuuttavasti tavoittaa.

Ari Folman on dokumenttiohjaaja, joka 18-vuotiaana, asepalvelustaan suorittavana nuorukaisena osallistui Israelin miehitykseen Libanonissa vuonna 1982. Parikymmentä vuotta myöhemmin hän alkoi ihmetellä, miksei hänellä ole mitään muistoja tuosta ajasta. Waltz with Bashir syntyi vastauksena tuohon kysymykseen.

Elokuvassa Folman availee muistinsa salpoja haastattelemalla armeija-aikaisia tovereitaan. Eri näkökulmista ja muistojen sirpaleista kasvaa surullinen ja järkyttävä silmäys sodan todellisuuteen tavallisten rivisotilaiden näkökulmasta. Elokuva päättyy Sabran ja Shatilan pakolaisleireillä toteutettuun verilöylyyn, jossa murhattiin todennäköisesti tuhansia palestiinalaisia siviilejä – heistä monet naisia, lapsia ja vanhuksia.

Animaation avulla Folman pystyy kuvittamaan paitsi itse sotatapahtumia myös niiden jättämiä, uniin ja kuvitelmiin sekoittuvia muistijälkiä. Sodan kaoottisuuden ja sen kokijassaan herättämän epätodellisuuden tunteen hän tavoittaa paremmin kuin yksikään elokuva sitten Francis Coppolan Vietnam-spektaakkelin Ilmestyskirja.Nyt.

Suorastaan aavemaista on se, miten täsmällisesti 27 vuoden takaista sotaa kuvaava elokuva heijastaa Israelin ja palestiinalaisten tuoreinta konfliktia Gazassa.

Tarmo Poussu

Fantastinen läpileikkaus sotamuistoista

Waltz With Bashir on fantastinen elokuva. Jo sen ensimmäinen kohtaus, prologi, jossa villit koirat laukkaavat pitkin katua saa sanattomaksi. En ole koskaan nähnyt vastaavanlaista dokumentti-animaatiota. Esittämistapa on tälle tarinalle aivan loistava. Upean animaatiojäljen lisäksi elokuva käyttää musiikkia rohkeasti, yhdistellen kuvaamansa ajan hittibiisejä ja herkkää pianomusiikkia. Kysymys on muistojen heräämisestä ja niiden herättelemisestä. Waltz With Bashir on subjektiivinen matka historiaan. Päähenkilö Ari, eli ohjaaja Ari Folman, kulkee koko elokuvan ajan kohti muistoaan Sabran ja Shatilan verilöylystä – siis sitä muistoa, jonka hän on unohtanut. Tätä matkaa tukee erinomaisesti animaatiojälki, joka on subjektiivisempaa verrattuna tavalliseen kuvausjälkeen. Muistoja ikään kuin kuvitetaan. Ne ovat eläviä, mutta kuitenkin hiukan todellisuudesta poikkeavia.

Folmanin psykologiystävä toteaa tälle, että ”Muisti on dynaaminen, se elää”. Waltz With Bashir onkin ennen kaikkea sukellus muistiin ja mieleen. Se kertoo myös muistojen torjunnasta. Voi olla, että jotkin Folmanin ja hänen ystäviensä muistoista ovat vääristyineitä. Ehkäpä he muistavat joidenkin muiden muistoja, jotka ovat muuttuneet heidän omikseen. Yksi elokuvan kauneimmista kohtauksista, merestä nousevat alastomat miehet, ei ehkä olekaan totuuteen perustuva muisto. Sillä ei ole lopulta väliä, sillä eri osasia yhdistelemällä muodostuu kokonaisuus. Ja tosiasioita ei voi pyyhkiä pois, vaikka oma mieli haluaisikin tehdä niin. Sabran ja Shatilan verilöyly oli todellinen.

Waltz With Bashir elää yksityiskohtien kautta, jotka herättävät muistoja. Tällaisia ovat patsulin tuoksu, joka leijaili aina erään armeijatoverin ympärillä, tai kuolleiden hevosten lasittuneet silmät. Elokuva on paitsi matka Folmanin mieleen, myös läpileikkaus hänen tovereidensa yksityisistä sotamuistoista. Samalla se on koskettava ja pelottavan ajankohtainen matka Lähi-idän tulehtuneeseen tilanteeseen. Elokuvan nimi viittaa Libanonin surmattuun presidenttiin Bachir Gemayeliin, vaikka kirjoitusasu onkin eri. Kohtaus, jossa tavallaan tanssitaan Bachirin kanssa, luotien viuhuessa ympärillä, on ikimuistoinen.

Satu Linnapuomi

* * * * * * * * * * * * *

Más información sobre Waltz with Bashir:

Guillermo Altares: “Cicatrices más hondas que la guerra“. El País, 14/2/2009.

Juan Miguel Muñoz: “El baile del horror“. El País, 14/2/2009.

Las páginas web de la película

El trailer de la película