Kulttuurikoordinaattori Inkeri Pitkäranta

Sylvian joululaulu tuo joulun sydämeeni. Se on tuonut jo lapsesta saakka, kun jouluaattona kahden veljeni kanssa sitä esitimme. Vanhempi veljeni lauloi, nuorempi veljeni soitti viulua, ja minä säestin pianolla. Esitimme muitakin joululauluja, mutta ”Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan” herkisti ja huipensi aattoillan ennen joulupukin tuloa. Nyt sitä soitetaan ja lauletaan yhdessä lasten ja lastenlasten kanssa – ja edelleenkin se on jouluaaton kaunein ja sykähdyttävin hetki.

Laulun sanoja ”Mutt´ ylhäällä orressa vielä on vain se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain. Ja vaiennut vaikerrus on vankilan; oi murheita muistaa ken vois laulajan?” – en niitä lapsena ajatellut. Koin vain haikeutta ja surumielisyyttä. Mutta toisessa säkeistössä tapahtuu muutos: ”Miss̕ sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun, miss´ siintääpi veet, viini on vaahtoovin ja sää aina kuin toukokuun. Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään.” Yhtäkkiä surumieli on muuttunut iloksi.

Ja sitten se kolmas säkeistö kertoo selityksen: ”Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen!” Siitä tuli avain minulle. Kuka laulaa ja miksi? Miksi lähtenyt pois siitä maasta, joka on ”armain ja kallein mull´ ain Suomenmaa!” – Sehän on lintu, muuttolintu – mustapääkerttu, upea laulaja, joka talvehtii Sisiliassa. Tänne se kaipaa keväisin Pohjolaan, mutta sen on pakko muuttaa täältä syksyllä pois säilyäkseen hengissä. Tässä piilee tuon laulun lohtu: nyt linnut ovat poissa, luonnossa hiljaisuus – ne ovat vain lähteneet talvea pakoon. Ja kun kevät koittaa, ne palaavat uskollisesti takaisin. Silloin alkaa todellinen laulun riemu meillä! Ne kaipaavat tänne. Mitä olisi kevät ja kesä ilman linnunlaulua?

Ljungblommor koriste ja teksti Sylvias helsning från Sicilien

Sylvian joululaulu on syntynyt Zacharias Topeliuksen (1818–1898) runosta Sylvias helsning från Sicilien, joka ilmestyi vuonna 1854 Ljungblommor -runokokoelman kolmannessa osassa. Runo on päivätty jouluaattona 1853. Runo on hyvin monimerkityksellinen. Sen symboliikkaa voi tulkita niin Topeliuksen oman elämän senhetkisistä vaikeuksista kuin Suomen poliittisesta tilanteesta Venäjän autonomisena suuriruhtinaskuntana.

Mutta hyvin keskeisesti runo kertoo Topeliuksen rakkaudesta lintuihin ja luontoon. Hän kaipaa muuttolintuja ja huolestuu niiden mahdollisesta vaarasta joutua etelässä saalistuksen kohteiksi. Linnuilta saatettiin puhkaista silmät ja elättää niitä häkeissä, jotta sokean linnun viserrys houkuttelisi sukulaislintuja ansaan. Ala-alkeiskouluille kirjoittamassaan Luonnonkirjassa Topelius kertoo häkkiin teljetystä vihervarpusesta, joka vapaaksi päästyään lupaa kutsua kaikki linnut esiin ja esitellä ne. Ja niin juuri tapahtuu. Topelius osaa oppikirjoissaankin tarinan kertomisen taidon ja taian.

Vuonna 1870 Topelius perusti pikkulintujen suojeluyhdistyksen Majföreningen till småfåglars skydd, jonka tehtävänä oli opettaa lapsia suojelemaan ja hoitamaan pikkulintuja. Yhdistyksen jäsenten oli annettava seitsemän lupausta, joista viides oli: ”Me emme koskaan pyydystä tai pidä häkissä muita pikkulintuja, paitsi kanarianlintuja, jotka eivät osaa kaivata vapauttaan, koska ovat syntyneet häkeissä eivätkä kykenisi elämään ulkona meidän ilmastossamme.”

Entä Sylvian joululaulun säveltäjä – Suomen Schubertiksi nimetty Karl Collan (1828–1871)? – Monilahjakas säveltäjä, kirjallisuuden tutkija, yliopiston saksan kielen lehtori, kansalaulujen kerääjä, Kalevalan ruotsintaja, toimittaja ja kriitikko, filosofian tohtori, jonka väitöskirja käsitteli serbialaisia kansanlauluja. Yksinlaulujen säveltäjänä hänet nosti Franz Schubertin rinnalle Fredrik Pacius, jonka tyttären Marian kanssa Collan oli naimisissa. Mutta sukulaisuussuhde tuskin oli arvioinnin syy, sillä Karl Collan kuuluu romantiikanajan yksinlaulun arvostetuimpiin edustajiimme.

Collan sävelsi Topeliuksen runon jo pian runokokoelman ilmestymisen jälkeen. Laulun nimeksi on annettu Sylvias julvisa på Sicilien. Se julkaistiin vuonna 1855 kuuden laulun kokoelmassa ”Sånger och Visor med Pianoforte accompagnement”. Runossa on neljä säkeistöä, joista lauluun on valittu kolme: ensimmäinen, toinen ja neljäs. Nuotista on jätetty pois runon kolmas säkeistö, johon sisältyy mystistä hautasymboliikkaa: ”vid foten af Etna, der är en graf, hvars sorg uti blommor byts. Der slumrar en gäst ifrån nordens dal; och nu är det jul i hans fädernesal.” Ehkei sen sisältö sovi joululaulun tunnelmaan.

Runosta on tehty useita suomennoksia – kauneimpia niistä Elina Vaaran suomennos Topeliuksen Koottujen teosten XI osassa Runoja vuodelta 1931. Mutta ne tutut sanat, joilla me sitä laulamme, on suomentanut Martti Korpilahti. Suomennos ilmestyi Kansanopiston laulukirjassa vuonna 1918. Martti Korpilahti (1886–1938) oli keskisuomalainen runoilija, säveltäjä, kuoronjohtaja, opettaja ja koulunjohtaja – syntynyt muuten Korpilahdella. Hän on sanoittanut muun muassa Keski-Suomen maakuntalaulun Männikkömetsät ja rantojen raidat sekä ranskalaisen kansanlaulun Heinillä härkien kaukalon. Sylvian joululaulussa hän on onnistunut loihtimaan Topeliuksen runosta sanat, jotka todella soivat Collanin sävellyksessä. Runon sanoma on myös kirkastunut: muuttolintukin kaipaa etelän lämmöstä takaisin Suomeen.

Sekä Sylvian joululaulun runoilija että säveltäjä liittyvät kumpikin läheisesti sekä Kansalliskirjastomme historiaan että kokoelmiin. Kuten Matti Klinge kirjoittaa blogissamme 25.11., Topelius toimi kirjastossamme amanuenssina vuosina 1846–1851. Collan toimi ensin amanuenssina ja sitten kirjastonhoitajana 1866–1871. Hän teki myös opintomatkoja aikansa johtaviin kirjastohin Pietariin, Berliiniin, Leipzigiin, Wieniin, Pariisiin ja Lontooseen tuoden uusia kehittämisideoita kirjastoomme. Rainer Knapas toteaa kirjastomme historiassa Tiedon valtakunnassa: ”Collan tähtäsi siihen, että Helsingin kirjastoa kehitettäisiin käytännön uudistuksilla tutkijoille ja suurelle yleisölle helpommin saavutettavaksi.”

Kansalliskirjaston kokoelmista löydämme heidän koko tuotantonsa: Topeliuksen valtavan kirjallisen tuotannon, myös laajan käsikirjoituskokoelman ja Collanin sävellyskäsikirjoitukset ja arkistot, painetut nuotit ja muut julkaisut. Sylvian joululaulusta löytyvät myös kaikki kotimaiset äänitteet, joita on peräti 471 kappaletta.

Viola: Sylvian joululaulun ääniteluettelo

Nuottijulkaisuja laulusta on 66 kappaletta, joiden lisäksi koulu- ja joululaulukirjat.

Viola: Sylvian joululaulun nuottijulkaisujen luettelo

Sylvian joululaulun säveltämisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi 160 vuotta. Laulu valittiin kauneimmaksi joululauluksi Yleisradion järjestämässä äänestyksessä 1960-luvulla.

Lauletaan, soitetaan ja kuunnellaan sitä taas!

Hyvää Joulua kaikille!