Eka viikko täällä on nyt takana. Viikko tuntuu kuukausilta. Olen ehtinyt tehdä jo niin paljon. Ja sopeutuminenkin on ollut nopeaa. Luulen, että nyt on menossa se vaihe, kun on sen verran tottunut eloon täällä, että kaikki uusi tuntuu jännältä oudon ja vieraan sijaan. Eikä tuttuja asioita ole vielä ikävä.
Kaikki todellakin on vierasta, kaupat, ruoka, kieli, ihmiset, sää, kadut ja tunnelma. Minut on teleportattu kaikesta minkä olen tiennyt, maailmasta, jonka kuului näyttää tietynlaiselta, tänne. Ja rakastan kaikkea täällä. Kaikki on niin halpaa, ihmiset ovat niin ystävällisiä ja aika ei käy ikinä pitkäksi. Kaikki mikä on vielä kokematta ja näkemättä saa innostumaan.
Eilen olin ensimmäistä kertaa oikeasti väsynyt. Podin huonoa omaa tuntoa, etten jaksanut lähteä illalla enää ulos, en olisi halunnut missata mitään hauskaa. Väsymys kuitenkin voitti ja menin ajoissa nukkumaan. Pitäisi ehkä osata ottaa iisisti. Aikaa nähdä ja kokea kaikki on vielä 9 kuukautta, 2 viikkoa ja kolme päivää.
Patikointia Samcheonin puistossa
Gyeongbokgung palatsi
Onneksi tekemistä riittää. Ensi viikolla ei ole vielä koulua, joten varasimme matkan Jejulle, Etelä-Korean eteläisimmälle saarelle. Halvat lennot ja trooppinen saari houkuttelivat nauttimaan viimeisistä lomapäivistä palmujen alla. En ole ehtinyt olla Soulissa kun viikon ja tänä iltana suuntaamme taas lentokentälle. Olen kuitenkin vain innoissani. En ole vielä valmis pysymään paikoillani. Haluan mennä, tulla tehdä ja kokea. Kaiken ja nyt heti kiitos!
