Lämpötilaennätykset

Viimeisen kurssikerran tehtävänä oli valita vapaavalintainen tehtävä. Tarpeeksi kiinnostavan aineiston löytämiseen meni jonkin verran aikaa, mutta National Centers for Environmental Information –sivulta löytyi sopiva taulukko, joka esittää Yhdysvaltojen osavaltioiden sääennätyksiä ja niiden vuosilukuja. Tein kartat korkeimmista ja matalimmista lämpötilaennätyksistä sekä niiden välisistä eroista. Valitsemani tehtävä oli melko yksinkertainen, eikä se vaatinut usean eri aineiston kanssa työskentelyä. Karttojen ulkonäköön jäi siis enemmän aikaa, mikä on muutenkin paras työvaihe. Aineistossa oli lämpötilojen lisäksi tietoa mm. korkeimmista sademääristä ja rakeiden koosta, mutta ei jokaisen osavaltion kohdalla.

Korkeimmat ennätykset esiintyvät aavikkoisilla alueilla, kuten voisi olettaa. Lännessä ja keskiosissa lämpötilat ovat olleet korkeampia, kuin idässä, mihin saattaa vaikuttaa mantereisempi ilmasto. Leveyspiirillä ei näytä olevan suurta vaikutusta, koska yli 47 °C asteen ennätyksiä löytyy sekä pohjoisista että eteläisistä osavaltioista. Monet ennätykset ovat vuodelta 1936, jolloin Yhdysvalloissa oli vakava helleaalto (Wikipedia, 2023). 

Kylmyysennätyksissä leveyspiirin vaikutus näkyy paremmin. Korkeimmat pakkaset esiintyvät pohjoisessa mantereisilla alueilla ja pienimmät etelässä rannikkoalueilla. Monen osavaltion pakkasennätys on tapahtunut samana vuonna naapurin kanssa (esim. California ja Nevada), mikä viittaa poikkeuksellisen kylmään talveen, mutta ei välttämättä koko valtion mittakaavassa. Kartasta puuttuu Alaska, joka olisi tässä aiheessa ehkä hyvä olla mukana, koska siellä on mitattu kaikista kylmin lämpötila (-62 °C). Mantereisilla alueilla lämpötilojen vaihtelu on suurempaa, mikä näkyy kuvan 3 kartassa. 

Korkeimmat erot löytyvät mantereisista ilmastoista, joissa pakkas– ja kuumuusennätykset ovat molemmat 50 °C asteen tienoilla. Sateisissa ja lämpimissä ilmastoissa erot ovat pienempiä, kuten Floridassa. Kartat eivät kuitenkaan ole tarpeeksi alueiden ilmastojen kuvailuun, koska ne esittävät ennätyksiä, joihin vaikuttavat satunnaiset helleaallot tai harvinaisen kylmät talvet. Molempien ennätysten top 10 näkyy seuraavassa animaatiossa. 

Kymmenen parhaimman joukkoon pääseminen edellytää joko 49 °C tai –48 °C ennätystä. Jälkeenpäin huomasin, että Alaska unohtui listasta, koska en ollut lisännyt sitä tai Hawaijia karttoihin. Se olisi muuten ensimmäisellä sijalla kylmyysennätyksissä. 

Valitsemani kartoissa käytetty aineisto oli melko yksinkertainen, mutta kenties monimutkaisimmat työvaiheet QGIS:in sisällä olivat asteiden muuttaminen celsius-muotoon ja pelkän vuosiluvun säilyttäminen sarakkeesta, joka esitti myös kuukaudet ja päivät. Viimeisellä kurssikerralla itsenäinen työskentely onnistui jo melko hyvin ja olen samaa mieltä Lucaksen kanssa, että kurssilta on jäänyt käteen paljon uusia konkreettisia taitoja (Yoni, 2023). Myös hänen viimeisen blogikirjoituksensa kartat sijoittuvat Yhdysvaltoihin ja Atlantan alueelle. 

Lähteet

State Climate Extremes Committee (SCEC) (2023) Records https://www.ncei.noaa.gov/access/monitoring/scec/records (Viitattu 17.3.2023) 

Wikipedia (2023) 1936 North American heat wave https://en.wikipedia.org/wiki/1936_North_American_heat_wave (Viitattu 17.3.2023) 

Yoni, L (2023) Viikko 7: Paluu omiin juuriin ja kohti uusia horisontteja https://blogs.helsinki.fi/luberger/2023/03/03/paluu-omiin-juuriin-ja-kohti-uusia-horisontteja/ (Viitattu 17.3.2023) 

Meteoriitit

Tunnin alussa oli oman tiedon keräämistä Kumpulan lähiympäristöstä ja sen jälkeen itsenäinen tehtävä luonnonriskeistä. Valitsin aiheeksi meteoriitit ja niiden putoamispaikat. Käytetyssä aineistossa oli tietoa meteoriittien koosta ja vuosiluvuista, joita hyödynsin kartoissa ja animaatiossa. Näihin meni huomattavasti enemmän aikaa, kuin tavallisesti, mutta samalla tehtävät olivat hauskimpia tähän mennessä!

Kartta esittää keskikokoisten ja isojen meteoriittien sijainteja (kuva 1). Mukana ei ole alle 100 kg:n pienempiä meteoriitteja, joita löytyy reilusti enemmän. Tarkemmin sanottuna pisteet ovat tunnettujen meteoriittien sijainteja, mutta todennäköisesti maapallolta löytyy myös useita meteoriittejä, jotka eivät ole vielä tiedossa. On ymmärretävää, jos esimerkiksi Pohjois-Kanadasta tai keskeltä Amaozonia ei olla haluttu etsiä niin paljon meteoriittien jäänteitä. Kartasta jäi ikävä kyllä puuttumaan Etelämanner, mutta sieltä löydettyjä meteoriittejä voi katsoa Iinan blogin kartasta. Tein aineistosta myös löytöajankohtia havainnollistavan animaation (video 1).

Video esittää yli 1000 kiloa painavien meteoriittien sijainnit ja löytyövuodet. Jätin pois kaikki pienemmät meteoriitit, koska jokaisen pisteen nimeäminen uudelleen vuosiluvun mukaan olisi vienyt liikaa aikaa (QGIS:n ominaisuustiedot katosivat, kun jatkoin kartan piirtämistä toisella ohjelmalla). Lopuksi tein animaation After Effects-ohjelmalla. Vanhin meteoriitti on vuodelta 1575, joten mukana ei ole esimerkiksi isoa meteoriittia dinosaurusten ajoilta. Kuvassa 2 näkyy puolestaan pienten meteoriittien sijainteja.

Löydetyt pienikokoiset meteoriitit sijoittuvat mielenkiintoisen näköisesti Välimeren ympäristössä. Pohjois-Afrikassa ne esiintyvät tiiviissä kasoissa lähellä toisiaan, kun taas Euroopassa paljon tasaisemmin. Tähän saattaa vaikuttaa alueiden erilaiset maastot. Googlaamalla selvisi, että aavikot ovat parhaita paikkoja meteoriittien etsimiseen, koska ne ovat avoimia ja maapallolta peräisin olevia kivenkappaleita on vähemmän. Kuivilla alueilla on myös vähemmän virtaavaa vettä häiritsemässä pieniä meteoriitin palasia (Scientific American, 2012). Sahara on kuitenkin iso ja vaikeakulkuinen aavikko, mikä voi selittää tyhjät pisteettömät alueet kartalla. Pieniä meteoriitteja on hyvin paljon ja niitä putoaa säännöllisesti. Sama ilmiö toistuu myös muissa luonnonriskeissä. Esimerkiksi pieniä maanjäristyksiä on todella suuri määrä, kuten Kaisla mainitsee blogissaan.

Jos karttoja käytettäisiin kouluopetukseen, voitaisiin keskittyä esimerkiksi meteoriittien löytämiseen vaikuttaviin tekijöihin. Yksittäisten meteoriittien sijainneilla ei välttämättä ole merkitystä, koska ne putoavat satunnaisesti eri puolille maapalloa. Karttojen avulla voidaan esimerkiksi pohtia, miten valtion kehittyneisyys tai luonnonympäristö vaikuttavat löydettyjen meteoriittien määrään. Historian tuntiin sopiva näkökulma voisi olla meteoriittien löytövuosi. Suurin osa videon 1 meteoriiteistä on löydetty vasta 1800-luvun jälkeen, mihin on mahdollisesti vaikuttanut tutkimusretkien yleistyminen. Koska maaston tyyppi vaikuttaa meteoriittien etsimiseen, voitaisiin kuvan 1 kartan yhteydessä käyttää esimerkiksi tätä karttaa maapallon kasvillisuusvyöhykkeistä.

Kartoissa käytetyt ohjelmat

Sain kysymyksen liittyen mun kartoissa käytettyihin ohjelmiin. Teen QGIS:llä ainoastaan yksinkertaisia versioita kartoista, joihin piirrän kaikki lisäkoristeet Illustrator-ohjelmalla. QGIS:n karttoja voi onneksi tallentaa vektorimuodossa, joten esimerkiksi jokaisen meteoriittipisteen muokkaaminen on mahdollista toisella ohjelmalla. Käytin animaatioon After Effects-ohjelmaa, joka on todella yhteensopiva Illustratorin kanssa. Esimerkiksi kaikki layerit säilyvät samassa järjestyksessä, kun tiedoston siirtää ohjelmasta toiseen. Animaation teko oli yllättävän hauskaa ja niitä tulee todennäköisesti lisää seuraavassa ja viimeisessä blogikirjoituksessa! Kuvassa 3 näkyy meteoriittikartan työvaiheita, joista ensimmäinen on tehty QGIS:llä. Lisää piirrustuksia ja animaatioita löytyy mun Instagramista.

Lähteet

Hietala, K (2023) Kuudes kurssikerta https://blogs.helsinki.fi/kaislahi/ (Viitattu 4.3.2023)

Kiikeri, I (2023) Viikko 6 ja vielä elossa! https://blogs.helsinki.fi/iinakiik/ (Viitattu 4.3.2023)

Scientific American (2012) How to Find a Meteorite in 5 Steps https://www.scientificamerican.com/article/how-to-find-a-meteorite-in-5-steps/ (Viitattu 4.3.2023)

Oxfam Australia. Biomes World Map https://www.oxfam.org.au/get-involved/how-schools-can-get-involved/classroom-resources/food-4-thought-2/food-4-thought-geography/worksheet-2-which-biomes-are-able-to-produce-food/biomes-world-map/ (Viitattu 4.3.2023)