TVT- ja Optek -hankkeiden marraskuun uutiskirje löytyy tämän linkin takaa.
Joulukuun uutiskirje toimitetaan viikolla 49.
TVT- ja Optek -hankkeiden marraskuun uutiskirje löytyy tämän linkin takaa.
Joulukuun uutiskirje toimitetaan viikolla 49.
Grasping the Future -tapahtumassa kuultiin monia innostavia puheenvuoroja mm. rehtorin merkityksellistä roolista tulevaisuuden/nykypäivän koulussa. Johtajan taidot ja kyky innostaa korostuvat. Uuden aivotutkimuksen merkitys oppimisen tukemisessa on nousemassa, vanhoja myyttejä kumotaan.
Hankkeen ohjausryhmästä paikalla keskusteluissa Espoon sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä, Tieken toiminnanjohtaja Eppie Eloranta ja professori Kirsti Lonka. Kauniaisten kouluista ja koulutoimesta vahva edustus.
Keskustelua käytiin muun muassa seuraavista teemoista
Opettajan muuttuvista työtehtävistä
Miten erilaiset oppimisympäristöt aktivoivat erilaista oppimista
Koulun tulevaisuus
Grasping the Future -tapahtuman esitysmateriaalit
TVT koulun arjessa -hankkeen koulujen yhteistyöideoita on koottu hankkeen wikiin. Käyttehän muokkaamassa koulunne/hankkeen intressien mukaisesti yhteistyötaulukkoa.
Jos sinulla ei vielä ole wikiin tunnuksia, käy kirjautumassa käyttäjäksi (käyttäjätunnukseksi mielellään koko sähköpostiosoitteesi) ja laita viesti kirjautumisesta anna.aarnio(at)helsinki.fi.
TVT koulun arjessa -hankkeen esittely Partners in Learning -ohjausryhmässä Espoossa
Hankkeen aikana syntyneitä toimintamalleja
Lämmin kiitos yhdessä tekemisestä kuluneen kevään aikana ja virkistävää kesäaikaa! Paljon olemme oppineet ja yhdistäneet osaamisestamme. Palataan syksyllä jälleen yhteen tvt:n opetuskäytön kehittämisen pariin tutkimuksen ja toimintamallien kokoamisen merkeissä.
Tekesin päätös hankkeemme tutkimustoiminnan rahoittamiseksi on tulossa touko-kesäkuussa. Tekes-käynnistys on kaavailtu elokuun loppuun. Professori Marja Kankaanranta ja tutkijat ottavat teihin yhteyttä elokuussa.
OPH:n oppimisympäristöjen kehittämiseen liittyvät valtionapupäätökset julkistetaan ennen juhannusta.
Parhain terveisin, Sanna ja Anna
Hämeenlinnassa Aulangolla järjestettävä ITK-konferenssi on huhtikuussa 2009. Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa -hanke osallistuu ITK:seen kahtena päivänä. Keskiviikon 22.4.2009 työpajassa keskustellaan kuulumisista ja nostetaan esiin hyväksi havaittuja toimintamalleja.
Toivomme, että kaikista kärkikouluista olisi edustus keskiviikkona. Perjantain 24.4.2009 teemaseminaarissa ovat lupautuneet esittämään omia mallejaan Pohjolanrinne, Koulumestari, Saaren koulu ja Kasavuoren koulu. Sovittehan yhdessä, kuka hankkeessa mukana olevista opettajista pääsisi mukaan keskiviikkona ja kuka mahdollisuuksien mukaan myös perjantaina (osallistumismaksu, muilta kuin esiintyjiltä).
Muistattehan myös ilmoittautua ITK-päiville. Ilmoittautuminen löytyy ITK:n sivuilta kohdasta ilmoittauminen. Työpaja (workshop) ja teemaseminaariin (konferenssiosallistuja) ilmoittaudutaan erikseen. Työpajamme löytyy nimellä Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa ja teemaseminaari nimellä “Timantin metsästyksessä tarvitaan tietoa, tahtoa ja tunnetta! Arjen tietoyhteiskunnan kouluhankkeiden kokemuksia ja käytänteitä.”
KOULUVIERAILUT VAUHDISSA
Kiitos hyvistä kouluvierailuista ja lämpimästä vastaanotosta! On ollut mukavaa nähdä, että tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön ja mediakasvatuksen kehittämiseen asiat ovat monessa kunnassa ja koulussa hyvällä tolalla.
Runsaasti kehittämistarpeita ja hommia meillä kaikilla näinä taloudellisesti haasteellisina aikoina rahahanojen sulkeuduttua edelleen kuitenkin riittää.
TUTKIMUSRAHOITUS
Tekes-hakemus hankkeen tutkimuksen ja seurannan rahoittamiseksi lähetettiin helmikuun lopussa. Kiitos kaunis kaikille osallistuneille avusta, tutkimuskysymysten ehdottamisesta ja yrityskumppaneiden rekrytoinnista. Nyt odottelemme, että Tekes olisi meille suosiollinen. Rahoituspäätös valmistuu toukokuussa 2009, jolloin pääsemme hommiin. Varsinainen aineistonkeruuvaihe koulujen projekteista käynnistyy elo-syyskuussa.
– konsortio on kansallisesti merkittävä, mukana on huikeat 14 tutkimusyksikköä, 28 yritystä
– tutkijat ottavat teihin yhteyttä, kun rahoitus valmistuu, yhteisen suunnittelun merkeissä, aineistonkeruuvaihe käynnistyy syyslukukaudella 2009.
Tammikuussa kyselimme teiltä seuraavanlaisia yksityiskohtia:
1) Koulunne nykyinen varustetaso (infra, laitetekniikka, ohjelmistot, tietoliikenneyhteydet yms.)
2) koulujen infraan, laitetekniikkaan, ohjelmistoihin, tietoliikenneyhteyksiin, lisätukeen ja koulutukseen liittyviä tarpeita (millaisia välineitä ja ohjelmistoja tarvitsette ja toivoisitte koulunne oppimisympäristön kehittämistä ja opetusta ja opiskelua varten)
3) Millaisia resursseja kuntanne on lähiaikoina panostanut tai aikoo panostaa hankkeen toiminta-aikana (vuosina 2009 ja 2010) koulunne tieto- ja viestintäteknisten välineiden ja yleisesti opetuskäytön kehittämiseen
Kiitos kaunis kaikille tiedot jo lähettäneille, hienoa, jos vielä kaikki hyvät, joilta nuo tiedot uupuvat lähettäisivät ne Annalle anna.aarnio(at)helsinki.fi, kiitokset.
Seuraavan kerran tapaamme kouluvierailuilla. Tavoitteena on kartoittaa omat odotuksenne, toiveenne ja tuen tarve. Tekes-hakemuksen valmistelu on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja otamme teihin yhteyttä sen tiimoilta.
Kiitos kaikille yritysten ideariiheen osallistuneille yrityksille! Toimitamme teille hankkeen päivitetyn toimintasuunnitelman ja Tekes-hakemuksen viikon 6 alkupuolella kommentoitavaksi. Toivomme, että voisitte ilmaista mukaantulonne ja alustavasti millaisella sopimuksella lähdette mukaan kehittämään. Viime tapaamisen muistio löytyy liitteistä (Attachments). Yhteiseen kehittämishankkeeseen mukaan tulevien yritysten konsortiotapaaminen on ensi maanantaina 9.2. klo 13-15 Tiekessä [Autotalo, Salomonkatu 17 A, 10 kerros. Kelan vierestä sisään, vastapäätä Kampin metroasemaa.]
Iloa ja energiaa alkavaan kevääseen!
Sanna Vahtivuori-Hänninen ja Anna Mattila
Koulujen timantteja ja tutkimusintressejä voi käydä vilkuilemassa kunkin koulun wikisivuilta.
Tässä vielä vinkit päivän aikana YouTubesta (www.youtube.com) näytettyihin klippeihin
Klipit löytyvät seuraavilla hakusanoilla YouTubesta www.youtube.com